Maailman muuttajat -podcast: The Handmaid's Tale

Maailman muuttajat on pakolaisuutta, pakkomuuttoa ja kotoutumista käsittelevä podcast-sarja. Tässä jaksossa aiheita lähestytään televisiosarja The Handmaid's Tale:n kautta. Kuinka kaukana todellisuudesta sarjan tapahtumat itse asiassa ovat? Entä voidaanko sarjasta oppia jotain? Mukana keskustelemassa Espoon maahanmuuttajapalveluiden Annika Pirinen, Eeva Ström ja Maarit Ekholm-Mangaonkar.

Voit kuunnella jakson SoundCloudissa (ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan)tai Spotifyssa. Jakson pituus on noin 55 minuuttia.

Eeva Ström (ES): Moi taas ja tervetuloa Maailman muuttajien pariin. Mä oon Eeva Ström, ja tällä kertaa mulla on mukana Annika Pirinen ja Maarit Ekholm-Mangaonkar. Tänään me puhutaan sellaisesta aiheesta, mikä on kutkuttanut minun jutteluhermoani jo varmaan neljän vuoden ajan mutta en oo aikaisemmin löytänyt juttukaveria. Mut sit mä laitoin tonne meidän yhteiseen Teamsiin, että kuka haluis tulla puhumaan mun kaa aiheesta. Maarit, sä ilmoittauduit vapaaehtoiseksi. Kerrotko vähän kuka sä olet, mistä tulet ja miten päädyit tänne? 

Maarit Ekholm-Mangaonkar (MEM): Joo eli oon tosiaan Maarit ja tällä hetkellä mä työskentelen sosiaalityöntekijänä täällä Espoon Maahanmuuttajapalveluissa perheiden tiimissä. Ja noin muuten oon vielä opiskelija. Teen tällä hetkellä mun sosiaalityön maisterin opintoja. Ja tosiaan bongasin tuolta meidän käytäväkeskustelut – Teams kanavalta tällaisen tiedustelun ja oli kyllä pakko tarttua tähän, koska mulla on kyllä ihan sama, mä oon seurannut tätä sarjaa jo pitkään ja oon myös ettinyt sellaista juttelukaveria kenen kanssa vois jutella tästä sarjasta sellaisesta ammatillisesta näkökulmastakin.

ES: Jees, mä oon siis yrittänyt hätyytellä pakkomuuttotyötä tekeviä kavereitani ja sit sellaisia ei niin vihkiytyneitä kavereita ja kaikki on ollut silleen, että mistä sä puhut. Niinku että joo, no se on sarja ja joo siinä on tollaisia juttuja, mutta kuka jaksaa kattoa ja niinku miettii jotain duunijuttuja. Ja mä oon silleen; Minä. Minä jaksan. Mutta tota, tänään aiheena on siis Handmaid's tale, tämmöinen viihteellinen sarja. Tota, miten sä Maarit kuvailisit mistä siinä on kyse, haluuksä kertoo? Siis Annikalta eilen kyselin, että kuinkas paljon sä tiedät tästä aiheesta ja Annika sanoi, että mä oon nähnyt ihan pari jaksoa. Eli Annikalle ja meidän kuulijoille; mistä on kyse?

MEM: No lyhykäisyydessään, niin sehän on tällainen dystooppinen draamasarja, joka perustuu elämään sellaisessa totalitaarisessa valtiossa, jossa naisilla ei ole minkäänlaisia oikeuksia ja heitä pidetään orjina ja pakotetaan kaikenlaisiin kauheuksiin. Ja tämä kaikki perustuu siis siihen, että tätä valtiota on kohdannut ympäristökatastrofi ja hedelmällisyys on laskenut. Niin tämä on sitten repinyt tän valtion sotaan.  

ES: Mm. Tää on itseasiassa mielenkiintoinen juttu, että aina kun Handmaid’s talesta puhutaan, niin puhutaan, ettei naisilla ole minkäänlaisia oikeuksia. Ehkä meidän tänään jossain vaiheessa pitää puhua myös siitä, että onks itseasiassa miehilläkään siellä oikeuksia. Mut Annika, vastasko tämä sun käsitystä siitä mistä sä tulit tänään puhumaan? 

Annika Pirinen (AP): Joo, mä tosiaan oon kattonut tästä sarjasta joitakin jaksoja sieltä alusta ja tota kyllä mun mielestä siinä sarjassa tuli aika nopeesti kuitenkin ilmi, että mikä se idea on. Että on karua settiä.  

ES: Mä muistan, että mä oon yrittänyt kattoa sitä sillon, kun jompikumpi lapsista oli hyvin pieni. Ja sitten mä oon yrittänyt kattoa tätä sarjaa, joka alkaa sillä tavalla, että siinä on sellainen nainen, joka juoksee metsässä ja häneltä viedään lapsi. Että hän on jotenkin lapsen kanssa pakomatkalla ja se lapsi viedään häneltä. Että tää on se millä se sarja alkaa. Ja mä aloitin sen katsomisen varmaan neljä kertaa, kun kaikki kehui sitä ja sanoi, että tää on niin hyvä sarja. Mutta mä en pystynyt kattoo sitä, olin ihan silleen, että ei oo mun juttu ja jätin kattomatta alkuun. Muistaksä milloin sä oot Maarit ekan kerran nähnyt Handmaidia?

MEM: Joo, muistan. Mä olin mun miehen kanssa lentokoneessa matkalla Intiaan ja sitten kun se on aika pitkä lento ja siellä voi katella kaikenlaisia sarjoja ja leffoja siellä koneessa niin sitten me alettiin yhdessä ensin kattomaan Handmaid’s talea. Mun mies sanoi ekan jakson jälkeen, että hän ei pysty tätä kattomaan ja hän jätti sen sitten kesken. Mutta mä katoin sitten kaikki jaksot, mitkä siellä oli saatavilla. Että en sitten tiiä…

ES: Sosiaalityöntekijä sinussa heräsi ja oli silleen, että mielenkiintoista; kamalia asioita, haluan nähdä lisää.

MEM: Joo, kyllä.

ES: Noniin mutta hei eli siis Handmaid's tale. Tää on vaikeata, koska yleensä kaikilla sarjoilla on joku lempinimi.  Tiiättekste niinku Game of Thrones oli GOT ja How I Met Your Mother oli HIMYM ja Kauniit ja Rohkeat oli tietenkin Kaunarit. Mut mä en oo keksinyt, ooksä Maarit kuullut onks Handmaidille niinku mitään muuta, kun Handmaid?

MEM: No en kyllä oo kuullut... Se on vähän vaikee.

ES: Se on vähän vaikea, koska se on vähän pitkä. Mutta anycase sarja siis perustuu kanadalaisen – mikä on hauska, koska Kanadalla on myös tässä sarjassa iso rooli - Margaret Atwoodin romaaniin Orjattaresi, joka on siis julkaistu joskus vuonna 85 eli se on pikkusen minuakin vielä vanhempi. Siinä jenkkilää ei tosiaan enää sellaisenaan ole, vaan tota Yhdysvaltoja on kohdannut – tai maailmaa on kohdannut tällainen ympäristökatastrofi, hedelmällisyys on dropannut ja sitä on ratkaistu sillä keinoin, että on tullut sota ja sen seurauksena tällaiset äärikristilliset fundamentalistit on ottaneet maan hallintaan ja perustaneet valtion nimeltä Gilead. Missä muussa populaarikulttuurissa esiintyy Gilead, tiiättekö? … Crickets! (AP: Hiljaisuutta...) No Eragonissa, jota puolisoni tällä hetkellä lukee meidän lapsille, siinä Gilead tosiaan taidetaan kirjoittaa jotenkin eri tavalla. Ja sitten tietty Raamatussa, mutta ehkä se ei mene enää populaarikulttuuriin. Mutta mennään takaisin asiaan. Eli siis ympäristökatastrofi, hedelmällisyys laskee ja vastauksena on siis tietenkin ihmisoikeuksista nipistely ja demokratian loppu, kuinkas muutenkaan. Ja yllärinä lopputulemana on järjestelmä, jossa miehet on huipulla – tai komentajat on huipulla. Mutta siis mulle on jäänyt vähän epäselväksi mikä niiden kaikkien muiden miesten case on. Et okei siellä on niitä silmiä, niinkun Nick the--- En sano mikä, mutta Nick. Sit siinä on se yks semmoinen kohta, missä on sellaiset rakastavaiset, jotka hukutetaan kahvakuulien avulla, muistatteko.

MEM: Mmm.

ES: Että miehetkään ei ole ainakaan vapaita rakastamaan.



MEM: Totta.



ES: Eli naisten homma on se, että naiset saa olla vaimoja – jee. Ja olla kotona ja olla tekemättä töitä. Ja nyt ehkä unpopular opinion, mutta voisin ehkä itsekin harkita sellaista välillä, että jos saisi lukea eikä tarvis tehdä töitä niin se olis ihan fine mulle. Mutta siis hedelmällinen osa naisista on synnytyskoneita ja seksiorjia ja loput raivaa ydinjätettä. Mikä on siis mun mielestä ihan mahtava naiseuden kuvaus. Saman sukupuolen väliset suhteet johtaa hirttämiseen ja ympärileikkauksia tehdään myös. Alatteko ymmärtää miksi tämä sarja kiinnostaa mua? 

AP: Sulla on vähän erikoiset mielenkiinnon kohteet? 

ES: No se, ja sitten se, että tässä on myös totalitaristista valtiota, patriarkaattia, ihmiskauppaa, pakolaisuutta. Siis aiheita, jotka on töissäkin joka päivä jollain tavalla mulla läsnä. Mä en siis ole lukenut itse sitä kirjaa, vaikka varmaan tässä kohtaa pitäis olla silleen, että ”sillon kun minä 90-luvulla luin tämän kirjan ennen kuin kukaan muu löysi sitä.” Mutta siis sellaista ei ole tapahtunut. Ooksä Maarit lukenut kirjaa?

MEM: No en itseasiassa oo lukenut kirjaa. Mutta tavallaan eka kerta kun mä sain kuulla koko Handmaid’s talesta oli, kun mun kaveri suositteli mulle sitä kirjaa. Mutta en siihen jostain syystä tarttunut ennen kun aloin katsomaan sarjaa.

ES: Siis mulle kävi eilen ilmi, kun tein sellaista pientä YouTube-taustatyötä, että tästä on tehty 90-luvulla leffa. Ja mä laitoin sulle sen linkinkin. Katoiksä sitä traileria?

MEM: Joo, katoin kyllä.

ES: Eiks ollut mielenkiintoinen?

MEM: Joo, oli. Enkä mäkään tiennyt, että siitä on jo ysärillä tehty leffa.

ES: Mulla on sellainen tunne, että on varmaan pakko kattoo se leffa ja sit vertailla tietenkin.

MEM: Joo!

ES: Mut mitä jos se ysärileffa onkin parempi, kun tää itse sarja. Sehän on ihan mahdollista. Mutta tota hei; kun sä katsot Handmaidia niin katsoksä sitä silleen työlinssit päällä vai onkse sulle viihdettä?

MEM: No siis silloin kun aloitin tän sarjan kattomisen niin mä en vielä tehnyt kotouttamistyötä, joten en mä oikein osannut katsoa sitä silleen ammatillisesta näkökulmasta. Mutta kyllä siinä vaiheessa kun siinä sarjassa sen päähenkilön paras ystävä pääsi pakenemaan sieltä Gileadista, niin kyllä siinä vaiheessa alkoi katsomaan vähän pakkomuuttotyön linssien läpi sitä sarjaa. Ja esimerkiksi sillon kun näytettiin, miten päähenkilön puoliso yritti Kanadasta käsin epätoivoisesti etsiä kadonnutta puolisoaan ja lastaan niin tota joo, ehkä

ES: Mä yritän miettiä mikä oli mun eka kohta mistä mä tavallaan hoksasin, että täähän koskee mun työtäkin. Mutta en mä oikein nyt keksinyt. Mites Annika on sulla mitään sellaisia sarjoja mitä katot niinku työn puolesta? 

AP: Mm. No eiks Sisäilmaa ollut vähän semmoinen klassikko? Se Tiina Lymin minisarja. Tota, no oikeesti mun on pakko sanoo, että mä oon tosi huono katsomaan sarjoja. Mulle käy aina niin, että mä katon jonkun puolikkaan tuotantokauden tai muutaman jakson alusta ja sit jotenkin - mä en tiiä onks se kyllästyminen vai mitä se on, mutta sit se vähän lopahtaa se kattominen. Ja jotenkin sitä kun on tässä omassa työssä aina välillä aika vaikeiden teemojen ja semmoisten epäoikeudenmukaisuuden äärellä, niin usein se vaatii jotain sellaista kevyempää viihdettä vapaa-ajalla. Mut kyllä mä ehkä enemmän oon kuitenkin leffa- ja dokkarityyppi. Tossa viikonloppuna katoin sellaisen leffan, kun Ensilumi. Mä en tiiä oottekste nähnyt sitä?

ES: En, mut mä oon kuullut siitä, suomalainen leffa?

AP: Joo, se kertoo sellaisesta perheestä, joka asuu vastaanottokeskuksessa ja sit se perhe saa kielteisen oleskeluluvan. Mut sit se jää vähän auki se loppuratkaisu, mut siinä on semmoinen ihana tunnelma siinä leffassa ja mä kyl tykkäsin siitä. Ja jotenkin – ehkä menee vähän aiheen ohi, mutta mulla tulee kyllä tosi paljon kiinnitettyä huomiota ylipäätään siihen miten populaarikulttuurissa – tv-ohjelmissa ja kirjoissa – että miten sosiaalityö esitetään niissä. Et siinä mielessä mä katon vähän työn puolesta. Et se tosi paljon vaihtelee, että onko sosiaalityöntekijät asiantuntijoita tai empaattisia vaikka sarjoissa.  Tai sit sellainen tosi yleinen rooli on sellainen tosi kuiva tai byrokraattinen ja vähän naiivikin. (ES: Se on meitsi)

Et aika harvoin sellaista kovin realistista kuvaa meidän arjesta annetaan, mut toisaalta ketä se sit kiinnostaisi. Et ehkä siks se onkin viihdettä.

ES: Siis mä ajattelen, että sellainen realistinen kuvaus mun arjesta on tiiättekste sen meemin, missä se muksu kattoo sitä palavaa taloa silleen hahhaa. Se ja sit se semmoiset missä räjähtää taustalla sellainen täysi pommi ja sit kävelee vaan rauhallisesti pois siitä silleen rennosti joku Steve Martin.

AP: Joo, no mut toihan vois olla totta kyllä.

ES: No eikö. Ja nythän oli se YLE:n sarja Pala sydämestä, missä oli joku alkoholiongelmainen virastaan pidätetty sosiaalityöntekijä, joka kävi myös tekee vähän poliisin hommia ja…

AP: Joo, mä en oo kattonut sitä sarjaa, mutta oon seurannut siitä keskustelua.

ES: Siitähän oli Twitterissä semmoinen sosiaalityöntekijöiden liveseurantakin. Musta se oli hirveen hauska. Tota mä muistan sellaisen – oliskohan se ollut brittitutkimus, jossa oli tutkittu, että miten sosiaalityöntekijät esitetään tämmöisessä viihteessä. Ja ne oli yleisesti ottaen joko sellaisia alkoholiongelmaisia että heillä oli itse hirvee määrä sellaisia ongelmia mitä he yritti asiakkaiden elämässä ratkoa tai sit heillä oli sopimattomia seksuaalisia suhteita näiden asiakkaiden kanssa. (AP: Noni) Ihan mahtaa rooli. Eli tällaisia on sosiaalityöntekijät viihteessä. Mutta siis tässäkin on – me voitais vähän myöhemmin siit puhua – myös Handmaid’s talessa tällainen case worker, joka ehkä vastaisi sosiaalityöntekijää.

Noni mut hei takasin itse aiheeseen. Mä muistan kun ekalla tuotantokaudella mun huomio kiinnitty siihen, että handmaidissa on kaikkia sellaisia erikoisia tervehdyksiä, että praised be ja by his hand. Ja sit näiden orjattarien nimi on aina of ja se komentajan nimi, eli esimerkiks of Joseph. Ni tiesittekste, että kun Amerikkaan tuotiin orjia niin hekään ei saaneet pitää omia nimiään? Ja että heidän sukunimiksi tuli tältä slave masterilta saatu nimi? Mä en tiedä mikä ois slave master suomeksi, tiiättekste? Ei se voi olla oikeen omistajakaan.   

AP: En tiiä, mut toi kuulostaa kyl ihan kauheelta.

ES: Eikö niin, ja siis ilmeisesti jos en nyt ihan puhu googlettamisen perusteella kökköä niin tästä johtuen mustilla amerikkalaisilla on hyvin tyypillisesti semmoinen niinkun miehen etunimen oloinen sukunimi kuten Harris tai Johnson tai niinku tämmöinen. Tiesittekö, mä en tiennyt.

AP ja MEM: Ei tiedetty.

ES: Mutta siis niin, tervehdyksistä! Musta ne siis kuulosti toki erikoisilta jenkkisarjassa, mutta on oikeestaan ni sit kun sitä vähän pidemmälle pureskelee niin ihan tosi tavallisia ilmaisuja käyttää eri kielillä. Esimerkiks Luojan kiitos! Sehän on aika tavallinen ilmaisu tai arabiaksi – anteeksi mun ääntäminen: Alhamdulillah, ylistys jumalalle. Keksittekste jotain muita tällaisia? 

MEM: No esimerkiks ruotsiksi sanotaan härregud.

ES: No just niin, joo.

AP: Tai sit oh my god – omg. Tosi yleinen.

ES: Annika on jossain 14-vuotiaiden keskustelussa. Omg.

AP: Lol.

ES: Mun 6-vuotias käyttää omg:tä, mikä on välillä vähän omg. No mutta joo, tää oli sellainen huomio, että se esitetään vähän sellaisessa negatiivisena ja jännänä asiana. Mutta sit kun sitä vähän pidemmälle miettii, niin onko se nyt sitten... Tota, me vähän tästä jo puhuttiin, mutta Maarit mikä sua Handmaidissa kiehtoo? 

MEM: No, sehän tavallaan ihan karseeta katsottavaa, mutta samanaikaisesti se nostaa kyllä esiin monia –mistä me äskenkin vähän puhuttiin, että paljon sellaisia liittymäkohtia historiaan, mutta sit siinä on myös paljon tällaisia ajankohtaisia ongelmia, esim. Ilmastonmuutos ja herättelee pohtimaan, että mitä oikeasti voisi tapahtua jos ja kun ilmastokriisiin ei oikeasti reagoida asianmukaisesti.  

ES: Annika sä tiedät ympäristökriisistä asioita.

AP: No joo, mä tein gradun ilmastopakolaisuudesta ja siinä ainakin lopputulemana on, että ilmastonmuutos on jo käynnissä eikä puhuta enää mistään tulevaisuuden näkymästä. Ja kyllä mä ajattelen myös, että kun tää kirja on julkaistu jo vuonna 1985 niin kyllähän tää Atwood on nähnyt tulevaisuuteen kun puhutaan jo ympäristökatastrofista. Et on kuljettu aika surullinen matka siitä, että aikaisemmin se on ollut vaan ennuste ja uhka, mutta nyt se on oikeesti meidän todellisuuttamme ja me joudutaan miettiä sitä, että minkälainen tää maailma on, kun nyt syntyvät lapset tulee aikuisiksi. Se ei todellakaan oo ihan pieni juttu. Ja sit Euroopassa ja länsimaissa laajemminkin konservatiiviset voimat on saanut viime vuosina ihan uskomatonta nostetta ja esimerkiksi lisääntymisoikeuksia, siis esimerkiksi oikeutta aborttiin rajataan siis niinkin takapajuisessa länsimaassa kun jenkeissä.  

 ES: Siis niinpä. Ja se on karseeta. Niissä ekoissa tuotantokausissa kuvataan, että miten Gilead saa alkunsa. Siinä on tärkeä rooli tällaisella semikarismaattisella poliittisella puhujalla Serena Joylla, joka argumentoi naisen paikasta ja ajaa sellaista politiikkaa, että naisten pitäisi jotain tällaista biologista kohtaloaan toteuttaa ja täyttää ja jäädä töistä kotiin ja olla äitejä ja kodinhengettäriä ja neuloo villasukkia. Joskin rakastan itse neulomista, mutta teen myös aika paljon töitä. Siinä siis kuvataan miten feminismin sisällä tulee tällainen taistelu, että feminismiä onkin puolustaa naisen paikkaa kotona. Jaa long story short tarvitaan vielä terrori-isku ja maailma onki Amerikka onki valmis vallankumoukselle. 

AP: Niin siis tavallaan toi kuulostaa sellaiselta aika kaukaiselta dystopialta. Silti jotenkin tulee vähän sellainen fiilis et no onko kuitenkaan? Et voisiko erilaiset kehityskulut – ajatellaan nyt vaikka ilmastonmuutosta tässä vauhdittajana ja kaikkea muuta mitä maailmalla tapahtuu ­– sitten kuitenkin jossain skenaarioissa johtaa tällaiseen Gileadin kaltaiseen maailmaan. Mitä sä Maarit ajattelet? 

MEM: Niin no toi on mielenkiintoinen kysymys, koska just kun puhutaan, että se on dystopiasarja. Mutta voiko puhua enää dystopiasta jos tavallaan niitä asioita oikeen pohditaan. Niin onko se dystopiaa, mitä mieltä te ootte?

ES: Eiks sanota, että "if you can dream it, you can do it". Eli jos Atwood on vuonna 1985 pystynyt kuvittelemaan tällaisen maailman ja sellaisen kehityskulun, niin miksi se ei olisi mahdollista ja miksi se olisi tavallaan niinku nykyhetkeä nytkin. No just jenkeissä aborttioikeus, Puolassa... Et jotenkin... Ei se musta välttämättä. Musta toi on hyvä kysymys, pohtimisen arvoinen ainakin. 

ES: Ja sit yks sellainen yhtymäkohta, jonka mä keksin, niin siinä ihan alussa niinkun mä sanoin, että se sarja alkaa sillä tavalla, että päähenkilö Juna juoksee metsässä ja häneltä viedään tai riistetään sylistä tytär Hannah. Tuleeks teillä tästä mieleen joku viimeaikainen asia liittyen rajoihin? 

AP: Mmm. Tarkoitatsä jenkkejä?  

ES: Joo, kerro lisää? 

AP: Siis sitä kun Trumpin maahanmuuttopolitiikan osana lähes 5 000 lasta erotettiin vanhemmistaan tuolla jenkkien etelärajalla vuosien 2017-2018 aikana.

ES: Niin... Ja siis ootko nähnyt niitä kuvia näistä lapsista ja vanhemmistakin ja niistä semmoisista pidätyskeskuksista, missä niitä lapsia pidetään. Siellä on lapsia ja aikuisia semmoisissa metallihäkeissä, mitä käytetään jossain koirankenneleissä. Sellaisissa säilytyshalleissa. Ja siis ihan totisinta totta ja kuvia vuoden 2018 Amerikasta!

AP: Joo siis tässähän oli kyse siitä kun vanhemmat pyrki jenkkeihin lastensa kanssa ilman lupaa. Ja sitten nää vanhemmat pidätettiin ja karkotettiin pois jenkeistä sen oikeusprosessin jälkeen ja sit taas lapset erotettiin vanhemmistaan ja otettiin huostaan jenkeissä. Eli nää lapset jäi Yhdysvaltoihin yksinään. Kesäkuussa 2018 San Diegon piirioikeuden tuomari Dana Sabraw tuomitsi tän toiminnan kyllä laittomaksi ja se lopetti koko maassa ja samalla siis nämä lapset oli tarkoitus palauttaa vanhemmilleen kuukauden kuluessa. Mutta tiesittekö, että vielä yli 600 lasta on palauttamatta näille vanhemmille? Eli heidän kohdallansa tää homma jatkuu edelleenkin. 

MEM: Siis ihanko oikeesti. Ihan karseeta. Minkä takia näinkin paljon lapsia on vieläkin palauttamatta vanhemmilleen?

AP: No sepä se. Ja tässä on tosi hyvä paikka pohtia valtion kontrollia ja yksinäisiä alaikäisiä. Onhan meillä Suomessakin tällä hetkellä useita alaikäisiä täällä yksin ilman huoltajaa maahan, joilla on tiedossa oman perheen olinpaikka ja voivat pitää hyvin tiiviistikin yhteyttä, mutta se perheenyhdistäminen on käytännössä katsoen mahdotonta. Et hakemusmaksut on korkeita ja toimeentuloedellytysten pitäis täyttyä, pitäis kulkea eri maahan suurlähetystöön jättämään hakemus. Tää on tosi vaikeata jos perhe on köyhä, luku- ja kirjoitustaidoton tai on sairautta, joka estää matkustamista.  Nää kriteerit on tiukentunut kokoajan ja harva lapsi saa tänä päivänä perhettä tänne luokseen. Jos verrataan Pohjoismaiden tasolla niin Suomessa tää prosessi on kaikista tiukin ja kallein. Ja sit jos ajatellaan, että se lapsi on saanut oleskeluluvan vaikka turvapaikan perusteella, eikä hän voi palata sinne koti- tai lähtömaahan ni tässä vois vähän kärjistäen ajatella tai sanoa, että valtiot ja niiden maahanmuuttoa koskeva lainsäädäntö pitää näitä perheet erillään.  

ES: Mikä on lapsen oikeuksien vastaista, koska sopimuksessa kyllä todetaan, että mikäli perheenjäsenet joutuvat eri maihin, niin valtion on toimittava saattaakseen heidät nopeasti takaisin yhteen. Tiesittekö muuten, että jenkit ei ole osa lasten oikeuksien sopimusta tai että ne ei oo vahvistanut sitä?

MEM: Mmm.

AP: No nehän jättäytyy vähän kaiken tällaisen ulkopuolelle...

ES: Niin ja siis hei ihan oikeesti onhan Gilead muullakin tavalla tottakin. Siis tällaiset totalitaristiset valtiot on totta, naisten karsee asema ja oikeestaan ihmisoikeuksien puute on totta monessa maassa maailmassa. Ei siitä ihan hirveen kauan länsimaissakaan ole kun naisten ei sopinut tehdä töitä - tai vaan huonot naiset tai ne, joiden oli pakko tehdä, teki töitä. Ja sekin on totta, että vainoa ja sellaisia oloja paetaan ja liikkuvuutta syntyy maailmassa ja siinä ollaankin meidän työn ytimissä. Ja siis niin myös handmaidissa yks mitä tietty kaikki yrittää on päästä pois Gileadista, vaikka se onkin tämmöinen luojan suoma unelma. Ja joku pääseekin. Maarit tossa pikkusen vinkkasikin, että kuka. En tiedä miten tästä puhuisi ilman, että spoilaa tän sarjan esimerkiksi Annikalle, joka ei ole sarjaa vielä katsonut. Mutta osa tätä sarjan maailmaa on siis se, että kuvataan ex-amerikkalaisten eli gileadilaisten pakolaisten elämää Kanadassa. Ootsä Maarit kiinnittänyt huomiota siihen millaisena se pakolaisuus siellä Kanadassa esitetään? 

MEM: Joo, siis oon kyllä kiinnittänyt huomiota. Siinä on yks sellainen kohtaus, joka on jäänyt vahvasti kummittelemaan mun mieleen. Se tavallaan liittyy siihen pakomatkaan Gileadista Kanadaan. Tässä uusimmassa kaudessa eräs henkilö pääsee sieltä pakenemaan ja oisiko ne siinä vaiheessa siellä Chicagossa ja sinne tulee tällaiset kriisityöntekijät tai avustustyöntekijät. Muistaksä Eeva tän kohtauksen?

ES: Joo, ehkä.

MEM: Eli ne löytävät tän yhden henkilön sieltä jostain raunioiden alta ja vievät hänet tällaiseen lääkäritelttaan ja siellä siis on satoja ihmisiä paukuttelemamassa niitä kalteriaitoja. Näille kriisityöntekijöille on sanottu, että he eivät saa tuoda ketään sieltä mukanaan Kanadaan. Mä en tiedä mitkä se seuraukset olis jos he toisivat. Heillä on siellä rajalla sellainen rajatarkistus. Mutta sitten kun yksi näistä kriisityöntekijöistä ja sitten tää pakenemaan päässyt henkilö, he ovat niin läheisiä, että tää kriisityöntekijä ei vaan voi jättää häntä sinne. Ja se kriisityöntekijä saa tän henkilön salakuljetettua tähän laivaan. Se nostaa sellaisia kysymyksiä esiin, että tuollaisessa kriisitilanteessa ja humanitäärisessä katastrofissa ja kun he varmaan tietävät että kiinnijääminen on iso riski, niin se on aika hurja ajatus, että haluat auttaa mutta et pysty.

ES: Niin. Ja yks huomio mikä mulla on tähän liittyen on se, että nämä järjestötoimijat, joita siinä on, niin nehän on itse pakolaisia eli ne on tavallaan kokemusasiantuntijoita ehkä ja sit lähtevät sinne jeesaamaan. Ja varmaan vois kuvitella, että se on itseasiassa tavallaan aika realistinen kuvaus siitä miten repivää semmoinen avustustyön tekeminen on. Sitten sä itse lähdet sieltä pakolaisleiriltä majoittumaan jossain omassa majoituksessa ja sulla on kansalaisoikeudet ja sulla on passi ja sä pääset lentämään kotimaahan ja kaikkea sellaista. Että ei se eettisestikään oo ihan yksinkertaista. Mulla on jäänyt mieleen sellainen kohtaus missä yksi näistä naisista pääsekin sitten Kanadaan ja hänet otetaan selkeästi johonkin kanadalaiseen pakolaisprosessiin, ja hän istuu sellaisen seinälle ripustetun valtavan Kanadan lipun edessä ja sit siihen tulee jonkun sortin case worker, joka on aivan kesken kaiken pölähtänyt siihen paikalle ja vaikuttaa superkiireiseltä - Mietin onkohan ne tavannut mut joskus jossain tapaamisella, kun saatan tulla paikalle joskus vähänä kesken kaiken. Ja tuota joo, hän on silleen skidisti hengästyneenä ja kysyy et sä oot saanut kahvia ja ruokaa ja sit hän kertoo, että you came on a mac and cheese night, lucky ja tervetuloa Ontarioon. Sit alkaa heti järjestelyt, että onks sulla perhettä me lähetetään tekstari jos niitä löytyy ja hei sä saat kohta  sun case workerin, eli sosiaalityöntekijän ja hei sut saatetaan siirtää toiseen paikkaan Kanadassa tai jopa toiseen maahan.  Mikä on siis ihan täysin todellisuutta myös suomalaisessa vastaanottokeskuksessa, saatetaan siirtää toiseen paikkaan – toki ei toiseen maahan paitsi jos sut dublinina palautetaan. Mut, joo kaikki tää tapahtuu jonkin sortin pakolaiskuvastosta lainatussa telttamestassa vaikka mun ymmärtääkseni tässä kohtaa Gileadin perustamisesta on jo useampi vuosi. Muistaksä Maarit tämmöstä kohtausta? 

MEM: Joo, kyl mä muistan. Siitä on kyllä jo aika kauan kun oon nähnyt noita ekoja tuottareita. Mutta siinähän oli esimerkiks, että tää henkilö sai puhelimen, missä oli liittymä maksettuna, sit hän sai myös käteistä oisiko ollut about 500 dollaria. Mikä on aikalailla sama kun perustoimeentulotuen määrä.

ES: Juuri näin.

MEM: Sitten hän sai reseptilääkkeisiin kortin, mikä muistuttaa hyvin paljon maksusitoumusta reseptilääkkeisiin.

ES: Kyllä Kanadassa on hienot järjestelyt kun ne muistuttaa niin kovasti meidän omiamme. Mut joo, ja sit siellä on sellaista kuvastoa, että on valokuvia ja sit joku tämmöinen jenkkien väliaikainen hallitus vissiin pitää jotain päämajaansa jossain ja siellä on ilmoitustauluja, mitkä on ihan täynnä ihmisten kuvia ja ilmoituksia tyyliin ”Have you seen my daughter” tms. Ja sitten kuitenkin timeline on jotain useampaa vuotta, ja sit tää kuvasto on kun jostain aasian tsunamista, jos muistatte ne ilmoitustaulut oli täynnä ihmisten kuvia ja nimiä. Et siinä on niinkun tavallaan hyvin akuutin kriisin tuntu, vaikka se kriisi jatkuu vuosia eikä mitään pysyvää saada aikaiseksi. Muistuttaako tää kuvasto jostain teitä? 

MEM: Ehkä pakolaiskriisistä?

ES: Niin, akuutti tilanne päällä. Hirveä määrä ihmisiä tulee ja Eurooppa tappelee keskenään, että kukas nää nyt hoitaisi. Ja sit edelleen vähän unohdetusti siellä Kreikassa ja Italiassa tilanne on hyvin vaikee. Täällä pohjolassa ollaan vaan silleen, että mikä pakolaiskriisi, sehän meni jo. Ei siinä sikäli mitään. Siinä on mun mielestä tosi hyvin sellaisella visuaalisella tavalla kuvattu pakolaisten elämää, että nää ihmiset odottaa siellä väliaikaisen hallituksen käytävillä saadakseen apua ja etsivät niitä taakse jääneitä tai kotimaahan jääneitä ihmisiä ja yrittää tehdä kaikkensa, että nekin pääsisi turvaan. Että onhan siinä sellaista ihan todellista pakolaisuuden kuvaamista ja tottakai se on sarja ja pitänyt tehdä tosi visuaaliseksi.

AP: Ja kyllähän se täällä on täällä on  sama juttu, että vaikkei meillä täällä ole mitään ilmoitustauluja täynnä kuvia niin kyllähän pakolaiset etsii perheitään ja selvittävät heidän olinpaikkaansa vuosia sen jälkeen kun ovat lähteneet pois sieltä, että sitä on käynnissä koko ajan.

ES: Mulla on jäänyt sellainen jotenkin tosi traaginen mielikuva mieleen, että silloin kun mä olin vastaanottokeskuksessa töissä niin käytiin Mosulin viimeisiä taisteluita. Eli kun Isis oli vallannut Mosulin niin sit sitä vallattiin takaisin ja siellä oli ihmisiä, joita käytettiin ihmiskilpinä ja pidettiin niitä vankeina, jotta ei heitä pommitettaisiin. Tai jotta hekin kuolisivat, i dont know... Mutta muistan, että oli yks sellainen henkilö, joka seurasi aivan herkeämättä uutisvirtaa omalla puhelimellaan. Se istui siellä vastaanottokeskuksen käytävän sohvalla ja tärisi. Hän oli aivan paniikissa siitä, että hänen koko perhe oli siellä Mosulissa ja hän vaan niinkun katto kun heitä pommitettiin ja odotti jotain elon merkkejä ja vastauksia. Se oli… Me tottakai yritettiin tottakai häntä kaikin tavoin tukea, mutta muistan että se tosi raastavaa seurata kun ei toinen voi tietää mitä tapahtuu. Varmaan tunnistaa ehkä jotain tai saattaa tunnistaa, että missä päin Mosulia nyt ollaan uutiskuvissa. Niille ihmisillä ja niille sun läheisille se kuitenkin tapahtuu, vaikka sä ite oot turvassa ni  ei se niinku auta se tieto omasta turvasta.

AP: Niin sitä voi jokainen omalla tahollaan miettiä miltä tuntuisi seurata vaikka telkkarista kun olisi toisella puolella maailmaa ja omaa kotikaupunkia pommitetaan ja perhe on siellä. Sehän on ihan hirveä tilanne.

ES: Niin ja siinä tää sarja on mun mielestä onnistunut, että se kuvaa tosi hyvin sen miten nämä ihmiset eli pakolaiset kuljettaa mukanaan läheisiään ja menetettyä elämää ikään kuin… Jos me hypätään vähän toiseen aiheeseen niin mun mielestä on myös mielenkiintoista miten nää orjattaret kuvataan. He ovat siis pakotettuja tällaiseen rituaaliin, joka tapahtuu tiettynä kuukautena useampana päivänä tiettyyn aikaan. Heidät siis raiskataan, nämä vaimot ja komentajat yhdessä. Ja ilmeisesti heidät koulutetaan tällaisessa Red centerissä hedelmällisen naisen osaan; että pitää tuijotella lattiaan ja olla näkymätön ja hiljainen ja kiltti. Osa sopeutuu osaansa paremmin kun toiset – tai voiko sanoo paremmin, mutta löytää erilaisia keinoja sopeutua. Ja sitten tämä tarina pyörii sellaisen kapinoivan sakin ympärillä, joka aiheuttaa kaikenlaista harmia tai siis pyrkii parantamaan omaa tilannettaan jollain tavalla. Niistä sitten rangaistukset on kollektiivisia ja toisaalta epäsuoria ja kaikenlaisesta kapinoinnista kostetaan. Siinä kuvataan sitä millä kaikin tavoin järjestystä ja yhteisöllistä kontrollia ylläpidetään. Ne keskenään vahtii toinen toisiaan. Yks rakastuu komentajaansa ja toinen sitten pelailee sen komentajan kustannuksella ja on vähän sellaista kissa hiiri leikkiä, että hän esittää olevansa rakastunut, jotta saisi paremman tilanteen itselleen. Ootko sä Maarit huomannut tällaisia jänniä piirteitä?

MEM: Kyllä oon ja siinäkin tää sarja on mun mielestä onnistunut, on sen kuvaaminen että ihmisillä voi ahtaissakin tilanteissa olla erilaisia toimijuuden paikkoja ja ratkaisuja saavuttaa jonkinlainen hallinta. Siinä myös kuvataan monessa kohtauksessa yhteisöllistä kontrollia tavalla, jota ainakin näin sosiaalityöntekijän näkökulmasta on mielenkiintoista tutkiskella. Maarit katsotko sä sitä samalla tavalla? 

AP: Mä mietin tätä kapinointia ja kollektiivisuutta mistä just puhuitte ja jotenkin ajattelen, että se on helppo kuvata ja nähdä länsimaisen naisen toimijuuden paikkana, mutta mitäs ne "muut" naiset, ja nyt siis muut lainausmerkeissä. Onko meidän yhtä helppo uskoa vaikka että saudiarabiassa, mikä on todellakin totalitaristinen valtio niin siellä naisilla on yhtä lailla erilaisia toimijuuksia ja että he myös ottavat käyttöönsä valtaa mikä on saatavilla, tai sanotaan vaikka, että vaikka iranilaiset naiset. Mitä te tästä mietitte? 

ES: Tuhannen taalan kysymys mun mielestä. Yksi oleellinen osa tätä sarjaa on ne uniformut, eiks niin. Että näillä handmaideillä on se kirkkaanpunainen ja vaimoilla on sellainen sininen ja on nämä harmaan ja beigen eri sävyt muilla naisilla. Kuvasto, johon tän helposti liittää on esimerkiksi musliminainen tai Saudi-Arabiassa onko se abaya, että on kaikki peitetty. Samalla tavallahan handmaidilla on kasvojen ympärillä ne siivet

Onhan vaikka mormonikirkollakin tarkat säännöt jenkeissä siitä miten naisten tulee pukeutua ja jopa sävyistä, että ei saa olla liian kirkkaita sävyjä, että vetää huomiota itseensä. Kristillisen kirkon piirissä olevaan ei varmaan kiinnitetä samalla tavalla huomiota tai ei pidetä sitä pahana asiana. Musta on just tän takia tätä sarjaa on niin herkullista pureskella vähän, et kun okei se on dystopia ja okei kamalaa, mut sit kun pikkasen kattelee ympärilleen niin huomaakin, että itse asiassa onko tuo nyt niin kaukana todellisuudesta, jolloin on pakko miettiä, että onko ne kauheudetkaan niin kaukana, miten niitä perustellaan, miten niihin päädytään. Handmaidin tehtävä on synnyttää lapsia. Entä sitten kohdunvuokraus? Siis kyllähän sitä länsimaissa tehdään. Me vaan halutaan pukee se joksikin muuksi jotta se ei kuulostaisi niin kamalalta. Mutta kohtuja vuokrataan ja lapsia ostetaan. Enkä mä sano että mulla olisi asiaan oikeastaan mitään mielipidettä, muuta kun se, että se on todellisuutta jo nyt ja sitä pitää musta silleen aika monipuolisesti pureskella tätäkin. Tässä tullaan taas siihen että sosiaalityöntekijä tasapainottelee ikuisella toisaalta-toisaalta nuoralla elämässään pohtimassa kaikkea. 

AP: Toi on mun mielestä tosi mielenkiintoinen näkemys ja jotenkin pätee tosi moneen dystooppiseen näkökulmaan. Mä en tiedä oletteko te katsonut sitä sarjaa kun Black Mirror? Sitä mä oon kattonut. Siinä on myös joitain jaksoja, jotka on ihan kauhistuttavia, mutta sitten kun alkaa vähän pohtimaan niin tulee mieleen, että ai kauhea tämähän on aika verrattavissa tähän ilmiöön, joka on olemassa tai jos tämä ilmiö vähän kärjistyy niin meillähän olisi tämä jakso käsissä.

ES: Joo, mut sit taas toisaalta onhan tuossa sarjassa sellaisia kohtia, jotka on aika kaukana ainakin mun nähdäkseni todellisuudesta. Siinä on ainakin sellainen kohtaus kolmannessa tai neljännessä kaudessa, jossa yks näistä handmaideista pääsee pakenemaan sinne ja siinä kuvataan minkälaista se on kun pakolainen saapuu Kanadaan. Siinä on sellainen kohtaus missä tämä yksinäinen nainen kävelee sairaalan käytävillä ja kaikki kääntyy kattomaan ja lääkärit, sairaanhoitajat ja kaikki alkaa hurrata ja taputtaa et se on päässyt turvaan. Ei kuulosta ihan meidän tuntemalta pakolaiskriisiltä? 

AP: No ei kyllä kuulosta, ei kuulosta meidän pakolaiskriisiltämme ja siltä vastaanotolta mitä pakolaiset on esimerkiksi Suomessa ja Euroopassa saanut.

ES: Niin, että veneet käännytetään ja raahataan takaisin sinne Turkkiin.

AP: Kyllä ja vastaanottokeskukseen heitellään polttopulloja.

MEM: Niinpä. Juu ei. Ja se, miten tuossa sarjassa yhtäkkiä vaan astutaan rajan yli ja siellä on joukko viranomaisia vastassa ja tyyliin kertomassa, että hei olet nyt astunut Kanadaan, haetko turvapaikkaa? Ja sitten siinä jotenkin melkein niillä näppäimillä sen turvapaikan saa. Niin että ei kyllä.  

ES: Joo siinä on yks sellainen mahtava kohtaus, jossa kysytään tyyliin ”oletko nainen, oletko sukupuolesi vuoksi vainottu, haluatko olla Kanadassa pakolaisena?” ja sit hän vastaa: ”Joo haluan.” Ja tadaa, sitten hän on pakolainen Kanadassa. Toki se on varmaan myös hyvää propagandaa Kanadan suunnalta ja hankkia taitavia muualta muuttavia ihmisiä Kanadaan, mutta mä kyllä veikkaan, että myös Kanadassa käydään läpi ihan normaali turvapaikkaprosessi ja siinäkin pakolaisen tulee vakuuttaa Kanadan viranomaiset jollain muullakin tavalla kun sanomalla ”yes”. Ehjä. Yks mikä siinä on myös mielenkiintoista, että sitten kun sinne Kanadaan päästään turvaan perheet onki taas yhtäkkiä yhdessä ja joku ei oo nähnyt äitiään vuosiin ja toinen on sitten taas selviytynyt siellä Gileadissa vaikka rakastumalla johonkin ja tehnyt lapsen – tai saanut lapsen, eihän niitä tehdä - ja elänyt sitä elettyä elämää siellä Gileadissa. Nii se on mun mielestä tosimielenkiintoista, että kun ne perheen onkin taas yhdessä niin miten siinä näkyy se miten toinen on elänyt siellä turvassa ja toinen on joutunut kamppailemaan elämästään. Veikkaisin, että teillä saattaisi olla tähän jotain sanottavaa.

AP: Kyllä itse kun oon alaikäisten yksin tulleiden tiimissä töissä niin mulla on se kokemus, että perheen yhdistyminen pitkän ajan, jopa vuosien jälkeen ei oo täysin ongelmatonta. Tietenkin nää perheet on tosi onnellisia ja kun suurin toive on vihdoin toteutunut; saa taas olla yhdessä ja turvassa. Mutta kun se arki alkaa täällä rullaamaan niin kyllä se sopeutuminen ottaa aikaa. Jos ajatellaan vaikka sellaista lasta, joka on tullut tänne yksin 12-vuotiaana ja muu perhe tulee perässä vaikka kolmen, neljän tai viidenkin vuoden päästä niin siinä ajassahan se lapsi on jo ehtinyt kotoutua ja puhuu hyvin kieltä, niin muulla perheellä kaikki alkaa vasta alusta. Siinä on vähän se riski, että se nuori voi joutuu ottamaan tosi ison vastuun koko perheen tilanteesta ja pahimmassa tapauksessa joutuu vähän puolivahingossa sellaiseen asianhoitajan tai tulkin rooliin. Ja kun hän on yksin ollut täällä ja yleensä asunut perheryhmäkodissa niin lapsella voi olla montakin eri työntekijää ja viranomaista sen lapsen tukena ja hänen asioihinsa on perehdytty kiinnitetty paljon huomiota, mutta kun se perhe saapuu tänne niin lapsi ikään kuin sujahtaa osaksi sitä perheen asiakkuutta ja kokonaisuutta eikä enää yksilönä tuu niin nähdyksi. 

MEM: Toi on mun mielestä ihan totta ja oon sitä samaa omassa työssä huomannut. Ja mun mielestä Suomessa on tutkittu hirveen vähän tota perhedynamiikkaa jos perheessä tai osalla perhettä on vielä kotoutumisaika menossa. Siinä olisi mun mielestä tärkeä ja mielenkiintoinen tutkimusaihe.

ES: Mites Maarit oliko sulla ja gradun aihe valmiina?

MEM: No on kyllä aihe jo valmiina eikä se ole tämä. Jatkan siitä kandista.

ES: No mutta sekin on hyvä.

AP: Ja jotenkin jos vielä vähän jatkan tuohon niin jos ajattelee, että on vaikka varhaisteini-ikäinen kyseessä niinhän on jotenkin aika herkässä iässä ja jos on ehtinyt jo kotoutua tänne Suomeen useamman vuoden ajan niin sitten jos vanhemmat ja muut perhe tulee tänne niin voi tulla perheen sisällä vähän isompiakin ristiriitoja. Jos mietitään vaikka tällaisia perheen sisäisiä sääntöjä, kuten kotiintuloaikoja tai nuorten seurustelusuhteita tms. Niistäkin voi tulla vähän sellaisia haasteita. Nyt mentiin kyllä vähän sivuun aiheesta eli Handmaid’s Talesta, mutta  perheenyhdistämisestä mulla olis kyllä paljon ajatuksia.  

ES: Mut tämä on hyvä. Tää kuvaa mun mielestä hyvin sitä kun sitä sarjaa katsoo ja alkaa se oma ammatillinen pää laukkaamaan, että tässä on jotain, mutta toi taas ei. Se on tosi hedelmällistä, että mitä kaikkea sieltä tuleekaan ja mitä kaikkea me voidaan yhdistää meidän työhön ja havainnoida. Mun mielestä se on tosi tärkeätä huomioida, että nämä on itse asiassa ihan samoja ilmiöitä mitä meilläkin on. Siinä kuvataan alkuvaiheen pakoon pääsyä ja pakolaisuutta jotenkin aika  kliseisellä tavalla, että nämä ihmiset on täynnä vihaa ja jotenkin ylikorostetaan sitä mennyttä elämää. Toisaalta se on musta hyvä asia, että se tuodaan esiin, että ne kokemukset tietenkin vaikuttavat ja että ne on tietenkin keskenäänkin erilaisia. Että ihmisillä on hirveen erilaisia tapoja suhtautua samoihin asioihin. Ja sit he keskenään pitävät tällaisia self-help terapiaryhmiä ja tukevat toinen toisiaan ja kertovat että mitä tunteita voi tuntea ja mistä pitää päästä eteenpäin. Siitä mä ajattelen, että semmoinen ammatillinen tuki on kyllä ihan paikallaan. Vai oisitteko te sitä mieltä, tälläsit self help-ryhmät hyviä, pitäisikö meidänkin kannustaa tällaiseen? 

MEM:  Niin tässä sarjassa nähdään muutamakin kohtaus tällaisesta self-help ryhmästä ja siinä mä kiinnitin huomiota miten se alkaa aika hyvin, mutta sit siinä on yks henkilöä, joka on vahvasti katkeroitunut ja vahvasti sitä mieltä, että meidän pitää kostaa ja se tavallaan ruokkii sitä muihinkin ja lopputulema onki se, että he kytee siinä vihassa ja suunnittelee kostoa. 

AP: Niin mä en oo nähnyt noin pitkälle tuota sarjaa, että nuo self-help ryhmät olis mulle tuttuja ton sarjan kautta, mutta kun mä kuuntelen teitä niin mulle tulee mieleen  vertaistoiminta ja vertaisryhmät, mitä paljon onkin olemassa. Että osallistujat jakaa saman kokemuksen (vaikka pakolaisuus) ja saa kukin toisiltaan tukea. Kyllä mä näen tällaisen toiminnan toisaalta tosi tärkeänä ja varmasti osalle siitä on hyötyä. Mut sitten taas ainakin itsellä on sellainen kokemus siitä, että omat asiakkaat ovat sanoneet etteivät luota yhtään vaikka niihin oman maalaisiin tai omaa kansalaisuutta oleviin. Että jotenkin ne kokemukset siellä kotimaassa on johtanut siihen, että ei oo halunnut edes puhua ollenkaan vaikka omaa kansalaisuutta olevien kanssa. Tällaisten ryhmien järjestämisessä pitää ainakin olla tarkkana ja sitä tulis jonkun ammattilaisen vetää ja tehdä hyvä suunnitelma, ettei sit käy niin että se vertaisryhmä kääntyy itseään vastaan ja se luo jollekin vielä entistä turvattomampi oloa. Ja sit tähän vähän liittyen vertaistoiminnan lisäksihän on myös kokemusasiantuntijatoimintaa, mut se on niin laaja aihe, että ehkä tää vaatisi ihan oman podcast jakson. Ehkä sellainen tulee vielä.  

ES: Sellainenhan tulee kun vaan tehdään.

MEM: Hyvä idea.

ES: Mun mielestä se on hyvä pointti, että ammattilaisen vetämänä vertaisryhmille ilman muta on paikkansa ja ne on tosi tärkeitä. Toisaalta jos ajattelee mitä kaikkea tässä sarjassa on näille ihmisille tapahtunut ja kuinka traumatisoituneita he ovat, niin ei siinä ehkä pelkällä vertaisryhmällä asiassa pääse eteenpäin (AP ja MEM: mmmm) , että kyllä traumat on ihan aitoja ja oikeita ja meillä on pitkän koulutuksen saaneita traumaterapeutteja. Että se ei oo mikään leikin asia, että niistä asioista puhellaan ja jutellaan tavallaan vaan, että terapia on aina hoitoa ja muutokseen suuntaavaa. Ja samalla tavalla sosiaalityö pakolaisuuden parissa on aina tavoitteellista ja ammatillista toimintaa eikä sitä voi korvata sillä, että joku vähän jeesailee Kela-lomakkeiden kanssa. Että niin se ei oo ja mun mielestä se on tosi tärkeätä, että meilläkin pidetään mielessä ja puhutaan siitä, että kotouttava sosiaalihuolto on ihan oma sosiaalihuollon osaamisalansa ja siinä on paljon sellaista tärkeätä osaamista ja ymmärtämistä mitä esimerkiksi kun sote tulee ja monissa kunnissa on järjestetty vähän eri tavalla kun meillä Espoossa niin on tosi tärkeätä, että pidetään mielessä se, että kotoutumisessa sosiaalityössä on valtavan iso rooli ja meillä sosiaalihuollon ammattilaisilla on tosi paljon osaamista, josta on hyötyä siinä työssä… Tämmöinen mainospuhe kotouttavasta sosiaalihuollosta tähän loppuun.

AP: Jes.

ES: Hei, mennäänkö vikaan kysymykseen?



AP: Mennään.

ES: Maarit, me kysytään aina meidän vierailta ja toisinaan myös itseltämmekin, että miten tämä nyt sitten muuttaa maailmaa, tämän meidän keskustelu tai tää aihe mistä ollaan puhuttu. Voiko Handmaid’s tale muuttaa maailmaa vai muuttaako se? Voidaanko me oppia siitä jotain?  

MEM:  Toi on vaikee tai iso kysymys, mutta mä ajattelen, että ehkä se sarja yksinään ei ehkä muuta maailmaa, mutta kaikki tää mitä me ollaan tän jakson aikanakin keskusteltu niin kyllä siinä on paljon pohdittavaa ja paljon sellaisia asioita, joista voi oppia ja nostaa aika vahvasti pinnalle sen miten me esimerkiksi reagoidaan ja vastataan tähän käsillä olemaan ilmastokriisiin ja miten tavallaan meillä kaikilla on vastuu ja kaikki pystyy vaikuttamaan siihen, että tää sarjan todellisuus ei jonain päivänä jonain päivänä ole täysin totta meille.

AP:  Joo, todella toivotaan että tää dystopia ei tuu tällaisenaan toteutumaan.

ES: Mä oisin niin siellä siivoamassa sitä ydinjätettä jos tää tulis. Mä siis näen itseni siellä lapioimassa ydinjätettä. Joo, näin on ja mun mielestä tärkeä huomio on myös kuinka näillä viihteellisillä teoksilla on tosi tärkeä tehtävä visioida maailmaa ja niitä dystopioita ja tehdä näkyväksi kehityskulkuja, jotta tässä oikeassa todellisuudessa niitä voidaan pureskella ja mietiskellä. Että mihin me vielä päädytään.

AP: Kyllä. Mä mietin, että onko sosiaalityössä ollut yhtään tulevaisuuden tutkimukseen liittyvää tutkimusta, jossa olis visioitu sen keinoin tulevaisuutta. Se olis tosi mielenkiintoinen aihe.

ES: Pitäisikö meidän tehdä niin, että googlataan ja sitten tehdään siitä podcast-jakso jos löydetään jotain.

AP: Ehdottomasti.

ES: Ja jos ei niin kuulijat voi ehdottaa Twitterissä. Mut löytää nimellä @EevaStrom ja Annika on @annika_pirinen.

AP: Kyllä.

ES: Noni, sieltä löytää.

ES: Jes. Tämä on ollut Maailman muuttajat, mä oon Eeva Ström. Kiitos Maarit kun tulit mukaan.

MEM: Kiitos! 

AP: Ja mä oon Annika Pirinen. Ens kertaan, moi.

ES: Moikka moi.