Espoo kaikille -podcast: Elämää koronan aikaan, tehdään hyvää toisille

Espoo kaikille -podcastissa käsitellään ihmisoikeuksiin ja moninaisuuteen liittyviä aiheita. Edistämme arjen tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta tuomalla esiin monenlaisia näkemyksiä Espoo–tarinan mukaisesti. Yhdessä tekemällä asioilla on tapana onnistua.



Koronaviruksen aiheuttama epidemia levisi nopeasti viime keväänä. Kesällä tilanne hieman rauhoittui kunnes taas syksyllä tauti kiihtyi. Taudin leviämisen ehkäisemiseksi valtiovalta antoi kaikkia kansalaisia koskevia suosituksia ja rajoitustoimenpiteitä. Alkuvaiheessa yli 70-vuotiaita kehotettiin pysymään kotona ja vierailut hoivakodeissa kiellettiin. Työikäiset siirtyivät mahdollisuuksien mukaan etätöihin, ravintolat suljettiin pääosin, yhteiset harrastustoiminnat lopetettiin joksikin aikaa ja kaikki opiskelijat ja koululaiset siirtyivät etäopetukseen. Miten eri-ikäiset ihmiset erilaisissa olosuhteissa ovat kokeneet ns. uuden normaalin? Keskustelemme arjen tuntemuksista, kokemuksista, ongelmista ja niihin löydetyistä ratkaisuista. Keskustelijoina Kerttu Perttilä (emäntä), Arja Aura, Shukri Maxamed, Gustav Båsk ja Muad Salad. 



Voit kuunnella podcastin SoundCloudissa(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan) tai Spotifyssa(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan). Jakson kesto on noin 28 minuuttia.

Kerttu: Tänään keskustelemme koronaviruspandemiasta, tervetuloa kaikki mukaan.  Me saamme päivittäin tietoa koronatilanteesta,  siitä missä mennään meillä ja muualla. Me saamme myös hyvää ohjeistusta siitä miten meidän tulee toimia, jotta vältymme tartunnoilta. Mutta tällä kertaa meidän on tarkoitus keskustella siitä, miten arki sujuu eri-ikäisillä, meillä erilaisissa elämän olosuhteissa elävillä, millaisia kokemuksia, ajatuksia ja ongelmia pitkittynyt pandemiatilanne on aiheuttanut.  Aluksi puhumme siitä miten koimme tilanteen keväällä, millaisia kokemuksia meillä silloin oli. Sitten tuli kesä ja tilanne rauhoittui, mutta nyt syksyllä olemme taas uudessa tilanteessa. Puhumme siitä miten nyt pärjäämme, millaiset kysymykset nyt ovat päällimmäisenä.

Meitä on täällä keskustelemassa viisi henkilöä. Minä olen Kerttu Perttilä, olen eläkeläinen, asun Laurinlahdessa ja arkeeni kuuluu tai kuului ennen koronaa paljon liikuntaa, kulttuuria ja järjestötyötä ja elämää lastenlasten kanssa.  Olen myös Espoon vanhusneuvoston jäsen ja Espoo kaikille stop vihapuhe kampanjan jäsenenä johdattelen tätä puhetta. Kanssani ovat keskustelemassa Arja, Shukri, Gustav ja Muad. Esittelisittekö te itse itsenne.

Arja:  Olen Arja Aura ja täältä Espoon Leppävaarasta. Olen täällä asunut 40 vuotta ja kuulun Leppävaaran porinaporukkaryhmään. Siellä olen vapaaehtoisena kahvinkeittäjänä ja hengennostattajana. Pidän kovasti porinaporukoista.

Shukri: Hei kaikki olen  Shukri Maxamed, olen espoolainen, olen alun perin tullut Somaliasta. Olen asunut Espoossa yli puolet mun elämästä.  Olen töissä Matinkylän asukastalossa eli kylämajassa, siellä olen yhteisökoordinaattori. Yhteisökoordinaattori tekee somalialaisille vierasneuvontaa ja olen neljän lapsen äiti.

Muad: Olen  täällä Espoon Olarin alueelta ja puhun täällä nuorten puolesta.

Gustav:  Olen Gustav Båsk eläkeläinen Iirislahdesta. Toimin ruotsinkielisten eläkejärjestön puheenjohtajana eli Esbo Svenska Pensionärer. Toimin myöskin Espoon vanhusneuvostossa.

Kerttu:  Kiitoksia esittelyistä. Aloitetaan keskustelu siitä miten keväällä koronavirustauti ja sen tuomat rajoitukset vaikuttivat meidän jokapäiväiseen elämäämme. Silloinhan suositukset olivat melko tiukkoja ja ne kohdistuivat eri ikäryhmiin eri tavalla. Millaisia kokemuksia te keväästä muistatte ja miten se arki sujui silloin?

Arja: Mulle toi suurimman surun kirjastojen sulkeminen. Sillon kerkisin kyllä onneksi hakemaan paljon kirjoja, mutta enemmänkin olis tarvinnu ja muutenkin kirjasto on aivan ihana paikka.  Muuten en tarvinnut apua kevään ja kesän aikana.  Kävin kaupassa harvemmin ja ostin enemmän. Käytin maskia ja käsineitä heti sillon alussa ja kaupassa kävin hiljaisina aikoina. En kulkenut busseilla tässä kotikulmilla. Sillä lailla meni kevät ja kesä.

Gustav: Voin puhua miten keväällä meni eli muistan hyvin perjantai n 13. Päivä. Se on tossa rengastettu mun kalenterissan. Sillon piti pysäyttää kokonaan meijän eläkejärjestön koko toiminta eli kaikki kokoukset ja retket ja kaikki toiminta pysäytettiin ja se kesti aika kauan ennen kun sitten alettiin keksimään mitään uutta.  Olin sillon keväällä myöskin koulussa kouluisoisänä ja yhtäkkiä koululaiset katos etäopetukseen.  Siinä opittiin kyllä jonkun ajan kuluttua, että matematiikkaa pystyy opettamaan etänä, että siellä sai ottaa tiukan otteen.  Siinä aina yks oppilas kerrallaan käytiin läksyt ja tämän aineisto läpi, ja sitten oppilaat kävi lukemassa 10 minuutin pätkiä. S e oli aika erikoinen kevät. M uistan, että eräänä sunnuntaina tehtiin autolla retki Helsinkiin. Piti mennä katsomaan, et miltä se kaupunki nyt näyttää. Käytiin Esplanadin puistossa ja sehän oli ihan tyhjä ja ei siellä ollut mitään auki, ei kahvilaa ei missään, mutta Kauppatorilla oli yks pieni kioski niin siellä saatiin sitten ostettua jätskit ja sitten palattiin taas Espooseen. Se oli se kevät.

Kerttu:  Entä Muad, miten opiskelijaelämään kevään koronaviruspandemia vaikutti?

Muad: Se on vaikee sanoa. Aluksi mentiin karanteeniin, niin oli ihan kivaa ja hauskaa, saatiin vähän lomaa koulusta.  Sitten huomattiin vähän ajan kuluttua, että ei ollut yhtä helppo kun luultiin ja että etäopetus oli aika vaikeeta, vaikeempaa kuin koulunkäynti muuten.  Päivät tuntu kaikki samalla tavalla kun joka päivä sama homma, että herää aamulla kouluun ja sitten loppupäivä ollaan kotona perheen kaa ja ei ollut urheilua.

Kerttu: Koronapandemian alkuaikanahan painotettiin kovasti, että yli 70-vuotiaat kuuluvat riskiryhmään ja heitä tai meitä täytyy kovasti suojata ja suositeltiin, että pysyttelisimme kotona ja eristäytyisimme läheisistä ja vain ulkoilu ja välttämättömät asioinnit olivat sellaisia, joita suositeltiin. Muistan joitakin kuvia hoivakodeista ja palvelutaloista, jossa vierailut oli kielletty kokonaan. Tällaiset vuosikymmeniä yhdessä olleet pariskunnat seurustelivat toistensa kanssa ikkunan läpi. Se näytti jotenkin aika ikävälle. Mutta sitten vähitellen siinäkin kesän tullen keksittiin erilaisia ratkaisuja näihin tapaamisiin. Muutos oli merkittävä arjessa monen meidän kohdalla. Mutta miten lapsiperheissä päästiin eteenpäin kun koulut ja päiväkodit oli suljettu ja vanhemmat olivat etätöissä. Millaisia kokemuksia Shukri sinulla on tästä?

Shukri: Joo kiitos, siinä oli vähän semmosia sekä positiivisiä, voi sanoa myös ongelmallisia asioita. Sanotaanko niin, että aluksi kun kaikki oli pysähtynyt, oli ensimmäiset viikot olla lasten kanssa ja antaa heille kodin sisällä, perheen sisällä enemmän aikaa.  Ei tarvinnut tehdä paljon itse työtä, kun olin kotona, mutta sitten lasten kanssa ja lapsiperheillä ja muutenkin ihmisillä on tosi tärkeä elämän rutiinit. Se on tosi tärkeä, että aamulla tiettyjä asioita tehdään ja illalla samoin.   Se jotenkin meni sekaisin, koska lapset tiesi, että aamulla ei herätä eikä mennä päiväkotiin, eikä mennä kouluun. He valvoivat pitkään ja sanoivat että  en mä kuitenkaan aamulla herää. Mutta toisaalta pysty olla lasten kanssa enemmän läsnä ja antaa heille aikaa. Toinen vaikea oli se opiskelu kodin sisällä. Minusta lapsilla on tosi tärkeä, että he tapaavat kavereita ja koulussa opettajia ja on sosiaalista elämää, että lapset näkevät kaveria. Minusta se oli aluksi ihan ok, mutta ajan myötä se oli vaikeaa, ainakaan lapsiperheen äitinä se ei ollut helppoa aikaa. Mutta tärkeää oli kuitenkin terveys, oman perheen sekä muidenkin terveys.  Kyllä me jaksettiin sitten loppujen lopuksi ihan hyvin.

Kerttu: No niin, sitten kesällä tilanne hieman parani ja tuli valoa ja aurinkoa ja ulkona oleminen oli mahdollista ja saattoi tavata ystäviäkin, mutta syksyn tullen tauti lähti leviämään ja nyt ollaan hyvinkin huolestuttavassa tilanteessa. Miltäs tämä nyt näyttää ja millaisia kokemuksia teillä on tällä hetkellä? Miten tämä koronan uhka on nyt muuttanut arkirutiineja?

Arja:  Mullahan kaikki muuttui viime viikolla yhtenä päivänä kun huomasin, että en voi hyvin, en ole terve ja sain ajan aamuksi koronatestiin. Testi kesti kaks minuuttia ja siitä 9 tuntia eteenpäin sain tiedon, että olen Covid19-positiivinen, elikkä olen sairastunut koronavirusinfektioon. Tarkat karanteeniohjeet tuli tekstiviestissä ja myöskin tieto, että aamulla soitetaan THL:stä ja niin soitettiin. Puhelu oli pitkä, kohta kohdalta käytiin läpi kaikki kulkemiset, tapaamiset ja kaikki tarkalleen mitä saa tehdä ja että mihinkään ei saa mennä ja kotona täytyy putsata pinnat ja kaikki nuo kaukosäätimet pitää desinfioida. Mä oon ollu kipee ja mä arvasin, et mulla on se Covid kun sain kovan kuivan yskän ja päänsäryn, lihaskipuja, metallinmaku suussa ja vilunväristyksiä, eikä näihin oo mitään lääkkeitä.  Ainut oli sitten Burana mitä kotona sattu olemaan ja Para-tabsia sai sitten ottaa. Ruokahalu meni ihan kokonaan.  Tässä sitten oon sairastanu näitä päiviä, eilen oli viimeks hyvä päivä.  THL:stä taas soitettiin ja käytiin asioita läpi. Annoin itselleni jo 8+ arvion terveydestä, mutta illalla sitten vointi tuli huonoksi ja aamulla soitin terveysasemalle tänne takasinsoittopalveluun.  Sieltä parin minuutin päästä soitettiin. Sinnehän on koronaan ihan oma linja. Pohdittiin siinä jo, että josko sairaalaan lähtisin, että minäkin kuulun riskiryhmään. Kuitenkin nyt olen kotona tän illan ja kun yö menee hyvin ja taas huomispäivä niin kyllä se tästä taas lähtee sitten eteenpäin.  Mutta tauti on kova, kenellekään en toivo, en kenellekään, tää on kyllä niin moninainen tauti ja tästä kun selviän niin musta tuntuu, et mikään ei enää lannista eikä kaada.  Näin se osuu sitten kehen osuu ja kannattaa olla tarkka turvaväleistä ja pestä käsiä ja vaihtaa maskeja ja ottaa todella tosissaan kaikki nämä säännöt ja määräykset. Näitä ei määrätä kevyin perustein kenellekään.  Toivotaan, että tästä päästään eteenpäin ja selvitään ensi kevääseen. Nyt tuli tämmönen pitkä puhe, mutta tuota kiitos kun kuuntelitte.

Kerttu : Kiitos Arja. Toivotaan, että toivut tästä pikaisesti . Tämä oli hyvin hyvin ajankohtainen puheenvuoro siitä, miten nää tartunnat tulee jostain, emmekä me välttämättä tiedä mistä, niinkuin sinunkin kohdallasi, vaikka olet kaiken toiminut ohjeiden ja määräysten mukaan. Kukaan ei tiedä koskaan kuka  tartunnan saa. Toivotaan nyt hyvää vointia sinulle ja jaksamista.  Mitenkäs teillä toisilla on tässä ajassa nämä kokemukset ja pärjääminen arjessa?

Shukri: Toivon Arja sinulle todella pikaista paranemista ja tämä kertoo, mikä on tosi asia nyt tänä päivänä missä tilanteessa me eletään. Tämä myös kertoo siitä, että vaikka ihmiset yrittävät olla tosi varovaisia,  tämä tauti vaan leviää nopeasti.  Minusta tämä tilanne näyttää todella nyt ajankohtaiselta.  Itsekin olen lukenut paljon, että mikä tilanne on ja mitä nyt tapahtuu.   Minulla maanantaina alkoi, että mä en voinut mennä toimistoon, vaan mä teen kotona töitä.  Onneksi lapset on vielä päiväkodissa ja koulussa, mutta mietin, et jos he eivät enää pääse sinne, miten elämä sitten vaikeutuu.  Nyt mennään päivä kerrallaan ja ollaan varovaisia. Vieraskielisille täytyy kertoa, että pitää olla todella varovaisia ja myös seurata sitä koronan tilannetta, mikä nyt on täällä meillä joka päivä.  Tämä ei ole pelottelua, mutta se on tosi asia mistä jokaisen pitää tietää missä mennään. On tehty paljon vieraskielisille omalla kielellä esimerkiksi somalia, arabia ja muu kielisille on tehty Espoossa todella paljon, että kaikki saavat tiedon ja kaikki sosiaaliset kontaktit pitäisi vähentää. Tiedän että se on eri kulttuureissa tosi vaikeaa, mutta sen pitää vaan olla niin, koska tärkeä on se ihmisen terveys,  että pidetään toisistamme huolta ja että ei tää tauti leviä.

Båsk:  Eläkeläisten suhteen, kesän jälkeen niin kovasti mietittiin, että miten ihmiset voisi fyysisesti tavata kuitenkin kun pitäis nähdä vähän ihmisiä. Sitten kehiteltiin tämmösiä pieniä kokouksia missä oli kasvomaskit päällä ja turvavälit. Semmosia tässä on eri puolilla Espoota yritetty pitää. Ei voitu pitää kaupungin tiloissa kun ne on ollu suljettu, mutta on ollu tämmösii lounaskahviloita ja nuorisotaloja. Se on nyt lopetettu  tai ne on suljettu nyt kaikki tää toiminta. Sitten on pidetty näitä etäkokouksia, kerran viikossa tunnin ohjelma, ja sitten tavataan sillä tavalla. Aika kivasti porukkaa on tullut. Sitten on yhdessä eläkeläiset kävelty, on tavattu jossain kohtaa ja sitten tehty kävelyjä  metsään tuolla Olarissa. Sitten jopa kokeiltiin tätä frisbeegolfia, keräännyttiin radalle ja sitten heitettiin näitä kiekkoja. Siinäkin pidettiin  etäisyyttä. Mutta nyt nää on kyllä kaikki pistetty jäähylle, että varmasti pidetään turvavälit ja ei tuu mitään riskiä. Ainoa mitä mä voin keksiä mitä ulkona voi tehdä jaksamiseksi, on tehdä päivällä hyvän kävelyretken valoisaan aikaan. Erikoinen asia että pitää pysyä erillään ja soitella toisille.

Muad:  Syksyn aikana on parantunu aika paljon, koska meillä alkoi lähiopetus. Kaikki alkoi ja sit nuorisotalot aloittivat. Syksy on menny ihan hyvin tähän mennessä. Meillä oli koulussa sellanen, ainakin meidän luokalla, että luokka jaettiin kahteen osaan,  tuli aamuryhmä ja sitten iltaryhmä eli jotkut tuli 9-12 ja loput tuli 12-3:een. Niin pidettiin huolta koronatilanteesta. Muuten mene ihan hyvin, aika normaalisti ei ole ollut mitään vaikeuksia.

Kerttu: Kyllä tämä aika on muuttanut ajattelutapaakin näin syksyllä.  Esimerkiksi kaikki kontaktit ovat muuttuneet lähes kokonaan virtuaalisiksi , mutta ei ne korvaa aitoja kohtaamisia. Niin kun Gustav sanoit, että te yritätte pitää tällaisia pienimuotoisia tapaamisia. Ne on hyvin tärkeitä minunkin mielestäni. Ja vanhuksia ei saisi eristää kokonaan, koska kyllähän se elämänlaatukin on tärkeä. Siihenkin on kiinnitettävä huomiota. Itse huomaan, että huoli on läheisistä. On sellainen ikävä tunne kun näkee, jos lapsenlapset sairastavat ja vanhempien pitäisi päästä töihin, mutta ei heitä voi mennä auttamaan eikä hoitamaan lapsia. Kun kaikissa tapaamisissa pidetään turvaväliä, niin häipyy se kosketus ja se läheisyys ja jotenkin tapaamiset jäävät ikään kuin ilmaan. Kosketus on hyvin tärkeää. Arki latistuu kun liikunta on yksipuolistunut ja harrastukset ovat loppuneet eli itsellä on sellainen tunne monta kertaa, että me elämme päivän kerrallaan, koska ei voi suunnitella pidemmälle. Päivien merkityksellisyys katoaa, mutta Gustav sinulla oli ja Shukrilla myös hyviä ehdotuksia siitä, että miten me vahvistamme näitä myönteisiä kokemuksia ja uskoa tähän selviytymiseen. Olisiko teillä vielä hyviä ideoita? Minä kattelin THL:n sivuja, siellä oli koottu hyviä vinkkejä ja ohjeita. Siellä erityisesti sanottiin, että arjen hyvistä rutiineista kannattaa pitää kiinni ja muistaa tämä mielen hyvinvoinnin vahvistaminen, soitella ystäville ja lähetellä postikortteja ja kirjeitä. Mitähän muuta olisi?

Båsk: Voi myöskin pitää yhteyttä tiettyihin ihmisiin, serkkuihin sähköpostitse ja soitella.  Tossa me yritetään järjestää tässä ennen joulua vielä tämmönen yhteinen tapaaminen Zoomissa. Meillä ei ole varsinaista mitään ohjelmaa, mutta mä oon sanonu, et me juodaan glögiä ja piparkakkuja ja kaiken lisäksi joutuu itse hankkimaan ne, kun ei voida virtuaalisesti lähettää näitä.  Sitten meillä tulee tämmönen yllätysohjelma siihen. Meillä on Lucia käymässä,  nauhalta tulee Ahvenanmaalta.  Yks meidän jäsen käy Ahvenanmaalla niin siellä lapsenlapset ovat luvanneet videolle olla Lucia. Kokeillaan semmosta.

Shukri: Kyllä minusta on tosi tärkeä että ikäihmiset tai kaikki muutkin ihmiset, jos ei ole fyysistä kontaktia tai läheistä, et näkee toisia.  Jos me vaan ajatellaan no nyt on tällänen tilanne, mä eristäydyn oman perheen sisällä ja on kuitenkin sellaisia ihmisiä tai me kaikki ihmiset tarvitsemme oman mielen hyvinvoinnin kannalta, että ollaan muihin ihmisiin yhteydessä päivittäin tai soitetaan läheisille ihmisille. Pidetään toisistamme huolta, että soitellaan, lähetetään just kirjeitä. Muistaminen on tosi tärkeää, että jos joku vaikka soittaa ja kysyy, että no miten tänään menee.  Arjen rutiinin pitäminen on tosi tärkeää, hahmottaa mitä mä tänään teen. Jos ei ole pakko lähtee tai tavata ketään tai ei ole juhlia, niin se on vaikeaa. Varmasti tämä jouluaika muistetaan. Silloin viimekeväänä kun meillä oli Ramadanin ja Id-juhlaa silloin keksittiin, että soiteltiin aika paljon, lähetettiin kortteja, watsapissa lähetettiin paljon viestiä missä oli myös kuvat ja kaikki. Sitten saatiin takaisin palautetta. Se oli todella hyvä . Mä toivon, että ihmiset tekevät toisilleen jotakin hyvää aina ja varsinkin nyt kun on tällänen vaikea tilanne, niin sitten entistä enemmän.

Kerttu:  Arja olisiko sinulla ollut lisättävää tähän?

Arja: No eipä juuri, hyviä asioita on ja ainut hyvä asia tästä Covid-sairastamisesta on se, että mä saan immuniteetin neljäks viideks kuukaudeks, että mä oon sitten vaaraton.  Covid-testi voi näyttää plussaa, vaikka mulla on immuniteetti, että siitä ei saa hämmästyä, että semmonenkin juttu on.

Kyllä tää on ainut positiivinen asia tässä, jos voi ajatella, mutta kiitos kaikille tsemppijutuista ja kyllä tästä mennään eteenpäin ja selvitään kyllä.

Kerttu: Kyllä. Shukri sanoi yhden asian, että tehdä hyvää toisille on tärkeää. Me tiedämme, että yksi ehkä eniten hyvinvointia lisäävistä asioista on se kokemus, että me olemme toisille tärkeitä ja silloin kun me teemme toisille hyvää, me myös koemme sen, että olemme tärkeitä. Tuolta THL:n sivuilta sattui silmiini semmoinenkin  neuvo, että siirrä syrjään ne asiat, joihin et voi kuitenkaan vaikuttaa. Turhaa on pyöritellä sellaisia asioita, joihin ei voi vaikuttaa. Ja todellakin se, että emme jää yksin, pidämme yhteyttä perheenjäseniin ja läheisiin ja lähettelemme kortteja ja soittelemme, olemme yhteydessä. Paljon hyvin neuvoja ja kokemuksista opimme koko ajan. Kyllä me uskomme, että tästäkin ajasta vielä selvitään. Toivon Arjalle oikein hyvää vointia ja pikaista paranemista ja teille kaikille ja meille kaikille, että säilyisimme terveinä. Kiitoksia.

Shukri: Samoin.

Båsk: Kiitoksia.

Arja: Kiitos hei hei.