Pentala on saari, jossa on saari – ja paljon tekemistä

  • Ulkoilu
23.5.2022 11.35
Pentalan saari ja museoalue mereltä.
Kuva: Tommi Heinonen

Pentala on tunnettu saaristomuseostaan, mutta sen lisäksi – tai ennen kaikkea – 130 hehtaarin kokoisella saarella on mahtavasti tarjottavaa luonnon ja liikkumisen ystäville. 

Espoon saaristovenereitin suurin saari on lounaisen Espoon Suvisaaristoon kuuluva Pentala. Saaren erikoisuus on keskellä saarta oleva kirkasvetinen järvi – jossa on myös oma pikkuinen saarensa. Pentalan saaren Pentalanjärvi on koko pääkaupunkialueen eteläisin järvi. Neljän hehtaarin karu erämaajärvi on harvinaisuudessaan erityisen suositeltava nähtävyys sekä espoolaisille että tänne muualta kesävierailulle tuleville. Pentalanjärvessä on järjestetty myös vesijumppaa! 

Pentalan saaressa on järven lisäksi paljon muutakin nähtävää ja koettavaa. Saaressa on muun muassa leppoisasti kuljettava ja selkeästi merkitty parin kilometrin pituinen luontopolku, jonka varrelta löytyy niin laiduntavia lampaita kuin luonnonvaraista rantaniittyäkin. 

Luontopolun varrelle osuu myös luonnontilainen Diksandin hiekkaranta, joka kutsuu uimaan ja telmimään meriveteen. Matala ja siisti ranta sopii erinomaisesti lapsiperheille. 

Luontokohteiden lisäksi Pentalan saaressa on vanha kalastajakylä, jonka kaksi rakennusta on äskettäin muutettu yli viisisataa vuotta vanhaa saaristoelämää esitteleväksi museoksi. Kahvila ja upean näköalan tarjoava ravintola palvelevat kävijöitä, ja omien eväiden syömiselle löytyy poukamia niin niittyjen kuin rantojen rakastajille. Omat vesipullot voi täyttää saaren huoltorakennuksessa, jossa on myös wc-tilat. 

Isossa saaressa retkeillessä ja luontopolkuja vehreiden mäntyjen keskellä vaeltaessa ei aina muista olevansa saarella lainkaan. Siksi Pentala on erinomainen kohde monelle – liikuntaa, kulttuuria, elinvoimaa!

Pentalaan pääsee saaristoveneen kyydillä 4.6. alkaen Suomenojalta, Suinonsalmesta sekä Soukka Klobbenilta. Katso saaristoveneiden aikataulut.

Teksti Tuija Holttinen

Artikkeli on alunperin julkaistu Espoo liikkuu -lehdessä 1/2022(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan)

Espoonlahti
  • Espoo liikkuu -lehti