Katse Espooseen -podcast, jakso 1: Espoonlahti – kun naapurina oli Neuvostoliitto

Katse Espooseen -podcastin ensimmäisessä varsinaisessa jaksossa sukelletaan Espoonlahden alueen historiaan, erityisesti Kivenlahden/Stensvikin sekä Soukan alueiden muisteluihin. Vieraina jaksossa ovat Hannu Juhola sekä Hannele Naatula.

Kuuntele jakso Soundcloudissa(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan)

Kuuntele jakso Spotifyssa(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan)

Kuuntele jakso Suplassa(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan)

Kuuntele jakso Lämpiössä(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan)

Sakari Heiskanen, podcastin juontaja:

Tervetuloa Katse Espooseen -podcastin pariin. Tämä on Espoon kaupungin tilaama sarja, osa laajempaa projektia, johon kuuluu myös Jussi Lahtisen Urban AI Art Espoo, digitaalinen taideteos, ja Katse Espooseen -kirja. Kaiken pohjana on muistelupajat espoolaisten ikäihmisten kanssa. Katse Espooseen -kirjan kuudella aukeamalla ja tässä sarjassa keskitytään kuuden Espoon suuralueen historiaan, nykypäivään ja paikallisiin tarinoihin. Samalla etsitään kaupunginosien omaa identiteettiä ja pohditaan: Onko Espoolla sellaista? Mitä on espoolaisuus?

Minä olen Sakari Heiskanen. Tänään suuntaan huomioni kohti Espoonlahden suuraluetta eli Suur-Espoonlahtea, joka kattaa yhteensä yli 60 000 ihmisen asuinalueet. Jakson vieraaksi olen saanut kaksi alueen asiantuntijaa, soukkalaisen sivutoimisen kotiseutuoppaan Hannele Naatulan sekä Kivenlahdessa syntyneen ja siellä asuvan Hannu Juholan.

Me keskustellaan muun muassa ajasta, jolloin Neuvostoliitto miehitti Soukan ja Kivelahden vastarantaa, ja Suomen ensimmäisestä musafestivaalista, joka pidettiin Soukassa. Ja myöskin siitä, miten alue on kehittynyt vuosien varrella. Mutta ihan ennen kuin mennään Hannelen ja Hannun kanssa keskustelemaan, kuunnellaan mitä taiteilija Jussi Lahtinen on itse kertonut tästä kirjasta, jossa yksi aukeama siis koskee Espoonlahtea.

Otetaan katse Espoonlahteen!

Jussi Lahtinen:

Espoossa on esimerkiksi Nuuksio, joka on metsäalue, niin tää on niin kuin Espoonlahti ja mulle on tää niin kuin merellinen Nuuksio. Elikkä hienoa luontoaluetta, kaikki ne pienineen niemineen, kivisine saarineen, rannikkoineen. Espoonlahden arkistojen ja kuvastojen kuvastoissa löytyi luodolta toiselle pieniä siltoja. Tälläistä rannikkohyppelyä saarelta, niemeltä, luodolta toiselle, kiveltä toiselle. Leimaava piirre on myös kalliomaisuus ja korkeuserot, mikä Espoonlahdessa on, minkä halusin kuvata. Rakennukset nousevat kalliopohjilta ylöspäin.

Sakari Heiskanen:

Tervetuloa Hannele Naatula ja Hannu Juhola.

Hannele, sä oot Soukasta kotoisin tai asunut Soukassa nyt 25 vuotta ja teet siellä tämmöisiä historiakierroksia. Mä voin kuvitella, että jos sä meet soukkalaisille kertomaan niiden omasta historiasta, niin se ei varmaan ihan helppoa aina. Onko näin?

Hannele Naatula:

Paikallisille opastusten pitämistä ei tarvitse sillain jännittää, koska yleensä silloin kun on paikallista väkeä siinä mukana, niin niistä tulee sellaisia vuorovaikutteisia. Eli vaihdetaan kokemuksia ja tietämystä paikallisista asioista ja se on tosi mukava, kun itsekin sitten joka kerta saa oppia jotakin uutta.

Sakari Heiskanen:

Niin että se on niin kuin kaksisuuntaista. Mistä kaikista paikoista sä teet sellaisia opastuksia?

Hannele Naatula:

Mä olen erikoistunut Espoon rannikkoon ja saaristoon, eli käytännössä ihan tämä koko merellisen Espoon alue ja sitten myöskin saariston puoli ja myöskin tuo Kirkkonummen puolella Porkkalan saariston alue on sitä mun ominta seutua.

Sakari Heiskanen:

No siitä me päästään aika hyvin toiseen vieraaseen. Hannu, sä oot itse asiassa syntynyt Kivenlahteen tai Kivenlahdessa ja aikana jolloin se oli vielä Stensvik ja itse asiassa silloin Stensvikin rannalta näkyi Neuvostoliittoon, eikö niin? Ja silloin sä olit kuusi, seitsemän?

Hannu Juhola:

Mä olin kuusi ja puolivuotias.

Sakari Heiskanen:

Mutta sä muistat kuitenkin siltä ajalta jotain?

Hannu Juhola:

Kyllä, kyllä. Etenkin silloin isän aikana, tai isä otti mukaan, kun oli kova kalamies, niin kalastettiin paljon kalaa. Tuli siinä, tosin siinä oli semmoinen rajavyöhyke, että siinä ei kuka tahansa päässyt. Mutta isä otti mut mukaan, ja rannalla kun ongittiin niin kesäaikana etenkin, niin joskus viikonloppuisin, milloin olikaan, kuului vähän kovempaa musiikkia naapurin puolelta ja laulu, että siellä oli jotkut mitkä lie bileet, juhlat tai vastaavat päällä.

Sakari Heiskanen:

Tarkennan, että siis veikö sun isä sit sinne ikään kuin Suomen aluevesivararajan ulkopuolelle?

Hannu Juhola:

Ei, ei missään nimessä, että se oli niin kuin siinä rannan kupeessa lähinnä laiturilta, mutta myöskin veneellä ja sitten tuolla Soukan puolella käytiin myöskin, koska siellä oli näitä rajapisteitä Soukanniemessäkin.

Sakari Heiskanen:

Miltä kuulostaa Hannelle tällainen tarina sun oppaan näkökulmasta?

Hannele Naatula:

Kuulostaa oikein mielenkiintoiselta. Tällaisia tarinoita nämä munkin opastettavat tulee sinne opastukselle kuuntelemaan.

Sakari Heiskanen:

Joo. Katsotaan tätä Jussin tekemää kuvaa nyt yhdessä. Hannele, mitä sä näet? Löydätkö sä mitään tuttua tästä kuvasta?

Hannele Naatula:

No ainakin toi harmaa kalliojyrkänne tuossa on semmoinen hyvin Espoonlahtea kuvastava, koska ne Espoon puolen rannat paikoin on tuommoiset hyvin jyrkät just siinä Soukassa. On tämä Kasavuori, joka tunnetaan hienona näköalapaikkana, jolla on paljon muutakin merkityksellistä historiaa. Sitten kun siitä jatketaan edelleen matkaa Kivelahden suuntaan niin siellä on vastaavanlainen paikka sitten.

Eli Soukassa on Kasavuori ja sitten Kivelahdessa tämä Tyrskyvuori.

Sakari Heiskanen:

Sitten tuolla ihan melkein keskellä on tuommoinen pieni silta joka näyttäisi menevän niin kuin luodolta toiselle. Mä mietin, että tuommoisia on Suvisaaristossa edelleen. Käytkö sä Suvisaaristossa paljon?

Hannele Naatula:

No enempi kyllä ulkosaaristossa ja vähän ulompana, kun Suvisaaristo on kuitenkin sitä ihan tavallaan sisäsaaristoa tai oikeastaan mannerta, koska sinne menee ihan tämmöinen kunnollinen silta, jota pitkin pääsee autollakin sinne siirtymään.

Sakari Heiskanen:

Onko siellä jotain sun helmiä siellä vielä Espoon puolella saaristossa, missä te aina käytte?

Hannele Naatula:

No kyllähän Espoon puolella on moniakin tosi hienoja veneilykohteita. Yksi semmoinen aliarvostettu paikka on Bylandet, joka on itse asiassa Kirkkonummen puolella, mutta kuuluu Espoon kaupungille. Siellä on paljon mielenkiintoista siis Porkkalan vuokra-ajalta ja sitten myöskin se on tämmöinen hieno ulkosaari.

Sakari Heiskanen:

Mitä tämä tuo sulle mieleen Hannu? Sä oot rajavartiomiehen lapsi, asunut siinä merenrannalla ja nykyäänkin asut siellä. Onko sulla veneilyhistoriaa?

Hannu Juhola:

Joo. 1970-luvun olisiko loppupuolella joskus, niin hankin oman moottoriveneen ja sillä tuli kuljettua kyllä ihan Bylandit ja Porkkalaa myöden. Ja sitten myöhemmin vähän isompi moottorivene, kuitenkin perhettä tuli ja muksua, niin kaikki mahduttiin kulkea. Kyllä nämä lähisaaristot kaikki tuli tutuksi.

Sakari Heiskanen:

Mä laitan nyt täältä pyörimään tällaisen, missä Jussi kertoo itse siitä kuvasta.

Jussi Lahtinen:

Tässä ainakin itse löytäisin Espoonlahdessa tämmöistä seikkailua, että nämä veneilijät jotka tässä soutaa niin pääsee rantaan ja pääsee kiipeämään tikapuita pitkin rakennukseen, jonka kautta pääsee seikkailemaan rannasta ja sillan yli ja toiselle puolelle. Tää on tämmönen tasohyppely.

Sakari Heiskanen:

Kyllä tässä on niinku, jos menee vasemmalta oikealle, on semmoinen tarina. Tuolla on toi pieni silta tuolla keskellä, niin se on hyvin pieni mutta se on niin keskeinen siellä paikalla tää kuva, että sä oot ajatellut, että sillä on joku iso merkitys tässä. Ja se on just tää saaristohyppely.

Jussi Lahtinen:

Jep, ja se mielikuvitus just, että miten kun menis tuolta tämmöstä reittiä… ajattelee, että alkaa kulkemaan mielikuvituksen avulla tässä maisemassa.

Sakari Heiskanen:

Nuuskamuikkunen vaan puuttuu siitä, ongella. Meidän soutuveneen nimi Hejsan muistuttaa myös siitä, että Espoo on ollut hyvin vahvasti ruotsinkielinen.

Jussi Lahtinen:

Joo, se on tässä arkistomateriaalia etsiessä näitä kuvia ja ylipäätään alueiden kuvia. Ruotsin kieli on olennainen osa näiden alueiden historiaa, esimerkiksi Övre gård, Yläkartano, Hejsan-vene, Espoonlahti, Esboviken.

Sakari Heiskanen:

Soukka, Sökö.

Jussi Lahtinen:

Kyllä, se on Sökö.

Sakari Heiskanen:

Hannu, sulla on tämä ruotsinkielinen tausta, niin kerro minkälainen se oli se ruotsinkielisyys silloin sun lapsuudessa?

Hannu Juhola:

No ruotsinkielinen seutu on tämä Stensvik. Silloin oli, ja äiti oli tuolta Kauklahdesta kotosin, suomenruotsalainen. Ja sitten kun tämä Porkkalan rajavartiosto perustettiin sotien jälkeen niin isä ja yks kymmenen muuta sotilasta asutettiin Kahvi-Kaisaan. Eli niitä oli yksitoista rajamiestä Kahvi-Kaisassa asumassa ja tietysti sotilailla, niin kuin kelle tahansa miehelle, tanssipaikka pitää löytyä ja lähin oli tietysti tuo Kauklahden tanssipaikka, rannikkotyöväen talo. Siellä oli säännölliset ja epäsäännölliset tanssiaiset, ja siellä isä tapas äitini - ja sitten hynttyyt yhteen ja muuttivat Stensvikiin, ja saivat asunnon entisestä kartanon työväen asunnosta, Kolhoosi nimeltään, iso puurakenteinen talo, aika lähellä rantaa nykyisen Merivalkaman päädyssä Meritorin koulun vieressä.

Sakari Heiskanen:

Onko se tässä Jussin kuvassa? Onko se tuo vanha rakennus oikein?

Hannu Juhola:

Se on aika lähellä. Joo, se on vanha rakennus ja se ei ole kovin kaukana näistä meritorneistakaan nykyisistä näistä neljästä kerrostalosta

Sakari Heiskanen:

Kuvassa on tämän näköiset.

Hannu Juhola:

Siinä lähellä oli.

Sakari Heiskanen:

Tarkoitatko, että sä oot asunut tuossa talossa?

Hannu Juhola:

Nimenomaan talossa. Se oli vanha kartanon työväen asunto ja sitä kutsuttiin Kolhoosiksi. Ei millään muulla nimellä. Ja siinä oli neljä yksiötä koko talossa. Ja jokaiselle perheelliselle, niin yksi perhe sai yhden yksiön käyttöön. Me asuttiin siinä sitten vuoteen 1956 kun lähdettiin pois, niin kuusi ensimmäistä vuotta asuin siinä.

Sakari Heiskanen:

Mukavuudet oli varmaan ajanmukaiset.

Hannu Juhola:

No oli ajanmukaiset, vesi kannettiin läheltä, kaivo oli lähempänä rantaa. Ja joku talvi oli niin kylmä, että se kannettu vesi ämpärissä niin jäätyi yöaikaan, että patterit ei ollut oikein kondiksissa.

Sakari Heiskanen:

Ei ollut maalämpöä eikä lattialämmitystä…

Hannu Juhola:

Ei ollut vielä, ei ollut, ei ollut.

Sakari Heiskanen:

Onko tämä talo vielä siellä? Siis sä sanoit että se on näiden tornien kohdalla.

Hannu Juhola:

Ei ei, ei. Se oli varmaan niitä ensimmäisiä sitten, kun tämä purkuvimma tuli päälle, niin lähti pois niin kuin kaikki muutkin siinä rannassa oleva paja, sepänpaja ja mitä kaikkea siinä olikaan.

Sakari Heiskanen:

Sinun äiti oli siis ruotsinkielinen niin kuin Espoossa oli tapana ja isä oli suomenkielinen.

Hannu Juhola:

Kyllä, Porista ja Pomarkusta kotosin ja sieltä lähti sotiin ja sotien jälkeen sitten tänne Kivenlahteen rajavartioston palvelukseen.

Sakari Heiskanen:

Mutta hän ei oppinut sitten ruotsia?

Hannu Juhola:

Ei, joskus yritti kyllä kahden viskin jälkeen, mutta jäi niin huonoksi, että äiti sanoi, että ei kannata edes yrittää.

Sakari Heiskanen:

Jos mä ymmärsin oikein että te muutitte Lohjalle silloin kun Porkkala saatiin takaisin. Mutta sitten te olette muuttaneet Kirkkonummelle sieltä ja itse asiassa sille alueelle, jossa neuvostojoukot oli. Niin minkälainen kokemus se oli?

Hannu Juhola:

Se oli hyvä kalapaikka, edelleen se Långvik. Mutta silloin me muutettiin nykyiseen Tanskarlaan niin se talo missä me asuttiin se kymmenen vuotta oli kuulunut tähän vanhaan Danskarbyn kartanoon. Silloin kun muutettiin, kartanosta ei ollut mitään jäljellä tän parenteesin jälkeen, vaan kaikki oli hienoja takkoja lukuun ottamatta tuhottu ja se talo missä me asuttiin oli semmoinen iso vanha talo, pistettiin kuntoon se talo. Ja siitä eteisestä meni se, oli pitkä eteinen, käytävä, niin huomattiin veljen kanssa, että siellä on joku kolo siinä katossa peitetty ja mentiin sitten sinne vintille, joka oli täynnä sahanpuruja ja potkittiin niitä sahanpuruja sitten sinne tänne ja löydettiin pahvilaatikko jossa oli täysinäisiä 20 kappaletta käsikranaatteja, jotka veli venäläinen oli jättänyt.

Isä sotilaineen ymmärsi sen verran niiden päälle, että näille pitää tehdä jotain, ja mentiin sinne edustussaunan laiturille ja – ja isä pisti meidät sinne vähän piiloon, ja heitti ne kranaatit kaikki 21 kerralla sinne mereen ja kaikki räjähti. Että ne oli siellä katolla ollutkin ties kuinka monta vuotta kuitenkin sitten.

Sakari Heiskanen:

Tuliko kalaa kun räjäytettiin?

Hannu Juhola:

Ei, en muista tuliko.

Sakari Heiskanen:

Onko Hannele tämä Porkkalan miehityksen aika sellainen asia, mihin asiakkaat haluaa palata ja kertoa sieltä tarinoita?

Hannele Naatula:

Joo, kyllä se tulee usein esille ja just vanhempi väki varsinkin, niin tietysti kaikki alueen historia kiinnostaa, mutta tämmöisiä vakioaiheita jotka he nostaa esille, niin on usein siis sota-aika ja sitten myöskin tämä Porkkalan vuokra-aika, että niistä sitten riittää juttuja myöskin. Olen kuullut espoonlahtelaisia juttuja sitten monilta ja esimerkiksi kun meillä on siinä ollut Sandvikin tila nykyisen Santalahden puiston paikalla, niin siihen aikaan kun naapuri oli sitten siinä Espoonlahden toisella puolella, niin kuulemma siellä kovasti pelättiin, että varsinkin talvisin, että ne tulee sieltä jään yli ja oltiin todella pelokkaita ja varovaisia siinä, että ei vahingossakaan mitään paloa saanut näyttää naapurin suuntaan.

Sakari Heiskanen:

Hannu nyökkäilee, että on sulle ollut arkea silloin lapsena

Hannu Juhola:

Joo, kyllähän se oli. Jälkeenpäin tietysti olen kuullut tai lukenut vähän tarkemmin ja faijakin on kertonut vähän tarkemmin niitä. Yksi tunnetapaus on tietysti se Kallvikin kohdalla, se kapein kohta, niin siitä se ylimeno, uutistenlukija ja sitten sen kaverin kanssa meni sinne ja sitten joku löysi ne vaatteet siinä rantsussa, uimarannassa mutta tyyppejä ei näy missään, niin koko se rajavartiokaarti, joka oli vapaana ja töissäkin, niin sehän jumalaton naarausoperaatio suoritettiin silloin. Mutta ei mitään löytynyt ole. Sitten menikö siinä kaksi vai kolme viikkoa, niin sitten kun aina siinä Porkkalan sillan kohdalla se vanha silta, mikä vielä jäljellä on nyt nykyään pyörä- ja kävelysiltana, niin siinä oli, että aina jos naapuri jompikumpi nostaa viirin tai lipun salkoon niin on sitten asiaa vähän enemmän kuin virallista tai epävirallista, mutta kuitenkin niin sitten naapuri nosti, niin nämä kaksi sankaria sitten palautettiin vähän semmoisessa rääsyissä, säkeissä, missä lie ollutkaan, mutta kaksi-kolme viikkoa meni, että ne piti siellä, mutta ei ilmoittanut mitään, että nämä kaverit on, että niitä naarattiin ja naarattiin, mutta ajateltiin mitä ajateltiin, mutta kavereita ei löytynyt niin hätähän oli suuri tietysti silloin.

Mutta tämän tyyppisiä yrityksiäkin sitten oli kuulemma ollut, että jotka sitten puolessa välissä saa ajatella, ei ehkä tämä niin fiksu olekaan, että mennään tuolla.

Sakari Heiskanen:

Niin, oli niin seikkailuja.

Hannu Juhola:

Niin kun se oli aika lyhyt se Kallvikinsalmi siinä just.

Sakari Heiskanen:

Sä olit sen verran pieni että sä et lähtenyt jäätä ylittämään.

Hannu Juhola:

Ei mä en vissiin, en mä uskaltanutkaan, en mä uskaltanutkaan.

Sakari Heiskanen:

Onko tämmöisiä tarinoita enemmän tullut Hannele sun korviin?

Hannele Naatula:

Joo, Espoolahdesta ja varsinkin Soukan alueista ei oikein voi puhua ilman Benita Åkerlundia, joka on Övergårdin emäntä. Valitettavasti on edesmennyt, mutta häntä olen ehtinyt tavata useampaan otteeseen ja joskus soiteltiinkin sitten näissä historia-asioissa, mutta yksi semmoinen tarina muistuu aina mieleen, minkä hän kertoi, että silloin kun hän oli lapsi niin he harrasti lapsena sellaista, että vaikka oli tietysti kielletty menemästä sinne rajalle, niin he ui sinne Espoonlahden keskelle tähän rajan tuntumaan ja sitten ikään kuin uittivat varpaita siellä naapurin puolella. Se oli tosi jännää sitten heistä, että tästä ei kotona kyllä kerrottu, mutta nyt sitten kun aikaa oli jo kulunut huomattavan paljon, niin sitten uskallettiin jo paljastaa, että tehtiin tällaista.

Sakari Heiskanen:

Sun faijas ei olisi varmaan tykännyt tästä.

Hannu Juhola:

Joo, ei ehkä, ei ehkä. Joo, ei kaikennäköistä yrittäjää siellä tietysti oli.

Sakari Heiskanen:

Otetaan vähän tuosta kiinni sitten Benita Åkerlundista, että sä sanoit että sä oot tavannut hänet monta kertaa.

Hannele Naatula:

Joskus aikanaan tuli Benitan kanssa soiteltua, juteltua näistä vanhoista asioista ja monesti kävi niin, että mulla tuli jotakin kysyttävää mieleen ja sitten mä soitin hänelle. Hän tietysti mielellään näistä kertoi.

Sitten se oli yksi kevät ja mulla oli venetyöt siinä just työn alla. Joku tarvike puuttui ja lähdin ostamaan sitä Biltemasta. Olin siellä Bilteman parkkipaikalla, kun Benita soittaa mulle takaisinpäin, että nyt hänelle tuli vielä yksi juttu mieleen. Kyse oli siitä, että Klobbenin edustalle silloin vuonna 1944 teki hätälaskun tämmöinen saksalainen sairauskuljetuskone, niin Klobbenilla, kun siinä oli tämä tämmöinen pieni kalastajamökki siihen aikaan, niin siinä asui tämmöinen saarivahti, joka kävi Björkön saaressa sitten tekemässä Mikkolan huvilalla tarkistuskäyntiä, että siellä on kaikki kunnossa.

Hän oli Klobbenilta mennyt tietä pitkin sinne Björköseen ja siihen oli muodostunut semmoinen... Ei nyt varsinaisesti jäätie, mutta siltä näyttävä ikään kuin reitti, että kun ilmasta päin katto, niin saattoi luulla, että siinä menee tie. Siinä oli käynyt sitten näin, että kun tämä kone päätyi tekemään tämän hätälaskun, niin kippari oli katsonut yläilmoista, että siinähän menee tie ja siihen on hyvä tehdä sitten tämmöinen hätälasku, mutta jää oli sen verran heikko, että se ei kestänyt tätä koneen painoa, vaan se upposi osittain sitten siihen Klobbenin ja Björkön väliin.

Sakari Heiskanen:

Ja ilmeisesti lentäjä menehtyi sitten vai?

Hannele Naatula:

Ei, kyllä siinä kaikki selviytyivät, että he pääsivät siitä kyydistä pois ja siinähän ei kovin paljon vettä ole, että se konekaan ei varsinaisesti uponnut, että se jäi siihen sitten osittain jään pinnalle näkyviin. Saksalaisten kanssa oli vähän hankala kommunikoida, koska paikalliset eivät osanneet sitä saksaa, mutta sitten Sandvikin tilan tytöt olivat lukiossa opiskelleet ja he toimivat siinä sitten tulkkina ja pystyttiin sitten näiden saksalaisten kanssa keskustelemaan.

Sakari Heiskanen:

Mutta sun isä se ei varmaan ollut vielä ’44 siellä rajanvartijana, että olisit kuullut tällaista tarinaa?

Hannu Juhola:

En lainkaan.

Sakari Heiskanen:

Mutta neuvostoliittolaiset ei tullut siitä yli koskaan varmaan… ainakaan tiettävästi.

Hannu Juhola:

Ei, ei.

Sakari Heiskanen:

Oletko sinä kuullut sellaista, että sieltä olisi tullut joku toiseen suuntaan?

Hannele Naatula:

En ole kyllä kuullut. Päinvastoin, että siellä oli todella rauhallista ja ehkä jotain heidän veneitä joskus liikkui. Mutta totta kai se oli suuri helpotus, kun tämä aika poistui ja he lähtivät siitä, koska se oli aika jännää kuitenkin. Sandvikissa oli vielä se tilanne, että siitä oli perheen isäntä menehtynyt silloin muistaakseni jo 1940-luvulla, eli siellä naiset asustelivat sitten keskenään, että se vaikutti varmaan sitten tähän myöskin, että he siellä sitten vähän pelkäsivät enemmän.

Hannu Juhola:

Tuo vielä tuo varsinainen rajatarkastus, niin tietysti ainoa kuljetus oli sen sillan yli, maantiekuljetus. Sitten tämä rautatiejuttu niin sehän on ihan omansa: näiden luukkujen sulkeminen Kauklahdessa ja kaikkea. Isä kertoi etenkin jälkeenpäin, että se oli vähän silleen hassua, että papereita saatiin tarkastaa kyllä, että paperit ja dokumentit oli kunnossa, että kun mene sinne toiselle puolelle, mutta esimerkiksi kuormaa ei vahingossakaan saanut katsoa, että mitä siellä pressun alla on. Ja siellä meni sitten esimerkiksi tämä tunnettu Jyväskylän tai Suomen armeijan karttakeskuksen kapteeni Salo siellä piilossa ja vei niitä karttoja sitten tuonne Majvikiin, joka oli sitten tämä tiedustelupaikka, suoraan KGB:n alainen, ei minkään Porkkalan, Kabanovin alainen systeemi, vaan ne raportoi suoraan Pietariin niistä. Satakuusikymmentä KGB-tiedustelijaa oli siellä Majvikissa. Ja tietysti Majvik oli sitten se parempi, ja sen jälkeen kun menin katsomaan, niin sehän oli kanssa ihan päreinä suoraan sanottuna, niin kuin kaikki siellä.

Hannele Naatula:

Mutta rajavyöhykekäytäntöihin liittyi myöskin joitakin liennytyksiä. Muistan ainakin sen, että kun Pentalassa on ESF:n Paven paikka nykyäänkin, siellä on heidän sitten tämmöinen paviljonki. Ja paviljongilla oli tietysti myös puucee, ja tämä puucee sijaitsi rajavyöhykkeellä. Ja periaatteessa sinne olisi tarjonnut kulkuluvan, että kun käy siellä puuceessä, mutta sitten tämmöinen liennytys oli tehty kuitenkin, että siellä puuceessä sai käydä ilman kulkulupaa rajavyöhykkeellä. Että meni niin tarkasti just siitä se raja.

Hannu Juhola:

Joo, tuossa vielä niin kuin mikä on jäänyt mieleen erityisesti on se, että kun isä muutaman kerran otti mun ja kaverin sieltä Stensvikistä kotoani mukansa  Kauklahteen. Eli silloin se oli, muistan, kesä vielä, niin se oli kesä 1955, mä olin viisivuotias silloin. Mutta muistan kyllä sen, että muutama kerran olin mukana kun siellä vaihdettiin veturit. Tietysti suomalaiset jäi siihen, ja sitten ne suljettiin ne ikkunat luukuilla. Eli sehän oli siihen aikaan sanottu, että maailman pisin tunneli, oliko se 40 kilometriä. Tähtelässä taas junat vaihtoivat, veturit vaihdettiin ja luukut avattiin. Suomalaiset joutuivat maksamaan joka junakuljetuksesta 50 dollaria Neuvostoliitolle siitä, että ne saivat mennä sen pimeän tunnelin läpi. Niiden ikkunoiden blokkaaminen, se ei ollut iso juttu, vaan se, että pääsi siihen veturiin viisivuotiaana ja katsoi niitä mustia, valkoisia mustia miehiä kun ne oli niin nokisia, ja kun se yksikin lappasi sitä hiiltä sinne pesään siinä junaan käyntiä odo- tai ennen kuin lähti liikenteeseen siinä odotellessa, niin teki sitä ja me pojat päästiin sinne mukaan niin se oli se iso juttu siinä. Ei ne luukkujutut, se oli ihan peanuts-homma. Mutta se jäi kyllä todella mieleen ja kun se hönkäs vielä hissukseen se vanha veturi siinä, niin se oli yhtä, se oli kovaa.

Sakari Heiskanen:

Hannele, ymmärsinkö mä oikein, että venekerhon vartiokoppi on ollut joskus joku tällainen rajavartiokoppi?

Hannele Naatula:

Joo, siis siinä on Soukan venekerhon paviljonki, joka on itse asiassa rakennettu 90-luvulla, mutta sen alta poltettiin sellainen vanha kalastajamökki, jossa oli rajavartioita silloin Porkkalan vuokra-ajan ihan alkuaikoina. Eli siihen siirtyi sotilaita silloin Viipurilahdelta ennen kuin tämä rajavartiointi organisoitui sitten paremmin. Ja tämmöinen yksi väliaikainen rajavartiopaikka oli tosiaan siinä Klobbenilla.

Sakari Heiskanen:

Sulla on muistikuva siitä, Hannu.

Hannu Juhola:

Joo kyllä näitä, koska näitä rajavartiopaikkoja oli tietysti tässä meren tuntumassa, mutta olihan sitten tietysti tuolla Inkoossa ja tuolla, siellä oli ihan omat rajayksiköt sitten, että tässä oli paljon rajavartioita käytännössä eri puolilla. Tuossa lähin on sitten tietysti tuo Luoman rajavartiosto, siinä se raja meni.

Sakari Heiskanen:

Nyt me ollaan puhuttu tästä sodan ajasta ja sen jälkeisestä miehityksen ajasta Porkkalassa, mutta tämä historia on tietysti sen jälkeen jatkunut. Kuunnellaan tämmöinen pätkä, jonka meille kertoi Timo Pakkanen, joka on asunut silloin 1960-luvulla Haukilahdessa, mutta tämä muistikuva on Soukasta.

Sakari Heiskanen:

Yksi anekdootti, jota hirveän moni ei tiedä, niin Soukassa järjestettiin mitä ilmeisimmin Suomen ensimmäinen musiikkifestivaali, Helsinki Folkfest. Ja sulla oli siinä jonkunlainen asema. Miltä se näytti se koko festivaalialue?

Timo Pakkanen:

Se oli tota, mun mielestä se oli just sopivasti täynnä jengiä, joka istui ruohikolla maassa, ei siellä mitään penkkejä tuolla, ei semmoinen festari ollut, eikä siellä kalja virrannut, ei ollut oluthanoja. Se oli erittäin rento, ja se mikä oli parasta tai erittäin hyvä, oli aivan upea ilma. Siis aurinko, suulis skreenas, niin kuin stadilaiset sanoisivat, se oli kliffa keikka kaikille meille innokkaalle folk-kansalle. Suomihan oli aika... Suomesta tuli joksikin aikaa aika tämmöinen folk-mainen maa. Varsinainen huipentuma oli sunnuntai, mutta jengiä rupesi tulemaan sinne jo perjantaina ja se lauantai oli sitten vähän semmoista. Siellä oli näitä esiintyjiä ja siellä skulas just kaikki, Hector ja Petri ja Päivi Paunu ja Hootenanny Trio ja mitä näitä nyt oli sitten muita.

Suurimmalle osalle osanottajista, sekä järjestäjän puolelta että yleisön puolelta, niin sanoisinko kosteahko ilta, se lauantai-ilta. Meitä oli sitten max. viisi henkeä yhden käden sormin laskettavissa, jotka eivät kosteuttaneet itseään alkoholipitoisilla juomilla. Sitten kun päätähti saapui Helsinkiin lentäen, se piti hakea sieltä kentältä, ja ainoa jolla oli ajokortti ja joka oli selvä siitä porukasta, oli meikäläinen. Kone oli nelisen tuntia myöhässä, no me odoteltiin siellä Seutulassa, parakissa, päätähteä. Hän oli erittäin sympaattinen, kaunis kaiken lisäksi, pitkätukkainen, maailmankuulu folk-laulaja Buffy St. Marie, joka oli maailmalla iso tähti, ei tosin niin iso kuin aikalaisensa Joan Baez, mutta lauloivat samantyyppisiä kappaleita. Hän oli päätähti ja hän on ollut kaksi kertaa Volkswagen Kleinbusin kyydissä, ja kuljettajana oli Pakkasen Timo.

Sakari Heiskanen:

Lähtikö hän samana päivänä vielä pois?

Timo Pakkanen:

Joo, hän teki vain yhden päivän keikan. Niin kuin maailmantähdet yleensä silloin, tai nykyäänkin tekevät.

Sakari Heiskanen:

Jos mä oikein ymmärsin, niin Yleisradio maksoi hänen tänne tuomisen silloin.

Timo Pakkanen:

No varmasti maksoi. Varmasti on näin. Oliko sinne pääsymaksua? Koska ei siellä mitään aitoja ollut mun mielestä. Sinne jengiä tuli ja meni. Se oli hieno paikka.

Sakari Heiskanen:

Hannele, mikä se oli se alue silloin kun tämä järjestettiin?

Hannele Naatula:

Järjestämispaikka oli siinä Soukanlahden pohjukassa. Siinä on ollut Sandvikin tila aikaisemmin ja se on se Sandvik alueena ihan tämän festaripaikan vieressä.

Sakari Heiskanen:

Joo, just. Sulla ei Hannu ole muistikuvaa siitä. Sä et ole ollut folkfestarilla?

Hannu Juhola:

Ei ole muistikuvaa. Mä olen lukenut kyllä tuosta. Nyt kun mä kuulin uudelleen, niin jossain vaiheessa ollut jotain kirjoituksia tästä, mutta ei ollut.

Hannele Naatula:

Tämä on jännä juttu tämä folkfestari siinä mielessä, että vaikka se on tämmöinen yksittäinen tapahtuma, joka on silloin aikanaan järjestetty, niin edelleen esimerkiksi naapurit muistelee tätä ja kertoo tästä, että täällä on tämmöinen ollut, että kyllä tämä on hyvin jäänyt sitten mieleen tai ainakin niiden mieleen, jotka sitten on osallistunut tähän kyseiseen tapahtumaan.

Sakari Heiskanen:

Niin ja se tarinahan on se, että se on Suomen ensimmäinen. Ainakin ensimmäinen folkfestivaali, mutta sitä pidetään jollain lailla ensimmäisenä musiikkifestivaalina, koska se on ollut ennen Pori Jazzin ensimmäistä kertaa.

Hannele Naatula:

Jostain pitää aloittaa.

Sakari Heiskanen:

Joo. Jos joku ihmetteli, kun Timo Pakkanen mainitsi Petrin, niin siinähän oli kyse Petri Hohenthalista. Mutta toi kertoo siitä ajasta ennen kun Espoo lähti huimaan kasvuun. Minkälaisia tarinoita sulta kysytään siitä rakentamisen aloittamisesta?

Hannele Naatula:

Rakentamisen aloittamisesta…No, Kivenlahden ja Soukan alueiden rakentaminen alkoi suunnilleen samoihin aikoihin silloin. Käytännössä 1970-luvun alkupuolelle sitten se varsinainen rakennusbuumi ajoittui.

Hannu Juhola:

Ennen kuin se muodostui nykyisenlaiseksi, niin ehkä se olisi ollut aika paljon, tai olisikin varmaan ollut erilaisempi, jos se Aallon suunnitelma ”Buda ja Pest” olisi muodostunut. Eli Kirkkonummen puoli olisi ollut tämä Pest ja Espoolahden tämä puoli niin olisi ollut sitten tämä Buda, tai Pest, jomminkummin. Suunnitelmat, hahmotelmat oli jo tehty, mutta sitten jotenkin vain kutistui koko se juttu.

Hannele Naatula:

Joo, se lähti se suunnittelu siitä, mutta sitten se korvattiin vähän toisenlaisella suunnitelmalla.

Sakari Heiskanen:

Ne on aika suureellisia suunnitelmia ollut silloin noin. Oli ne sitten Buda ja Pest, joka on Espoon suunnitelmaa tai sitten Helsingin keskustan suunnitelmat.

Hannele Juhola:

Joo, mutta tämmöisiä oli ja sitten tietysti Kivelahti 70-luvun alussa, se mihinkä vanhemmat muutti, siihen Aallonhuippu kutoseen, niin sehän oli siinä mäen päällä, Hyökyvuoren mäen päällä, ja siitä meni sitten kävelytie ja alas suoraan Ala-Kivenlahteen. Sitten 1973 oli valmistunut se 250 metriä pitkä tunneli, se helpotti sitten autoliikennettä tietysti huomattavasti kun se valmistui.

Hannele Naatula:

Soukan venekerhon perustamisajoista on semmoinenkin tarina, että siinä Soukassa samalla paikalla, missä on nyt Yläkartanontien tämä metroasema, niin siinä oli vielä jokin aika sitten tämmöinen puotitalo, joka oli valmistunut alkuvuodessa 1970, ja kun Soukan venekerhoa perustettiin silloin saman vuoden loppupuolella, niin perustamiskokous pidettiin silloin siinä kyseisessä puotitalossa, oikeastaan yläkerrassa, joka oli siihen aikaan seurakunnan tiloja, ja sanottiinko sitä alkukirkoksi muistaakseni, sellaisella nimellä. Sen parempia tiloja ei vielä ollut, että heillä oli vuokratilat sitten siellä tämän puotitalon yläkerrassa. Se oli sitten alkukirkko ja tosiaan siellä oli tämä Soukan venekerhon perustamiskokous. Mutta puotitaloa ei enää ole, vaan siinä on tosiaan tämä metroasema sillä paikalla.

Sakari Heiskanen:

Me ollaan siis tehty tämän sarjan aikana muistelupajoissa kierroksia, ja Soukassa on ollut muistelupaja, jossa me haastateltiin pariakymmentä sen alueen ihmistä. Tai siinä oli tullut muualtakin, mutta katsotaan mitä me saadaan tästä kiinni.

Muistelija 1:

Minä olen muuttanut tänne 1970 helmikuussa. Syksyllä käytiin täällä asuntonäyttelyssä valitsemassa niitä tapetteja ja kaikkea. Tämä oli kuin satumaa syksyllä. Kaunis ruska oli ja mutkainen tie tosta Iivisnimen kautta. Sitten kun muutettiin, niin täällä oli valkoiset hanget. Ei ollut kuin muutama talo, tuossa toisella puolella tieto oli muutamia. Me muutettiin tuohon kalliolle, Soukantie 15. Oli paljon lapsiperheitä ja lapsilla oli kavereita ja oltiin tyytyväisiä kun päästiin tänne. No se on korkea talo siinä bussipysäkin kohdalla ihan siinä kallion reunalla. Niitä taloja valmistui ja me muutettiin siihen. Tyttö oli neljä ja poika kaksi vuotta. Ja niillä oli paljon kavereita ja tyttö kulki sitten koulussa, Mainingin koululla. Täällä ei ollut vielä koulua. Sitten tuli se K-kauppa tuohon, parakkikauppa, missä nyt on Soukan kappeli. Ja mä muistan, kun mentiin ekaa kertaa sitten, niin olikohan se sitten 1970 jouluna, niin pukki seisoi siinä kaupan eessä. Sitten kun se muutti tähän ostoskeskukselle, niin minäkin olin siinä kymmenen vuotta töissä näissä kauppahommissa. Olin kassalla ja Olavi Niemen aikaan, ja Maija oli maitopuolella ja minä olin kassalla. Tai minä olin ensin neljä tuntia pakkaamassa noita vihanneksia ja sitten minä sanoin itteni irti, kun poika oli neljä tuntia kerhossa. Niin sen ajan olin. Kauppias sanoi, että älkää nyt pois lähtekö, että tulkaa kassalle, niin sanoin että en minä ossaa. Minä olen milloinkaan ollut. Kauppias sanoi, että kyllä täällä opetetaan, ja niin opetettiin. Minä olin kassalla sitten. Sitten minun piti jäädä pois, kun en saanut kesälomaa heinäkuussa, kun minun miehellä oli aina heinäkuussa kesäloma.

Muistelija 2:

No minä menin K-kauppaan silloin 1970 ja oli se parakki tuossa kirkon paikalla ja sitten tuolla mäellä oli muutama talo ja sitten nämä Ilmarisen talot rakennettiin silloin. Kaksi oli rakennettu ja kaksi valmistui 1970. Tämä puoli näistä ja Ala-Soukat, ne oli kaikki tyhjiä.

Sakari Heiskanen:

Saanko minä kysyä tuosta, kun olit K-kaupassa töissä ja minä muistan itse lapsuudesta sen, että kauppa oli semmoinen keskus, jossa kaupan tädit tiesi kaiken mitä tapahtui ja vähän katsoi ehkä meidän peräänkin. Niin oliko se sellasta?

Muistelija 2:

No voi, totta kai asiakkaat oppi tuntemaan, vakioasiakkaat. Mutta minä hoisin maitokaappia ja juustoja, niin minä en ollut niin paljon siellä palvelun puolella, mutta kyllä kun vertaa nykyajan kauppan, tuossa K-kaupassakin mä ihmettelin, kun meille neuvottiin silloin, Niemen Olavi oli kauppias, että asiakkaat aina ensin, henkilökunta tervehtii. Niin eihän täällä moneen aikoihin kukaan ole sanonut päivää.

Sakari Heiskanen:

Nämä samat ihmiset asuvat edelleen täällä, ja koko maailma on muuttunut ihan täydellisesti. Hannu sinä olet nähnyt itse asiassa sen muutoksen. Minkälaisena sä koet sen?

Hannu Juhola:

En minä nyt oikein hyvänäkään sitä tietysti, kun kaikki rakennetaan niin piukkaan. Kyllä silloin vielä, kun se Amfi 1970, milloin se aloitettiin, ja 1982, Kivenlahden Amfia alettiin rakentaa, niin se oli aika unikki ja tyylikästä ja tietysti aika kohtuullisen arvokastakin. Ja tyylikästä kaikin puolin, mutta sitten siihen kun tuli ostoskeskus, se pieni ostoskeskus joka on vieläkin siinä, niin siinä oli ei kovin montaa myymälää, mutta viisi pankkia oli kyllä siinä vierekkäin, 50 metrin säteellä.

Sakari Heiskanen:

Eli siis pankit oli siellä siksi että sinne rakennettiin?

Hannu Juhola:

Oli kyllä, koska niitä mainoksia tuli sitten joka pankilta joka tuutista, että nyt tulee tuommoinen pytinki tuohon ja tuommoinen, että tulkaa käymään kun on lyhyt matka ja näin.

Sakari Heiskanen:

Mitkä ovat ne kivat asiat siellä Kivenlahdessa nyt?

Hannu Juhola:

No kyllä, mennään siihen 1950-luvulle kuitenkin, että se on kuitenkin siinä taustalla koko aika ja nyt sitten tuossa kahdeksan vuotta sitten, kun muutettiin jossain määrin rauhallisemmalle paikalle sinne meren ääriin niin siellä on vähän rauhallisempaa olla kuin ehkä tuossa niin sanotussa Kivenlahden keskustassa, mutta kyllä se kaikkinensa niin meri on se, joka on siinä. Se ei siitä häivy ihan heti, se on semmoinen henkireikä, vaikka ei omaa venettä enää olekaan, mutta eläkkeellä kun on, niin voi sillä eläkeilmaislapulla niitä saaristovenejuttuja käyttää niin paljon kuin lystää. Ja hyvät linkit onkin tuolla liikenteellä.

Sakari Heiskanen:

Meri ei katoa minnekään ja vastapuolella ei ole enää Neuvostoliitto.

Hannu Juhola:

Ei ole, ei ole. Se on vielä parempi homma siinä.

Sakari Heiskanen:

Mites Hannele, Soukkakin on muuttunut aika paljon. Tai sanotaan, että se puoli Espoonlahdesta, niin esimerkiksi Lippulaiva on tosi uusi ja aika hyväkuntoinen kauppakeskus. Siellä on mun mielestä ehkä Espoon hienoin tai kivoin kirjasto.

Hannu Juhola:

Nimenomaan, nimenomaan, just näin

Hannele Naatula:

Joo, pitää paikkaansa. Vaikka vanha Lippulaiva oli myöskin aika hieno ja semmoinen, jonka itse oppi hyvin tuntemaan siihen aikaan kun itse muutin alueelle, niin jäi sitä vähän ikävä, mutta kyllä tämä uusikin on ihan hyvä.

Sakari Heiskanen:

Tuo suhde mereen on näissä monissa tarinoissa tullut esille ja sulla on tämä oma veneilytausta ja sä asut siinä venekerhon lähellä, ja Hannulla on rajavartioperheen tausta. Tää esimerkkitapaus käy uimassa. Siellä on semmoinen hyvinkin aktiivinen avantouintikerho, jonka ilmeisesti ainakin yksi perustajista on ollut Benita Åkerlund.

Muistelija 3:

Kirsti ja minä haaveiltiin siitä muutama vuosi ja sitten pyydettiin Benita kaveriksi. Ja Benitahan sanoi, että minä en tule kyllä uimaan, minä tulen lämmintä ilmaa teille puhumaan. Mutta sitten me ei saatu silloin 1997. Mutta me saatiin 1998 sitten, kun me perustettiin uimaseura, Pulahdus. Se oli Benitan keksintö. Ja niin me perustettiin se seura ja sitten saatiin 1998. Ja nyt se on lopetettu tänä kesänä.

Sakari Heiskanen:

Missä se oli se paikka missä te kävitte?

Muistelija 3:

Klobbenilla. Joo ja sitten sai Kivenlahti sai kanssa, ja ne tuli sitten tähän meidän seuraan kun kaupungin miehet laitto siihen pukukoppiin samanlaisen avaimen kuin tänne, niin saatiin käydä kummassa vaan.

Sakari Heiskanen:

Miksi se loppui?

Muistelija 3:

No kun kaupunki on nyt antanut, että kaikille pitää veronmaksajille antaa se koodi, että pääsee sinne parakkiin pukemaan. Ja jos me ois sitä pidetty sitten, niin me ei olisi pitänyt sitten korjata kaikki, mitä ihmiset rikkoo siellä ja nuoriso. Ja siivota, ja kun meillä oli oma siivoussysteemi ja kaikki hommattiin itse. Niin me päätettiin, että me lopetetaan.

Sakari Heiskanen:

Tämä Pulahdus vaikuttaa siltä että se on ollut paljon muutakin kuin uimakerho.

Muistelija:

Kyllä. Joo, oli retkiä ja illanviettoja siinä venekerhon majassa saatiin pitää. Ja saatiin joskus saunoakin. Ja sitten tehtiin retkiä Oittaalle ja Kuusisaareen ja sinne talviuintipaikoille tehtiin retkiä.

Sakari Heiskanen:

Käytsä Hannu avannossa koskaan?

Hannu Juhola:

Kyllä mä joskus aikanaan kävin, mutta en enää. Siinä on kyllä mahdollisuudet siinä Kivenlahden rantsussa, siinä on kopit ja siinä on kyllä saunakin vieressä vuokrattavissa, semmoinen konttisauna. Mutta ylipäätänsä toi, no nythän toi Soukan rantahan tulee muuttumaan aika lailla se tarjonta, kun siihen valmistuu sitten se ravintola, kaksikerroksinen ravintola kahvila sitten lähiaikoina, muutaman vuoden sisällä, niin semmoinen kyllä pitäisi olla jonkun tyyppinen, vähän niin kuin Matinkylän se rantakahvila, niin joku sen tyyppinen siisti kahvila, eikä mitään semmoisia muovijuttuja, kontteja, pikkukontteja tai kopperoita siellä täällä ja sitten ne vaihtuu, sitten ne spreijataan ja kaikki tällaiset, ja just uimarannan kohdalla, että se on vähän mälsää kyllä.

Hannele Naatula:

Joo, olen samaa mieltä, että siinä nyt kun on tosiaan tämä talviuintiseuran koppi niin valitettavasti siinä on tägejä ja muuta spreijausta, että se ei välttämättä ole se niin kuin sataman komistus, että ehkä siihen sitten saadaan jossain vaiheessa myöskin korjaus.

Sakari Heiskanen:

Mutta näistä muistelupajan kommenteista, niin myöskin teidän puheesta kuuluu sellainen yhteisöllisyys, joka siellä ilmeisesti - Hannele nyökyttelee, että Soukassa elää tämmöinen yhteisöllisyys.

Hannele Naatula:

Kyllä joo, että se tietysti nyt... Että veneilyporukassa on tämmöistä yhteisöllisyyttä vahvasti, niin myöskin naapurustossa on.

Sakari Heiskanen:

Onko teillä?

Hannu Juhola:

Joo, meillä on tuossa tämä Oma Kivenlahti -yhdistys, niin siinä kyllä on asiakkaita, ei nyt väkilukuun nähdä niin paljon, että pitää keksiä jotain että saisi lisää porukkaa siihen, mutta kyllä siinä semmoista lähinnä lapsille pientä actionia silloin tällöin kehitetään ja joku toritapahtuma ja tämmöisiä perinteisiä, mutta kuitenkin että saisi porukkaa vähän siihen mukaan. Kun se on kuitenkin tärkeä siinä koko toiminnan kannalta, että tässä hullussa maailmassa nykyään että olisi jotain pientä kivaa.

Hannele Naatula:

Alueen palveluthan on kyllä kaiken puolen todella hyvät, että siellä on paljon harrastusmahdollisuuksia ja niin poispäin.

Sakari Heiskanen:

Saanko minä kysyä, kun minä en asu siellä enkä ole koskaan asunut, niin nyt sinä olet Kivenlahdesta Hannu ja sinä olet Hannele Soukasta, niin koetteko te olevanne samalta alueelta?

Hannu Juhola:

Kyllä mä sanoisin, että sama alue tai sama historiikki enemmän tai vähemmän kuitenkin pitkässä juoksussa on. Omia vivahteita tietysti saattaa olla, mutta niin kuin kaikkinensa samaa.

Hannele Naatula:

Kyllä mulla on ihan samanlainen fiilis ja totta niin siinä. Espoonlahden alueella tulee liikuttua aktiivisesti, Laurinlahdessa ja Soukassa ja Kivelahdessa ja niin poispäin.

Sakari Heiskanen:

Miten Hannele, koetko olevasi espoolainen vai soukkalainen?

Hannele Naatula:

Jaa, ehkä mä koen olevani espoonlahtelainen.

Sakari Heiskanen:

Entäs Hannu?

Hannu Juhola:

Kyllä mä sanoisin, että kaikesta huolimatta, niin, tai sen takia niin olen edelleen stensvikiläinen.

Sakari Heiskanen:

Kiitos vierailusta Hannu ja Hannele.

Tämä oli Katse Espooseen podcast-jakso. Sen on tilannut Espoon kaupunki ja tuottanut Löytöstudio Oy Tapiolasta. Tästä jaksosta erityinen kiitos Soukan Elä ja asu -seniorikeskukselle ja sen muistelupajan jäsenille. Erityisesti vielä Ulla-Maija Heikuriselle, Kirsti Kalalahdelle ja Sirpa Viinikalle, joita kuultiin jaksossa.