Naapurin suusta: Leipureita, leipiä ja leipämuistoja ympäri maailman KAMUn monikulttuurisessa tapahtumaillassa
KAMU WeeGeellä tuoksui leipä, kun pöytään katettiin herkkuja Intian Bengalista ja Maharashtrasta, Sallasta, Venäjältä ja Uudeltamaalta eräänä marraskuisena perjantai-iltana. Lisäksi kuulimme leipämuistoja Keniasta, Egyptistä, Myanmarista sekä Itä- ja Länsi-Suomesta.
KAMU WeeGeellä on käynnissä uudistusprojekti ja sen osana museo kokeilee uudenlaisia tapahtumia WeeGeen tiloissaan. KAMUn henkilökunta museon vapaaehtoisten Kamppari-ryhmä, vapaaehtoiset valokuvaajat eli Kuva-Kamut ja syksyllä aloittanut Sateenkaariseniorit ry:n ja KAMUn Espoon Sateenkaarisenioriryhmä ovat vuoden kuluessa tarkastelleet kriittisesti KAMUn kokoelmia, näyttelyitä ja palveluita ja todenneet, että ne voisivat olla paljon moninaisemmat. Espoo on monikulttuurinen, Suomen toiseksi suurin kaupunki, jossa jo kaupungin tehtäviin kuuluu osallisuuden vahvistaminen.
Miten saada uusia ihmisiä kiinnostumaan KAMUsta WeeGeellä? Tie sydämeen käy tietenkin vatsan kautta, se tiedetään jo sananlaskussakin. Tuumasta toimeen. Yhteisömanageri Kirsi ja museoassistentti Sohini ideoivat monikulttuurisen leipäillan, johon kutsuttiin pääkaupunkiseudun yhdistysten välityksellä osallistujia. Kaksikielisen illan teema oli “Tuo leipä ja kerro tarinasi”, englanniksi “Bring Your Bread ans Share Yuor Story”.
Illan kohokohta oli paitsi leipien maistelu, myös leipätarinoiden jakaminen. Puhetta olisi piisannut vielä WeeGeen sulkeuduttuakin, kun keskustelu soljui lapsuuden makumuistoista juurileivän tekovaiheisiin. Kuulimme myös, kuinka mökin hankkiminen Sallasta voi muuttaa myös käsityksiä leivästä ja että koko suku voi koukuttua sallalaisen Kursulaisen leipomon ruisrouheleipään. Tai kuinka leipä alkoi yleistyä kenialaisissa kodeissa verrattain vähän aikaa sitten, 1980-luvulla, mutta kuinka vaaleasta leivästä on sittemmin tullut tärkeä osa kenialaista aamupalaa. Keniassa syödään myös intialaista chapati-leipää, jota paistetaan pannulla. Intiassa tehdäänkin monenlaisia leipiä eri osavaltioissa ja alueilla. Maistiaisina olleet makea, kirkastetun voin kanssa nautittava, puran poli Maharashtrasta ja suolainen, tulisen pikkelssin kanssa syötävä bengalilainen paratha olisivat leipojiensa mukaan olleet parhaimmillaan lämpiminä, mutta maistelijoiden suihin herkkupalat upposivat vikkelästi kylminäkin. Venäjältä maistiaisina oli sormuksen kokoinen rapea sushka-rinkula, joita muistelijan mukaan saattoi lapsena kylään lähtiessä pujottaa sormiin kavereille tuomisiksi. Lisäksi maistoimme punajuuren ja kuminan makuista juurileipää sekä juureen leivottua vehnäleipää, jossa oli päällä koristeena Pikku-Myy. Juurileipää maistattivat espoolaiset martta-aktiivit.
Kaikki osallistujat olivat sitä mieltä, että markettien leipähyllyt eivät kerro koko totuutta suomalaisesta leipäkulttuurista ja että kukaan osallistujista ei haluaisi elää ilman leipää. Todettiin myös, kuinka leipäperinteet siirtyvät vanhemmilta ja isovanhemmilta eteenpäin nuoremmille sukupolville. Illan keskustelut yhteisen ruokapöydän ympärillä vahvistivat sen, että KAMU järjestää monikulttuurisia makumatkoja myös jatkossa.
Teksti: Yhteisömanageri Kirsi Ojala