Naapurin suusta: Ruusuja ja räsyjä – Gurlin talon värikäs tekstiilimaailma Pentalassa

  • Kulttuuri
  • Museot
  • Näyttelyt
7.1.2022 12.01
Talon interiöörikuva jossa pöytä, tuoleja, lipasto, sohva ja sänky.
Pöytätasot on peitetty eri tekniikoin valmistetuilla liinoilla.Kuva: Suvi Kettula/KAMU

Gurli ja Arvid Nyholmin kaksikerroksisen talon sisustus on muovautunut vuosikymmenien kuluessa kalastajapariskunnan mieltymysten mukaiseksi. Tekstiilien runsaudessa ja värivalinnoissa ei kitsasteltu, ja kerroksellisuus on kirjaimellista. Asettelemme liinoja yli kymmeneen huoneeseen piironkien, lukuisten isojen ja pienten pöytien, kukkapylvään, television, kirjakaapin, pukeutumispöydän ja ompelukoneen päälle. Osa päätyy jopa seinälle. Talon sadat sisustustekstiilit ja pienesineet löytävät vähitellen paikkansa. Erinomaisena apuna meillä ovat sisustuksesta vuonna 1988 otetut dokumentointivalokuvat. 

Salin lattiaa komistaa suuri karvalankamatto. Karvalankamatot olivat maassamme 1930-1950-luvuilla olohuoneen näkyvä, muodikas ja usein suuren osan lattiaa peittävä sisustustekstiili. Näitä kestäviä mattoja valmistettiin sekoittamalla lankaan lehmänkarvaa ja lampaanvillaa. Kiikkalainen Aaltosen mattokutomo lienee tunnetuin maamme karvalankamattokutomoista. 

Salin komea puuaihein kuvioitu karvalankamatto on kudottu todennäköisesti 1920-30-luvuilla.Kuva: Johnny Korkman/KAMU

Toinen sisustuksesta selkeästi erottuva tekstiili on salin sohvan yläpuolelle sijoitettu suuri, lentäviä joutsenia esittävä taulu. Perimätiedon mukaan Gurli on itse kirjonut työn villa- ja silkkilangoin villakankaalle 1930-1940-luvulla.  

Kehystetty lintuaiheinen tekstiilitaulu on sijoitettu näkyvälle paikalle salin seinälle.Kuva: Aleksi Mäkelä/KAMU

Gurli kutoi ahkerasti räsymattoja. Matoilla Gurli peitti talon lattiat ja jopa sängyt ja tuolitkin. Niitä riitti myös lahjoiksi ja myyntiin. Ystävät toivat matonkuteita tai räsyjä leikattavaksi mattokuteiksi. Gurli kutoi läheisellä Moisön saarella, missä marttayhdistyksellä oli yhteiskäytössä kangaspuita. Myös oman talon kylkeen rakennettiin huone kangaspuille. Gurlin sisar Leone oli usein apuna kymmeniäkin metrejä pitkien mattoloimen rakentamisessa.  

Avaamme värikkäitä mattorullia sopivasti näkyville kaikkiin huoneisiin kävijöiden ihasteltaviksi. Näillä Gurlin valmistamilla matoilla ei kuitenkaan enää kävellä. Siihen tarkoitukseen kutoivat Kirkkonummen ahkerat RäsyMartat eli TrasMarthor Gurlin hengessä uudet napakat räsymatot museokävijöille kulkusuojiksi, yhteensä 45 metriä! Kannattaa tulla testaamaan. 

Hapsulliset matot ovat Gurli Nyholmin kutomia ja pitkät kulkusuojat ovat uusia ja vierailijoiden käytössä. Kuva Suvi Kettula / EKM.Kuva: Suvi Kettula/KAMU

Vuonna 2019 museo sai lahjoituksena tekstiilin, jonka Gurli oli aikoinaan lahjoittanut sukulaisilleen. Nyt museon avautumisen jälkeen työ palautui vanhalle paikalleen. Kyseessä on värikäs, reliefimäinen ja tiiviin tuuhea villalangasta tehty ruusukimppu kirjottuine lehtineen ja oksineen. Työ on sijoitettu kehykseen lasin alle. Samantyyppisiä tauluja valmistettiin Keski-Euroopassa ja Venäjällä 1800-luvun puolivälistä 1900-luvun alkuun. Tekniikan nimi on tuftaus tai punchwork. Ei ole säilynyt tietoja, kuinka taulu on alun perin päätyi Nyholmin pariskunnan seinälle. 

Kirjottu taulu, jossa ruusut nuppuineen on tuftattu ja leikattu reliefimäisiksi, lehdet ja oksat on kirjottu risti- ja laakapistoin silkki- ja villalangoilla.Kuva: Suvi Kettula/KAMU

Yläkerrassa värikylläisyys jatkuu. Gurlin talon auringonpuoleisten ikkunoiden haurastuneet alkuperäiset verhot jouduttiin osin uusimaan museon avaamisen yhteydessä. Tässä hyödynsimme konservoinnin uusia menetelmiä eli niin sanottua digitaalista tekstiilitulostustekniikkaa(linkki)(ulkoinen linkki). Työ tehtiin yhteistyössä Metropolian konservointilinjan kanssa. 

Vasemmalla puolella on alkuperäinen valon haurastuttama verho ja oikealla puolella digitaalisena tulosteena toteutettu uusi kengasverho yläkerran tasanteen ikkunaan.Kuva: Leena Niiranen/KAMU

Viereisessä keittiössä konservoinnin kannalta pientä huolta aiheutti seinän suojaksi nostettu oranssi vahaliina. Se oli kiinnitetty neuloin, mutta nyt kehittelimme liinalle turvallisemman kiinnityksen magneettien avulla. Samaa tekniikkaa käytimme talossa eräiden muidenkin töiden kiinnitykseen. 

Keittiön jälkeen sijaitsevan kamarin vuoteen päällinen on täynnä mukavia pieniä yksityiskohtia: kauniisti paikattu valkoinen tyynyliina, virkattu ja kirjottu sisustustyyny, hylkeen nahkaa mustuttavin painatuksin varustettu villakankainen tekstiili ja pieni tyyny, jossa on mahdollisesti alun perin takin vuoriin ommeltu AN-monogrammi (ks. seuraava kuva). 

Finlaysonin 1900-luvun alkuvuosina valmistetun vuodepeitteen päälle on aseteltu erilaisia tyynyjä. Takana seinällä on Marttojen tekstiilipainona toteutettu ruokaympyrä.Kuva: Suvi Kettula/KAMU

Kun seuraavan kerran tulette Gurlin taloon kierrokselle, voitte ihastella istuin- ja sohvatyynyjen moninaisuutta, hämmästellä patalappujen lukumäärää, vaikuttua tekstiilitekniikoiden kirjosta ja kukkakuoseista sekä ihastella kymmenien räsymattojen värikkäitä raitamuodostelmia. Tervetuloa kokemaan Pentalan kesä! 

SUVI KETTULA, intendentti, kokoelmat
Kirjoitettu 2.6.2020

Lähteet

Rantanen, Kirsti 1986. Karvalangasta mattoa ennen. Tampere: Pirkanmaan Kotityö Oy.

Saaristomuseo Pentala. Espoon kaupunginmuseo 2018. Helsinki.