Metsolan päiväkoti sijaitsee Tapiolassa. Päiväkodissamme on kuusi lapsiryhmää.
Metsolan päiväkoti Kuva: Espoon kaupunki
Metsolan päiväkoti sijaitsee Tapiolassa Länsikorkeen asuinalueella, luonnonkauniissa ympäristössä. Päiväkodin piha rajautuukin luonnonsuojelualueelle. Tapiolan kulttuuripalvelut ovat kivenheiton päässä.
Hyödynnämme lähialueen kulttuuri- ja luontokohteita aktiivisesti. Päiväkodilta on noin 10 minuutin kävelymatka sekä Urheilupuiston että Tapiolan metroasemille.
Metsolan massiivipuurakenteinen päiväkotirakennus on valmistunut vuonna 2022. Päiväkodin suunnittelussa on huomioitu monipuoliset tilat, jotka mahdollistavat liikkumisen, taidekasvatuksen ja pienryhmätoiminnan.
Metsolan päiväkodissa tehdään luontevasti paljon yhteistyötä ryhmien välillä. Lapset, henkilökunta ja huoltajat muodostavat yhteisön, jossa jokainen tulee tutuksi. Lasten vertaissuhteita tuetaan leikin ja liikunnan avulla sekä mahdollistamalla lasten leikki-ideat joustavilla ratkaisuilla.
Työyhteisö on kannustava, kehittymismyönteinen ja avoin luomaan uusia toimintatapoja lasten tarpeita vastaavaksi.
Toiminnan suunnittelussa huomioimme lasten yksilölliset tarpeet. Autamme lasta löytämään omia vahvuuksiaan ja luottamaan omiin taitoihinsa sekä rohkaisemme lasta ilmaisemaan itseään.
Teemme yhteistyötä kasvun ja oppimisen tuen henkilöstön, puheterapeuttien, lastensuojelun, neuvolan kanssa sekä varhaiskasvatuksen kuraattorin ja psykologin kanssa, joihin myös vanhemmat voivat olla yhteydessä.
Pyrimme siihen, että kaikilla lapsilla ja aikuisilla on päiväkodissamme turvallinen ja hyvä olla.
Lapsiryhmissä pohditaan yhdessä kaveritaitoja ja opettelemme kaveri- ja tunnetaitoja monipuolisesti.
Lapset saavat vaikuttaa asioihin, asioita tehdään yhdessä. Yhdessä vanhempien kanssa huolehditaan lapsen hyvinvoinnista ja kehityksestä.
Keskustelemme päivittäin vanhempien kanssa tuonti- ja hakutilanteissa. Sekä johtajapari että ryhmät viestivät vanhemmille Evakan kautta säännöllisesti.
Vanhemmilla on mahdollisuus osallistua toiminnan suunnitteluun tai tulla mukaan toimintaan esimerkiksi päiväkodissa järjestettävien toiminnallisten iltapäivien muodossa.
VASU ja Leops -keskusteluissa vanhempien ja lasten kanssa sovitaan yhdessä tavoitteet lapsen oppimisen ja kasvun tukemiseksi.(Jokaiselle lapselle tehdään yhdessä vanhempien kanssa varhaiskasvatuksen tai esiopetuksen suunnitelma.)
Järjestämme erilaisia toiminnallisia tapahtumia ja juhlia kauden aikana sekä ulkona että sisällä.
Reitti pääsisäänkäynnille
Ulkona on yksi esteetön autopaikka. Matka autopaikalta sisäänkäynnille on yli 10 metriä. Pysäköintiruutu on vähintään 3,6 metriä leveä.
Saattoliikenteen pysähtymispaikka on alle 5 metrin päässä sisäänkäynnistä. Sisäänkäynnille pääsee siirtymään sujuvasti.
Kulkureitti sisäänkäynnille on opastettu, pehmeä.
Kulkureitillä on vähintään 4 porrasaskelmaa. Portaiden molemmilla puolilla on käsijohteet.
Kulkureitillä on luiska. Luiska on yli 6 metriä pitkä, mutta välitasannetta ei ole. Luiskan molemmilla puolilla on käsijohteet.
Pääsisäänkäynti
Sisäänkäynti erottuu selkeästi ja on valaistu. Sisäänkäynnin yläpuolella on katos.
Sisäänkäynnin yhteydessä on vähintään 4 porrasaskelmaa. Portaiden molemmilla puolilla on käsijohteet.
Sisäänkäynnin yhteydessä on luiska. Luiska on yli 6 metriä pitkä, mutta välitasannetta ei ole. Luiskan molemmilla puolilla on käsijohteet.
Sisäänkäynnin ovet erottuvat selkeästi, lasiovissa on kontrastimerkinnät. Oven ulkopuolella on riittävästi vapaata tilaa liikkumiselle pyörätuolin kanssa. Ovi vaatii ovipuhelimen kayttöä, jonka jälkeen aukeaa automaattisesti.
Sisätilat
Toimipisteessä on 2 kerrosta.
Tilassa on hissi. Hissin ovi aukeaa kulunvalvonta-avaimella. Pyörätuoli mahtuu hissiin. Hissin kerrosnumeroita voi tunnustella sormilla. Uloskäyntikerroksen painike erottuu muista painikkeista. (Esteettömän hissin vähimmäismitat ovat leveys 1,1 m ja syvyys 1,4 m.)
Sisätilojen ovet erottuvat selkeästi. Lasiovissa on kontrastimerkinnät.
Toimipisteessä on esteetön wc samassa kerroksessa kuin sisäänkäynti.