Kepelin päiväkoti

Kepelin päiväkoti on ympärivuorokautinen vuorohoitopäiväkoti. Päiväkoti on avoinna kaikkina viikonpäivinä 24 tuntia vuorokaudessa. Päiväkoti palvelee Espoossa kaikkia vuorohoidon tarpeessa olevia lapsia. Kepelin päiväkodissa jokaisella lapsella on oikeus tulla kuulluksi ja nähdyksi. Meillä jokainen lapsi on arvokas omana itsenään. Yhdessä harjoittelemme toisten huomioimista ja kunnioittamista. Huomioimme lasten mielenkiinnonkohteet toiminnan suunnittelussa ja toteutuksessa. Vuorohoidossa otamme huomioon lasten vireystilan ja tuemme lapsen jaksamista. Säännöllisillä rutiineilla ja yhteisillä toimintatavoilla ennakoimme arjen kulkua. Vuorohoidossa teemme tiivistä yhteistyötä huoltajien kanssa. Päiväkotiin sijoitetaan ainoastaan lapsia, joilla on molempien vanhempien työstä tai opiskelusta johtuva vuorohoidon tarve. Kun vanhempien työstä tai opiskelusta johtuva vuorohoidontarve loppuu, lapselle osoitetaan päivähoitopaikka ns. päiväpäiväkodista. Kun lapselle haetaan päivähoitopaikkaa Kepelin päiväkodista, tulee hakemuksen liitteeksi toimittaa varhaiskasvatuksen palveluohjaukseen liitteet, joista ilmenee molempien vanhempien työstä tai opiskelusta johtuva vuorohoidon tarve.

Yhteystiedot

Kepelin päiväkotiSäterinrinne 19,02600 Espoo+358 43 825 4476

Postiosoite:PL 60310, 02070 Espoon kaupunki

Yhteyshenkilöt

Varhaiskasvatusyksikön johtaja Sari Hiekkanen +358 43 825 4476 sari.hiekkanen@espoo.fi

Tämä numero palvelee myös iltaisin ja viikonloppuisin Kissankäpälämäki +358 43 825 4475

Lapsiryhmät: Untuvalaakso puh. 043 825 4472 Pellavaniitty puh. 040 554 1724 Kanervakumpu puh. 043 825 4473 Sammalvuori puh. 040 507 2857 Kissankäpäläkallio puh. 040 554 1723

Linkit

Kepelin päiväkodin kotisivu

Katso toimipisteen tarkemmat tiedot Palvelukartasta(ulkoinen linkki)