Kohti vaikuttavampaa yhteistyötä – Espoo rakentaa vahvempia siltoja työnantajiin

19.9.2025 9.55Päivitetty: 19.9.2025 12.38

Espoossa työllisyyspalvelut on ottanut suunnan kohti paikallisesti vaikuttavaa ja työnantajalähtöistä toimintaa. Erityissuunnittelija Noora Hagman kertoo blogissa työnantajakokonaisuuden suunnanmuutoksesta.

Vuodenvaihteessa työllisyyden kentällä elettiin kutkuttavia aikoja, kun valtiolliset TE-toimistot eli tutummin työkkärit kuopattiin ja kunnalliset työllisyysalueet starttasivat toimintansa epäonnekkaassa työmarkkinatilanteessa.

Historiallisen työllisyysuudistuksen tarkoituksena on ollut tuoda palvelut lähemmäksi asiakkaita niin, että ne olisivat kohdennetumpia ja paikallisten työmarkkinoiden tarpeisiin sopivia. Uudistuksen ytimessä on ajatus siitä, että palvelut kuuluvat sinne, missä ihmiset ja yritykset ovat.

Me kunnassa tunnemme paikalliset tarpeet – ja nyt meillä on entistä paremmat mahdollisuudet vastata niihin esimerkiksi tiedolla johtamisen tuella.

Espoossa uudistus ei tullut tyhjästä. Kuntakokeilu antoi meille jo ensikosketuksen uuteen toimintatapaan, mutta vuoden alusta lähtien olemme ottaneet ison harppauksen eteenpäin uudenlaisissa rakenteissa ja tavoitteissa.

Uusi tiimi vauhdittamaan työnvälitystä

Yksi konkreettisista painopisteistä on panostaminen työnantajayhteistyöhön ja työnvälityksen tehostamiseen. Tämä on näkynyt tähän mennessä selkeimmin siinä, että Espoon työllisyyspalveluissa on aloittanut täysin uusi, kahdeksan myyntihenkisen henkilön muodostama työnantajaratkaisujen tiimi, jonka pääsääntöinen tehtävä on keskittyä työnantajakontaktointiin ja uudenlaisen, pitkäjänteisen kumppanuuden luomiseen paikallisten yritysten kanssa.

Jatkossa Espoon työnantajakokonaisuus nojaa siis vahvasti proaktiivisuuteen ja erilaisten ratkaisujen tarjoamiseen, oli se sitten rekrytointiapua tai Business Espoo -yrityspalveluverkoston tukea.

Uudenlainen toiminta on mahdollistanut prosessien ja yhteistyökuvioiden tarkempaa tarkastelua ja yhteiskehittämistä, jotta esimerkiksi työpaikkojen ja työnhakijoiden mätsäys sujuisi asiakkaiden näkökulmasta saumattomasti.

Työnantajakuviossa on siis mukana paitsi vanhaa tuttua lakisääteistä palvelua ja hyväksi todettuja käytäntöjä, mutta myös rohkeasti uudenlaista otetta ja vahvempaa asiakaslähtöisyyttä. Onnistuminen vaatii tiivistä yhteistyötä tiimien välillä ja verkostoissa.

Kylmäsoitoista kumppanuuksiin

Tärkeänä tavoitteena toki on, että espoolaiset työnantajat saavat meiltä tarvitsemaansa tukea ja palvelua, mutta myös työnhakija-asiakkaat löytävät avullamme yhä helpommin väyliä työmarkkinoille. Kokonaisuuden kehittämisessä keskiössä on ollut alusta asti vahvasti toiminnan tuloksellisuuden seuranta sekä asiakaskokemuksen kerääminen ja hyödyntäminen.

Espoo haluaa vastata liike-elämän tarpeisiin vastuullisella kumppanuudella, joka toivottavasti tulevaisuudessa tulee osoittamaan, että aktiivinen työnantajayhteistyö ja nopea työnvälitys voivat olla ratkaisevia tekijöitä alueellisen elinvoiman parantamisessa.

Uusi tiimi aloitti urakkansa syyskuun alussa kylmäsoittokampanjalla, jossa 40 päivän aikana on tavoitteena toteuttaa runsaasti keskusteluja ja sopia tavoitteellisia tapaamisia työnantajien kanssa. Tarkoituksena on, että tapaamisista syntyisi kosolti laadukkaita rekrytointitoimeksiantoja - ja toivottavasti yhtä monta onnistunutta työnhakijan työllistymistä!

Noora Hagman
Tekstin kirjoittaja työskentelee Espoon työllisyyspalveluiden tiedolla johtamisen tiimissä ja tukee työnantajakokonaisuuden rakentumista.

Noora Hagman

Erityissuunnittelija, työllisyyspalvelut

Palveluiden ja prosessien kehittäminen, kotoutumisen ja työllisyyden edistäminen, tiedolla johtaminen