My Story: Vihjeiden avulla

My Story is a collection of writings by young people, including short stories and poems. The stories are collected and published by Espoo City Library. Find all stories on the My Story page.

This story is written in Finnish.

Kirjoittanut: Lyyti Markkinen
Tarinan suunnittelu: Lyyti Markkinen & Vilhelmiina Hyppönen

Pikkuruinen hahmo kipitti kovaa vauhtia lumisella kujalla. Tai pikemminkin yritti kipittää,
sillä se ei oikein tahtonut onnistua hahmon raahaaman suuren, oranssin laukun takia. Hahmo ähisi ja puhisi yrittäessään kiskoa kassia perässään. Hahmo oli yleensä hyvinkin pirteä, tosin nyt sitä ei kyllä huomannut. Hiki kiilteli hahmon otsalla, kun tämä huokaisten luki kirjekuoresta taas seuraavan osoitteen ja lähti pinkomaan tietä pitkin.

Jos tarkastelisit hahmoa lähempää, huomaisit monia erikoisia yksityiskohtia. Silmäänpistävimmät niistä olisivat ehkä suipot korvat ja pieni koko, mutta myös pitkät, kaarevat kulmakarvat, suurehkot vihreät silmät ja terävä nenä olisi otettava huomioon.
Lisäksi hahmolla oli punainen nuttu ja valkotupsuinen lakki. Hänellä oli päällään myös punainen löysä paita ja villahousut. Hahmolla oli siisti, kastanjanruskea lainehtiva polkka- ja otsatukka.

Hahmo - jonka nimi oli oikeastaan Tuovikko, mutta jonka mielestä nimi oli liian pitkä, jonka takia hän oli keksinyt itselleen lempinimen, Timppa - kääntyi Käpysenkujalle ja alkoi tipautella kirjekuoria postiluukuista. Postiluukkuja oli enemmän kuin ihmisten kaduilla, tontut kun pitivät muiden lähellä asumisesta paljon enemmän kuin ihmiset. Heistä oli mukavaa jutella ikkunasta suoraan toisten taloihin. Tontut myös tarjoilivat esimerkiksi kaikenlaisia kakkuja ja leivoksia suoraan ikkunoista. Mutta nyt takaisin aiheeseen!  Kun Timppa oli jakanut viimeisenkin kirjeen, hän suuntasi askelensa postin pääkonttorille.

Timppa avasi postitoimiston raskaan oven. Hän luikahti varovasti sisälle ja hyppeli kohti portaikkoa. Hän kiipesi reippaasti ylös ja etsi oven numero 24. Timppa katseli empien ovea. Sitten hän näytti varmistuvan aikeistaan ja koputti kolme kertaa korkeaan tammioveen.

"Sisään", kutsui matala ja ystävällinen ääni. Timppa astui huoneeseen. Ensimmäiseksi hän huomasi pyöreät seinät ja korkeat kirjahyllyt. Sen jälkeen hän näki avaamattomia ja juuri avattuja kirjeitä, papereita pullollaan olevia kansioita, nojatuolin ja takan, jossa roihusi tuli. Viimeiseksi Timpan huomio kiinnittyi punatakkiseen tonttuun huoneen keskellä. Tonttu istui tammesta veistetyn pöydän ääressä ja näytti odottavalta.

"Vein kaikki kirjeet, pomo", Timppa sanoi. Timpan pomoksi nimittämä tonttu hymyili:
"Hienoa, Tuovikko! Tulit siis lunastamaan palkiosi, 20 taalaa?" Pomo ojensi Timpalle rahat ja Timppa otti ne vastaan.
"Kiitos", Timppa kiitti.
"Haluatko vielä jakaa postia? Se saattaa olla aika rankkaa noin nuorelle", pomo kyseli huolissaan.
"Kyllä minä jaksan!" Timppa vastasi tomerasti.
"Hyvä on", pomo sanoi. "Voit hakea seuraavan lastisi käytävältä 13, toimistosta numero yhdeksän." 
"Kyllä, pomo!" Timppa sanoi ja hymyili kaikkein sädehtivintä hymyään. Timppa nappasi kassinsa.
"Ja muista, Tuovikko, että sinulla ei ole asiaa kielletylle ovel..." pomo aloitti. Mutta Timppa oli jo sulkenut oven.

Timppa juoksi käytäviä pitkin kassi perässä liehuen. Hän kääntyi kulmasta ja pysähtyi
hengähtämään. Sitten hän katseli ympärilleen. Hän oli käynyt tällä käytävällä vain kerran
aiemmin, ja silloinkin hän oli vain pikaisesti vilkaissut.

Kun Timppa katsoi vasemmalle, hän huomasi oudon näköisen oven. Siinä oli täysin terävät kulmat ja sileät karmit, kun kun taas itse ovi oli melko rosopintainen. Timpan ihokarvat nousivat pystyyn. Jostain syystä Timppaa alkoi vähän hirvittää tämä ovi. Hänen oli kuitenkin pakko lukea ovessa oleva teksti:

"Ken tästä ovesta askeltaa, se ei palaa onnessaan. Sillä kuka tietää, mitä sisällä piilee, rahoja
ja aarteita, vai vain murskautuneita toiveita. Siis, jos et halua kadota, erota muista tontuista,
niin olkoon tiesi silloin jokin muu..."

Timppaa alkoi pelottaa. Hän astui askeleen taaksepäin ja ajatteli katsoa oven numeron, ettei enää eksyisi tänne. Siinä, missä yleensä oli huoneen numero, olikin kyltti, jossa luki:

"Kielletty ovi
Hengen vaara
Älä avaa IKINÄ!"

Timppa veti syvään henkeä. Hänestä tuntui, että hänen oli aivan pakko koskettaa ovea. Voisiko yhden oven takana olla mitään kamalan vaarallista? Ei varmasti voi, Timppa totesi mielessään. Tämähän on vain aivan normaali ovi, johon on ripustettu hölmö kyltti. Kyllähän sen nyt vauvakin tajuaa, ja varsinkin minä, olenhan jo pian seitsemän vuotta! Timppa ajatteli. Hän kurkotti kätensä sivelemään oven pintaa.

"Vaarallinen muka", Timppa tuhahti hiljaa. "Hah."
Ja sitten hän avasi oven.

Timpasta tuntui, kuin magneetti olisi vetänyt häntä. Hän alkoi pyöriä ja kääntyillä miten sattui, kun näkymätön voima tuntui puskevan häntä. Timppaa oksetti, sillä kirkkaat silmiä särkevät värit ja pyöriminen... Timpasta tuntui samalta kuin karusellissa, mutta vain paljon voimakkaammin. Timppa avasi suunsa ja huusi: "Uuuuaaaahhhhh!!"

Timppa heittelehti holtittomasti ympäriinsä. Hän kirkaisi. Aivan kuin Timppa olisi ollut törmäämässä johonkin, mutta hän ei nähnyt mihin. Pyöriminen jatkui... Timppa puristi silmänsä kiinni. Ja jatkui... Yhtäkkiä Timppa tömähti kovalle kivilattialle. Hän kaatui maahan ja löi päänsä.

Kun Timppa vihdoin nousi, häntä huimasi kamalasti. Hän nousi horjuen ylös ja otti tukea seinästä. Timpan näkö kirkastui vähitellen ja hän tarkasteli huonetta, jossa seisoi. Huoneessa oli monia erilaisia ovia. Oli matalia ja korkeita ovia, soikeita ja kolmionmuotoisia. Timppa ajatteli tekstiä kielletyssä ovessa. Tämän huoneenko takia ovesta ei saanut kulkea? Timppa ojensi kätensä ja tarttui sattumanvaraisesti jonkun oven kahvaan. Hän vetäisi kahvasta. Ja...

Kun Timppa oli taas joutunut kamalaan pyörintään, hän laskeutui töksähtäen mustalle, märälle asvaltille ja horjahti. Hän säilytti kuitenkin tasapainonsa ja huomasi, että satoi. Kylmät, tummat pisarat ropisivat tasaiseen tahtiin maahan. Timpan korviin kantautui kirkunaa. Timppaa alkoi itkettää. Mikä tämä paikka oikein oli? Hän kompuroi väsyneenä lähimmälle kujalle, jonka havaitsi, ja painoi pään käsiinsä ja nukahti.

Timppa heräsi. Hän tajusi heti, ettei ollut kotona pehmeissä lakanoissaan, sillä häntä kolotti joka paikasta ja hänellä oli kylmä. Hän yritti nielaista kurkkuunsa nousseen palan, mutta se ei onnistunut. Juuri silloin kujalle astui läpikuultava hahmo. Hahmolla oli kädessään haiseva roskapussi. Hahmo puhui johonkin, mikä näytti metalliselta kapulalta.

"Joo, ja isä pisti mut viemään roskat, kun mulla ei ollu tekemistä... ai mitä? Hei mun pitää nyt lopettaa... moido."
Hahmo näytti huomanneen Timpan. 
"Kuka sä oot?" hahmo töksäytti.
"Ai minä?" Timppa kuiskasi.
"No kukapa muukaan", hahmo tiuskaisi. "Voitsä väistää siitä roskiksen edestä?"

Timppa hilasi itsensä sivuun ja hahmo avasi roskapöntön kannen. Samalla hahmo hipaisi Timppaa. "Mikä sinä oikein olet!?" Timppa kiljaisi. Kun hahmo oli koskettanut häntä, hänestä tuntui, kuin hänen päälleen olisi kaadettu sangollinen kylmää vettä.

"Olisi kohteliaampaa kysyä 'kuka sinä olet'", sanoi hahmo närkästyneenä. "Olen Heikki, haamu." 
Timpan kasvot valahtivat lakanan valkeiksi. 
"S-sanoitko h-h-haamu?" Timppa änkytti.
"Tietenkin mä sanoin haamu", Heikki kivahti. "Kuka sä itse olet?"
"Olen Ti-Timppa. O-o-oikeastaan n-nimeni on T-Tuovikko, mutta minusta Ti-Ti-Timppa on pa-pa-parempi", Timppa sanoi hytisten.
"No, jos mä olen haamu, niin mikä sä olet? Tai siis... mikä olento sä olet?" selitti Heikki.
"M-Minä olen tonttu. Ka-Kaikkihan täällä ovat ton-tonttuja!" Timppa sanoi kiivaasti. "Niin, paitsi siis s-sinä."
"Mutta... et sä voi olla tonttu..." Heikki häkeltyi.
"Miten niin en voi olla tonttu?" Timppa kysyi turhautuneena.
"Koska... eihän kukaan täältä ole tonttu!" Heikki intti.
"Kaikkihan täällä juuri OVAT tonttuja! Tämä on Joulumaa eikä mikään kauhuleffa!" Timppa väitti.
"Hulluko sä olet? Me olemme Halloweenmaailmassa, idiootti!" Heikki huusi. "Etkö tajua!?"
Siitä Timppa meni hiljaiseksi. Hän meinasi taas alkaa itkeä. Hän ei kuitenkaan alkanut.
Timpasta tuntui siltä, että häntä olisi lyöty nyrkillä vatsaan.
"Ai..." hän sanoi.

Heikki näytti vähän syylliseltä, kun oli huutanut sillä lailla niin pienelle kuin mitä Timppa oli. Heikki työnsi roskapussinsa roskikseen. Kun Heikki oli sulkemassa kantta, sieltä lennähti pieni paperilappunen. Timppa nosti paperin maasta.

"Mikä tämä on?" hän kysyi.
"Varmaankin pelkkä roska", arveli Heikki. "Anna se tänne."
"Tässä on jotain tekstiä", Timppa sanoi.
"No mitä siinä sitten lukee?" Heikki uteli.
"Tässä lukee: o-vi, val-koi-nen, vaa-ku-na, e-väs", Timppa tavasi.
"Okei... voitko näyttää sitä paperia?" Heikki kysyi. Timppa ojensi lapun Heikille.
"Hmm... Odota... kaikissa noissa sanoissa on kirjain V!" Heikki tajusi.
"Joo, mutta mitä ihmettä se oikein tarkoittaa?" Timppa pähkäili.
"En tiedä, mutta on varmaan hyvä pistää se jonnekin ylös", arveli Heikki.
"Niinpä", Timppa myötäsi.
Hän kaivoi taskustaan pienen mustan vihkon, jonka kannessa luki kultaisin kirjaimin 'posti'. Timppa avasi vihkon ja kirjoitti: 'Löysin kiinnostavan lappusen. Havaintoja: V'. Sen jälkeen Timppa sulki kirjan. 

"Mitäs me nyt tehdään?" Heikki mietti ääneen.
"En tiedä, mutta ehkä voisimme mennä teille? Ainakin sisällä olisi lämpimämpää", Timppa ehdotti.
"Se tavallaan käy ja tavallaan ei käy", Heikki selitti vaivaantuneena. "Tai siis kun mun isä on tietenkin myös haamu, niin en tiedä mitä hän sanoisi sinusta, siis kun sähän olet tonttu."
"Ai... no, siinä tapauksessa minun pitää jäädä tähän", Timppa sanoi surullisena.
"Okei, okei! Voit sä tulla, tosin sitten sun pitää jäädä ulkovarastoon", Heikki sanoi.
"Ei se mitään!" Timppa hihkaisi ja pomppasi ylös. "Mennään jo!"
"Tulossa", sanoi Heikki hymyillen.

Kun Heikki ja Timppa olivat kävelleet jonkin matkaa, he tulivat pienelle, matalalle ja nuhjuisen näköiselle talolle. "Tässä se nyt on", Heikki totesi.
"Ihana!" Timppa kehui. He kävelivät talon taakse. Siellä oli muratin peittämä pikkuruinen koppero, jonka valkoinen maali hilseili. "Onko... onko tuo se varasto, josta puhuit?" Timppa kysyi.
"Tuota noin... eihän se kummoinen ole, mutta..." Heikki takelteli. Jos haamut voisivat punastua, Heikki olisi tehnyt niin. Heikki potkaisi kiusaantuneena suurta kiveä, joka vieri yllättävän helposti sivuun. Kiven alta paljastui pieni paperinpalanen.
"Heikki, tuo varasto on ihana! Se on niin..."
Timppa huomasi yhtäkkiä lappusen maassa. Heikki kumartui noukkimaan lapun ja sanoi:
"Tässä on vain A -kirjaimia... lehdestä leikattuja A:ita." Timppa kumartui katsomaan paperia Heikin kädessä.

"Aa..." Timppa mutisi. "Aa... en tiedä, mutta ihan kuin joku olisi tahallaan ripotellut näitä lappuja meidän reitille."
"Totta. Mitäköhän se tyyppi oikein haluaa?" Heikki mietti. "En tajua..."
"No... Äh. Minä kirjoitan sen joka tapauksessa vihkooni", Timppa totesi. Hän kaivoi esiin saman vihkosen kuin aiemmin ja raapusti jonkin sivun reunaan A-kirjaimen.
"Minun täytyy nyt mennä", Heikki sanoi. Hän avasi varaston oven, joka kitisi ja vinkui, ja Timppa meni sisään. Timppa asettui mahdollisimman mukavasti lattialle ja otti vihkonsa taas esiin. Hän voisi piirrellä siihen ajankulukseen. Hän kuuli, kuinka Heikki sulki oven ja käveli pois.

Timppa heräsi. Hän oli näköjään nukahtanut eilen illalla raapustellessaan hajamielisesti vihkoonsa. Nyt oli kuitenkin vielä sysipimeää ja häntä väsytti edelleen.. Timppa raotti silti varaston ovea, jotta näkisi, mikä tilanne ulkona oli. No, oven avauksesta ei ollut mitään hyötyä. Kylmä tuuli puhalsi Timpan kasvoille, ja jokin, mikä tuntui märältä lehdeltä, osui hänen naamaansa. Oli vielä yö. Timppa sulki hytisten oven. Hän haparoi pimeässä huoneessa taskulamppua, jotta näkisi eteensä. Hän sohaisi vahingossa johonkin muoviseen ja terävään. Vihdoin Timppa sai käteensä taskulampun. Timppa painoi nappulaa. Mitään ei tapahtunut. Timppa painoi uudestaan. Vieläkään ei tapahtunut mitään. Kun kolmannella painalluksellakaan ei tapahtunut mitään, Timppa varmistui siitä. Paristot olivat loppu.

Timppa väänsi auki taskulampun luukun, jonka alla paristojen piti olla. Mutta ei lokerossa mitään paristoja ollut, sen Timppa erotti pimeässäkin. Siellä oli paperi. Timppa tarttui liuskaan vapisevin käsin. Vapisevin siksi, että hän arveli tietävänsä, mitä lappu sisälsi. Niinpä niin, Timppa oli oikeassa. Pimeässäkin näki, että lappusessa oli taas vihje. Timppa yritti saada selkoa paperiin riipustetuista kirjaimista, mutta se oli hankalaa pimeässä, ja sitä paitsi Timppaa väsytti yhä. Timppa taisteli, jottei nukahtaisi, mutta lopulta hän nukahti istualleen, lappu yhä kädessään.

Aamun sarastaessa Timppa heräsi. Hän kompuroi ylös, venytteli ja haukotteli. Samassa hän muisti edellisen yön tapahtumat ja katseli ympärilleen. Timpan yöllä löytämä lappunen lojui lattialla. Timppa noukki sen käteensä.

Auringon valossa Timppa erotti, mitä lappuun oli raapustettu:

A B C D E F G H I J K M N O P Q R S T U V W X Y Z Å Ä Ö

Timppa tarkasteli lappua. Siinä oli selvästi aakkoset... Mutta jotain siitä puuttui. Timppa päätti luetella kirjaimet mielessään. A, b, c...

Kun Timppa tuli L-kirjaimen kohdalle, hän huomasi, ettei sitä löytynyt lapusta. Mitä ihmettä tämä oikein on? Timppa ajatteli kummissaan. Hän kuitenkin etsi käsiinsä mustakantisen vihkonsa ja avasi sen. Hän piirsi tyhjälle sivulle huolellisesti L-kirjaimen.

Heikki avasi varaston natisevan oven.
"Mennäänkö ulos, Timppa? Haetaan syötävää", Heikki ehdotti.
"Hyvä idea", Timppa sanoi. "Ai niin! Minä-"
"Mennään jo! Minulla on kamala nälkä", Heikki hoputti. Hän otti Timppaa kädestä ja kiskoi tämän ulos varastosta.
"Olin siis sanomassa-", Timppa aloitti.
"Kiva, mutta minulla on nälkä!" Heikki keskeytti.
"Hyvä on sitten, jos sinua ei kerta kiinnosta", Timppa tokaisi loukkaantuneena. "Hmph."

Kun Heikki kuljetti Timppaa katuja pitkin, Timppa huomasi, ettei Halloweenmaailma ollut kovin karmiva paikka valoisalla. Itse asiassa se vaikutti aivan normaalilta pikkukylältä. Timppa kuitenkin pani merkille, ettei missään näkynyt ketään, vaikka Joulumaassa kuhisi väkeä. Ehkei Halloweenmaailmassa ollut tapana olla ulkona tähän aikaan?

Heikki vei Timpan vehreään puistoon, joka oli täynnä puita ja marjapensaita. Puistossa oli hämärää, sillä puiden lehdet peittivät taivaan melkein kokonaan. Lehvästön välistä siivilöityi kuitenkin auringonsäteitä, jotka valaisivat pensaiden ympäröimän hiekkatien.

"Tämä on Karhunpuisto", Heikki kertoi kuiskaten.
"Onpa kaunista!" Timppa huudahti.
"Shh! Et saa rikkoa tätä hiljaisuutta", Heikki supatti kiihtyneenä.
"Olisit sanonut sen heti", Timppa sipisi. Häntä alkoi ärsyttää. Miksei Heikki kuunnellut häntä, vaan jankkasi turhia? Timppa ja Heikki kävelivät eteenpäin puhumatta sanaakaan. Kenkien rahina hiekkaisella polulla oli ainoa ääni vähään aikaan.

"Katso!" Timppa kiljaisi ja osoitti maahan.
"Enkös minä juuri sanonut-", Heikki aloitti. Hänen katseensa siirtyi Timpan sormeen ja sormesta maahan. Hiekkatiehen, Timpan jalkojen juureen, oli piirretty hajanaisia viivoja. Kun Heikki katsoi viivoja tarkemmin hän huomasi, että niistä muodostui...
"En tajua", Heikki sanoi. "Mikä tuo on?"
"Se on K, senkin hölmö!" Timppa tokaisi. "Mutta palataan siihen kohta, löysin nimittäin illalla taas sellaisen pikkuisen vihjelappusen", Timppa lisäsi nopeasti hyödyntäen puheenvuoroaan.
"Miksi et heti kertonut!?" Heikki ärähti loukkaantuneena.
"No kun sinä et kuunnellut", Timppa tokaisi.
"Mutta... No aha", Heikki myöntyi. "Mikä sen vihjeen vastaus oli?"
"L. Kirjain L", Timppa kertoi.
"Okei. Kai kirjasit sen muistiin?" Heikki kysyi.
"Tietenkin", Timppa sanoi.
"Hyvä. Joka tapauksessa, jotain on nyt tekeillä. Olen siitä täysin varma."
"Niin minäkin", Timppa totesi. "Mutta voisiko tuo olla..."

Timpan ja Heikin katseet siirtyivät maahan ja omituiseen piirrokseen.
"En tiedä", Heikki vastasi pohtivasti. "Voisihan tuo olla K, mutta yhtä hyvin se voi olla pelkkä tuhru."
"Totta", sanoi Timppa ja tarkasteli maata. "Ei se välttämättä ole, mutta... Hmm..."

Kaverukset jatkoivat kävelyään nyt jo hieman sopuisempina, kun yhtäkkiä Timppa älähti:
"Entäs sitten tuo?! Katso tuota käppyräistä puuta tuolla, ja sen oksia."

Heikki pyörähti puun suuntaan. Puun oksat olivat kasvaneet ristiin ja rastiin niin, että ne muodostivat kirjaimen K.
"En... En uskoisi, jos en itse näkisi tätä, mutta... Hyvä on. Jos näemme vielä yhdenkin K:n, niin uskon", Heikki lausui.
"Okei", Timppa huokaisi. "Okei..."

"Hyvä. Nyt minä laitan sen ylös", Timppa tokaisi.
"Minkä?" Heikki ihmetteli.
"Tuon." Timppa viittilöi maahan. Polulla oli käpyjä, jotka muodostivat, kuinkas ollakaan, kirjaimen K.
"En usko tätä... Okei, hyvä on sitten, kun ei kai tässä muu auta", Heikki sanoi.
"Ei autakaan!" sanoi puolestaan Timppa.
Hän tonki esille muistikirjansa, aukaisi sen, kirjoitti 'K' ja sulki kirjan.

"Tässä se nyt on."
"Mikä?" Timppa hätkähti. Hän ei ollut huomannut, että hän ja Heikki olivat astuneet ulos puistosta ja pienelle torille, joka kuhisi erikoista väkeä. Oli haamuja niin kuin Heikki, oli vampyyreita ja ihmissusia ja vihreäihoisia zombeja, jotka laahustivat ympäriinsä ja käyttäytyivät arvaamattomasti. Täällä kaikki Halloweenmaailmasta siis viettivät aamupäivänsä.

"Tuota... eiköhän me olla nähty jo tarpeeksi, joten voisimme tästä lähteä..." Timppa henkäisi.
"Ei tule kuuloonkaan!" Heikki kivahti. "Minä haluan ruokaa!"
Ja hän marssi suorinta tietä lähimmälle vohvelibaarille.

Tuokion kuluttua Heikki tuli takaisin käsissään kaksi pahvimukillista höyryävän kuumaa kaakaota, joiden molempien päällä oli kermavaahtovuori ja kasa vaahtokarkkeja.
"Oih, nam!" Timppa hihkaisi.
"Niinpä", Heikki sanoi. “Vampyyrin vohvelit on paras vohvelibaari täällä päin."
Heikki ojensi kaakaomukia Timpalle. "Haluatko?"
"Tietysti", Timppa sanoi ja nappasi mukin. Hän upotti kasvonsa kermavaahtoon ja melkein hörppäsi, mutta silloin Heikki sanoikin: "Odota! Älä juo sitä vielä."
"Miksi en?" Timppa ihmetteli.
"Siksi, että minä syön aina ensin onnenkeksin", Heikki selitti. "Rahani eivät riittäneet kahteen, mutta otetaan tämä puoliksi."

Heikki nosti taskustaan läpinäkyvässä kääreessä olevan keksin. Hän avasi kääreen, puolitti keksin ja ahtoi toisen puolikkaan suuhunsa. Sitten hän antoi Timpalle toisen keksinpalasen, istui lähimpään vapaaseen pöytään ja kysyi: "No?"
Kun Timppa vain toljotti häntä, hän nappasi keksin Timpan kädestä ja mursi keksin rikki.
"Hei! Eikö sen pitänyt olla minun?" Timppa kimmastui.
"Piti, mutta kun sinä et katsonut ennustusta", Heikki totesi.
"Häh. Mitä ennustusta?"
"No ennustusta, joka onnenkekseistä tulee. Tietenkin, senkin pönttö."

Timppa katseli vaitonaisena, kun Heikki ujutti hänen keksistään ohuen paperiliuskan.
"Onko tuo se ennustus?" Timppa kysyi.
"No on", Heikki tokaisi ja pyöritti silmiään.
Timpan vatsa muljahti ikävästi. Miksi Heikki oli niin inhottava? Ehkä hän oli vain noussut väärällä jalalla.
"Minä taisin nousta tänään väärällä jalalla. Olen aika kärttyisä", Heikki naurahti. Timppakin naurahti. Aivan kuin Heikki olisi lukenut hänen ajatuksensa!

"Mitä siinä ennustuksessa sanotaan?" Timppa kysyi, kun ei keksinyt muutakaan puhumista. 
Heikki oli kumartunut lapun ylle ja tarkasteli sitä kummissaan.
"Y."
"Täh?" Timppa ihmetteli.
"Tässä lukee Y", Heikki sanoi. "Y, eikä mitään muuta."
"Voisiko se olla... Tuota noin... Viides vihje?" Timppa pohti.
"Totta! Miten en itse muistanut!" Heikki hihkaisi. Hän nosti kädet ilmaan ja melkein kaatoi tuolinsa, kun nojasi selkänojaan.
"Mitä nyt? Eihän tämä juttu ole vielä ratkaistu, vihjeistä muodostuu vasta Valky. Eihän se tarkoita mitään", Timppa valisti Heikkiä.
"Jooo... En kyllä itsekään tiedä, miksi tämä tuntuu niin merkittävältä, ehkä siksi kun kovin montaa vihjettä ei voi enää löytyä. Eihän sanoissa yleensä kauheasti kirjaimia ole?" Heikki naurahti toiveikkaasti.
"Ehkä", Timppa totesi. "Saanko muuten nyt juoda tämän?" Timppa osoitti mukiaan.
"Nyt saat", Heikki lupasi.

Timppa kohotti mukin huulilleen ja ryysti ison kulauksen... limaista ja tahmeaa juomaa?
"Yäk! Mitä tässä oikein on!?" Timppa rääkäisi ja sylkäisi ruskeanpunaisen mömmön suustaan.
"Se on aivan normaalia verta, hölmö. Etkö muka tiedä, miten verkao tehdään? Ensin kaadetaan pannulle kaakaojauhe, sitten lisätään varpusen veri, sitten vesi. Lopuksi kiehautetaan kunnolla, ja tadaa! Verkao on valmista", Heikki havainnollisti.
"Mutta... Minä luulin, että tämä on kaakaota!" Timppa nikotteli vihaisena. "Olisit voinut kertoa!"
"Mistä minä voisin tietää, että tontut juovat sitä ällön makeaa kaakaota, eivätkä verkaota, joka on sitä paitsi paljon parempaa kuin joku suklaa", Heikki tokaisi ärtyneenä. "Anna se muki tänne jos et juo sitä", Heikki ojensi kättään Timpan verkaota kohti, mutta Timppa oli jo heittänyt mukinsa maahan ja talloi parhaillaan sen päälle.
"Mitä sinä teet?!" Heikki älähti. "Siihen meni melkein puolet minun viikkorahoistani! Tästä saat kyllä maksaa!"
Timppa huomasi, miten Heikki valmistautui ajamaan häntä takaa, joten hän pyrähti nopeasti juoksuun. Niin kuin Timppa oli arvellutkin, Heikki pinkoi perässä.

"Lopetaan jo", Timppa läähätti, kun hän ja Heikki olivat porhaltaneet peräkanaa jo melkein Karhunpuiston puoliväliin.
"Hyvä on... otetaan iisisti", Heikki puuskutti. "En... jaksa enää... juosta..."
"En minä...kään..." Timppa huohotti. "Mitä jos solmittaisiin rauha?"
"Hyvä ajatus", Heikki henkäisi haukkoen yhä henkeään. "Kuuluuko sopimukseen kävelyvauhti?"
"Minun puolestani kyllä", Timppa sanoi. Hänen hengityksensä alkoi jo tasaantua. "Nyt kävellään kyllä ihan rauhassa."
Timppa ja Heikki talsivat samalla hiekkapolulla kuin aiemminkin, kun yhtäkkiä Timpan sydän hyppäsi kurkkuun.
"Katso tuota!" Timppa henkäisi. "Se on R!"
"O-ho. No, se on sitten sillä sipuli, kirrrrrrjaa RRR ylös", Heikki sanoi leikitellen R-kirjaimilla.
Maahan oli tosiaan järjestelty iso kasa käpyjä. Ja tietenkin kävyt olivat R -kirjaimen muodossa, kuten Timppa oli äsken todennut.
"Hyvä", Heikki sanoi, kun Timppa työnsi mustakantista muistikirjaansa takaisin taskuunsa.
"Mennäänkö me nyt takaisin meille?" Heikki kysyi.
"Minne muuallekaan?" Timppa vastasi huolimattomasti.
"Eli siis meille", Heikki sanoi.

"Minkä linnun verta verkaohon laittiinkaan?" Timppa kysyi Heikin kotipihassa.
"Öö... Varpusen. Kuinka niin?" Heikki ihmetteli. "Et kai sinä ala sitä valmistamaan?"
"En tietenkään!" Timppa nauroi. "En halua edes ajatella sellaista."
"No, miksi sitten kyselet tuollaisia? Pilanpäitenkö?" Heikki tokaisi.
"Katsopa tuohon maahan. Joku taitaa olla janoinen", Timppa sanoi.
Heikki teki työtä käskettyä ja tähyili maahan. Maassa oli kuollut pikkulintu.
"Jep... Verta saa kyllä ihan V-marketistakin... Minusta tuntuu, että joku on tahallaan jättänyt tämän tähän", Heikki epäili.
"Katsotaanko?" Timppa kysyi innoissaan. Heikki ei reagoinut mitenkään.
"Heikkii", Timppa huokaisi turhautuneena.
"Että mitä? Mitä sinä aiot katsoa?" Heikki kysyi. "Öö, anteeksi, en tainnut kuunnella."
"Etpä tainnut, senkin ärsyttävä pikku..." Timppa tuli kuitenkin toisiin aatoksiin Heikin haukkumisen suhteen, joten hän sanoi sen sijaan: "Sanoin, että katsotaanko?"
"Tietysti..." Heikki mutisi.
Hän kyykistyi kuolleen varpusen ylle, ja jäi tiirailemaan lintua lähemmin.
"Siinä saattaa tosin olla jotain bakteereja", Timppa muisti tonttukoulu Opinahjon oppitunneilta.
"Ne eivät tee minulle mitään. Minä olen aave."
"Hyvä on sitten. Minä katselen tästä, sillä minä en ainakaan halua mitään tauteja."
Heikki ei vastannut. Hän vain kumarteli pikkulinnun ääressä ja tutki sitä hiljaa. Yhtäkkiä linnun sulkien välistä tippui pieni lappunen.
"Arvasin!" Heikki huudahti. Hän poimi lapun käteensä ja näytti sitä Timpalle.

Lapussa oli yhdeksänruutuinen ruudukko, joissa kaikissa oli jokin numero ja kolme kirjainta:
1. a b c
2. d e f
3. g h i
4. j k l
5. m n o
6. p q r
7. s t u
8. v w x y
9. z å ä ö

Sivun alalaidassa luki 3, 3.
"Ookei..?" Timppa naurahti. "Saatko sinä tästä jotain selvää?"
"Öh... Meillä on ehkä koulussa ollut tällainen tehtävä. Siinä sanotaan kaksi kertaa kolme..." Heikki mietti. 
"Niin ehkä se tarkoittaa tuota kolmosta tuossa." Heikki osoitti ruutua numero kolme.
"Mutta... siinähän on kolme kirjainta! Mistä me tiedämme, mitä niistä tarkoitetaan?" Timppa huomautti.
"Sitä juuri! 3, 3. Mitä jos se tarkoittaa... Hmm. Kolmannen ruudun kolmatta kirjainta, eli I:tä!" Heikki oivalsi.
"Totta... Se voi olla", Timppa sanoi hieman epäileväisesti.
"Sinä kuulostat hieman epäileväiseltä", Heikki sanoi.
"Niin no... Tämä vain ratkesi tosi nopeasti. Minusta se on jotenkin epäilyttävää", Timppa tarkensi.
"Äh, anna olla. Kai sinä haluat nopeasti kotiin?" Heikki tokaisi.
"Tietysti, mutta..."
"Lopeta nyt tuo-" Heikki oli sanomassa, kun hänen metallinen kapulansa pirahti soimaan.
"Haloo?" Heikki sanoi nostettuaan kapulan korvalleen. "Joo... Joo, mä tuun", Heikki sanoi ja laski kapulan korvaltaan.
"Pitää mennä", Heikki totesi. Timppa ei ehtinyt edes kysyä 'miksi', kun Heikki oli jo lähtenyt. Timppa kirjoitti vähän
happamana I:n vihkoonsa.

Myöhään illalla Timppa päätti lähteä tunkkaisesta varastosta. Hän kaipasi kipeästi raitista ilmaa. Hän suuntasi askelensa kapealle tielle, koska siellä ei näkynyt muita. Yllättäen jostain kuului kaukainen huuto. 
"Aaaaaaaa! Vau, me mennään HOTELLIIN!"
Timppa päätteli, ettei huutajalla ollut hätää. Häntä kuitenkin arvelutti, miksi oli huudettu 'aa', eikä vaikka 'jee'. 

Timppa jatkoi kävelyään. Hän huomasi edessä päin oudon märän klöntin maassa. Timppa kiristi askeliaan. Kun hän tuli näköetäisyydelle, hän tajusi klöntin olevan päivän lehti. Timppa nosti lehden. Etusivulla mainostettiin hammasharjoja. Timppa käänsi sivua. Etsintäkuulutus. Kolmannella sivulla oli uutinen uudistetusta Halloweenpuodista. Timppa kävi läpi jokaisen sivun toivoen jotain merkkiä Joulumaasta. Viimeisellä sivulla oli alareunassa pieni präntti. Siinä luki pienin mustetahraisin kirjaimin: 'Hotelli Valkyria suljetaan'. Siinä samassa Timppa tajusi kaiken. Sen, miksi oli huudettu 'aa'. Sen, mikä sana vihjeistä oli muodostunut. Sen, miten hän pääsisi takaisin kotiin. Takaisin kotiin! Ajatus jysähti kovaa Timpan päähän. Hän puristi lehden tiukemmin nyrkkiinsä ja pinkaisi juoksuun.

Timppa juoksi Heikin ikkunan alle ja koputti. Heikki hoippui unisena ikkunaan ja avasi salvan.
"Mitä nyt?" kysyi Heikki haukotellen. Timppa nosti lehden Heikin silmien tasolle ja sanoi innostuneena: "Katso!"
Heikki näytti hämmentyneeltä.
"Etkö oikeasti tajua?" Timppa tivasi kärsimättömänä. "Ne kirjaimet, jotka löysimme! Niistä muodostuu sana 'Valkyria'! Sain tietää viimeisen vihjeen, se oli taas A. Joka tapauksessa, meidän on pakko etsiä tämä hotelli!"
Heikki näytti vihdoin tajunneen asian. "Okei sitten... mutta ei nyt!" Heikki huokaisi.
"Hyvä on", Timppa sanoi. Heikki toivotti hyvää yötä ja sulki ikkunan. Timppa meni takaisin varastolle, käpertyi pehmeimpään nurkkaan ja sulki silmänsä.

Aamulla Heikki tuli herättämään Timpan. Heikillä oli mukanaan paahtoleipä, juustoa, lasillinen vettä ja jugurttipurkki.
"Toin aamupalaa", Heikki sanoi. Timppa söi ja sitten pojat tarkistivat Heikin kassin, jonka Heikki oli juuri äsken pakannut. Mukana oli kaksi foliopakettiin pakattua kurkkuvoileipää, kaksi omenaa, kaksi myslipatukkaa, kaksi rusinapakettia sekä kaksi pähkinäpussia. Lisäksi mukana oli taskulamppu, kahdet vaihtosukat, vettä kahdessa eri pullossa ja suklaakeksejä
("Aina pitää olla mukana suklaakeksejä. Ne antavat voimaa!" Heikki perusteli.). Heikki oli kuulemma kertonut isälleen, että menisi pariksi päiväksi kaverilleen, joten isä ei huolestuisi Heikin puolesta. Sitten oli aika lähteä.

Timppa ja Heikki etsivät Heikin metallisesta kapulasta ("Se on kännykkä.") hotelli Valkyrian osoitteen ja lähtivät kulkemaan Heikin kännykän syytäessä ohjeita. Heidän piti kävellä pitkä matka, joten Timppa valitti ja Heikki nurisi. He kipittivät yli moottoriteiden ja läpi melkein koko Halloweenmaailman ja kerran heidän piti paeta vihaista zombirouvaa, kun he olivat kävelleet luvatta hänen tontillaan. Välillä he pysähtyivät syömään ja juomaan, mutta sitten matka taas jatkui. Loputtomasti taloja ja teitä... Lopulta he kuitenkin näkivät hotelli Valkyrian häämöttävän taivaanrannassa. Timppa lähti kuin hullu juoksemaan ja pian hän ja Heikki
vihdoin saavuttivat hotellin.

Heikki kiskaisi hotelli Valkyrian nuhjuisen oven auki. Hän ehdotti, että he etsisivät mahdollisimman hyväkuntoisen huoneen ja yöpyisivät siellä. Timpasta se oli hyvä idea, joten he lähtivät kiertelemään hotellia.

Sisääntuloaulassa oli rikkinäinen karkkiautomaatti ja vastaanottotiski. Portaita ylös ja toiseen kerrokseen! Käytävällä viisi oli vain lukittuja ovia, samoin käytävällä seitsemän. Käytävältä kahdeksan sen sijaan löytyi mukavannäköinen huone. Timppa ja Heikki olivat matkan jäljiltä niin uupuneita, että he vain heittäytyivät kuluneelle sängylleen ja nukahtivat melkein heti.

Jonkin takia Timppa heräsi taas yöllä. Hänestä tuntui oudolta. Ihan kuin... Taas se outo veto. Hänestä tuntui, kuin hänen olisi jotenkin pakko lähteä taas kuljeskelemaan. Timpan askelet johtivat käytäviä eteenpäin. Samalla, kun hän käveli, hän mietti tapahtumia Halloweenmaailmassa. Niin paljon oli tapahtunut kahdessa vuorokaudessa! Hän mietti vihjeitä, joita oli siroteltu hänen ja Heikin reitille, ja hän mietti sitä, kun hän oli tupsahtanut Halloweenmaahan, ja kontannut peloissaan sivukujalle. Siitä tuntui olevan ikuisuus!

Timppa huomasi olevansa kapealla käytävällä, jota ei ollut päivällä huomannut. Yhdellä käytävän seinällä oli numero. 13.

Käytävän päässä omituinen ovi. Timppa asteli edemmäs. Lähempää hän näki, että ovi oli säpissä. Hän erotti myös, että ovessa oli tekstiä. Timppa siristi silmiään.

"Ken tästä ovesta askeltaa, se ei palaa onnessaan. Sillä kuka tietää, mitä sisällä piilee, rahoja ja aarteita, vai vain murskautuneita toiveita. Siis, jos et halua kadota, erota muista hahmoista, niin olkoon tiesi silloin jokin muu..."

Timpan mahalaukku pyörähti ympäri. Hänen oli pakko lukea teksti vielä uudestaan. Kyllä, se oli sama, lukuunottamatta yhtä sanaa, hahmoista. Ylempänä oli vielä lisää kirjoitusta:

KIELLETTY OVI.
EI KÄYTETTÄVISSÄ!

Timppa haukkoi henkeään. Hän kirkaisi: "Heikki! Minä pääsen kotiin!"
Jossain kuului oven narinaa ja Heikki juoksi paikalle. "Miten ihmeessä?" Heikki kyseli. "Oletko aivan varma?"
Timppa osoitti tärisevin käsin ovea ja kertoi pingottuneella äänellä. Heikin silmät laajenivat.
"Ihanaa, Tuovikko! Tai siis... sinähän pääset nyt kotiin, Timppa!"
Timppa hymyili ja kyyneleet kihosivat hänen silmiinsä. Timppa syöksyi halaamaan Heikkiä. Heikki halasi hermostuneena takaisin (Heikki ei yleensä halannut ketään). Sitten oli aika toimia. Heikki nosti oven vanhanaikaisen säpin pois ja vilkutti surumielisesti hymyillen. Timppa teki samoin ja asetti kätensä oven nupille. 
"Kiitos vielä. Kiitos tästä kaikesta, Heikki." Sitten Timppa kiskaisi kitisevän oven auki.

Sen verran Timppa muisti, että pyörteessä eri maailmojen välissä kannatti laittaa silmät kiinni. Niin Timppa puristi silmänsä tiukasti kiinni, ja toivoi, että pyöriminen loppuisi pian. On nimittäin hyvin inhottavaa heittelehtiä sinne tänne aivan sokkona varsinkin, kun ei tiedä yhtään minne on menossa.

Timpan vatsassa humahti ja hän tömähti harmaalle kivilattialle. Hän tipahti polvilleen, mutta ei tällä kertaa mennyt tajuiltaan. Timppaa pyörrytti, mutta hän nousi silti ylös. Hän ei voinut jäädä makaamaan tällaisella hetkellä, ei, kun hän oli juuri pääsemässä takaisin kotiin.

Timppa kohotti katseensa. Sama pyöreä ovihuone kuin viimekin kerralla. Ovia oli takana ja edessä, oikealla ja vasemmalla. Samassa hätä iski Timppaan. Hän ei muistanut, mistä ovesta oli tullut.
"Tähänkö tämä nyt jää?" Timppa kuiskasi. "Jäänkö tänne ikuisiksi ajoiksi?"
"Et."
Timppa pomppasi melkein kattoon saakka. Mikä tuo ääni oikein oli? Timppa katsoi
varuillaan ympäri huonetta.
"Mi-Mikä... Mitä..." Timppa änkytti. Hän ei nähnyt huoneessa ketään. Kuin lukien Timpan ajatuksia, ääni vastasi: 
"Sinä et näe minua. Minä olen vain henki... Olen aina ollut täällä. Tosin välillä minä painun horrokseen, ja silloin en näy enkä kuulu. Sinulla kävi tuuri kun satun nyt olemaan paikalla."
"A-ai", Timppa takelteli ja yskäisi. "No... tiedätkö sinä... tuota noin... että mistä ovesta minä pääsen kotiin? Joulumaahan?"
Ääni vastasi seesteisesti: "Katsopa vähän ympärillesi."
"Mutta..." Timppa vilkuili huonetta. Hän näki samat ovet kuin aiemminkin, mutta...Yhdessä ovessa oli jotain erikoista. Lähempää erotti, että siinä oli...
"Joulukoristeita!" Timppa hihkaisi. "Tuo on siis ovi Joulumaahan?" Mutta ääni ei vastannut enää. Se oli kai uponnut syvään horrokseensa.

Timppa ojensi kätensä ja nappasi kiinni oven koristeellisesta nupista, jossa oli suuri J-kirjain. Timppa tempaisi oven auki. Ja taas sitä mentiin!

Timppa kompastui postitoimiston ovesta käytävälle 13. Hän pyllähti betonilattialle... Ja taas kerran hän täräytti onnettomasti päänsä ja menetti tajuntansa.

Kun Timppa heräsi, häntä ympäröi kylän väki. Ensimmäiseksi Timppa huomasi isänsä, Kaneli Toivosen. Sen jälkeen hän näki äitinsä, Piparminttu Toivosen. Sitten Timppa kiinnitti huomionsa kahteen viimeiseen tonttuun vierellään. Siinä oli Joulumaan lääkäri, matami Manteli ja Timpan pomo, eli Joulupukin hyvä ystävä Pietari. Timppa katseli kaikkia tuttuja tonttuja ympärillään. Sitten hän halasi heitä kaikkia.

Loppu!