Pentalan keisarilliset meripelastajat

Pentala tunnetaan Saaristomuseosta, uimarannasta, purjehduksesta ja tietenkin Mona-tiikeristä. Harvempi sen sijaan on kuullut, että saarella toimi aikoinaan kaksi venäläistä meripelastusasemaa. Vartiopaikoista vanhempi, vuonna 1893 perustettu pohjoinen asema, toimi vieläpä samalla Nyholmien kalastajatilalla, missä Saaristomuseo Pentala nyt sijaitsee.

Varoituksen sana: museoalueen kaislikosta ei kannata etsiä komean keisarillisen pelastuspytingin jäänteitä, sillä tällaisia sieltä ei löydy. ”Pelastusasema” oli pikemminkin sopimus. Sen mukaan kalastaja ylläpiti tiettyä toimintavalmiutta ja meripelastusyhdistys maksoi symbolisen korvauksen per suoritettu pelastustehtävä. Yhdistys toki avusti kalustohankinnoissa, toimittaen esimerkiksi korkkiliivejä. Kyseisten pienten asemien kohdalla puhuttiin virallisesti ”puoliasemista”.

Keisarillinen meripelastusyhdistys aloitti toimintansa Venäjällä vuonna 1872 ja Suomessa 1883. Virallisesti yhdistyksen nimi oli Suomessa Kejserliga ryska föreningen för undsättning i sjönöd, käytännössä ryska sjökåren. Sysäyksen toiminnan aloittamiseen Helsingissä antoivat kaupungin ja Viaporin välillä sattuneet onnettomuudet. Tälle vesialueelle myös perustettiin ensimmäiset pelastusasemat. Yhdistys rahoitti toimintansa jäsenmaksuin ja lahjoituksin, mutta myös Suomen valtion budjetista määrätyin varoin.

Espoon saaristoon asemia perustettiin seuraavasti: Ådholmen ja Lövö 1891, Pentala N 1893, Malmkopplan 1895, Herrö N 1897, Pentala S 1899, Käringholmen 1899 ja Herrö W 1900. Myös ainakin Näteholmenilla ja Staffanilla on ollut vastaavaa toimintaa. Venäläiset eivät toponyymeissään välittäneet mahdollisista stora tai lilla – lisämääreistä.

Meripelastusyhdistyksen tilastot paljastavat jäsenten pelastaneen useita satoja ihmishenkiä. Numerot eivät aina kuitenkaan anna elävää kuvaa siitä, mitä tapahtui. Onneksi myös tapahtumakuvauksia löytyy. Vuoden 1901 toimintaa käsittelevään raporttiin löysivät tiensä seuraavat Espoon saariston tapahtumat.

Tammikuun 26. päivänä Gräsan kartanon tilanhoitaja putosi hevosineen jäihin. Perässä vedenvaraan joutuivat kolme apuun rientänyttä renkiä. Kaikki olisivat varmasti jäätyneet kuoliaiksi, mikäli samaa tietä kulkenut Herrön pelastusaseman päällikkö K. Öström ei olisi kuullut miesten huutoja. Öström ja avuksi rientänyt torppari V. Strömberg sekä työmies K. Berghem onnistuivat puolentoista tunnin vaarallisen työn jälkeen kiskomaan kuiville sekä tilanhoitajan että kolme renkiä ja vielä tilanhoitajan hevosenkin. Öströmin osaamisen katsottiin olleen tilanteessa ratkaisevaa. Siinä missä kolme kartanorenkiä olivat vain pahentaneet tilannetta joutumalla itse pelastettaviksi, oli Herrön kokenut atamaani Öström organisoinut toiminnan parhain päin.

Pentalan aseman päällikkö puolestaan kunnostautui 11.6.1901. Painolastissa seilannut bromarvilainen kaljaasi Rauha kaatui kovassa myrskyssä Kytön edustalla. Pentalan päällikkö oli renkeineen ollut kokemassa verkkoja, kun miehet huomasivat aluksen olevan vaikeuksissa. Ensimmäinen yritys päästä kaljaasin luo kuitenkin epäonnistui. Vene täyttyi vedestä ja soutajien oli palattava Kytölle. Toisella yrityksellä päästiin haverialukselle asti. Kaljaasin miehistö oli sillä aikaa pelastautunut Herrölle laivaveneellä. Meripelastusseuran raportissa kiiteltiin kovasti sitä, kuinka kalastaja oli uhrannut omat 70 mk arvoiset verkkonsa ja pyyteettömästi pyrkinyt pelastamaan merihätään joutuneen aluksen.

Käytettävä lähde ei valitettavasti kerro kumpi Pentalan asemista oli se, jonka päällikkö Rauhan pelastamiseen osallistui. Viisi vuotta myöhemmin, 6.12.1906, koitti kuitenkin Pentalan pohjoisen pelastusaseman suuri päivä. Päällikkö Gustav Nyholm palkittiin “hopeisella kaulassa pidettävällä mitalilla, jossa on Stanislavin nauha”. Kyse oli yleisen ansioitumisen johdosta myönnettävästä kunnianosoituksesta.

Meripelastajien tarinalla on myös valtapoliittinen ulottuvuus. Keisarillisen meripelastusseuran toiminta Suomessa ajoittuu osittain yksiin sortokausien kanssa. Yllä kerrotun perusteella suomalaisten ja venäläisten yhteiselo sujui auvoisasti. Todellisuudessa näin ei ollut. Mutta sen lisäksi, että kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikovia vihattiin Suomessa, häneen ei luotettu täysin myöskään Pietarissa. Liian kovien venäläistämistoimien ymmärrettiin lopulta aiheuttavan epäjärjestystä.

Tässä siteeratut tiedot julkaistiin kenraalikuvernöörin kanslian propagandalehdessä Finljandskaja Gazetassa. Lehden tarkoitus oli osoittaa Pietarin hallituksen skeptikoille, että Nikolai Bobrikovin hallitsemassa suuriruhtinaskunnassa kaikki sujui hyvin. Tavallisen kansan osallistuminen Keisarillisen yhdistyksen toimintaan nimittäin osoitti, että siinä missä Suomen eliitti änkyröi ja taisteli kirotun autonomiansa puolesta, rahvas teki varauksetta yhteistyötä venäläisen esivallan kanssa, ja vielä hengenpelastuksen pyhällä saralla.

Oman lisämausteen asetelmaan toi se, että saaristo oli hallitusvallalle perinteiseen tapaan ikävä paikka. Sittemmin kieltolain aikana salakuljetettiin pirtua, mutta 1900-luvun alussa salmissa liikkui vieläkin väkevämpää kamaa, nimittäin kiellettyä poliittista kirjallisuutta. Osa, kuten Fria ord -lehti päätyi kotimaisille lukijoille, mutta moni nide jatkoi matkaa keisarikunnan pääkaupunkiin Pietariin. Keisarillinen meripelastusyhdistys ei myöskään ollut mikään kansalaisyhteiskunnan kukkanen. Sen johdossa toimivat Viaporin sotasataman upseerit. Tarkastusmatkat myös Pentalaan suoritettiin linnoituksesta lainatulla laivaston höyrylaivalla.

Espoon saariston kalastajat joutuivat Bobrikovin propagandasodassa mannekiineiksi. Siitä, mitä he itse tästä ajattelivat, on käytettyjen lähteiden perusteella mahdotonta sanoa mitään. Olisi kuitenkin naiivia ajatella, että tarjotut palkinnot olisivat riittäneet nostattamaan sympatiaa tsaarin hallitusta kohtaan.

Meripelastusseuran raportit valottavat tahattomasti toiminnan ratiota kalastajien näkökulmasta. Ollessaan tarkastuskäynnillä Espoon saaristossa eversti Astromov vieraili 18.5.1900 Herrön läntisellä asemalla sekä Näteholmenilla. Herrö W oli antanut hätään joutuneille apua kahdeksassa tapauksessa ja Näteholmenkin kahdessa. Koska taloista löytyi vaadittavat pelastuslaitteet, oli mahdollista liittää isännät seuran verkostoon. Siis jälkikäteen. Pelastustointa harjoitettiin yleisen moraalikäsityksen ohjaamana ja virallisista organisaatioista huolimatta, ei niiden ansiosta. Myytäessä silakkaa keisarilliselle laivastolle venäläisestä kokardista sen sijaan tuskin oli haittaa.

TEEMU IKONEN, Espoon kaupunginmuseon museo-opas