Kirje Mozartille

Helsingissä, 21.9.2023

Hyvä Wolfgang,

terveiset täältä seuraavalta vuosituhannelta – ajasta, jota eläessäsi tuskin osasit kuvitella. Ei minullakaan ole aavistustakaan siitä, miltä maailma mahtaa näyttää yli kahdensadan vuoden kuluttua. Onko käynyt niin, että ihmiskunta on lopullisesti onnistunut tuhoamaan elämisensä edellytykset tällä epäilemättä senkin jälkeen tyynesti aurinkoa kiertävällä planeetalla? Niinkin synkästä tulevaisuudesta on ikävä kyllä enteitä.

Mutta vielä meitä täällä on. Meitä on valtavasti enemmän kuin sinun aikanasi. Olemme edistyneet. Keksineet uskomattomia asioita. Kadottaneetkin paljon, unohtaneet taitoja, jotka keksimämme uskomattomat asiat ovat tehneet tarpeettomiksi. Verrattuna sinuun ja aikalaisiisi elämämme on absurdin yltäkylläistä ja naurettavan helppoa, ainakin tässä maanosassa, jossa sinäkin päiväsi vietit.

Seuraavaksi aikamoinen uutinen, hyvä Wolfgang. Sinä elät. Olet saavuttanut jotain äärimmäisen harvinaista: kuolemattomuuden. Soit Tokiossa, Soulissa, Seattlessa ja Buenos Airesissa. Soit Sydneyssä, Kapkaupungissa ja Kairossa. Jatkuvasti tästä hamaan tulevaisuuteen, joidenkin mielestä liiankin usein, mutta sinua rakastetaan, sinua halutaan kuulla, olethan Mozart. Yksi suurista säveltäjistämme, mahdollisesti jopa suurin. On mielenkiintoista, että edelleen kaikkein suurimpina pitämämme säveltäjät ovat menneiltä vuosisadoilta.

Soit Espoossakin. Seuraavan syksyn ja talven aikana Tapiola Sinfonietta esittää useita sinun teoksiasi. Siksi tässä itse asiassa sinulle kirjoitankin: olen kirjailija Juha Itkonen, Tapiola Sinfoniettan kauden 2023-2024 residenssitaiteilija, ja yhdessä orkesterin taiteellisen johtoryhmän kanssa keksimme, että kirjoittaisin sinulle kirjeen.

Kirjoitan myös Beethovenille, Haydnille ja teitä kolmea vähemmän tunnetulle Ferdinand Riesille, jotka hekin kuuluvat orkesterin tämän kauden ohjelmistoon. Kenties sukellan myös teidän nahkoihinne ja pistän teidät säveltäjät ja aikalaiset kirjoittamaan kirjeitä toisillenne. Saa nähdä, millainen pieni kirjoitussarja tästä kehkeytyy.

Ehkä ihmettelet, mitä tekemistä kirjailijalla on orkesterin kanssa. Toisaalta residenssitaiteilijuus tuskin kummastuttaa sinua. Freelancerhan itsekin olit, aina sielultasi ja enimmäkseen myös käytännössä. Esiintyvä taiteilija, vapaa säveltäjä. Kun tulevaisuudestasi huolestunut isäsi onnistui hankkimaan sinulle vakituisen viran Salzburgin tuomiokirkon urkurina, et halunnut jäädä sinne, hautautumaan elävältä.

Pähkähulluahan se olisi ollutkin. Sinäkö olisit tyytynyt sellaiseen? Toki et parikymppisenä ollut enää mikään ihmelapsi, mutta olit silti nuori ja elämänjanoinen eivätkä ällistyttävät lahjasi olleet kadonneet mihinkään. Tiesit sen itse. Tunsit sen, musiikki virtasi sinusta yhtä vaivattomasti kuin oli virrannut aina ja virtaisi elämäsi loppuun asti. Ja sinä olit oikeassa, menit Wieniin ja menestyit siellä. Sävelsit tunnetuimmat ja suosituimmat teoksesi. Jos et olisi mennyt, sinua tuskin enää edes muistettaisiin. Isäsi oli kiistatta väärässä.

Niin hyvä Wolfgang, sinä ja isäsi. Siihen minä ensimmäiseksi kiinnityn lukiessani sinun elämästäsi tässä vaiheessa omaani: isäsuhteeseesi. Se liikuttaa minua. Välillänne on selvästi lämpöä ja yhteisymmärrystä. Isäsikin soittaa ja säveltää, musiikki yhdistää teitä. Sitä paitsi hän antaa sinulle ja sisarellesi hyvät eväät elämään. Sivistää lapsiaan, opettaa kieliä ja käytöstapoja, ruokkii sivistystänne ja uteliaisuuttanne. Huumoriakin perheessänne on, ja perhe on sinulle tärkeä, olet perheihmisiä aikuisenakin.

Urkurin virasta irtisanoutuminen vastoin isäsi tahtoa on sinulle kova pala. Kipuilet sen kanssa pitkään ja kirjoitat hänelle Wienistä arkoja ja mielisteleviä kirjeitä. Et haluiasi loukata häntä, eikä kai isäsikään sinua. Mutta niin vain on, sinun on riuhtaistava itsesi irti. Olet poikkeusyksilö. Et sovellu päivätöihin. Ja kyllä isäsikin sen tietää, jostain syystä hän on vain menettänyt uskonsa.

Toisaalta juuri isähän sinuun ensimmäisenä uskoo. Yhtenä myöhäissyksyn iltana vuonna 1760 tai 1761 (olet siis neljä tai viisi) Leopold Mozart saapuu töistä kotiin ja löytää sinut klaveerin äärestä.

Sinulla on sulkakynä ja nuottipaperia. Sanot tekeväsi pianokonserttoa. Isä ottaa sinulta nuottilehden ja näyttää sitä ystävälleen. He nauravat sille yhdessä, sillä sävellyksesi näyttää ensin pelkältä hölynpölyltä. Et ole osannut käyttää mustekynää, nuotit ovat epäselviä ja tuhriintuneita. Mutta kun isä sitten syventyy tarkastelemaan teostasi, hänen silmänsä kostuvat ilon ja ihastuksen kyynelistä.

Leopold, hurskas jesuiitta, näkee sinussa Jumalan ihmeteon. Hän ajattelee, että on hänen isällinen velvollisuutensa ohjata tämä jumalallinen lahjakkuus korkeimpaan kykyynsä.

Ja niin hän myös tekee. Tavallaan hän tekee sinut. Et olisi Mozart, jollet olisi riuhtaissut itseäsi irti isästäsi, mutta et missään tapauksessa myöskään ilman häntä. Viestintävastaavaasi ja kiertuemanageriasi, markkinointipäällikköäsi, agenttiasi – ihmelapsivuosinasi isäsi on lahjakkuutesi mainostamisessa ja kaupallistamisessa sekä väsymätön että kekseliäs. Hän luo pohjan, jolla urasi itsenäinen jälkipuolisko lepää.

Tietenkin isälläsi on myös vähemmän yleviä motiiveja kuin jumalaisen lahjakkuutesi saattaminen tavallisten kuolevaisten kuultavaksi. Perheenne tarvitsee rahaa. Vielä nuorehko Leopold taitaa olla levottoman puoleinen sielu itsekin, hän viihtyy tien päällä ja ottaa mielellään pitkiä virkavapaita orkesterivirastaan. Lähtökohtiinsa nähden hän on päässyt jo pitkälle, hän halajaa yhä ylemmäs, ja sinä ja isosiskosi Nannerl olette hänen pääsylippunsa kaikkein hienoimpiin piireihin. Sinun kaltaistasi ihmettä ihailevat keisarit ja keisarinnatkin.

Ja niin sinä soitat, ympäri Eurooppaa. Soitat soittamasta päästyäsi, isäsi kuudellakymmenellä guldenilla Bratislavasta ostamat vaunut jytisevät pitkin kelvottomia teitä, ja sinä ja siskosi siirrytte hurmaamaan aina seuraavia seurapiirejä. Isorokko vie hetkeksi näkösi, kuumeet runtelevat, te kaikki kiertävät Mozartit olette koko ajan kipeitä, mutta show must go on ja sinä poika soitat. Soitat pianoa peitetyin koskettimin. Soitat selkä pianoon päin. Kerran erään ruhtinasarkkipiispan juhla-aterialla pomppaat yllätysnumerona esiin piiraasta. Olette kiertävä sirkus, musiikkispektaakkeli, ja sinä sen päätähti. Hovinarri, hupia ihmisille, joiden varassa leipäsi on. Niin on oleva, elämäsi loppuun asti, sillä enemmän tai vähemmän sellainen on taiteilijan osa yhteiskunnassa, epävarma ja ulkopuolinen.

Hyvä Wolfgang, saattaisit seurata kiinnostuneena taiteen ja kulttuurin merkityksestä tässä ajassa käytävää keskustelua. Tavallaan olemme päässeet paljonkin eteenpäin 1700-luvusta. Tavallaan taas emme lainkaan. Joskus tuntuu siltä kuin olisimme taantuneet.

Taide joka tapauksessa on ikuista. Ihmiset saavat siitä iloa ja lohtua, oli vuosisata mikä tahansa. Maailma olisi köyhä ilman taidetta ja taiteilijoita, ei ainoastaan kaltaisiasi ihmeidentekijöitä vaan meitä astetta tavallisimpiakin tallaajia.

Sitä paitsi käsityöläinen ja keikkamuusikkohan sinäkin olit. Ahkera duunari. Taide on tekemistä, ei mitään yläpilvissä leijailua ja tauotonta filosofointia, vaikka sellainen harhakäsitys joillakin jostain syystä on.

Jotkut perusteelliset ihmiset ovat laskeneet, että vietit matkoilla 3720 päivää. Reilut kymmenen vuotta ja kaksi kuukautta, lähes kolmanneksen elämästäsi.

Se on paljon. Raskasta resuamista, jolla saattoi olla vaikutuksensa varhaiseen kuolemaasi. Mutta varmaan kyse oli myös elämäntavoistasi. Et säästellyt itseäsi missään, et töissä etkä huveissa. Te Mozartit osasitte juhlia. Osasitte elää. Sinä varsinkin, impulsiivinen taiteilijasielu, epäsovinnainen, rahankäytössään reteä ja käytännön asioissa suurpiirteinen – eräänlainen prototyyppi taiteilijamyytille, joka elää yhä. Myöhemmälle maineellesi oli epäilemättä vain eduksi, että kuolit nuorena.

Mutta niin kauan kuin elit, sinä soitit ja sävelsit, taukoamatta. Teit sitä mitä osasit ja rakastit, lahjakkuutesi oli niin ylitsevuotavaa, että tuskin olisit edes voinut tehdä mitään muuta. Ja kaikesta päätellen myös nautit siitä. Hengitit musiikkia. Kanavoit itseäsi suurempaa voimaa, jotain ikuista ja ihmeellistä. Kiitos siitä, missä ikinä oletkin,

Juha

Seuraava kirje julkaistaan 26.10.2023.