Naapurin suusta: Näköalapaikalta Tapiolassa – Tapiolan turistiemännän muistoja

”Erilaisia kulkuneuvoja virtaa; busseja, mustia, kovasti virka-autojen näköisiä, eri kaupunkien nimin varustettuja opiskelija-autoja, mopoja ja reppuselkäisiä saksalaisia. Silloin tällöin piipahtaa joku upea risteilijä Helsingissä ja lähettää bussikaupalla harsohattuisia, kameroilla varustettuja amerikkalaisturisteja myös Tapiolaa katsomaan.” Tapiola tänään -lehti 3. elokuuta 1967.

Tapiola, moderni puutarhakaupunki Espoossa, oli loistonsa päivinä 1960-1970-luvuilla kansainvälinen vierailukohde. Sen ideologiaa, arkkitehtuuria ja maisemasuunnittelua ylistettiin ympäri maailman. Turistiryhmien lisäksi paikalle tuotiin useimmat Suomeen saapuneet valtiovieraat. Heitä palveli vuodesta 1964 70-luvun alkuvuosiin ryhmä turistiemäntiä. Yksi heistä, vuosina 1970-1972 työskennellyt Tuula Marjatta Leino (o.s. Heinonen) lähetti museolle muistojaan.

 

Asuntosäätiön turistiemännät päivystivät Tapiolan infokioskissa kesäisin aamusta iltaan. Kioskissa myytiin postikortteja, nelikielistä Tapiola-esitettä, Lapin nukkeja ja muita matkamuistoja. Turistiemänniltä edellytettiin hyvää kielitaitoa. Opastuksia oli tarjolla suomeksi, ruotsiksi, englanniksi, ranskaksi, saksaksi ja espanjaksi. Vanhemmat turistiemännät kouluttivat nuorempia ottamalla heidät mukaan kierroksille, ja toisinaan arkkitehdit kertoivat osuudestaan Tapiolan rakentamisessa.

Opastukset aloitettiin turistikeskuksen vieressä olleelta Tapiolan pienoismallilta, jossa kerrottiin puutarhakaupungin synnystä. Jos ryhmillä oli käytössään bussi, kierrettiin Mäntyviita, Otsolahti, Itäranta, pienteollisuusalue, Pohjois-Tapiola ja Suvikumpu. Heikintorin toisen kerroksen kokoustilassa vieraille näytettiin Tapiolan rakentamisesta tehty kaitafilmi. Kierros päättyi Keskustornin näköalaterassille. Jollei ryhmällä ollut bussia, tehtiin kävelykierros.

 

Turistit kyselivät ”kaikkea maan ja taivaan väliltä”. Kaupunkisuunnittelijat olivat haastavimpia. Heidät vietiin mahdollisuuksien mukaan tapaamaan tapiolalaisia suunnittelijoita, arkkitehteja ja insinöörejä. Pikkupaikkakuntien marttakerholaisia taas kiinnostivat kukkaistutukset. Moni vieras halusi tutustua asuntojen sisätiloihin. Sosiaalipolitiikan professori Heikki Waris ottikin kotiinsa ryhmiä, jotka olivat kiinnostuneita eri yhteiskuntaryhmiä yhteen liittävistä asumisratkaisuista Tapiolassa.

 

Yhtenäinen, linjakas virkapuku teetettiin jokaiselle turistiemännälle mittojen mukaan. Puvut teetettiin Pohjantiellä olleessa ateljeessa, ja niiden huollosta vastasi Asuntosäätiö. Lehmuksenvihreään asuun kuului hihaton suoralinjainen mekko, jakku ja päähineenä pillerirasia.



Merkittävimmät vierailut oli kirjattu etukäteen ja niiden ohjelma sovittu. Valtiovierailut tehtiin suojelupoliisin, presidentin adjutanttien ja ulkoministeriön henkilöstön kanssa.

 

Tuula Marjatta Leino oli mukana, kun Israelin pääministeri Golda Meir vieraili Tapiolassa toukokuussa 1971. Vierailusta hänelle ilmoitti ulkoministeriön virkamies puhelimitse edellisenä iltana. Kyse oli huippusalaisesta vierailusta, ja Leino sai vain ohjeen nousta Meiriä kuljettavaan autoon ja kiertää Tapiola 20 minuutissa.

”Kaksi isoa mustaa autoa lähestyi. Mietin, kumpaan minun edellytettiin nousevan. Samalla eteeni tupsahti aiemmilta vierailuilta tuttu SuPon mies, käänsi kauluksestaan esiin tunnisteensa ja käski vaan seurata mitä tapahtuisi. Kun huolestuin turvallisuudesta nähdessäni Golda Meirin nousevan autosta, hän pyysi minua katsomaan KOP-pankin katolle. Siellä seisoi konekiväärimies.”

”Toisesta autosta ilmestyi onneksi tuttu mies: asuntohallituksen pääjohtaja Olavi Lindblom. Hän lähti vetämään seuruetta kohti Heikintoria. Astuimme sisään oikealla olevaan kahvilaan. Lindblom esitteli: ’Täällä näemme, miten tapiolalaiset nauttivat kahvikupposen näin lauantaiaamuna ostoksilla käydessään.’ Kahvilassa oli puolisen tusinaa asiakasta, kaikki tunnistamiani SuPon agentteja!”

”Heikintorin jälkeen pakkauduimme autoihin: ensimmäiseen Lindblom ja turvamiehet ja toiseen autoon valokuvaaja Atte Matilainen, takapenkille Golda Meir, minä ja hänen seuraneitinsä. Kiersimme Tapiolan. Kerroin alueista ja arkkitehdeistä osoitellen kahden pyylevähkön rouvan väliin litistettynä. Kun lähestyimme itäsuunnasta Tapiolan kirkkoa, autot pysähtyivät äkkiä. Ensimmäisestä autosta nousivat turvamiehet ja peittivät automme ikkunat seisoen niiden edessä selkä meihin päin. Tirkistelin miesten välistä syytä äkkinäiseen operaatioon. Kirkon lähellä kaivettiin auki katua ilmeisesti maanalaisten putkien vetämiseksi. Työmaalta käveli autojen ohi mies kantaen neliskulmaista laatikkoa, josta roikkui johtoja – turvamiesten mielestä selvä pommi. Eihän se tietenkään ollut – ja pääsimme jatkamaan matkaa.”

”Kun tulimme takaisin turistikeskuksen eteen, paikalle oli kerääntynyt uteliasta yleisöä: sana Golda Meiristä Tapiolassa oli kiirinyt. Erään äidin pieni tytär halusi ojentaa vieraalle kukkakimpun. Väliin astui turvamies, tarkasti kimpun kääntäen sen ylösalaisin – ja tyttö pääsi ojentamaan kukkaset.”

Tuula Marjatta Leino muistaa työn mieluisana: ”Tapiolan turistiemäntänä sain käyttää päivittäin kaikkia osaamiani kieliä ja oppia lisää matkustamatta minnekään – ja siitä jopa maksettiin! Siinä oppi paljon arkkitehtuurista, kaupunkisuunnittelusta sekä eri kansallisuuksista ja kulttuureista.”

LEENA SIPPONEN, intendentti, kuvakokoelmat

Kirjoitettu 22.6.2020