Katse Espooseen -podcast, jakso 6: Espoon keskus – Täältä kaikki alkoi

Katse Espooseen -podcastin kuudennessa jaksossa lähdetään matkalle Espoon keskukseen. Espoon keskus – tai tuttavallisesti Sentti – on paikka, josta Espoo sai alkunsa ja johon tämän sarjan ensimmäinen kausi päättyy. Sakari Heiskanen keskustelee espoolaisuuden ytimestä Westerlundin suvun monipolvisen historian, omien muistojensa, arkkitehtuurin kerrostumien ja muuttuvan kaupungin kautta. Vieraina jaksossa Rainer, Iiris ja Jasmine Westerlund sekä Ali Abdirahman ja Farzin Sadeghi. Mukana myös muistelupajojen ääniä ja katsaus Nuuksion syvään menneisyyteen. Tämä jakso on matka kaupungin sydämeen – ja sen sieluun. 

Kuuntele jakso Soundcloudissa(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan)

Kuuntele jakso Spotifyssa(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan)

Kuuntele jakso Suplassa(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan)

Kuuntele jakso Lämpiössä(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan)
 

Sakari Heiskanen: 

Koko tämän Katse Espooseen podcast-sarjan ydin on kysymys siitä, että mitä on espoolaisuus Sen kysymyksen takana mulla on ollut ihan henkilökohtainen missio tavata espoolaisia ja kehittää omaa käsitystä tästä omasta kotikaupungista, jossa mä olen myös syntynyt. Tämä on ollut siis todellakin kiehtova matka mulle, mutta toivottavasti myös teille kuulijoille.

Mä oon yrittänyt avata sitä historiaa mutta myöskin sitten jollain lailla löytää sellaisen yhtenäisen linjan siitä, että mitä tämä omituinen monikeskuksinen kaupunki oikein tarkoittaa. Mikä tämän sielun elämä oikein on. En usko että olen löytänyt siihen vankkaa yhtä vastausta, mutta ehkä se, että näitä kuuntelee, auttaa muodostamaan sen oman näkemyksensä siitä asiasta.

Tai jos te näette sen Katse Espooseen kirjan, josta tämä kaikki on lähtenyt, niin kattokaa sitä, pohtikaa ja kysykää vierustoverilta että mitä hän näkee siinä. Näiden jaksojen järjestys ei ole sattumaa. Tässä tämän kauden viimeisessä jaksossa käsitellään sitä paikkaa mistä Espoo alkoi eli me lähdettiin sieltä Espoonlahdelta, ja nyt me tullaan tänne Espoon keskukseen koska tämä on se paikka mistä alun perin on kaikki alkanut.

Espoon keskus tai sentti, niin kuin jotkut ikäpolvet sitä kutsuu, on keskus nimeltään, mutta tavallaan se on myös historialtaan sitä, koska siellä on kirkko ja sieltä ihmiset on alun perin tullut. Tai siellä on ensimmäisiä merkintöjä espoolaisista ihmisistä.

Espoon voi sanoa syntyneen monta kertaa. Ainakin se on syntynyt kaupunkina vuonna 1972 ja kauppalana noin kymmenen vuotta ennen sitä. Mutta jo vuoden 1750 kartassa Espoon pitäjän rajat on ollut perin samanlaiset kuin nykyään Espoon kaupungin rajat on.

Ensimmäinen kirjallinen maininta Espoosta on vuodelta 1431.

Ja kai se sitä ennenkin on ollut Espoon olemassa, kun 1200-luvulla on jo rakennettu tämä vieläkin näkyvä kuninkaantie. Jossainhan niiden on pitänyt siellä pysähtyä on siellä ollut Espoon kyläkin joki, Espoo.

Mun itseni ensimmäinen muistikuva Espoon keskuksen alueesta on ihan 1970-luvun alusta, kun mä sain päähäni haavan ja isä lähti ajamaan Muuralan sairaalalle. Mä oon ihan varma, että se mihin me mentiin silloin on se sama talo kuin mikä on nykyään Samarian terveysasema. Eli siinä pikkasen Espoon torista ylös mäkeä vasemmalla. Ja sama talo on edelleen sairaanhoitoa tai siis terveydenhoitoa varten siinä. Toinen muisto mulla on se, kun me mentiin äidin kanssa jumalanpalvelukseen bussilla, 530-kymppisellä. Mä voisin vannoa, että kun me lähdettiin takaisin niin me mentiin odottamaan sitä bussia, niin me oltiin hiekkatien varressa, suunnilleen siinä, missä nyt on K-rauta tai puutarhanikkareiden liike, niin siitä vastapäätä.

Voisko tämä mun muistikuva olla tosi? Jotenkin mä ajattelin että siellä on pakko olla ollut asfalttiteitä jo silloin mutta ehkä mä olen oikeassa, tai sitten en ole. Tämä on siis Katse Espooseen podcast-sarjan ensimmäisen kauden viimeinen jakso. Minä olen Sakari Heiskanen Nyt käännetään katse Espoon keskukseen.

Aloitetaan jälleen Katse Espooseen kirjalla. Ex-kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä oli mulla vierailla Tapiola-jaksossa, mutta sen yhteydessä mä pääsin kysymään häneltä myös siitä, että minkälaista täällä Espoossa on muuten ja sitten ihan tarkempi vielä sitä, että miltä tuntuu asua täällä päin.

Jukka Mäkelä: 

Monet aina virnuilee Espoolle että mistä olet sen iän keksinyt niin ei sitä ole keksitty, vaan tuossa kuvassa näkyy Espoon tuomiokirkko, niin Espoon tuomiokirkko on rakennettu silloin 1400-luvulla, suunnilleen siitä samasta lasketaan se Espoon syntyhistoria.

Silloin Espoon seurakunta eriytyi Kirkkonummen seurakunnasta, ja siitä päivästä Espoon merkattiin kartalle. Minun mielestäni Espoon tuomiokirkko on koko pääkaupunkiseudun vanhin rakennus. Vantaalaiset ovat sitä mieltä, että Pyhän Laurin kirkko on vanhempi mutta minusta sitä ei oikein voi laskea, koska se on kertaalleen palannut ja rakennettu uudestaan.

Sitten siinä on keskiössä Espoonkartano.

Espoonkartanon Ruotsin kuningas Gustav Vaasa rakennutti itselleen 1500-luvulla, ja nyt tulee tärkeä tieto. Tarina kertoo, että siellä hän suunnitteli Helsingin perustamista. Eli Helsinki on siis suunniteltu Espoossa. Mun hyvä kollega Jussi Pajunen ja taisi olla myöskin Jan Vapaavuori, jotka on aina sanonut, että mä olen itse keksinyt tämän tarinan, mutta näin se ei ole.

Silloin Helsinki piti rakentaa tuohon Kauklahden kohdalle, pompulla se siitä siirtyi.

Sakari Heiskanen: 

Sehän olisi itse asiassa aika hyvä kaupungin paikka, että siinä on joki ja... Siellä

Jukka Mäkelä: 

on nytkin tuommoinen Kauklahden ihan virkeä ja kehittyvä keskus.

Sakari Heiskanen: 

Tota piti mun alkaa ihan tutkia. Meillä Espoossa tosiaan kuulee usein kerrottavaa siitä, että Kustaan Vaasa olisi vierailu Espoossa. Mä onnistuin löytämään tietoa siitä, että Kustaan Vaasa kyllä liikkui Espoossa matkoillaan. Se meni muun muassa Turkuun sitä äsken puhuttua Kuninkaantietä pitkin ja varmaan heidänkin on pitänyt jossain pysähtyä. Ehkä Jukka tietää enemmän. Mutta varmempaa tietoa löytyi Kustaan Vaasan pojasta, eli Juhanasta. Siis hänestä, josta tuli sitten myöhemmin Juhana III, hän oli siinä 1500-luvun puolivälissä Suomen herttua. Niin hänestä löytyy tietoa että hän on ehdottanut isälleen kaupungin perustamista Espooseen ja sitten sitä myötä hän on yhdistänyt kaksi kylää sieltä Espoon ja Mankin kylät, Espoon kuninkaan kartanoksi joka siis on edelleen olemassa Espoon kartanona. Rakennus toki on paljon myöhemmin tullut sitten. Sen Mankin kylän väki muuten sai painua sieltä omasta kylästään, huitsin Nevadaan ne ei saanut jäädä sinne kun valtaapitävät tuli ja päätti vähän muuttaa maisemaa. Tän Mankbyyn kylän pohja löydettiin parikymmentä vuotta sitten ja siellä on tehty arkeologisia kaivauksia.

Se on siinä Kehä Kolmosen ja Finnsinmäen välissä. Siinä on valmistunut just sellainen kiva kävelyreitti, joka menee sen kyläalueen ympäri Siinä kylässä nyt ei hirveästi ole [00:07:00] nähtävää tällä hetkellä. Arkeologiset kaivaukset ovat kuitenkin aika näkymättömiä. Ne oli ainakin kevään lopulla vielä peitetty niin, että ei sieltä pystykään katsomaan mitään. Että siinä on ollut kylän paikka Jopa tuhat vuotta sitten, niin se paikka on silleen jotenkin aavemainen. Mulle tuli ainakin sellainen mystinen tunnelma siitä. Ehkä se vaatii vähän aktiivisuutta, että se mystiikan siinä näkee, mutta tuli sellainen olo, että ne aaveet ne ihmiset olisi jotenkin vieläkin läsnä siellä. Ne, jotka ajettiin pois sieltä.

Espoon keskusaukeamassa näkyy myös Gumbölen kartano. Se on kartanon alueena lähes yhtä vanha kuin se Espoon kartano ja Espoon kaupunginjohtaja asuu siellä. Jukka Mäkelä asui siellä kartanossa vielä viime helmikuussa ja oli pakko kysyä häneltä että minkälaista siellä oli asua.

Jukka Mäkelä: 

No olihan se nyt… Että kun sitten asuu työpaikan yläkerrassa, siihen liittyy semmoinen ihan hauska tarinanpoikanen, että me asuttiin Tontunmäessä perheen kanssa ja viihdyttiin Tontunmäessä tosi hyvin. Ja lapset varsinkin kaikki kaverit oli siellä ja vaimokin, niin sitten mä ehdottelin, että voisiko Tontumäestä käsin johtaa Espoon kaupunkia.

Ja silloin ne kaupunginhallitus sanoi, että sinä voit Mäksy asua missä haluat mutta Espoon kaupunginjohtaja asuu Gumbölen kartanon yläkerrassa. Ja kaupunki vuokraa sen määrittelemällään markkinavuokralla ja sehän on, siellähän saat kun herran kukkaros siinä on hieno luonto ympärillä ja kaunis kuin mikä se paikka.

Mutta viihdytty oltais me viihdytty Tontunmäessäkin, ja sitten nyt kun muutettiin sieltä sitten tämän virkakauden jälkeen niin hyvät espoolaiset kyseli, että mites nyt kun joudutte muuttamaan, niin kyllä siinä oli myöskin semmoinen tunne, että saa muuttaa. Että kyllä se ihan kiva lähteä omin oloihin. Tässä on pari muutakin semmoista, mitä kommentoin, kun tossa on toi Espoon kaupungintalo, sitä on ehditty purkamaankin.

Sakari Heiskanen: 

Niin siis tässä nyt Jukka katselee Espooseen -kirjaa ja siirtyy seuraavaan aiheeseen. Espoon vanha kaupungintalo oli siellä keskuksessa radan pohjoispuolella ja nyt se on purettu niin kuin myös se koko iso hallintakortteli siitä. Mutta annetaan Mäksyn jatkaa

Jukka Mäkelä: 

Niin kyllä mun täytyy sanoa että minulle enemmän luontevia suojelukohteita on nää yli 500 vuotta vanhat rakennukset, et sitten 70-luvulla tehdyt ei vielä ole mulle ikäänkuin niin merkittäviä.

Sakari Heiskanen: 

Jukka Mäkelän matkasta takaisin kotikonnuille voi kuunnella Katse Espooseen Tapiola-jaksossa.

Espoon keskus -nimi virallistettiin vuonna 1976, ja nimi tuli yksinkertaisesti siitä, että tälle alueelle Espoon kirkon ja aseman tuntumaan oli rakennettu ja rakennettiin edelleen Espoon hallintokeskusta. Se, miksi hallintokeskus tuli tänne on pitkä tarina, mutta kerrotaan muun muassa siitä, että Leppävaara olisi ollut liian lähellä Helsinkiä ja kuitenkin sitten täällä on ollut jo se kirkko ja Espoon asema niin ehkä siellä on joku tämmöinen syy takana.

Olen kysellyt muistelupajalta, että minkälainen espoolainen identiteetti heillä on. Espoon keskuksen muistelupajassa joku kyllä myös olevansa espoolainen, mutta kukaanhan ei sanonut olevansa Espoon keskuslainen tai edes senttiläinen.

Sen verran tekninen toi määritys on. Joku oli muurarlainen, joku oli kirstinmäkeläinen tai suvelalainen tai tuomarilalainen. Ja tässä muistelupajassa oli itse asiassa myös porukkaa varsinaisen alueen ulkopuolelta, esimerkiksi Karakalliosta ja Kilosta ja taisi joku olla jopa Kirkkonummelta. Karakallio ja Kilo kuuluu siis Leppävaaran suuralueeseen ja siinä mielessä ei kuulu tämän muistelupajan alueeseen.

Suuralueista puheeollen, Espon keskus kuuluu Vanha-Espoon suuralueeseen ja ulottuu siis virallisesti Kirkkonummen rajalta tuonne Järvenperään asti. Ja myös Nuuksio kuuluu siihen. Järvenperäähän me käsiteltiin tuossa edellisessä jaksossa, joka oli siis Espoon pohjoisalueesta ja Siinä samalla aukeamalla oli myös Nuuksiosta kuvia ja Nuuksiota sivuttiin siinä jaksossa.

Mutta mä ajattelin, että tässä jaksossa kuitenkin kun se Nuuksion alue on vähän semmoinen, että sen Nuuksion vieressä oleva se syvä espoolainen kulttuurialue niin se sitten taas kuuluu hyvin vahvasti tähän Espoon keskuksen alueeseen. Sen takia mä käsittelen nyt pikkasen tässä enemmän sitä aluetta.

Ja tähän väliin sanon, että kaikki valitukset aluerajoista, joita käsittelen,m voi lähettää suoraan mulle. Jaksot on pitänyt jakaa jotenkin ja mä tein sen näin. Mun mielestä mulla oli ihan mielettömän hyvät perusteet tässä.

[Tunnelma muuttuu rauhallisemmaksi]

Nuuksion aluen siitä kiinnostava, että jo sen nimessä näkyy kadonnut aika. On arveltu, että sen nimi voisi olla vanhaa saamea ja tarkoittaa jotakin Joutseniin liittyvää. Nykyajan Pohjoissaamessa kuulema Joutsen on sana Njukca. Toivottavasti mä lausuin sen oikein. Kotimaisten kielten keskus arvelee, että tuo sana on antanut nimen sille järvelle, eli Nuuksion pitkäjärvelle.

Ja täältä Nuuksion pitkäjärven rannoilta on löydetty jälkiä asutuksista jopa seitsemän tuhannen vuoden takaa.

Järvi on ollut tosi hyvä kulkuväylä rannikkoalueelta, ja sieltä löytyy jopa kivikautisia maalauksia. Mä oon itseäni siellä Nuuksiossa kävellessä askarruttanut, että miten on mahdollista että se on säilynyt niin ainutlaatuisena alueena kaiken tämän kasvun keskellä. Jossain vaiheessa se on tietysti tajuttu suojella, mutta ehkä se perimmäisempi syy on se, että se alue on vain perin hankalaa muuttaa viljelysmaaksi.

Siellä on soita, isoja korkeuseroja. Ja sitten toisaalta sen lähellä on riittänyt tarpeeksi helposti viljeltävää maata muutenkin.

Nyt sitten ovatkin tulleet yksi jopa sieltä Kirkkonummelta, Nuuksio on tietenkin merkittävä ulkoilualue ja Jukka Mäkeläkin kertoi mulle haastattelun yhteydessä uineensa Nuuksion lammissa ja järvissä, yrittäessä bongata ne kaikki.

Niitä on paljon. Niitä on vaikea laskea. Riippuu siitä, kuinka iso vesiläntti tai Lampion järvi, että kuinka paljon niitä on. Sanotaan näin, että viidestä kymmenestä sataan viiteen kymmeneen. Virallisesti kai noin kahdeksankymmentä.

Espoon keskuksen lähellä on teollisuutta ja Ämmässuon ekoteollisuuskeskus. Sekin on yksi Espoon ylpeys. Niiden vieressä on sitten sieltä Nuuksio. Ja tällä alueella on itse asiassa kulttuuriympäristöä ihan samalla tavalla espoolaisista kuin missä tahansa muualla. Kartanoiden maita ja niiden torppien maita. Kulttuurihistoria on syvää.

Espoon perinnesseuran sivuilla Helsingin yliopiston entinen rehtori Risto Ihamuotila kertoo lapsuudessaan asuneensa isoisänsä vuonna 1904 hankkimassa Histan kartanossa. Tämä samainen isoisä Artturi Ihamuotila perusti myös Hiistan koulun. Hiistan koulua rahoitettiin silloin muun muassa sillä tavalla, että kirjailija Maila Talvio järjesti keräyksen sen hyväksi 1910-luvulla.

Tästä Hiistan koulusta tuli Nuuksion koulu ja sen toiminta lakkautettiin pari kolme vuotta sitten.

Ihan lähellä sitä on Siikajärvi. Sen rannalla on entinen Siikaranta, nykyinen Hotelli Nuuksio. Se oli alunperin vähittäiskauppiasopisto. Siellä opetettiin siis k-kauppioita, tai sellaiseksi aikovia. Eli tarinoita tältä alueelta riittää. Esimerkiksi sellainen tarina, että pelimanni Martin ”Macko” Hellström, joka siis perusti Espoon ensimmäisen kuoron ja oli merkittävä uusmaalaisen pelimannimusiikin pioneeri tai perinteiden tähän aikaan siirtäjä, niin hän oli täältä kotoisin. Tämä nyt vaan yhtenä esimerkkinä siitä, että jos sieltä kaivaa niitä turpeita ja soita ja historian kerrostumia niin sieltä löytyy kyllä vaikka mitä ja minkälaisia tyyppejä.

Viime aikoina tämä koko alue on puhututtanut Espoo–Salo-oikoradan vuoksi. Kun katsoo sitä Espoo–Salo-Oikoradan kartalla näkyvää viivaa joka on siis lähes suora punainen viiva, niin se menee siitä peltojen ja järvien yli. Aika rajun näköistä touhua kyllä.

Mutta Espoon keskuksessa pidetyssä muistelupajassa Nuuksion tai tämän vanhan kulttuuri-Espoon tarina ei ole se ensimmäinen, jota osanottajat alkaa kertoa.

Kuitenkin selvää, että heillä on oma suhteensa tämän alueen historiaan. Eila Tuomi syntyi vuonna 1947.

Eila Tuomi: 

Muistan, muistan esimerkiksi tämän kirkon tuossa, oltiin siellä jouluna ja yhdessä hautajaistilaisuudessa, ja plus sitten siitä se Turuntie joka on ennen nykyisiä. Tai kun siinä on se kahvila siinä Turuntien varrella siinä vasemmalla, sitten siinä on se punainen talo ja siinä oli jotain toritoimintaa, ja äidin kanssa oltiin torilla, ja sitten mentiin tien viereen odottaa bussia, ja sitten kun sieltä tuli joku kuorma-auto kovaa ja se vähän niin kuin kaarsi, mä pelästyn ja tipuin ojaan joka oli täynnä nokkosia.

Sakari Heiskanen: 

Eila puhuu tässä ehkä Bembölen kahvituvasta. Se on ilmeisesti just kunnostettu ja auennut uudistettuna. Sen historia ja koko sen ympäristön historia on pitkä. Se on ollut loistava kestikievaripaikka jo ammosista ajoista lähtien. Tälle alueelle muuten alun perin, siis tänne Bembölleen suunniteltiin alun perin Espoon keskusta.

1950-luvulla kun sitä suunniteltiin, niin tämä oli just se paikka mihin se piti tulla, mutta tästä suunnitelmasta luovuttiin ilmeisesti jo vuonna 1962. Se ei vaan soveltunut sitten niille kasvuohdotuksille, mitä sinne oli asetettu. Eila Tuomi jatkaa.

Eila Tuomi: 

No sitten, Josvin sairpaikalla oli karatnaon… sinä missä on se ensimmäisen sairaalan rakennus niin siinä oli kartanon työntekijöiple semmonen punainen pitkä talo, missä oli huusholleja. Asuimme myös siellä. Isäni oli hevosenhoitaja. Olin nelivuotias, kun lähdimme etsimään uutta äitiä, mutta mä muistan näitä. Mulle on tietysti kerrottu, niin sen takia ne palautunut mieleen.

Sakari Heiskanen: 

Kati Tienhaara asui Leppävaarassa 1950–1960-luvulla.

Sitten oli jo tietysti varmaan joku vähän päälle kymmenen, niin joskus mietin tuossa, kun ajaa Viherlaakson kohdalla, että meidän vuokralaisten tyttöjen kanssa lähdettiin kävelemään retkelle Espoon keskustaan.

Otettiin evät mukaan ja syötiin siinä, niin kuin Lippa- tai se järvi näkyy siinä, istuttiin kallion päässä. Mä ajattelin, että kuinka mä oon jaksanut silloin että asemalle tultiin ja junalla sitten, muistaakseni, mentiin takaisin.

Sakari Heiskanen: 

Mitä täällä oli silloin?

Kati Tienhaara: 

No eihän. Siis niin kuin ajattelen Espoon keskustakin, tossa oli semmoinen puujuttu, puutavaraliike ja tämmöinen. seutu niin eihän tässä mitään kerrostaloja. Se oli just ihan semmoista maalaisseutua kyllä että missä...

Mulla hirveän paljon ole siitä niin kuin sillä tavalla koska se oli se kerta kun käveltiin. Mutta kyllähän koko Espoon silloin oli sitä omakotitaloa ja tämmöistä.

Sakari Heiskanen: 

Ja metsää.

Kati Tienhaara: 

Ja metsää, niin.

Sakari Heiskanen:

Katse Espooseen -kirjan tekijä, kuvataiteilija Jussi Lahtinen keskittyi luontoon tutkaillessaan nimenomaan niitä Espoon pohjoisalueita. Ja tämän Espoon keskuksen kohdalla hän pohti enemmän sen lähiörakentamisen kautta. Espoossahan ei hirveästi käytetä tätä sanaa lähiö, mutta kyllä sitä oli ainakin siinä vaiheessa.

Oikeastaan näissä kaikissa jaksoissa on pohdittu jollain lailla tätä lähiörakentamista, ja näiden lähiöiden rakentaminen on oikeastaan osa espoolaista identiteettiä ja espoolaista [00:20:00]mon aisemaa oli se sitten Tapiola tai Matinkylä tai Olari tai Kirstinmäki tai Suvela. Täällä Espoossa luontoa, kulttuuria ja betonia.

Jussi Lahtinen pohtii tätä asiaa meidän automatkalla Espoossa kohti Espoon keskusta.

Sakari Heiskanen: 

Eikö se ole vähän niin, että koko Suomi on itseasiassa metsää, jossa siellä täällä on muutamia

Jussi Lahtinen: 

Tämä on leimallisesti piirre, mihin itse myös törmäsin tässä Espoon keskuksessa. Nämä on ripoteltu erilleen.

Hyvin vanhat rakennukset, Espoontorin tornirakennus, junarata, sitten nämä lähellä olevat lähiöt, Kirstinmäki, Suvela, ne on vähän matkan päässä.

Tämä ei ole tiivis, vaan levinnytkin alueelle, tietyn välimatkojen etäisyyksille, ja se tekee ehkä tästä yleishahmotuksesta… ottaa hetken aikaa ja niin kuin esimerkiksi Espoon kartano, on hetken matkaa [00:21:00] pois tuosta ihan Espoon keskuksesta, mutta just tämä kirkko ja muut, nehän onkin lempänä kuin uskoiskaan, mutta jonkun matkan päässä.

Sakari Heiskanen: 

Espoon kartanon alue itse asiassa on myös sitä ihan vanhinta Espoota. Se Kehän kolmosen rakentaminen siihen on tietyllä tavalla jopa pelastanut ne ikivanhat kaivaukset sieltä. Ne on alueella, jonne ei oikeastaan voi rakentaa koska se tie on niin lähellä.

Jussi Lahtinen: Jep.

Sakari Heiskanen:

Me ajetaankin tuolta, kun tultiin Finnoosta, niin mä valitsin sen, että me ajetaan tästä Suvella ja Kirstinmäen ohi vähän niin kuin takaa.

Jussi Lahtinen: 

tämä sijainti tässä, mihin mä kiinnitin huomiota, että tämä nousee tänne mäen päälle, Kirstinmäki. Toki muistaakseni liittyy aina jollain tavalla joku rakennusyhtiö tai joku, joka näitä on rakennellut. Haka ja sitten siihen tulee joku nimi ja alue. Mutta tämä paikkana on... Mulle, mun mielenkiinnon herätti se, että se keskus on tuolla pohjalla ja sitten tämä lähiö on nostettu tänne mäen päälle. Täällähän ne parhaat näköalat on, mutta se että tässä on pari pientä väylää, mistä siltä täältä lähdetään ulos ja se on tuo peltoväylä, mitä äsken ajettiin, tai sitten toinen on, että lähdetään tuonne isoille teille.

Sakari Heiskanen: 

Turun mootoritielle ja Tarvontielle.

Jussi Lahtinen: 

Se mikä tätä leimaa on järjestyksellinen epäjärjestyksellisyys.

Sakari Heiskanen: 

Eli nämä Espoon keskuksen lähiöiden kanyonimaiset kadut tai Entressen tai asemanseudun kehitys ne tuntuu elävän ihan eri elämää kuin se alkuperäinen Espoon keskusta, sissä missä se kirkko on.

Taiteilija Jussikin tuossa sanoi, että siitä entisen virastotalan takaa on vain joku kiven heitto sinne keskelle syvintä espoolaista historiallista maisemaa. Sine missä kirkko on edelleen joen varrella. Alunperinhän se oli siis järven rannalla. Se joki on ollut aikoinaan paljon vuolaampi jopa sata vuotta vanhoissa kuvissa se näyttää tosi isolta joelta verrattuna nykyiseen. Se oli hyvä kauppareitti kohti mertaa ja toisaalta sinne pohjoiseen, sitten ehkä sinne Nuuksiolle päin.

Kirkkojärvi kuivattiin 1950-luvulla ja sitä vieläkin sinne kaivattaisiin takaisin. Usein nousee keskustelu siitä. Se näkyy edelleen teiden nimissä, siellä on Kirkkojärventie. Ja tavallaanhan se näkyy keväisin muutenkin, kun Espoonjoki saattaa tulvia aika korkealle. Ei sitten ole kauan kun se vielä joskus tuli siihen ihan tarvontielle asti.

Aina silloin, kun näin käy, niin mä ajattelen että sieltä luonto muistuttaa meitä vahvuudestaan. Että tähän oikeasti siis kuuluisi järvi.

Mutta järjestyksellinen epäjärjestyksellisyys niin kuin Jussi tuossa sanoi, niin jos yrittää järjestää tätä Espoon keskusta, niin se voisi ajatella niin, että siinä joen suuntaisesti Espoonjoen vieressä on se historiallinen keskus. Sitten siitä seuraava kaistale on entinen hallinnollinen keskus, jota on siis nyt suureksi osaksi purettu. Sitten on ratakaistalle, ja sen eteläpuolella on Espoon keskuksen tärkeimpiä palveluita kuten kaupat ja kirjasto. Ja sitten on asuinalueita, joita siis ennen kutsuttiin lähiöiksi Espoossakin, Kirstinmäkeä, Suvellaa. Ja nää lähiöt.

Matinkylän jaksossa käsiteltiin lähiörakentamista tarkemmin. Sehän meni niin, että ensin tehtiin puutarhakaupunkia, tapiolaa. Sitten alettiin tekee isoja hallittuja kokonaisuuksia, niinku esimerkiksI Olari ja vaikka Lähderanta. Sitten alettiin tehdä vielä isompaa, tehtiin Matinkylää, Kivenlahtea. Ja samaan aikaan alettiin sit rakentaa myös tänne Espoon keskuksen lähelle. Asuntoja tarvittiin kipeesti ja grynderit pisti koneen pyörimään. Tästä on vielä niin vähän aikaa, että muistelupäässäkin oli henkilö joka oli ollut rakentamassa näitä alueita, niin Matinkylää kuin Kirstinmäkeäkin, Reijo Mikkola.

Reijo Mikkola:

Mulla on oma peltivertaus tuossa Lommilan tie 6. Se oli ensin, että menisin lopettaa työt. Mulla oli Klaukkalassa verstaat ja sitten pojat sanoivat, että älä nyt lopeta töitä, että kyllä he vetää – heiltä menee työpaikka alta. Niin mulla on sitten sellainen luotettu työpäällikkö, mikä touhuu siellä. Ja joskus menin itsekin vielä verstaalle leikkaamaan ja kanttamaan peltiä, jos tarvii apua kun mä olen koko ikäni 55 vuotta ollut rakennusalalla.

Sakari Heikanen: 

Milloin sinä oot tullut Espooseen?

Reijo Mikkola: 

Vuonna 66.

Sakari Heikanen: 

Ja minne?

Reijo Mikkola: 

Sitten muutettiin tuohon Tuomarillaan.

Sakari Heiskanen: 

Niin että oot täällä ihan hudeilla asunut silloin

Reijo Mikkola: 

Joo Muistan ihan hyvin, kun oli Lindholmin sahat ja mettää täynnä tämä Kirstinmäki. Olin välillä kellosepäoppilaana ja rotanmyrkyttäjänä. Sitten menin 18-vuotiaana louhintatöihin. Sitten äiti osti osakkeen, muutettiin Kirstinmäkeen.

Sakari Heikanen: 

Minkä näköinen se tuomarilla oli silloin?

Reijo Mikkola: 

Kyllähän se oli, kaikkihan on muuttunut ihan totaalisesti. Kyllä ne on muuttunut niin paljon, rakennuksia, kerrostaloja tuli. Mä muistan silloin kun menin 17-vuotiaana rakennusalalle töihin, niin sittenhän mä olin täällä Kirstinmäessäkin näitä kerrostaloja rakentamassa Hakalla ja Polarilla ja vähän joka puolella täällä pyörin.

Sakari Heikanen: 

Eli sä oot siis rakentanut tämän? Sä et ainoastaan asu täällä.

Reijo Mikkola: 

No kyllä mä oon paljon rakentanut Kirstinmäen muun muassa, mihin äiti osti osakkeen, senkin talon rakensi Polari teki töitä silloin Haka teki sinne ja sitten oli Hakalla välillä. Että vähän joka puolella.

Sakari Heiskanen: 

Yksi osa Espoota ja koko Suomea viime vuosikymmeninä määrittävä asia on ollut maahanmuutto. Kirstinmäessä asui vuonna 2023 vieraskielisiä, siis ei-suomenkielisiä – ruotsinkielisiä tai saamenkielisiä yli 40 prosenttia. Toiseksi eniten heitä asui Otaniemessä. Neljännes espoolaisista on muuta kuin suomen ruotsin tai saamen puhuja ja tämän sarjan ajatus on ollut tavata espoolaisia muistelupajoissa, mutta viimeistään täällä Espoon keskuksessa tuli mieleen se, että jos muistelupajan ideana toimii virkistyksenä ikääntyville kaupunkilaisille, niin miten käy näille tuhansille vieraskielisille maahanmuuttajien ja muiden vieraskielisten vanhemman polven?

Muistelupäivässä heitä ei tosiaan näkynyt ja viime vuoden lopulla heitä oli 2300.

Heidän tarinaansa on tietenkin hyvin erilaisia kuin näiden muistelupajalaisten, mutta mä tapasin täällä Entressen kirjastossa työskennelleen ja pian eläkeikään tulevan Ali Abdirahmanin. Hän työskenteli brittiläisen Oxfam-avustusjärjestön leivissä silloin aikanaan ennen kuin lähti Somaliasta vuonna 1989, jolloin Oxfam vetäytyi Somaliasta levottomuuksien takia

Ali A päätyi lopulta Suomeen ensimmäisten somalialaispakolaisten joukossa; Turkuun. Siellä oli levotonta, Ali muutti Kuopioon ja siellä alkoi sitten syntyä jo perhettä ja se perhe sitten muutti Espooseen vuonna 1992. Annetaan Alin itsensä kertoa.

Ali Abdirahman: 

Ja sitten ensimmäiset lapset on syntyneet siellä Kuopiossa. Kaksi lasta. Ne ovat savolaisia, pojat, sanotaan näin. Syntyneet Kuopiossa, Sitten Kuopion jälkeen, pari vuotta sen jälkeen, muutettiin Espooseen. Ja vuodesta 1993 alusta asti olimme asuneet koko ajan Espoossa. Nimenomaan Espoon keskuksalueelaa koko ajan

Sakari Heiskanen: 

No, minkä näköinen paikka tämä oli silloin

Ali Abdirahman: 

mä annan sulle yhden hyvän esimerkin: Missä me olemme täällä, me ollaan nyt tänään Entressen kirjastossa, tässä on ollut metsäalue, ja nyt sä näet, että täällä on iso kirjasto, joka rakennettiin ja Entressen ostokeskus on täällä myös. Ja asukastaloja niin rakennettiin, meidän ympyräalueita, kaikki. Mä olen alussa asunut Reviisorinkadun alueelta, meidän pihaa vastapäätä on ollut iso metsä.

Sakari Heiskanen: 

Mennään takaisin sinne, kun sä tulit Espooseen silloin ja sanoit, että Espoo oli rauhallinen kaupunki verrattuna siihen ensimmäiseen kosketukseen Turussa. Niin Espoossa oli rauhallista silloin, niin mitä se tarkoitti, että on rauhallista? Mitä sä tarkoitat sillä?

Ali Abdirahman: 

Turussa me olimme eka maahanmuuttajaryhmä. Sen takia ihmiset eivät ole vielä tottuneet, minkälainen maahanmuuttaja ollaan. Varsinkin afrikkalaiset. Me tultiin Afrikasta, Somaliasta. Ongelmia syntyi. Siellä oli maahanmuuttajavastaisuutta ja meillä oli yhteenotto heidän kanssaan. Jotkut ovat loukautuneetkin siellä. Siellä oli ongelmia. Sen takia me muutimme sieltä pois rauhallisempaan paikkaan. Sitten mä muutin tänne, koska täällä on iso kaupunki, ja se on mahdollisuus saada parempi elämä. Työpaikkamahdollisuus tai koulutusmahdollisuuskin.

Sakari Heiskanen: 

Ajatteletko siis, että se, että on iso kaupunki, teki siitä jotenkin rauhallisemman vai onko siinä jotain muutakin?

Ali Abdirahman: 

Sekä että – rauhallisempi ja myöskin täällä oppii koko ajan uutta. Koko ajan uutta. Se on hyvä mahdollisuus täällä. Eli me maahanmuuttajat opimme uutta: Miten saadaan työpaikkoja esimerkiksi, ystäviä, kaikki koko ajan. Ihmiset muutaavat aina isompiin kaupunkeihin, pienistä kaupungeista pois nykyään. Kantasuomalaisetkin muuttavat maalta, eli pois sieltä isoihin kaupunkeihin. Siksi kaupungin väestö kasvaa nopeasti.

Sakari Heiskanen: 

Mä oon nyt tehnyt näissä tätä projektia, me ollaan käyty muistelupajoissa. Ja Tapiolassa, Leppävaarassa, myöskin tässä Espoon keskuksessa, mutta niissä ei ole maahanmuuttajia juuri koskaan. Miten voitaisiin tehdä että olisi enemmän?

Ali Abdirahman: 

Aina maahanmuuttajat tykkäävät kokoontua tietylle alueelle. Esimerkiksi Espoossa me olemme Suvelassa. Jos kuulet sanan Suvela, huomaat heti että paljon tai enemmän maahanmuuttajia asuu siellä. Leppävaarassa on jotain siellä…

Kuulutus: Hyvät asiakkaat…

Sakari Heiskanen: 

Kirjaston kuulutus keskeytti tuossa Ali Abdirahmanin vastauksen muistelupajoihin Vieraskielisiä niin hän oli ottamassa esiin kysymyksen integroitumisesta ylipäätään suomalaiseen yhteisöön.

Sakari Heiskanen: 

No, pitäisikö meidän integroitua sillä tavalla, että olisi muisteluryhmiä eläkeläistä ja senioriryhmiä, joissa olisi sekoittuneemmin ihmisiä?

Ali Abdirahman: 

Joo, tämä on hyvä kysymys. Mutta tässä on esimerkiksi kulttuurista kiinni. Kulttuurista uskonnosta kiinni. Me hoidamme meidän vanhemmat. Kun minä jään eläkeelle, minun lapseni hoitavat minua.

Ja minä haluaisin vain korostaa tämän asian, vaikka nyt puhuttiin kehitystä. Mutta se on vähän ristiriitaista. Esimerkiksi valtuustotalo sijaitsee Espoossa, Espoon keskuksessa. Ja Espoon korkeimmat johtajatkin istuvat Espoon keskuksessa. Mutta palvelut on siirretty esimerkiksi Leppävaaraan tai Isoon Omenaan. Pankin palvelut ei ole ollenkaan, täällä ei ole yhteispalvelupisteitä ollenkaan, se on siirretty muualle. Tämä on vaikeaa, eli asukkaat Espoossa, varsinkin seniori-ihmiset, heille se on vaikeaa. Heille on vaikea matkustaa sinne asti asioimaan - Leppävaaraan tai Omenaan. Ja kaikki tärkeä, mitä päätetään Espoon asioista on siellä Espoon keskuksessa. Valtuustotalo on täällä. Tämä on asia, mistä seniorit huolestuvat oikeasti.

Sakari Heiskanen: 

Ja nyt sä et puhu pelkästään maahanmuuttajista.

Alki Abdirahman: 

Mä puhun kaikkista ihmisistä, kantosuomalaisistakin.

Sakari Heiskanen: 

Haastattelun jälkeen sain Alin kanssa tutustua Entressen vieressä olevan talon kivijalassa sijaitsevaan pieneentilaan, joka on kokoontumispaikka somalialaistaustaisille espoolaisille. Siellä pelattiin seurapelejä, juteltiin ja oltiin yhdessä.

Tehtiin ihan samaa kuin muistelupajassa, paitsi että siellä oli kaiken ikäisiä miehiä, myös nuoria.

Myöhemmin mä tapasin Matinkylässä asuvan Farzin Sadeghin, joka on aktiivinen Jade-toiminnassa. Jade on semmoinen yhteisö, joka järjestää ikääntyville vieraskielisille kohtaamisia. Farzin tuli Iranista vuonna 1989.

Farzin Sadeghi: 

Vuodet menivät eteenpäin, ja minä ymmärsin kuinka elämä on ollut vaikeaa Suomessa. Oli paha. Minä voin sanoa vain,

Sakari Heiskanen: 

Kenelle?

Farzin Sadeghi: 

Minulle. Minulle.

Sakari Heiskanen: 

Entäs nyt?

Farzin Sadeghi: 

Minä voin nyt sanoa, että on todella parempi. 2015, kun paljon ulkomaalaisia yhtäkkiä tuli Suomeen, ensin Suomi oli shokissa. Mitä tehdään? Paljon ulkomaalaisia! Mutta ei kestänyt kauan… Suomi on muuttunut kovasti. Lapset oli koulussa, nuoret tulivat ja he pystyivät olemaan yhdessä, ja he tutustuivat, me emme ole enää vieraita ihmisiä, nyt suomalaiset ovat oppineet katsomaan meistä, että mekin olemme ihminen, sama kuin he. Mutta silloin, kun minä tulin Suomeen, he eivät katsoneet minua ihmisenä. He vaan, että mikä tämä on? Minä voin sanoa tämä, se oli paha.

Farzin Sadeghi: 

Tilanne on paljon parempi, paljon parempi, Koska ulkomaalaisia on enemmän, me pystymme pikkasen tukemaan toisiamme. Tämä on tosi heikko edelleen, mutta on paljon parempi kuin 20 vuotta sitten.

Sakari Heiskanen: 

Kun olet ollut niissä Jade-ryhmissä, niin miltä se näyttää se ikääntyvien maahanmuuttajien tilanne?

Farzin Sadeghi: 

60-vuotiaat, vanhemmat ulkomaalaiset, heille on tosi vaikeaa löytää netistä asioista. Vaikka jos minä haluan löytää tämän podcastin, jota sinä olet tekemässä. Minä en osaa löytää sitä, vaikka minä aika hyvin toimin koneen kanssa ja tietokoneen kanssa, puhelimen kanssa. Ja minä kuuntelen podcasteja silloin tällöin, mutta edelleenkään ei ole helppoa.

Koska suomen kieli sanat, täytyy tasan tarkkaan tiedä ja laittaa sitä peräkkäin, että se oikea asia löytyy jotain netissä. Vaikka minun suomen kieli on melkein hyvä. Mutta jos sama ikäinen kuin minä, 60-vuotias, he eivät osaa puhua suomen kieliä niin paljon kuin minä. Me olemme harvinaisia, jotka osaamme näin hyvin suomen kieliä tästä iästä.

Loput meidän ryhmästä ei puhu yhtään suomen kieliä. He eivät pysty tekemään mitään Suomessa itse. He tarvitse paljon tukea, todella paljon tukea.

Sakari Heiskanen: 

Eli me täällä syntyneet olemme oppineet jotain Se on ilahduttavaa kuulla, mutta pulmia riittää edelleen. Farzin Sadeghi kertoi että jäderyhmiä kokoontuu Töölössä.

Sakari Heiskanen: 

Mutta mitä siellä tehdään?

Farzin Sadeghi: 

Siellä järjestetään silloin tällöin joku matka esimerkiksi. Ja välillä me pelaamme bingoa siellä. Tai esimerkiksi psykiatri, lääkäri tulee ja puhuu meidän kanssa. Kun he löytävät näistä henkilöistä persiankielisiä Suomessa, he kutsuvat heidät, ja he tulevat pitämään esityksen meille.

Mitä muuta? Siellä me voimme tehdä kukkia. Eri järjestöjä on Suomessa: esimerkiksi yksi järjestö kerää kukkia: ennen kuin ne vanhenevat ja kuolevat, ne ovat vielä ok. He vievät ne ja käyttävät niitä hyödyksi eri paikoilla.

Sakari Heiskanen: Ihan samaa kuin muistelupajassa.

Kun mä nyt kuljen Entressessä radan yli kohti Kannunsiltaa mä muistan omat kutsuntani Kannunsillan väestönsuojassa, kavereiden teatteriesitykset ja sen, kun omat lapset oli samassa salissa kutsunnoissa. Kiveheiton päässä kannusilalta on pari isoa tyhjää tonttia, joista yhdellä oli siis aiemmin Espoon virastotalokompleksi ja toisella kaupungintalo. Näille tonteille suunnitellaan asuintaloja ja liike- ja toimistotiloja, ja uusi espoolaisten talo josta on tarkoitus tulla espoolaisten kohtaamispaikka tulee myös tänne.

Tästä tahdosta järjestettiin arkkitehtikilpailu ja sen voittaneen ehdotuksen nimi oli Kohtaamisia. Eli jopa tuossa nimessä näkyy se, että minkälaisia asioita täällä kaupungissa kaivataan.

Tämän Kohtaamisia-ehdotuksen oli siis laatinut Cobe + Lundén Architecture Company Tanskasta.

Radan eteläpuolta uudistetaan myös Espoon torin kauppakeskusta, jossa muistelupajakin oli, laajennetaan. parannetaan. Espoon keskus on siis valtavia rakennushankkeiden kohde seuraavan vuosikymmenen ajan.

Voisiko tämä olla se paikka, joka on meille kaikille espoolaisille yhteinen? Tämä voi kuulostaa joillekin turhalta kysymykseltä mutta nyt olen etsimässä sitä identiteettiä, ja olemme tulleet tähän viimeiseen jaksoon, tällaiseen paikkaan, jossa ei ole kiinni sitten siinä miten on rakennettu ja miten politiikka toimii, vaan se historia on vaan olemassa, ja siitä voi sitten vaalia tai olla vaalimatta, mutta ei se minnekään poiskaan mene. Ja kyllä tuo kirkko sen verran järeä on, että ei se siitä nyt ihan kaatuiskaan. Tällaisia asioita mä jäin pohtimaan joulun jälkeen kun mä kulin Espoon jokivarressa katsomassa viime vuoden vaihteen valo ja äänitaideteosta. Siellähän on semmoinen joka vuosi. Sitten keväällä mä kutsuin vieraakseni Westerlundien perheen kolme jäsentä isän Rainerin ja kaksi tytärtä Jasminen ja Iiriksen.

Sakari Heiskanen: 

Espooseen podcastin viimeiseen jaksoon sen takia, että tätä sarjaa tehdessä mä oon ymmärtänyt sen, että on tosi vaikea vetää rajoja, että mikä on mikäkin osa Espoota. Ja sit toisaalta mä halusin palata sinne mistä Espoo on lähtenyt eli kirkolle Ja sieltä voisi tietysti etsiä ketä tahansa, joka osaa Espoon kirkosta sanoa jotakin, mutta tosi harvoin saa kuulla ihmisistä, joista tiedetään, että heidän suku on ollut Espoossa niin pitkään kuin teidän. Niin kuka teistä haluaa alkaa kertoa siitä? Jasminella on tuossa hirveä kasa paperia edessä ja katsot alaspäin. Mitä jos sinä aloittaisit?

Jasmine Westerlund: 

Voin aloittaa. Eli se, mitä me tiedetään, on että meillä on siis kahdeksan sukupolvea ollut Espoossa. Espoolaisia, jos lasketaan Iiriksen siis lapsi, joka on nyt täyttää kolme, niin hän on siis kahdeksas sukupolvi. Että varhaisin, mitä me tiedetään, on syntynyt 1780 Espoossa.

Sakari Heiskanen: 

245 vuotta.

Jasmine Westerlund: 

Joo, ja toki voi olla aikaisempia mutta sitten niitä ei ole pystytty tähän selvittämään, mutta tämä me ainakin tiedetään.

Sakari Heiskanen: 

Ja mitä ne teki silloin?

Jasmine Westerlund: 

Siis nämä on ollut sitten tällaisia palkollisia renkejä, piikoja varmastikin pitkälti. Että mä en tiedä tästä varhaisimmasta sitä asuinpaikkaa, mutta sitten aika pian ne on ollut tuolla Albergan kartanon alueella työntekijöinä, kenestä meillä on tietoa?

Sakari Heiskanen: 

muonamiehinä.

Jasmine Westerlund:

Joo, jotenkin semmoisina.

Sakari Heiskanen: 

Nälkäpalkalla, tai ruokapalkalla ehkä mieluummin.

Jasmine Westerlund: 

Ruoka ja asuntopalkalla, joo.

Sakari Heiskanen: 

Jasmine Westerlund on muuten kirjoittanut erinomaisen teoksen nimeltä Olly Donnerin kiehtova elämä. Se kertoo Olga Sinebrychoffista ja käy läpi todella kiinnostavasti 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun espoolaistakin maisemaa. Suosittelen.

Sakari Heiskanen: 

Saisinko kysyä, miten sä saat tämän kaiken selville? Mistä sä kaivat tätä tietoa?

Jasmine Westerlund: 

Mä oon tehnyt tätä sukututkimusta joskus useampi vuosi sitten. Tein tämmöisen paksun kirjan itse asiassa mun isälle lahjaksi. Ja sitten mä oon sitten alkanut kaivelemaan vähän lisää myöhemmin, kun on löytynyt aina uusia lähteitä ja oon päässyt netissä johonkin uuden jutun äärelle.

Sakari Heiskanen: 

Iiris Westerlund asuu Karakalliossa.

Sakari Heiskanen: 

Iiris mikä sun suhde on tähän teidän sukututkimukseen, joka on nyt jasminen sylissä paperikasana,

Iiris Westerlund: 

Mun on pakko myöntää, että en ole ihan varma, onko minä koko näistä kirjaa lukenut.

Sakari Heiskanen: 

Mitä sä ajattelet siitä tästä historiasta? Mikä se fiilis on, kun sä tutkit tätä?

Iiris Westerlund: 

Se fiilis on se, että mulla on ollut vähän semmoinen ristiriitainen suhde Espooseen suoraan sanottuna. Että nuorempana mä aina ajattelin, että mä muutan kyllä Helsinkiin – mutta toki ne mielikuvat oli vähän ruusuisia – sinne kantakaupunkiin, jugend-taloon. Ja sitten aika pian, kun omilleen oli muuttamassa niin tajusi, ettei siihen ole varaa..

Joten sitten niin kuin jäänyt Espooseen ja nytten minne Espoolaisuus on koko ajan vahvistunut ja nyt on perhe Espoossa, ja on tärkeää, että me asutaan lähellä vanhempia, ja kun he eivät Espoosta muuta, niin sitten se on helpompi itsekin jäädä sinne Espooseen. Ja sitä myötä se on alkanut kiinnostaa myös se, että oikeasti ne juuret on niin syvällä. Ehkä se on sellainen asia, mitä haluaa vaalia.

Sakari Heiskanen: 

Jasminen mainitsi jo, että sulla on lapsi niin vaikuttiko se lapsen saaminen tähän jotenkin?

Iiris Westerlund: 

No kyllä se siinä mielessä, että on helpompi sitten kun isovanhemmat on lähellä. Niin siinä mielessä kyllä. Ja totta kai näen että Espo on kyllä aika hyvä paikka kasvaa lapselle.

Sakari Heiskanen: 

Rainer, nyt me tullaan sun, tai Jasminen tuli oikeastaan jo semmoiselle alueelle historiaan, minkä sä saatat jopa muistaa eli ihmisiä, jotka on tuolla sukututkimuskirjassa, niin mikä sun muistikuva ensimmäinen muistikuva on Espoosta?

Rainer Westerlund: 

Varmaan se omakotitalo missä me asuttiin, iso piha, 4 000 neliön tontti aikoinaan oli, ja suurin piirtein metsät ympärillä, koska se oli silloin täysin metsää. Helsingistä tultiin Jupperiin silloin aikoinaan, niin kesämökkeä heillä me asuttiin sitten silloin siellä kesämökkeen keskellä, että siellä jo aika vähän oli tällaista talviasutusta.

Sakari Heiskanen: 

Sanoitko sä, että muutitte sinne vai että sä synnyit jo sinne?.

Rainer Westerlund: 

Mä oon syntynyt sinne. Mun vanhemmat ostasin vuonna 1953.

Sakari Heiskanen: 

Ymmärrätsinkö mä oikein että teillä on Espoon kirkon hautausmaalla on sukulaisia?

Rainer Westerlund: 

Joo, mun vanhemmat on haudattu ja mun famu on haudattu sinne ja sitten siellä on, ne on ihan siinä aika liki kirkkoa siinä ne haudat.

Sakari Heiskanen: 

Että ne ei ole ihan uusimpia.

Rainer Westerlund: 

Ei ne ei ole uusimpia. Siinä on haudattuna aikoinaan muun muassa Tapiolan tai Otaniemen kartanon puutarhurin tytär sinne hautaan. Siitä me saatiin vasta tietää, kun isäni haudattiin sinne.

Sakari Heiskanen: 

Miksi?

Rainer Westerlund: 

Sitä me ei tiedetä. Se tuli vasta silloin ilmi, että siellä on haudattu joku muukin sinne. Ihan vieras. Sitä en tiedä.

Sakari Heiskanen: 

Hautausmaa on tietysti perustettu silloin, kun kirkkokin on rakennettu, tai ehkä jo aikaisemmin, mistä sitä tietää. Tai oikeastaan se meni niin, että vainajat haudattiin kirkon lattian alle, ja jossain vaiheessa sitten kiellettiin se sinne kirkon sisälle hautaaminen, joka kuulemma poisti sitten hajuja tehokkaasti.

Vanhin hauta joka siellä on vielä tunnistettavissa siellä hautausmaalla, on Hinsbergin suvun hauta vuodelta 1749. Eli ei paljon ennen sitä aikaa josta Westerlundeillakin on jo sukutietoa. sittemmin tunnetuksi Espoossa muun muassa Kaitaan ja Hiivisniemen alueen merkkihenkilöinä. Tota edeltävältä ajalta on muutenkin tietoa vähän haudoista, ainakin osaksi siksi että ison vihan aikana, tai sen jälkeen, hautapaikat jaettiin uudelleen.

Weterlundin esioäidit ja isät on siis työskennelleet Albergan kartanossa. Tämän kartanon omistanut Gyldenärien suku, silloin joskus 1600-luvulla, on myös aikoinaan haudattu tänne hautausmaalle. Heidän hautaholvinsa paikka ei kai ole enää tiedossa. Nämä Gyldenärit olivat siis espoolaisia mahtihenkilöitä. Albergan kartano on ollut merkittävä paikka silloin 1600-luvulla tuossa suunnassa.

Ja kirkko, niin kaukana kuin se Leppävaarasta sijaitsikin, oli kuitenkin pitäjän pääkirkko. Sinne piti tulla haudatuksi. Eli Espoon kirkko yhdisti silloista Espoota Etelä-Espoosta Leppävaaraan. Ne tiet, mitä me nyt kuljetaan on olleet samalla paikalla, ainakin osittain.

Sikäli tämän jakson päälähtökohta palata sinne mistä kaikki alkoi on ollut perusteltua.

Sakari Heiskanen: 

Onko siellä jotain muita mielenkiintoisia juttuja siellä, mitä sä oot löytänyt?

Jasmine Westerlund: 

Mitään muuta ei olekaan kuin mielenkiintoisia juttuja. Että esimerkiksi siis mun isovanhemmat eli mun isäni vanhemmat niin he on siis tavannut tuossa Lövkullan kartanon mailla. Eli just tuossa Espoon keskustan ihan siinä tuntumassa. Että mun mummi on tullut siis Kauhajoelta piiaksi, tai semmoisiksi navettapiijaksi tänne Espooseen.Ja sitten he on tavanneet

Sakari Heriskanen:

Koska tää oli?

Jasmine Westerlund: 

Tää oli siis 40-luvun alussa.

Sakari Heriskanen: 

Onko sulla tästä Rainer kertomuksiin perustuvaa tietoa?

Rainer Westerlund: 

No sen ainoastaan tiedä, että missä hän asuu siellä. Ja että isä on ollut siellä myös silloin. Hänellä on ollut pässi, meillä on kuvia sieltä…ja tämmöisiä juttuja.

Sakari Heiskanen: 

Anteeksi, Pässi?

Rainer Westerlund: 

Pässi hänellä oli iso pässi. Siitä on kuvia valokuvia kun hän oli...

Sakari Heiskanen: 

Kerro siitä Pässistä lisää.

Rainer Westerlund: 

En tiedä siitä mitään muuta kuin sen, että mä oon kuullut siitä, ja sitten mä oon todellakin nähnyt valokuvia siitä. Mun isä on kuvannut hirveän varhain jo. Hän harrasti paljon kuvausta.

Ja mun äiti äiti asui semmosessa punaisessa hirsirakennuksessa, mikä on nykyäänkin vielä pystyssä. Tämmöinen hirsirakennus, joka on siinä Motonetin vieressä.

Sakari Heiskanen: 

Jasmine, sä tietysti löydät paljon arkistoista, mutta onko jotain tämmöisiä konkreettisia esineitä tai paikkoja, jotka sieltä vielä löytyy?

Jamsine Westerlund: 

Meillä siis talot täynnä kaikkea vanhoja esineitä, että me ollaan tosi hyviä säilömään kaikkea.

Sakari Heiskanen: 

Oma museo

Jasmine Westerlund: 

On useampia.

Sakari Heiskanen:

Eikö se ole aika tärkeää, että jälkipolville jää tuollaista tavaraa?

Iiris Westerlund: 

Ehdottomasti.

Rainer Westerlund: 

Sehän on se syy tietenkin, Rainer, miksi et heitä mitään pois.

Rainer Westerlund: 

Sehän se on syynä. Että esimerkiksi kun mä aikoinaan rupesin purkamaan silloin yli kaksikymppisenä esim. Dalsvikin kartanon muonamiehen taloa, joka mulla nyt on Hauholla mökkinä, 100 neliön hirsirakennus. e oli monet vuodet...

Sakari Heiskanen:

 Sinäkö sen veit?

Rainer Westerlund: 

Minä sen vein. Ja joku muu vei sen kartanon rakennuksen, mä en tiedä missä se on.

Sakari Heiskanen: 

Mutta sehän on hienoa että sä sait pelastettua sen

Rainer Westerlund: 

Se on hieno joo, se oli silloin grynderi, jolla se oli, joka rakensi siihen, sitten hän ilmoitti, että se puretaan pois.

Jasmine Wetserlund: 

Me siis säilytään jopa taloja. Ei vain esineitä, vaan me siis myös säilytään ihan kokonaisia taloja.

Sakarei Heiskanen: 

Mä näytän teille vähän nyt siitä Jussi Lahtisen tekemästä taidekirjasta. Tää on sen ensimmäinen aukeama. Nyt kun teillä on niin paljon sitä Espoo-suhdetta, niin katsokaa, jos saatte poimittua jotain kiinnostavaa näistä, mitä täältä tulee.

Iiris Westerlund:

Reunassa muuten, onks toi toi koulu?

Rainer Westerlund:

On se osa missä faija kävi.

Sakari Heiskanen: 

Niin sun fajas on käynyt Bembölen kouluun. Onko tässä Espoon keskuksessa muuta, mihin te kiinnitätte huomiota? Tai siis tässä kuvassa?

Jasmine Westerlund: 

Mulle ehkä tulee lähinnä mieleen just kilrkko

Iiris Westerlund: 

tuo kirkko tietysti tuossa on.

Jasmine Westerlund: 

niinpä. Sitten nuo rumat virastorakennukset, koska niin pitkään tulin aina junalla Turusta Espoon keskustan asemalle, ja sitten aina kattelin rumia virastorakennuksia siinä odotellessa, että isä tulee hakemaan.

Sakari Heiskanen: 

Ja yksi syy miksi mä tavallaan halusin että sä tuut tänne on se, että mua kiinnostaa se espoolainen identiteetti, joka voi syntyä siitä, että on 240 vuotta historiaa takana ja toisaalta sä oot ollut 20 vuotta Turussa. Niin minkälaisena sä näet espoolaisuuden nyt sieltä katsottuna?

Jasmine Westerlund: 

Tietenkin se kottuu sellaista nostalgiaa että Espo oli kuitenkin se lapsuuden ja nuoruuden kaupunki, että nyt, kun katsoo välimatkaan päästä, niin se ehkä näyttää kauniimmalta ja eheämmältä kuin mitä se näytti silloin kun asui Espoossa. Jotenkin sitä katsoo vähän erilaisin silmälaiseen nyt toisella puolella Suomea. Ja sitten tietenkin kaikki sellaiset lapsuuden paikat mitkä on muuttunut. Että sitten kun tulee aina käymään kotona, niin sitten aina joku metsä on kaadettu, tai johonkin on tullut uusia taloja tai rakennettu uusia. Ja sitten tuntuu, että ei pysy niissä enää pelässä, vaikka ei ole niin hirveän vanha, mutta silti.

Sakari Heiskanen: Oletko sinä espoolainen, turkulainen vai jupperilainen?

Jasmine Westerlund: Mä oon espoolainen ja jupperilainen. En mä turkulainen kyllä ole.

Sakari Heiskanen: Rainer, sama kysymys sinulle, ettei sinä varmaan turkulainen ole,

Rainer Westerlund: Kyllä sitä mä en minä suinkaan ole.

Jasmine Westerlund: Espoolainen vai..

Rainer Westerlund: Kyllä minä varmaan olen jupperilainen, kyllä minä sanon, että se on varmaan lähinnä minun sydäntäni kuitenkin.

Sakari Heiskanen: No se espoolaisuus mitä sinä siitä ajattelet?

Rainer Westerlund: No kai se on sitä, mihinkä on kasvanut. Ei ole oikeastaan montaa paikkaa. Toinen paikka, missä voisin muuttaa, on esimerkiksi Hauholla, missä minulla on kesämäkit.

Sakari Heiskanen: Mutta sinäkin olet varmaan ikässä aikana kuullut kaikenlaisia juttuja, että minkälaisia me espoolaiset olemme, varsinkin stadilaisilta. Mitä sinä siitä ajattelet?

Rainer Westerlund: Ehkä se on kateellisten panettelua.

[Naurua]

Sakari Heiskanen: 

Katse Espooseen kirjan idea on se, että sitä katsotaan yhdessä jonkun kanssa. Jos sä saat sen käsisi, hymyile vienosti ja näytä sille, jonka vieressä seisot tai istut ja kysy mitä näet tässä Siitä kysymyksestä voi alkaa uusi pala historiaa.

Kun olin kiittämässä Westerlundien perhettä studiolla, Rainer bongasi tästä kirjasta vielä yhden talon. Villa Karlstedtin Espoonlahti-aukeamalla. Espoonlahdestahan tämä sarja alkoi.

Rainer Westerlund: 

Siinä näkyy vielä kaaste tuolla

Jasmine Westerlund

on vielä kaastet niin onkin. Joo, niin on.

Rainer Westerlund:

on se, missä minä tiedän mitä minä hoidan.

Sakari Heiskanen: 

Niin niin.

Jasmine Westerlund:

mäkin olen siellä ollut eräänkin kesän haravoimassa ja leikkaamassa ruohikkoa. Kiitos kun katsoit

Sakari Heiskanen: 

Siis tarkoitat, että hoidat taloa vai hoidat sen

Rainer Westerlund: 

Hoidan puutarhaa ja...

Jasmine Westerlund: 

Kunnon talous on puutarhuri tietenkin, niin on.

Iiris Westerlund: 

Mun täytyy sanoa, että se Espoon keskusta [aukeama] oli selkeästi semmoinen, että siellä bongas kaikki. Muissa oli tosi vierasta. iis mä en oikeasti juurikaan viettänyt koskaan aikaa tällä puolella. Ei mulla ole mitään sitä vastaa, mutta ei mulla ole vaan mitään suhteet sinne.

Sakari Heiskanen: 

Matinkylässä?

Iiris Westelund:

enkä siis ylipäätään sielläpäin.

Sakari Heiskanen:

Tähän päättyy Katse Espoosen- sarjan ensimmäinen kausi Ja mun pitää jotenkin summata sitä, mitä mä oon oppinut tällä matkalla. alkoi mulla muistelupajoista Niissä mä näin että miten merkityksellistä voi olla siellä kaupungin yksinäisyydessä se, että joku järjestää mahdollisuuksia kohdata toisia ihmisiä.

Menkää niihin muistelupajoihin. Ottakaa sinne kavereita mukaan. Tähän jakson loppuun mä haluankin ottaa näiltä haastateltavilla vähän paloja siitä, että miten he kokee espoolaisuutensa.

Kuten sanottua, Westerlundien perheen kolmevuotias on ainakin kahdeksannen polven espoolainen. Tähän jakson loppuun mä haluankin ottaa näiltä haastateltavilla vähän paloja siitä, että miten he kokee espoolaisuutensa.

Sakari Heiskanen: 

Kati Tienhaara lähti Kuopiosta.

Kati Tienhaara: 

Kyllä mä niin espoolainen olen.

Sakari Heiskanen: 

Et ole enää kuopiolainen, savolainen?

Kati Tienhaara: 

En, siellä mä olin vaikka varmaan olikohan se... 4-5-vuotiaaksi. Mutta kyllä muistan sieltäkin tosi paljon.

Sakari Heiskanen:

Eila Tuomi lähti Lieksasta.

Eila Tuomi: Mun mielestä juuri täällä Latokaskin, missä mä asun, mä asun kuin herran kukkarossa. Mä tykkään siitä. Siellä on hyviä ihmisiä ja turvallinen elää. Tykkään. Ootko sä espoolainen, lieksalainen vai helsinkilainen? Kyllä mä koen että mä oon luonteeltaan ei täällä lieksalainen, kun mä oon näin puhelijamassa.

Mutta muuten sen jälkeen mä oon espoolainen.

Sakari Heiskanen. 

Vai latokaskilainen?

Eila Tuomi: 

Ää, no en mä tiedä. Jos mä en nyt vähän pyöristä.

Sakari Heiskanen: 

Farzin Sadeghi lähti Iranista.

Farzin Sadeghi: 

Kyllä minä olen espoolainen. Minun identiteetti on suomalainen, koska olen asunut Suomessa 36 vuotta, ja kun minä näen nuoria, minä sanon heille, että minä olen enemmän suomalainen kuin sinä. Jos hän on 20 vuotta, minä sanon, että minä olen 16 vuotta enemmän suomalainen kuin sinä. Minä vastaan suoraan heille. Itse näen itseäni enemmän suomalaisena tai iranilaisena.

Sakari Heiskanen: 

Ali Abdirahman lähti Somaliasta.

Sakari Heiskanen: Oletko sinä espoolainen, suomalainen vai somalialainen?

Ali Abdirahman: 

Sekä että. Olen somali-suomalainen. Tunnen näin.

Sakari Heiskanen: 

Jos kysyn espoolaisilta, että mistä he ovat kotoisin, joku on tullut Helsingistä ja sanoo, että olen aina helsinkiläinen, vaikka asuu Espoossa, niin mikä sinun kaikista tärkein? Mikä olet kaikista tärkeimmin?

Ali Abdirahman: 

Kaikista tärkeimmin että espoolainen. Tiedätkö miksi? Lapset on syntynyt täällä. Äiti on kuollut täällä Espoossa. Minun on pakko sitten olla espoolainen.

Sakari Heiskanen:

Tämän sarjan on tilannut Espoon kaupunki ja tuottanut Löytö Studio Oy Tapiolassa vuonna 2025. Minä olen tuottaja ja toimittaja Sakari Heiskanen. Lähetä ihmeessä palautetta sarjasta, vaikka minulle, suoraan osoitteeseen sakari.heiskanen@loytostudio.fi ilman niitä öökkösiä.

Kiitos että kuuntelit.