Julia Karhumäki - Keski-ikäinen nainen kriisin partaalla

  • Kulttuuri
8.2.2022 8.40

“Sirkka on statisti, ihmismassaa, kahvilassa kahvia juova nainen (ei repliikkejä)” lukee kirjani takakannessa. Tehtävänä oli lukea humoristinen kirja ja pienen pohdiskelun jälkeen päädyin valitsemaan Anni Saastamoisen kirjan Sirkka (Kosmos, 2019). Kirja kiinnitti huomioni kannellaan, vaikka sanonta kertookin, ettei kirjaa saisi tuomita kansien perusteella. Etukannessa on monistettuja kasvoja, joiden on oletettavasti tarkoitus näyttää Sirkalta. Kun nopeasti katsoo, saattaa näyttää siltä, että kaikki kasvot ovat samanlaisia, mutta jos jää tarkastelemaan lähempää, huomaa, että ne ovatkin erilaisia hyvin pienten piirteiden, kuten hiusvärin, osilta. Tämä sai minut pitämään kirjaa hyvänä valintana. 

Kirjan päähenkilö Sirkka on tavallinen, keski-ikäinen nainen, joka asuu harmaassa yksiössä Helsingissä ja käy töissä toimistossa. Myös Sirkan nimi on hyvin yleinen ja siitä tulee hieman mieleen jokin kahvimerkki. Kirjan ensimmäisellä sivulla Sirkan nimeä sanotaan epäpäähenkilömäiseksi, oikeaksi nimien nakkikastikkeeksi. Sirkan lähipiiriin kuuluvat läheinen ystävä Natalia ja Sirkan äiti, jotka ovat kumpikin Sirkan täysiä vastakohtia, pirteitä ja iloisia. Lisäksi Sirkalla on työkaveri Seppo, jonka tapa syödä kylmiä nakkeja työpisteellä ärsyttää Sirkkaa. Pikaisia vierailuja kirjassa tekee myös ex-miesystävä Sauli. Sirkan lähipiiri ei ole hirveän suuri mutta se on Sirkalle tarpeeksi.

Kirjassa Sirkka-niminen nainen ajautuu pieneen kriisiin ja menettää lähes kaiken suunnan elämältään. Hän on yksineläjä, harmaaseen sonnustautuva hiirulainen, joka nauttii yksinolosta. Omasta mielestään Sirkalla on kaikki hyvin. Mutta onko ihmisellä kaikki hyvin, jos valvoo yöt läpeensä miettimässä mikä kaikki olisi voinut mennä toisin? Eräänä päivänä Sirkka näkee kaupan ilmoitustaululla ilmoituksen kissasta, joka kaipaisi uutta omistajaa. Ilmoitus jää kalvamaan Sirkan mieltä ja lopulta hän päätyykiin hankkimaan kissan. Samoihin aikoihin Sirkan äiti hankkii tyttärelleen keltaisen keinutuolin, ja täydellinen mielikuva yksinasuvasta vanhastapiiasta hoitamassa viherkasvekja on valmis. Sirkan ystävä Nataliakin päättää lahjoittaa hänelle kissan erään vitsailuhetken jälkimainingeissa. Öisin Sirkkaa piinavat muistot entisestä kumppanista ja virhe, jonka takia he erosivat tapaamatta enään koskaan. Eräänä päivänä Sirkka kuitenkin tapaa Saulin vahingossa, ja he keskustelevat. Sirkka huomaa olonsa olevan parempi ja hän ymmärtää olevansa tyytyväinen asuessaan yksin kissojensa kanssa. Hän päättää keskittyä odottamaan Natalian tulevaa lasta, vaikka raskaudesta kuuleminen aiheuttikin aluksi Sirkassa suurta järkytystä. 

Mielestäni kirja ei ollut hirveän huvittava, ainakaan sanan täydessä merkityksessä. En nauranut tai edes hymähtänyt tarinalle kertaakaan. Se voi myös johtua siitä, että kirjan päähenkilöllä on niin suuri ikäero minuun, mikä teki kirjasta vähemmän samaistuttavan. Kirjan huumori perustuu paljolti liioitteluun ja vastakkainasetteluun. On liiallista varovaisuutta ja hanakkaa heittäytymistä, on introvertti Sirkka ja ekstrovertti Natalia. Sirkan tavallisuutta ja tylsyyttä on venytetty komiikan nimissä äärimmäisyyksiin. Kirjassa naurun kohteena ovatkin juuri Sirkan tavat ja hieman yksinäinen sekä surullinen elämä. Toisaalta huumorin avulla halutaan ehkä kertoa myös yksinäisyydestä, joka on yhä kasvava ongelma Suomessa. Luulen, että arvostan tämän kirjan jälkeen kuivaa huumoria enemmän.

  • Otaniemen lukio