Maailman muuttajat -podcast: sosiaalityö ja ympäristökysymykset

Maailman muuttajat on pakolaisuutta, pakkomuuttoa ja kotoutumista käsittelevä podcast-sarja. Tässä jaksossa Espoon maahanmuuttajapalveluiden Annika Pirinen ja Maura Nurmi pohtivat ympäristökysymysten ja kestävän kehityksen yhteyttä sosiaalityöhön. Keskustelun aiheina ovat muun muassa ilmastopakolaisuus, luonnon ja lemmikkien hyvinvointivaikutukset sekä sosiaalityön ympäristövastuu.



Voit kuunnella jakson SoundCloudissa (ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan)tai Spotifyssa(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan). Jakson kesto on noin 44 minuuttia.

Annika Pirinen (AP): Tervetuloa taas Maailma muuttajiin. Mä oon Annika Pirinen. Ja Eeva, mun juontajapari on edelleen kesälomalla, mutta tänään mulla on täällä mukana Maura Nurmi. Maura tervetuloa.

Maura Nurmi (MN): Kiitos, kiitos kutsusta.

AP: Tänään me ajateltiin vähän Mauran kanssa puhua ympäristökysymyksistä ja siitä, että miten ne liittyvät sosiaalityöhön ja vielä vähän tarkemmin, että miten ne liittyvät tähän meidän tekemään kotouttavaan sosiaalityöhön. Mutta ennen kun mennään tähän aiheeseen, niin voitaisiin aloittaa sillä, että sä voisit Maura lyhyesti esittäytyä. Kerro vähän kuka olet, mistä tulet ja miten päädyit sosiaalityön ja kotouttavan työn pariin?

MN: Joo. Mä oon Maura Nurmi ja mä olen ollut sosiaalityöntekijänä täällä Espoon Maahanmuuttajapalveluiden päivystystiimissä nyt vähän yli kaksi vuotta. Mulla on sellaiset aika moninaiset tehtävät. Mä hoidan sekä päivystävän sosiaalityöntekijän tehtäviä meidän kotoutuja-asiakkaiden kanssa, että erikseen sosiaalityöntekijänä tietyille asiakasryhmille. Joista suurimpana on ehkä paperittomat, eli ilman oleskelulupaa Suomessa olevat ihmiset. Meidän kohdallamme tämä tarkoittaa erityisesti turvapaikkaprosessista paperittomaksi jääneitä, eli sellaisia henkilöitä, jotka ovat saaneet kielteisen turvapaikkapäätöksen, mutta eivät voi syystä tai toisesta palata sinne lähtömaahan. Paperittomien asiakkaiden lisäksi meidän tiimissämme koordinoidaan ihmiskaupan uhrien sosiaalipalveluita, eli varsinkin alkuvaiheessa selvittelen heidän palveluiden tarvetta. Ja mä olen päätynyt itse sosiaalityön opintoihin ja sosiaalityöhön vasta vähän myöhemmin, kolmekymppisenä ja tehnyt sitä ennen muita juttuja. Ehkä sellaisena linkkinä tähän tämän päivän teemaan voisin kertoa taustastani sen, että mä olen ollut teini-ikäisestä eli tuolta 90-luvun loppupuolelta lähtien mukana erilaisissa kansalaisliikkeissä kuten ympäristö- eläinoikeus ja rasisminvastaisessa toiminnassa. Ja näistä itselleni ehkä sellaiseksi ykköseksi muodostui eläinoikeusliike ja sen toimintaan keskityinkin vuosia aika täysipainoisesti. Ja tosiaan nämä aiheet, joiden puolesta mä olen silloin kampanjoinut, kuten eläinten tehotuotannon vastustaminen ja kasvissyönnin lisääminen, ne on nyt viime vuosina nousseet ihan uudella tavalla esille nimenomaan niiden ympäristövaikutuksen ja ilmastonmuutoksen yhteydessä. Eli mä sanoisin, että oma kiinnostus sosiaalityötä kohtaan kumpuaa osittain tällaisesta aktivistinäkökulmasta eli sellaisesta tietynlaisesta palosta tunnistaa yhteiskunnallisia epäkohtia ja toimia niiden poistamiseksi. 

AP: Ihan mahtavaa. Mä jotenkin ajattelen, että  sosiaalityön tekeminen ylipäätään vaatii sellaista tietynlaista aktivistihenkeä ja sä oot Maura kyllä just tosi oikea tyyppi oikeassa paikassa. Ylipäätään maahanmuuttajapalveluissa ja tässä podcastissa tänään puhumassa tästä aiheesta. Näitä ympäristökysymyksiä voidaan lähestyä sosiaalityössä ja sosiaalitieteissä vähän eri tavoin ja eri näkökulmista katsottuna. Semmoinen perinteinen aika karkea jakolinja on tehty yleensä tällaisen ekokriittisen ja systeemiteoreettisen näkökulman välille. Ekoriittisellä viitataan sellaiseen ajattelutapaan, jossa vahvasti kyseenalaistetaan tällaista länsimaista kehitysajattelua; että se on kestämätöntä ja tuhoaa luontoa ja tapahtuu heikompiosaisten kustannuksella. Kun sitten taas systeemiteoreettinen keskittyy enemmän tarkastelemaan sitä miten luonto luo ihmiselle hyvinvointia ja miten me ollaan vahvasti yks palikka siinä kokonaisuudessa.  Nämä kaks näkökulmaa yhdessä sitten taas edustaa sellaista laajempaa ekososiaalista tarkastelua, jossa tosiaan nämä sosiaaliset ja ympäristöasiat yhdistyy ja otetaan molemmat huomioon.  Mut joo, tää oli tämmöinen pieni teoreettinen alustus näihin ekososiaalisiin kysymyksiin. Mutta voitaisiin seuraavaksi mennä vähän tarkemmin tähän meidän päivän aiheeseen eli ympäristökysymyksiin ja sosiaalityöhön ja mä ajattelin, että ehkä luonnollisinta on aloittaa tästä tärkeimmästä ja polttavimmasta kysymyksestä eli ilmastonmuutoksesta. Hallitustenvälinen ilmastopaneeli eli IPCC on ens vuonna julkaisemassa tähän asti laajimman ja kattavimman ilmastonmuutoksen vaikutuksia käsittelevän raportin. Siinä tulee ilmeisesti olemaan ennakkotietojen mukaan noin 4000 sivua ja siitä on vähän tihkunut tietoja eri uutistoimistojen käsiin eikä se todellakaan ole kauhean kaunista luettavaa. Yks keskeinen viesti on, että ne valinnat mitä me nyt meidän yhteiskunnissamme tehdään just nyt, tulee olemaan tosi ratkaisevia ihan koko ihmislajin selviytymisen kannalta; että elämä maapallolla tulee kyllä ihan varmasti jatkumaan, mutta ei välttämättä kovin suotuisalla tavalla ihmiselle. Ilmastonmuutoksen edetessähän maapallon lämpötila nousee ja se ei tunnetusti ole kauhean hyvä juttu. Vuonna 2015 Pariisin ilmastosopimuksessa sovittiin, että allekirjoittajamaat yhdessä sitoutuvat siihen, että maapallon ilmasto ei lämpenisi yli 1,5 astetta. Koska jo silloin seuraukset olisi suht katastrofaalisia; et olisi luvassa muun muassa nälänhätää, äärimmäisiä lämpöaaltoja, merenpintojen nousua, you name it. Mutta… nykymeininki näyttäisi kuitenkin siltä IPCC:n mukaan siltä, että tällä hetkellä oltaisiin kovaa vauhtia menossa kohti vähintään kolmen asteen lämpenemistä. Siis jos näin ihan oikeasti kävisi niin 35 prosentilla maapallon maa-alueista olisi vuosittain noin 20 päivää tappavaa hellettä. Ja ihmisistähän 55 prosenttia elää näillä alueilla. Jos maapallo oikeasti lämpenisi kolme astetta, luvassa olisi myös kuivuutta, myrskyjä, tulvia, makean veden puutetta, ekosysteemien romahtamista, metsäpaloja, napajäätiköiden sulamista ja tämä lista vaan jatkuu ja jatkuu. On jopa arvioitu, että ilmastonmuutos on ihmiskunnan toiseksi suurin uhka heti ydinaseiden jälkeen. Tää kaikki ahdistaa mua aika paljon. Kun sitä ihan tosissaan alkaa miettimään niin tulee tosi lohduton olo ja kädetön olo ja tuntuu, ettei omalla toiminnalla voi oikein mihinkään vaikuttaa. Mites, Maura kärsitkö sä koskaan tällaisesta niin sanotusta ilmastoahdistuksesta?

MN: Joo, kun mainitsit noi ydinaseet niin mä mietin sitä – muistatko sellaisen kappaleen jostain 90-luvun lopusta, missä Ultra Bra laulaa siitä, että tää laulun päähenkilö tiesi jo 8-vuotiaana, että maailma tuhoutuu kahden suurvallan välisessä taistelussa ja pelkäsi sitä ydinlaskeumaa. Niin varmasti nyt tässä vaiheessa taas tämän uuden sukupolven pelot maailman tuhoutumisen suhteen liittyy paljon enemmän ilmastoasioihin eikä enää tähän ydinsodan uhkaan. Ja kyllä myönnän, että ilmastoasiat ahdistaa ja pelottaa yhä enemmän nyt kun ne ovat jatkuvasti esillä mediassa ja julkisessa keskustelussa. Ja kun saa lukea ja kuulla siitä, miten toisaalla hukutaan tulviin ja toisaalla kuollaan helteeseen ja laajat metsäalueet palaa. Ja tietysti nyt tämän kesän hellejakson aikana tämä aihe on tullut myös ihan kirjaimellisesti iholle. Ja myönnän, että ahdistaa tämän lisäksi monet muutkin asiat, kuten tämä edelleen Välimeren alueella käynnissä oleva pakolaiskriisi ja se, että mitä meidän yhteiskunta tulee tulevaisuudessa tekemään suuren ja jatkuvasti kasvavan paperittomien ryhmän suhteen. Mutta mun mielestä on myös hyvä miettiä siltä kannalta, että tämmöinen ahdistus, syyllisyyden tunne, vihaisuus ja muut niin sanotusti negatiiviset tunteet saattaa kuitenkin olla hyödyllisiä ja jopa toivottuja, koska parhaimmillaan ne saa meissä aikaan toimintaa. Ja kun me puhumme näin vakavista asioista, niin me ei ymmärrettävästikään voida suhtautua niihin pelkästään neutraalisti. Eli tässä on tärkeää sellainen tietynlainen tasapainoilu sen kanssa, ettei nämä tunteet kävisi lamaannuttaviksi, koska niinkin voi helposti käydä. Mä ajattelen, että siihen lamaannuttavaan ahdistukseen auttaa ainakin osittain se tieto siitä, että itse pyrkii ja että muutkin pyrkivät tekemään näille asioille jotain.

AP: Just näin! Ei voida vaan passiivisesti seurata sivusta, että vaikka ei kauheasti voitaisi tehdä, niin jokainen voi kuitenkin yrittää. Toi mitä sä sanoit tuossa alussa, että meidän nuoriso on aika vahvasti kasvanut tänä uhan ja pelon keskellä, niin mä ajattelen, että se on ihan super epäreilua, koska esimerkiksi nyt syntyvät lapset on tietenkin ihan täysin viattomia tähän. Et kyllä se on me ja meitä aikaisemmat sukupolvet jotka on tän homman aika pitkälti sössinyt. Kun puhutaan kestävästä kehityksestä esimerkiksi niin sille yleisin annettu määritelmä on annettu jo vuonna 1987 YK:n nimeämässä Bruntlandin komission laatimassa raportissa Our Common Future ja siinä se määritellään näin: “Kestävä kehitys on maailmanlaajuisesti, alueellisesti ja paikallisesti tapahtuvaa jatkuvaa ja ohjattua yhteiskunnallista muutosta, jonka päämääränä on turvata nykyisille ja tuleville sukupolville hyvät elämisen mahdollisuudet." Joo, tää jotenkin vähän särähtää korvaan ja kuulostaa silleen ironiselta, että on jo yli 30 vuotta sitten tiedetty nämä asiat ja tuostakin raportista on mennyt paljon aikaa eteenpäin, mut sit taas samaan aikaan hommat on mennyt tosi paljon huonompaan suuntaan. Mut joo, tämän takia mekin tänään tartuttiin tähän haasteeseen ja ajateltiin, että tämä on meidän panoksemme mitä voidaan tälle asialle tehdä eli keskustella siitä ja puhua tästä ääneen ja vähän pohdiskella mitä me voisimme täällä sosiaalityössä asialle tehdä.

MN: Niin äkkiseltäänhän saattaa jotenkin tuntua siltä, ettei ilmastonmuutoksella ja tällaisilla kysymyksillä ole mitään tekemistä meidän kunnallisen sosiaalityön kanssa. Mutta sitten taas toisaalta niin kun on todettu niin ilmastonmuutoshan on meihin ihan kaikkiin vaikuttava asia. Ja ehkä tässä vois lähteä siitä, että nämä ympäristökysymykset on myös ihmisoikeuskysymyksiä.  Ja kun puhutaan ihmisoikeuksista, niin usein varmaan ajatellaan erityyppisiä ihmisoikeuksia. Koska ne jaetaan tällaisiin eri sukupolviin. Ensimmäisen polven ihmisoikeudet – kuten vaikka sananvapaus, uskonnonvapaus, tasavertaisuus lain edessä tai äänestysoikeus – on tällaisia poliittisia oikeuksia ja liittyy jollain tavalla yksilön vapauteen. Kun sitten toisen polven ihmisoikeudet koskee enemmän taloudellisia, sosiaalisia ja kulttuurisia oikeuksia, kuten oikeutta riittävään ruokaan, asumiseen ja terveydenhoitoon, eli enemmänkin valtion velvollisuuksia kansalaisia kohtaan. Mutta sitten nää niin sanotut kolmannen polven käsittää ennemminkin yhteisöjen kuin yksilöiden oikeuksia ja ovat tulevaisuuteen ja tuleviin sukupolviin suuntautuvia, niin kun sä tässä aikaisemmin mainitsitkin tämän raportin kestävästä kehityksestä. Eli näihin kolmannen polven ihmisoikeuksiin kuuluu esimerkiksi oikeus terveeseen elinympäristöön, sosiaaliseen ja taloudelliseen kehitykseen ja kestävään tulevaisuuteen. Eli siis ihmisoikeuksien käsitys on laajentunut käsittämään myös tulevat sukupolvet ja heidän oikeutensa hyvään elämään.

AP: Niin että siis ilmastonmuutos on ehdottomasti ihmisoikeuskysymys. Ja ihmisoikeuskysymykset; ne on sosiaalityön kysymyksiä.

MN: Kyllä.

AP: Että silleen tää on ihan täysin kytköksissä tähän. Että ei me voi olla miettimättä tai tunnistamatta sitä.

MN: Ja se, että miksi meidän täällä Suomessa tulisi olla globaalilla tasolla kiinnostuneita ilmastonmuutoksesta ja sen vaikutuksista, liittyy jotenkinkin kahteen asiaan. Joista ensimmäinen on se, että me tiedetään se, että ilmastonmuutoksesta kärsivät pahiten sellaiset kehittyvät globaalin etelän maat, joissa on vähemmän resursseja vastata uusiin haasteisiin ja vaikka suojautua näiltä lisääntyviltä luonnon ääri-ilmiöiltä. Ja samanaikaisesti nämä ovat niitä alemman elintason maita, joiden hiilijalanjälki on paljon meitä pienempi ja joiden voidaan näin ollen sitten ajatella olevan merkittävästi vähemmän mukana ilmastonmuutoksen edistämisessä. Eli tää on tosi epäreilu tilanne. Me länsimaathan ollaan ulkoistettu tosi paljon meidän kulutustason vaikutuksia toisiin maihin, missä meidän käyttämiä tuotteita tuotetaan. Eli tässä kohtaa nämä ympäristökysymykset myös nivoutuvat vielä yhteen vielä tällaisen kolonialismin historian kanssa.

AP: Toi on ihan älyttömän tärkee pointti. Että vaikka Suomi onkin väkiluvultaan aika pieni maa ja jos vaan silleen mustavalkoisesti mietitään, että kuinka paljon täällä Suomen rajojen sisäpuolella aiheutetaan ilmastopäästöjä - vaikka EU- tai globaalilla tasolla – niin onhan se kieltämättä pieni määrä. Mutta jos tätä lähestytään tuosta näkökulmasta mitä just sanoit, että ehdottomasti suurin osa meidän käyttämistä hyödykkeistä - vaatteet, kosmetiikka, elektroniikka ja kaikki muu - tuotetaan jossain muualla. Ja lähtökohtaisesti yleensä siellä missä työvoima ja maa on halpaa eikä esimerkiksi ympäristölainsäädännön suhteen asiat oo niin justiinsa. Muistan jostain kuulleeni, että on esitetty, että 90 % kaikesta mitä me täällä länsimaissa omistetaan on tuotu valtameren yli kontissa. Ja toisekseen jos mietitään yksittäisen keskivertosuomalaisen kulutusta ja verrataan sitä vaikka keskiverto kiinalaisen – sanon kiinalainen, koska aina sanotaan että ”Entäs sitten Kiina?” – kulutukseen, niin me ikävä kyllä tällä hetkellä ainakin vielä voitetaan se kisa. 

MN: Aivan varmasti. Ja tietysti tän lisäksi ilmastonmuutoshan vaikuttaa yhdessä muiden tekijöiden kanssa asuinalueiden elinolosuhteisiin ja muuttoliikkeisiin. Mä oon käsittänyt, että nykyään puhutaan myös tällaisesta ilmiöstä kuin ilmastopakolaisuus. Eikö niin Annika, että sä oot tehnyt jonkinlaista tutkimustakin tästä aiheesta. Mitä ilmastopakolaisuudesta tiedetään ja mitä sillä tarkoitetaan?

AP: No se onkin monimutkainen ja monin tavoin moniulotteinen aihe. Että kun puhutaan pakolaisuudesta ja pakolaisuuden perinteisestä määritelmästä niin sillähän tarkoitetaan  sellaista henkilöä, jolle on myönnetty turvapaikka toisesta valtiosta. Ja siihen sitten pätee monet kansainväliset ja kansalliset ulkomaalaislait. Mutta ainakaan tällä hetkellä ilmastonmuutos ja ympäristökriisit eivät kuitenkaan ole minkään lainsäädännön mukaan olemassa oleva lupakategoria tai peruste turvapaikan myöntämiselle. Eli ilmastopakolaisuutta ei lainsäädännön näkökulmasta ole ollenkaan olemassa, vaan tämä on oikeastaan sellainen epävirallinen käsite ja ilmiö. Ja siksi myös kaikki tähän liittyvä tilastotieto ja arviot on aika lailla veikkailua. Mutta kyllä on tutkittu niitä syitä, että minkä takia ihmiset joutuu muuttamaan paikasta toiseen. Siis syitä, jotka kytkeytyy ilmastonmuutokseen tai ympäristöongelmiin ja joiden takia ihmiset saattaa joutua muuttamaan paikasta toiseen –maiden sisällä tai välillä. Näitä on muun muassa yllättävät ja äkilliset ympäristökatastrofit; tulvat, myrskyt… Sitten on sellaisia hitaasti ilmeneviä ympäristön tuhoutumisesta johtuvia muuttoliikkeitä, jotka voi olla seurausta vaikka maaperän ja pohjaveden suolaantumisesta, jäätiköiden sulamisesta, pitkittyneestä kuivuudesta tai aavikoitumisesta. Sitten on nämä pienet saarivaltiot, jotka on jäämässä merenpinnan alle jääminen. Luonnollisesti aiheuttaa muuttoliikkeitä. Tai sitten on vaarallisiksi luokitelluilta alueilta poistuminen. Yleensä näissä jälkimmäisessä tapauksessa ihmiset voidaan siirtää vapaaehtoisesti tai pakotettuna pois asuinalueiltaan, koska siellä asuminen ei enää ole turvallista asua.  Ja sitten ihmisiä voi myös uhata jokien vedenpinnan noususta johtuva tulva tai jäätiköiden sulamisesta aiheutuvat mutavyöryt. Ja sitten sellaisena viimeisenä skenaariona on resurssien niukkuus ja siitä aiheutuvat levottomuudet ja konfliktit ja näitä on yleensä aika vaikea äkkiseltään liittää ilmastonmuutokseen ja tunnistaa ilmastopakolaisuudeksi. Ylipäätään ilmastopakolaisuudesta puhutaan vielä tänäkin päivänä aika vahvasti sellaisena tulevaisuuden uhkakuvana, että meillä tulee olemaan ilmastopakolaisuutta. Mutta koska sitä ei lainsäädännön näkökulmasta ole olemassa, niin on hyvä kysymys , että mistä me tiedetään, ettei sitä olisi käynnissä jo nyt ja miten laajamittaisena. On esimerkiksi esitetty muun muassa, että tällaiset ison konfliktit kun Syyrian sisällissota, Darfurin konflikti ja Tšadjärven seudun konfliktit olisi kaikki jollain tasolla seurausta ilmastonmuutoksesta ja pitkäaikaisesta. Ja sieltä alueilta on puolestaan paljon lähtenyt pakolaisia ja osa tullut myös tänne meille Suomeen. 

MN: Siis tämähän vaikuttaa aivan todella laajalta ilmiöltä. Nyt kun kerrot siitä. (AP: Kyllä) Mitä jos puhutaan ilmastopakolaisuudesta vai pitäisikö nyt sitten ennemmin puhua ilmastonmuutokseen liittyvästä muuttoliikkeestä, niin osaatko sanoa jotain siitä, että mitkä ovat tulevaisuudennäkymät? Onko siitä tutkimuksen perusteella jotakin tietoa?

AP: No niin… Kuten sanoin, niin tähän liittyy tosi paljon arvailua. Ja esimerkiksi arviot ilmastopakolaisten määrästä heittelee ihan hirveästi. On arvioitu, että vuoteen 2050 mennessä meillä vois olla 25 miljoonasta ihmisestä jopa miljardi ilmastopakolaista. Mutta sellainen yleisin arvio on IOM:n mukaan, että maailmassa tulee olemaan noin 200 miljoonaa ilmastopakolaista seuraavan kolmenkymmenen vuoden aikana. Ja se on paljon. Ja tämä tietysti koskettaa sosiaalityötä ja kotouttavaa sosiaalityötä ja meidän ammattiryhmäämme ihan kansainvälisellä ja globaalitasolla. Tämä koskee kyllä ihan kaikkia.

MN: Entä mitä sä sitten ajattelet Annika sitten siitä, että jos on näkyvissä se että pakolaisuus ja muuttoliikkeet lisääntyy jo ihan näiden ympäristöuhkienkin takia ja saman aikaisesti meillä Euroopassa yleinen poliittinen linja on kallistunut jotenkin enemmän oikealle ja monissa maissa on merkittävästi kiristetty maahanmuuttopolitiikkaa. Niin kun vaikka Tanskassa, jossa nyt hiljattain pääministeri on nimennyt tavoitteeksi, että heille tulisi jatkossa nolla turvapaikanhakijaa. Niin miten sä näet, että nämä muuttuvat todellisuudet nyt sitten sopivat yhteen?

AP: No varmaan tällainen oikeistopolitiikan nousu ja maahanmuuuttokriittisyys samanaikaisesti kasvavien pakolaismäärien kanssa ei ole sattumaan. Että ne kulkee käsi kädessä ja onhan tämä yhtälönä ihan älytön; että länsimaissa on kuitenkin suurimmat päästöt ja me ollaan suurimpia ilmastonmuutoksen aiheuttajia ja sitten se vaikuttaa kehitysmaihin, joista ihmisten on pakko lähteä ja hakea turvapaikkaa muualta ja samaan aikaan me kiristetään täällä lakeja ja yritetään pitää pakolaiset muualla. Se on sellainen yhtälö, jota on vaikea käsittää. Jotenkin kun tehdään politiikkaa, niin näiden väliset yhtäläisyydet on tietenkin hyvä tunnistaa ja jotenkin lähtee siitä, että tämä on kaikki osa isoa kokonaisuutta.

MN: Niin tästähän tulee vähän sellainen fiilis, että ikään kuin me ei oltaisi halukkaita sitten kantamaan sitä meidän omaa vastuuta siitä mitä meidän teoista seuraa?

AP: No se on just näin. Sepä se. Voitaisiin vielä ehkä puhua vähän lisää siitä, että miten nämä ympäristökysymykset liittyvät just sosiaalityöhön? Jotenkin mä ajattelen, että ilmastonmuutos ja ympäristökysymykset on tosi vahvasti rakenteellisia kysymyksiä. Ja vaatii toimenpiteitä rakenteellisella tasolla ja vaatii varmasti myös rakenteellista sosiaalityötä. Ja kyse ei kuitenkaan nyt ehkä ole siitä, että sosiaalityöntekijät jotenkin – että meidän tulisi vahvemmin pyrkiä opettamaan meidän asiakkaille ekologisia elämäntapoja. Että kyllä jotenkin mä ajattelen, että vahvemmin voidaan vaikuttaa siellä rakenteellisella tasolla.

MN: Joo hyvä, että mainitsit tuon. Koska musta tuntuu, että se on ehkä vähän sellainen yleinen ennakkoluulo, että ajatellaan, että kai nyt tässä työssä on tärkeämpiä asioita, kun opettaa vaikka asiakkaita kierrättämään.

AP: Kyllä. Ja mä en sano etteikö näitä keskusteluita olisi äärimmäisen tärkeä käydä työntekijöiden ja asiakkaiden välillä vaikka meillä täällä maahanmuuttajapalveluissa. Mä uskon, että meillä on paljon asiakkaita, joiden lähtömaissa välttämättä ilmastonmuutoksesta ja ekologisista ei niin paljon puhuta ja välttämättä ei ole tietämystä. Ja ehkä jos se tietämys lisääntyisi niin moni vois ehkä siitä huolestua ja haluaa jollain tavalla olla myös vaikuttamassa siihen.

MN: Niin tarkoitatko, että vois jotenkin ajatella, että tietyllä tavalla ympäristöasioiden huomioiminen vois kuulua myös kotouttavaan työhön osana meidän yhteiskuntaan tutustuttamista?

AP: Ehdottomasti. Kyllähän se on arvona semmoinen, joka on onneksi kuitenkin samanaikaisesti koko ajan yleistymässä – kasvissyönti ja muut ekologiset asiat – niistä puhutaan enemmän ja musta on tärkeätä, että me meidän asiakkaillekin viestitään sitä, että mitkä arvot yhteiskunnassa milloinkin on tärkeitä ja vallitsevia.

MN: Kyllä. Mutta siinä on kuitenkin varmaan myös tärkeätä olla asettumatta sellaiseen rooliin, että ylhäältä päin opettaa näitä asioita. Kun sitäkin miettii miten iso osa sosiaalityön asiakkaista on kuitenkin heikommin toimeentulevia eli heillä on käytännössäkin siihen kulutukseen aika paljon vähemmän varaa kun keskiluokkaisemmille ihmisillä. Tämä täytyy jotenkin ottaa huomioon kun niitä vaikutuksia arvioi.

AP: Kyllä. Siinä missä jos me puhutaan näistä asioista meidän asiakkaiden kanssa ja kannustetaan heitä tekemään kestävämpiä valintoja niin kyllä se lähtee sieltä peilistä. Jos näistä puhutaan asiakkaiden kanssa niin pitää olla myös valmis tarkastelemaan omia kulutustottumuksia. Kyllähän sosiaalityön ammattiryhmä kuuluu aika keskiluokkaiseen porukkaan, joka yhtä lailla on mukana tässä kuluttamisessa ja siitäkin pitää pystyä puhumaan kuinka me työntekijät ja kuinka me ammattiryhmänä voidaan toimia kestävämmin. Mitä me ollaan valmiita tekemään, mistä me ollaan valmiita luopumaan. Ja toimia esimerkkinä myös siinä ennen kun me näistä asioista niin sanotusti saarnataan muille tai asiakkaille.

MN: Niin ajatteletko sä, että meidän pitäisi jotenkin myös meidän työroolin ulkopuolella tarkastella näitä asioita?

AP: Kyllä mä ajattelen, että kaikkien pitäisi. Meillä on kaikilla vastuu, että ei se voi rajoittua siihenkään vaan, että me töissä ollaan huolestuttu näistä asioista. Jokaisen ihmisen pitäisi olla, vapaa-ajallakin ihan ammatista riippumatta.

MN: Ja siitä miten ympäristökysymykset liittyy sosiaalityöhön niin mä oon miettinyt sitäkin, että kun meillä on täällä Suomessa sosiaalityöllä on tosi tiivis kytkös hyvinvointivaltion toteuttamiseen, ja meillä kunnallisen sosiaalityöntekijän rooli on tosi toisenlainen kun muissa maissa, jossa sosiaalityöntekijät toimivat lähinnä järjestöpohjaisesti. Esimerkiksi joissakin globaalin etelän maissa sosiaalityöntekijät ovat saattaneet olleet läheisestikin tekemisissä erilaisten ympäristöliikkeiden kanssa, joissa on pyritty vastustamaan esimerkiksi tällaista luonnonvarojen yksityistämistä tai ympäristöille ja yhteisöille haitallista kaivostoimintaa. Niin jotenkin oon miettinyt sitä, että miten tää sitten Suomessa – että pitäisikö meidän olla sosiaalityöntekijöinä jotenkin enemmän kiinnostuneita tällaisista asioista. Mä muistan, että viime vuonna oli mun mielestä mediassa esillä tällainen asia – ei tosin mitenkään sosiaalityön yhteydessä, vaan muuten – kun Jyväskylässä  oli otettu esille kunnan energia- ja vesilaitoksen osittainen myyminen. Ja siitä tuli aika nopeasti kohu ja tuli kansalaisaloite, koska ihmiset olivat niin huolissaan siitä, että julkisia vesivaroja oltaisiin yksityistämässä. Ja käsittääkseni kaupunki sitten perui tämän suunnitelman. Mutta tosiaan mitä mieltä sä oot, onko nämä sellaisia kysymyksiä, joihin meidän tulisi varautua ottamaan kantaa enemmän tulevaisuudessa, koska ne voi kuitenkin vaikuttaa tulevien sukupolvien elinympäristöihin?

AP: Niin. Mä uskon, että harva meistä on esimerkiksi luonnonvarojen yksityistämisen kannalla. Me kun täällä Suomessa ollaan totuttu puhtaaseen luontoon ja joka miehen oikeuksiin, niin kyllä mä ainakin haluaisin pitää niistä kiinni. Toi mitä sä alussa puhuit aktivismista ja se on ollut sulla sellaisena kimmokkeena tälle alalle lähtemistä ja mun mielestä se aktivismi on tärkeä osa tätä työtä ja mä ainakin itse mielelläni olisi vahvemmin tämän tyyppisessä hommassa. Kyllä mä suhtaudun lähtökohtaisesti hyvin skeptisesti kaikkeen tähän suunniteltuun kaivostoimintaan mitä meillä on täällä. Ja mun mielestä niistä olis hyvä sosiaalityössäkin ottaa selvää, että me voidaan argumentoida näihin asioihin ja olla mukana julkisessa keskustelussa ja perustella näitä asioita sosiaalisen hyvinvoinnin näkökulmasta. Ja tää luonnon rooli ihmisen hyvinvoinnille onkin mun mielestä tosi tärkeä kysymys ja siitä pitäisi sosiaalityössä keskustella aktiivisesti. Että mitä luonto tarjoaa ihmiselle ja mitä ihminen voi tarjota luonnolle. Sellainen mistä ainakin puhutaan paljon täällä meillä töissä ja meidän työyhteisössä on lemmikkieläimet. Sekä meidän työntekijöiden että asiakkaiden lemmikit. Se on varmaan semmoinen asia mitä sosiaalityössä voitaisiin hyvin helposti matalalla kynnyksellä hyödyntää, että otetaan lemmikkieläimet keskusteluun ja työskentelyyn mukaan.

MN: Joo toi on tosi hyvä pointti, että vaikka me tiedetään, että lemmikkieläimet voi olla tosi iso osa sekä meidän perheitä että myös asiakkaiden perheitä, mutta tällaisesta sosiaalityön näkökulmasta niihin kiinnitetään aika vähän huomiota. Ja siihen liittyy tietyllä tavalla myös monenlaisia haasteita. Esimerkiksi se, että jos ihmiselle tulee joku hankala tilanne ja äkillistä palvelun tarvetta vaikka tilapäismajoitukselle niin eihän sellaiseen yleensä saa ottaa lemmikkieläintä mukaan. Tai että mitä me ylipäätään tehdään sitten – onko meillä keinoja hoitaa lemmikille hoitoa jos heidän omistaja joutuu vaikka äkillisesti sairaalaan tai jotain muuta. Tällaiset kysymykset mua välillä mietityttää.

AP: Mmm, kyllä. Ja ylipäätään kun tuossa aikaisemmin puhuttiin ihmisoikeuksista ja sosiaalityö on ihmisoikeusammatti – se on totta, mutta olisiko meillä myös aihetta pohtia vähän eläinoikeuksia. Että onko se sellainen asia kanssa, mikä olis sosiaalityössä tärkeätä. Ajatellen vaikka sellaista, että jos sosiaalityöntekijänä menisin kotikäynnille ja näkisin, että perheessä on voimavarat tosi vähissä ja siellä kotona asustelee lemmikki, joka voi tosi huonosti, niin kyllä mä huolestuisin ja näkisin, että myös näissä tilanteissa meillä tulisi olla myös velvollisuus tästä ilmoittaa ja pitää huolta, että eläinten oikeudet toteutuu.

MN: Kyllä. Ja uskoisinkin, että aina jos tulee vastaan oikein graavi tapaus, että siellä on tosi pahasti tilanne niin kyllähän siitä varmaan ilmoitetaan eteenpäin eläinsuojeluviranomaisille ja poliisille, mutta siihenkin jää aika paljon sellaista harmaampaa aluetta sen suhteen, että jos näkee nimenomaan, että ne voimavarat eläimen hoitamiseen on aika puutteelliset, niin millä tavalla me otettaisiin se puheeksi ja millä tavalla me voitaisiin pyrkiä sitä tilannetta kohentamaan.

AP: Nää on tosi tärkeitä kysymyksiä. Ja itsellä on kokemusta asiakastyön osalta myös siitä, että on päässyt näkemään miten tärkeitä nää lemmikit on asiakkailla ja ihmisille tietenkin ylipäätään. Monilla kotikäynneillä ne lemmikit on ollut ihan siinä keskiössä ja niiden touhuja on ollut kiva seurata ja niistä on puhuttu paljon. Mä mielelläni ottaisin kyllä lemmikit vahvemmin työskentelyyn mukaan. Mä olin tuossa yks päivä oman koiran kanssa ja kävelyllä ja kävi sellainen sattuma, että mua tuli vastaan yksi vanha asiakas ja hän rapsutti siinä mun koiraa ja hän kertoi, että hänen oma koiransa jäi Turkkiin kun hän muutti Suomeen. Että hän ei voinut ottaa sitä mukaan. Ja sitten mulle jotenkin kirkastui, että niin tietysti – kun nää meidän asiakkaat joutuu jättämään kaiken taakseen; perheet ja kotimaat, niin heiltä jää myös tärkeitä eläimiä. Tärkeitä kotieläimiä ja lemmikkejä. Se oli musta hirveen surullinen ajatus, että totta kai niitä lemmikkejä jää kaipaamaan omistajaansa.

MN: Niinpä. Ja tästä käy hyvin esille se miten erilaisessa asemassa ollaan. Että eihän eläimiä ole tällaisissa tilanteissa mahdollista ottaa mukaan.

AP: Niinpä.

MN: Sitä mä oon myös miettinyt, että kun puhutaan luonnon roolista hyvinvoinnin tekijänä, että kun meillähän on aivan hyvin tiedossa vaikka kuinka nopeasti meillä vaikuttaa stressitasoihin ihan metsässä kävelyllä käyminen. Nää on tavallaan hyvin tiedossa ja moni sitä omassa elämässään soveltaakin ja hakee luonnosta tällaista rentoutumista ja stressin poistoa. Mutta mulla ei ainakaan ole sellaista kokemusta, että me välttämättä kauheasti osattaisi tätä tuoda esille tai kannustaa siinä asiakkaiden kanssa.

AP: Toi on tosi hyvä pointti. Musta tuntuu, että me kyllä ihan asiakkuuden alussa kerrotaan, että mistä löytyy Palvelutori ja ehkä kuntosali ja ne tärkeät palvelut, mutta me voitaisiin myös kertoa, että mistä löytyy lähin luontopolku ja mistä löytyy hienot järvimaisemat. Et tää on kyllä tosi hyvä pointti, että siitä voitaisiin puhua asiakkaiden kanssa enemmän. Että missä Espoossa on kaunista luontoa. Mä itse voisin suositella Hanikan luontopolkua. Mä just toissaviikolla kävin sen kävelemässä – tossa Suokassa viiden kilsan luontopolun ja en ollut aikaisemmin käynyt ja mä kyllä yllätyin miten tavallaan keskellä kaupunkia ja siellä Espoon lähiössä oli kyllä upeat maisemat. Voitaisiin kyllä ehdottomasti ohjata asiakkaita luonnon pariin aktiivisemmin.

MN: Kyllä. Espoohan on siitä hieno kaupunki ja samoin koko pääkaupunkiseutu, että huolimatta siitä, että täällä ollaan Suomen tiheimmin asutulla alueella, niin meillä on kuitenkin tosi paljon kaupunkiluontoa ja sellaisia puistoalueita ja virkistysalueita.

AP: Kyllä. Ja muutenkin se lähemmäs luontoa -ajattelu on pieniä asioita. Mä oon sitä mieltä, että se ei vaadi ihan valtavia ponnisteluita ja isoja muutoksia. Ne voi olla hyvin pieniä. Ne voi olla vaikka sellaisia, että tehdään toimistoista viihtyisämpiä tuomalla sinne viherkasveja tai luontoa esittäviä tauluja tai mitä nyt on, että päästään paremmin kosketuksiin luonnon kanssa ja sitten itse ainakin kun luonnossa viettää aikaa ja se lisää hyvinvointia niin se arvostus sitä luontoa kohtaan nousee ja silloin myös se huoli näistä ilmastonmuutoksesta ja muista asioista omalla tavallaan vaan kasvaa ja toimii motivaattorina siihen, että mä haluun toimia paremmin ja mä haluun säilyttää tämän. Niin se on ehkä jotain sellaista arvokasta mitä voitaisiin asiakkaille viestiä ja itsellemme.

MN: Miten me voitaisiin sitten käytännön sosiaalityössä edistää näitä asioita ja arvoja mistä me ollaan tänään puhuttu?

AP: No sellaisia hyvin konkreettisia asioita mitä me sosiaalityöntekijät voidaan tehdä, on että meidän on tärkeätä olla kartalla ja seurataan mitä kunnassa päätetään ja mikä se meidän oman kunnan rooli on kestävässä kehityksessä ja sen ajamiseen. Kiinnitetään vähän huomiota siihen, että minkälaisia hankintoja ja palveluita me käytetään ja oikeasti vaaditaan, että niissä otetaan huomioon näitä ympäristönäkökulmia. Ja kuten tossa aikaisemmin sanoin, niin mun mielestä myös työroolin ulkopuolellakin jokaisella on velvollisuus tarkastella omaa kulutusta ja miettiä keinoja miten muuttaa sitä kestävämpään suuntaan.  Meillähän on täällä maahanmuuttajapalveluissa oma ekotukiryhmä esimerkiksi. Tän työryhmän tavoitteena ja tehtävänä on pitää tätä asiaa ja keskustelua täällä meillä mapassa yllä. Meillä on ollut muun muassa kasvisruokahaaste ja ekotukiryhmä lähettää uutiskirjeitä.

MN: Niin mehän tiedämme, että tulevaisuudessa meidän on oikeastaan pakko muuttaa merkittävästi meidän kulutustasoa ja siirtyä aineellisesta hyvinvoinnista enemmän kohti aineettomia hyvinvointia tuottavia ratkaisuja. Onko sinulla Annika mitään ajatuksia siitä, että miten me voisimme tukea tällaista ajatusmaailman muutosta vähemmän aineelliseen hyvinvointiin keskittyneeksi meidän asiakastyössä? Voisiko sun mielestä kotouttava työ sisältää jotain elementtejä tällaisesta elämäntavan muutoksesta?

AP: Tää on tosi hyvä kysymys ja mun mielestä tää on minua isompi kysymys. Tää on sellainen kysymys mitä mun mielestä sosiaalityössä pitää miettiä. Tätä pitää miettiä aktiivisesti ja tästä tarvitaan tutkimusta ja kyllä mä haastaisin kaikki sosiaalityöntekijät yhdessä miettimään tätä. Tää vaatii sellaista kokonaisvaltaista isoa paradigman muutosta ja se vaatii koko ammattiryhmää, ehkä jopa kansallisvaltioiden rajojen yli. Että kaikki sosiaalityöntekijät ympäri maailman; yhdistykää tätä pohtimaan. Tää on varmaan meidän suurin kysymys tällä hetkellä. Vaikka ilmastonmuutos aiheena on kaikkea muuta kun iloinen ja mitä enemmän tätä pohtii niin sitä vähemmän tuntuu olevan vastauksia, niin silti tää on äärimmäisen tärkeä aihe ellei jopa tärkein. Ja mä voisin puhua tästä ihan loputtomiin. Mutta aikamme on rajallinen ja tämän jakson osalta se alkaa olla lopussa ja meillä on viimeisen kysymyksen aika. Meidän kysymys on kaikille vieraille sama ja nyt Maura sä saat vastata tähän kysymykseen; miten sun työ muuttaa maailmaa?

MN: Mä lähestyn tätä kysymystä nyt sen kautta, että musta on tosi tärkeää, että me sosiaalityöntekijät pyritään tosissaan muuttamaan asioita, eikä vain piilouduta sellaisen viranomaisroolin taakse, että nämä on nyt ne resurssit ja säännöt ja näiden mukaan mennään. Ja tietysti fakta on, että meidän toiminta on ihan oikeasti sidoksissa sen oman organisaation reunaehtoihin ja resursseihin ja lainsäädäntöön, mutta mun mielestä meidän pitäisi aina tuoda esille niitä mahdollisia epäkohtia ja pyrkiä niitä korjaamaan ja yrittää keksiä mahdollisia uusia ratkaisuja ja tapoja vaikuttaa asioihin, vaikka meillä ei niitä saman tien olisi. Koska eettisestä näkökulmasta meidän tehtävä on kuitenkin edistää ihmisoikeuksien toteutumista ja eriarvoisuuden poistamista.  Ja sitten toiseksi monilla meidän asiakkailla on huonoja kokemuksia ja pelkoja viranomaisia kohtaan, ihan ymmärrettävistä syistä. Joten musta on tosi tärkeää, että me voitaisiin asiakkaille tuottaa sellaista kokemusta siitä, että vaikka me ollaan viranomaisia, niin me voidaan olla kuitenkin aidosti kiinnostuneita heidän asioista ja aidosti heidän puolellaan.   

AP: Loistava vastaus ja jotenkin just tämä, että meidän toiminta on sidoksissa lainsäädäntöön ja erilaisiin reunaehtoihin, mutta kuten tuossa todettiin niin esimerkiksi ilmastopakolaisuuteen ei ole vielä lainsäädäntöä. Eli tosi tärkeää on, että ajatellaan boxin ulkopuolelta ja tunnistetaan ne haasteet ja uhat ennen kun ne on meidän käsissä. Ja se on sosiaalityölle tärkeä ja iso asia. Jees, kiitos kun kuuntelitte tänään. Kiitos Maura kun olit mukana. Tosi mielenkiintoista oli jutella tästä aiheesta sun kanssa.

MN: Kiitos kun pääsin mukaan.

AP: Jes, tää oli Maailman muuttajat tällä kertaa ja nyt lähdetään – tai mä ainakin lähden tästä kohta töistä ja painelen luontoon koiran kanssa kävelylle. Moi moi.

MN: Moi moi.