Kirje Riesille

Helsingissä, lokakuu 2023

Hyvä Ferdinand,

terveisiä sinne jonnekin. Kirjoitan sinulle täältä kahdensadan vuoden päästä, työhuoneeltani Helsingistä. On syksyn ensimmäinen pakkasaamu, vaahterat pudottelevat punertavia lehtiään. Itäväylä pitää ikuista huminaansa, johon olen jo kauan sitten täydellisesti tottunut.

Olen tässä viime aikoina tutustunut sinuun ja matkaasi maan päällä. Myönnän rehellisesti, etten tiennyt sinusta mitään. En edes tiennyt, että on olemassa säveltäjä nimeltä Ferdinand Ries. Enkä varmaan ole ainoa. Kun Tapiola Sinfonietta tänään konsertissaan esittää D-duuri-sinfoniasi, se on kuulijoista useimmille todennäköisesti ensimmäinen kosketus musiikkiisi.

Mutta sellaistahan elämä on. Jälkemme katoavat. Miljardeista maapallolla eläneistä ihmisistä historia muistaa vain mikroskooppisen pienen osan, lähes kaikki unohtuvat kokonaan.

Sinulla kuitenkin on Wikipedia-sivu. Sinusta on kirjoitettu artikkeleita ja tehty tutkimuksia. Klassisen musiikin historiassa olet sivuhenkilö: Beethovenin oppilas, ystävä ja asioidenhoitaja. On vaikea määritellä tyhjentävästi keskinäisen suhteenne laatua. Suhteessa Beethoveniin sinä kuitenkin väistämättä määrityt, olet ikään kuin inhimillisen kokoinen ihminen suurmiehen varjossa. Ja koska Beethoven on Beethoven, illan konsertissakin ensimmäinen numero on hänen sävellyksensä.

Toisaalta tiesit tämän itsekin. Beethoven oli ilmiö jo eläessään, luonnonvoima. Pidit häntä säveltäjistä suurimpana. Kymmenen vuotta hänen kuolemansa jälkeen, valitettavasti vain vähän ennen omaasi, ehdit muistella häntä kirjassa, jossa toisena muistelijana on Beethovenin lapsuudesta asti tuntenut Franz Wegeler. Pieni kirja (Biographische Notizen über Ludwig van Beethoven, englanniksi Remembering Beethoven) on aikamoinen aarre, jossa tulet kertoneeksi paljon sekä ystävästäsi että itsestäsi.

Sinun taustasi? Synnyit vuonna 1784 Bonnissa, samassa kaupungissa, jossa Beethoven neljätoista vuotta aiemmin. Perheesi oli tietenkin täynnä pelimanneja – klassisen musiikin ammattilaisten kohdalla se tuntuu nykyäänkin olevan tavallista. Isoisäsi Johann soitti trumpettia hovissa, isäsi Franz Anton puolestaan oli jo lapsena mainetta niittänyt viulisti. Isäsi myös opetti Beethovenia hänen musiikillisen taipaleensa alussa.

Luonnollisesti olit itsekin isäsi opissa. Sodan runtelemasta Bonnista hän sitten lähetti sinut matkalle etelään, ensin Müncheniin ja sieltä Wieniin. Tulit Wieniin aivan 1800-luvun ensimmäisinä vuosina, kirjan alaviitteiden mukaan mahdollisesti joulukuussa 1802 – muistoissasi ajoitat itse tulosi pari vuotta aiemmaksi, mutta ajankohta ei täsmää kuvaamiisi tapahtumiin. Yleisesti ottaen sinua pidetään kuitenkin luotettavana kertojana, toisin kuin Beethovenin kuoleman jälkeen hänen perintönsä viralliseksi vaalijaksi pyrkinyttä Anton Schindleriä.

Joka tapauksessa jonain talvisena päivänä saavuit musiikin silloiseen pääkaupunkiin ja menit säveltäjänä jo tunnetun Beethoven luo. Beethoven oli työn touhussa, viimeistelemässä oratoriotaan Christ on the Mount of Olives. Kaivoit laukustasi isäsi kirjoittaman kirjeen, jonka ojensit kärttyiselle säveltäjälle. ”En ehdi vastata tähän nyt”, Beethoven sanoi, ”mutta kerro isällesi, etten ole unohtanut äitisi kuolemaa.” Ilmeisesti isäsi ei ollut ainoastaan antanut soittotunteja vaan auttanut nuorta Ludwigia muillakin tavoin koko Beethovenin perheelle vaikeassa tilanteessa.

Niinpä Beethoven otti sinut suojatikseen. Opetustakin tuli, mutta ei ilman vastapalveluksia. Heti ensimmäisinä Wienin päivinäsi kutsu maestron luo saattoi käydä jo aamuviideltä. Yhtenä aamuna saapuessasi paikalle Beethoven istuskeli sängyssä nuottipapereiden ympäröimänä ja kirjoitti kuumeisesti oratorion pasuunaosuuksia, jotka soittajat sitten näiltä samoilta liuskoilta konsertissa esittivät.

Assistenttia siis todellakin tarvittiin. Sinä, nuori Ferdinand, olit sekä sopiva että pätevä. Osasit kirjoittaa nuotteja puhtaaksi. Istuit mukana harjoituksissa tarkkana korvaparina. Siellä tosin saikin olla nimenomaan tarkkana: Eroica-sinfonian harjoituksissa luulit käyrätorvensoittajan tulleen sisään liian aikaisin, vaikka hän soitti tarkalleen maestron vision mukaan. Kirosit soittajan, säveltäjä kirosi sinut.

Muutenkin Beethoven-anekdooteistasi välittyy kuva äkkipikaisesta ja usein kohtuuttomasta miehestä. Tosiystävän tavoin haluat kuitenkin korostaa hänen hyviä puoliaan. Muistojesi Beethoven on myös äkkiä leppyvä ja ystävilleen uskollinen, pohjimmiltaan sydämellinen sähläri.

Asetelma välillänne on mielenkiintoinen. Ensimmäisinä yhteisinä vuosinanne Beethoven on sinulle selvästi isähahmo, haet hänen hyväksyntäänsä. Saat kunnian soittaa hänen uusia teoksiaan ja haluat suoriutua niistä niin, että hän olisi niistä ylpeä. Toisaalta kaoottinen ja käytännön asioissa avuton isä tarvitsee poikansa apua. Hoidat hänen juoksevia asioitaan ja selvittelet hänen sotkujaan. Hommaat hänelle asunnonkin.

Ehkä isä-poika-vertaus on myös harhaanjohtava, sillä Wieniin saapuessasi Beethovenkin on vasta vähän päälle kolmikymppinen. Joissakin muistoissasi vaikutattekin pikemminkin nuorilta kaveruksilta.

Esimerkiksi yhtenä iltana Badenissa tapahtuu näin. Saavut pianotunnillesi sovittuun aikaan. Beethoven istuu sohvallaan vierellään viehättävä, sinulle aiemmin tuntematon nainen. ”Soita meille Ries”, Beethoven sanoo.

Sinä soitat kuin posetiivari, toivomusten mukaan. Romanttista, melankolista, intohimoista – kaikki Beethovenin omia sävellyksiä. Maestro itse yrittää viihdyttää naista parhaansa mukaan. Nainen kuitenkin kyllästyy ja lähtee.

Hämmästyttävää kyllä käy ilmi, ettei Beethovenkaan tunne naista. Nainen oli vain ilmestynyt ovelle. Lähdette yhdessä hänen peräänsä. Järkeilette, että jos saatte selville naisen asuinpaikan, selviää samalla myös sosiaalinen asema. Näette hänet vielä, kaukana kuunvalossa, mutta olette liikkeellä liian myöhään, nainen katoaa näkyvistänne. Jatkatte öistä kävelyänne kaksin ja kävelette pitkään, puhutte toisillenne kaikenlaisista asioista niin kuin ystävillä on tapana.

Lähdit Wienistä ensimmäisen kerran 1805, oikeastaan pakoon, sillä pelkäsit joutuvasi armeijaan ja sotaan. Beethoven kirjoitti sinulle lämpimän suosituskirjeen. Kolme vuotta myöhemmin palasit, muun muassa auttamaan ystävääsi viidennen ja kuudennen sinfonian kanssa, mutta pian jätit kaupungin lopullisesti.

Tiesi vei ensin pitkille konserttikiertueille ympäri Eurooppaa ja sitten Englantiin, minne jäit yli vuosikymmeneksi. Siellä elämäsi asettui aikuisiin, arvokkaisiin uomiinsa. Kuuluit The Royal Philharmonic Societyn johtoportaaseen. Nait vaimon arvostetusta, varakkaasta perheestä. Saitte yhdessä kolme lasta. Teit töitä: sävelsit Lontoossa suurimmat orkesteriteoksesi, mutta toisaalta pianolle melko köykäistä kamaa, sellaista, jolle oli kysyntää.

Aloit ehkä vähän turhautuakin. Olit sitä mieltä, että Royal Philharmonic Society vieroksui teoksiasi. Kuvittelenko vain, vai tunsitko orastavaa katkeruutta, nyt jo keski-ikäisenä miehenä ulkoisesti menestyksekkään elämäsi keskellä?

Siteenne Beethovenin kanssa joka tapauksessa kesti maantieteellisen etäisyyden. Toimit hänen agenttinaan: selvittelit esitysmahdollisuuksia Englannissa ja myit hänen teoksiaan muuallekin. Beethoven valitteli kirjeissään jatkuvasti rahapulaansa ja kurjaa vointiaan, mutta sinä, uskollinen ystävä, pysyit hänen rinnallaan. Ja kyllä Beethoven ymmärsi myös arvostaa sinua. Syyskuussa 1823 kirjoittamassaan kirjeessä hän kiittelee sinua kovasti ja suunnittelee edelleen matkaa sinun ja perheesi luo, mikäli olo seuraavalla kylpyläjaksolla vain vähän kohentuu.

Maestro ei ehtinyt kylään, sillä seuraavana vuonna sinä palasit Saksaan. Ensin yhteisiin lapsuudenmaisemiinne Reinin rannoille ja sen jälkeen Frankfurtiin, missä asuit elämäsi viimeiset kymmenen vuotta. Toimit musiikkijuhlien johtajana. Kiinnostuit oopperasta ja aloit säveltää sellaisia. Vuonna 1832, täsmälleen siinä iässä, jossa minä olen nyt, teit viimeisen pitkän kiertueesi pianistina – matkaseuranasi Italiassa oli vaimosi Harriet.

Mitähän mahdoitte siellä reissussa tehdä? Mistä keskenänne keskustelitte? Millainen oli suhteenne tila? Käytössäni olevien lähteiden perusteella minulla ei ole juuri tietoa siitä, millainen olit aviomiehenä tai perheenisänä, mutta ei myöskään mitään syytä uskoa, että olisit ollut näissäkään rooleissa kelvoton.

Vaikutat nimittäin hienolta ihmiseltä. Se paljastuu minulle kerronnastasi, tavastasi muistella. Yhteisen kirjanne esipuheessa, vielä selvästi häkeltyneenä yllättäen tapahtuneesta kuolemastasi, kanssakirjailijasi Franz Wegelerkin kuvailee sinua näin.

”Ries oli jalo mies sanan täydessä merkityksessä, rehellinen, lämmin ja avokätinen. Todellakin hän oli ihmisistä harvinaislaatuisimpia, rakkauden ja uskollisuuden perikuva – sekä poikana, veljenä, aviomiehenä, isänä että ystävänä.”

Sekä mairitteleva että kiinnostava on myös luonneanalyysi, jonka grafologi nimeltä Robert Muckenschnabel teki 1980-luvulla kirjeittesi käsialasta, tietämättä mitään sinusta ja elämästäsi.

”Lahjakas individualisti, jolla on kirkas ja realistinen käsitys omista kyvyistään, suuri rakkaus kauneuteen ja jalot humanistiset pyrkimykset. Luotettava, poikkeuksellisen ahkera ja uskollinen ihminen, uskollinen sekä ystävilleen, itselleen että periaatteilleen. Herkkä mutta myös helposti loukkaantuva, kiitollinen ja omistautunut jokaiselle, joka häntä auttoi – mahdollisesti liiankin hyväluontoinen ja joutui siksi joskus hyväksikäytetyksi. Tätä tasapainotti myöhemmin itsekritiikki, mutta myös kriittisyys muita kohtaan.

Hän kenties kärsi siitä, ettei pystynyt tekemään toisten hyväksi niin paljon kuin olisi halunnut, mutta hän oli kyllin rohkea puhuakseen totta, minkä takia hänellä oli myös vihamiehiä. Järjestelmällisenä, hillittynä ja varovaisena hän inhosi selkeyden puutetta. Ahkeruutensa ansiosta hän toteutti lahjakkuutensa ja hänestä tuli itsevarma, luova ja jalo, kulttuurisesti sivistynyt ihminen.”

Niin, hyvä tuntematon ystäväni – sellainenko sinä olit? Ja siitäkö johtui, että jäit suosiolla sivuosaan? Olit tuki ja turva myrskyjen keskellä, pidit kaoottisen Beethovenin sopimus- ja raha-asiat edes jotenkin hallinnassa. Hänen nimensä muistetaan, sinun nimeäsi ei. Epäilemättä se johtuu hänen synnynnäisestä ylivertaisuudestaan, mutta ehkä myös hiukan siitä, että Beethoven ei epäröinyt ottaa itselleen täysiä taiteilijan vapauksia. Sinua pidätteli sinun kunnollinen ja kunniallinen luonteesi.

Säveltäjänä olet saattanut jopa kärsiä maineestasi Beethovenin sihteerinä. Teoksiasi ei soiteta käytännössä lainkaan – kamarimusiikkiasi toisinaan siellä täällä, mutta sinfoniasi ja konserttosi ovat jääneet tyystin unholaan. Sinua kenties ilahduttaa kuulla, että muuan reipas orkesteri Suomessa aikoo korjata asian. Tapiola Sinfonietta ei ainoastaan soita sävellyksiäsi tämän kauden ohjelmistossaan vaan aikoo myös levyttää kaikki sinfoniasi. Espoossa ollaan sitä mieltä, että laadukas musiikkisi ansaitsee paikkansa klassisen musiikin kaanonissa.

Ikävää ettet pääse paikan päälle kuulemaan. Olisi ollut hauskaa kohdata sinut. Jutella kanssasi. Jotenkin minusta tuntuu, että meillä olisi saattanut olla jopa jotain yhteistä. Kaikkea hyvää Ferdinand, ja kiitos Beethoven-kirjastasi, nautin siitä kovasti,

Juha