Kulttuuripolitiikka esille kunta- ja aluevaaleissa – Näin osallistut Kunta elää kulttuurista -kampanjaan

8.11.2024 9.40Päivitetty: 27.1.2025 7.23
Kuvituskuvassa kolme kättä ja taustalla Eduskuntatalo.

Kunta- ja aluevaaleissa päätetään monista kuntalaisia suoraan koskettavista asioista, kuten terveyspalveluista, koulutuksesta ja kulttuurista. Kunta elää kulttuurista -kampanjalla halutaan varmistaa, että kulttuuri saa ansaitsemansa huomion tulevissa vaaleissa.

Kulttuuripalvelut ovat kunnan lakisääteisiä tehtäviä. Jokainen kunta ja hyvinvointialue voi tehdä omanlaistaan kulttuuripolitiikkaa. Elävä kulttuurikenttä tuo kuntaan asukkaita, euroja, hyvinvointia ja turvallisuutta. Tulevien päättäjien kannattaa siis olla tietoisia ja kiinnostuneita kuntien kulttuuripalveluista.

Kampanja kutsuu kaikki kuntien ja alueiden nykyiset ja tulevat päättäjät osallistumaan keskusteluun kulttuuripalveluiden merkityksestä kunnille. Myös kuntien viranhaltijoita ja kulttuurialan toimijoita kutsutaan nostamaan yhdessä kulttuuri puheenaiheeksi.

Viestit on luotu yhdessä kuntien kulttuuritoiminnan kehittäjäverkoston kanssa. Verkostoon kuuluvat kuntien kulttuuritoiminnan valtakunnalliset ja alueelliset kehittämistehtävät taustatahoineen.

Näin osallistut kampanjaan

Kampanjamateriaalit on julkaistu osoitteessa kuntaelaakulttuurista.fi(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan) suomeksi että ruotsiksi. Voit hyödyntää viestejä, kuntakohtaisia esimerkkejä ja ladattavia materiaaleja tiedon levittämisessä omissa kanavissasi. Voit muokata viestejä omalle kohderyhmällesi sopivaksi. Hyödynnä lisäksi muita hyviä esimerkkejä omalta alueeltasi tai kunnastasi.

Somekampanjalla nostamme esiin kampanjan viestejä 28.2–28.3.2025. Kampanja jakautuu teemaviikkoihin: 

  • 28.2.–6.3. Imuroi kulttuurilla kuntaasi asukkaita ja euroja
  • 7.3.–13.3. Kulttuuripalvelut ovat kunnan asukkaiden kaurapuuro
  • 14.3.–20.3. Kunnan kova kulttuurikunto näkyy asukkaiden hyvinvointina
  • 21.3.–28.3. Kunta on kulttuurin huoltovarmuuskeskus

Käytössäsi on neljä kuvitettua viestiä julkaistavaksi sosiaalisen median kanavissa. Julkaisut on suunnattu käytettäväksi erityisesti LinkedInissä, Facebookissa ja Instagramissa. Käytä aihetunnistetta #kuntaelääkulttuurista tai #kulturgörkommunenlevande jakaessasi kuvia tai viestejä, ja auta tuomaan kulttuurin merkitys osaksi vaalikeskustelua.

Kannusta myös paikallisia kulttuuritoimijoita, sidosryhmiä tai ehdokkaita jakamaan kampanjan viestejä ja osallistumaan keskusteluun. 

Esitettä ja PowerPoint-pohjaa voi käyttää apuna esimerkiksi tapahtumissa, tapaamisissa ja seminaareissa. Esitteen voi jakaa sähköisesti tai tulostaa. Voit muokata PowerPoint-pohjaa omiin tarpeisiisi sopivaksi.

Tehdään yhdessä kulttuurista näkyvä ja merkityksellinen osa kuntien ja alueiden päätöksentekoa!