Naapurin suusta: Glimsin mehiläisten ensimmäinen talvi

Mehiläisvuosi. Espoolaisen mehiläishoitajan Viljo Hartmanin mehiläishoitovajan seinällä ollut juliste oletettavasti 1950-luvulta. Hartman hoiti mehiläisiä pihapiirissään Espoon Uusmäessä 1940-luvulta aina vuoteen 1987 saakka. Hartmanin mehiläishoitoesineistöä pääsee ihailemaan Talomuseo Glimsin Sankaripölyttäjät -näyttelyssä 30.3.2021 alkaen.

Talomuseo Glimsin alueella on asustanut mehiläisiä vapusta 2020 alkaen. Aluksi Glimsiin muutti kaksi mehiläisyhdyskuntaa kahdessa pesässä, mutta paikka osoittautui mehiläisille niin sopivaksi, että pesiä tuotiin pian useita lisää. Kesän aikana Glimsissä pörräsi yhteensä n. 200.000 mehiläistä, jotka tuottivat kolme erää erinomaista hunajaa, ja pölyttivät niin museopuutarhaa kuin varmasti myös monien naapureiden omenapuita ja kasvimaita.

Mehiläiset lopettavat lentämisen Etelä-Suomessa yleensä lokakuussa ja vetäytyvät pesäänsä talvehtimaan. Mehiläiset pystyvät nykyisin viettämään talvensa Suomessakin ulkona, kunhan pesä on hyvin eristetty sekä sopivan rauhallisella paikalla. Glimsin mehiläisten hoitaja Stan Jas (Stanin Hani) päätti kokeilla, sopiiko Glimsin pihapiiri myös mehiläisten talvehtimiseen. Osan mehiläisistä Stan vei suojaisimpiin ja lämpimämpiin paikkoihin, mutta neljä mehiläisyhdyskuntaa jäi Glimsiin, kolmeen suureen pesään. Isossa, niin sanottussa latomapesässä talvehtii kaksi yhdyskuntaa, joiden välissä on väliseinä. Tämän lisäksi paikalla on myös kaksi isoa puupesää, kummassakin oma yhdyskunta. Glimsissä talvehtii näin parhaillaan n. 50 000−60 000 mehiläistä.

Kaikki mehiläiset eivät talvehdi. Mehiläisyhdyskunta häätää kuhnurit eli urosmehiläiset pois pesästä syksyn tullen. Talvehtimaan jäävät kuningatar sekä loppukesästä syntyneet naaraat eli nuoret työmehiläiset. Mehiläiset talvehtivat hyvin eristetyssä pesässä ja värisevät talvipallossa, jonka sisällä pysyy koko talven tasainen, n. 20 asteen lämpötila. Kuningatar viettää koko talven pallon keskellä, mutta muuten pallo on jatkuvassa liikkeessä. Työläiset siirtyvät viileämmältä ulkokehältä lämpimämpiin sisäosiin ja jälleen takaisin viileämpään. Pallo pysyy liikkeessä pesän sisällä noin viisi kuukautta, Lapissa jopa seitsemän kuukautta. Mehiläiset pääsevät ulos pesästänsä ensimmäiseen lentoon vasta kun ulkolämpötila nousee yli 8−10 asteeseen.

Talvipallossa värisevät työmehiläiset kuluttavat paljon energiaa. Glimsin kumpikin pesä tarvitsee noin kilon hunajaa kuukaudessa. Mehiläisille voi antaa talviruuaksi myös sokeriliuosta, mutta Stan jättää mehiläisilleen talviruuaksi aina niiden omaa hunajaa. Talviruoan määrää ja kulutusta kannattaa tarkkailla koko talven ajan, ettei värisijöiltä pääse loppumaan energia. Pahimmillaan mehiläisyhdyskunta voi talven aikana kuolla nälkään.

Tarhamehiläisten onnistunut talvehtiminen Suomen oloissa vaatii aina ihmisen apua ja tiiviitä pesiä. Tarhamehiläisiksi sopivat mehiläislajit eivät luonnostaan pärjää pohjoisessa. Ensimmäiset kirjalliset tiedot mehiläishoitokokeiluista ja myös talvehtimisyrityksistä Suomessa ovat 1700-luvun puolivälistä. Erään varhaisen yhdyskunnan matka kulki myös Espoon kautta syyskuussa 1760. Turun piispa C.F. Mennander tilasi Virosta mehiläisiä, jotka tuotiin ensin laivalla Espooseen, mistä matka jatkui hevoskärryillä Turkuun. Mehiläisten saapuessa piispa itse oli Tukholmassa työmatkalla, ja mehiläisiä hoiti hänen puolestaan talousopin professori Pehr Kalm. Kalm oli mehiläisistä innoissaan ja hoiti niitä niin hyvin kuin pystyi. Hän esimerkiksi otti pesän sisälle taloonsa talvehtimaan. Kovasta yrityksestä huolimatta yhdyskunta ei selvinnyt talven yli. Kalm pettyi pahasti, mutta ei luovuttanut. Hän jatkoi mehiläishoitokokeiluja Turussa ikävän sattumuksen jälkeenkin.

Virosta Espoon kautta Turkuun saapuneiden mehiläisten pesä oli niin kutsuttu pölkkypesä, eli onttoon puunrunkoon tehty pesä. Se ei ollut riittävän lämmin eikä kosteutta eristävä Suomen talveen. Ensimmäinen onnistuneesti Suomessa talvehtinut mehiläisyhdyskunta vietti talvensa olkipesässä, joka levisikin laajasti käyttöön Suomessa 1800-luvun ensimmäisinä vuosina. Olkipesä oli lämpimämpi, eikä kosteus tiivistynyt sen seinämiin samoin kuin pölkkypesään. Nykyisenkaltaiset, irtorakenteiset pesät kehiteltiin jo 1830-luvulla ja esiteltiin Suomessakin 1860-luvulla. Olkipesä piti kuitenkin pintansa pitkään irtorakenteisen pesän rinnalla, sillä olki oli halpa materiaali ja pesä helppoa rakentaa itse. Irtorakenteisen pesän etu puolestaan on se, että mehiläisiä voidaan hoitaa ja hunajaa kerätä pesää rikkomatta, ja samoja pesiä voidaan käyttää pitkään. Näistä syistä ne 1900-luvun kuluessa syrjäyttivät olkipesät kokonaan.

Kylmyys ja pakkanen eivät ole nykypesissä talvehtivien mehiläisten pahin uhka. Sen sijaan kosteus ja sen vaihtelu voivat häiritä talvehtimista pahasti. Onneksi 2020-luvun mehiläispesät ovat paitsi hyvin eristettyjä myös uudella teknologialla varustettuja. Glimsinkin pesissä on kosteusmittarit, jotka lähettävät tiedot kosteusprosenteista suoraan mehiläishoitajan puhelimeen. Hoitaja voi siis lähteä mehiläisten apuun aina tarvittaessa ja tehdä pesään tuuletusaukon, eräänlaisen poistoilmaventtiilin, jonka kautta kosteus pääsee haihtumaan.

Hyvää yötä ja kauniita unia! Mehiläishoitaja Viljo Hartmanin pesän numero 8 talvehtimisvalmistelut vuonna 1946.

Kosteuden lisäksi talvehtivia mehiläisiä uhkaavat jyrsijät, linnut ja jopa ihmiset. Jyrsijät ovat pahin uhka pesälle talvella. Ne söisivät mieluusti suihinsa kuolleet ja pesän pohjalle pudonneet mehiläiset sekä kennoissa olevan siitepölyn ja mehiläisten talviruuaksi tarkoitetut hunajavarastot. Jyrsijäsuoja onkin pakollinen varuste talvehtivan mehiläispesän lentoaukolla. Lintuja, erityisesti tikkoja vastaan talvehtivat pesät suojataan verkolla. Nälkäinen tikka kun saa hakatuksi reiän pesän pintaan ruokaa etsiessään. Ihmiset puolestaan voivat tulla häirinneeksi mehiläisiä ihan vahingossa aiheuttamalla ylimääräisiä kovia ääniä ja tärinää. Mehiläispesät pitäisikin jättää kokonaan rauhaan, ja välttää turhaa liikkumista niiden lähellä.

Kevään koittaessa, yleensä maalis−huhtikuussa, yhdyskunta nostaa pesän sisälämpötilan yli 30 asteeseen ja kuningatar ryhtyy munimaan, jotta kesäksi saadaan riittävästi uusia mehiläisiä. Lämpötilan nostamiseen tarvitaan paljon lisäenergiaa, eli keväällä talviruuan kulutus nousee jopa kolmeen kiloon kuukaudessa. Samoihin aikoihin, ulkolämpötilan noustessa kohti 10 astetta, on työläisten puhdistuslennon aika. Kun työmehiläiset värisevät talvipallossa, ne syövät paljon hunajaa, mutta eivät ulosta ollenkaan vaan polttavat energiaa mahdollisimman tehokkaasti. Alkukeväällä työläiset tekevät lyhyen lennon ulostaakseen kaiken ylimääräisen kuluneiden kuukausien ajalta. Sen jälkeen ne palaavat vielä lämmittämään munivaa kuningatarta. Kun ensimmäiset siitepölyt esimerkiksi pähkinäpensaista ja pajunkissoissa alkavat olla valmiina kerättäväksi, työläiset lähtevät jälleen lentämään ja toukista alkaa syntyä uusia mehiläisiä. Kesä saa taas tulla!

Toivottavasti Glimsin mehiläisten talvehtiminen onnistuu, ja ensi kesänä saamme nauttia toisen sukupolven glimsiläisten pölytyspalveluista ja hunajasta!

AINO OSOLA, museolehtori

Kirjoitettu 30.1.2021