Kivenlahden asukaspuisto on kohtaamispaikka, missä lapset ja perheet voivat viettää aikaa, tutustua toisiinsa ja nauttia monipuolisesta ohjelmasta.
Kuva: Espoon kaupunki
Kivenlahden asukaspuisto, punainen idyllinen puutalo, sijaitsee mäen päällä, Kivenlahden tunnelin yläpuolella. Olemme toimineet asukkaiden kohtaamispaikkana vuodesta 1980.
Asukaspuisto on alueen lapsiperheiden yhteinen kokoontumis- ja leikkipaikka. Puiston toiminta on maksutonta eikä edellytä ennakkoilmoittautumista.
Puiston leikkialue on kokonaan aidattu. Puiston pihalta löytyy mm. erilaisia keinuja (vauvakeinu, hämähäkkikeinu, tavallinen keinu), kaksi erilaista kiipeilytelinettä, ja sekä isojen että pienten liukumäki. Pihalla on monitoimikenttä, jossa voi pelata esimerkiksi jalkapalloa, koripalloa ja salibandyä.
Puistossa on myös pienille lapsille tarkoitettu erillinen, aidattu alue. Pienten aidatulla alueella on pieni kiipeilyteline ja liukumäki, hiekkalaatikko sekä taaperokeinut.
Puiston sisätilat ovat lämminhenkiset ja viihtyisät. Meiltä löytyy sali, askarteluhuone, kotileikkihuone, keittiö ja wc-tilat. Asiakkaat voivat nauttia puistossa omia eväitä ja lämmittää ruokaa keittiössä. Asiakasvessoista toinen soveltuu myös liikuntarajoitteisille. Pienemmille lapsille löytyy potta ja hoitopöytä. Sisätiloihin on esteetön kulku.
Puistossamme on runsaasti sisä- ja ulkokäyttöön tarkoitettuja leluja. Puiston sisätiloissa on erilaisia leluja ja leikkimahdollisuuksia, jotka ovat asiakkaiden käytettävissä arkisin klo 11.30 saakka. Leikkivälineitä vaihdellaan eri teemojen mukaisesti, ja välillä viikko-ohjelmassa on esimerkiksi eläinleikkiä tai kauppaleikkiä. Puiston ulkoleluvarastosta löytyy aina vuodenaikaan sopivat leikkivälineet, jotka ovat asiakkaiden käytettävissä arkisin klo 15.45 saakka.
Aamupäivisin järjestämme toimintaa lapsiperheille sekä sisällä että ulkona. Toiminta sisältää mm. kädentaitoja, kuva- ja tehtäväsuunnistuksia, sekä heppa-, temppu- ja tehtäväratoja. Ulkolelut, liikennekaupunki ja keppihevoset ovat käytössä päivittäin (säävaraus huomioiden).
Puisto tarjoaa koululaisille turvallisen ja valvotun vapaa-ajanviettopaikan. Koululaiset voivat tulla puistoon aamulla ennen koulun alkua tai iltapäivällä koulun jälkeen. Iltapäivisin järjestämme toimintaa pienille koululaisille. Sisätilat ovat varattu koululaisille iltapäivän ajan.
Puiston aukioloaikoina paikalla on henkilökuntaa, jotka ohjaavat ja opastavat asiakkaita. Muistathan, että alle kouluikäiset lapset ovat asukaspuistossa aina oman huoltajan tai muun heitä hoitavan aikuisen seurassa.
Järjestämme ohjelmaa pienten lasten perheille aamupäivisin kello 11.30 saakka. Henkilökunnan lounastauko on klo 11.30-12.
Koululaisten iltapäivätoiminta joka päivä klo 12-16.
Vauvaperheet kokoontuvat asukaspuiston salissa tiistaisin kello 11.30 saakka. Vauvalauluja lauletaan klo 10.
Järjestämme päivittäin säänmukaista ulkotoimintaa.
Sähkögrillin saa pyydettäessä henkilökunnalta. Omat grillattavat mukaan (ei raakapaistettavia).
Elokuu 2026
Ryhmät alkavat viikolla 33: vauva-aamut tiistaisin 11.8. alkaen ja taaperoaamut torstaisin 13.8. alkaen. Iltapäivien koululaistoiminta alkaa torstaina 13.8.
Elokuussa säät ovat usein lämpimiä ja aurinkoisia. Lämpimällä säällä laitamme pihalle erilaisia vesileikkipisteitä.
Viikko 33 (10.8.–14.8.)
Ryhmät alkavat tällä viikolla.
maanantai 10.8.
Työmaaleikkiä hiekkalaatikolla.
Pizzerialeikkiä takkatilassa kello 15 asti. Henkilökunnan palaveri aamupäivän aikana.
tiistai 11.8.
Vauva-aamu kello 11.30 asti. Vauvalauluja kello 10.
Pihalla kuvasuunnistusta.
Pizzerialeikkiä takkatilassa kello 15 asti.
keskiviikko 12.8.
Liikuntarata kentällä kello 12 asti.
Pizzerialeikkiä takkatilassa kello 15 asti.
torstai 13.8.
Taapero-aamu kello 11.30 asti. Musiikkihetki kello 10.
Pihalla hepparata.
Pizzerialeikkiä takkatilassa kello 11.30 asti.
perjantai 14.8.
Maalausta pihalla kello 9–11.30.
Kuvasuunnistusta pihalla.
Pizzerialeikkiä takkatilassa kello 11.30 asti.
Viikko 34 (17.8.–21.8.)
maanantai 17.8.
Vapaata leikkiä sisällä. Henkilökunnan palaveri aamupäivän aikana.
Temppurata pihalla.
Pizzerialeikkiä takkatilassa kello 11.30 asti.
tiistai 18.8.
Vauva-aamu kello 11.30 asti. Vauvalauluja kello 10.
Kuvasuunnistusta pihalla.
Pizzerialeikkiä takkatilassa kello 11.30 asti.
keskiviikko 19.8.
Vapaata leikkiä sisällä.
Autorata kentällä kello 11.30 asti.
Pizzerialeikkiä takkatilassa kello 11.30 asti.
torstai 20.8.
Taaperoaamu kello 11.30 asti. Musiikkihetki kello 10.
Kuvasuunnistusta pihalla.
Pizzerialeikkiä takkatilassa kello 11.30 asti.
perjantai 21.8.
Askartelua kello 11.30 asti.
Liikuntatehtäviä pihalla.
Pizzerialeikkiä takkatilassa kello 11.30 asti.
Viikko 35 (24.8.–28.8.)
maanantai 24.8.
Vapaata leikkiä sisällä. Henkilökunnan palaveri aamupäivän aikana.
Työmaaleikkiä hiekkalaatikolla.
Pizzerialeikkiä takkatilassa kello 11.30 asti.
tiistai 25.8.
Vauva-aamu kello 11.30 asti. Vauvalauluja kello 10.
Kuvasuunnistusta pihalla.
Pizzerialeikkiä takkatilassa kello 11.30 asti.
keskiviikko 26.8.
Vapaata leikkiä sisällä.
Hepparata pihalla.
Pizzerialeikkiä takkatilassa kello 11.30 asti.
torstai 27.8.
Taaperoaamu kello 11.30 asti. Musiikkihetki kello 10.
Kuvasuunnistusta pihalla.
Pizzerialeikkiä takkatilassa kello 11.30 asti.
perjantai 28.8.
Askartelua kello 11.30 asti.
Temppurata pihalla kello 11.30 asti.
Pizzerialeikkiä takkatilassa kello 11.30 asti.
Asukaspuistoissa järjestetään koululaisille avointa ja maksutonta vapaa-ajan toimintaa iltapäivisin. Puistoon on myös mahdollisuus tulla aamuisin odottamaan koulun alkamista.
Toimintaan mukaan tuleminen ei vaadi ilmoittautumista, mutta huoltajien on hyvä tulla käymään puistossa ensimmäisellä kerralla yhdessä lapsen kanssa. Samalla täytämme yhdessä yhteystietolomakkeen, jotta voimme tarvittaessa olla yhteydessä huoltajiin, jos puistossa sattuu jotakin.
Tavoitteena on luoda yhdessä lasten kanssa viihtyisä, turvallinen ja toisia kunnioittava ilmapiiri. Toiminta sopii hyvin oma-aloitteellisille ja jo jonkin verran itsestään huolehtiville lapsille.
Puiston henkilökunnalla on valvontavastuu, mutta ei hoitovastuuta lapsista. Ensisijainen vastuu lapsesta puistotoiminnassa on lapsen huoltajilla. Puiston henkilökuntaa ei ole mitoitettu yksittäisestä lapsesta huolehtimiseen, ohjaamme lapsia omaehtoiseen toimintaan ja puutumme asioihin tilannekohtaisesti.
Puistossa lapset voivat esimerkiksi askarrella, leikkiä, pelata, lukea ja tehdä läksyjä omatoimisesti tai ohjatusti. Toimintaa suunniteltaessa pyritään huomioimaan lasten tarpeet ja toiveet. Lapsilla on myös mahdollisuus vapaaseen leikkiin ja olemiseen omien toivomusten mukaan.
Suosittelemme saapumaan Kivenlahden asukaspuistoon kävellen, pyörällä tai julkisella liikenteellä, sillä pysäköintipaikkoja on alueella rajallisesti.
Puistoon pääsee kätevästi bussilla tai metrolla ja pysäkit ovat lähellä. Voit tarkistaa tarkemmat reitit ja aikataulut HSL:n reittioppaasta.
Lastenvaunuille ja rattaille on puistossa tilaa rajallisesti rakennuksen katoksen alla. Pyörän voi puolestaan jättää puiston pääsisäänkäynnin oikealle puolelle, mistä löytyy pyörätelineitä. Pyöriä ei saa tuoda asukaspuiston aidatun pihan sisäpuolelle.
Autolla saapuville on tarjolla maksutonta pysäköintitilaa alueella rajallisesti. Puistolla ei ole omaa parkkialuetta, joten autojen pysäköinti tapahtuu katujen varsille. Esimerkkejä katujen varsilla olevista parkkipaikoista ovat esimerkiksi Merivirta, Aallonhuippu ja Aallokko, joista löytyy 4 tunnin ja 24 tunnin pysäköintipaikkoja.
Tilojen vuokraaja vastaa tilojen siivouksesta tilaisuuden jälkeen.
Yksittäisiin tilavaruksiin liittyviä tiedusteluja ja varauksia voi tehdä keskiviikkoisin klo 8.00–9.00 soittamalla asukaspuiston numeroon. Muina aikoina varauksia ja tiedusteluja voi tehdä lähettämällä sähköpostia asukaspuiston sähköpostiosoitteeseen.
Kaupunki on vakuuttanut puistojen asiakkaat. Tapaturmavakuutus on voimassa puiston alueella puiston aukioloaikoina. Voit lukea lisää vakuutuksista täältä.