Katse Espooseen -podcast, jakso 2: Leppävaara – kartanoita, sisällissotaa, murhia... niin, ja Maxi!

Katse Espooseen -podcastin toisessa jaksossa sukelletaan Leppävaaran alueeseen ja sen historiaan. Jaksossa syvennytään niin sisällissodan aikaan kuin huviloiden historiaankin - ja muistellaan Maxi-marketia ja aikaa, jolloin Vermossa saattoi käydä kalassa. Sakari Heiskasen vieraina ovat Arja ja Markku Salmi.

Kuuntele jakso Soundcloudissa(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan)

Kuuntele jakso Spotifyssa(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan)

Kuuntele jakso Suplassa(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan)

Kuuntele jakso Lämpiössä(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan)

[Leppoisaa musiikkia ja ääniä Espoosta: metro, lintuja...]

Sakari Heiskanen, podcastin juontaja:

Tervetuloa Katse Espooseen -podcastin pariin. Tämä on Espoon kaupungin tilaama sarja, osa laajempaa projektia, johon kuuluvat muun muassa Jussi Lahtisen Urban AI Art Espoo -taideteos ja Katse Espooseen -kirja. Kaiken pohjana ovat useat muistelupajat espoolaisten senioreiden kanssa. Katse Espooseen -kirjan kuudella aukeamalla ja tässä sarjassa keskitytään kuuden Espoon kaupunginosan tarinoihin. Samalla etsimme kaupunginosien omaa identiteettiä ja pohdimme onko Espoolla sellainen. Mitä on espoolaisuus?

Kirja, mediataideteos ja podcast on osin mahdollistettu Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittaman Estradi-hankkeen avulla.

Minä olen Sakari Heiskanen.

Tänään suuntaan katseeni Leppävaaraan, joka on yksi Espoon suurimmista ja historiallisesti merkittävimmistä kaupunginosista.

Leppävaaralla on syvät historialliset juuret. 1800-luvulla alue tunnettiin maalaiskylänä, jossa sijaitsi muun muassa Leppävaaran ja Albergan kartano. Kartanon ympäristö houkutteli jo varhain kaupunkilaisia huviloille. Rautatieyhteyden avaaminen vauhditti kasvua. 1900-luvulla Leppävaara kehittyi, kuten koko Espoo, teollisuuden ja liikenteen solmukohtana.

1960-luvulta lähtien siitä on tullut tärkeä asuinalue Helsingin läheisyydessä. Tämän päivän jaksoon sain vieraikseni Arja ja Markku Salmen, jotka ovat syventyneet Leppävaaran historiaan jo vuosikymmenten ajan. Heidän tietämyksensä ja intohimonsa paikallishistorian ovat tehneet heistä keskeisiä hahmoja alueen menneisyyden tallentamisessa ja esille tuomisessa.

Nyt katse Leppävaaraan.

[musiikki päättyy]

Tervetuloa, Arja ja Markku, Katse Espooseen -podcastiin.

Tuossa ennen tätä äänitystä jo alettiin puhua, että te olette pitäneet tosi pitkään semmoisia muistipiirejä ja muisti-iltoja. Teillä on niitä ilmeisesti aika paljon.

Arja Salmi:

Kahden viikon välein, paitsi kesällä ei ole.

Sakari Heiskanen:

Ja niihin tulee tosi paljon ihmisiä.

Arja Salmi:

Joo.

Markku Salmi:

Keskimäärin 50-85. Sillä välillä on pyörinyt.

Arja Salmi:

Vaikka sitä on nyt kolmatta kymmenettä vuotta pyöritetty, niin on vaan lisääntynyt se porukka.

Sakari Heiskanen:

Niin sä sanoit että 84 oli tullut jossain aika kurjassakin säässä.

Markku Salmi:

Meillä oli nyt viime keskiviikkona ja keli oli aika surkea. Oli semmoinen tihkunen ja raikas tämmöinen tammikuinen, todella ikävä ilma.

Meillä oli aiheena Orola, ja Orola on Leppävaaran vanhaa keskiaikaista nimistöä, ja kukaan ei oikein tiedä mitä se tarkoitti. Ja sitten meillä oli Orola ja Orolan kalliolla olevat huvilat ja huviloiden ihmiset. Kaksi arkkitehtiä, yksi lääninagronomi ja muutama sellainen, miten sanoisi laitapuolen kulkijakin mahtui kuvaan mukaan.

Tämä ilmeisesti niin paljon innosti ihmisiä, että näin paljon väkeä tuli paikalle. Meillä keski-ikä lienee 70 plus jotain tässä kävijäjoukossa.

Arja Salmi:

Jonkun verran on nuorempiakin, että se keskustelu ehkä on sitten aika sillä lailla asiantuntevaa, että joku joka on hiljattain muuttanut Leppävaaraan, joka ei tiedä siitä mitään niin ei ehkä saa niin paljon kiinni. Että siellä todella muistellaan.

Markku Salmi:

Tämä kansallismuistipiiri on tehnyt sillä tavalla erittäin arvokasta työtä, että se on koonnut vanhoja valokuvia ihmisten albumeista, jotka me ollaan sitten skannattu ja tunnistettu, ja toimitettu sitten Espoon kaupunginmuseolle. Kaupunginmuseo on pistänyt niitä Finnaan, ekm.finna.fi-palveluun. Jo on nyt kai 900 vanhaa kuvaa vapaasti katsottavissa ja kopioitavissa.

Sakari Heiskanen:

Leppävaarasta.

Markku Salmi:

Leppävaarasta, nimenomaan. Leppävaara on vaan se, joka meitä kiinnostaa.

Arja Salmi:

Ja Espoon museon ongelmana on ollut se, että niillä on valtavasti vanhoja kuvia Leppävaarasta. Niitä ei ole dokumentoitu. Niin ollaan myös tunnistettu niitä. Tai meidän piirissä käyvät ihmiset on myös käynyt museolla tunnistamassa.

Sakari Heiskanen:

No nyt kuulijat jo saavat hyvin kuvan siitä, että te olette aika innostuneita Leppävaarasta, ja te olette myös pitkään tehneet sitä. Arja, sä oot ollut Leppävaara- tai Lepuski-seuran perustamisesta asti melkein sen puheenjohtaja. Mikä sut sai alun perin innostumaan siitä, että sä nimenomaan Leppävaarasta alat tehdä juttuja?

Arja Salmi:

Jaa, silloin kun me muutettiin Leppävaaraan – Markkuhan oli asunut Espoossa jo ihan syntymästään, mutta mä muutin Helsingistä. Mutta se paikka oli jotenkin sellainen että siitä näki, että siellä on historiaa. Ja sitten kun yritti kysellä ihmisiltä, jotkut vanhat ihmiset tiesi tarinoita, että tuli semmoinen tunne, että nämä pitää dokumentoida.

Se oli silloin niin sanotusti odotusrappiolla, odotti kaavoituspäätöksiä ja kaikki oli vähän rempallaan jo. Se on harmi että siihen aikaan sitten otetut kuvat antaa aika ankeen kuvan.

Sakari Heiskanen:

Sanoit että se oli odotusrappiolla, niin mitä oli silloin vielä Leppävaarassa ja mitä oli vielä rakentamatta. Missä me oltiin silloin?

Arja Salmi:

Tää oli 70-luvun alkua, niin siis se koko odotusrappio on oikeastaan pitkä prosessi siitä, kun koko Leppävaara piti liittää Helsinkiin. Ja sitten tästä Leppävaaran keskustan suunnittelusta – koska Helsingin kaupunki omisti paljon maita siellä, niin se oli semmoinen jarru ja sitten sitä Leppävaaraa ruvettiin kehittämään sieltä vähän syrjemmästä.

Just sieltä mihinkä oli just sodan jälkeen rakennettu omakotitaloja, ja vanhoja huviloita oli vuosisadan alusta siellä. Niin siinä oli aikamoisia tämmöisiä ristiriitoja.

Markku Salmi:

Sitten vielä kun se koko rakennuskielto, joka koski koko Leppävaaraa, alkoi kai 60-luvulla – ‘64.

Arja Salmi:

Joo, silloin kun tuli kauppala, niin silloin vasta alettiin Espoota kaavoittaa. Maalaiskuntiahan ei kaavoitettu, ei tehty asemakaavaa.

Markku Salmi:

Ensimmäiset kaavat tuli sitten vasta 1982, jolloin lähti kerrostalon rakentaminen uudestaan liikkeelle. Ja tällä välillä tämän 25 vuoden aikana rappeutui hirveä määrä asuntoja tai rakennuksia, koska kukaan ei uskaltanut korjata niitä.

Arja Salmi:

Kun ei tiennyt, mikä se tulevaisuus on.

Markku Salmi:

Suurin osa niistä vanhoista, komeista huviloista oli tehty kesäkäyttöön, ei talvikäyttöön. Ja se oli tosi surkea tilanne.

Arja Salmi:

Sieltä on häipynyt hienoja huviloita.

Sakari Heiskanen:

Purkuvimmassa on purettu täältäkin.

Markku Salmi:

Joo. Sitten kaupunki aloitti vielä sen kaavoittamisen sieltä aika pohjoisesta.  Ja isolla järeällä kerrostalorakentamisella.

Sakari Heiskanen:

Mistä?

Markku Salmi:

Siis Lintuvaarasta. Koko Lintuvaara olisi –

Aja Salmi:

Niin kuin koko Lintuvaara olisi pyyhkäisty.

Markku Salmi:

Me panttiin hanttiin ja oltiin jopa siinä tilanteessa, että kaupunki vei asukkaat oikeuteen itseään vastaan, jos voi sanoa oikein monimutkaisesti tämän. Mutta kaupunki hävisi ne ihan säännönmukaisesti ne kaavakiistat. Sitten se otti lusikan kauniiseen käteen ja aloitettiin Vallikallion hevosenkengästä rakentaminen. Se on aika nättiä aluetta nyt se pohjoispuoli. Kotosa ja kaunis tiilikaupunki.

Sakari Heiskanen:

Markku sä oot tullut Leppävaaraan ensimmäisen kerran. Oliko se niin, että sä oot tullut fillarilla?

Markku Salmi:

Olin fillarin tarakalla. Mä olin puolivuotias. Ja mut tuotiin Haagasta katsomaan meidän uutta tonttia, joka oli ostettu Kilon kartanon Snällbackan torpan maista.

Eli Leppävaaran kartanon ihan naapurista. Siitä olisiko neljä kilsaa Leppävaarasta siihen, tällä hetkellä.

Sakari Heiskanen:

Se on Rastaalassa.

Markku Salmi:

Rastaalasta joo. Silloin tiellä ei ollut nimeä, nyt se on Riihiniityntie.

Sakari Heiskanen:

Mä oon Lähderannasta kotosin ja mä oon joskus miettinyt sitä, että missä menee minkäkin paikan raja.

Ja itse asiassa koko tämän sarjan yksi semmoinen häilyvä kysymys tuolta takana, että mistä me oikeastaan ollaan silloin kun me puhutaan että me ollaan Leppävaarasta tai Lähderannasta. Ja Lähderanta kuuluu mun mielestä sellaiselle alueelle, missä me ollaan sekä Leppävaaran alueella että Espoon keskuksen alueella mutta toisaalta monet pitää sitä Pohjois-Espoona.

Niin onko sun mielestä Rastaala Leppävaaraa vai miten sä näet tämän rajakysymyksen?

Markku Salmi:

Se on kai fyysisesti Suur-Leppävaaraa mutta musta aika pätevästi totesi yksi vanha rouva, että ei sillä nyt oikeastaan väliä missä Leppävaaran rajat kulkee. Leppävaara on enemmän henkinen tila ja se on ollut se, että siellä on aina ollut ihmisiä, jotka on tullut hyvin monesta paikasta, monia kansallisuuksia ja kaikki on sinne aina mahtunut.

On ollut rikkaita ja köyhiä ja on ollut Harakan työväen asuntoalueita ja varakkaampia huvila-alueita ja on ollut puolalaista ja valkovenäläistä ja venäläistä ja ruotsalaista, saksalaista, kaikki on vaan sinne vuosien mittaan mahtunut. Se on musta leppävaaralaisuus siinä.

Sakari Heiskanen:

Jotkut on tullut stadista.

Arja Salmi:

No, näin.

Markku Salmi: [nauraa]

No se on kyllä anteeksi annettavaa.

Sakari Heiskanen:

Tämän koko sarjan yksi idea on se, että me käydään vähän läpi espoolaista identiteettiä. Mä arvaan että teillä on leppävaaralainen identiteetti. Mennään siihen kohta, mutta ennen sitä niin, miten te näette espoolaisuuden? Onko teillä espoolaista identiteettiä ollenkaan?

Markku Salmi:

No mulla ehkä ei hirveästi ole. Mä oon käynyt kouluni Viherlaaksossa, yhteiskoulun siellä ja Rastaalassa kansakoulun ja mulla ei oikein koskaan ollut mitään asiaa muualle Espooseen. Mä oon niin kuin sinisilmäinen, mutta kyllä mä oon niin kuin lepuskilainen ennen kaikkea.

Sakari Heiskanen:

Arja?

Arja Salmi:

Mulla on kyllä myös helsinkiläinen identiteetti koska mä oon siellä käynyt koulua ja asunut 20-vuotiaaksi saakka, ja sitten kun mä tulin Leppävaaraan niin tietysti Markku on varmaan vaikuttanut siihen, että tuli vahva tämmöinen ajattelutapa siitä leppävaaralaisista identiteetistä, mutta kyllä se ympäristö on niin kuin aiheuttanut sen, että sen niin kuin kyllä aistii, kun sinne muutti, että sitten jos menee johonkin Espoonlahteen, niin tuntuu, että on ulkomailla, että se ei kuulu Espooseen.

Sakari Heiskanen:

Mutta varmaan jos te menette ulkomaille ja kysytään mistä te olette kotoisin, niin te sanotte, että te olette Espoosta.

Markku Salmi:

Ei – Suomesta.

Arja Salmi:

Me sanotaan Helsingistä.

Markku Salmi:

Saako vielä lisätä tämän leppävaaralaisen identiteetin, että ei tule väärinkäsityksiä, että se ei sulje ketään pois. Se ei ole keneltäkään veke. Siihen identiteettin on kuulunut aina se, että tänne on tultu. Täällähän asui silloin se 300 henkeä. Että kyllähän täällä nyt on, mitä täällä on – 70 000.

Sakari Heiskanen:

Oletteko koskaan katsonut missä kohtaa se olisi Suomen kaupunkikoossa?

Markku Salmi:

Kuudes tai seitsemäs.

Arja Salmi:

Ei ole, kun se on yhdestoista.

Markku Salmi:

Yhdestoista, joo.

Sakari Heiskanen:

Eli Suur-Leppävaara olisi Suomen yhdenneksitoista suurin kaupunki, jos se olisi oma kaupunkinsa.

Arja Salmi:

Ja nyt se kasvaa aikamoiset vauhtia, että se kun jo muualla vähenee, niin se koko ajan nousee.

Markku Salmi:

Eli identiteetti ei ole pysyvä tila. Se muuttuu ajan mukana. Ja leppävaaralainen identiteetti on sekin muuttunut hirvittävästi ja tulee vielä muuttumaan.

Arja Salmi:

Nykyäänhän alueilla on aika vahvat omatkin identiteetit. Meillä on Suur-Leppävaaran asukasyhdistysten kesken yhteistyötä Jupperilla ja Laaksolahdella ja Karakalliolla. Niillä on vahvat omatkin identiteetit mutta sitten se Leppävaara on se keskuspaikka. Yksi jupperilainen juuri hiljattain sanoi, että Leppävaara on meidän sydänalue, ja siellä on meidän palvelut ja postit ja terveyspalvelut ja mitä nyt sitten kaupat.

Markku Salmi:

Paitsi posti, joka lähti veke. [nauraa]

Arja Salmi:

No mutta onhan se nyt taas siellä.

Markku Salmi:

On se taas.

Sakari Heiskanen:

Tämän sarjan lähtökohta on Katse Espooseen -kirja, jonka lähtökohta taas on Jussi Lahtisen taideteos, joka on tekoälyn kanssa tehtyä. Se  on taiteilijalähtöinen tekoäly ja yksi sen ilmentymä on tämä Katse Espooseen -kirja. Ja nyt Arja ja Markku te näette näitä kirjan aukeamia. Se kirja koostuu siis kuudesta aukeamasta Siinä ei ole yhtään tekstiä ja siinä on kuvia, joiden pitäisi antaa pohdittavaa niille, jotka sitä katsovat.

Ja jokainen aukeama käsittelee tavallaan yhtä Espoon kaupungin osaa. Mutta nyt me puhutaan Leppävaarasta. Arja, mikä on ensimmäinen asia, minkä sä nostat tuosta kuvasta esille?

Arja Salmi:

No mä näen noi hevoset tossa jotka juoksee ton junan kanssa kilpaa. Tosiaan vielä, hevoset oli aika tärkeitä vielä ennen viime sotia, että se on kyllä aika, sillä ei ollut tärkeää sitten, jos toi Maxi nousee tuolta, se on niin kuin semmoinen todellinen legenda leppävaaralaisten mielessä.

Sakari Heiskanen:

Mutta otetaan noista hevosista kiinni, koska säkin poimit ne ja kieltämättä nehän tuossa kuvassa, jossa on paljon suoraa viivaa, niin ja  betonia ja rakenteita niin elollisena otuksena se nousee tuolta ja muistuttaa siitä kerroksellisuudesta, mistä tekin äsken puhuitte, että Leppävaarassa on tosi paljon sitä.

Mä haluaisin tähän soittaa teille. Me oltiin siis taiteilija Jussi Lahtisen kanssa kierrettiin nää kirjan alueet läpi, niin Jussi kertoo omista ajatuksistaan näin.

Jussi Lahtinen:

Niitä muisteluita mitä tästä alueesta on, niin tähän liittyy tosi paljon ihmisten vuorovaikutusta ja kanssakäymisistä. Miten täältä on liikuttu Helsingin keskustaan esimerkiksi. Täällä on ollut hyvin vahva kulttuurielämä. Sitä kautta liittyy kuvataiteisiin, tähän Akseli Gallen-Kallelan Tarvaspää. Eli tässä on myös kulttuurinen keskus.

Sakari Heiskanen:

Niin Tarvaspää oikeastaan tekee tässä sellaisen jopa kultakauden yhden paikan.

Jussi Lahtinen:

Ja sitten historiikkien kautta: tämä oli sellainen alue, mitä huomasin ja huomaamattani aloin uppoutumaan pidemmälle. Siirtolaisuus, siis eri kulttuurit, paikalliskulttuuri, mutta myös selkeästi Karjalasta tullutta kulttuuria tai suomalaista [naurahtaa] kulttuuria myös muualta tulleiden mausteilla on tässä. 1950-luvun jälkeen vasta tänne oltu tällaista... niin isoa kerrostalokompleksia ollut vielä silloin niin kuin mitä nyt on. Tänne on rakennettu korkeita asuinkerrostaloja uusia.

Sakari Heiskanen:

Lasipintaisia.

Jussi Lahtinen:

Just tää... toisen maailmansodan jälkeen tänne muutti valtava määrä ihmisiä suuri määrä kerralla. Tää historia... ja sama kerroksellisuus jatkuu täällä. Elikkä tässä kuvassa halusin kertoa, että tätä on niin kuin pilkottu, veistetty ja muovattu Junarata menee toiseen suuntaan, kehä menee kallion läpi.

Nämä risteäviä väyliä. Tuntuu, että Leppävaara voisi olla oma kaupunkinsa.

Sakari Heiskanen:

Tämä on jonkinlainen solmukohta. Ei se varmaan ole ihme, tästä menee junarata ja toisaalta, jos on junarata, niin sitten sattuu ja tapahtuu.

Jussi Lahtinen:

Jos näistä pitäisi valita yksi, että mikä on se lemppari tai mikä on näistä Espoon aluekeskuksista se suosikki, niin näiden tarinoiden kautta, mitä näistä ikäihmisten muistelutyöpajoissa on kuullut, mitä on tutustunut kuva-arkistoissa ja mitä on muutenkin lukenut Leppävaaran historiaa, niin täällä tuntuu, että on sattunut ja tapahtunut kaikkien eniten.

[musiikkivälike]

Sakari Heiskanen:

Jussi on siis Vantaalla kasvanut ja käynyt Otaniemessä syntymässä ja asuu nykyään Tampereella ja hän nyt katsoo tietysti aika eri suunnasta tätä kuin te. Jos ajatellaan nyt tästä historiaa taaksepäin me tullaan niistä Jussin kuvaamista lasikerrostaloista... mennään koko matka sinne ja siellä on itse asiassa muinaishistoriaakin.

Markku Salmi:

Joo, Leppävaaran muinaishistoria on se 7000 vuotta taaksepäin. Ensimmäinen pysyvä asutus on 900 vuotta vanhaa Mäkkylänmäeltä mutta vuoteen 1900 asti suunnilleen Leppävaarahan oli maatalouspitäjä. Se oli kolmen ison maatilan aluetta. Kaikki torpat oli näiden isojen talojen alla. Ja vasta sitten kun alkoi Harakan rakentaminen 1905 suunnilleen ja

Arja Salmi:

Niin, ja junarata...

Markku Salmi:

Ja junarata tuli silloin niin silloin alkoi ensimmäinen tämmöinen ei maatalouteen perustuva väestö muuttaa Leppävaaraan ja se oli peruuttamaton muutos. Sen jälkeenhän sitten Leppävaara lähti sillä tavalla ihan eri teilleen koko Espoosta, ja Leppävaara oli itsenäinen taajaväkinen yhdyskuntansa, jolla oli oma verotusoikeus ja oma valtuusto, kunnes se -56 lakkautettiin. Ikävä kyllä, koska sitten hallinto oli tehotonta ja jengi oli riitassa, ja kaikki pöytäkirjat hävitettiin.

Sakari Heiskanen:

Minkälainen se oli se rakenne siellä? Minkälainen yhdyskunta se oli? Jussikin puhui siitä, että siellä on ollut taiteilijoita, siellä on ollut Tarvaspää ja sitten toisaalta siellä on ollut kartanon maita, joissa on selkeästi varmasti ollut maatyöläisiä, ja varmaan siellä on ollut jonkunlainen ero siinä, että kuka päättää asioista kuin mitä nykyään.

Markku Salmi:

Joo, totta kai että kun nämä kolme tilaa oli Albergan kartano, Mäkkylän sotilasvirkatalo, joka oli Viaporin, Suomenlinnan komendanttien virkatalo, ja Bergansin rustholli. Niin Albergan kartanossa oli 120 henkeä suunnilleen, Mäkkylässä saman verran, 80 Bergansissa, niin eihän ne ihmiset päättänyt mistään mitään.

Ja tämä taajaväkinen yhdyskunta tehtiin Albergan kartanon maille, jotka Stenius ohi osti ja jota ruvettiin palstoittaa huvilakaupungiksi. Samalle tielle lähti Kauniainen... Miten ollakkaan niin Kauniainen on nyt itsenäinen kaupunkinsa. Leppävaara ei, arvaa harmittaako.

Sakari Heiskanen:

Niin sä mielellä olisit Leppävaaran johtaja? [nauraa]

Markku Salmi:

En olisi johtaja, herra, jos ne hallintohommat hoitaa Arja! Mutta mä voisin hyvin olla Leppävaaran museon intendentti. Mulla on jo useita tavaroita jemmassa sitä varten.

Sakari Heiskanen:

Arja.

Arja Salmi:

Joo no siis sehän oli se, että kun se rautatie tuli niin sitten tämmöiset liikemiehet iski silmänsä Leppävaaraan, niin siitä lähti se esikaupungistuminen ja sitten se oli lainsäädännöllisesti mahdollista perustaa tällaisia taajaväkisiä yhdyskuntia. Kulosaari on ollut, Oulunkylä. Niitä oli toista kymmentä ympäri Helsinkiä, ja sellainen piti myös sitten Leppävaarasta tulla. Ja tulikin, mutta se oli torso. Siinä oli vaan radan eteläpuoli. Pohjoispuoli jätettiin ulkopuolelle ehkä osittain sen takia että se oli köyhempi. Siellä asui kaikennäköistä työväen porukkaa. Sitä myytiin, markkinoitiin, Työmieslehdessä, niitä tontteja. Sen osti toinen liikemies. Sen pohjoispuolen maata.

Sakari Heiskanen:

Ja nyt puhutaan mistä ajasta?

Arja Salmi:

1900-luvun alku.

Sakari Heiskanen:

Joo

Arja Salmi:

Siellä oli, se oli täysin ruotsinkielinen ja siellä oli kieliriitoja.

Markku Salmi:

Siis eteläpuoli.

Arja Salmi:

Mutta koko Espoo.

Markku Salmi:

Joo, oli oli.

Arja Salmi:

Että Espoon päättäjät ei katsonut ollenkaan hyvällä, että joku liikemies tulee ja myy suomenkieliselle työväestölle asuinpaikkoja. Se on ollut aika semmoista vauhdikasta elämää silloin.

Sakari Heiskanen:

Joo. Liittyykö tähän siis itsenäistyminen jotenkin? Mä vaan kysyn sitä siksi että tavallaan se, jos siellä oli vaikka Viaporin komendanttien taloja, niin siinä käytännössä ne venäläiset katosi sitten koko tästä kuviosta ja sitten itsenäistymisen jälkeen on ehkä tapahtunut jonkunlainen rakennemuutos myös.

Markku Salmi:

Joo no se Venäjän vallan tulo silloin 1809, niin ei se hirveästi Leppävaarassa näkynyt. Tietenkin nimikyltit tuli kahdella kielellä, eli ne olivat ruotsiksi ja venäjäksi.

Arja Salmi:

Niin tuosta kollaasista ehkä puuttuu se Leppävaaran vanhan aseman kuva, missä luki Alberga sekä Suomen kielellä että näillä kyrillisillä, ja vielä kyrillisillä siinä yläpuolella.

Markku Salmi:

Valtion virkamiehetkin sillä tasolla, jonka kanssa Leppävaara silloin seurusteli. Ne olivat entisiä, eivätkä ne mihinkään muuttuneet. Mutta se, mikä muutti sitten Leppävaaraa valtavasti olivat nämä isot linnoitustyöt. Ensimmäisen maailmansodan linnoitustöiden läntisen sektorin keskus oli Leppävaarassa, ja tuolla oli käytännössä kai nelisen tuhatta vallityöntekijää kunnassa tai paikkakunnalla, jossa asui alle tuhat henkeä. Sitten Venäjän armeija – se oli armeijan työmaa – ne oli paikalla ja se oli se iso buusti sitten itseasiassa Leppävaaran kehitykselle, koska työtä riitti, rahaa riitti, viinaa riitti ja vauhti oli kova.

Arja Salmi:

Sitten tuli väkeä ympäri Suomea, koska ne maksoi paljon paremmin ne venäläiset, mutta sitten ne jäikin työttömäksi sitten kun... vallankumouksen jälkeen.

Markku Salmi:

Kökkeli tai Kauklahti oli Espoossa samanlainen haava tälle ruotsinkieliselle maatalousväestölle kuin Leppävaara oli. Molemmissa oli teollisuutta ja teollisuustyöntekijöitä.

Sakari Heiskanen:

Mutta sisällissota. Sitten tuli... von Der Goltzin joukot astuivat maihin Hangossa ja marssi Leppävaaran kautta kohti Helsinkiä.

Markku Salmi:

Kyllä. 11.4.1918 ne parkkeerasi siihen Kilon pellolle, nykyisen Gransin kestikievarin alapuolelle ja odottamaan. Siinä käytiin rauhanneuvotteluja, mutta punaiset ei uskonut että on olemassa mitään Saksan armeijaa, joka olisi tulossakaan. Taistelu oli hyvin epätasainen. Oli 9000 ensimmäisen maailmansodan taistelussa karaistunutta saksalaista vuoristojääkäriä, modernit aseet, parhaat aseet. Toisella puolella 1700 punakaartilaista, jotka oli revitty ympäri pääkaupunkiseutua, joilla ei ollut yhtenäistä johtoa.

He eivät osanneet käyttää esimerkiksi niitä tykkejä, joita siellä linnoituksissa oli. Se meni parissa tunnissa ohi ja saksalaiset jatkoi marssiaan siitä läpi.

Sakari Heiskanen:

Paljon siellä kuoli ihmisiä?

Markku Salmi:

Kolmetoista. Kolme saksalaista, kolme leppävaralaista punakaartilaista. Loput oli sitten muualta, nämä punaiset ja niistä yksi eli Xavier Brummer, hänen muistokivensä on Leppävaarassa Muistokujalla ja edelleenkin ainakin paikallinen tämä muistoyhdistys seppelöi sen joka vuosi.

Arja Salmi:

Tai ei nyt niillä on kai joka viides vuosi.

Markku Salmi:

Kyllä. Se on Ville Vallgrenin suunnittelema se kivi. Ja kun tuossa puhuttiin että Akseli Gallen-Kallela on huomattava taiteilija. Toki on, mutta ei pidä unohtaa Ville Vallgrenia eikä Viivi Vallgrenia, jotka on Havis Amandan patsaasta varmaan tunnetumpi.

Sakari Heiskanen:

Mennään siihen kulttuuriin mutta ennen sitä ihan lyhyesti miten se sisällissota näkyy tämän hetken Leppävaaran alueella?

Markku Salmi:

Ei se näy oikein, että haavat on kyllä umpeutunut jo moneen kertaan.

Arja Salmi:

Joo mutta kyllä ne, kyllähän niitä ristiriitoja oli, mutta oli kai sitten, niissä jossain muistelmissahan tulee esille, sovittelevaisuutta. Mutta kyllä sitten taas kanssakäymisiä on semmoisia, että muun muassa yksi rouva ei voinut tulla meidän tilaisuuteen, joka oli työväentalolla. Että hän ei ole ikinä käynyt työväentalolla, niin ei hän voi nytkään tulla.

Markku Salmi:

Joo, mutta se oli yhtä lailla niin sen 30-luvun niin kuin Lapualaisliikkeen ja hengen esiin nostamaa.

Sakari Heiskanen:

Se on Suomen koko kuva siltä ajalta. Te otitte hyvin kiinni siitä haavasta, joka on myös ihmisissä, mutta mä itse asiassa tarkoitin mun kysymyksellä ihan konkreettista, että näkyykö siellä sisällissodan muistomerkkejä tai vallituksia?

Markku Salmi:

No kaksi on.

Arja Salmi:

Joo, kaksi on. Ja nyt sitä punaisten muistomerkkiä mietitään, että se pitäisi jotenkin merkitä.

Markku Salmi:

Kerro mikä se on.

Arja Salmi:

Niin silloin kun oli tämä 100-vuotis-, Suomi 100 -juhlallisuudet, niin silloin ekan kerran Demarien yhdistys otti tavakseen viedä ruusuja semmoiselle – se on yksi semmoinen tontti, josta on palannut talo, mutta sinne on tuotu semmoinen yksi muistoesine, joka on tuosta ensimmäisen maailmansodan tykinlavetin valumuotti, joka on ollut yhden puretun talon pihassa. Ja se on sitten siirretty, se on niin kuin kukkapenkki kun se tykin jalusta on käännetty toisinpäin. Siihen on sitten istutettu erinäistä kasvillisuutta ja siihen sitten on laskettu ruusuja.

Sakari Heiskanen:

Missä se on?

Arja Salmi:

Se on siinä niin kuin Vallikallion kupeessa.

Markku Salmi:

Ja sille paikalle, tai vähän siitä ylöspäin niin siihen ammuttiin isä ja poika Leppävaarasta sieltä pohjoispuolelta Lintuvaarasta lähteneet...

Arja Salmi:

Niin Palmun isä ja poika.

Sakari Heiskanen:

Kuka ampui kenet?

Markku Salmi:

Saksalaiset ampuivat nämä, selkään. Mutta sitten ehkä merkittävin semmoinen, joka nosti näitä poliittisia intohimoja, oli nimismiehen ja kolmen konstaapelin murha. Jotka ammuttiin Murhamäkeen, niin kuin Leppävaaralaiset sitä nyt kutsuu, eli uimahallin taakse metsään.

Sakari Heiskanen:

Kerro lisää tästä.

Markku Salmi:

Silloinhan Espoossa... Espoo oli varsin punainen silloin just ennen sisällissodankin alkamista, ja punaisten partiot kiertelivät ympäri tuolla sitten, ja Helsingin lentävät oli ottanut kiinni Espoossa, Espoon nimismiehen ja hänen kaksi konstaapeliaan.

Sakari Heiskanen:

“Lentävät” tarkoittaa?

Markku Salmi:

Punaisten joukkoa, joka kiersi keräämässä aseita pois valkoisilta.

Olivat kuljettamassa niitä junalla Helsinkiin, kun Leppävaaran punaiset tuli samaan junaan. Ottivat nämä vangit niiltä ja sanoivat, että viedään ne Leppävaaran työväentalolle, Albergan työväentalolle tuomittavaksi. Ja syystä, jotta tarkalleen ei tiedetä, siinä on ollut tämmöistä kaunaa ja kostoa ja vihaa ja kaikkea muuta, niin yllättäen ne ammuttiin keskelle tuota mäkeä, josta ne oltiin viemässä asemalta sinne ylös pohjoiseen.

Ja tämä aiheutti hirvittävän laajan viharyöpyn ympäri koko maata, koska virkavaltaa vastaan noustiin. Ja nämä oli aivan syyttömiä aseettomia nämä poliisit silloin. Ja heillä muistopatsaansa on Espoon kirkon -

Arja Salmi:

Niin tai hautakivi.

Sakari Heiskanen:

Millä tavalla sitä selvitettiin sitä murhaa?

Markku Salmi:

Kaikki tekijät löytyi ja kaikki tapettiin sodassa, sisällissodassa, muualla kuin...

Arja Salmi:

Suomenlinnassa.

Markku Salmi:

Suomenlinnassa ammuttiin yksi pahimmista niistä tekijöistä.

Sakari Heiskanen:

Oliko tämä rangaistus, oliko se kuolemanrangaistus, jonka he saivat?

Markku Salmi:

Kyllä. Ilman oikeudenkäyntiä.

Arja Salmi:

Niitähän on nyt sitten tutkittu näitä. Lukiolaiset on muun muassa tutkinut niitä pöytäkirjoja, niin siinä oli kyllä aika erikoisesti näitä päätöksiä tehty.

Markku Salmi:

Kenttäoikeus istui ja, noin molemmilla puolilla.

Sakari Heiskanen:

Eikä ollut ihan ainutlaatuinen tilanne?

Markku Salmi:

Ei, mutta Suomen sisällissota oli varsin raaka kansainvälisestikin. Mutta sitten kyllä ne aika nopeasti arpeutuvat että tämä Bergansin omistaja Kössi Koskinen, joka oli alun perin sosialisti, ja samoin Leppävaaran kartanon isäntä on ollut sosialisti, niin ne esimerkiksi sitten lopetti lainojen perimisen ja antoi maksuaikaa ja auttoi sitten punaorpojen perheitä pärjäämään. Kyllä sieltä tultiin vastaan. Ne tarvitsi myös työvoimaa.

Sakari Heiskanen:

Nyt siirrytään kohti tulevaisuutta sieltä sisällissodasta ja mä soitan teille toisen pätkän. Tämä on siis muistelupiiristä yksi näkökulma.

[välikemusiikki]

Sakari Heiskanen:

Missä päin Leppävaara te asuitte silloin?

Muistelupajalainen:

Mäkkylässä, nykyisen Vermon raviradan kohdalla. Vanhoja omakotitaloja oli siinä rannassa, ja meri tuli melkein siihen meidän luokse. Käytiin naapurin isännän kanssa, mä pääsin mukaan kalastamaan ja vene oli siinä aika lähellä. Vesi on todella laskenut kauas, nythän se on semmoista kaislikkoa ja Vermokin melkein oli veden peitossa silloin aikanaan.

Sakari Heiskanen:

Mitä te teitte päivisin, kun ei ollut näitä kännyköitä?

Muistelupajalainen:

Kaiken näköisiä, mitä lapset nyt teki. Mehän leikittiin. Me pelattiin. Ei me mitään palloja varmaan ollut, mutta keskenään leikittiin. Kaiken näköistä oli nukkeja ja oli sitä ja oli tätä. Ja naapurustossa oli muutamia samanikäisiä lapsia. Ne tuli, semmonen tavallaan pieni jengi.

Ja sitten mentiin kouluun. Sitten mä sieltä Mäkkylästä tulin tähän Leppävaaran kouluun ja siinä sitten kävin kansakoulua. Täällä se punainen koulu, mikä oli olemassa tuossa Leppävaarassa.

Sakari Heiskanen:

Missä kohtaa se oli?

Muistelupajalainen:

No missä nyt on toi uimahalli suunnilleen. Koulualue se on nykyäänkin.

Sakari Heiskanen:

Ja paljonko teitä oli sitten luokassa lapsia silloin?

Muistelupajalainen:

Olisikohan ollut jotain kymmenisen, vähän yli kymmenen.

Sakari Heiskanen:

Joo, ei ollut iso koulu ja nyt on pikkasen kasvanut tämä alue.

Muistelupajalainen:

On pikkasen, joo kyllä.

Sakari Heiskanen:

Mut edelleen sä oot täällä?

Muistelupajalainen:

Kyllä, mihinkäs täältä lähtis? Joo.

[musiikkivälike]

Sakari Heiskanen:

Markku, siellä Vermossa se vesi tuli noin pitkälle ja nyt tuntuu siltä, että Leppävaara ei ole kyllä merenrannassa, mutta onhan se.

Markku Salmi:

On. Sehän on Albergan kartanon maita ne rannat ja meillä on vene Laajalahdella. Tuosta Vermosta tuli mieleen, että se on yksi niitä vanhoja, vanhoja ikivanhoja nimiä. Wermå, ensimmäinen jo 1600-luvulla kartalla ollut.

Arja Salmi:

Vähän samaa perua kuin tämä Orola.

Markku Salmi:

Joo, jonka alkuperää kukaan ei oikein tiedä. Mutta kun se vesi oli ylhäällä, niin siitä oli pirtuaikana se hyvä puoli että saatiin kanisterit vedettyä pitkin nykyistä Monikonpuroa niin pitkälle, ettei Tulli enää päässyt kiinni niihin. Leppävaarahan oli silloin pirtukaupan yksi keskus.

Sakari Heiskanen:

Tämä Laajalahti on ollut kuitenkin sitten merialuetta, joka on ollut ihan liikennöitävissä.

Markku Salmi:

Joo, ja tonnehan tuli höyrylaivat Laajalahteen. Höyryvene tai höyrysluuppi. 40 vuoden ajan varmaan siihen asti sitten, kun rata... oli ylivoimainen kuljetusväline, niin tonttejakin...

Arja Salmi:

Niin, tontteja! Myynti-ilmoituksissa ne etäisyydet Helsingistä olivat maanteitse, ei vaan vesitse kahdeksan kilsaa, rautateitse yksitoista ja kolmetoista maanteitse.

Markku Salmi:

Sillä höyrysluupilla oli kolme pysäkkiä Leppävaarassa, yksi oli Elfvik, yksi oli tää nykyinen Ruukinranta ja Gallen-Kallelalla oli ihan oma laituri, johon sen vieraat tulivat.

Sakari Heiskanen:

Juuri niin, eikä kai Tarvaspäähänkään siihen olisi ehkä rakennettu, jos se ei olisi päässyt veneellä tai laivalla lähelle.

Arja Salmi:

Mutta olihan Gallen-Kallellallakin oli vene.

Markku Salmi:

Olihan, hänellä oli vene kyllä mutta kyllä kai se enemmän johtui siitä, että Gallen-Kallella nai Mary Slöörin, jonka omaisuutta sitten taas se oli se.

Sakari Heiskanen:

Niin Mary oli täältä kotoisin.

Arja Salmi:

Se liittyy Albergan kartanoon.

Sakari Heiskanen:

Kertokaa Marystä vähäsen!

Arja Salmi:

No tota, mä just pidin tuolla kansalaismuistipiirissä ennen joulua niin... tästä kartanon historiasta. Eniten mulle jäi mieleen se Marystä, että hän ihaili Albergan kartanon ostanutta Kiseleffiä. Feodor Kiseleff oli sokeritehtailija Töölöstä, joka osti 1855 sen kartanon, ja hänen vaimonsa Amalia oli ilmeisesti naisasianainen, jota Mary ihaili suunnattomasti. Hän oli päättänyt nuorena, että hän ei hanki lapsia, mutta sittenhän heillä oli kyllä kaksi lasta. Kun mä luin ne Maryn muistelmat, niin naiset on joutunut tekemään kyllä noiden taiteilijoiden taustalla aivan mieletöntä työtä. Ei ne taiteilijat olisi selvinnyt niistä hommistaan.

Markku Salmi:

Siitä on ehkä hyvä esimerkki vielä se, että... Tarvaspäässä on edelleenkin sohva, joka on siellä sen takia että Eino Leino nukkui aina pois krapulansa siellä. Että ne ryypiskeli ja sitten Akseli Gallen-Kallela kutsui myös sitä porukkaa Helsingistä juhlimaan sinne, ja Maryllä ja oli sitten oltava aina pitopöytä valmiina.

Arja Salmi:

Tarjoilut piti olla ja hoitaa se koko...

Markku Salmi:

Lahjakas pianisti ja opettaja.

Arja Salmi:

Niin, mutta tavallaan sitä omaa uraa ei voinut tehdä.

Sakari Heiskanen:

Hei Arja, ketä muita naishahmoja sä Leppävaaraan kytket?

Arja Salmi:

No sit tämmösiä just, jotka tosiaan elivät taidetta varten, oli taiteilija Anna Sahlstén, jonka huvilan valitettavasti rakennusliike törkeästi purki ilman lupaa.

Markku Salmi:

Suojellun huvila.

Arja Salmi:

Ihan kehätien varrelta.

Sakari Heiskanen:

Kerro hänestä!

Arja Salmi:

Anna Sahlstén oli Suomen ensimmäinen koulutettu piirustuksen opettaja, joka oli myös taiteilija. Hän oli kyllä Iisalmesta kotoisin mutta muuttanut Helsinkiin näiden taideopintojensa takia.

Sakari Heiskanen:

Ja asui missä?

Arja Salmi:

Asui siinä huvilassa, joka olisi nykyisen Pellavaniementien ihan alku. Sillä paikalla on nyt...

Markku Salmi:

Stella Polaris Business Park. Monet tuntee Sahlsténin kahvia juovan mummon, joka oli pitkän aikaa Pauligin mainoshahmona.

Arja Salmi:

Kolme kahvia juovaa mummoa.

Sakari Heiskanen:

Oliko se siis Sahlsténin vai oliko hän tekemässä sitä mainosta?

Arja Salmi:

Hän maalasi. Paulig on ostanut sen oikeudet.

Sakari Heiskanen:

Onko muita?

Arja Salmi:

No, mitäs niitä naistaiteilijoita...

Markku Salmi:

Viivi.

Arja Salmi:

Niin, no Viivi.

Sakari Heiskanen:

Wivi Lönn.

Arja Salmi:

Joo, Viivi Vallgren on tota...

Sakari Heiskanen:

Niin, ei Wivi Lönn vaan Viivi Vallgren.

Arja Salmi:

Viivi Vallgren, joka halusi tulla Leppävaaraan sen takia, kun hän ihaili suunnattomasti Akseli Gallen-Kallelaa, ja Mary oli taas erittäin vihastunut, kun se oli rasittava. Se rakensi huvilansa Laajalahden toiselle puolelle, sinne pohjukan toiselle puolelle, niin sillä oli tapana uida sinne Tarvaspäähän tapaamaan taiteilijaa.

Markku Salmi:

Sitten on se Arkadia-huvilan...

Arja Salmi:

Niin sitten oli tämä... Suomen ensimmäinen naisjuristi on myöskin Leppävaarasta. Se tuli oikeastaan sillä tavalla esille, että naisjuristien yhdistys otti yhteyttä Leppävaara-seuraan ja kyseli, kun hänellä oli iso huvila, joka oli rakennettu Arkadia-teatterin purkuhirsistä.

Leppävaraanhan on rakennettu monta huvilaa erilaisista purkuhirsistä, Helsingistä tuoduista. Muun muassa Perkkaan kappelikin oli hotellin purkuhirsistä. Se valitettavasti paloi justiinsa.

Markku Salmi:

Se paloi ja se oli talkoilla tehty, joka osoitti sitten... Se valmistui -29 adventtina. Pikkukirkkoyhdistys teki sen ja Leppävaraan arkkitehti Blom piirsi sen kirkon. Ja se tehtiin aivan talkootyönä. Sahlstén lahjoitti sinne Hyvä paimen -tauluunsa, Ville Vallgren teki sinne krusifiksin.

Arja Salmi:

Kirkkotekstiilit tuli Villa Elfvikin neideiltä. Niin, no Standertskjöldin neidithän oli kans näitä.

Sakari Heiskanen:

Meinasin juuri sanoa että Villa Elfvikin neidit, se on semmoinen käsite, joka mullakin on jostain syystä mielessä. Kerrotko heistä vähäsen?

Arja Salmi:

Sehän oli tää Standertskjöldin... Se nykyinen luontotalo Villa Elfvik, niin sen piti alun perin olla vielä komeampi talo kuin mitä se oli, kun se oli joku pietarilainen asetehtailija se herra...

Markku Salmi:

Vapaaherra.

Arja Salmi:

Vapaaherra Standertskjöld. Mutta hän kuoli kesken sen rakennusprojektin, ja hänen vaimonsa oli tanskalaistaustainen laulajatar, muistaakseni, ja niillä oli kaksi tytärtä.

Markku Salmi:

Elvira.

Arja Salmi:

Niin Elvira, ja sen takia tulee tää Elfvik ehkä. Joo niin nää neidit oli neitejä sen takia, että Elvira vahti, että he ei vaan mene naimisiin. Ei löydy tarpeeksi hyviä aviomiehiä heille, tai mikä se syy oli, mutta ne oli kans taiteilijoita.

Sakari Heiskanen:

Teillä on niin valtava määrä historiatietoa että mä suosittelen kaikille sitä, että tulee niihin teidän muistipiireihin ja muisti-iltoihin.

Markku Salmi:

Plus meillä on netissä erittäin paljon historia-artikkeleita, vapaasti kaikkien luettavissa.

Arja Salmi:

Sitten me ollaan tehty viisi kirjaa myös.

Sakari Heiskanen:

Kannattaa ostaa niitä kirjoja, siellä on... Milloin mitäkin näkökulmia. Käykää katsomassa netissä kuuntelijat siitä, mitä kaikkia kirjoja Markku ja Arja on ollut tekemässä.

Markku Salmi:

Yhdessä muiden kanssa emme pelkästään ole tehty niitä.

Sakari Heiskanen:

Kuitenkin olet itse kirjoittanut kaiken.

Markku Salmi:

No en ihan kaikkea.

Sakari Heiskanen:

Otetaan tämmöinen muistipajasta:

Muistelupajalainen:

Mä muistan... sitä mä en tarkkaan muista miten se Maxi tuli mutta ennen sitä Maxin kohdalla ensinnäkin Turuntie meni, ja nytkin menee, ja sitten lähti Laajalahdelle niin kuin nyt on tuo Kehä. Siinä Maxin kohdalla oli tämmöinen...

Ensiksikin oli asema tietysti, ja sitten oli tämmöinen Gustafssonin kauppa, ja siinä oli samassa neuvola, ja toisella puolella tietä oli semmoinen kahvila, joka oli vähän huonomainen. Ja sieltä sai jopa jotain pilsneriä kuulemma ostettua. Ja sitten siitä kun mentiin edelleen Laajalahteen päin niin sitten siinä vasemmalla puolella oli tämmöinen iso iso sikala, joka haisi hirveältä, kun piti kävellä ohi, kun meni kouluun.

Ja sitten kun käveltiin edelleen niin siitä tuli tämä Leppävaaran kartano. Mikä nyt on hieno, niin me ihmeteltiin kauheasti, että kun sanottiin, että se on tehty sokerilaatikoista, niin lapsen mieli, että miten sellainen voi pysyä kasassa! Minulle tuli mieleen että oli sellainen palasokerit oli tämmöisissä, palmusokerit tällaisissa pahvilaatikoissa. Miten niistä on voinut rakentaa tollaisen hienon talon?

[musiikkivälike]

Sakari Heiskanen:

Tässä tämä henkilö muistelee sokerilaatikoista tehtyä taloa ja itse asiassa se ei ole ihan tuulesta temmattu asia, eikö niin?

Arja Salmi:

Joo, ei kun se liittyy tähän sokeritehtailijaan. Kiseleff oli ilmeisesti tarka ja aikaansa edellä, että ymmärsi tämän kierrätysmateriaalin arvon. Se tuotiin se raakasokeri maahan semmoisissa vankoissa, niin kuin puulaatikoissa, ja nehän oli semmoisia varmaan 20–30 senttiä leveitä lankkuja ne sokerilaatikoiden lankut, ja se tosiaan, sen talon kehikko on tehty – tai runko. Ja se arkkitehti joka on sen suunnitellut, niin hän oli perehtynyt sen tyyppiseen rakennustekniikkaan, ja sehän oli alunperin kesähuvila. Siinähän ei ollut eristeitä ollenkaan.

Niitä on Ruissalossa muutama samalla tekniikalla tehty ja semmoinen arkkitehti Chiewitz, jonka hienoja huviloita on säilynyt Ruissalosta, niin on sillä tekniikalla.... mutta sitten se linnamaisuus, kun sitä sanotaan sokerilinnaksi, se oli sitten taas hänen, tai siinä ajatellaan, että kun hän perusti myös kaasutehtaan Helsinkiin – ensimmäiset kaasuvalot tuli Helsinkiin tämän Kiseleffin ansiosta – niin Tukholman kaasulaitoksen toimitalossa on ihan samanlaiset volyyttipäädyt. Ja sitten Rouva Amalian suku oli hollannista ja sellaisia volyyttipäätyjähän on Amsterdamin kanavat täynnä.

Sakari Heiskanen:

Joo, se on jotenkin semmoisen keskieurooppalaisen oloinen.

Markku Salmi:

Nää sokerilaatikot aiheutti ongelman, että – sehän oli erittäin vankkaa pohjois-amerikkalaista mäntyä.

Arja Salmi:

Mutta se oli sitä mäntyä sen takia että se on hajutonta. Se ei tartu siihen sokeriin.

Markku Salmi:

Se säilyttää sokerin maun ennallaan. Ne oli lyhyitä. Ja sen takia jouduttiin tekemään semmoinen pystyrunkoratkaisu siihen. Että hirret menee pystyssä varsin tiuhaan.

Arja Salmi:

Jotain metrin välein suurin piirtein

Markku Salmi:

Metrin välein. Että sit se on tavallaan koottu niinku Lego-palikoista se linna. Ja ne on erittäin hyvässä kunnossa edelleenkin.

Arja Salmi:

Ja siellä on sen rakennuksen ullakolla jätetty, kun se restauroitiin, yksi huone, jossa näkyy sitten se rakenne, ja sieltä pilkottaa niitä lautoja, niin siellä näkyy sellainen leima, “Kuuba”.

Sakari Heiskanen:

Niin just, että ne tullut...

Arja Salmi:

Ne on tullut sieltä Karibialta.

Sakari Heiskanen:

Samalla kuin sokerikin.

Arja Salmi:

Ja en tiedä voiko sen... siis hän omisti sen Töölön sokeritehtaan, joka on nykyisen oopperan paikalla. Niin sinnehän pääsi laivat ennen kuin Pitkä silta rakennettiin ihan sinne oopperalle asti.

Sakari Heiskanen:

Töölönlahdelle asti tai perukoille.

Arja Salmi:

Kovassa myrskyssä joku sokerilasti oli kastunut, vaikka ne oli niissä laatikoissa, Niin ne ei tiennyt ensin mitä siitä tehdään mutta sitten ne oli keksinyt, että siitä tehtiin rommia.

Sakari Heiskanen:

Niin sokeria... rommia.

[naurua]

Arja Salmi:

Sulannutta sokeria.

Markku Salmi:

Ettei totuus unohtuisi, niin kaikki ihailee sitä Albergan kartanoa nyt, mutta Espoon kaupunki hankki sen. Helsinki pakkomyi sen Espoolle, ja Espoo oli purkamassa sitä, kunnes Leppävaara-seura ja nykyinen Perkkaa-Vermo-seura sanoi että “ei käy” ja käynnisti sitten tämmöisen kampanjan, jonka perusteella se saatiin sitten rauhoitettua.

Arja Salmi:

Niin haettiin sille rakennussuojelulain mukaisesti suojelua.

Markku Salmi:

Ja nyt se on kaupungin ehdottomia, hienoja vierailukohteita, se on oikein helmi.

Sakari Heiskanen:

Kyllä, mutta toi mitä sanoit niin itse asiassa kuvaa hyvin meidän aikakautta. Meillä on tälläkin hetkellä esimerkiksi Auroran kartanon kanssa ollut se kysymys että mitä sille tehdään. Ja vanhojen rakennusten kanssa on vähän tämmöinen kysymys, että ei kukaan halua. Ja sama itse asiassa koskee Britanniaa. Siellä on vanhoja kartanoita, jotka meinaa romuttua.

Markku Salmi:

Joo ja meillä on Leppävaarassa toinen, Leppävaaran vanhin rakennus, eli tämä Gransin kestikievari. Me ollaan nyt haettu sille suojelua, ja ei mun mielestä tarvitse tietää, mitä niille tehdään kunhan pidetään ulkokuori kunnossa. Kyllä meitä sitten seuraavat sukupolvet keksii sille jotain käyttöä, mitä se sitten onkaan. En tiedä, AI-pajoja tai mitä onkaan, mutta ei anneta niiden nyt rapistua. Jos ne kerran rapistuu, niitä ei saa takaisin.

Arja Salmi:

Espoon kaupungilla on noin 400 vanhaa suojeltua rakennusta omistuksessaan.

Markku Salmi:

Joo, mutta tämäkään ei ole Espoon kaupungin piikkiin, vaan se on yksityinen rakennusyritys joka antaa sen rapistua.

Arja Salmi:

Espoon strategia on nyt yrittää myydä niitä yksityisille koska kaupunki tunnustaa että se ei pysty tekemään niille mitään.

Sakari Heiskanen:

Leppävaaran kartano on yksi merkkirakennus tietenkin Leppävaarassa.

Markku Salmi:

Albergan kartano.

Arja Salmi:

Siinä menee sitten sekaisin tämä.

Markku Salmi:

Leppävaaran kartano on se Heurlinien omistama kartano.

Arja Salmi:

Mutta saanko minä vielä kertoa, että miksi tämä rouvakin kutsui sitä Leppävaaran kartanoksi? Kun suomenkieliset eivät halunneet sanoa, että se on Albergan kartano, niin sitten ruvettiin kutsumaan sitä Leppävaaran kartanoksi. Mutta sitten oli toinen Leppävaaran kartano vielä, ja siitä tuli kamalaa sekaannusta sitten.

Markku Salmi:

Se on vuodelta 1911, ettei sekään ihan uusi ole.

Sakari Heiskanen:

Mutta sitten mennään toisenlaiseen merkkirakennukseen, eli Maxiin.

[insertti alkaa]

Sakari Heiskanen:

Muistatko sinä Maxin? Sello on rakennettu koko lailla sille paikalle, missä Maxi on ollut silloin, mutta onhan tämä nyt ihan hirveän paljon isompi.

Jussi Lahtinen:

Muistan. Maxi Market. Pellolla oleva, suorakaiteen muotoinen, valtava peltihalli ja suuri parkkipaikka.

Sakari Heiskanen:

Joo, ja jossa oli sellainen kuutio siinä päällä.

Jussi Lahtinen:

Joo, M-kuutio.

Sakari Heiskanen:

Mä oon miettinyt, että onko se niin, että sitä kuutioa ei alun perin ollutkaan siinä, vai onko sä jättänyt pois sen vaan tosta kuvasta?

Jussi Lahtinen:

Mä jätin sen kuvasta pois. Jos sen laittaa liian pienellä, se näyttää, että mikä hiton kuutio toi, ja jos se on liian iso niin se huutaa, että koko Leppävaara on pelkkää Maxia.

Sakari Heiskanen:

Hectorin jossain biisissä sanotaan, että “Maxi Market on naapurinain”. Se kuvaa jonkunlaista aikakauden muutosta, se Maxi.

Jussi Lahtinen:

Se on ollut siinä mielessä edellä aikaansa., pelto, jonne on tehty suorakaiteen muotoinen rakennus, joka täytetään tavaralla, ja iso parkkipaikka.

[insertti päättyy]

Sakari Heiskanen:

Tuossa kerrottiin siitä, että minkälainen se alue oli ennen sitä, ja sieltä jotenkin tuli sellainen kuva, että se on ollut jättömaata mutta kyllä siinä varmaan peltoa on ollut.

Markku Salmi:

On siinä alun perin ollut.

Arja Salmi:

Joo, se on ollut Albergan kartanon peltoja.

Markku Salmi:

Siinä oli venäläisten telttaleiri silloin linnoitustöiden aikana.

Sakari Heiskanen:

Mutta pystyttekö te kertoa siitä taustasta, että miksi Maxi just rakennettiin siihen?

Markku Salmi:

Se... Elanto.

Arja Salmi:

Se oli Helsingin kaupungin maata.

Markku Salmi:

Joo, ja Tanner oli varmaan oli silloin Elannon pääjohtajana ja silloin oli varmaan vaikutusvaltaa sitten taas Helsingin kaupunkiin. Se vuokrattiin, ja se ei ole peltihalli vaan se on Siporex-halli ja se kierrätettiin täysin sitten purkamisen yhteydessä.

Arja Salmi:

Ja jopa se Maxin kuutio, niin joku osti sen ja siitä on tehty kesämökki.

Markku Salmi:

Saanko mä siihen kuution sanan vielä kertoa semmoisen kaikkein hellyttävimmän tarinan Maxista, mitä ikinä mä oon kuullut. Ja mä oon ollut sentään Maxin viinakaupassa töissä!

Yksi pikkutyttö oli kuvitellut pitkään, kun se kaikki joululahjat tuli Maxista, että joulupukki asuu siinä kuutiossa ja tuo ne sieltä. Jos tää ei sulata sydämiä, niin ei mikään.

Arja Salmi:

Ja sitten...

Sakari Heiskanen:

Missä hän nykyään asuu?

Markku Salmi:

Joulupukki?

Sakari Heiskanen:

Niin kun sitä kuutiota ei enää ole.

[naurua]

Markku Salmi:

Sehän on siellä...

Arja Salmi:

...kesämökkitontilla!

Mutta toinen hellyttävä juttu on, kun ihmiset kauhisteli sitä Maxin valtavaa maanvaraista parkkipaikkaa, niin monet lapset on pienenä leikkineet Maxin parkkipaikkaa. Olohuoneen lattialle on kipattu kaikki pikkuautot ja sitten ne on...

Sakari Heiskanen:

Mä kuulun niihin lapsiin. Mä oon siis leikkinyt pikkuautoilla ja muistan hyvin sen, kun mentiin Maxiin ja se oli tosi iso juttu aina. Ainakin sai unelmoida, että saisi jotain.

Markku Salmi:

Ja Maxin viinakauppa oli ensimmäinen täyden palvelun itsepalvelukauppa. Ja mä olin siinä ihan alkuaikoina, ja se oli jännä katsoa, että miten varsinkin vanhat miehet, kun ne tuli sinne sisälle, ne oli hyvin hämillään, ne oli hyvin eksyksissä. Sitten ne tuli kysymään, että voiks... tuon Koskenkorvapullon ihan ottaa? Aikaisemminhan viinapullot ei saaneet näkyä.

Sakari Heiskanen:

Eikä saanut koskea.

Markku Salmi:

Ei!

Arja Salmi:

Niin ja ne piti kääriä paperiin että ei saanut näkyä katukuvassa sitä.

Markku Salmi:

Mutta se oli iso iso muutos. Ja Maxihan oli eka tämmöinen itsepalvelutavaratalo. Rake Oy oli siinä takana. Se oli tehty amerikkalaisen mallin mukaan. Se mullisti koko tämän kaupankäynnin.

Arja Salmi:

Niin, ja siellä oli jopa aluksi tuommoinen rullaluistelurata, joka oli tavallaan luistinrata siellä.

Sakari Heiskanen:

Missä siellä?

Arja Salmi:

Mä en ole nähnyt kuvaa siitä koskaan, mutta se ei niinku ollenkaan ottanut tulta. Niin aika äkkii se sitten heivattiin veks.

Sakari Heiskanen:

Miksi mulla on semmoinen mielikuva että mä oon nähnyt rullaluistelusta kuvia – liikkuvaa kuvaa – Maxista. Onko se, hei, muistatteko te sellaisen Kivikasvot-sketsin mikä tapahtui Maxissa?

Arja Salmi:

Ei,

Sakari Heiskanen:

Kukaan ei muista,

Markku Salmi:

Se tapahtui ihan elävästi siellä... siis sketsejä. Se oli välillä tosi villiä meininkiä.   

Sakari Heiskanen:

Me joudutaan varmaan leikkaamaan tämä pätkä pois, koska tämä on joku semmoinen mun uneen tullut juttu mikä ei ole todellinen ollenkaan.

Markku Salmi:

Se on sun henkilökohtainen ongelma

Sakari Heiskanen:

Kyllä. [naurua]

Arja Salmi:

Siellä oli pallomeri myös. Mutta se ei ollut pallomeri, vaan ne oli tota superlon-kuutioita minne lapset sai hyppiä. Muksula.

Markku Salmi:

Muksula.

Arja Salmi: niin semmoinen lapsiparkki, ja meidän yksi tuttu on ollut siellä vahtimassa nuorena tyttönä, niin hän sanoi että se oli aivan kamala, koska lasten hiukset tuli siitä superlonista hirveän sähköisiksi.

[naurua]

Ne oli kaikki semmoisia peikon näköisiä kun ne hyppi siellä, niin hirveästi sähköä ilmassa.

Sakari Heiskanen:

Kun se Maxi sitten loppujen lopuksi purettiin, niin kun te olette pitkään seurannut Leppävaaran tilannetta, miten ihmiset suhtautui siihen? Kun Maxi oli... alun perin jotkut suhtautui siihen semmoisena ikään kuin kaupallisuuden, jossain mielessä negatiivisena rappion asiana, kun se rakennettiin, mutta että, kun se purettiin, niin oliko ihmiset tyytyväisiä vai oliko siinä sellaista suojeluhenkeä, että se haluttaisiin säästää?

Markku Salmi:

Nostalgiaa ja suurta surua.

Arja Salmi:

Niin siellä oli järjestetty

Markku Salmi:

...muistotilaisuus...

Arja Salmi:

...viimeisenä päivänä niin siinä ovella, kun ne oli mennyt kiinni, oli ollut jotkut ihmiset itkemässä.

Markku Salmi:

Nimittäin Maxin eduksi pitää sanoa se, että Maxi hoiti erittäin hyvin näitä paikallissuhteita. Siellä oli hiihtokilpailuja, siellä oli Maxin ympärijuoksukilpailuja,

Arja Salmi:

Missikilpailut.

Markku Salmi:

Missikilpailuja. Sitten siellä oli vielä näitä tämmöisiä rallikilpailuja siellä parkkipaikalla

Arja Salmi:

Helikopterilennätystä.

Markku Salmi:

Helikopterilennätystä. Ja se kaiken huippu oli Maxin synttärit, jolloin oli niin iso kakku että se tuskin mahtui Maxin sisään. Ja sitten jengi aina kilpaili, kuinka monta palaa pystyi syömään sitä. Ja ehkä siitä oli vielä sanottava se, että kerrottiin siitä Maxin tulipalosta, kun Maxissa sattui varastopalo...

Sakari heiskanen:

Sen mä muistan.

Markku Salmi:

Onneksi mitään vahinkoa ei sattunut. Mutta Maxi myi varmaan kaksi kuukautta sen jälkeen savualekamaa, ja tätä kamaa tuotiin ympäri Suomea sinne ja myytiin savalekamana ja meidänkin vanhin poikakin oli savuvaipoissa vaikka kuinka pitkän aikaa.

Arja Salmi:

Appiukko kävi sieltä hamstraamassa.

Sakari Heiskanen:

Mitä siis ne ei ollutkaan siis oikeasti vaurioituneita?

[naurua]

Markku Salmi:

Oli varmasti!

Sakari Heiskanen:

Mä muistan, että mä kävin levykaupasta ostamassa savunhajuisia levyjä.

Markku Salmi:

Joo, ja se oli yksi Suomen parhaista levykaupoista

Sakari Heiskanen:

Niin oli ehdottomasti.

Markku Salmi:

Erittäin hyvä.

Arja Salmi: Siellähän oli muun muassa Hurriganesin levyn julkkarikeikka,

Markku Salmi:

Roadrunner.

Arja Salmi:

Roadrunner. Julkkarikeikka.

Sakari Heiskanen:

Oikeasti?

Arja Salmi:

Joo-o.

Sakari Heiskanen:

Olitteko te mukana?

Arja Salmi:

Ei ole oltu sillä hetkellä. Mutta toi Sami Yaffa on muistellut sitä, kun se pikkupoikana oli toppatakkien keskellä siellä.

Markku Salmi:

Ainoana diinarina. Ja nähnyt, kun Remu esiintyi. Miten se oli, “kuin julma härkä”.

Sakari Heiskanen:

Niin tietenkin ne myös soitti siellä.

Arja Salmi:

Mutta siellä oli aika huono akustiikka. Se on ollut varmaan kauheata kakofoniaa.

Sakari Heiskanen:

Niin varmasti, joo.

Arja Salmi:

Mutta siis Maxi on ihmisille ikoni kyllä Leppävaarassa. Tietysti tämmöiset kulttuuri-ihmiset ehkä kauhistelee sitä, jotka on kaupallisuutta vastaan, mutta se jotenkin osasi ehkä ottaa sitten semmoisen tavallisen ihmisen arjen tarpeet huomioon, että ne Maxin johtajat on olleet aika taitavia kyllä.

Markku Salmi:

Ja me ollaan kerätty Maxi-krääsää, erilaista tavaraa, pikkuautoja jossa on Maxi-logoja.

Arja Salmi:

Lippalakkeja ja tonttulakkeja...

Markku Salmi:

..ja tonttulakkeja ja vaikka mitä. Meidän nettisivuilla on erinomainen kokoelma Maxi-historiaa.

Sakari Heiskanen:

Missä ne on teillä kotona? Onko ne teidän olohuoneen hyllyllä?

Markku Salmi:

Joo, ne odottaa sitä Leppävaaran museon perustamista.

Sakari Heiskanen:

Kertokaa siitä.

Markku Salmi:

Sitä ei vielä ole. Se on se ainoa murhe.

Arja Salmi:

Ihmiset toivoisivat koska Leppävaarassa on niin paljon sitä historiaa, että pitäisi olla paikka, jossa siihen voisi tutustua.

Markku Salmi:

Meillä on Leppävaaran tiilitehtaan tiili. Todennäköisesti. Leppävaaran tiilitehdas toimi Ruukinrannassa 1700-luvun puolivälissä.

Ja teki tiiliä Suomenlinnaan. Se on yksi, joka siellä odottaa.

Arja Salmi:

Ja ihmisillä on kotonaan kaikennäköistä,

Markku Salmi:

Odottaa vaan lähtölaukausta.

Arja Salmi: ...tauluja, on hirveä määrä maalauksia Leppävaarasta. Esineitä.

Markku Salmi:

Sitten on kuparipannu, tehtailija Hätisen kuparipannu, palokunnan miesvoimaruiskua ja mitä muuta nyt voisi kuvitella. Kirjoja on aika paljon kanssa

Sakari Heiskanen:

Onko tämä vain puheen tasolla vai onko teillä joku suunnitelma?

Arja Salmi:

Tämä puheen tasolla.

Markku Salmi:

Haluatko tulla katsomaan?

Sakari heiskanen:

Mielelläni!

Arja Salmi:

Siis museon perustaminen on puheen tasolla, mutta se on koko tämän yli 20-vuotisen kansalaismuistipiirin haaveissa ollut.

Markku Salmi:

Espoon kaupunginmuseon pysyvässä näyttelyssä, joka nyt on musta purettu ja tehdään uutta, niin siinä on ollut erittäin tukeva ja hyvä setti leppävaaralaista aineistoa.

Arja Salmi:

Siellä oli yksi Maxin kassi, muovikassi.

Markku Salmi:

Meillä on enemmän niitä.

Sakari Heiskanen:

Hei me jätetään nyt... kiitos paljon, Arja ja Markku, että tulitte tänne ja niin kuin mä sanoin niin me ei voida kaikkea käsitellä kuitenkaan. Mutta me jätetään tämä keskustelu nyt siihen Maxin kassi -visioon, jonka te annoitte mulle. Mä muistan ne niin hyvin, se oli semmoinen jonkunlainen lahjajuttu. Siellä oli aina jotain kivaa.

Ja tietysti me voitaisiin puhua, tulla vaikka mihin Selloon ja nyky-Leppävaaraan. Mutta mä kehotan siis tosiaan kuuntelijoita menemään kuuntelemaan Aria ja Markun juttuja, lukemaan niitä kirjoja ja osallistumaan siihen Leppävaaran muistamiseen. Nimittäin, mun mielestä museo ei ole pelkästään rakennus, vaan se on myös se, että me tullaan ihmisinä toistemme kanssa puhumaan niistä muistoista ja jaetaan niitä.

Kiitos siitä, että teette sitä työtä.

Markku Salmi:

Kiitos sulle.

Arja Salmi:

Kiitos.