Monipuolisesti palveleva Senioripaku

  • Liikunta
  • Kulttuuri
  • Hyvinvointi
9.8.2022 10.16
Senioripakun työntekijöitä ja asiakkaita pakun edustalla.
Kuva: Eemeli Sarka / Espoo liikkuu

Senioripaku-toiminta tuo Espoossa liikuntaa, kulttuuria ja palveluneuvontaa myös sinne, missä näitä palveluja on muuten vähän hankalampi saavuttaa. Palveleva pakettiauto asiantuntijoineen on otettu ilolla vastaan joka puolella Espoossa.
– Alun perin idea liikkuvasta palvelusta lähti liikkeelle yhteistyönä ammattikorkeakoulujen Seniorit tikissä -hankkeen parissa. Tiedettiin myös, että Espoon kaupungin laajalla alueella on katvealueita ja pienempiä kyläyhteisöpaikkoja, missä ei palveluita välttämättä ole niin helposti saatavilla, kertoo Senioripaku-toimintaa ideoimassa mukana ollut liikuntasuunnittelija Esa Yletyinen.
Tänä kesänä yhtenä seitsemästä toiminta-alueesta meillä on esimerkiksi Siikajärvi ja Nupuri, joihin tarjolla on vireää elinvoimaa ja iloa Senioripakun tuomana.

Viime kesänä liikkeelle laitettu Senioripaku toimi muutamien senioritapahtumien ohessa liikunta- ja neuvontateemalla. Nyt toimintaa on laajennettu säännölliseksi pysäkkitoiminnaksi, ja mukana on vahvasti myös kulttuuria, monipuolista osallistavaa ohjelmaa ja seniori-infoa. Samassa pakussa kulkee sovitusti niin kulttuurialan kuin ikäihmisten neuvonnan väkeä. Muina toimijoina liikunnan ohella Senioripakussa ovat esimerkiksi seurakunnat, työväenopistot ja järjestöt, vahvistaen pysäkkipaikoilla palvelun monimuotoisuutta.

Espoon Seniorineuvonta Nestori palvelee kaikkia ikäihmisten osa-alueita, asumisesta terveyteen ja kaikkea siitä välitä. Tietoa ei välttämättä tarvitse lähteä hakemaan eri paikoista. 
– Pysäkkitoiminta tulee käytännössä toimimaan niin, että tiistaisin ja torstaisin klo 13.30-15 Senioripaku parkkeerataan sovittuun paikkaan tietyn ohjelman mukaisesti. Pysäkillä sitten on tarjolla yhteistä liikuntaa, seniori-infoa ja kulttuuripalveluita. 
Espoon 50-vuotisjuhlavuoden kunniaksi Senioripakun kulttuuritarjonnasta löytyy muun muassa mielenkiintoisia historiikkipuheenvuoroja, joissa käydään läpi alueen paikallista historiaa. Mukana on myös monipuolisesti musiikkia. 

Yleensä Senioripakun ohjelma alkaa yhteisellä alkujumpalla. Sitten muu toiminta tulee mukaan vaihdellen; yleisneuvontapalveluita ja musiikkia tai vaikka päivätanssit. Toiminta on maksutonta, ja kaikki ovat tervetulleita tutustumaan Senioripakun toimintaan.
– Haluamme tarjota helppoja kohtaamistilanteita ja aitoja tapaamisia arjen keskelle. Menemme sinne missä ihmiset ovat; tavataan ja vietetään yhdessä mukava iltapäivätuokio, Esa Yletyinen sanoo.

Lisätietoja Senioripakun toiminnasta ja pysäkki­aikatauluista löytyy osoitteesta: espoo.fi/senioripaku

Senioripakutoimintaan kuuluu myös jo viime kesänä aloitetut, suuren suosion saavuttaneet Mummodiskot. Siellä ei humppa soi, vaan vauhdikkaammat hitit vuosikymmenten varrelta laittavat tanssijalat vipattamaan. Ja huomio: myös papat ovat erittäin tervetulleita heiluttamaan lanteitaan!

Artikkeli on alunperin julkaistu Espoo liikkuu kesä 2022 -lehdessä

Teksti: Tuija Holttinen
Kuva: Eemeli Sarka

  • Espoo liikkuu -lehti