Asko Heiskanen

  • Musiikki
10.11.2021 14.10Päivitetty: 17.8.2023 7.46
Klarinetisti pitää soitintaan käsissä.
Kuva: Esko Keski-Oja

Klarinetti, varaäänenjohtaja

Olen kotoisin Kuopiosta, jossa on aina ollut vireää puhallinorkesteritoimintaa. Jo varhain näin itseni sieluni silmin soittamassa pasuunaa Rajalan Puhaltajissa. Soitintoive vaihtui kuitenkin viime hetkellä pasuunasta klarinettiin, ja aloitin umpionnellisena harjoittelun tällä ihanalla soittimella. Hyvien, kannustavien ja inspiroivien opettajien avulla tieni vei Sibelius-Akatemiaan, Geneven konservatorioon ja Barcelonan musiikkikorkeakouluun.

Opintojen lomassa pääsin silloin tällöin soittamaan ammattiorkestereissa, ja eräänä päivänä myös Tapiola Sinfoniettassa. Muistan vieläkin, miten suuren vaikutuksen muusikoiden korkea taso ja yhteissoitto teki minuun. Pari vuotta myöhemmin orkesteriin perustettiin toisen klarinetin vakanssi, ja onnekseni sain sen. Onnellisempaa ihmistä olisi saanut hakea.

Tavallisten nykyklarinettien lisäksi olen kiinnostunut myös vanhoista soittimista. Soitinkaapistani löytyy monenlaisia klarinetteja 1700-luvun chalumeausta aina myöhäisromantiikan ajan soittimiin. On mukavaa vaihtelua soittaa teoksia myös näillä alkuperäisillä soittimilla, sillä se avartaa musiikillista näkemystä, vaikka kädessä olisi uudempikin instrumentti.

  • Tapiola Sinfonietta