Merenkulkijan päiväkoti

Merenkulkijan päiväkoti on aloittanut toimintansa marraskuussa 1989. Päiväkotimme sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varrella, samassa pihapiirissä Espoonlahden kirkon kanssa. Ihan viereen odotamme saapuvaksi Lippulaiva-kauppakeskusta kirjastoineen. Lähitulevaisuudessa matkaamme kätevästi retkikohteisiin Metrolla.

Merenkulkijan päiväkoti toimii väistötiloissa 26.2.2024-15.8.2024 välisenä aikana, osoitteessa Merikansantie 4 B, 02320 Espoo.

Ryhmät Päiväkodissamme tarjotaan varhaiskasvatusta 1-6-vuotiaille. Yksikkömme koostuu 5 lapsiryhmästä: Peränpitäjät, Laivahiiret, Tähystäjät, erityisryhmä Merikarhut ja esiopetusryhmä Messipojat.

Tilat Päiväkotimme tilat on suunniteltu yhteen tasoon, merta kulkevan laivan henkeen. Useat jakotilat mahdollistavat hyvin pienryhmätoiminnan. Vaihtelevamaastoinen oma piha innostaa liikkumaan.

Toimintaperiaatteet Meille on tärkeää, että lapsella on turvallinen ja kiireetön päivä yhdessä kavereiden kanssa. Merenkulkijan päiväkodin toimintakulttuurissa painottuu leikki, tunnetaidot ja aikuisen toiminta oppimisen tukena. Arvostamme jokaista lasta omana itsenään. Toiminnan suunnittelu perustuu lasten vahvuuksiin, taitoihin ja mielenkiinnon kohteisiin.

Toteutamme toimintaa pienemmissä ryhmissä. Pienryhmässä lapsi saa oppia ja kasvaa omassa tahdissaan.

Yhteistyö vanhempien kanssa Toivomme että tuttu turvallinen aikuinen voi olla mukana noin kaksi viikkoa lapsen aloittaessa varhaiskasvatuksen. Tutustumisjakson aikana varhaiskasvatuksen arki tulee vanhemmille tutuksi, jolloin on helpompi suunnitella yhteisiä toimintatapoja ja osallistua.

2019-2020 hankkeet Merenkulkijassa Ihmeelliset vuodet Ilo kasvaa liikkuen Lapsen kielitaidon kehittyminen-Aarviointityöväline varhaiskasvatuksen henkilöstölle-pilotti Tasa-arvo 6-hanke

Yhteystiedot

Merenkulkijan päiväkotiKipparinkatu 10,02320 Espoo+358 50 360 5307

Postiosoite:PL 32313, 02070 Espoon kaupunki

Yhteyshenkilöt

Varhaiskasvatusyksikön johtaja Anu Vartiainen +358 50 360 5307 anu.vartiainen@espoo.fi

Lapsiryhmät: Messipojat puh. 046 877 1062 Tähystäjät puh. 040 639 4437 Merikarhut puh. 040 505 2090 Laivahiiret puh. 040 552 6340 Peränpitäjät puh. 040 639 4430

Linkit

Merenkulkijan päiväkodin kotisivu

Liittyvät palvelut

Katso toimipisteen tarkemmat tiedot Palvelukartasta(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan)