Lukiolaiset rauhan jäljillä - onnea voitokkaille Otaniemen lukiolaisille!
"Tapiolan kirjasto, Länsiväylä-lehti ja Kansan Sivistysrahaston Tauno Yliruusin rahasto järjestivät lukuvuonna 2022–2023 kirjoituskilpailun Espoon lukiolaisille. Kilpailussa kannustettiin pohtimaan rauhaa, niin että tekstissä kuuluu nuoren oma ääni ja mielipide.
Kilpailuun osallistui kuusi kirjoittajaa. Osallistujia oli useasta Espoon lukiosta, vaikka anonyymeina arvioitujen tekstien palkittuun kolmikkoon osuikin tällä kertaa kirjoittajia vain yhdestä lukiosta. Parhaiden tekstien valitsemisesta huolehti raati, johon kuuluivat Espoon elinvoimajohtaja Mervi Heinaro, Länsiväylän toimituksen edustaja, toimittaja Anneli Tuominen-Halomo sekä kirjailija ja kirjastopedagogi Julia Wickholm.
Jokainen kirjoittaja pohtii rauhan asiaa omasta näkökulmastaan ja tulokulmat ovat kiinnostavan erilaisia. Parhaat kolumnit ovat syvällisesti pohdittuja, tarjoavat vakuuttavia argumentteja ja käyttävät vahvaa kirjallista ilmaisua.
Kilpailun parhaaksi tekstiksi raati valitsi Otaniemen lukion opiskelijan Maggie Hollon kolumnin Rauhaa ristiaallokossa. Raati perusteli valintansa näin: ”Hyvin kirjoitettu, ajatuksia herättävä ja vaikuttava teksti, joka tarjoaa uuden näkökulman rauhan käsitteeseen ja selviytymiskeinon maailman myrskyissä. Se herättää lukijan pohtimaan omaa suhdettaan rauhaan ja kannustaa toimimaan yhteisen hyvän puolesta.”
Kunniamaininnan saivat Patrik Aalto (Otaniemen lukio) kolumnilla Venäläiset saatava inhoamaan Putinia ja Lauri Manner-Raappana (Otaniemen lukio) kolumnilla Ydinaseet ovat tulleet jäädäkseen."
Lähde 29.5.2023 Espoon kaupunki(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan)
-------------
Rauhaa ristiaallokossa - Maggie Hollo
julkaistu Länsiväylässä 30.5.2023(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan)
Viimeisten vuosien aikana maailman näyttämöillä on esitetty lukuisia murhenäytelmiä, jotka ovat saaneet monet meistä pidättämään hengitystään. Pandemia teki meistä häkkeihin eristettyjä lintuja, ihmisoikeusrikkomukset tukahduttivat toivon kipinöitä ja sodat eivät ainoastaan luoneet uusia arpia, vaan avasivat myös vanhoja, joita emme olisi halunneet enää ikinä muistella. Ajat ovat olleet kiistämättä rauhattomia, mutta historian sivuja käännellessä huomaamme, ettei kyseessä ole poikkeus vaan pikemminkin trendi. Rauha on arvo, jota ihmiskunta on aina tavoitellut mutta tilastojen mukaan ei ikinä ole täysin saavuttanut. Kyse ei ainoastaan ole laajasta mittakaavasta, sillä myös meistä jokainen tähtää kohti tuota koskemattomuuden tilaa, mutta silti vain harvat siihen yltävät. Onko rauhattomuus siis todella niin keskeinen osa ihmisyyttä? Vai voiko olla, ettemme vain ole ikinä aidosti ymmärtäneet, mitä rauha tarkoittaa?
Itse rauhan käsite on melko dynaaminen ja pitää paljon sisällään. Useimmiten rauha herkästi mielletään sotien, levottomuuksien ja väkivallan puutteeksi, mutta toisaalta sitä käytetään myös viitatessa yleisesti turvallisuuteen, demokratiaan ja solidaarisuuteen. Kyse onkin pitkälti tapahtumista ja ilmiöistä, jotka ovat projektioita ensisijaisesti koko ihmiskunnan toiminnasta ja luonteesta, eikä kontrolli ja vastuu rauhasta välttämättä päädy yksilöiden omiin käsiin. Niin kauan kuin rauha vaatii poliittisilla päätöksillä aikaansaatua täydellistä harmonista tilaa, on oma onnemme jätetty suurten ihmismassojen ailahtelevien tendenssien varaan tai pahimmassa tapauksessa harvojen ja valittujen johtoa olevien harteille. Näin ollen rauhaa etsiessä kannattaa sitä lähestyä toiselta polulta.
Sisäisestä rauhasta puhuttaessa viitataan usein seesteiseen tilaan, jossa vallitsee tasapainon, mielihyvän ja onnellisuuden symbioosi. Tunteen katsotaan olevan kuin kultainen auringonlasku tai peilityyni meri, joka saavutetaan, kun elämän palikat loksahtelevat paikoillaan, arki hellittää ja murheet katoavat. Tilanne on kuitenkin hyvin ristiriitainen, sillä juuri nimensä mukaisen sisäisen rauhan moni jättää ympäristön ulkoisten tekijöiden nojaan. Kyse ei ole siitä, etteivätkö huolettomat ajat ja onnelliset kokemukset toisi mielenrauhaa, vaan siitä, etteivät nämä hetken huumat ole pitkällä aikavälillä kestäviä. On kiistämätön fakta, että ihmisyys tuo mukanaan niin pieniä kuin suuria vastoinkäymisiä, eikä elämä ole aina yhtä myötätuuleen purjehtimista, mutta mielenrauha ja haasteiden puute eivät ole suoraan verrannollisia. Päinvastoin, todellinen rauha syntyy siitä, kun tietää, että on kyvykäs selättämään eteen tulevat haasteet myös tuulen kääntyessä.
Rauha ei siis ole myrskyjen poissaoloa vaan kykyä pysyä tyynenä myös myrskyn keskellä. Näin ollen myöskään ihmiskunnan rauha ei perustu ainoastaan siihen, että eri ihmisryhmät ja valtiot pääsevät keskenään samalle aallonpituudella, vaan siihen, että meillä on sitkeitä yksilöitä edistämässä tulevaisuutta puolustamassa toisten oikeuksia taistelemassa yhteisen hyvän puolesta ja auttamassa sekä tukemassa toinen toisiaan, kun tarpeen on. Maailmanrauha ei ole määränpää, jonka ihmiskunta saavuttaa jonain kauniina päivänä, vaan arvo, jonka mukaan kuuluisi elää päivä toisensa jälkeen.
------------
Venäläiset saatava inhoamaan Putinia - Patrik Aalto
julkaistu Länsiväylässä 30.5.2023(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan)
Ukrainan sota on pakottanut erityisesti länsimaat keskittämään poliittisen tarmonsa pitkälti sodan ja sen seurausten käsittelemiseen. Kaikkein perustavanlaatuisin lännen tavoite on auttaa Ukrainaa voittamaan sota ja sitä kautta saada maahan rauha. On kuitenkin tärkeää ymmärtää, että rauhasta on kaksi eri versiota, positiivinen ja negatiivinen. Negatiivinen rauha merkitsee ainoastaan suoran aseellisen konfliktin poissaoloa. Positiivisen rauhan saavuttaminen puolestaan vaatisi sodalle altistavien rakenteiden poistamista, mikä ei valitettavasti ole Ukrainassa mahdollista vielä pitkään aikaan, sillä sodassa olevien maiden välit säilyvät käytännössä aina konfliktin jälkeen tulehtuneina ja katkerina.
Vaikka Venäjä hyökkäsi Ukrainaan täysimittaisesti vasta 2022, ei maiden välillä ole vallinnut positiivista rauhaa Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen oikeastaan ollenkaan, sillä niiden välit ovat olleet koko ajan heikoissa kantimissa. Mistä tämä johtuu? Etniset tai uskonnolliset erot eivät tätä selitä, ja maiden kansalaiset ovat myös olleet luontaisesti paljon vuorovaikutuksessa, minkä pitäisi edistää ystävällisiä välejä. Kyse ei olekaan siitä, että venäläisten enemmistö vihaisi ukrainalaisia, vaikka sotatoimilla onkin kansan vankka tuki. Sen sijaan Venäjän johdon ja eliitin tavoitteena on palauttaa valtio Neuvostoliiton kaltaiseen valta-asemaan keinolla millä hyvänsä, ja he ovatkin onnistuneet saamaan kansalaiset puolelleen propagandan ja valheiden avulla.
Rutger Bregman argumentoi vuoden 2019 kirjassaan Hyvän historia, että ihmiset ovat yleisesti vähemmän pahoja kuin luullaan. Massoihin vetoavat johtajat kykenevät kuitenkin tukahduttamaan ihmisten luontaista hyvyyttä, oli kyse sitten yksinhuoltajaäidin vastahakoisuudesta tukea sotaa tai sotilaan haluttomuudesta totella kaikkia käskyjä. Bregman toteaa: “Jopa sota-aikoina on rauhan vuori, joka voi nousta pintaan koska tahansa. Kenraalien, poliitikkojen ja kansankiihottajien on käytettävä kaikkia mahdollisia keinoja – väkivaltaa, pakkoa, valeuutisia – jotta he saavat painettua vuoren takaisin pinnan alle. Sota kun ei ole meille luonteenomaista.” Historian kuuluisin esimerkki rauhan pintaan pulpahtamisesta on joulun 1914 tulitauko, jolloin kesken ensimmäisen maailmansodan osa brittiläisistä ja saksalaisista muun muassa ottivat toisistaan mittaa jalkapallossa.
Mahdollisesti tärkein positiivisen rauhan edellytys Ukrainassa onkin saada venäläiset kääntymään Putinin toimia vastaan. Lännen asettamat talouspakotteet auttavat tässä jonkin verran, sillä niiden seurauksena venäläiset joutuvat tyytymään halvempaan leikkeleeseen leipänsä päällä. Lisäksi länsimaiden pitäisi yrittää tarmokkaammin levittää oikeaa tietoa sodasta venäläisille esimerkiksi niiden internet-sivustojen kautta, joihin näillä vielä on pääsy.
Monet suomalaiset sanomalehdet ovat alkaneet julkaista venäjänkielisiä uutisia, mutta yksin ne eivät suuria massoja tavoita. Lisäksi tällaiset informaatiokampanjat voisivat olla erityisen iskeviä, jos niissä hyödynnettäisiin venäläisiä sotaa vastustavia julkisuuden henkilöitä mainoskasvoina.
Onneksi Putinin suosion voi myös olettaa laskevan ajan myötä. Hänen politiikkansa karmeat seuraukset vaikuttavat koko ajan enemmän tavallisiinkin venäläisiin, kun näiden poikia värvätään rintamalle. Lisäksi jos Ukraina onnistuu suunnittelemassaan vastahyökkäyksessä, yhä seammat menettävät läheisensä. Poliittiset protestit tulevat Venäjällä toivottavasti vielä lisääntymään, jolloin Putinin olisi yhä vaikeampi työntää rauhanliikettä pinnan alle.
------------
Ydinaseet ovat tulleet jäädäkseen - Lauri Manner-Raappana
Julkaistu Länsiväylässä 31.5.2023(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan)
Ydinaseiden rooli suurvaltojen välisen vakauden ylläpidossa muodostui valtavan suureksi sillä hetkellä, kun Neuvostoliitto räjäytti ensimmäisen ydinpomminsa vuonna 1949. Tällöin maailmaan muodostui vastavoima Yhdysvaltojen neljä vuotta aiemmin saavuttamalle pelotteelle. Seuranneina vuosikymmeninä ydinsodan uhka leijaili maailman ympärillä ollen yksi merkittävimmistä 1900-luvun jälkimmäistä puoliskoa leimanneista ilmiöistä. Ensimmäistä kertaa historiassa ihmiskunnalla oli kyky käynnistää maailmanloppu vain nappia painamalla. Estääkseen näitä kauhuja monet ihmiset ja valtiot alkoivat vaatia ydinaseista luopumista ja ydinaseriisunta koetaan edelleen tärkeäksi monissa maissa. Toivo on kuitenkin turha; ydinaseet eivät ole häviämässä mihinkään.
Vaikka kylmää sotaa ei enää ole, ei ydinasepelotteen merkitys ole kadonnut maailmasta mihinkään. Nykyään ydinasevaltoja on jo yhdeksän, ja ne kaikki kokevat ydinaseiden olevan korvaamattomia oman asemansa turvaamiseksi. Erityisen tärkeitä ydinaseet ovat diktaattoreille, joille ne takaavat vallassa pysymisen. Esimerkiksi Venäjän koko asema nykyisessä maailmanjärjestyksessä perustuu lähinnä ydinaseisiin sen taloudellisen ja muun sotilaallisen vallan kärsittyä vakavan inflaation Ukrainan sodan seurauksena. Venäjän asema kansainvälisessä järjestelmässä taas on tärkeimpiä tekijöitä Putinin korkean kansansuosion ja vallassa pysymisen takana. Pohjois-Korean tapauksessa taas ydinaseet estävät kansainvälistä yhteisöä puuttumasta maassa tapahtuvaan siviilien sortoon. Nämä diktatuurit eivät tule vapaaehtoisesti luopumaan ydinasepelotteistaan.
Pelotteet myös takaavat sen, että ulkopuoliset valtiot eivät niitä myöskään kykene niiltä väkisin viemään. Diktatuurien ydinaseet tulevat siis säilymään niin kauan, kuin nämä valtiot pysyvät diktatuureina. Tämä on myös syy sille, miksi demokraattisten valtioiden ei tule missään nimessä luopua ydinaseistaan. Vaikka monissa länsimaissa on kansan keskuudessa suurta intoa ydinaseista luopumiselle, antaisi niistä luopuminen autoritäärisille valtioille huomattavan sotilaallisen ja täten maailmanpoliittisen etulyöntiaseman. Mikäli Venäjän ei tarvitsisi huolehtia lännen ydinaseista, saattaisi se harjoittaa imperialismiaan huomattavasti nykyistä laajemmassa mittakaavassa. Sen harjoittama ydinaseilla uhkailu muuttuisi myös paljon nykyistä relevantimmaksi, mikäli lännellä ei olisi kykyä vastata ydinaseiskuun samalla voimakkuudella.
Ydinaseiden olemassaolo on tuonut maailmaan uhan tuhosta, jota ei ole kuunaan nähty. Ne ovat kuitenkin myös estäneet konflikteja eskaloitumasta ja pitäneet yllä maailmanjärjestystä, vaikkakaan ei aina mieluisalla tavalla. Ydinaseiden tuomasta vakaudesta huolimatta maailma olisi parempi paikka ilman niitä. Ydinsota aiheuttaisi niin suurta hävitystä, ettei sitä voi verrata mihinkään ydinaseiden mahdollisesti estämään konfliktiin. Niiden keksiminen oli kuitenkin kuin Pandoran lipas, eikä sitä voi peruuttaa. Tieto ydinaseiden rakentamisesta on olemassa, eikä sitä pystytä hävittämään. Aina myös löytyy diktaattori, jolla on halua ja kykyä pönkittää asemaansa sotilaallisella voimalla. Täten myös demokraattiset valtiot tulevat pitämään aseistaan kiinni, jotta ne kykenisivät vastaamaan diktatuurien uhitteluun. Ydinaseista luopuminen ei nykymaailmassa olekaan enää kenenkään etu, vaan ne ovat tulleet jäädäkseen.