Kanerva Mannermaa
Kanerva Mannermaa, viulu
Viulistintaipaleeni lähti käyntiin, kun 2-vuotiaana kuulin Pekka Kuusiston soittavan Sibeliuksen viulukonserttoa Sibelius-kisojen voiton vanavedessä. Vuoden väsytystaktiikka tehosi, ja lopulta jazztaustainen isänikin joutui ”pahimman painajaisensa” edessä taipumaan ja viemään esikoisensa viulutunneille − mielipide on kyllä vuosien saatossa saatu muuttumaan.
Eksyin sitten kouluihin, joissa musiikkia ”harrastettiin” hieman hartaammin; Itä-Helsingin musiikkikoulussa orkesterisoitto aloitettiin 7-vuotiaana, ja kipinä juuri orkesterisoittoon on kestänyt tähän päivään asti. Tulipa musiikkikoulua käytyä rajan toisella puolellakin, kaukana Ulan-Uden musiikillis-humanistisessa lyseossa sekä kuuluisassa Rimsky-Korsakovin collegessa Pietarissa. Lukioaikana taisin huidella enemmän kursseilla Saksassa kuin käydä koulua, mutta enpä olisi muusikkona tässä ilman kaikkia näitä kokemuksia.
En myöskään päätynyt ammattimuusikoksi ihan perinteistä polkua. Opiskelu jäi väliin, kun sain ensimmäisen sopimukseni orkesterista parikymppisenä, ja tämän jälkeen olen kiertänyt lähes kaikki Suomen orkesterit. Luulen kyllä, että tämä hieman ainutlaatuinen työssäoppimisen tie on ollut itselleni mitä parhain koulu − koulunpenkillä viihtyminenhän oli jo tuolloin erikoisalaani. Syksyllä 2022 soitin ensimmäistä kertaa Tapiola Sinfoniettassa, ja intuitio sanoi heti, että täällä voisin soittaa vaikka loppuelämän. Uskomatonta kyllä, tässä ollaan, unelmatyöpaikassani!
Teen myös töitä intohimoisena kamarimuusikkona sekä Helsingin Kamariorkesterin liidaajana, ja pohdin opinko joskus töitä vähentämään. Vastapainoksi harrastan crossfittiä − mikään ei nollaa päätä yhtä hyvin kuin rautojen nostelu tai kunnon keuhkojumppa. Lihaskunto auttaa valtavasti myös orkesterityön kuormituksessa. Kesäisin pakkaan viulun koteloon vähintään kuukaudeksi ja lähden matkustamaan; vakiokohteina ovat mm. mökkimme Lapissa keskellä ei-mitään sekä Balkanin maat!