Kasvu & Kipu -podcast, jakso 1: Minne osaajat ovat kaikonneet?

Kasvu & Kipu -podcastin ensimmäisessä jaksossa Aatu Veikkola ja Harri Paananen keskustelevat osaajapulasta. Jakson aikana kuullaan ajatuksia myös ravintoloitsija Lauri Kaivoluodolta, alanvaihtaja Veronica Gutmannilta, alivaltiosihteeri Elina Pylkkäseltä, yhteiskunta-asioiden päällikkö Piia Rekilältä sekä aktivisti Henrik Peiposelta.

Voit kuunnella podcast-jakson yleisimmiltä äänialustoilta:

• Podcast Spotifyssa(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan)
• Podcast Soundcloudissa(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan)
• Podcast Applen Podcast-palvelussa(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan)

Liity keskusteluun somessa tunnisteella #KasvuJaKipu!

Aatu: Työelämä on tällä hetkellä isossa murroksessa. Työmarkkinat rytisee, osaajista on

pulaa, ihmiset kieltäytyy töistä ja laajat irtisanoutumiset piinaa koronassa kärsineitä aloja.

Työmarkkinat tulee muuttumaan perusteellisesti tämän johdosta. Mikä tässä kaikessa on

oikeastaan taustalla?

Mä oon tuleva espoolainen ja Espoo on merkittävä kaupunki, jossa asuu merkittävä määrä

porukkaa. Nyt mä oon menossa tapaamaan Espoon kaupungin elinkeinojohtaja Harri

Paanasta, koska hän on kutsunut mut työhuoneelleen juttelemaan vähän taloudesta ja

työelämästä. Mutta se on hyvä, koska mä haluan tietää mitä tapahtuu ja mitä tästä kaikesta

pitäis ajatella. Harri on fiksu tyyppi ja... no, te kuulette kohta hänen ääntään.

[Tunnusmusiikki]

Aatu: Moikka. Mä oon Aatu Veikkola, ja tää on Kasvu & Kipu -podcast. Podcast, jossa mä

yritän selvittää mitä kestävän kasvuun liittyvien tärkeiden ilmiöiden takaa oikeasti löytyy.

Kaupunki on sykkivä ekosysteemi ja sen sisällä on paljon muuttujia eli ihmisiä. Sen takia tää

on erityisen kiinnostavaa. Tervetuloa mukaan ihmettelemään.

Harri: Moikka Aatu! Kiva kun pääsit tulemaan.

Aatu: Moikka Harri!

H: No hei, tänään me puhutaan sellaisesta asiasta kuin kohtaanto-ongelma ja osaajapula.

Sä oot varmaan kuullu tästä käsitetasolla ainakin jotain. Koronan jälkeen moni ala ei oo

löytänyt enää vanhoja osaajia takas töihin ja samaan aikaan puhutaan siitä että työtä ei ole

ja työlle ei ole tekijöitä muillakaan aloilla. Onks tää tutun kuulosta sulle?

A: On se ainakin pari vuotta sitten lukion yhteiskuntaopin tunnilta ja uutisissa aika paljon

puhutaan tosta ongelmasta.

H: Se on oikeestaan ollut sellainen, että tässä omassa duunissa – mä oon ollut Espoon

kaupungilla nyt kohta 7-vuotta hommissa – me ollaan puhuttu tästä koko sen ajan,

enemmän tai vähemmän, mut se on koko ajan kiihtynyt. Mutta se miten tää korona

oikeestaan muutti tän pelin oli, et yhtäkkii se koski melkein kaikkia. Ja tota mä oon ottanu

tavaks, kun me tavataan yrityksiä aika säännöllisesti, mä yleensä kysyn jossain kohtaa et,

mites toi teidän rekrypuoli. Niin on hyvin harvassa ne yritykset joilla ei oo tän kanssa

haasteita. Ja tota, siitä tuleekin sellainen kysymys, et mihin nää ihmiset on häipynyt, jos

kaikilla on tää ongelma, niin missä ne osaajat on?

A: Se mikä mua tässä aiheessa kiehtoo on se että näistä puhutaan tosi paljon näistä

termeistä, mutta mitä ihmettä ne oikeesti tarkoittaa?

H: Eli mitä on sen pinnan alla?

A: Kyllä.

H: Se kiinnostaa muakin. Sä kävit keskustelemassa aika mielenkiintoisten ihmisten kanssa

tästä eiks vaan, mistä me alotetaan.

[Puhelin tuuttaa]

Aatu: Mä oon just nyt soittamassa Lauri Kaivoluodolle, joka on ravintoloitsija ja hänellä on

ravintola Backas, mutta sen lisäks hän järjestää elämysmatkoja Lappiin – ihan sinne siis

kärkipäähän. Ja Lauri on itseasiassa tällä hetkellä yhdessä tälläsessä metsäkoneessa,

jossain tunturin päällä, josta hän mulle tähän puheluun tulee ihan just vastaamaan.

Lauri: Lauri Kaivoluoto.

A: Oot ollut pitkään alalla ja nyt ravintola Backaksen yrittäjänä. Minkälaisena ravintola-laan

osaajapula näyttäytyy teille?

Lauri: Kyl osaajapulaa näkyy isoiten varsinkin meillä – tietysti muilla ja muunlaisilla ravintoloilla

ja tapahtumapaikoilla on omat ongelmansa – mut se, että kun rekrytään ihmisii tai

tapahtumiin pitäis saada ekstroja ja vuokravuokrafirmojen ekstroja tai kausityöntekijöitä

joulu- tai kesäsesonkiin, kyl niitä ihmisiä hakee paljon vähemmän ja niitä ihmisiä on

ylipäätään vähemmän vuokrafirmojen listoilla huomattavasti vähemmän, kun vertaan 2019 ja

2018, ennen koronaa.

A: Mistä uskot että tää työntekijöiden kaikkoaminen johtuu?

L: Kyl se varmasti siit korona-ajan epävarmuudesta. Siit tietämättömyydestä vaikka jokainen

ravintola-alan työntekijä sen ymmärtää, että työnantajat, yrittäjät, firman omistajat, firman

johtajat, ei niille asioille oikeesti voi mitään tehdä, vaan sillon kun ravintolat on kiinni ja se

bisnesmalli on semmonen, että sitä ei oikeesti pysty muuttaan mitenkään ja jouduttiin

lomauttaan jengii. Niin kyl ne osaajat, jotka on ollu alalla 10 vuotta ja jotka on tehnyt montaa

erinäköstä duunii, jotka on aikuisii, 200 tuhatta euroa asuntolainaa ja kolme muksua, niin

kyllä ne vaan valitettavasti vaik ne olis halunnu jäädä alalle, niin olosuhteiden pakosta joutui

vaihtamaan alaa.

A: Ravintola-alalla on paljon vapaita työpaikkoja ja Suomessa on paljon työnhakijoita. Miksi

ravintola-ala ei oo niin houkutteleva enää?

L: Sehän tuntuu niinkuin yksinkertaiselta ongelmalta, ravintoloihin haetaan helvetisti ihmisiä

duuniin ja sit on tosi paljon työttömiä, että miksi ne työttömät ei mee vaan ravintola-alle

duuniin – et sehän tuntuu niinkuin helpolta, mut sit tietenkin se, että ravintola-ala duuni on

sellasta, että se ei vaan sovi niin kuin kaikille – se on fyysistä, stressaavaa, välillä on pitkii

päivii, sä voit olla koko päivän seisaallaan, sä teet käsil duunia, niin sun pitää olla kokoajan

skarppina, se on niinku joka osa-alueel kuormittavaa, niin se ei välttämättä sovi kaikille,

kaikki ei välttämättä halua sitä tehdä, plus on se sit että ensimmäisenä koronavuonna nii

kyllä sitä ravintoloita eniten sillon uutisoinnissa ja mediassa oli esillä, et jokainen

tartuntaketju oli lähtenyt ravintolasta, ravintolat kiinni ja ravintolat auki ja ravintoloissa

koronapassi. Kylhän sitä tavallaan parjattiin sitä ravintoloita niin paljon, et on se vähän et

yhdistetään epämediaseksikkyys, raskaat työolot ja huono tes-minimipalkka, niin eihän se

kauheen houkutteleva yhdistelmä oo. Ja kun ei oo moneen vuoteen ihmiset päässy kouluista

työharjoitteluun, okei sitku ei oo ollu työharjoitteluu niillä ketkä on ollut kouluissa, ei oo ollu

välttämättä kesäduunei tai sesonkiduunei, ei oo päässy syntyy sellasta puskaradioo, et hei

mun isobroidi oli teil kesäduunis viime vuonna, et mä voisin hakee ens vuonna tai että mä

olin viimeses amiksen työharjoittelus, niin pääseeks teille duuniin, niin semmoinen jäi. Ja et

sinne alalle ei haluta. Ei hakeuduta enää sinne ravintolakouluun, just sen takia et se on ollut

niin epäseksikästä ja siitä on puhuttu niin paljon huonoo, niin tota tota se 15-vuotias kun se

lukee yläasteel pamflettei, et mihin kouluun se haluis mennä ja se on lukenu tälläsii uutiisii ja

miettinyt näit juttui et haluuks se olla kokki, niin ei varmaa halua. et ei oo kiinnostusta ja

onhan nuoret nyt fiksui!

A: Mitä tälle asialle pystyttäis tekemään?

L: No mä pystyn tietenkin puhumaan vain omasta puolesta mitä pystyisin ja ollaankin tehty,

niin se että palkkaus on niiku et vaik se tuntuu helpolta ja yksinkertaiselta ratkaisulta ja

samalla vaikeelta asialta, niin se on kyllä iso juttu. Et kyl se on mun mielest fakta et se

tes-palkka on jotain mitä ei kehtaa ees sanoa ääneen, et kyl siit duunist pitää oikeesti

semmone palkka saada, et töis kannattaa käydä ja pystyy maksaa vuokraa ja asuntolainaa

ja ostaa juustoo, oltermannii, leivän päälle. Ja sit se pitää myös et se ravintola-ala, se oli

ennen vähän niinkuin maan tapa tai alan tapa, et oli kiire ja se oli kovin jätkä, joka teki

pisimmän päivän ja kuka jakso painaa pisimpään, mut se ei enää oo sellasta eikä sen tarvi

olla sellasta, et miten pystytään panostaa siihen työhyvinvointiin, työympäristöön ja

kavereihin, mitä muita etuuksii voi olla, kuin palkka sielt duunista.

A: Ymmärsinkö siis oikein, että ravintola-alan täytyisi muuttua?

L: Kyl mun mielestä ravintola-alan täytyy muuttuu. Mä ymmärrän sen, että jos on niinku 10

euron lounasbuffa ja käy 80 ihmistä syömässä päivässä, niin sä et voi maksaa sille kokille

3000 euroa , se on vaan niiku valitettava fakta ja se on niiku matikkaa, sit jos sä niiku nostat

sitä lounasbuffaa semmoseen hintaan, että pystysit maksaa korkempaa liksaa tekijöille, niin

sit siel ei valitettavasti duunarit käy enää syömäs. Mä ymmärrän et se ei oo niiku kaikil

bisnesmalleil mahollista, mut me ollaan niiku yritetty Backaksessa niiku tehä asiat sillee, että

siitä duunista mitä me tehään, pystyy maksaa korkeempaa palkkaa, et se kulurakenne ja

meidän bisnesmalli olis semmonen et pystyy maksaa. Et se on vaikee juttu, mut kyl mun

mielest alan pitää sillee muuttua, et keskittyy enemmän siihen työympäristöön ja

työhyvinvointiin ja sit siitä työstä pitää oikeesti mun mielest maksaa niiku sellasta palkkaa et

se on järkevää ja mielekästä käydä eikä joka aamu vituta herätä, ja avaat silmät ja lähdet

duunii, et pitääks taas mennä sinne hommiin. Pitääks taas mennä sinne hommiin.

[Taustamusiikkia]

Aatu: Lauri on ihan oikeassa, tietysti. Matkailu- ja ravintolapalvelut MARA:n tilaston mukaan

majoitus- ja ravintola-alojen työllistetyistä putosi koronan alettua pois yli 11 tuhatta ihmistä

siis se on melkein hangon verran ihmisiä. Vaikka sen jälkeen on alkanut elpyminen, on

aloilla kova pula työntekijöistä, jotka ei oo palanneet takaisin vanhoihin töihinsä.

Ylen tekemässä jutussa NoHo partnersin eli merkittävän ravintola-alan työnantajan Aku

Vikström arvioi että jopa 20 prosenttia alan työvoimasta on vaihtanut alaa korona-aikana.

Silloin ravintolat oli kiinni, mutta nyt ne olisi taas auki.

Alojen työntekijöitä edustavan ammattiliitto PAMin mukaan jopa 70 prosenttia työntekijöistä

on harkinnut alanvaihtoa. Ongelma on siis todellinen ja kaikilla puolilla hyväksytty tosiasia.

Aatu: Mä luin Twitteristä tämmösestä Piia Rekilästä, joka on Akavan yhteiskunta-asioiden

päällikkö ja se on tosi vahvasti puhunut siellä osaajapulasta, niin miettisin pitäiskö mun

lähtee käymään Pasilassa juttelemassa Piian kanssa?

Harri: Se olis varmaan hyvä, sieltä tulis varmaan vähän erilainen helikopteriperspektiivi

tähän äskeiseen.

A: Mä oon tällä hetkellä junassa matkalla kohti Pasilaa tapaamaan yhteiskuntasioiden

päällikkö Pia Rekilää osaajapulasta. Mulla on monia kysymyksiä osaajapulaan liittyen ja mä

toivon, että Piia pystyis antaa meille jotain vastauksia siihen, että mitä ihmettä osaajapula

tarkoittaa ja miten se kaikki liittyy. Itseasiassa tästä meidän matka oikeestaan tänään alkaa.

A: Yhteiskunta-asioiden päällikkö Piia rekilä, Mitä tarkoitetaan osaajapulalla?

Piia: Osaajapula tarkottaa sitä, yritykset kun he rekrytoi työntekijöitä, niin he eivät saa niihin

paikkoihinsa sitä sopivaa henkilöä ja nimenomaan sen takia, että sen henkilön osaaminen ei

vastaa sitä, mitä siinä työpaikkailmoituksessa tai työpaikassa haettiin.

A: Mistä tää ilmiö johtuu?

P: No siihen on varmaan monia tekijöitä, joita ei voi tässä lyhyesti kuvata, mutta varmaankin

yksi keskeinen syy, jota Suomessakin tällä hetkellä on, että väestö pienenee koko ajan ja

sitä porukkaa, josta rekrytoidaan on entistä vähemmän. Ja jonkun verran näkyy myös sitä

ilmiötä, että yrityksillä on aika kovia vaatimuksia, että he haluaa kovan luokan osaajia kohtuu

pienellä palkalla, joten jonkun verran yrityksetkin joutuvat katsomaan peiliin, että voidaanko

saada niinkun 5 vuoden työkokemuksella sitten ihan minimipalkalla ihmistä. Että varmasti –

mulla ei ole nyt tästä tutkimustulosta – mutta olen itse 70-luvulla syntynyt ja me 70-luvulla

syntyneet oollaann tällä hetkellä korkeasti koulutetuin sukupolvi eli 80- ja 90-luvuilla

syntyneet nuoret ovat matalammin koulutettu kuin 70-luvulla syntyneet, joten onhan se aika

järkyttävä uutinen suomalaiselle yhteiskunnalle, joka on tottunut ja leuhkinut sillä, että me

ollaan OECD-maiden koulutetumpia ja nyt me yhtäkkiä ollaankin keskikastissa. Nämä tulee

nyt ensimmäisenä mieleen.

A: Mitä eri puolia osaajapulassa on, mitkä meille näyttäytyy?

P: No siis kyllähän yleisesti kansantaloudellisesti Suomessa meillä on ollut niiku pitkittyvä ja

kasvava osaajapula, niin kyllähän siinä enemmän on negatiivisia puolia ja se näkyy siinä

sillä lailla, että meillä jää semmosta hyvinvointikasvua, tuottavuuskasvua saamatta sen takia,

että yritykset eivät pysty kasvamaan kun aiemmin ajateltu, kun eivät saa rekrytoitua ihmisiä.

Mutta sitten siinä on myös positiivisia puolia, jotka näkyy siinä palkansaajan puolelta eli sillon

kun työntekijöistä on pulaa niin ihmiset pystyy paljon paremmin kilpailuttaa sitä osaamistaan

ja kehittää sitä palkkaansa, et tietyllä tavalla se on myös suositus että nyt kun on osaajapula,

niin ihmiset miettii pitäiskö hakea ja kilpailuttaa palkkansa, koska tilastojen valossa pystyy

parhaiten palkkaansa nostamaan sillä, että vaihtaa työpaikkaa, eikä sillä että pysyy yhdessä

paikassa.

A: No mitä onks osaajapula ollut meillä jo pitkään Suomessa niin kuin ajankohtainen asia vai

onko koronakriisi jotenkin vielä pahentanut sitä?

P: Kyllä se on ollut niinku pitkään siinä mielessä että se on kasvava ilmiö. Että voisi sanoa

että koko kaksituhattaluvun on alkanut näkymään jonkunlaista pulaa. Finanssikriisin jälkeen

2010 se on kasvanut ja esimerkiksi kun mä itse edellisessä työpaikassa missä olin niin

kiersin 2016 alueilla Suomessa, niin siellä niinku ensimmäisenä mitä yritykset ja työnantajat

sanoi niin oli se että on on iso pula osaajista eli tämä ei ole mikään koronakriisin jälkeinen

ilmiö vaan tää on ollut semmoinen niinku kehitys joka on pikkuhiljaa Suomessa kehittynyt.

A: Näetkö kuitenkin että koronapandemian tuoma aika niin jotenkin vielä antoi potkua tälle

osaajapulaan?

P: En näe, koska se oli niin selkeästi tunnistettava ilmiö ennen koronaa, että se se oli jo

hyvin selkeä 2016, 2018, 2017. Kaikilla alueilla oli jo silloin kun katsottiin että paljonko

yritykset kohtaa rekrytointivaikeuksia alueilla, niin kaikissa melkein kaikissa Suomen

maakunnassa oli jo melkein 40% yrityksistä rekrytointivaikeuksia jo ennen koronaa.

A: No mistä tää osaajapulan niinku juurisyyt johtuu? Onko meillä vaan niin kun liian vähäinen

koulutustaso vai mikä tässä on niinku juurisyynä?

P: No tosiaan kun meillä niinku puhutaan työvoimapulasta ja osaajapulasta ja välillä on

hirveän hankala vetää niinku eroa näille kahdelle, että mistä siinä on kyse että milloin kyse

siitä että meillä olisi hirveän paljon niinku työntekijöitä mutta ei vaan osaa niitä tehtäviä,

mutta kyllähän Suomessa on tämmöistä rakenteellista ongelmaa. Myös

kohtaanto-ongelmasta puhutaan eli meillä on tällä hetkellä noin satatuhatta pitkään

työttömänä ollutta eli yli vuoden putkeen työttömänä ollutta mutta se summa on vielä isompi

tai ihmisiä jotka ovat täällä ja ovat välissä palveluissa, sitten taas työttömänä, niin siinä

puhutaan semmoisesta yhteensä noin kolmestasadastatuhannesta ihmisestä eli meillä on

myös tämmöinen rakenteellinen ongelma Suomessa että jostain syystä on paljon ihmisiä

joiden osaaminen ei sitten vastaa ja kohtaa sitä että mitä työnantajat tarvitsee. Se on

globaali ilmiö, että se ei ole pelkästään Suomessa ja tietyllä tavalla se on hyvin

ymmärrettävä ilmiö koska kehitys kehittyy koko ajan kiihtyvällä vauhdilla ja siinä mielessä

me ollaan menossa tämmöisiä rakenteellisia muutoksia, missä digitalisaatio kaikki

tämmöiset niinku muuttaa ja sen takia on tietty porukka jonka osaamistaso on hankalampi

kerryttää sitten tähän nykyajan vaatimuksiin.

A: Niin onko meillä siis nyt tilanne missä siis tämmöisiä ns. perinteisiä duuneja on kadonnut

ja synnyttänyt sitten sen että tavallaan meillä on ei ole enää mahdollisuuksia palkata samalla

lailla ihmisiä uusiin tehtäviin?

P: Juuri tämä on varmasti yksi syy. Ammatit, niitä ei enää ole, ja sitten ne ammatit jotka

syntyy, niin niiden osaamistaso on erilainen kuin mitä näissä vanhoissa ammatissa. Mä

näkisin, että syynä on myös se että Suomessa ei ole ollut varsinaista tuottavuuskasvua noin

10 vuoteen ja tuottavuuskasvu yleensä tarkoittaa myös sitä että yrityksillä on edellytykset

maksaa parempaa palkkaa ja nyt näyttää – kun Suomessa ei ole tuottavuuskasvua – niin

yrityksillä ei ole varaa maksaa sellaista palkkaa että ne saisi niihin tehtäviin juuri sellaista

ihmistä kun he hakee.

A: Miten tätä ongelmaa pystyttäisiin lähteä ratkomaan?P: Jos vähänkään nopeavaikutteista miettii, niin kyllä keskeinen on työperäisen,

osaamisperäisen maahanmuuton voimakas lisääminen, että siitä mä näen että se on se

keskeinen. Toinen liittyy myös siihen että miten työnantaja katsoo peiliin että pitäisikö heidän

sitten hyväksyä että he rekrytoi vähän vähemmällä osaamisella ihmisiä, kasvattaa ihmisiä

paremmin ja niinku luottaa siihen että ihmiset kasvaa niihin tehtäviin, tai sitten miettiä että

pitääkö heidän niinku osaajille, kokeneille osaajille, maksaa parempaa palkkaa. Ja miettiä

myös minkälaisia niinku mahdollisuuksia sitä työpaikalla viihtyvyyttä on lisätä. Houkutellaan

niitä ihmisiä. Sitten tietenkin kun puhuttiin tästä laajasta työttömyydestä, että pitkään

työttömänä olleet ja sitten sen tyyppiset ihmiset jotka on työttömiä. Jos olet työttömänä

mennyt sitten kuntouttavan työtoiminnan ja palanneet sieltä työttömiksi että miten heitä

pystyttäisiin paremmin kouluttaa työelämää erilaisella tämmöisellä matalan portaan

osaamisen kehittämisellä.

A: Jos sanoit että ongelmat on ollut nähtävissä selkeästi 2015, -16, -17, nyt eletään

2022-vuotta, mikä tässä on että tää osaajapula ei vaan tunnu helpottuvan?

P: Sanopa se, että mikä siinä on että itsekin koen että tietyn aikaan kun kiersi alueilla ja

yritykset puhuu osaajapulasta ja sitten kun puhuu tota niin kun näiden elinkeinoelämän

kanssa niin he taas puhuu koko ajan paikallisesta sopimisesta että tietyllä tavalla että mihin

on oikeasti ja mitä on nähty esimerkiksi 2019 niinku valtakunnassa ongelmana ja silloin

kukaan ei halunnut puhua tästä osaajapulasta vaikka se oli selvästi jo nähtävissä. Ja

tietenkin se myös että niinku ratkaisut ei ole helppoja, niin ei monimutkaisia ongelmia vaan ei

löydy sitten nopeita ratkaisuja mutta kuten tuossa sanoin että että jos meillä on esimerkiksi

viisikymmentäviisi vuotias mies joka on koko työuransa tehnyt tietyllä alalla teollisuudessa ja

sitten hän jää työttömäksi, koko laitos lakkautetaan, niin miten hän kouluttautuu kokonaan

toisenlaiseen tehtävään tai ammattiin? Niin ne on monenlaisia työkaluja mitä siinä tarvitaan.

A: Aalto-yliopiston työelämä professori Lauri Järvilehto on puhunut tästä, että meillä on

paljon näitä vanhoja työpaikkoja jotka tavallaan nyt on katoamassa ja jollain tavalla näitä

ihmisiä pitäisi saada koulutettua uusiin työtehtäviin. Näetkö sä että se pitäisi olla kenen

taholta tää intressi pitäisi olla? Onko se yritysten ongelma, työnhakijoiden ongelma vai jopa

niin kun yhteiskunnan ja valtion ongelma?

P: No tällä hetkellähän musta tuntuu että se on hieman jätetty pelkästään yhteiskunnan

ongelmaksi, että jos meillä niin kun 20 miljardia euroa, ETLA arvioi, että noin 20 miljardia

euroa käytetään kouluttamiseen rahaa ja niistä noin miljardin käyttää työnantajat. OK

miljardin on iso raha, mutta jos sä suhteutat koko siihen summaan niin kyllä tällä hetkellä

tuntuu että se on jätetty tää osaamisen kehittäminen niinku yhteiskunnan ongelmaksi, ei

niinkään yritysten tai julkisen puolen ongelmaksi. Sen kyllä mä näen että siinä selvästi myös

ne yritykset kärsii siitä että osaajia ei ole niin kyllä mä katson ja näen että myös yritysten

pitäisi pikkuisen enemmän katsoa peiliin siitä ja miten he pystyisivät niinku kouluttamaan sitä

viisikymmentäviisi vuotiasta henkilöä siihen että sitten kun se työpaikka loppuu että hän ei ja

hänen osaaminen ei perustu pelkästään siihen että hän osaa paperikoneen edessä ja sen

paperikoneen toiminnan vaan esimerkiksi hänellä olisi jonkun muunlaista

laitoshuolto-osaamista tai semmoista että hän löytäisi sitten nopeampaa sen toisen paikan

että että kyllä mä siinä mielessä mietin että työnantajilla pitäisi tiukempi vastuu pitää yllä sitä

osaamista tulevaisuuden osaamiseen myös.

A: Mitä ongelmia osaajapulaan aiheuttaa meille tulevaisuudessa?

P: Siis se aiheuttaa sitä ongelmaa, että meidän hyvinvointi ei kasva siinä suhteessa, kun se

voisi kasvaa. Että meillä on tehty analyysia ja tutkimusta siitä että jos meillä olisi enemmän

osaajia ja työvoimaa niin meidän talous parantuisi, se tarkoittaa sitä että meidän

innovaatioita ei synny sillä tavalla kun voisi syntyä ja loppupeleissä innovaatioita syntyy sen

takia että hyvinvointi kasvaa.

A: Kiitos Akavan Piia Rekilä.

Aatu: Harri I'm back mun Pasilan reissulta. Siis what, siis Piia Rekilä sanoo että ongelma on

ollut tosi paljon ennen koronaa vaikka kaikissa medioissa että mä oon kuvitellu niin on se

että tää on nimenomaan koronan tuotos.

Harri: Kyllä se on ollut, kyllä mäkin näen että se on ollut ennenkin koronaa, mutta pakko

sanoa että oon eri mieltä Piian kanssa siitä että kun se aika tiukasti sanoi että ei ei tämä ei

kärjistänyt tilannetta, niin kyllä se on kärjistänyt täällä Espoossa että hänhän viittasi siinä

alueisiin, maakuntiin, ja se on totta että työvoima on ollut isompi ongelma muualla kuin

pääkaupunkiseudulla jo pidemmän aikaa mutta meillä se kyllä tää korona on kärjistänyt

tilannetta ja syyt voi voi olla monet mutta että että vaikutus on ihan selvä. Piia sanoi pariinkin

otteeseen että se mitä tästä aiheutuu niin se että meiltä jää saamatta hyvinvoinnin kasvua

yhteiskunnassa. Se on Espoossa erityisen totta koska meillä enemmän kuin missään

muualla Suomessa niin kasvu tulee tieto- ja osaamisintensiivistä yrityksistä, missä

osaaminen ja myös jossain määrin korkeakoulutus on se avain siihen että täällä tuotetaan

oikeasti uusia asioita, mikä luo hyvinvointia koko maahan. Niin jos täällä ei saada niitä

osaajia niin se on suurempi pullonkaula kuin missä missään muualla Suomessa väittäisin.

A: Mä tein salaa sulta Harri yhden tempun. Mä kävin nytten Pasilan reissullani

haastattelemassa Veronica Guttmania Stadin ammattiopiston ruokalassa, joka on jättänyt

ravintola-alan taaksensa.

H: Okei kiinnostavaa.

A: Se on kiinnostavaa koska se ehkä kertoo, että me oltiin ammattiopistossa eikä

ravintolassa, että mistä tää meidän haastattelu oikeasti kertoo.

Aatu: Veronica Gutmann, missä kaikkialla olet työskennellyt ravintola-alalla?

Veronica: No ihan paikkoja mä en varmaan lähde nimeään, mutta on ollut yökerhoja, pikku

pubeja, ja ala carte -ravintolaa. Todella laajalti.

A: Miksi haluat jättää ravintolaan taaksesi ja kouluttautua uudelleen?

V: No mä oon tehnyt tätä alaa 15 vuotta ja itse asiassa 19 vuotta sitten perehtynyt alaan

varmaan ensimmäisen kerran täysin. TET-jakso yläasteella oli ihan ensikosketus siihen, ja

silloin mä ajattelin, että minusta tulee ravintola-alan työntekijä. Ja nyt mä oon käynyt ehkä

tän urapolun ravintola-alalla ihan loppuun asti. Oon ollut blokkarina, tiskin takana, tarjoilijana,

ravintolapäällikkönä ja omistajana. Ei tää ala anna mulle enää mitään. Ja sitten jos mä

katson toista näkökulmaa, että kun mä oon itse aikuistunut, että kun pubissa on tehnyt töitä,

niin tekee pahaa katsoa miten ne ihmiset hävittää itsensä. Sitä ei yökerhossa näe, kun siellä

juhlivat nuoret, mutta sitten menee tämmöiseen pienempään paikkaan niin kyllä tekisi mieli

vähän ottaa tukasta kiinni, että eikö sulla ole mitään muuta elämässä, että skarpataan

vähän.

A: Minkälaisessa tilanteessa tää lähtemisen päätös kypsyi? Oliko joku hetki, joka katkaisi

kamelin kaulan?

V: No siis pitkään mä oon suunnitellut tätä, ja mikä sen sitten katkaisi, oli varmasti korona,

että ensimmäinen lomautus, se nyt vielä meni muita töitä tehdessä, ja töitähän löytyi aika

nopeastikin. Kun palattiin ekan korona-aallon jälkeen, niin mä tein kahta työtä päällekkäin,

kun en uskaltanut jättää heti myöskään tätä toista työtä. Se oli aika raskasta, mutta siinä

vaiheessa kun tuli toinen lomautuskierros, niin sitten se oli siinä. Niin epävarmaa, kun se oli,

niin pakko muuttaa jotakin omassa elämässä.

A: Miltä tuntuu jättää ala jolla on työskennellyt tosi pitkään?

V: Haikealta, ja missä mä nyt opiskelun ohella vielä teen töitä, niin kyseinen baari on

semmoinen mihin mä oon kaksi kertaa takaisin mennyt. Että se tuntuu myöskin kodilta, että

se ei ole pelkästään työpaikka. Tiedän että tulen kaipaamaan jossain määrin, mutta kyllä se

on vaikeata.

A: Onko joku asia, mikä olisi jäänyt, saanut jäämään alalle?

V: Palkka varmasti. Mä oon vuosien kokemuksella nähnyt eri paikoissa ja eri ihmisten

alaisuudessa työskennellyt, että tämä on todella kiero ala. Tässä kyllä keplotellaan

kaikennäköistä lisistä menemään, ja ihan jos miettii, että ihminen tekee vuorotyötä, ja mäkin

oon tehnyt pääsääntöisesti 15 vuotta yötyötä. Se aika on pois mun perheeltä ja mun tutuilta,

ja kyllä ne tutut vaan kaikkoaa ympäriltä. Jos sä et saa sitten kunnon korvaustakaan, niin

kyllä se kysymys on että miksi?

A: Sä puhuit epävarmuudesta alan arjessa. Miten se näyttäytyy arjessa?

V: No siis korona oli se pahin epävarmuustilanne ja mikä oli mun mielestä jokseekin

naurettavaakin että ainoastaan ravintola-ala ja reissausala syytettiin pahimmaksi levittäjäksi.

Niin se oli ehkä se pahin, että muuten työtähän varmasti löytyy mutta palkkaa, siitä ei kyllä

sitten makseta. Jos sä ihan minne vaan menet, niin kyllä se oikea työnantaja pitää löytää.

Töitä löytyy varmasti nytten, mutta just korona-aikaan ei kyllä löytynyt, ja moni ketä

kollegoitani tiedän, niin ei ne saanut sitä muuta työtä siihen ohelle.

A: Sä et ole enää menossa takaisin, mutta miten sä haluaisit että ravintola-ala muuttuisi,

jotta se olisi parempi paikka olla töissä ja yrittää niille, jotka alalle jää?

V: Sanotaan että työntekijän kannalta varmasti olisi se, että ne vuorot jaetaan sen verran

tasavertaisesti, että sulla on tasaisesti myös viikonloppuja vapaana, mitkä on mun elämästä

karkoittanut kyllä oman lähipiirin ja tutut, koska oon aina viikonloppuisin töissä. Se on niinku

aina, ja se on kuin kirveellä seinään lyöty juttu, että sä olet töissä viikonloppuisin – varsinkin

yökerhopainotteisissa paikoissa. Tasaisin väliajoin niitä viikonloppuvapaita ja

vuorovaihteluitakin, jos ihminen niin toivoo. Palkka-arvostus myöskin. Ehkä myös työn

laadun vaihtelu, eli jos näkee että joku on pärjäävä niin antaa sen pyrkiä myös eteenpäin,

että siinä on toivoa päästä johonkin vähän eteenpäin ja tekemään erilaisia tehtäviä ja ettei se

oo vaan sitä yhtä ja samaa.

A: Miltä tulevaisuus näyttää Veronica Gutmannin silmin?

V: No Veronica Gutmann nyt toivoo, hän on nyt valmistunut. Kesäkuussa valmistuin

hierojaksi ja nyt jouluun mennessä mun pitäisi saada jalkojen hoidon paperit hyppysiini. Ja

terveysalalta toivon, että siitä riittää asiakkaita ja että siinä säilyy tää mun rakas

asiakaspalvelutyö, mitä mä rakastan yli kaiken. Mutta on ehkä laadultaan itsenäisempi ja

uskon, että oman työn tulos tuottaa sen muutoksen sitten, mitä toivon näkemäni

tulevaisuudessa.

Takaisin Harrin työhuoneessa

Harri: No huh tämä oli todella hyvä haastattelu. Tuli suoraan puhetta ja painavaa asiaa että

sieltä ne tuli niinku nää perusasiat ihan niinku oikeastaan niinku työssä pysymiseen, työhön

sitoutumisen perusasiat: Palkkaus, arvostus, jousto, autonomia. Mitä sulle jäi

päällimmäisenä mieleen tuosta?

Aatu: Tossahan tuli niinku just se että eihän osajista ole pula. Niinku että hänkin oli todella

osaava henkilö pitkällä työkokemuksella mutta se työ ei vaan enää houkuttele.

H: Mulla tulee mieleen semmoinen pieni anekdootti. Meillä on naapurissa yksi bistro ja nyt

en mainosta ketään yksittäistä, mutta se on meidän vakkaripaikka, käydään siellä perheen

kanssa ainakin kerran viikossa aamiaisella viikonloppuna ja ne on pysynyt koronan yli

pystyssä. Ja ja tota niillä on aika hyvä meininki selvästi siellä, että se tiimi on tiimi, ne kaikki

työntekijät vaikuttaa hyvin omistautuneita siihen sille hommalle ja tota se on niinku tavallaan

aika vaatimattoman näköinen. Että siellä on hyvin minimalistinen sisustus, pieni lista, mut

ruokaa ihan erinomaista, palvelu erinomaista ja mä mietin että miksi miksi ne on niinku

selvinnyt? Siellä ei vaihtunut ihmisetkään kauheasti niin sen verran mitä mä oon ymmärtänyt

niin – en halua nyt ruveta mestaroimaan koska mä en ole itse ravintola-alan yrittäjä – mutta

mitä mä oon niinku heiltä ymmärtänyt on, että kaikki jousti silloin korona aikana ja se oli

niinku yhteisvastuullinen projekti pysyä pystyssä ja ja säilyttää sen ydintiimin niinku työpaikat

että mutta se ehkä se tiimihenki siitä ja selvästi että kaikki koki että heitä arvostetaan.

A: Nii ja se että töissä on niiku kivaa.

H: Nii.

A: Mut mulla on iso ongelma Harri, koska mä oon ihan jumissa.

H: Mee hierontaan, sehän oli Veronikan juttu.

A: Me puhuttiin niinku osaajapulasta, mutta nyt niitä osaajia kuitenkin tuntuu olevan, mutta

se työ ei kiinnosta. Mikä ihme, mihin tää liittyy että on niinku niin paljon työpaikkoja mutta ei

kuitenkaan niinku ihmisiä niissä?

H: Mä luulen että tarvitaan vielä pari haastattelua, että me päästään tähän vähän

syvemmälle. Mutta että olisiko se nyt kuitenkin toi kohtaanto-ongelma mikä tuli parinkin

parikin kertaa mainittua tässä aikaisemmin?

A: Kohtaanto-ongelma.

A: Mä kävelen tällä hetkellä Helsingissä torikortteleissa ja aurinko valaisee tuomiokirkon

valkoista pintaa ja mä oon matkalla TEMmiin eli työ ja elinkeinoministeriöön tapaamaan

alivaltiosihteeri Elina Pylkkäsen. Mennään haastattelemaan Elinaa vähän

kohtaanto-ongelmasta. Mitä ihmettä se tarkoittaa ja miten se linkittyy tähän meidän

aiheeseen? Me kohta saavutaan tänne työ- ja elinkeinoministeriön aulaa ja mun on varmaan

hyvä aika pistää nyt mikki hetkeksi reppuun koska mun reppu tullaan läpivalaisemaan

turvatarkastuksessa joten palaamme tuota pikaa.

A: Alivaltiosihteeri Elina Pylkkänen, mitä tarkoittaa kohtaanto-ongelma?

Elina: Se tarkoittaa käytännössä siis sitä että meillä on työnhakijoita ja paljon avoimia

työpaikkoja, jotka eivät kohtaa keskenään. Siis työ ja tekijä eivät kohtaa keskenään.

A: Mistä tämmöinen kohtaanto-ongelma syntyy tai mistä se johtuu?

E: Se johtuu monista eri asioista. Se kohtaanto-ongelma voi olla seurausta siitä että

työpaikat on eri puolella kuin työttömät työnhakijat tai tätä ammattitaitoa vastaava työvoima.

Eli voi olla että tässä maantieteellistä kohtaanto-ongelmaa ja sitten voi olla myöskin sellaista

kohtaanto-ongelmaa, että yritykset eivät riittävästi ilmoita tai että eivät saa näkyville näitä

työpaikkoja niille henkilöille jotka olisivat niinku mahdollisia työllistettäviä. Tai sitten voi olla

kysymyksessä sellainenkin että tän työttömän työnhakijan ei kannata ottaa työtä vastaan

että siellä on tällainen kannustinongelma että tällä rahalla ei välttämättä tule toimeen tai että

tulotaso ei kohoa riittävän paljon että ottaisi työpaikan vastaan.

Korona toi ilman muuta tähän tämmöisen kierroksen lisää eli eli pahensi tilannetta

merkittävästi. Ihan siitä syystä että esimerkiksi ravintola-alalla juuri oli nää rajoitukset kaikki

tiukimmat eli silloin siellä tapahtui lomautuksia ja irtisanomisia kaikista eniten. Ja sitten

työvoima ehkä hakeutui muualle ja siellä on ollut paljon tällaistakin työvoimaa tällaista niinku

määräaikaista työvoimaa ja sellaista joka tekee vaan sitä esimerkiksi opintojensa ohessa tai

jonkun muun työn ohessa. Ja sitten kun tuli tää korona niin sitten esimerkiksi opiskelijat

keskittyivät opintoihinsa ja saivat valmiiksi tutkinnot ja menivät itse asiassa sille alalle töihin

johon koulutuksen saivat eli sieltä katosi sellaista niin kun väliaikaista ja tämmöiset

extra-työvoimaa aika paljon sieltä ravintola alalta juuri. Ja sitten on tietysti tää että

työolosuhteet ja ja palkkaus on varmaankin yksi sellainen asia mikä tekee osansa, että

ihmiset hakeutuu sellaisille aloille jotka niin kun ehkä miellyttää työolosuhteiltaan enemmän

enemmän heitä. Ja sitten täytyy sanoa että ravintola alalla on paljon siis myös tätä

osa-aikaista työtä ja sitten kun se on tätä tällaista niin kun vuorotyötäkin, niin sitten se ei

ehkä houkuttele sillä tavalla että sillä työllä tulisi toimeen, itse asiassa että tää pelkästään

riittäisi, ja se on yksi semmoinen tekijä että jos on määräaikaisia ja osa-aikaisia työsuhteita

tai siis työpaikkoja, niin ne ei yhtä paljon vedä kuin tällaiset niinku pysyvät työpaikat,

kokoaikaiset työpaikat.

A: Kuinka paha ongelma kohtaanto-ongelma tällä hetkellä niin kun yksinään sekä

yhteiskunnan näkökulmasta on?

E: Se on erittäin paha. Se on sen takia paha että me tiedetään jo nyt että 

130 000 työsuhdetta on jäänyt syntymättä sen takia että meillä on kohtaanto ongelma. Tosin

se kohtaanto ongelma on niinku – tai tavallaan tää kohtaanto ongelma kertoo jo siitä

ratkaisutavasta että meillä on ikään kuin työnhakijoita ja työpaikkoja mutta ne ei vaan

kohtaa. Mutta meillä on myös se ongelma että meillä on yksinkertaisesti työvoimapulaa.

Meillä ei ole edes tämän tietyn alan jossa työvoimaa etsitään, niin sen alan työttömiä

työnhakijoita olemassakaan, että silloin kaivataan sitten enemmän niinku sitä esimerkiksi

työperäistä maahanmuuttoa tai sitten siitä, että me koulutetaan jollekin tietylle alalle joka on

nousussa tai jonka kysyntä on kasvamassa.

A: Niin mitä ratkaisuja meillä sitten tähän kohtaanto ongelmaan on?

E: Nimenomaan on ilman muuta se että jos se on tämmöistä niinku alueellisen liikkuvuuden

lisäämistä niin se on ihan selvä asia että silloin meidän pitää houkutella työvoimaa toisaalle

ja silloin toimenpiteenä on että tehdään tällaisia niinku muuttoavustuksia. Tai sitten että

esimerkiksi yksi ratkaisu on myöskin niinku etätyön lisääminen ja silloin että jos työtä voi

hoitaa etäältä niin silloin se on tietysti, mutta eihän ravintola-alan töitä tietenkään voi hoitaa

etäältä ja monia muitakaan töitä mutta se on se on sellainen yks tapa. Ja sitten tietysti näitä

koulutuksen lisäämistä niinku sille alueelle jossa näitä työpaikkoja on niin se ilman muuta

sitten kasvattaa sitä työvoimapotentiaalia. Ja sitten on se työperäinen maahanmuutto ilman

muuta ja sitten voidaan ohjata näitä työn perässä ja maahanmuuttajia niin asumaan tietyille

alueille, jossa näitä työpaikkoja on.

A: Onko tässä ollut vaarana että tää hetkellinen kohtaanto-ongelman niinku raju nousu tai

tota työvoimapulan raju kasvu on aiheuttanut sen että meillä tulee olemaan niinku

työpaikkoja ja työaloja, jossa tavallaan meillä on tällä hetkellä huutava pula osaajista ja se

näkyy vielä pitkälle tulevaisuuteen?

E: No näin se näyttää nyt menevän, ja se johtuu yhtäältä siitä että meidän demografinen

rakenne eli väestö ikääntyy eli meillä siirtyy eläkkeelle yli kymmenentuhatta ihmistä

enemmän kuin työvoimaan tulee aina vuosittain että nää ikäkohortit on sen näköisiä että me

menetetään joka tapauksessa noin kymmenentuhatta ihmistä vuosittain niinku tän

vanhenemisen vuoksi tästä työikäisestä väestöstä. Sitten toinen ongelma on tietysti se että

meillä on myöskin työkyvyttömyyseläkkeitä, että ihmiset sairastuu niinku tällä tavalla vähän

niinku pitkäaikaisestikin, ja jos niitten sairastuvien määrä on noin kaksikymmentätuhatta

ihmistä vuosittain ja se on valtava luku tästä työvoimapotentiaalista pois. Mutta kysyit

lähinnä että mitä tapahtuu sitten sille että jotkut alat menettävät työntekijöitä lopullisesti ja

tämä on se skenaario sielä erityisesti. Nyt se on ollut sitä, koska meillä on myöskin alkanut

valtavat investoinnit esimerkiksi tämmöiseen vihreän siirtymään ja digitalisaatioon. Siellä

tarvitaan paljon työvoimaa investointeihin ja se on aina jostain pois. Tää on

nollasummapeliä; kun joku saa työntekijöitä, se on jostain muualta pois, etenkin kun meillä

on tää supistuva työvoima tässä ja sen takiakin niin mä pelkään että tätä ei pystytä niinku

kotimaisin voimin ikinä tätä työvoiman kysyntää täyttämään. Vaan että se tarvitaan se

työperäinen maahanmuutto tähän tueksi ja lisäksi.

A: Työperäisestä maahanmuutosta ja kohtaanto-ongleman ratkaisuista, niinku itsekin puhuit,

on kuitenkin jo puhuttu monta vuotta, niin mikä tässä ongelmassa on niin kinkkistä että me ei

pystytä sitä kerralla kunnolla heti ratkaisee?

E: siinä on se ongelma että työvoimasta kilpaillaan nyt maailmanlaajuisesti. Tää

työvoimapula on globaali tai ainakin sillä tavalla että Euroopan maat kaikki kärsii

työvoimapulasta ja tietyn ammattiryhmän – esimerkiksi sotealalla – kärsitään

työvoimapulasta ja silloin siellä tarvitaan niinku tietynlaista kompetenssia ja kielitaitoa. Se ei

ole ihan helppo täyttää esimerkiksi sotealan työpaikkoja työperäisessä maahanmuutolla

vaikka siellä olisikin taustalla jo sairaanhoitoa ja tutkinnot näillä kolmansista maista tulevilla

ihmisillä, vaan he tarvitsevat kielikoulutuksen. He tarvitsevat todennäköisesti myös

koulutusta sillä työpaikalla jossa he ovat, että millä tavalla meillä suoritetaan tätä

terveydenhuoltoa, että meillä on varmaan erilaiset käytännöt, erilaiset laitteet, koneet ja

tällaiset. Niin kun työ ylipäätään ja se työn organisointi on erilainen ja ja siihen tarvitsee

todellakin niinku perehtyä ja kouluttautua. Sitten on tietysti sekin, että meillä täytyisi olla

niinku rutiinia myöskin siihen tämmöiseen niinku työperäisen maahanmuuton vastaanottoon

ja myös niinku pakolaisten työllistämiseen, että meille jo maahanmuuttaneillakin on korkea

työttömyysaste verrattuna meidän kantaväestöön. Että saataisiinpa edes he töihin nyt sitten

saman tien niin sekin olisi niinku semmoinen hyvä alku sille että mitä pitäisi tehdä että me

saataisiin niinku ihmiset, kaikki ihmiset, työikäiset ihmiset töihin Suomessa.

A: Ymmärränkö mä oikein että työmarkkinoiden tavallaan muutos ja se muutos mikä meillä

on tapahtunut niin on aina niin paljon nopeampaa että tavallaan meidän järjestelmä ei ole

pystynyt vielä mukautumaan siihen, ja myös tämä aiheuttaa kitkaa tässä kohtaan?

E: No juurikin tämä. Juuri tämä, oot ihan oikeassa että kyllä meillä niinku kuluttajien

mieltymykset muuttuu kovaa vauhtia, niin että esimerkiksi edes tuotantotoiminta ja

yrityksetkään ei aina ehdi perässä. Että meillä on varmasti paljon kysymyksiä. Esimerkiksi

nyt esimerkiksi ravintolat, kahvilat ja niin poispäin, että niillä olisi enemmän kysyntää sitte

tämmöisille niinku tapahtumille virkistykseen. Että ihmisten niinku nää mielenkiinto tällaisiin

että mitä sieltä kulutuskorista tänä päivänä löytyy niin ehkä me ei päästä tai yritystoiminta

tulee sitten perässä. Ja puhumattakaan siitä että lainsäädäntö ehtisi mukaan tähän

kehitykseen, että lainsäädäntöprosessit ovat hitaita, että meidän täytyy varmaan laskea 2

vuotta aina niinku tämmöiselle isoille lakialoitteille ja lakimuutoksille ainakin kun ne alkaa

sitten toimia ja tulemaan voimaan ja se toimeenpano vie oman aikansa ja viestintä näistä

lakimuutoksista. Että kyllä nää on hitaita prosesseja ja ihmiset niinku oikeasti niin ne muuttuu

vähän nopeammin että tää nykyinen niinku tää tämmöinen niinku tiedonvälitys on jo niin

nopeata ja ja ihmisen mieltymykset menee sen mukaisesti ja somekulttuuri ja kaikki tää että

tota kyllä sinne saa todella kovaa juosta perässä täällä niinku ministeriöstä käsin kun asiaa

katselee.

Aatu: Harri. Siis alivaltiosihteeri Pylkkänen siis sanoi että että kohtaanto-ongelma on tosi iso

ongelma ja se on ollut kanssa pitkään, hän sanoi. Korona vauhditti sitä ja se mikä mulle

tässä jäi päällimmäisenä mieleen, koska siis ongelma on kivaa tarkastella niinku tiedätkö

jälkiviisaana että mistä se on tullut, mutta rehellisesti ratkaisuthan tässä kaikkia niinku eniten

kiinnostaa. Niin koulutus on iso ratkaisu mitä Pylkkänen sanoo, niin tiedätkö minkä kuva

mulla on vähän tullut?

Harri: Kerro.

A: Et me ollaan tosi koulutusorientoituneita Suomessa. Tutkinto edellä mennään. Että jos me

mietitään nyt työmarkkinoita ja muita, niin siis ihmisethän vaihtaa työpaikkaa tosi useasti ja

vaihtaa alaa, niin meidän pitäisi enemmän keskittyä siihen kouluttamiseen. Siis se että

ensinnäkin jos sä saat sen tutkinnon niin että se ei sido sinua mihinkään työpaikkaan.

H: Mä oon tosi samaa mieltä eli osaaminen edellä ei niinkään tutkinto edellä. Ja yleensähän niinku varsinkin tässä hyvin nopeasti muuttuvassa yhteiskunnassa ja

työelämässä niin ethän sä sillä sun tutkinnon sisällöllä pärjää edes saman alan sisällä loppu

uraasi. Että tää jatkuva oppiminen on kuitenkin edellytys, että niinku ehkä enemmänkin

kannattaisi – no niinku tuossa Pylkkänen sanoo ihan oikein – niin tähän kannattaisi

työnantajienkin panostaa. Mutta että meidän pitäisi yhteiskuntana olla vähän joustavampia,

ollaan pikkaisen jäykkiä kaikessa suomalaiset, mahdollisesti vähän semmoisia

light-saksalaisia, jotka myös arvostaa tutkintoja todella paljon. Voi ottaa vertailukohdaksi että

millainen tää asenne tähän asiaan on angloamerikkalaisilla työmarkkinoilla, joissa on

hirveästi ongelmia verrattuna suomalaisiin, mutta se mikä mun mielestä on hyvä on, että se

joustavampi suhtautuminen tutkintoihin ja osaamiseen. Että esimerkiksi korkeakoulututkinto

on tyypillisesti niin Yhdysvalloissa ja UK:ssa signaali siitä, että sulla on kykyä oppia ja silloin

katsotaan että onko sun ominaisuudet sopivat tähän työpaikkaan ja ehkä sun työkokemus

vähän. Mutta että OK, että sä oot selvästi fiksu kaveri, sä varmaan voit oppia nää. Siis sitä

on aika vähä täällä.

A: Ja mä keksin hauskan vertauskuvan vanhana urheilumiehenä. Rookie-sopimukset, siis

tulokkaat, niin ne saadaan 800 000 $ sinne sisään ja sitten seurat itse kouluttaa niitä jotta ne

saa niistä sen supertähden joka on niille tosi paljon halvempaa kuin se että ne ottaa ikälopun

Sidney Crosbyn sinne. Pitäisikö tätä samaa ajatusta tuoda että työnantajat ottaa pikkaisen

enemmän vastuuta myös ja yritykset niin julkisella kuin yksityisellä ja he niinku olisi

tämmöisiä kasvatteja jotka kasvattaisi näitä työntekijöitä meille?

H: No tässähän sekä Pylkkänen että sitten aikaisempi Akavan haastateltava korosti tätä, ja

mun mielestä ei kannata puhua vastuusta vaan niinku että kannattaisi tehdä näin! Se on

niinkun näiden työnantajien oma etu! Ja me ei täällä kuntasektorilla, mehän ei voida kilpailla

palkalla, niin tää on just se miten me toimitaan ainakin tässä meidän yksikössä eli

kasvatetaan ihmistä hyvin ja osaajia.

A: Ja siinähän syntyy luovaa tuhoa jos me tuodaan niinku ihmisiä ulkopuolelta jotka ei ole

välttämättä sillä alalla jolloin osaamista vaikka niihin teemoihin: Myyntiin, markkinointiin,

johtamiseen.

H: Ehdottomasti näin. Siis meillähän on täällä niinku, meillä taitaa olla töissä tässä niinku

meidän ydinporukassa esimerkiksi maantieteilijä, sitten meillä on niinku koulutuspuolelta pari

ihmistä, onkohan mä niinku ainoa ekonomi Ja viestinnästä. Että se diversiteetti kyllä tukee

sitten työntekijää.

A: Mun tuttavan tuttava on vähän eri mieltä ehkä työnteosta mitä me kaikki muut ollaan joten

mun kantsis ehkä käydään nopeasti haastattelemassa sitä. Se voisi tuoda aika vielä

mielenkiintoisen kulman sulle tähän että mitä me ajatellaan tästä.

[Taustamusiikkia]

Aatu: Työstäkieltäytyminen on kyllä mielenkiintonen aihe joka jakaa mielipiteitä. Trendiä on

vaikee kartottaa mutta tuntuu ainakin että siitä puhuttais enemmän nykyään. Into kustannus

julkaisi jo pari vuotta sitten monen kirjoittajan kirjoittaman Työstäkieltäytyjän käsikirjan, ja

ideologinen rennommin ottaminen tuntuu valtaavan tilaa joissakin piireissä. Toisaalta taas

mediassa uutisoidaan yliopisto-opinnot hurjalla vauhdilla suorittavista nuorista jotka on

varmaan aika kaukana työstä kieltäytymisestä. Keittiöpsykologi voisi sanoa että tässäkin

Suomi halkee kahtia.

Aatu: Mä oon tällä hetkellä täällä Helsingin yliopiston keskustakampuksella ja mun vieressä

istuu aktivisti Henrik Peiponen. Moikka!

Henrik: Moikka.

A: Minkälainen Henrik on sun suhde työntekoon?

H: Mä sanoisin, että mun suhde työntekoon on aika kriittinen. Mä itse kyllä valitettavasti tällä

hetkellä teen töitä, ja on tavallaan huvittavaa sanoa valitettavasti, kun kerran itse olen töihin

hakeutunut ja myös jatkosopimuksen vastaanottanut. Mutta silti sanoisin että valitettavasti,

koska en koe että tavallaan ihan hirveesti millään työllä tai palkkatyöllä; työllä josta

yhteiskunnassa tällä hetkellä saa palkkaa, olevan kauheesti merkitystä.

A: Sä oot puhunut tässä työstä ja palkkatyöstä niin mikä näiden kahden ero on?

H: Tämän vastauksen todennäköisesti, jos joku marxilaisuuden asiantuntija kuuntelee niin

saattaa vähän oksennus päästä, mutta itse ainakin määrittelen sen niin, että palkktyö on siis

proletariaatin tekemää työtä, jossa sulla ei ole pääomaa joka tekisi sun puolesta työtä, vaan

sä joudut itse ansaita pääomalle töitä tekemällä sun palkkas. Sitten työ nyt on käsitteenä

paljon laajempi että esim. se että mä itse viljelisin maata oman toimeentuloni ja

omavaraisuuden näkökulmasta tekisin töitä eli viljelisin maata, niin se ei tietenkään olisi

palkkatyötä, koska sä et tee sitä jollekin toiselle. Työtä on tehtävä, mutta palkkatyö on työn

muoto, joka riistää sekä ihmistä että luontoa.

A: Mistä tämä sun kriittinen suhde työntekoon oikein kumpuaa?

H: No tällä hetkellä se kumpua eniten kyllä ekokriisistä. Se että lähes kaikki palkkatyö

pahentaa ilmaston lämpenemistä, luontokatoa ja et meidän yhteiskunnassamme ei oikein

ole tilaa sellaiselle työlle, joka oikeesti muuttaisi niitä rakenteita oikeesti sellasiksi että

’impending doom’ jotenkin vältettäisiin. Tää nyt on aika kärjistys, mutta kyllä mä itse näen,

että tällaisessa neoliberaalissa yhteiskunnassa, jossa työtä pidetään silleen ihmisyyden

kaikista korkeimpana arvona. En mä semmoiseen työnkuvaan pysty tai en pysty allekirjoittaa

sellaista työnkuvaa, jossa meidän pitäisi kaikkien tehdä silleen ihan täysin merkityksettömii,

turhii, tai haitallisii palkkatöitä ihan vaan että saatais katto pään päälle ja ruokaa lautaselle.

A: Mistä tämmönen työstäkieltäytymisliike sitten hakee inspiraatiota?

H: Eiköhän se joillain lähde ihan vaan yhteiskuntakriittisitä teorioista esim. marxilaisuus on

ollut ainakin itselle tavallaan semmoinen, joka kuvastaa miten suurin osa palkkatyöstä tähtää

tekemään voittoa jollekin toiselle ihmiselle, tai käytännössä siis pääomalle. Varmaan muilla

se voi lähteä paljon käytännöllisemmistäkin syistäkin. Toi nyt on vähän erilaista

kieltäytymistä, että siinä ei tavallaan kielletä sitä, etteikö työ ei voisi olla sosiaalisesti

merkittävää ja myös antaa ihmisille arvoa elämässä. Kyllä mä nyt itse tavallaan näen myös

sen, että merkityksellisen työn tekeminen antaa ihmiselle paljon, ja jos ei ole mahdollisuutta

tehdä merkityksellistä työtä niin se varmaan johtaa myös osin esimerkiksi

mielenterveysongelmiin. Kun kokee sellaista kuulumattomuutta ja vieraantumista tässä

yhteiskunnassa.

A: No mua henkilökohtaisesti kiinnostaa, että tavallaan jos me kaikki lopetettaisiin töiden

teko niin kun palkkatöiden vuoksi, niin eikö se aiheuttaisi meille isompaa ongelmaa

yhteiskunnassa?

H: Niin kyllähän tietysti missä tahansa rakenteessa, jos kaikki yhtäkkiä kollektiivisesti

kieltäytyisi toimimasta sen rakenteen mukaisesti ja siten miten se rakenne toisintaa itseään,

niin totta kai sitten seuraisi ongelmia, mutta kyllä ainakin kriittiset näkemykset työntekoon

niin niihin liittyy myös sitten utopiat, että miten olisi parempi maailma saavutettavissa?

Millaista työ olisi jossain maailmassa, jossa se ei olisi riistävää ja tuhoavaa esimerkiksi

luontoa kohtaan, ja myös ihmisiä, toki ihmiset kuuluvat luontoon.

A: Tää sun oma suhtautuminen työntekoon, niin onko sen loppupelin tavoite tai pitkän ajan

tähtäin se, että töitä ei tarvitse tehdä palkan vuoksi?

H: No kyllä toi mulle kuulostaisi aika hyvältä. Se, että mun oma toimeentulo ja olemassaolo

ei olisi jotenkin sidottu siihen, että mä teen jollekin toiselle työtä tai sellaista työtä, joka ei

välttämättä ole mitenkään sen yhteisön jatkuvuuden kannalta merkityksellistä.

A: Kohtaanto-ongelmat ja osaajapulat, missä ihmiset jotka ei ole töissä tällä hetkellä niin ei

löydä työpaikkoja niin näetkö sä sitä ongelmana?

H: No onhan se tässä nykyisessä rakenteessa ongelma. Tai niin kauan kun me nojataan

vaikka talouskasvuun ja talouskasvu on välttämätön elinehto sille, että kaikista

heikoimmassa asemassa olevat pärjää tässä yhteiskunnassa niin silloinhan meidän on

pakko kiinnittää huomiota. Tai toi on ongelma, mutta sellaisessa utopistisessa

yhteiskunnassa, jossa ihmisen toimeentulo ei ole sidottu palkkatyöhön niin tämä ei olisi

samalla tavalla ongelma. Jos ite mietin kohtaanto-ongelmaa ja jotain sellaista banaalia

esimerkkiä, jossa joku vaikka korkeasti koulutettu menee työkkäriin, ja sitten sille annetaan

vaan joku niinku että ”no täällä olisi nyt tämmöinen työ jota sä et itse nyt pidä tätä mitenkään

sosiaalisesti merkittävänä tai sun koulutus ei vastaa tätä ollenkaan”. Niin onko se sitten

jotenkin hyväksi tälle yhteiskunnalle? Tai tämmöisen toiminnan on niinku välttämätöntä olla

olemassa, että tää yhteiskunta pyörii mutta kyllä mä sen näen että tässä hetkessä

kohtaanto-ongelma on ongelma.

A: Miten sä suhtaudut varsinkin tällä hetkellä Yhdysvalloissa trendaavaan termiin quiet

quitting?

A: Nopee keskeytys. Quiet quitting terminä ilmestyi tutkalle loppukesästä 2022 tiktokissa.

Sen jälkeen se on kerännyt suosiota terminä kuvaamaan sitä ilmiötä, jossa millenniaalit ja sit

nuoremmatkin eivät enää halua venyä työnsä takia äärimmäisyyksiin, eivät halua antaa 110

prosenttia. Kyseessä ei siis ole irtisanoutuminen vaan enemmänkin töiden tekeminen kuten

tarve vaatii, nostamatta rimaa kuitenkaan liian ylös. Henrik ei kuitenkaan pidä termistä,

koska se edustaa edelleen sen ajatusmallin kahleita, jossa ihminen määrittyy työnsä kautta.

H: Onhan se nyt aika vitsi. Ne on ihan parodiauutisen tasolla tavallaan, että en mä tiedä

kuinka monet Suomessa vaikka tekee työtä sellaisella antaumuksella että kun et olisi edes

juttu.

A: Mitä sä tekisit, jos et olisi töissä?

H: Varmaan aktivismia silleen täyspäiväisesti. Kyllä mä oon sitä miettinyt myös silleen, että

lopettaisin työt, tai ehkä en töitä, ehkä mieluummin opinnot, koska rahaa on pakko saada

jostain. Niin sitten todennäköisesti aktivismia täyspäiväisesti.

Aatu: Mitäs tota ajatuksia Harri meidän viimeinen haastattelu sussa herätti?

Harri: Paljonkin herätti ja varmaan tuossa haastattelussa tuli nyt niin paljon semmoisia niin

kun taikasanoja että tää saattoi olla jopa vähän vaikea kuunnella jollekin meidän kuulijoista.

Mutta mun mielestä silti kannattaa katsoa tarkasti noiden sanojen taakse että mitä siellä on

ja millaisia ilmiöitä koska ne on kiinnostavia. Jos ohittaa sen, että ihmisillä on erilaisia

ideologioita ja jotkut niistä on jopa ristiriidassa niin kun omien kanssa, jos ohittaa sen pointin,

niin siellä on pari niinku universaalia siellä takana. Mun mielestä siellä on ensinnäkin

autonomian tahto jälleen, ja tuli aikaisemminkin, että siis toistuu se, että haluaa tehdä niin

kun itse itselle mielekästä työtä. Tää on mun mielestä niinku osittain jos tietyt bitit tuosta

poistaa ja tuosta haastattelusta niin sehän olisi samaa puhetta kuin mitä niille jotka on

lähtenyt yrittäjä polulle.

A: Mä mietin ihan samaa, niinku että tehdään jotain työtä jolla on itsestään merkitys, ja sitten

välttämättä niin ei halua niinku tehdä vaan työtä rahan vuoksi.

H: Niin ja se on sitten se toinen. Että se on niinku intohimokysymys, mut sitten siellä on se

merkityksellisyyden ja eettisyyden kysymys. Hän viittasi asiaan mihin mä uskon että itse

asiassa varmaan niin kun jos sen sanoo sille neutraalimmin niin tosi moni voi allekirjoittaa:

Että ei koe mielekkääksi tehdä työtä joka vaikka tuhoo ympäristöö ja on totta että meidän

yhteiskunnassa on jäänteinä tosi paljon aloja missä on toimintatapoja mitkä itse asiassa on

niinku nettonegatiivisia varsinkin ympäristölle mutta ehkä hyvinvoinnille laajemminkin. Että

tuossa niinku tossa on vissi pointti ja nuoret ihmiset, mutta siis kyllä mä sanoisin että

laajemminkin vanhemmatkin kohortit, ottaa nää yhä enemmän huomioon silloin kun ne

valitsee työn. Ja tässä me päästään nyt siihen podcastin nimeen aika hyvin. Se kasvu ja

kipu, ja että mitä se kestävä kasvu sitten on mitä se on? Sellaista oli tuossa ikävää että

Henrik tuntui siltä että ei oo yhteiskunnassa tilaa, ei jotenkin nää tilaa semmoiselle työlle

mikä niinku millä on positiivisia ammatteja. Mä en kyllä näe sitä ihan ihan noin. Mä näen että

tehdään tosi paljon, paitsi että siis meidän perustyöhän on tehdä se kestävyys kaupungissa,

että me pidetään huolta vanhuksista, kasvatetaan lapsia, koulutetaan ihmisiä, rakennetaan

kestävämpää ympäristöystävällisempää infraa. Koen että se meidän perusbisnes on tehdä

sitä kestävyyttä, mutta tonkin ulkopuolella, että startup-puolella on varsinkin Suomessa,

varsinkin Espoossa, varsinkin Otaniemessä hirveästi firmoja, jotka rakentaa nimenomaan

sitä vihreätä siirtymää tai kestävään taloutta.

A: Kyllä, mutta musta tuntuu että mitä syvemmälle mä aina koitin niinku päästä ymmärtään,

niin aina löytyy jotain. Siis koko tää osaajapula-, kohtaanto-ongelmahomma on ollut

tämmöinen vähän niinku vesitynnyri, että aina kun mä oon saanut tukittua yhden reiän niin

jostain toisesta alkaa vuotaa. Tai tää on vähän niinku rubikin kuutio että aina kun sä saat

yhden sivun ratkaistua, niin siellä on monta monta sekalaista sikiötä jotka on vielä ihan

solmussa ja oikeastaan, miten tätä asiaa voisi niinku ratkaista tai pitäisi hallussa, niin on

semmoinen niinku että me koitetaan vaan minimoida ne reiät.

H: Joo jotenkin sekä se tynnyrivertaus että toi rubikin kuutio kuulostaa joltain mitä kohtaisi

jossain Danten helvetin kolmannella tasolla tai jku kivi mitä sä vierität ikuisesti mäen

nyppylälle. Mut että näinhän se vähän on, ja tuossa on parikin asiantuntijaa aikaisemmin

sanonut että eihän näihin ole mitään magic polettia tai yksi vastaus, vaan se on niinku

kokonaisuudesta kyse tosi monesta eri ratkaisuista ja varmaan jostain tai varmasti jostain

mitä me ruvetaan niinku viilaamaan jatkuvasti monin eri keinoja että ei se ikinä valmiiksi tule.

Mutta se edellyttää meiltä joustavuutta, kaikilta; työnantajilta, työntekijöiltä, yhteiskunnalta

laajemmin. Mä olin eilen tota täällä Hesarin järkkäämään talouden puolustuskurssilla ja

puhuttiin sattuneesta syystä hirveästi resilienssistä ja niinku kriisin kestävyydestä ja yks

panelisti käytti tämmöistä tennisvertausta, että tenniksessä sun pitää olla vähän niinku

varpaillasi, koska jos sä vaan niinku seisoskelet siellä, sä oot aina myöhässä seuraavasta

palloista. Ja tää on varmaan semmoinen niinku taito mitä meidän kaikkien on siis sekä

yksilöinä että yhteiskuntana opeteltava, koska pidetään me siitä tai ei, niin yhteiskunnan

muutosvauhti on kiihtyvä.

A: On mutta ehkä tää osaajapula alkaa nyt vihdoin mulle aueta mikä tässä on oikeastaan

ollut kysymys. Että se ei oo kaikista asioissa yksinomaan pahaa eikä yksinomaan hyvä.

H: No ehkä ehkä me ollaan nyt tästä osaajapulasta puhuttu tosi paljon että me kuljetetaan

tätä jatkossakin mukana koska nyt jos tää oli aika kipupainotteinen jakso niin nyt pyritään

lähtemään sinne kasvuun ja tota siihen kestävään kasvuun tästä eteenpäin. Ja mä luulen

että meidän pitää pitää mielessä nää opit mitä meillä tuli tästä ensimmäisestä eli että helppoi

yksittäisiä ratkaisuja ei ole, että ehkä ruvetaan paneutumaan siihen seuraavaksi.

A: Ehkä mun täytyy käydä isossa omenassa vähän fundeeraamaan että mitä mä tekisin

seuraavaksi.

H: Kuulostaa hyvältä.

[Tunnusmusiikki]

Aatu: Tää oli Kasvu & Kipu -nimisen podcastin ensimmäinen jakso. Ohjelman löydät

Spotifysta ja muilta äänialustoilta. Ohjelma on tuotettu yhteistyössä Espoon kaupungin

kanssa ja sen on tuottanut Suomen Ääniohjelmain tuotantoyhtiö Oy. Tuottajana toimi Toivo

Hursti, käsikirjoitus ja editointi Otto Rantanen, juontajina Harri Paananen sekä minä eli Aatu

Veikkola.