Kasvu & Kipu -podcast, jakso 4: Kuka hyötyy työn murroksesta?

Kuka hyötyy työn murroksesta?

Kasvu & Kipu -podcastin neljännessä jaksossa Aatu Veikkola ja Harri Paananen pureutuvat työn murrokseen ja sen vaikutuksiin yksilöihin, yrityksiin ja koko yhteiskuntaan.

Vieraina jaksossa väitöskirjatutkija Laura Haapala, lehtori Pasi Pyöriä, Demos Helsingin asiantuntija Julia Jousilahti, freelancer Pia Leppälä, SAK-lakimies Paula Ilveskivi ja ohjaaja Eero Leichner.

Voit kuunnella podcast-jakson yleisimmiltä äänialustoilta:

• Podcast Spotifyssa(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan)
• Podcast Soundcloudissa(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan)
• Podcast Applen Podcast-palvelussa(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan)

Liity keskusteluun somessa tunnisteella #KasvuJaKipu!

Aatu: Työn murros, prekarisaatio, freelancerit, kevytyrittäjät, digitalisaatio ja niin edelleen ja niin edelleen. Kaikki puhuu nyt työstä. Miten siellä uuvutaan, miten työviikkoa pitäisi tai ei pitäisi lyhentää, kuka tekee töitä ja miksi.

Mutta mitä työn murroksella oikeasti tarkoitetaan ja mistä se on lähtöisin? Entä onko kukaan kuullut oikeaa freelanceria? Miten kaupunki pysyy työn murroksen mukana? Nämä asiat on tänään pöydällä, kun mä matkaan Espoon elinkeinojohtaja Harri Paanasen luo.

Tästä tulee jälleen villi reissu.

*Tunnusmusiikki*

Aatu: Moikka! Mä oon Aatu Veikkola ja mun kanssa on Espoon elinkeinojohtaja

Harri: Harri Paananen.

Aatu: Ja tää on Kasvu ja kipu -podcast. Tässä podcastissa me yritetään selvittää, mitä tärkeinä pidettyjen ilmiöiden takaa oikeasti löytyy. Kaupunki on sykkivä ekosysteemi ja sen sisällä on paljon muuttujia eli ihmisiä.  Sen takia tää on erityisen kiinnostavaa.

Harri: Tervetuloa mukaan ihmettelemään.

Aatu: Moikka Harri!

Harri: No huomenta taas Aatu. 

Aatu: Hei, pitkästä aikaa ollaan täällä ja mä oon kyllä tässä välitauolla tai miksi tätä vois kutsua, niin pohtinut yhtä asiaa aika paljon.

Harri: No mitä?

Aatu: Oot sä törmännyt somessa ja uutisissa, kun puhutaan koko ajan tämmöisestä työn murroksesta?

Harri: Joo, en kyllä muista aikaa, milloin työn murroksesta ei olisi puhuttu, mutta ajankohtainen se on yhä.

Aatu: Nimenomaan, mä oon jotenkin vaan nyt tuntuu, että se on koko ajan tapetilla. Mulla olis semmonen idea, että pitäisikö mun käydä jututtamassa muutamaa tyyppiä ja sen jälkeen me voitais jutella vähän näistä aiheista.

Harri: Joo, ehdottomasti. Mä luulen, että se olisi nyt tosi kiinnostavaa, kun meillä on pari isoa uutta murrosta just hiljan takana.

Aatu; Aloitetaan tämän kaiken määrittelyllä. Mä kävin jututtamassa väitöskirjatutkijaa Laura Haapalaa, hänen kotonaan Kalliossa. Sain alkuun aikas perusteellisen, tai ainakin pitkän selityksen tästä aiheesta, mutta siinä on asiaa, joten kuunnellaan.

Aatu: Tutkija Laura Haapala, ihan aluksi, mitä tarkoitetaan työn murroksella?

Laura: Työn murroksella tarkoitetaan, tai itse tykkään käyttää sanaa jälkiteollistuminen, eli työn jälkiteollistuminen johtuu useista globaaleista megatrendeistä, ja niitä on siis esimerkiksi teknologian kehitys ja siihen kytkeytyvä globalisaation syventyminen,  sitten demografiset muutokset, joita on useita, ja nyt puhun ihan tällaisesta länsimaisesta kehityksestä, eli väestön ikääntyminen, naisten osallisuuden kasvu työmarkkinoilla, koulutustason nousu on esimerkiksi näitä demografisiin muutoksiin liittyviä trendejä.

Sitten tietenkin maapallon asettamat ekologiset rajaehdot, eli ilmastonmuutoksen saastumisen kaltaiset ilmiöt, luonnonvarojen ylikulutus, kasvien ja eläinlajien sukupuuttouhka, on myös sellaisia asioita, jotka muuttaa vääjämättä tuotantoa ja samalla työtä.

Ja sitten kun työelämän sukupolvet vaihtuvat, niin samalla sitten tapahtuu myöskin aina tietynlaista työhön liittyvien arvojen ja asenteiden ja käsitysten ja odotusten muutoksia, mikä sitten myös muuttaa työelämää. Ja kaikkinensa nämä erilaiset globaalit megatrendit yhtäaikaisesti sitten aiheuttaa työn jälkiteollistumista, eli tapahtuu sisällöllisiä muutoksia, eli käytännössä työ, sekä tietovaltaistuu että palveluvaltaistuu ja sitten tapahtuu myös muutoksia työllistymisen tavoille, eli verkostomainen työskentely ennen kaikkea ja siis tietoteknologian kehityksen myötä on helpompaa, mikä sitten vaikuttaa työvoiman käyttötapoihin eli esimerkiksi alustatalous saattaa yleistyä, osa-aikaiset tai määräaikaiset työsuhteet saattaa yleistyä,  yrittäjyys saattaa yleistyä ennen kaikkea itsensä työllistävyys, eli tällainen teollisuusyhteiskunnalle tyypilliseksi ajateltu lineaarinen elämänkaariajattelu, että opiskelet nuorena, sitten menet työhön, olet vakituisessa kokopäiväisessä työsuhteessa ja sitten jäät eläkkeelle, niin siihen saattaa tulla enemmän vaihtelua sillä tavalla, että esimerkiksi yrittäjän, palkansaajan, työttömän opiskelijan, jopa eläkeläisen statukset vaihtelee ja limittyy, menee päällekkäin, eli moninaisuutta, yksilöllisyyttä, pirstaleisuutta saattaa mahdollisesti tulla.

Samalla sitten kun nämä osaamisvaatimukset muuttuu ja kasvaa, ja kun tällaiset metataidot myös painottuu sen substanssiosaamisen lisäksi, niin se käytännössä tavallaan myös tarkoittaa sitä, että yksilön ominaisuudet ja osaaminen ja persona kietoutuu aikaisempaa vahvemmin yhteen työn kanssa, että ne tavallaan sulautuvat yhteen, että työtä ja vapaata voi olla vähän vaikea erottaa toisistaan, ja työminää ja siviiliminää voi olla vaikeaa erottaa toisistaan, että työ ei rajoitu työaikaan, varsinkin jos puhutaan tietovaltaisesta työstä, niin eihän se ajatteleminen lopu. Sulle saattaa tulla työhön liittyviä ajatuksia päähän mihin tahansa aikaan vuorokaudesta. Tämän tyyppisiä asioita käytännössä tarkoitetaan silloin kun puhutaan työn murroksesta tai työn jälkiteollistumisesta ja tuo on sellaista kehitystä, missä mikään ei ole tietenkään varmaa, että kaikki on kiinni siitä, että miten mikäkin globaali megatrendi etenee ja miten niitä ohjataan ja suitsitaan ja säädetään niin globaalilla kuin ihan paikallisella ja valtiollisella tasolla, esimerkiksi lainsäädännöllä ja työmarkkinainstituutioissa,  eli mistään ei voi sanoa mitä varmaan, mutta tämä on periaatteessa se kuva.

Aatu: Jos näihin maailmanlaajuisiin ilmiöihin vaikuttaa paikalliset ohjaustoimet, niin minkälaisilla päätöksillä on sitten päädytty tähän nykyiseen tilanteeseen?

Laura: Vaikutusta on muun muassa esimerkiksi sillä, että miten helpoksi tai vaikeaksi tehdään esimerkiksi tilapäisen työvoiman käyttöä, että millaisissa tilanteissa voi käyttää vaikkapa määräaikaisia sopimuksia, niitähän esimerkiksi ei saa ketjuttaa loputtomiin määräaikaisuuksia, ja sehän on siis poliittinen lainsäädännöllinen valinta. Ja sitten tietenkin kaikki myös sosiaaliturvaan liittyvät asiat, työehtosopimuksiin, työlainsäädäntöön liittyvät asiat, että miten taloutta vapautetaan tai ei vapauteta, me puhutaan ihan valtavan laajasta kentästä. Ja sitten ihan myös tämän tyyppisetkin asiat, että kun koulutus, millaista koulutusta järjestetään, miten helppoa tai vaikeaa on aikuisen ihmisen kouluttautua työn ohessa, tuleeko se yrittäjälle esimerkiksi,  jääkö pieni tulo itsensä työllistäjälle liian aikaa vieväksi ja kalliksi ja vaikeaksi vai eikö se tule. Me puhutaan ihan valtavan monesta sekä globaalista että kansallisesta, että ihan alueellisesta valinnasta.

Aatu: Kuinka tuoreesta ilmeestä me puhutaan tässä?

Laura: No siis, mitenköhän tuon nyt sanoisi? Ehkä se on jostain 80-90-luvulta lähtien ehkä on ollut sellaista vahvempaa ja tietenkin nyt sitten 2000-luvulle tullessa, koska just esimerkiksi teknologian kehitys vaikuttaa sekä työllistymisen tapoihin ja käytäntöihin että työn sisältöihin, että rutiinimaista, mekaanista työtä lähtee pois ihmisiltä, koneiden tehtäväksi, jolloin ihmisen työ muuttuu enemmän tieto- ja palveluvaltaseksi. Ja sitten samalla tosissaan mahdollistuu moninaisemmat työllistymisen tavat, mutta sitten myös työntekemisen tavat, just esimerkiksi tällainen etätyö, että se aika ja paikka ei ole niin tiukasti rajattu ja määritelty, kuin teollisuusyhteiskunnan kultaisina vuosikymmeninä, kun ajatellaan sitten vaikka jotain 60-70-luvun puolta.

Aatu:  Niin, onko tässä keskustelussa kahdenlaista uutta työtä, jotka saa tehdä intohimo työtänsä freelancereina, projekteina, ja ne, joiden on pakko tehdä keikkotyötä, eikä ihku siitä hinnoissaan?

Laura: Sitten tavallaan, joo, ja sitten myöskin sitä, että se on saman aikaan samalle yksilölle molempaa. Että sä saat tehdä parhaimmillaan sellaista työtä, mitä sä ihan oikeasti rakastat, että sä suhtaudut siihen intohimona ja elämäntapana, ja sä et erota sitä työtä tavallaan siitä muusta elämästä, ja nautit kaikin tavoin siitä, että sulla on mahdollisuuksia valita töitä ja miettiä, että mihin suuntaan sä haluat kehittää itseäsi, minkä tyyppiset työt sua oikeastaan kiinnostakaan.

Mutta sitten siinä on kuitenkin saman aikaan läsnä se epävarmuus ja intensiivisyys, että mikään ei ole mitenkään varmaa. Välillä voi olla tilanteita, että ihminen on ihan alityöllinen, töitä ei vaan ja tuloa ei ole ihan tarpeeksi.

Välillä voi olla aivan ylityöllistynyt tilanne, se voi vaihdella. Että niin, tämä on kompleksinen ilmiö.

Aatu: Sosiologian yliopistonlehtori Pasi Pyöriä. Työn murroksesta puhuttaessa puhutaan mediassa usein prekarisaatiosta. Mitä se tarkoittaa?

Pasi: Prekarisaatiolla tarkoitetaan sellaisia työntekijöitä tai ihmisryhmiä, jotka ovat monellakin eri tapaa huonossa tai haavoittuvassa asemassa. Me ollaan sellaisia kriteerejä käytetty, kuten pätkätyöt, se että tekeekö ihminen määräaikatyötä, tai onkohan vuokratyö suhteessa. Osa-aikatyöntekijöitä me ei olla tähän määritelmään sisällytetty sen takia, että enemmistö osa-aikatyöntekijöistä tekee osa-aikatyötä omasta tahdostaan. Mutta määräaikaisten työsuhteiden tapauksessa tilanne on päinvastainen. Tyypillisesti määräaikaisia töitä tehdään sen takia, että toistaiseksi jatkuvaa duunia ei ole tarjolla. Muita kriteerejä, mitä me ollaan hyödynnetty, on aikaisemmin koettu työttömyys.

Sitten meillä on sellaisia subjektiivisia epävarmuustekijöitä, kuten vaikka se, että pelkääkö palkansaaja työnsä menettämistä, irtisanomisen tai lomautuksen uhkaa. Ja vielä sekin, että kuinka hyvinä tai huonona ihminen näkee mahdollisuutensa työllistyä uudelleen, jos työpaikka menee alta. Toki sitten prekarisaatiolla viitataan myös laajempaan ihmisjoukkoon kuin pelkästään palkansaajiin. Toki työttömät on prekaarissa asemassa, mutta on toki vaikka pienituloisia eläkeläisiä ja muitakin ryhmiä, jotka on todella haavoittuvassa asemassa.

Ehkä jos ajattelee pahinta ääripäätä, niin paperittomat maahanmuuttajat on yksi tällainen todella vaikeassa tilanteessa oleva ryhmä. Tilastokeskus on tarkemmin selvitellyt itsetyöllistäjien työoloja. Siitä on jo jonkin verran aikaa. Raportti on julkaista vuonna 2014, mutta en usko, että tilanne on ihan olennaisesti muuttunut. Vastentahtoinen pakkoyrittäjyys on tilastokeskuksen mukaan aika harvinaista.  Tyypillisesti itsensä työllistäminen tavalla tai toisella on omaehtoinen valinta. Tilastokeskusten tutkimustulosten mukaan itsensä työllistäjät myös kokevat positiivista työn imua enemmän kuin palkansaajat keskimäärin, mikä on aika kiva tulos sekin. Tämä varmaan kertoo siitä, että joskus vaatimattomiksi jäävistä ansiosta huolimatta yrittäjyyden vapautta arvostetaan ja se kompensoi joskus heikkoakin ansiotasoon.

Aatu: Kuinka uusi ilmiö tämä on?

Pasi: Kyllähän työelämässä on aina ollut epävarmuutta ja tulee varmasti aina oleen. Meidän aineistoilla olemme pystyneet vertaamaan nykytilannetta 80-luvun. Prekaariatyötä on ollut aina ja sitä on ollut ehkä aikaisemmin historiassa enemmän kuin nykyään. Vuokratyötäkin on tehty jo sotien jälkeisenä aikana. Esimerkiksi satamissa saatettiin jakaa työvuoroja aina päiväksi kerrallaan ja niin edelleen. Vähän myöhemmin 60-luvulla teollisuudessa vuokratyöyleistyö ja ammattiliitot laittoi sille aika villille menolle stopin 70-luvun kuluessa.

Aatu: Minkä takia tämä on niin kumma keskustelun aihe? 

Pasi: Se onkin hyvä kysymys. En nyt sano, että tilanne olisi pelkästään tasainen. Kyllähän työelämässä on jatkuvasti muutosta. Mutta ehkä se menee niin, että media liiottelee muutoksia tai tarttuu herkästi sellaisiin aiheisiin, jotka nyt enemmän tai vähemmän on ongelmia. Mediassa uutiskynnys harvoin ylittyy, jos asiat pysyy ennallaan tai hyvätkään uutiset harvoin on median näkökulmasta uutisoinnin arvosia, mikä vähän tietysti vääristää ehkä sitä kokonaiskuvaa työelämästä ja työmarkkinoista, mikä tavallisilla ihmisillä on. Yksinkertaisesti mediassa huonot uutiset myyvät.

Aatu: Mä kävin tuossa juttelemassa väitöskirjaa Helsingin yliopistossa tekevälle Laura Haapalalle, joka korosti tässä jälkiteollistumista. Miten sä näet, että postfordistinen, perinteistä teollista mallista irtautuva taloudellinen toiminta liittyy tähän ilmiöön?

Pasi: Tämäkin on oikeastaan aika pitkä historiallinen jatkumo, jälkifordismista on keskusteltu nyt ainakin 70-luvulta saakka. Jotkut kirjoittajat on ajatellut, että vuoden 1973 öljykriisi oli semmoinen symbolinen vedenjakaja kapitalismin historiassa.

Silloin länsimaiset taloudet ajautuivat taantumaan, niin se herätti varsinkin yritykset ajattelemaan uudelleen strategioitaan. Ja näkemään sen, että aikaisemmat kasvumallit ei ehkä toimikaan niin hyvin kuin aikaisemmassa maailmassa sotien jälkeisinä vuosikymmeninä, jolloin varsinkin teollinen tuotanto oli luonteeltaan massatuotantoa. Mutta tällaisella mallilla oli rajansa ja viimeistään siitä 70-luvun taitteesta asti ollaan siirretty entistä enemmän sellaisiin malliin, missä pyritään aikaisempaa joustavammin ja räätälöidymmin tuottamaan, paitsi konkreettisia tuotteita, niin myös palveluita. Hyödyntään sellaisia johtamismenetelmiä, jotka ovat aika erilaisia kuin teollisen kapitalismin kulta-aikana, jolloin puhuttiin vaikkapa taylorismista siitä, että on tiukasti työntekijät ja työn johto eroteltu toisistaan. Se on ehkä työpaikkojen arjen tasolla heijastunut monenlaisina muutoksina.

Työntekijöiden itseohjautuvuutta korostetaan aikaisempaa enemmän. Teollinen tuotanto toki on edelleen tärkeää, mutta jo hyvin pitkän aikaa, Suomessakin 80-luvun taitteessa saakka, palvelut ovat työllistäneet enemmän ihmisiä kuin teollisuus. Se on muuttanut kuvaa, mikä meillä työstä on, ja myös ihannettakin hyvästä työntekijästä. Ei ole pelkästään haluttu palkata sellaisia työntekijöitä, jotka osaavat sen duuninsa hyvin, vaan jotka ovat myös hyviä asiakaspalvelussa ja osaavat ottaa asiakkaat huomioon. Tämänkaltaisia muutoksia liittyy laajaan keskusteluun jälkifordistisesta työstä ja taloudesta.

Aatu: Onko sinun mielestäsi ollut havaittavissa, että tämä kaikki on vaikuttanut epävarmuuden kokemukseen työelämässä?

Pasi: Kyllä uskoisin, että sillä vaikutusta on, koska näiden muutosten seurauksena on entistä enemmän siirrytty sellaiseen ajatteluun, että työntekijällä on enemmän vastuuta omasta työllistymisestään kuin aikaisemmin. On puhuttu sellaisesta perinteisen psykologisen sopimuksen rikkoutumisesta.  Perinteisellä psykologisella sopimuksella on tarkoitettu sitä, että on sanatonta sopimusta työnantajan ja työntekijän välillä. Kun työntekijä hoitaa duuninsa kunnolla, niin työnantaja antaa sanattoman lupauksen siitä, että kyllä työt jatkuvat, kunhan vain hoidat sen oman tonttisi hyvin. Monet ajattelevat, että tällainen perinteinen psykologinen sopimus on murtunut ja enää työnantajat eivät voi samalla tavalla luvata työn jatkuvuutta kuin ennen. Työnantaja pyrkii tarjoamaan enemmän koulutusmahdollisuuksia tai muita eväitä työntekijöille, joiden avulla on mahdollista työllistyä uudelleen, jos työt eivät samassa työpaikassa jatkukaan. Kyllä ehkä tällainen ajattelutavan muutos on omiaan lisää epävarmuutta, mitä aika moni palkansaaja nykyään kokee, osin syystä ja joskus turhaankin. 

Aatu: Kiitos.

Pasi: Kiitoksia.

Aatu: Siinä kuultiin vähän Lauraa ja Pasia Harri. Minulle tuosta tuli ensimmäinen mielenkiintoinen asia, että molemmat olivat mielestäni tosi mahtavia, koska olen ollut niin hukassa termien kanssa, koska nehän tarkoittavat itse kullekin aina omia juttuja. Sain vähän käsittien määritystä, mitä se tarkoittaa. Minulle Laura heräsi, että tämä jälkiteollistuminen tai työn murros johtuu siitä, että on ollut se vanhan ajan malli, joka ei enää palvellut käyttäjiänsä.

Harri: Yhteiskunnassa on varmaan aina ollut ja tulee olemaan töitä, joille ei ole jatkuvaa säännöllistä tilausta.  Meillä on aloja, jotka ovat hyvin syklisiä, paitsi isoissa sykleissä, vaikka rakentaminen. Siinä välillä tehdään tosi kuumaa, kuumentuneessa tilanteessa tarvitaan hirveästi työvoimaa. Nyt ollaan myös matalasuhdanteessa, työvoimaa ei tarvita paljon. Tai sesonkityö. Tiedän, että Appiukkoni suklaatehtällä on kiireisempää ennen joulua kuin esim. keväällä, kun ihmiset ovat laihiksella. Minulle tuli mieleen tästä hyvästä akateemisesta pohjustuksesta, että jälkiteollistuminen on aika laaja käsite. Puhutaan nyt kohta vuosisadan pituisesta ajanjaksosta, johon mahtuu aika monta eri työn murrosta. Se melkein vaikeuttaa asian käsittelyä, puhutaan isolla sateenvarjotermillä. Vaikka tuossa oli vähän sellainen sävy molemmilla, että ei mitään uutta auringon alla, olisin sitä mieltä, että se, että joku asia ei ole uusi, ei tarkoita, että se ei ole tärkeä, tai että siinä ei olisi sekään ongelmia ja mahdollisuuksia. Mahdollisuuspuolella epätyypilliset työsuhteet on sellainen, mitä minun nähdäkseni Suomessa pitäisi pystyä hyödyntämään vähän nykyistä enemmän. Meillä on paljon vielä sellaisessa joko tai  -ajattelussa, että olet täysduunia töissä, työllistetty tai olet työtön. No, minä kärjistän tosi paljon, mutta verrattuna vaikka Ruotsiin tai muihin pohjoismaisiin naapureihin,  meillä on vähän vaikeampi järjestellä duunia osa-aikatyöhön tai keikkatyöhön.

Aatu: Onhan työn murroksessa oltava myös voittajia ja hyviä puolia. Seuraavaksi voisinkin suunnata kohti Töölöä Demos Helsingin toimistolle. Demos on riippumaton ajatushautomo, joka tekee tutkimusta ja erilaisia konsultti hankkeita.  Kiinnostaa tietää, mitä mieltä he on tästä tilanteesta.

Demos Helsingin Julia Jousilahti, yksi työn murroksen monista puolista on digitalisaatio.

Miten se muuttaa työelämää?

Julia:  Tämähän on ollut pitkään keskustelussa, varsinkin silloin kun 7 vuotta oli The Thing. Ehkä laaja kysymyksen laaja vastaus, digitalisaatio korvaa tiettyjä ihmistöitä, muuttaa ammatteja ja luo uusia töitä. Siihen ei ole mitään yhtä suoraviivasta vastausta.  Ehkä tiedetään historiasta se, että digitalisaatio on korvannut rutiininomaisia, keskimääräisen osaamisen vaativia duuneja. Nyt koko ajan puhutaan, että se enemmän korvaa korkeamman tason asiantuntijatöitä. Minusta on ollut kiinnostavaa vaikka seurata tätä chat-GPT-juttua, joka on minusta oikeasti selkeä, konkreettinen, miten tämä näkyy, tämä digitalisaatio, miten se vaikuttaa työhön. Se on ehkä hyvä esimerkki siitä, että se ensin varmaan uhkaa oikeasti viedä joidenkin graafikkojen tai sihteerien töitä, mutta uskon, että pidemmän aikavälillä se vapauttaa näitä ihmisiä tekemään jotain kontekstisidonnaisempaa ja luovempaa. Aitoa lisäarvoa tarvitaan ihmistä jatkossakin, ja uskon, että niitä töitä löytyy. Eli ehkä ajatellaan niin, että se korvaa tiettyjä töitä, mutta se voi myös parantaa ihmisten kyvykkyyksiä.  Sellainen klassinen esimerkki, mitä me ollaan käytetty, on se, että jos meillä joskus tulisi itseajavia busseja, niin bussikuski ei tietenkään enää aja sitä bussia, mutta hänestä voi tulla yhdeksän bussin monitoroija ja poikkeustilanteisiin puuttuja, joka istuu jossain keskusvalvomossa, mikä tietenkin edellyttää tietynlaista, ehkä korkeampaa erilaista osaamista. Ja totta kai meidän tästä pitää pitää huolta, että ihmisillä on valmiudet siirtyä näihin korkeimman osaamisen töihin, koska muuta meillä on sitten semmoinen vähän niin kuin ehkä dystopia, jossa digitalisaatio mahdollistaa pienelle eliittiporukalle mielettömät tulot ja kehityksen, ja sitten taas iso joukko ihmisiä, joiden työt korvautuu,  niin saattaa sitten tippua aleman osaamisen töihin, ellei me huolehdita kaikkien ihmisten mahdollisuudesta hyödyntää sitä teknologiaa.

Aatu: Entä sellaiset signaalit, että työstä olisi tulossa vähän niin kuin henkilökohtainen projekti, että ei riitä, että tulee vain työpaikalle, niin mitä se sun mielestä tekee työelämälle?

Julia: Niin, no se on aika kahtalainen ilmiö, että ei itsestäänselvästi hyvä tai huono, että mä liitän siihen tämmöisiin, puhutaan tästä intohimotyöstä ja yrittäjämäisestä työstä ja kaikesta tällaisesta, niin tavallaan se on hieno asia, että me voidaan entistä enemmän vaikkapa erilaisia digitaalisia työkaluja hyödyntäen keksiä itse oma työ, että ne pääomat, mitä tarvitaan työhön nykyään, niin se kustannus on niin paljon matalampi, että me voidaan helpommin itse keksiä oma työpaikkamme, joka mahdollistaa sitten ainakin ihmisille, jotka on siihen kyvykkäitä, niin sitten aika kivan työn, jossa voi toteuttaa itseään.  Mutta sitten kyl musta myös varjopuolia, että musta on aivan täysin fine, että iso osa ihmistä haluaisi vaan käydä töissä ja ansaita elantonsa ja sitten miettiä muita asioita. Niin ehkä vielä yhtenä asiana tähän työn subjektoitumiseen on se, että siitähän intohimotyö helposti syö tekijänsä. Ja varsinkin jos miettii, että moni meistä on duunissa, minkä oikeasti loppuviimeinen tavoite on tuottaa lisäarvoa osakkeenomistajille, niin onhan se aika häiritsevä ajatus, että me uhrataan itsemme, toteutetaan omaa intohimoamme työssä,  joka sitten loppuviimeinen tavoite on kuitenkin tuottaa voittoa jollekin omistajalle. Niin tavallaan musta se on ehkä, että voisiko sitä intohimoa toteuttaa myös jossain muualla. Tämä on musta yksi kiinnostava muutosilmiö, mikä merkitys me annamme työlle, koska me ollaan oltu niin hirveän työorientoituneita,  niin mihin tämä sitten kehittyy.

Aatu: Tämä mistä me ollaan jo puhuttu, työn murros ja sen aiemmat ihmiset, niin näätkö sä niistä voittajia ja häviäjiä?

Julia: No kyllä, just tuossa mitä mä äsken kuvasin, niin kyllä vaikka tämän digitalisaation yksi uhku vaan se,  että meillä tulee tämmöinen työelämän polarisaatio, että meillä tosiaan on ne digimiljardöörit, meillä on ne digitalisaation syrjäyttämät ikään kuin ihmiset, jotka eivät ole sitten jostain syystä päässyt kipuamaan tavallaan uusiin töihin. Ja ehkä myös tässä vihreässä siirtymässä, niin kuitenkin se mitä mä nyt olen ymmärtänyt tässä tutkimuksessa,  on tavallaan se, että siinä jonkin verran syntyy kokonaan uusia vihreitä ammatteja, mutta paljon se tarkoittaa erilaisten ammattien sisältöjen muuttumista eri tavoin hieman vihreimmiksi.

Mutta siinäkin, jotta ei syntyisi niitä häviäjiä, jotta se muutos on ylipäätään mahdollinen, jotta se on legitiimi,  niin on tosi tärkeää, että ottaa se työntekijäpuoli mukaan miettimään, että miten tämä vihreä siirtymä muuttaa meidän duunia, koska muuten syntyy ihan ymmärrettävästi aika kova vastarinta sille muutokselle, joka on kuitenkin tosi tarpeellinen. Kyllä se on ihan mieletön voima, että jos sun yrityksellä on joku selkeä missio, jossa pystyt jollekin milleniaalille uskottavasti sanomaan, että oikeasti kyse ei ole vain rahan teosta, vaan kyse on siitä, että halutaan aidosti saada jotain aikaa, mutta se pitää olla aitoa, koska sitten ehkä kyllä näkee muuten läpi. Jos oikeasti on se strategisessa ytimessä tehdä hyviä asioita, niin kyllä se on ihan sairaan motivoivaa ihmisille, ja sitten saat varmasti intohimosta työtä tekevät ihmiset messiin siihen, ja siinä voi syntyä tosi ihana flow. Ja kyllä totta kai sitten kaikki nämä itse asiassa selvästi etätyön mahdollisuus on varmasti monille houkutustekijä. Ja siinäkin mä ajattelen, että meidän pitää olla aika tarkkoja, että etätyö on varmasti yksilölle lyhyellä aikavälillä tosi monelle houkutteleva. Toki kaikki ei tykkää, mut mä rakastan olla toimistolle, kun täällä on muut ihmiset, mut mä ajattelen, että jos mennään liikaa siihen, niin se uhka myös rapauttaa sitä yhteisöä, koska se ei rakennu se yhteisö digitaalisesti. Kiitos.

Aatu:No siitä, Harri, kuultiin vähän demos Helsingin Julia Jousilahtia, ja mulla jäi päällimmäisenä vähän ristiriitainen fiilis tuosta haastattelusta, minkä mä kävin tekemään. 

Harri: Sama.

Aatu: Niin kun se alkoi tämmöisellä, että digitalisaatio on hyväksi, ja että se korvaa tämmösiä, tai ihan ensiks mä puhun, niin kun mulla tuli se ajatus siitä, kun hän sanoi, että tämmöset sihteerit ja graafikot voidaan sitten siirtää tämmöseen korkean osaamisen työhön, se mulle tuli semmonen tunne, että se ei olisi jotenkin tiekkö ehkä se on matalan arvoista työtä, mitä he tavallaan tekisi siinä vaiheessa.

Harri: Mulla kans särähti toi korva on, ja kun mietin, mä tiedän graafikoita ja assistentteja, sihteereistä ei mielestäni puhuta kauheesti enää, niin heidän työnsä on tietotyötä.

Aatu:  Kyllä.

Harri: Ja se ei ole mielestäni ainakaan nykyisellä teknologialla korvattavissa, kaikkiin siis, ainakin jos mietin meidän assistentteja, että sellaisia töitähän on kyllä poistunut työelämästä paljon.

Aatu: On.

Harri: Mutta mä näen sen seurauksen sellaisena paljolti, että sitten ihmiset, joilla on kalliimpi palkka, tekee huonosti asioita,  missä ne on hyviä, ja sitten se ei ole kokonaistehokasta.

Aatu: Mulla on vähän se ajatus, että mua ei haittaa, että tällaisia ns. töitä, joita pystytään automatisoida ja digitalisoida,että ne katoaa, että tehdästyötä ja tämmösiä. 

Harri: Kyllä.

Aatu: Mutta mä en näe sitä itse arvona, että niitä lähdetään poistamaan.  Esimerkiksi, eikö täällä Espoossa just ollut tämä yksi citymarket, vai Prisma, missä oli tämä Hidas-kassa? 

Harri: Joo. Se on kiva uutinen.

Aatu: Kun on itsepalvelukassa sitä puhuttu, niin olikin tällainen kassa, missä oli tämä henkilö.

Harri: Ja saa jutella pitkään, ja se on oletusarvoja, ehkä ne, joilla on kiire, ei sitten mene sille kassalle.

Aatu: Nimenomaan. Tavallaan se, että tämmöinen työ, mikä voidaan korvata, niin tavallaan, että silloin ehkä sitten jotain muuta arvoo.

Harri: Joo. Se oli kivasti ajateltu mun mielestä.  Mutta sitten se, mikä mulla eniten tässä jäi mietittää, että mä muistelin, mitä tästä samasta aiheesta on puhuttu viisi vuotta sitten. Niin silloin se diskurssi meni niin, että tekoäly korvaa tosi paljon, ja jopa valkokalloustyötä, jopa kirjanpitoa ja näin, mutta ei luovaa työtä. Se luovuus on se ihmisen suuri ominaisuus, mitä ei kone voi korvata.  No, nythän tämä viime aikana juttu näyttää erilaiselta, ainakin sellaista, miten se nyt sanoisi karusti, matalan tason luovuutta. Se voi korvata aika helposti.

Kuuntelin yhtä toista podcastia, mikä liittyy viihdebisnekseen Amerikassa, ja siellä sitten käsikirjoittajat tottakai on taas siihen, että freelance-käsikirjoittajat, siis Hollywood-levelillä, saa jo sellaisia työtarjouksia tällä hetkellä, että hei, me ei oikeastaan tarvita sulta mitään käsikirjoitusta, mutta meillä on tekoäly vääntää nipun niitä, ja sun työ olisi sitten siistiä.  Se sellainen, että sitä voi käyttää. Eli käytännössä vaan semmoinen ihan pikku sivuprojekti, ei missään nimessä vastaavan laajuinen, eikä se korvaus ole sen mukainen myöskään.

Että hänet sitten tehdään ihan vaan semmoinen pikkurattaan osainen sen luovantyöntekijän sijaan.  Ja sitten jos katsoo oikeasti, tiedätte kaikki, että jos katsotte Netflixin valikoimaan, niin 98 prosenttia on ihan hirveätä kuraa, minkä olisi varmaan ne käsikset olisi aika helppo korvata tuolla prosessilla. Et sinänsä, en tiedä mitä maailma menettää siinä, että ne tekee joku tekoäly. 

Aatu: Netflixin House of Cards oli ensimmäisiä sarjoja, joissa käytettiin tekoälyä.

Harri:  Vähän kiinnostavaa.

Aatu: Ja algoritmeja.

Harri: Mihin sitä käytettiin?

Aatu: Sitä käytettiin siis esimerkiksi näyttelijöiden valitsemiseen.

Harri: Se meni huonosti. Se meni vähän huonosti.

Aatu; Nyt on kuultu tutkijoita ja konsultteja, joten on mun mielestä aiheellista kuulla jotakuta tätä koskettaa joka päivä. Mä oon menossa tapaamaan Pia Leppälää, joka on pohjoismaisten kielten konferenssitulkki, asiatekstien kääntäjä sekä oikeustulkki.  Tapaamispaikka on mikäs muukaan kuin kirjasto Oodi. Sen mä tiedän, että Pialla on oma toiminimi, jonka kautta hän laskuttaa tekemästään työstä.Mutta katsotaan, mitä muuta selviää freelancerin arjesta.

Pia Leppälä, minkälainen on toi sun ansaintalogiikka?

Pia: Se riippuu vähän toimeksiannosta, että konferenssitulkkauksen puolella yleensä maksetaan päiväpalkkioita, eli siitä tulkatusta päivästä saa päiväpalkkion. Siihen sisältyy kaikki, valmistautuminen ja sen jälkeiset työt, eli laskutus ja muut. Sitten puolestaan kääntöpuolella yleensä saatetaan laskuttaa joko sanamäärän tai sitten merkkimäärän mukaan.  Oikeustulkkauksen puolella usein mennään tuntipalkkioilla.

Aatu: Mitkä asiat on saanut sut päätyä freelanceriksi?

Pia: Mä opiskelin pohjoismaisia kieliä Helsingin yliopistossa ja päädyin kääntäjälinjalle.  Silloin kun opiskelin 2000-luvun taitteessa, niin se ei ollut ollenkaan selvää, että ryhtyisin yrittäjäksi. Enkä itse sitä nyt hirveästi hakenutkaan. Mutta asiat johtivat siihen, että mä valmistuin vuonna 2003 ja monet opiskelukavereista päätyi kieltenopettajiksi.  Mä itse olin niin onnekas, että sain määräaikaisen viran. Mä asuin Tanskassa monta vuotta ja olin siellä määräaikaisena virkatulkkina ja kääntäjänä. Mutta sitten kun mun määräaikainen tehtävä päättyi, niin mä koin, että oli oikea aika ryhtyä työllistämään itseäni.  Mä menin sitten tähän toiminimiratkaisuun.  Mulla on kollegoita, joilla on osakeyhtiö, osuuskunta tai vastaavia. Vuodesta 2016 mä oon työllistänyt itseni.

Aatu: Jos sä vertaat sitä virkaa ja tätä nykyistä työtä, niin mitä eroja niissä on? 

Pia: Siinä on jonkun verran eroja.  Itse työ on aika lailla sama.  Eli se tulkkaus on sitä samantyyppistä. Ja kääntäminen myös. On tosi monia asioita, jotka on eri tavalla ympäröivässä työssä.  Silloin kun oli palkattuna työntekijänä, niin sitä työtä oli yleensä paljon.  Ja siitä ei käytännössä voinut kieltäytyä. Sitä sitten tehtiin enemmän ja tehtiin tosi pitkää päivää. Se saattoi välillä olla uuvuttava ja siinä oli myös virkavastuu siitä, että ne kaikki asiat, mitä meiltä odotetaan, pitää toteuttaa. Yrittäjänä puolestaan on ehkä se, että on mahdollisuus kieltäytyä toimeksiannoista. Mutta sitä ei välttämättä halua tehdä, koska tietenkin on iloinen siitä, että töitä riittää. Välillä sitten saattaa kuitenkin suostua tehtäviin niin paljon, että tulee sitä kiirettä aika lailla. Mutta mä koen kuitenkin tämän yrittäjyyden siinä mielessä tosi mielekkääksi, että on mahdollista siitä kieltäytyä, jos huomaa, että nyt alkaa tulla liikaa. Jos sen pystyy suunnittelemaan niin hyvin. Ja sitten toisaalta, että välillä sitä haluaakin tehdä enemmän ja sitten voi tehdä.  Mutta paljon menee aikaa, kun itse laskuttaa työstänsä, niin paljon menee aikaa siihen työhön, mistä ei voi laskuttaa. Eli just kaikkeen tähän hallintoon, valmistautumiseen ja sitten myös kaikkeen laskutuksiin. Mulla on itselläni kirjanpitäjä, mutta siihenkin sitten menee aikaa, että kaikkia näitä asioita hoitaa sinne eteenpäin.  Ja pidän hyvin todennäköisenä, että mä tuun olemaan eläkkeelle asti ihan itsensä työllistävä.

Aatu: Minkälaista sun arki on?

Pia: No se on hyvin tällaista vaihtelevaa. Ja itse koen, että se on välillä semmoista, että tuntuu, että ei ehdi tehdä mitään kunnolla, kun koko ajan tulee jotain uutta. Ja mulla on yhden naisen yritys, että siinä myös on ehkä se oma osansa, että jos mulle tulee sähköpostia, tulee vaikkapa kyselyitä tulkkauksista tai käännöksistä,

pyrin niihin vastaamaan mahdollisimman pian.  Ja jos mä oon suunnitellut mun työviikkoni, niin vaikka niin, että mä maanantain, tiistain ja keskiviikon käännän jotain käännöstä,  ja sitten mulla on torstaina valmistautumista tulkkaukseen ja perjantaina tulkkausta, niin siinä heti maanantaina saattaa tulla joku lyhyt tulkkauskysely, jonka otan vastaan ja alankin valmistautua siihen ja hoidan sen. Ja sitten se käännös, jonka olin suunnitellut tekeväni sinä päivänä, siirtyy myöhemmäksi.  Ja aika paljon semmoista sumplimista kyllä on tässä työssä, ja ehkä sitten se vaatii tosi paljon myös sitä, että itse kykenee hahmottamaan sen, että miten paljon aikaa itseltä kuluu eri tehtäviin, ja milloin tosiaan tulee se raja vastaan, että ei pysty semmosen järkevän työajan sisällä hoitamaan niitä. Päivät on semmosia silppumaisia usein, että siinä mielessä tämmöiset konferenssitulkkaukset on aivan kiitollisia, koska ne on yleensä koko päivän tai useamman päivän mittaisia, niihin saa valmistauduttua sillä tavalla kaikessa rauhassa, ja sitten saa keskittyä ihan täysillä siihen tehtävään.

Aatu: No, mites noi työajat sitten? Tuleeko työt useinkin kotiin?

Pia: Siinä on tietty riski, ja varsinkin yrittäjänä. Nyt tiedän, että monet sanoo, että yrittäjällä ei ole koskaan lomaa. Itse pidän sitä kuitenkin just hyvän, että yrittäjänä kuitenkin on mahdollisuus itse päättää, että kukaan muu ei voi sanella. Mä yritän pitää nykyään työajat kyllä aika tiukasti tuossa virka-ajan puitteissa.  Itselläni on kotona kaksi pientä lasta, että se vaikuttaa kyllä siihen, että miten paljon niitä hommia sitten iltaisin voi tehdä tai saa tehtyä. Joskus täytyy sitten siellä ilta myöhään jotain hoitaa, että mulla on ollut vaikkapa jotain suurempia kokonaisuuksia. Yksi oikolukukin oli, jota tein pääosin iltaisin, kun lapset oli menneet nukkumaan.  Mutta pyrin kyllä siihen, että saisin ihan tuossa virka-ajan puitteissa tehtyä työt, mutta tietenkin itse pidän sitä myös hyvänä mahdollisuutena, että saan itse päättää sen, että jos se on sitten vaikka kätevämpää tehdä töitä illalla tai viikonloppuna jostain tietystä syystä, niin siihen on sitten mahdollisuus.

Aatu:  Miten tämä työn silppumaisuus vaikuttaa stressin määrään?

Pia: Vaikkapa jos puhutaan tulkkauksesta, niin se tulkkaustilanne on aika stressaava.

Pidän kuitenkin tätä työtä niin mielekkäänä, että en ole kokenut niitä työn tuomaa stressiä liian raskaana.  Mutta kyllä se on tietenkin yksi sellainen tekijä, joka myös vaikuttaa sitten tähän, jos freelancerina toimii, että pitää myös samaan aikaan miettiä sitä, että tuleeko niitä töitä tarpeeksi, ja olenko nyt muistanut hoitaa tämän ja tuon jutun, ja mikä nyt on verotuksen suhteen,  ja onko lähetetty laskua kaikille ja sillä tavalla.  Mutta olen nyt kokenut ainakin, että se on vielä tämmöisen kohtuullisen piirissä tämä stressitaso.

Aatu: Miten sinä sitten kehität omaa bisnesosaamista, ja miten olet päässyt kehittyä yrittäjänä?

Pia: No tuo on kyllä tosi hyvä kysymys, koska siitä on nyt jo aikaa, kun minä opiskelin.  Minä opiskelin just 20-vuotta sitten, ja silloin vaikka tosiaan minä opiskelin kieliä, niin Helsingin yliopistolla ainakin siinä vaiheessa siellä alettiin kehitellä tämmöistä myös yrittäjyysopetusta jollain tavalla. Muistaakseni minulla oli ehkä yksi kurssi, jonka nimi oli “kääntäjä yrittäjänä”,  ja se oli tietenkin parempi kuin ei mitään, mutta se oli aika vähäistä.  Ja koin kyllä suurta epävarmuutta sitten siinä vaiheessa, kun piti miettiä sitä, että lähteekö yrittäjäksi. Mä muistelisin, että sitten kun asuin monta vuotta Tanskassa, niin mä muutin tänne Suomeen tuossa kymmenisen, vajaa kymmenen vuotta sitten, ja silloin ainakin oli tämmöinen NewCo Helsinki. Onkaan se Helsingin kaupungin tämmöinen uusille yrittäjille tarjoama palvelu.  Ja siellä minä kävin, minä sain jotain ihan semmoista henkilökohtaista neuvontaa. Kävin keskustelemassa yritysmuodosta ja mitä sitten voi tehdä uutena yrittäjänä,

ja se oli ihan hyödyllistä.  Sitten luin jonkun tämmöisen opas yrittäjyyteen kirjasen tai lehtisen, minkä sain muistaakseni sieltä. Mutta sitten mulla oli ainakin kullanarvoinen tämmöinen vinkki toiselta tulkkikääntäjäkollegalta, että hän suositteli mulle omaa kirjanpitäjänsä, jolla onneksi oli sitten tilaa ottaa myös minut sinne hoteisiinsa. Mulla on ollut tosi paljon hyötyä siitä, että mulla on ollut osaava ja kokenut kirjanpitäjä,

joka on tottunut myös hoitamaan tulkkien ja kääntäjien asioita,  koska meillä on semmoista laskutusta, mikä monelle ehkä voi olla tosi epäselvää tai vaikeaa ymmärtää, ja hänen ei ole tarvinnut esittää suunnilleen yhtäkään kysymystä näistä mun laskuista ja kuiteista.

Siinä mielessä se on ollut tosi iso apu.  Mutta muuten sitten mä kehitän osaamista tässä tulkkauksen ja kääntämisen alalla,  että mä oon suorittanut esimerkiksi oikeustulkkauksen erikoisammattitutkinnon,  ja mä oon myös auktorisoitu kääntäjä. Mutta sitten siinä tämän liiketalousosaamisen puolella, olen muistaakseni ollut yhdellä just Suomen kääntäjätulkkien liiton järjestämällä,  olikohan se tulkki yrittäjänä vai kääntäjä yrittäjänä ihan tämmöisessä iltapäiväkoulutuksessa, missä sitten tarkemmin puhuttiin just tästä, että miten tämä oma palkkiotaso ja työt pitää suunnitella ja kannattaa suunnitella, jotta se olisi jotenkin järkevällä tasolla.  Entäs brändityö ja sitten itsensä tämmönen markkinoiminen?  Joo, se on muuten ihan hyvä.  Mä olin silloin, kun mä olin lopettamassa siellä mun määräaikaisessa virassa, niin siellä sai myös itse toivoa jonkun tyyppistä koulutusta, ja mä sain silloin, mitenköhän se meni, mä sain taas sen LinkedIn-koulutuksen.  Siitäkin on muistakaa melkein kymmenen vuotta, että silloin LinkedIn oli kova juttu.  Ja mä oon nyt LinkedInissä ja kyllä sieltäkin välillä tulee yhteydenottoja, mutta mulla on ollut semmoinen onnekas tilanne, että mulla on jo sen verran kontakteja, ja mulle tulee enimmäkseen suoria yhteydenottoja.  Että mun ei ole tarvinnut lähteä sillä tavalla itseäni markkinoimaan,  että pitäisi hirveästi mainostaa ja yrittää ottaa yhteyttä uusiin asiakkaisiin. Ymmärrän, että monelle se saattaa olla tarpeen. Mutta varsinkin tässä mun työssä on ennen kaikkea kyse tällaisesta asiantuntijatehtävästä ja erityisosaamisesta. Ja sitä kautta se menee enemmän sitten näin viidakkorummun tavoin,  että joku kuulee, että olen mahdollisesti tanskan tulkki tietyllä osa-alueella,  ja sitten muhun otetaan sitä kautta yhteyttä. Kiitos. 

Aatu: Mun mielestä tuossa kuultiin oikeastaan se, kun puhutaan tämmöisestä ihanne tai ideaali freelancerista, niin jotenkin toi on se mielikuva, mikä mullakin on.  Että hän sai tehdä just tavallaan sitä työtä, mitä hän halusi tehdä ja tämä joustavuus nimenomaan nousi siellä. Eli aikoinaan virassa nyt on freelancerina, että on tykkää siitä ja pystyy valitsemaan.

Harri: Ja hän vaikutti myös ihmiseltä, joilla se sopii.  Äänestä kuului sellainen itseluottamus, assertiivisuus. Tuli ihan siinä aluksi heti, että neuvottelemme, ja jos hinnastossa sitten päästään yhteisymmärrykseen, niin sitten tulee keikka ja näin. Että sellaiset kokenut yksinyrittäjä oli kyseessä tässä. Ja varmasti hyötyi tästä joustavuudesta paljon.

Aatu: Se, mikä mulla tässä ekana tuli just mieleen, oli tämä tämmöinen, ehkä mikä siihen freelancerina, kun ajatellaan heitä työryhmänä, niin on just se, että he vähän tekee sitä omaa työtänsä, ja sitten lähettelee laskuja.  Ja se on siinä, että tavallaan se palkka tulee vaan sitten, että sä painat sen laskun.  Mutta niin kuin hänkin sanoi, että tosi paljon aikaa menee siihen metatyöhön. Eli työstä, mistä ei makseta.

Harri: Totta kai, näin se on. Yksinyrittäjällä ei ole mitään tukiorganisaatioa.  Eli kaikki, mitä hän haluaa, että joku muu tekee, niin se pitää ostaa ulkoa.  Joihinkin näistä kirjanpitäjän palveluista, joita tässä mainittiin, niin toki löytyy aika helpot plug and play-ratkaisut.

Sitten siinä on hirveästi, mikä jää kaikki, sitten tämä brändää, itsensä brändääminen,  myynti, markkinointi, suunnittelu, ja sitten tavallaan se itse työ, mistä varmaan on se,  todennäköisesti se osa, mistä hän nauttii, niin se on prosentuaalisesti pieni. Mä tiedän tämän kokemuksesta myös, koska olen joskus tehnyt laskutettavaa konsulttikeikkaa myös itse.

Ja hänelle sopii tosi hyvin, ja hienoa näin.  Mutta sitten faktahan, että tulkit on melkein kaikki tässä asemassa.  Oli niillä kykyjä tehdä tätä hyvin, tai preferenssiä, tai ei.  Että sitten hänelle sopii, monille totta, että ei sovi. Sitten voi olla paljon erinomaisia tulkkeja, että on maailman parhaita tulkkeja, mutta he ovat tosi huonoja markkinoimaan omaa osaamistaan.  Tai sitten ne numerot pysyvät vaikeasti hanskassa,  tai sitten ei vaan ole se arjen organisointikyky sillä tasolla, mitä yrittäminen vaatii. Niin siinä voi mennä joskus kykyjäkin hukkaan, puolensa kaikessa. Tässä on ehkä silta, jota pitää mainostaa.  Tuossa mainittiin se Newco, joka on siis Helsingin brändi nimeltään Uusyrityskeskus Toiminnalle.  Espoossa se vastaava on YritysEspoo, tai englanniksi Enterprise Espo. Meillä on ne vastaavat palvelut kanssa erityisesti alkaville yrittäjille.Eli mitä tarvitset, kun aloitat yksinyrittäjäksi.  Kaikista  kaupungista löytyy tämä.  Jos olet kuuntelija, niin kannattaa kyllä hyödyntää näitä neuvontapalveluita.

Aatu: Ja minun täytyy vielä tähän loppuun sanoa se, että vaikka ulkoistetaan se kirjanpito, ulkoistetaan markkinointi, niin tavallaan työ synnyttää työtä.  Että sinä synnyttää nyt sitten tämmöisiä freelance-kirjanpitäjiä. 

Harri: Freelanceverkosto.

Aatu: Kyllä, just näin.

Harri:  Espoossahan tämä on tosi tyypillistä. Meillä on niin paljon ihmisiä, joilla on korkeat osaamiset, että heille monille on yksinyrittäminen luonteva tapa. Oli sitten kirjanpitoja tai muu.  Itse asiassa meidän koko yrityskannasta, jos siivotaan pois taloyhtiöt ja muut, niin 70 prosenttia on yksinyrittäjiä. Että se on tosi espoolainen tapa yrittää hyödyntää sitä omaa asiantuntemustaan tällä tavalla autonomisesti.

Aatu: On varmaan aiheellista kysyä myös yhdeltä suomalaisen yhteiskunnan isolta hahmolta, nimittäin AY-liikkeellä,  ja miltä tämä näyttää heidän ja työntekijän oikeuksien näkökulmasta. SAK-lakimies Paula Ilveskivi, miten perinteinen ammattiyhdistysliike on vastannut tähän työmurrokseen?

Paula: No, ammattiyhdistysliike, itse asiassa tämä työnmurros lähtee sieltä jo 90-luvulta,  kun alettiin puhumaan niin sanotusti epätyypillisestä työstä. Ja se liittyi näihin määräaikaisuuksiin, että siirryttiin tällaisesta toistaiseksi voimassa olevasta työsuhteesta kohti tällaista pirstaleista työelämää, pirstaleisia työsuhteita. Ja silloin alkoi tulla keskustelua tästä esimerkiksi freelancereista ja niin edelleen. Ja sitten näitä niin sanottuja vaihtelevan työajan sopimuksia, eli nollatuntisopimuksia, joissa ihminen voi olla työsuhde niin, että se on nollasta 40 tuntiin tai jotakin siltä väliltä. Ja tässä ammattiyhdistysliikkeellä on ollut tärkeä rooli, että tässä on yritetty kuitenkin turvata jonkinlaisia pelisääntöjä näihin, että miten tätä työtä voidaan sitten teettää.  Mutta kyllä tässä tällä hetkelläkin näyttää siltä, että paljon meillä on vielä tehtävänä työtä.

Aatu: Mitä on tehty ja mitä voitaisiin vielä tehdä?

Paula: No, näitähän on tietysti valmisteltu työelämän lainsäädäntöä, ja niissä on yritetty puolustaa. Työntekijöiden asemaa. Tässähän on työnantajien intressi toisella puolella, että miten voitaisiin joustavasti käyttää työvoimaa. Ja sitten taas palkansaajien puolella on se, että ne työsuhteet pitäisi olla sellaisia, jotka turvaisivat sitä ihmisen elämää.  Että olisi ansiot sellaiset, että sillä palkalla eläisi.

Aatu: Niin, mitä voitaisiin vielä tehdä?

Paula: Tässä olisi ehkä syytä mennä muutaman askel taaksepäin. Esimerkiksi näitä määräaikaisten työsuhteiden käytön edellytyksiä pitäisi tiukentaa nollatuntisopimusten käytölle, sille pitäisi tulla tiukemmat rajat kuin mitä tällä hetkellä on.

Aatu: Entä sitten tähän liittyvää kevytyrittäjyys ammattiyhdistysliikkeen näkökulmasta?

Paula: Itse asiassa se on kokonaan toinen kysymys. Meillähän ei lainsäädäntö tunne tällaista kevytyrittäjän käsitettä ylipäätänsä ollenkaan.  Meillä on yrittäjiä ja meillä on työntekijöitä. Ja se, että näitä kevytyrittäjiä kuitenkin kohdellaan monessa osin esimerkiksi verotuksen kannalta, niin yleensä verotetaan ansiotuloina, palkkatuloina.  Tässä on tietyllä tavalla nyt tämä kevytyrittäjyys kuuluu oikeastaan aika lailla samaan kategoriaan kuin jos me ajatellaan sitten tätä alusta välitteistä työtä. Kun puhutaan alusta välitteisestä työstä, niin meidän täytyy erottaa siellä yhtäältä sellaiset työntekijät, jotka ovat tai ammatinharjoittajat, joille tämä alusta toimii lähinnä markkinapaikkana. Suunnittelijoita, lakimiehiä, mitä tahansa, jotka pystyvät, joille se alusta toimii markkinapaikkana, he myyvät siellä osaamistaan ja nämä ovat globaalit työmarkkinat tietyllä tavalla. Ja hyvin usein he toimivat yrittäjänä. Mutta sitten toinen puoli on tästä alustavälitteisestä työstä nimenomaan tällainen paikkasidonnainen alustavälitteinen työ, jossa tehdään työsuhteen kaltaisessa, siis se työ täyttää työsuhteen tunnusmerkit, mutta näiden työntekijöiden kanssa tehdäänkin kumppanuussopimus tai mikä tahansa muu konstruktio, mutta ei työsopimusta.

Näistä puhutaan myös osittain kevytyrittäjiä.  Nämä kevytyrittäjiä ovat tosin esimerkiksi tuolla rakennusalalla ja monella muulla alalla. Mutta se mikä tässä on se olennainen pointti, niin on se, että heillä ei ole työsuhdetta. Ja silloin tämä työnantaja maksaa siitä jonkun palkkion.  Yleensä se on kuitenkin niin, että tämä työnantaja määrittelee kyllä sen palkkion. He seuraavat sitä työtä ja käyttävät työnantajan direktiovaltaa ja näin. Mutta näille työntekijöille, niin heille esimerkiksi työnantaja ei maksa työnantajan sivukuluja. Heille ei kerry ansiosidonnaista sosiaaliturvaa. Heillä ei ole työtapaturma ja ammattitautien varalta vakuutusta. Heillä ei ole irtisanomissuojaa.  Alustayritys voi vain lopettaa niiden työtarjousten tilaamisen tällaiselle. Eli nämä ihmiset ovat täysin omillaan ilman sellaista turvaa, mikä työntekijöille kuuluu työsuhteessa.

Aatu: Onko ammattiyhdistysliikkeellä intressiä ja sitten myös näiden ihmisten asiaa? 

Paula: Ammattiyhdistysliikkeellä on intressi, mutta pitäisi olla myös yhteiskunnalla intressi. Jos ajatellaan, että nämä ihmiset eivät kerro eläkevakuutusta ja tässä on myös mahdollisuus harmaaseen talouteen, niin jos ajatellaan, että meillä lisääntyy tämä alustaväliteinen työ, ihmiset eivät ole työsuhteessa.  Samoin nämä kevyt yrittäjyys ja muut kuviot.  Heille ei kerry eläkettä esimerkiksi. Jos koko työura koostuu tällaisesta, niin meillä on eläkeläisköyhien joukko. Ne täytyy kuitenkin rahoittaa.  Eli sen rahoittaa ne, jotka ovat työsuhteissa ja veronmaksajat. Tämä on myös sosiaalivakuutusjärjestelmä ja hyvinvointivaltion rahoitusperustan näkökulmasta äärimmäisen tärkeä asia, että nämä työsuhteet eivät naamioida kumppanuus ja toimekseenantosuhteiksi, vaan että pelataan reilusti. Toinen asiahan tässä on niin, että ne yritykset, jotka käyttävät tämän tyyppisiä sopimussuhteita työn teettämiseen, saavat kilpailuetua suhteessa niihin yrityksiin, jotka palkkaavat ihmiset työsuhteeseen ja hoitavat kaikki työnantajan velvoitteet.

Aatu: Mitä tälle asialle voitaisiin yhteiskunnan tasolla tehdä?

Paula: Tähän liittyy se, että näitä on joitakin juttuja ollut esimerkiksi sosiaalivakuutuksen puolella, missä on tehty ratkaisuja siitä, että esimerkiksi ruokalähettien kohdalla nämä olisivatkin työsuhteisia. Työsuojeluviranomainen aluehallintovirasto on tehnyt ratkaisun, että ruokalähetit olisivat työsuhteisia ja heihin pitäisi soveltaa työaikalakia. Tämänhetkisen tiedon mukaan alustayritys on valittanut tästä päätöksestä ja vielä julkisesti ilmoittanut, että eivät he sitä noudata. Tässä on systeemipuolella ongelmaa. Tähän on pyritty nyt vastaamaan sillä, että tällä hetkellä eduskunnan käsiteltävänä on työsopimuslain muutosesitys,

jossa täsmennettäisiin työsopimuksen käsitettä työsopimuslaissa niin, että tällainen työsuhteen naamiointi muuksi sopimussuhteeksi olisi vaikeampaa kuin miltä se tällä hetkellä näyttää. Toinen asiahan on tietysti se, että EU on tällä hetkellä valmisteilla direktiivi, joka koskee alustatyötä tekeviä aseman parantamista. Se on tällä hetkellä vielä kesken ja se, mikä se lopputulos on, ei voi tietysti vielä kovin paljon lähteä siitä sanomaan, mutta sekin on EU-tasolla tämä ongelma on tunnistettu ja siihen pyritään myöskin vastaamaan EU-laajuisesti.

Mutta kyllä tämä edellyttää lainsäädäntötoimia. Ja sitten tähän oikeusturvakysymykseen liittyy myöskin se, että meillä on paljon tämän tyyppisillä sopimuksilla tekevät töitä ulkomaalaistaustaiset ihmiset, jotka eivät itse edes ymmärrä, että he eivät olekaan työsuhteessa. Tämä liittyy myöskin tänne tietynlaista tavalla ihmisen ymmärtämättömyyden hyväksikäyttöön tämän tyyppiset tilanteet.

Aatu: Mua vähän kismitti tässä se, että tavallaan se kulma oli se, että se työsopimus on jotenkin itsessään parempi kuin se, että tekisit yrittäjänä töitä.

Harri: Avaa vähän.

Aatu: No mä esim. tällainen, että halutaan kiristää nollatuntisopimuksia ja tommosia, niin mulla on moni kaveri, jotka tekee opiskelun ohella töitä. Nollatuntisopparit on heille ihan avainehto, koska he pystyvät myös kieltäytyä niistä vuoroista, mitä heille annetaan.

Tavallaan, että se toimii molempiin suuntiin.  Että jos heille tulee, että pääsetkö tollon vaikka viikonloppuna, että tässä olisi sulle tunnit, niin sä voit sanoa, että en mä ole tulossa itse asiassa, että mä en pääse.

Harri: Toi on ihan varmaan aito pointti, mutta mä luulen, että avainasemassa siinä on se, mitä sanoit, eli opiskelun ohessa.

Aatu: Kyllä. 

Harri: Kyse on ihmisistä, joiden elanto ei ole riippuvainen tästä vaan, jotka täydentää tuloja opiskelujen ohella tällä. Ja siksi onkin hyvä, että on joustavia malleja näihin. Mutta mä luulen, että tässä ei puhuttu ehkä heistä, vaan siitä joukosta, kuten Paula mainitsi, jotka sitten pahimmillaan ehkä saattaa tehdä jopa koko työuransa tämän tyyppisesti,

jolloin heille ei kerry eläkettä, he eivät ole tiettyjen vakuutusten piirissä ja ovat tavallaan hyvin haavoittuvaisessa asemassa. Ja nyt kun työskentelen kaupungilla, niin mä näen tässä just sen puolen, että vaikka tämä ei numeristi ole ihan massiivinen ilmiö, niin kuitenkin tilanne on tuossa se, missä sitten muut veronmaksajat ja yhteiskunta laajemmin kantaa sen riskin silloin sen työnantajan puolesta. Ja sitten me maksetaan ne viulut kaikki muut.

Aatu:  Kyllä.

Harri: Ja mikä on tälleen, kun itse olen pro-market-ajattelija yleisesti ottaen, niin sehän antaa kilpailuetua niille, jotka ei kierrä. Tai siis niitä yrityksiä vastaan, jotka eivät kierrä tällaisia lainsäädäntöä.  Tämä nykytilanne mahdollistaa tämmöisen kikkailunn, jossa on vähän ongelmallinen markkinatoiminnallinen.

Aatu: Kyllä. Sitten mä itse, tästä oli itse asiassa Aalto-yliopiston podcasti aikoinaan, joka käsitteli tätä alustatalouden työntekijöiden lähettien oikeutta ja muuta. Niin siinä vaan todettiin, tietysti siinä oli Woltin yksi perustajista, hänellä oli ehkä oma näppä ojassa siinä. 

Harri: Oho, niinkö?

Aatu:  Niin, ehkä. En taisi sanoa, ehkä oli, ehkä ei. Mutta hän vaan totesi sitä, että hänkin oli sitä mieltä, että niiden oikeuksia pitää parantaa, mutta hän on toivo sitä, että olisi sitä, että sitten keksittäisiin vaikka siihen, että niille keksittäisiin joku eläkejärjestelmä itsessään, eikä sille, että ne pakotetaan työsuhteeseen. Se on varmaan osa ratkaisua ja sitten toisaalta kyllähän tässä on julkisen vallan vastuu sitten korjata, tilkitä niitä aukkoja lainsäädännössä, joka mahdollistaa sen kikkailun.  Sitten se pelikenttä tasoittuu, kun kikkailu on mahdotonta.

Aatu: Ihan yrittäjän näkökulmasta onhan tuo yrittäjien eläkejärjestelmä aika monen sellainen.

Harri: Se on. 

Aatu: Muutenkin vaikea, että just tämä uusin YEL-uudistus, niin en tiedä, että kukaan olisi hyppinyt innosta, kun se tuli.  Että siinä panos hyötysuhde ei ehkä kohtaa.

Harri: Yksi nosto vielä tuosta Paulan puheenvuorosta, että hän mainitsi tämän erottelun kanssa, että missä vaiheessa on aitoa yrittäjyyttä, eli että joku käyttää alusta markkinapaikkana muiden markkinapaikkojen joukossa. Ja missä sitten taas on tilanne, missä käytännössä tämä näennäisyrittäjä on sidottu siihen yhteen markkinapaikkaan ja yhteen isäntään, jonka renkinä hän sitten toimii. Se on yksi helppo happotesti tsekkaa, että missä määrin se on aitoa yrittäjyyttä.

Aatu: Kyllä. 

Harri: Ihan sellainen ajatus tästä myös nousee, että aina kun tulee uusia teknologioita, niin ne aiheuttaa uusia työelämän ilmiöitä, mitkä sitten ottaa aikansa, että se muu yhteiskunta ja lainsäädäntö sopeutuu siihen. Sinänsä mielessä tämä ei ole mikään ihmeellinen juttu, että näin käy tässäkin tapauksessa. Ja ehkä niin kuin me aikaisemminkin podcastissa tänään puhuttu, niin jälkiteollisessa maailmassa on ollut aika monta tällaista työelämän mullistusta, mihin sitten on kuitenkin kaikki sopeuduttu. Eiköhän näihinkin avaimet löydy? 

Aatu: Kyllä.  Mutta Harri, tämä ilmiö tulee koko ajan minulle nyt tällä hetkellä vastaan. Se on vähän niin kuin, kun sulla on vauvakuume, niin sinä näet pelkkiä vauvoja lastenrattaissa. Nimittäin teatterissakin minä törmäsin työn murrokseen.

Harri: Ai että sinä pääsit teatteriin? Minulla on kaksi ihan oikeaa vauvaa, niin minä en ole teatteriin päässyt vuosikausiin. Mutta kerro vähän, mitä sinä siellä pääsit kokemaan?

Aatu:  Minä saavuin just kellariteattereilla, missä on just harjoitukset itseasiassa käynnissä. Minä olen saanut kiinni Eero Leihnerin, joka on ohjannut työn murroksessa kertomaan “Kolme sisarta” näytelmään tänne kellariteatteriin. Miten tämä aihe tuli mieleen? 

Eero: Tämä aihe on ollut minulla aika lailla jossain määrin taiteellisessa käsittelyssä nyt pari vuotta. Tämä kyseinen teos suoremmin pureutuu siihen työhön ja nimenomaan uuteen työläisyyteen ja siihen murrokseen, mihin me ollaan tultu yhteiskunnassa nyt 2000-luvulla.

Ajatukseni siitä ja oma fiiliskin siitä, mikä on ollut vähän koko tämän, minä olen sen verran nuori, että olen ikään kuin kasvanut siihen murrokseen sisään. Se kokemus, mikä itselläni on ollut työelämässä ja opiskeluelämässä ylipäätään, on ollut se, että se ideaali, missä me pyörimme, on sellainen porras ajatus siitä, että meidän on ihmisinä jatkuvasti puskettava yksi porras ylöspäin jokaisella meidän elämän osa-alueella. Se on jatkuvaa kehittymistä, jatkuvaa virstanpylväiden ohittamista ja sitä, että koko ajan kasvetaan taitavimmiksi, kokeneimmiksi, lahjakkaimmiksi, oman elämän sankareiksi, jotka pitävät itseään molemmilla jaloilla ja ovat uutteria työläisiä, jotka ovat omistaneet heidän koko identiteettinsä sille, mitä ne tekee. Tällainen intohimo suhteutettuna ammattiin ja työelämään huomaa, että se peilautuu vähän kaikkialle ammattikentälle. Ja sitten se tavallaan se kolikon kääntöpuoli, mikä siinä on, on se, että ihmisillä on todella epärealistisia tavoitteita, riittämättömyyden tunnetta, sitä, että minä en ole nyt vielä hyvä, vaan minä tulen olemaan parempi tulevaisuudessa. Tämä ajatus on ainakin itselläni ollut tosi vahvasti jo yläasteelta eteenpäin, että minun on puskettavaa tehtävä juttuja, jotta joskus voin olla tyytyväinen itseäni. Se on ollut tämän esityksen lähtöajatus siitä.

Aatu: Tämä ahditus sopii tähän taiteen klassikkoon, Kolme sisarta.

Eero: Joo. Lähtötekstihän on siis, jos sitä nyt lähtee tavallaan tietystä kulmasta katsoa, niin loppujen lopuksi kertoo henkilöistä, jotka ovat täysin väärässä seurassa, väärässä paikassa.

He puhuvat vain itsestään. Kukaan ei kuule heidän tuskan huutoaan. He eivät saa apua siihen mistään. Toisaalta ovat myös niin tottuneet siihen omaan ahdinkoonsa, että ei myöskään ole kykeneväisiä tai edes halukkaita muuttamaan siitä paikasta ja heidän ajattelutavastaan. Tämä istui tähän tavallaan minun käsitykseen siitä sosiaalisesta keskustelun tasosta, mitä huomaan tosi paljon samaan ikäluokkaan kuuluvien freelancereiden ahdingossa. Paljon valitetaan ja sitä, että on liikaa töitä, liian vähän unta ja liian vähän rahaa. Silti siinä olisi joku semmoinen tavallaan, mutta joku intohimo ja joku semmoinen tavallaan, että enhän minä tekisi mitään muuta kuin tätä toisaalta.

Aatu: Eli jos tämä näytelmä kommentoi työelämän epävarmuutta, joka koskettaa esimerkiksi näyttelijöitä, niin silloinhan tämä kommentoi tekijäporukkaansa.

Eero: Niin, ehkä se enemmän kommentoi minua tai että itse tavallaan, että ehkä se on tavallaan sitä, että minä tiedostan kyllä, että missä minä teen väärin ja missä se ajatuskulku tavallaan menee semmoiseksi toksiseksi. Koko ajan minä tässä harjoittelen elämässäni sitä, että terveempää ajattelua itseeni, omaan riittämättömyyteeni ja riittävyyteeni, näinkö se sanotaan. Mutta sitten koko ajan minä toimin sitä vastaan, että minulla ei ole mitään aktuaalista halua muuttua, koska ajatus mikä minulla on, että jos minä toimin tavallaan vastoin semmoista työhypeä ja tähän aikaan selkeästi kuuluvaa itsensä brändäämisen kulttuuria vastaan, niin silloin minä teen vähän niin kuin ammattimurhan siinä kohtaa.

Aatu: Miten sinä näet, että mikä on tällaisen taidettajuuksien paikka tässä laajemmassa keskustelussa?

Eero:  Oma tavallaan toiveeni tässä, me puhutaan aika suoraan nimenomaan, meillä on näytelmässä henkilöhahmoja, jotka edustaa tällaista uustyöläisyyttä. Ne sanoo sen, että me edustamme tätä uuden työläisyyden mallia ja me ollaan uustyöläisiä ja me ollaan todella ylpeitä siitä, että me ollaan uustyöläisiä ja nyt me näytetään, kuinka siisti se elämä on. Niin ehkä tavallaan toiveeni tai tarpeeni on se, että tämä, mä en sano, että tämä uuden työn murros ja selkeästi se maailma, mihin päin me ollaan menossa enemmän työllä, että se olisi pelkästään paha, siinähän on siis paljon hyvää, hän on siis tuossa ja paljon semmoista tavallaan, ja se arvopohja siinä alla on musta ihan terve, mutta se tavallaan, miten me ihmisinä, niin se helposti se kelkka menee sinne suuntaan, missä se ei ookaan enää niin tervettä. Että esimerkiksi nykyään on viime vuosina ollut työuupumusta esimerkiksi enemmän kuin koskaan aikaisemmin ja kaiken näköinen tavallaan tämmönen oheistuotteena tullut semmonen henkinen painolasti, mikä on. Niin ehkä oma tavallaan tälle inputti taiteilijana on se, että meidän pitäisi ottaa enemmän osaa keskustelussa.

Mitkä ne on ne raamit, missä me pyöritään, mitä me voidaan vaatia työntekijältä ja mikä se on, että miten me voidaan työpaikkoina ja työntekijän ja työnantajina tarkentaa sitä, että se ei oo sellaista, että teet kun teet, eli toisin sanoen teet koko ajan. Että ehkä tavallaan toivon enemmän sitä puolta keskusteluun, koska semmosessa työhyvinvointiin liittyvässä puolessa, minkä luulen, ja että meillä on paljon kehitettävää siinä. 

Aatu: Ja tämä taideteoksena on sitten osa tätä keskustelua?

Eero: Joo, se on meidän kulma hyvin pitkälti semmoinen tavalla, se mihin se ottaa ehkä kantaa ja osaa, on se, että tämä järjestelmä, jos nyt haluu tälleen järjestelmäksi sitä

kutsua, tai tarkemmin ehkä se ajattelumalli. Että jos tämä ajattelumalli tällaisenaan, niin siinä vain jengiä putoo kelkasta, että uupuu, kyynistyy ja menettää halun ja sen innon sitä työtä kohtaan, mistä sinne ei ehkä lähdettykään. Joo, se on se, mitä tämä esitys ehkä loppujen lopuksi väittää, jos näin uskallan sanoa näin esityksen kirjoittajana.

Aatu: No, Harri, mitä tota mun kulttuurikokemus sinussa herätti?

Harri: Tosi paljon ajatuksia ja tunnistan, vaikka mä en ole freelanceri, niin mä luulen, että tässä tuli kuvattua jotain nykyään työelämästä, mihin kaikki tietotyöläiset, mutta ainakin varmaan moni muukin voi samaistua. Itse asiassa, kun mulle tämä kaikki on ollut arkista niin kauan, kun olen ollut työelämässä 20 vuotta suunnilleen enemmän tai vähemmän, niin olisi kiva kuulla, kun olet vasta aloittamassa työuraasi, että miltä toi puhe resonoi sinun kokemuksiinsa?

Aatu: No toi ajatus siitä, että puskea eteenpäin paremmaksi ja sitten voi olla vasta tyytyväinen, mä snadisti tykkään siitä. Itse huomaan itsessäni koulussa, huomasin noin piirteet, töissä huomasin noin piirteet. Tavallaan koitti koko ajan tulla paremmaksi ja ei ollut koskaan täysin tyytyväinen siihen itsensä, mutta sitten se auto jaksaa kehittyä ja oppia. Tietysti en osaa sanoa pitkällä aikavälillä, että jos tuollaisella tyylillä jatkan seuraavat 30 vuotta, mitä tulee tapahtumaan. Mutta itse siinä tuli semmoinen tavalla, että pystyy. Jotenkin ajattelin, että jos nyt joutuisi sellaiseen tilaan, missä tekisi vain työtä ja se olisi se, niin se olisi tosi masentavaa juttu mulle.

Harri: Joo, mä ostan tuon, että se on hirveän luontevaa, että nuorella ihmisellä on se drive ja varmaan ihan aitokin kokemus, että en ole vielä kaikessa riittävän hyvänä halunnut oppia. Mutta sitten mun mielestä on vähän niin kuin taudinkuvaa, jos se olo vielä 20 vuoden päästä sama ja ettei riitä ikinä millään elämänalueella. Mä väitän, että tämä on semmoinen, mikä tosi moni kokee ja nythän viime aikoina on uutisoitukin yös nuorten aikuisten työuupumuksesta. Ja ne luvuthan on aika huikeita, että puhutaan tyyliin huolesta ihmisistä, mikä on aivan tolkutonta. Että se on huolestuttavaa ja sitä saa itsensäkin kiinni kummallisista ajatuksista siitä, että miten hyvä pitäisi olla tietysti tilanteessa. Mä tiedän, että tämä koskee muita enemmänkin. Mä tunnen itseäni huomattavasti älykkäämpiä ihmisiä, jotka on aika paljon saanut aikaiseksi ja silti ne jotenkin poteet tätä, tässä ei tullut mainittua, mutta huijarisyndroomaa. Että ikään kuin vaan poseerais, että oikeasti ei osaakaan. Ja mun silmissä he ovat todella vakuuttavia ihmisiä.  Se on kyllä tosi erikoinen ilmiö. Onko sulla mitään hajua, mistä se johtuu?

Aatu: Niin, mä tiedän jotenkin, haluaisin sanoa silleen ilman minkäänlaista tietämystä, että se johtuu jotenkin tämmöisestä sosiaalisen median tuomasta vertailusta. Ja siitä, että me koko ajan nähdään ne tyypit, jotka on. 

Harri: Ja kiltokuvat niistä tyypeistä. 

Aatu: Ja sitten ehkä myös tämmöinen elämäntyyliposeeraaminen. Ja ehkä myös, että me nähdään IG-influenssoireiden, että se unelma on sitä, että sä tiekkö ballilla syöt jotain kokosjäätelöö siitä papaijan kuoresta.

Harri:Ja oikeasti ne on green screen edessä ja se yksityisjetti on kuvattu jossain hangarissa. 

Aatu: Ja toi tavallaan vaatii sen, että sä pystyt olemaan siellä top of the pyramid.

Harri: Joo ja mä näen sellaistakin joskus ympärillä, että ihmiset ei tunnu osaavan nauttia normaalista elämästä enää. Että se pitää olla joku NS-IG-kelpoinen tai TikTok-video-kelpoinen erityiskokemus.  Että on lupa itselläkään nauttia siitä.  Ja sitten se vaade dokumentoida sen jotenkin samalla. Toi on tosi kiinnostavaa. Mä ostan tosi vahvasti, että se some jotenkin voimistaa tätä ilmiötä. Se on tämmöinen valtava megafoni, joka pahentaa tätä. Ja sit musta tuntuu, että se ilmiö alkoi rakentua jo aikaisemmin.  Ja että se oli olemassa jo ennen somea vähemmässä määrin. Ja mä, että yhteiskuntaa, tai nyt on aika löysää puhetta, mutta yhteiskunnassa on yleensä joku vallitseva niinku tematiikka.

Että joskus keskiajalla uskonta hallitsi kaikkea ja valistusaikana tieteen ja edistyksen tavoittelua oli se eetos.  Ja sit ehkä niin kun sotien jälkeisessä maailmassa markkinatalouden logiikka on ollut hallitseva. Niin kun se kilvoittelun logiikka on äärimmäisen hyvä liiketoiminnassa ja markkinoille, että syntyy parempia yrityksiä ja tuotteita. Mut jotenkin samalla lailla sillä uskonnon kaikkien läpitunkelmalla oli lieveilmiöitä, aika pahojakin.  Noita rovioita ja muita. Niin tota musta tuntuu, että ehkä sillä markkinatalouden kaiken kattavan läpitunkelmisen logiikan tukemiselle joka paikkaan on kans se vaikutus.

Että kilpailu on läsnä kaikilla elämän saranoilla.  Työssä se on vähän normaalimpaa.  Mut sitten voi olla sisustus, ruoanlaitto, harrastukset, vanhemmuus. Niin musta tuntuu, että kaikessa jengi vähän silleen vähintään salaan nokittelee toisiaan sitten somen kautta ja vertaa jatkuvasti itseään toisiin.

Aatu: Vaikka tässä ollaan nyt kuultu jopa synkkiäkin näkökulmia ja vähän sellaisia toivottomuutta ehkä.  Mutta täytyy muistaa, että suurin osa kuitenkin suomalaista on edelleen ihan palkkatöissä. Että tämä kyseinen porukka, jotka tätä freelancerit tai nää kevyt yrittäjät, niin on kuitenkin aika marginaalinen osa vielä.

Harri: Niin ja se ei tietenkään tarkoita, että heidän haasteitaan pitäisi ignorata vaan kyllä huomioida.  Mutta ehkä tässä keskustelussa, no kymmenen vuotta sitten puhuttiin just tuosta prekariatista hirveän paljon, että kun prekariatti kasvoi,  se ei nyt sitten tilastojen valossa kasvanut. Mutta nää ilmiöt työelämässä laajeneet, niin kuin tässä keskustelun kautta kävi ilmi, niin semmoinen pirstaleisuus, autonomian lisääntyminen ja autonomian tarpeen lisääntyminen ja kaikki yrittäjämäiset ja muu on levinnyt sitten työelämään laajemmin.  Ja se tarkoittaa, että työelämän on tarvinnut muuttua. Ja meidän pitää kaikkien oppia uusiksi tässä uudessa maailmassa työskenteleen taas kerran. Mutta ei se ihan mahdotonta ole, että jos otan esimerkkejä tässä meidän omasta työyhteisöstä,  että meillä on täällä ihmisiä, jotka ovat virassa, sitten meillä on ihmisiä, jotka on määräaikainen työsuhde, meillä jotkut tekee keikkaa, monenlaisissa tavallaan monenlaisia taustoista olevia ihmisiä.

Meillä on pystytty mielestäni kuitenkin jopa tässä julkisen sektorin suht jäykäisessä rakenteessa luomaan semmoinen hyvä työkulttuuri, mistä ihmiset pitää ja mistä ne haluaa jäädä. Se perustuu paljon siihen, että varmaan me ollaan tehty jo pitkään, tutkijat puhuvat job craftingista, yhdessä, että me ollaan tehty niissä raameissa, mitä pystytään, työyhteisön pelisääntöjä ja tekemisen tavan muokkaus koko yhteisönä.  Ja löydetty semmoinen työskentelyn tapa ja kulttuuri, mikä on meille hyväksi. Luulen, että tämä on ehkä se autonomian osa sitä, mitä kaikkien työyhteisön pitäisi oppia, koska todellisuuksia työelämässä on niin monia. Se vaatii, ei välttämättä jokaiselta ihan yksilöltä, mutta ainakin jokaiselta porukalta sitä, että pystyisi yhteistyössä miettimään,  mitä se hyvä työelämä juuri meille voisi tarkoittaa ja miten se on mahdollista.

Aatu: Ja ehkä vielä yhteenvetona se, mitä ollaan kuultu näistä freelancerista sun muista, että tässä työn murroksessa on niitä voittajia ja häviäjiä. Joskus se saattaa tulla yhdelle ihmiselle, niin tietyissä elämänvaiheissa se on täysi lottovoittoja,  myöhemmässä vaiheessa se saattaa olla sitten viidestä nollasta kuuteen viiteen, kun Ruotsi-Suomi pelissä konsanaan.

Harri: Niitä jopa samaan aikaan plussia ja miinusta.

Aatu: Että tavallaan tilanteet muuttuu ja jokaiselle varmaan työn muurauksesta on tullut jotain hyvää, mutta samalla jotain huonoa.

Harri: Joo ja kyllä loppujen lopuksi vaikka helposti tässä meidän keskustelussa tarttuu sellaisia epäkohtia, niin loppujen lopuksi on optimistit ja uskon, että me otetaan yleensä kaksi eteen ja yksi taakse niitä askeleita.

Aatu: Tämä oli Kasvu & Kipu niminen podcast. Ohjelma löydät Spotifysta ja muilta äänialustoilta. Ohjelma on tuotettu yhteistyössä Espoon kaupungin kanssa ja sen on tuottanut Suomen ääniohjelman tuotantoyhtiö Oy. Tuottajana toimi Toivo Hursti, käsikirjoitus- ja editointi Otto Rantanen, ja juontajana Harri Paananen sekä minä eli Aatu Veikkola. Kiitos.