Katse Espooseen -podcast, jakso 9: Runokilpailu – taide voittaa aina

Katse Espooseen -podcastin yhdeksännessä jaksossa runoillaan! Espoon kaupunki järjesti Katse Espooseen -runokilpailun yli 65-vuotiaille. Kilpailun voittajakolmikko julkistettiin 7.5.2026 lämminhenkisessä tilaisuudessa Ison Omenan kirjastossa. Tässä erikoisjaksossa runoraadin jäsenet kertovat työstään kilpailurunojen kanssa. Lisäksi runoilija Harri Hertell lukee Jyrki Laineen voittajarunon. Kuulemme myös voittajan haastattelun. Katse Espooseen -projektin tuottaja Elina Pulli kertoo kisasta ja siitä, mitä projektissa tapahtuu seuraavaksi. Juontajana Sakari Heiskanen.

Sakari Heiskanen: 
Elina Pulli, olet nyt tehnyt Kurkkaa Espooseen ja Katse Espooseen -projekteja jo aika pitkään ja nyt on tultu siihen vaiheeseen, että runokilpailukin on jo takana. Mikä fiilis sinulla on runokilpailun päättymisen jälkeen? 

Elina Pulli: 
No minusta tuntuu tällä hetkellä todella kivalta, koska Katse Espooseen -runokilpailu onnistui oikein mainiosti. Saimme lähes sata runoa, joiden ääressä olemme voineet nauttia espoolaisista kuvista ja mielikuvista. Ja olen sen verran innostunut nyt tästä asiasta, että aion kyllä toistaa konseptin vielä uudestaan.

Kilpailun lopputuloksena palkittiin kolme runoilijaa. Jyrki Laine voitti ensimmäisen palkinnon. Toisen palkinnon voitti Liisa Kauppinen ja Martin Westman tuli kolmanneksi Katse Espooseen -runokilpailussa. 

(ALOITUSMUSIIKKI)

Sakari Heiskanen: 
Katse Espooseen -runokilpailu on tullut siihen vaiheeseen, että tänään jaetaan palkinnot ja me olemme kokoonnuttu tänne arvovaltaisen raadin kanssa. Melkein kaikki ovat paikalla. Jussi Lahtinen ei päässyt paikalle. Johanna Venho, kirjailija, runoilija. Olet raadin puheenjohtaja. Aloitetaan sinusta. Mitä näit näissä runoissa? 

Johanna Venho: 
Kilpailukutsuhan oli suunnattu 65 vuotta täyttäneille espoolaisille. Tai ei tarvinnut olla edes espoolainen, mutta aihe oli Espoo, ja mielestäni näissä näkyvät ne ajan kerrostumat. Mielesätni kaikkein eniten niissä nousi esiin muisti, menneisyyden muistot ihan lapsuudesta asti, nuoruusmuistot ja siitä tähän päivään. Välillä mentiin tulevaisuuteenkin – mutta nimenomaan muistaminen ja aika. 

Sakari Heiskanen: 
Miten se oli erityisesti espoolaista? 

Johanna Venho: 
Usein liikuttiin paikoissa ja reflektoitiin sitä paikkojen muuttumista. Espoohan on muuttunut muutamassa vuosikymmenessä ihan valtavasti, sitä. Liikuttiin paikoissa, mikä oli tosi kiva. Näitä oli ihana lukea, kun oli sitä konkretiaa. Se vei meidät lukijat näihin paikkoihin. Kuljettiin Matinkylässä, Olarissa, Tapiolassa, Otaniemessä, pitkin Espoota ja erilaisissa paikoissa, kaupunki-, kaupunkia ja luontoa.

Sakari Heiskanen:
Harri Hertell, kirjailija, runoilija ja runotapahtumaveteraani. Mitä sinä näit näissä runoissa?

Harri Hertell:
Luonto korostui runoissa paljon. Toisaalta niissä näkyi myös huoli luonnon katoamisesta. Kun runoissa oli mukana aikakerrostumia, monilla kirjoittajilla oli kokemus siitä, että luontoa on ollut ennen enemmän kuin nyt. Runoissa oli myös tietynlaista vilpittömyyttä. Mukana oli paljon hienoja runoja. Harrastajakirjoittajan työssä voi ehkä helposti puuttua tietoisuus kirjallisuuden eri lajeista ja runouden nyansseista, jolloin teksti tulee hyvin suoraan sydämestä. Minusta mukana oli paljon runoja, joissa tunne oli vahvasti läsnä. Turha kikkailu puuttui, ja tunnetta oli paljon.

Sakari Heiskanen:
Kirjailijana ja runoilijana: oletko kateellinen tällaiselle tunteelle, vai toivoisitko, että runoissa olisi ollut enemmän ammattimaisuutta?

Harri Hertell:
Minun mielestäni kaikkien kukkien pitää antaa kukkia. Kyllä omassakin tuotannossani on jonkin verran tunnetta mukana, ja näissä runoissa sitä oli paljon.

Sakari Heiskanen:
Sanna Vaara, Räppäri Vaara, kustannusalan vaikuttaja ja Omppu Open Micin järjestäjä. Mitä sinä näit näissä runoissa?

Sanna Vaara:
Olen syntynyt Espoossa, mutta asuin oikeastaan koko lapsuuteni ja nuoruuteni Helsingissä. Kun muutin takaisin Espooseen, koin eräänlaisen identiteettikriisin: minusta tuli taas espoolainen. Mietin, mitä espoolaisuus ylipäätään on verrattuna helsinkiläisyyteen. Kun pääsin lukemaan näitä runoja, ja koska kirjoittajat ovat 65-vuotiaita ja sitä vanhempia, niissä oli paljon muistoa ja tunnetta. Tajusin ehkä uudella tavalla, että espoolaisuudesta voi olla ylpeä. Se tuli runoista jotenkin läpi myös niiden kirjoittajien kohdalla, jotka olivat muuttaneet Espooseen muualta. Espoo on oikeasti hyvin mielenkiintoinen ja tunteita herättävä paikka. Sitä ei tarvitse hävetä. Olen nyt ylpeästi espoolainen. Kiitos runoihmisille, jotka herättivät minut tähän.

Sakari Heiskanen:
Ulkoasiainneuvos, vanhusneuvoston jäsen ja espoolainen eläkeläisjärjestövaikuttaja Erja Tikka. Mitä sinä näit näissä runoissa?

Erja Tikka:
Ensinnäkin olen hyvin ilahtunut siitä, että tämä runokilpailu kohdennettiin yli 65-vuotiaille. Ikääntyneet ihmiset ovat kulttuurin suurkuluttajia: he käyttävät kirjastoja, käyvät konserteissa ja osallistuvat muutenkin aktiivisesti kulttuurielämään. Espoo on muuttajien kaupunki. Tänne on ehkä tultu hieman ennakkoluuloisena, mutta sitten on ilahduttu siitä, että täällähän laulaa Jari Peippokin. Toinen asia, joka runoista heijastuu, on se, että Espoo on hyvin erilainen kaupunki. Nämä eivät ole tyypillistä kaupunkirunoutta. Niissä ei ole märkää asfalttia tai kaupungin valoja, vaan niissä korostuvat nimenomaan luonto ja Espoon eri alueet.Ehkä tämä runokilpailu ja sen tulokset auttavat meitä osaltaan näkemään sen kauneuden, jota  rannoillamme, puistoissamme ja metsissämme on. Toivottavasti ne myös rohkaisevat säilyttämään sitä nykyistä paremmin.

Sakari Heiskanen:
Sanataideohjaaja ja Espoon kaupunginkirjaston edustaja tässä raadissa, Inari Mykkänen. Mitä sinä näit näissä runoissa?

Inari Mykkänen:
Luonnon ja Espooseen muuttamisen lisäksi runoissa korostuivat henkilökohtaiset elämänmuutokset. Niissä näkyi kirjoittajan oma tausta ja oma näkökulma muuttuvaan Espooseen — Espooseen, johon muutetaan. Siksi suosittelen tutustumaan jokaiseen runoon ja pohtimaan, millainen runon puhuja niissä on ja millainen tarina taustalla elää.

Sakari Heiskanen:
Miten te kirjastossa näitte tämän runokilpailun? Tuliko teille yhteydenottoja?

Inari Mykkänen:
Tuli. Koska kilpailu oli suunnattu senioreille ja runot piti palauttaa Webropol-lomakkeella, kirjastossa opastimme ihmisiä siinä, miten runon voi palauttaa sähköisesti. Käytännössä neuvoimme esimerkiksi, miten runon saa siirrettyä Wordista Webropol-lomakkeelle.

Tuli myös yllättävämpiä avunpyyntöjä. Kollegani Kauklahden kirjastosta kertoi, että eräs asiakas soitti hänelle ja pyysi häntä menemään ikkunaan katsomaan, mitä sieltä näkyy. Kollegani oli hieman hämmentynyt ja kysyi, mitä hänen toivottiin näkevän. Asiakas kysyi, näkyykö ikkunasta Kauklahden vanhan lasitehtaan korkea piippu. Kollegani katsoi ikkunasta ja sanoi, ettei piippu näy. Se on purettu. Asiakas jäi sitten pohtimaan, mitä hän kirjoittaisi runoonsa, koska piippu olisi ollut hänelle tärkeä saada mukaan. Siihen kollegani ei osannut antaa vastausta, mutta joutui tässäkin tilanteessa opastamaan.

Sakari Heiskanen:
Odotellaan sitä piippurunoa vielä.

Miten pystyitte määrittelemään, miksi jokin runo voittaisi?

Johanna Venho:
Kun puhutaan runoista, kyse on paljon muustakin kuin aiheesta, josta kirjoitetaan. Tässä olemme puhuneet aiheista, mutta runo on aina myös tapa, jolla aihe käsitellään. Raatina puntaroimme tietenkin sitä, kuinka hyvä runo on. Mukana oli hyvin monenlaisia runoja: niukkaa haikurunoutta, riimillistä runoutta, huumoripitoista ja hieman lastenrunotyyppistä runoa sekä runsasta kuvallista vyörytystä. Etsimme lopulta niitä runoja, joissa jokin erityinen nousi esiin. Sitä ei voi mitata millään tarkalla mittarilla, vaan enemmänkin selkäydintuntumalla. Nouseeko iho kananlihalle? Nousevatko kyyneleet silmiin lukiessa? Näin tapahtui muutaman runon kohdalla. Niissä oli hyvin koskettavasti läsnä ehkä juuri kadonnut aika ja tietynlainen haikeus.

Sakari Heiskanen:
Sinä olet itsekin hyvin kokenut runoilija. Miten pystyt lukemaan runoja tällä kananlihametodilla, vaikka teet itse samaa työtä?

Johanna Venho:
Hyvä kirjallisuus ja hyvä runous ylittävät aina järjestävän älyn. Ne menevät ikään kuin sen ohi — suoraan suoneen.

Sakari Heiskanen:
Harri, sama kysymys sinulle.

Harri Hertell:
Se menee suoraan tunteisiin. Ehkä tässä voittajakolmikossa runojen puhujat tuntuivat tietävän, mikä heidän paikkansa on ja millainen heidän elämänsä on ollut siihen hetkeen asti, jolloin runo kirjoitetaan. Ne olivat vaikuttavia juuri aitoudessaan.

Sakari Heiskanen:
Sanna?

Sanna Vaara:
Me avasimme runoja lisää lukemalla niitä ääneen. Runo voi olla kirjoitettuna tietynlainen, mutta ääneen luettuna se voi syttyä aivan uusiin sfääreihin. Minusta se ravisutti koko tuomaristoa, kun upeaääninen Harri Hertell luki runoja meille ääneen. Me melkein valuimme hunajaa, ja kaikki aistit avautuivat vielä enemmän. Runo on kokonaisvaltainen tunnekokemus. Se ei rajoitu sanoihin paperilla, vaan muuttaa muotoaan erilaisissa kulkuvälineissä.

Sakari Heiskanen:
Erja, miten vaikeaa sinun oli arvioida näitä runoja? Tämä on vähän epäreilu kilpailu.

Erja Tikka:
Kyllä se oli vaikeaa. Monissa runoissa oli jokin osa tai elementti, josta pidin, mutta sitten niissä saattoi olla myös jotakin, mistä en välttämättä pitänyt. Aluksi annoin plussia aika monille runoille, jotka kuvasivat elettyä elämää ja kokemusta ja osasivat kiteyttää sen hyvin. Pidin myös siitä, jos runossa oli mukana jokin Espoo-elementti.

Sakari Heiskanen:
Inari?

Inari Mykkänen:
Minusta tärkeää oli se, että runossa kiteytyi jokin kokemus, joka ei ollut pelkästään Espoon hehkuttamista. Runossa näkyi Espoo, mutta siinä näkyi myös jokin toinen teema. Silloin runoon syntyi kaksoismerkitys: se ei ollut pelkästään Espoosta, vaan samaan aikaan jostakin muustakin. Se tekee runosta kiehtovan.

Sakari Heiskanen:
Johanna, saat puheenjohtajan roolissa nyt kertoa niistä kolmesta runosta.

Johanna Venho:
Näissä kolmessa voittajarunossa on yhtä aikaa henkilökohtainen, eletty ja voimakkaasti välittyvä kokemus. Sen ei välttämättä tarvitse olla kirjoittajan oma kokemus, mutta sen pitää tuntua henkilökohtaiselta. Se herättää runon eloon. Lisäksi niissä on monitasoisuutta. Ne eivät ole vain luetteloita siitä, mitä Espoossa havaitaan, vaan niissä on jokin syvempi kokemus ja merkitys.

[siirrytään tapahtumalavalle]

Elina Pulli:
Nyt kutsun lavalle henkilön, joka tietää tulleensa tässä kilpailussa kolmanneksi. Tervetuloa, Martin Westman!

[siirrytään raadin haastatteluun]

Johanna Venho:
Kolmanneksi valitsimme ruotsinkielisen runon Hagalund, joka kuvaa Tapiolassa elettyä lapsuutta ja nuoruutta. Runossa oli erityisesti kielellistä notkeutta, hienoa kuvakieltä ja omaperäisiä ilmaisuja. Niiden kautta kirjoittajan, nimimerkki Muft Hurin, lapsuuteen liittämä hauskuus ja huumori heräsivät meissä eloon. Kilpailussa enemmistö runoista oli suomenkielisiä. Mukana oli myös joitakin englanniksi kirjoitettuja ja muutamia ruotsinkielisiä runoja. Meillä ei kuitenkaan ollut mitään tavoitetta siitä, että eri kielten pitäisi olla edustettuina. Valitsimme yksinkertaisesti kolme parasta runoa.

[siirrytään tapahtumalavalle]

Elina Pulli:
Kiitos, Martin Westman. Nyt minulla on kunnia kutsua lavalle henkilö, joka tietää tulleensa tässä kilpailussa toiseksi. Tervetuloa, Liisa Kauppi!

[siirrytään raadin haastatteluun]

Johanna Venho:
Toiseksi valitussa runossa käsitellään muuttajan kokemusta. Nimimerkki Kaunis Espoo kirjoittaa: “Muutin tuntemattomaan Espooseen pienestä Kuopiosta.” Tämä on varmasti monille espoolaisille keskeinen kokemus. Espoossa on paljon niin sanottuja junantuomia ja tänne kotiutuneita. Runossa eletään yhtä aikaa menneen ikävää ja nykyhetkeä. Se on hyvin täynnä konkreettista havaintoa.

[siirrytään tapahtumalavalle]

Elina Pulli:
Nyt olemme päässeet tässä illassa siihen hetkeen, että on aika julkistaa voittaja. Katse Espooseen -runokilpailun voittaja on...

[siirrytään raadin haastatteluun]

Johanna Venho:
Nimimerkin Kaksi kaupunkia voittajaruno kulkee nuoruusmuiston läpi. Sen ytimessä on ajatus siitä, että tämä kaupunki on kaksi kaupunkia. Runossa tulee esiin juuri se, mikä on myös taiteen ydintä: näkyvä ja näkymätön. Taide pyrkii kuvaamaan myös sitä tasoa, joka ei näy — sitä, mikä on meissä sisällä: tunteita, ajatuksia, kokemuksia ja muistoja.

“Olen yhä se kaikki. Se mikä jää, vaikka katoaa. Toinen kaupunki.”

Taide myös tallettaa aikaa.

[siirrytään tapahtumalavalle]

Elina Pulli  
Katse Espooseen -kilpailun on voittanut Jyrki Laine. Tervetuloa! Olemme sopineet etukäteen, että Harri Hertell lukee Jyrkin runon. Haluamme kuitenkin ensin kuulla sinulta muutaman sanan: miten runo syntyi?

Jyrki Laine:
Kiitos kaikille, kiitos raadin jäsenille ja kaikille paikalla oleville. Runot, kirjat, raportit ja muut tekstit syntyvät yleensä kirjoittamalla. Kun näin aiheen Katse Espooseen, palasin vanhaan ajatukseeni siitä, että näkyvän todellisuuden takana on paljon asioita. Siellä on muistoja, tunteita, ideologioita, talousarvioita ja kaikenlaisia asioita, jotka auttavat meitä hahmottamaan sitä, mitä näemme. Kun ajattelin aihetta Katse Espooseen, runo alkoi kehittyä siitä ajatuksesta, mitä näen näkyvän todellisuuden takana, kun katson Espoon tuttuja maisemia.

Elina Pulli:
Kiitos, Jyrki Laine.

Seuraavaksi kuulemme voittajarunon. Sen lukee meille runon guru Harri Hertell. Tervetuloa!

Harri Hertell:

Toinen kaupunki

Suudelma Silkkiniityllä,
tytön poskilla lumihiutaleita.
Tämän kaupungin takana on toinen kaupunki:
kun olin nuori.

Oli polku puiden alla, jota juosta.
Luistimet, joukkue, kuoro, koulu.
Se mitä opimme.
Kevät ja koivujen kirkkaat hiirenkorvat.

Kirjasto, linnut, meri.
Tutut kasvot linja-autossa,
korkealla oli kahvila.

Tämä kaupunki on kaksi kaupunkia:
talot siellä missä oli metsä
suuret kaupat entisillä niityillä
autot siellä, missä ennen oli hiljaista.

Olen yhä se kaikki
se mikä jää vaikka katoaa,
toinen kaupunki.

Meren rannassa aurinko sokaisee silmät,
pian näen tutut kasvot.
Kasvoilla lumihiutaleita, 
puiden alla yhä polku jota juosta. 

Jyrki Laine!

Jyrki Laine:
Kiitos.

[siirrytään lavan sivuun]

Sakari Heiskanen:
Jyrki, miltä tuntui?

Jyrki Laine:
Onhan tämä oikein mukava asia. Voittaminen yllätti, ja tämä on ensimmäinen runokilpailuvoittoni, jonka voin lisätä ansioluettelooni.

Sakari Heiskanen:
Milloin olet alkanut kirjoittaa?

Jyrki Laine:
Aloitin kirjoittamisen varmaan kolmetoistavuotiaana. Olen kirjoittanut lehtijuttuja, pieniä tekstejä ja päiväkirjoja. Meillä oli täällä Espoon kamarimusiikkiyhdistys, ja sen yhteydessä kirjoitin paljon ohjelmia ja muita tekstejä. Lisäksi kirjoitin lehtiin puffeja ja arvioita.

Sakari Heiskanen:
Saammeko nähdä sinulta vielä runokokoelman?

Jyrki Laine:
En tiedä siitä, mutta kirjoitan kyllä edelleen. Tällainen askel innostaa aina ottamaan seuraavan askeleen. Katsotaan.

Sakari Heiskanen:
Sinut nimitettiin tuossa – mikä se kunnianimike olikaan?

Jyrki Laine:
Johtava seniorirunoilija. Tosin pelkään, että todellisuudessa se on Eeva Kilpi. Minulla oli kuitenkin pari muutakin runoa kahdenkymmenen parhaan joukossa, joten siitä vitsailtiin.

Sakari Heiskanen:
Voisitko ajatella kirjoittavasi myös muuta kuin runoja?

Jyrki Laine:
Kyllä. Minulla on pari romaaniaihiota valmisteilla. Täytyy kuitenkin sanoa, että olen luonteeltani ehkä enemmän pöytälaatikkokirjailija. Selvitän omia ajatuksiani ja otan selvää minua askarruttavista kysymyksistä kirjoittamalla. Julkaiseminen ei ole minulle ensimmäinen asia. Mutta jos tekstit valmistuvat hyvällä tavalla, ei julkaisemiselle tietenkään mitään estettä ole.

Sakari Heiskanen:
Hyvä. Kiitos, Jyrki.

Jyrki Laine:
Kiitos.

[siirrytään haastatteluun]

Elina Pulli:
Palkittavia muistetaan seuraavasti: Jyrki Laine saa kaksi Sinfoniettan Indie-sarjan kausikorttia. Toiseksi ja kolmanneksi tulleet saavat pääsylippuja valitsemiinsa kulttuuritapahtumiin. Lisäksi trubaduuri Tomi Pulkkinen tekee laulun Marjatta Luukkosen kirjoittamasta tekstistä, jonka nimi oli Olen tässä.

Sakari Heiskanen:
Sen saamme kuulla tulevaisuudessa. Mutta missä?

Elina Pulli:
Tomi Pulkkinen esittää Katse Espooseen -teemaisia lauluja, uusia espoolaislauluja, joita on aiemmin tehty tässä kokonaisuudessa jo kuusi. Nyt runokilpailun myötä syntyy uusi kappale. Hän esittää näitä lauluja senioripakupysäkeillä tulevana kesänä. Senioripaku kulkee kesän ajan tiistaisin eri puolilla Espoota. Lisätietoa löytyy hakemalla verkosta sanoilla “Senioripaku Espoo”. 

Jos haluaa lukea runokilpailun runoja, kolme parhaaksi valittua runoa löytyvät Katse Espooseen -sivustolta runokilpailun alta. Muuten runoja ei julkaista, paitsi että vanhus- ja eläkeläisjärjestöt järjestävät Sykettä syksyyn -nimisen tapahtuman. Siellä kaksikymmentä runoa on esillä näyttelynä. Lisäksi kolme palkittua runoilijaa esittää oman runonsa tapahtumassa.

Sakari Heiskanen:
Mitä tämän jälkeen?

Elina Pulli:
Katse Espooseen säilyy tällä otsikolla. Järjestämme runokilpailun uudelleen, ja kerromme myöhemmin syksyllä tarkemmin, millaisia runoja etsimme. Voin kuitenkin jo nyt sanoa, että teemana on sukupolvet yhdessä. Haluamme kuulla, millä tavalla sukupolvet toimivat yhdessä, elävät yhdessä, tekevät asioita yhdessä — tai ehkä jopa kirjoittavat runoja yhdessä.

Haluamme kuulla, millaista on luoda katse Espooseen, kurkistaa Espooseen sekä elää ja asua täällä.

Sakari Heiskanen:
Kiitos.

Elina Pulli:
Kiitos.

(LOPPUMUSIIKKI)