Karakallion kasvatit pitävät yhtä

29.4.2026 5.06
Otto Vuolle ja Sylvester Kainulainen pelaavat lautapeliä.
"Järjestämme kaveriporukalla säännöllisesti myös peli-iltoja”, kertovat Sylvester Kainulainen (vas.) ja Otto Vuolle.Kuva: Tero Ikäheimonen

Lapsuudenystävät Sylvester Kainulainen ja Otto Vuolle viettävät aikaa parinkymmenen kartsilaisen kaverinsa kanssa.       

Sylvester Kainulainen, 34, on asunut Karakalliossa koko ikänsä. Otto Vuolle, 33, puolestaan asui muutaman vuoden muualla Espoossa, mutta palasi seitsemän vuotta sitten kotikonnuilleen. 

”Meillä on iso kaveriporukka, melkein 20 äijää, joiden kanssa olemme pitäneet tiiviisti yhteyttä ala- ja yläasteelta lähtien”, Kainulainen kertoo. 

Useimmat kaveruksista pelasivat jalkapalloa FC Kasiysissä ja talvisin he kokoontuivat pipolätkämatseihin ulkojäällä. 

”Samat kuviot jatkuvat edelleen, sillä tänäkin talvena pelasimme pipolätkää.”

”Meillä 1990-luvun alun lapsilla ei ollut älypuhelimia, joten näimme toisiamme aina ulkona, ulkoilimme ja urheilimme. Sillä tavalla hitsauduimme yhteen”, Vuolle selittää. 

Suurin osa kavereista asuu edelleen Karakalliossa, ja loputkin viiden minuutin automatkan päässä. Nykyisin yhteisiä harrastuksia ovat myös darts, lautapelit, penkkiurheilu ja kesäisin mölkky. 

”Kun vanha ostoskeskus purettiin, menetimme pääasiallisen kokoontumispaikkamme, ravintola Karkelon, jossa oli biljardipöytä ja darts-taulu. Nykyään joudumme lähtemään tikkoinemme naapuriin Viherlaaksoon”, Vuolle naurahtaa. 

Ostoskeskuksen tilalle rakennettiin uusia asuintaloja, ja muutenkin rakentaminen on ollut viime vuosina vilkasta. 

”Maisema on muuttunut radikaalisti, kun lyhyen ajan sisään on noussut uusia taloja, kaadettu metsää ja räjäytetty kallioita, joihin liittyy vahvoja lapsuusmuistoja. Palvelujen piti parantua kasvavan väkiluvun ansiosta, mutta odottelemme vielä lupausten lunastamista”, Kainulainen pohtii. 

Erityisesti hänen mölkkyinnostuksensa ansiosta kaverukset päätyivät myös kaupunginosayhdistyksen aktiiveiksi.  

”Karakallio-Seura pyöritti mölkkytoimintaa, jossa olin mukana. Kun muutama aktiivi muutti pois, seuran puheenjohtaja kysyi, olisiko minulla kiinnostusta ja intoa tulla mukaan hallitukseen. Minähän innostuin toiminnasta rakkaan kotikylän puolesta”, Kainulainen kertoo. 

Seuraavana vuonna hän suostutteli Vuolteen mukaan. Nyt he ovat toimineet pari vuotta yhdessä hallituksen nuorimpina jäseninä ja ovat mukana esimerkiksi tapahtumien järjestelyissä.

”Olemme seuran yleismiehiä – tartumme toimeen, kun jotain pitää hoitaa”, Vuolle sanoo.  

Karakallio

  • Kaupunginosa itäisessä Espoossa Turuntien varressa
  • Kuuluu Leppävaaran suuralueeseen  
  • Ruotsinkieliseltä nimeltään Karabacka
  • Asukkaita vuoden 2024 lopussa oli 5 863

Teksti: Katariina Krabbe.

Juttu on alun perin julkaistu Espoo-lehdessä 1/2026. Lue Espoo-lehden muita juttuja.