Niittykummun päiväkoti

Niittykummun päiväkoti on aloittanut toimintansa vuonna 1979 ja se henkii edelleen tuon ajan arkkitehtuuria. Tarjoamme varhaiskasvatusta 1-5-vuotiaille sekä esiopetusta 6-vuotiaille lapsille. Niittykummun päiväkodissa toteutetaan lapsen osallisuudesta ja mielenkiinnonkohteista lähtevää varhaiskasvatusta, jossa leikillä ja luovuudella on keskeinen merkitys. Turvallisessa, kannustavassa ja positiivisessa sekä kiireettömässä ilmapiirissä tuemme lapsen kokonaisvaltaista kehitystä ja toiminnallista oppimista. Päiväkodissamme vallitsee lapsen omatoimisuuteen ja onnistumiseen kannustava myönteinen ilmapiiri. Pienryhmätoiminnalla mahdollistamme lapsen oppimisen, kasvun ja kehityksen tukemisen yksilöllisesti huomioimalla hänen kehitysvaiheensa. Lasta kuunnellaan ja lapsi tulee kuulluksi. Hänen itsetuntonsa vahvistuu ja hän saa kokea mielipiteensä merkityksellisyyden Ylläpidämme avointa ja keskustelevaa kasvatuskumppanuutta. Päiväkoti sijaitsee erinomaisten liikenneyhteyksien varrella metroaseman kupeessa, Länsiväylän ja Merituulentien välissä, Tapiolan läheisyydessä. Mankkaan asukaspuiston tiloissa toimii toimintavuoden 2022-2023 ajan Niittykummun päiväkodin yksikköön kuuluva Pupujen ryhmä, jossa on 2-4 -vuotiaita lapsia. Ryhmän puhelinnumero on 040-636 61 49

Yhteystiedot

Niittykummun päiväkotiKappelirinne 1,02200 Espoo+358 40 634 3604

Postiosoite:PL 20303, 02070 Espoon kaupunki

Yhteyshenkilöt

Varhaiskasvatusyksikön johtaja Milla Kuusela +358 40 634 3604 milla.kuusela@espoo.fi

Lapsiryhmät: Esiopetus (Niittyleinikit) puh. 040 520 6298 Apilat puh. 046 877 1660 Orvokit puh. 043 826 6666 Perhoset puh. 046 877 1659 Leppäkertut puh. 040 520 5894 Mankkaan asukaspuiston tiloissa toimii toimintavuoden 2022-2023 ajan Niittykummun päiväkodin yksikköön kuuluva Pupujen ryhmä, jossa on 2-4 -vuotiaita lapsia. Ryhmän puhelinnumero on 040-636 61 49

Linkit

Niittykummun päiväkodin kotisivu

Liittyvät palvelut

Katso toimipisteen tarkemmat tiedot Palvelukartasta(ulkoinen linkki)