Kivenlahden nuorisotila

Kivenlahden nuorisotila sijaitsee Kivenlahden ostarilla, terveysasemaa vastapäätä alikulun vieressä.

Nuorisotila tarjoaa mukavaa ajanvietettä hengailun ja pelailun merkeissä. Tilalla on omat vuorot 3.-6. -luokkalaisille sekä 13-17 -vuotiaille. Tekemistä meiltä löytyy mm. pingiksen, biljardin, lautapelien sekä pelikonsolien muodossa. Silloin tällöin tilalla järjestetään peliturnauksia tai muuta kivaa tekemistä esimerkiksi kokkailun merkeissä. Nuokun musiikkistudiossa voit tehdä biittejä, konemusaa, räpätä, soittaa rumpuja tai laulaa.

Jos pelailu ei nappaa, tilalle voi tulla ihan vaan olemaan kavereiden kanssa, tutustua uusiin tyyppeihin tai jutella ohjaajien kanssa. Meillä työskentelee kolme vakituista nuorisonohjaajaa, jotka perustoiminnan lisäksi järjestävät myös tapahtumia ja yhteisiä retkiä. Nuoret voivat myös vaikuttaa nuorisotilan tapahtumiin, ja toteuttaa omia ideoitaan ohjaajien avustuksella.

Nuorisotila on päihteetön tila, jossa noudatetaan hyviä käytöstapoja, ja jossa ei kiusata tai syrjitä ketään.

Tuoreimmat kuulumisemme voit tarkistaa meidän somekanavilta Instagramista @kivenlahden_nuokku tai Snapchatista kiviksen-nuokku.

Nuorisonohjaajat: Jonna Nieminen Mikael Broberg Tinette Liljander

Yhteystiedot

Kivenlahden nuorisotilaMerivalkama 2,02320 Espoo+358 43 827 3360kivenlahti.nuoriso@espoo.fi

Postiosoite:PL 32326, 02070 Espoon kaupunki

Aukioloajat

Nuorisotila on avoinna 3.-6.lk to-pe klo 14-16.30. 6.-5.lk ke klo 15-16.30. 7.lk-17v: ke-to klo 17-21, pe klo 17-22, la klo 16-22 (parittomat viikot)

Yhteyshenkilöt

Nuorisonohjaajat +358 43 827 3360

Espoonlahden alueen palveluvastaava Tiina Pasanen +358 46 877 1286 tiina.pasanen@espoo.fi

Linkit

Harrastushaku.fi

Nuorisotilojen tilavaraus

Lisätiedot

Instagram(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan)

Snapchat: kiviksen-nuokku(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan)

Facebook(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan)

Liittyvät palvelut

Katso toimipisteen tarkemmat tiedot Palvelukartasta(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan)