Espoo kaikille: 17.5.2024 vietettiin IDAHOBIT-päivää KAMU Espoon kaupunginmuseolla
Päivä tunnetaan myös nimellä International Day Against Homophobia, Biphobia and Transphobia. Jokaisella on oikeus ilmaista itseään niin kuin haluaa. Kun ihminen voi olla avoimesti oma itsensä, edistää se heidän henkistä hyvinvointiaan, itsetuntoaan ja itsevarmuuttaan. Lisäksi se luo ympäristön, jossa monimuotoisuutta arvostetaan ja kunnioitetaan, mikä edistää yhteisön kokonaisvaltaista hyvinvointia ja ymmärrystä.
Missä sinä voit olla oma itsesi? Mitkä paikat Espoossa ovat turvallisia? Onko paikkoja, joissa et voi olla oma itsesi? Kysymme näitä asioita, koska haluamme luoda kaupunkia, jossa jokaisella on turvallinen olo ja mahdollisuus olla oma itsensä. Paikka voi olla joku fyysinen tila esimerkiksi koti, koulu, kirjasto, metsä, merenranta.
Keräsimme kokemuksia avoimen nettikyselyn kautta ja yhdestä espoolaisesta lukiosta.
KAMU Espoon kaupunginmuseoon oli kokoontunut moninainen joukko keskustelemaan aiheesta. Toimikunnan puheenjohtaja, Oskari Hyttinen toimi paneelin moderaattorina, Remy, Sofia ja Hisku toivat nuorten näkemykset keskusteluun. Risto Hartikainen sateenkaarisenioreiden puheenjohtaja taustoitti historiaa ja vanhemman väen kokemusta. Hanna Ruohonen sateenkaariperheet ry:stä toi perheiden näkökulman, Leena Hoppania Espoon Kulttuurista palveluiden näkökulman ja Jenna Leppänen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustoimikunnasta luottamushenkilöiden puheenvuoron.
Oskari Hyttinen toivotti panelistit tervetulleeksi. Oskari jatkoi ”Espoo on kaunis kaupunki, joka tarjoaa monipuolisia mahdollisuuksia elämään ja työskentelyyn. Mutta tiedämme, että kaikki eivät aina koe olevansa turvassa ja hyväksyttyjä täällä. Erityisesti sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt saattavat kohdata vaikeuksia. Espoo-tarina kertoo meille, että Espoo haluaa olla vastuullinen ja inhimillinen edelläkävijäkaupunki, jossa kaikkien on hyvä olla ja jossa jokainen voi vaikuttaa. Meidän yhteisenä tehtävänämme on varmistaa, että jokainen espoolainen voi tuntea olonsa turvalliseksi ja hyväksytyksi.”
Missä voit olla turvassa?
Nuoret kertoivat Entressen ja Sellon kirjastojen, Leppävaaran ohjaamotalon nuorten pridetalo ja keskuspuiston olevan turvallisia tiloja. Vertaistuki ja osaavat työntekijät takaavat turvallisen olon. Oma asuinalue ja luonnossa liikkuminen herätti myös turvallisuutta.
”On tärkeää, että ei ole yksin”, totesi Remy.
”Kirjaston lisäksi ylipäätään ihana rauhallinen alue, joka löytyy vihreältä alueelta (keskuspuisto on turvallinen alue)”, kertoi Sofia.
”Yhteisöllisyys ja se miten kohdataan toisia jossakin tilassa, on se tekijä, joka luo turvallisuutta”, totesi Jenna Leppänen.
Niin nuorten kuin muiden panelistien mukaan olennaista on, että henkilöstöllä on perustietoa sateenkaari-ihmistä ja osaamista puuttua häirintätilanteisiin. Luottamus on keskeinen tekijä ja sitä voi luoda erilaisilla näkyvillä merkeillä, esimerkiksi sateenkaariavainnauhalla tai -lipulla.
”Sateenkaari-ihmisille on usein tärkeää löytää merkkejä ympäristöstä, joista on mahdollista tulkita, että tässä on sateenkaariystävällinen paikka. Se luo turvaa kaikille lapsista aikuisiin”, totesi panelisti Hanna Ruohonen.
Turvallisen tilan periaatteet julkisissa tiloissa koettiin merkityksellisiksi. Eräs panelisteista totesikin, että ”Turvallisuus on moniasteista: näkyy merkkejä esim. sateenkaariavainnauha, pinssi, jolloin voi nopeasti tulkita, onko osaamista ja asennetta sateenkaariasioista”. Kirjastojen tilat saivat kiitosta turvallisuudestaan.
Leena Hoppania totesikin ”Olevansa ylpeä kulttuurin luomiin turvallisen tilan pelisääntöihin.”
Puheenjohtaja totesi, että turvallisuus on perustarve. Hän jatkoi kysymyksellä turvallisuudesta ja siitä, miten se näkyy arkielämässä.
”On tärkeää, että voi tuntea turvallisuutta ja kaikkialla ei tarvitse olla varpaillaan. Kun on kokenut turvattomuuden, arvostaa turvallisuutta, joka ei ole itsestään selvyys”, kertoi panelistimme Hisku.
Sateenkaarisenioreiden Risto Hartikainen totesi, että vaikeista asioista pystytään nykyisin puhumaan ja ei vaieta, kuten aikaisemmin hänen nuoruudessaan tapahtui. Asioista pitää keskustella, vaikka se tuntuu hankalalta. Monesti kuulee mietittävän, osaanko käyttää oikeita termejä ja käsitteitä sateenkaarevien ihmisten seurassa.
Risto Hartikaisen mukaan ”Kysyminen on sata kertaa parempi kuin oletus. Aina voi jättää vastaamatta, mikäli siltä tuntuu.”
Useimmat panelistit olivat yhtä mieltä aikaisempien kokemusten negatiivisesta vaikutuksesta, esimerkiksi epäasiallinen kohtaaminen ja henkilökunnan tiedon puute. Vähemmistöstressi näkyy monesti siinä, että harkitaan moneen kertaan, mihin ja milloin voi mennä esimerkiksi eri tilaisuudet, julkiset tai yksityiset palvelut. Palvelujen käyttämistä pohditaan myös perusteellisesti. Esimerkiksi sateenkaariperheillä on palvelujen alikäyttöä, koska kohtaamiset ovat olleet haavoittavia.
”Sateenkaariperheissä saatetaan miettiä, missä on turvallista liikkua yhdessä perheenä, osoittaa vaikka vanhempien välistä hellyyttä ilman pelkoa, että lapset joutuvat kokemaan epäasiallista kommentointia. Perheillä voi olla myös palveluiden alikäyttöä, jonka taustalla on usein kokemus epäasiallisesta kohtaamisesta ja/tai henkilökunnan tiedon puutteesta.”
Turvallisella työpaikalla uskalletaan puhua omasta perheestä ja kokea arvostusta omaa perhettä kohtaan.
Puheenjohtaja jatkoi. Annetaan nyt ääni kyselylle. Kyselyyn vastanneet uskalsivat puhua niin hyvistä kuin huonoista asioista. Kyselyssä pääkaupunkiseutu, vaihtelevasti Otaniemi, Espoon mielenterveysyhdistys Emyn Olotila, Tapiolan keskusta eli kauppa -ja kulttuurikeskus, Purkka ja Sellon kirjasto mainittiin turvallisiksi paikoiksi. Turvallisuus näkyy siinä, että voi kävellä tyttöystävän kanssa käsikädessä. Olotiloissa oletuksia seksuaalisuudesta tai sukupuolesta ei ole eikä näin ollen kaappiakaan ole. Kaikki hyväksytään, kenenkään kulmakarvat ei nouse, kun puhuu samaa sukupuolta olevasta kumppanista. Esihenkilö tuo esiin seksuaalivähemmistöjen asiaa, puolustaa ja puuttuu syrjintään. Sateenkaarisenioreiden järjestämät tapahtumat ja tilaisuudet, sateenkaarimessu ja Pride koetaan turvalliseksi, summasi Oskari Hyttinen.
Oskari Hyttinen jatkoi kyselystä kertomista. Kyselyyn vastanneet kertoivat arkisista paikoista, jossa ei voi olla oma itsensä. Metroasemat (Kaitaa, Matinkylä) ja Espoon keskuksen juna-aseman ympäristö koettiin turvattomiksi paikoiksi. Erityisesti humalaisten miesten huutamat törkeydet toistuivat panelistien ja kyselyyn vastanneiden kertomuksissa. Joku oli vastannut, että oma asuinalue on levoton ja siellä naispari kohtaa epäasiallista kommentointia.
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen perhepalvelut ja siellä työskentelevät ammattilaiset, esimerkiksi lastenvalvojat, perhesovittelu koettiin turvattomaksi paikaksi. Julkisen ja yksityisen sairaan- ja terveydenhoidon asiakkaana saattaa joutua kokemaan epäasiallista kohtelua.
Eräs vastaaja totesi: ”Kyseisissä palveluissa kysytään heti aluksi, kumpi on synnyttänyt ja synnyttäneeseen äitiin suhtaudutaan oikeana äitinä, ei-synnyttänyt äiti sivuutetaan sen jälkeen täysin.”
Työpaikat saattavat myös olla turvattomia. Eräs vastaaja totesi, että vielä 3 työvuoden jälkeen koen, että en voi avoimesti puhua perheestäni kaikkien kuullen. Työpaikkakiusaaminen on täyttä totta. Turvallisuus, yhdenvertaisuus ja tasa-arvo eivät voi olla sidoksissa vain yksilöihin vaan niiden on oltava rakenteissa. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmat, menettelytavat puuttua häirintään ja kiusaamiseen ovat osa toimivia rakenteita ja luovat turvaa. Henkilöstön osaamisen kehittämistä tulee tapahtua aktiivisesti.
Espoolaisessa lukiossa laputettiin kartalle turvallisia ja turvattomia paikkoja. Oskari Hyttinen jatkoi kysymyksellä, mikä olisi ihannetila, että punaiset olisivat vihreitä? Mikä ihmisten käyttäytymisessä tulisi muuttua? Mikä voisi sysätä vihreän lapun punaiseksi?
Remy totesi: ”Infrastruktuuri: ei tiettyjä huonoja alueita, vaan monipuolisia asuinalueita.”
Sofia jatkoi:” Fysioterapeutilla käynti, jolla oli sateenkaaritarra: Tiedän, että nyt ei tarvitse opettaa ja pelätä. Isoja juttuja.”
Hisku lisäsi: ”Meidän ei pidä muuttua, rakenteiden ja yhteiskunnan kyllä. Vähemmistöt ovat vähempiarvoisia -ajattelu. Tärkeää muuttaa tämä ajattelu!”
Leena Hoppania pohti: ”Paradoksi suvaitsemattomuus ja suvaitsevaisuus. Pitkä kehitys: tv:ssä oli 20-vuotta sitten normaalia nauraa vähemmistöille, enää ei. Uskon muutokseen tässäkin teidän kaltaisenne nuorten ansiosta!”
Hanna Ruohonen täydensi, että resursseja pitää olla ihmisoikeuksien edistämiseen.
Jenna Leppänen kiteytti kokemuksensa: ”Toimikunnan kautta on tapahtunut heräämistä ja tiedostamista!”
Lopuksi Risto Hartikainen kiteytti ihannetilan: ”Yhteiskunta on valmis, kun ei tarvitse ajatella kuka on mitäkin.”
Oskari Hyttinen kiitti panelisteja ja totesi, että tämän tärkeän aiheen parissa olisi voinut keskustella pitempäänkin. Kiitos aktiiviselle yleisölle!
Tapahtuma on osa Helsinki Priden Working with Pride-ohjelmaa 2024.
Espoo kaikille -blogi