Nuori, ryhdy vaikuttajaksi!

19.8.2023 5.58
Nuoria keikalla.
Kuva: Taneli Lahtinen

Espoon nuorisovaltuusto eli nuva on puoluepoliittisesti sitoutumaton espoolaisten nuorten edunvalvojaelin, joka toimii nuorten äänenä kaupungin päätöksenteossa.

Nuva antaa lausuntoja ja tekee aloitteita sekä kannanottoja Espoon kaupunginhallituksessa, kaupunginvaltuustossa ja kaikissa kaupungin lautakunnissa. Esimerkiksi aloitteet syntyvät usein kaupungin palvelujen epäkohdista ja tuovat esiin uusia toimintaehdotuksia. Ideat niihin tulevat nuorisovaltuutetuilta ja muilta espoolaisnuorilta. 

Nuorisovaltuutetut valitaan kahden vuoden välein nuorisovaltuustovaaleissa, seuraavan kerran marraskuussa. Valtuutettuja valitaan 40 äänimääräisessä järjestyksessä.

Vaaleissa voivat äänestää ja asettua ehdolle kaikki tänä vuonna 13–18 vuotta täyttävät espoolaisnuoret, joiden virallinen kotikunta on Espoo. Äänestys järjestetään sähköisesti kaikissa Espoon kouluissa ja oppilaitoksissa, joissa on vaalikelpoisia ja äänestysikäisiä nuoria. 

 Lokakuusta alkaen kouluissa ja oppilaitoksissa on tarkoitus järjestää vaalipaneeleja vaaliviikkoon saakka, ja varsinaiset vaalit pidetään marraskuussa.

Nuorisovaltuuston seuraava toimikausi alkaa 1.1.2024 ja loppuu 31.12.2025.

Lisää tietoa nuorisovaltuustosta.