Saapasaukion päiväkoti

Yhteystiedot Päiväkotimme sijaitsee kerrostalon alakerrassa Laurinlahden koulun vieressä. Meri, metsä ja puistot sekä urheilukentät ovat lähellä, pienenkin retkeilijän ulottuvilla. Toimintamme alkoi vuonna 1992. Ryhmät Päiväkodissamme toimii kaksi lapsiryhmää: Töppöset ja Bootsit. Varhaiskasvatusta tarjotaan 1-5-vuotiaille lapsille. Toimintaperiaatteet Toteutamme lapset perheineen huomioivaa kokonaisvaltaista hoitoa, kasvatusta ja opetusta kiireettömässä, turvallisessa ja hyväksyvässä ilmapiirissä. Saapasaukion päiväkodissa on avoin, positiivinen ja viihtyisä oppimisympäristö, jossa lapsen on hyvä leikkiä, kasvaa ja kehittyä sosiaaliseksi ja hyvän itsetunnon omaavaksi yksilöksi. Toimimme lasten kanssa päivittäin pienryhmissä ja toimintaamme sisältyvät lapselle ominaiset tavat toimia: liikunta, taiteellinen kokeminen ja ilmaisu, leikki ja tutkiminen. Yhteistyö vanhempien kanssa Toivomme, että tuttu turvallinen aikuinen voi olla mukana noin kaksi viikkoa lapsen aloittaessa varhaiskasvatuksen. Tutustumisjakson aikana varhaiskasvatuksen arki tulee vanhemmille tutuksi, jolloin on helpompi suunnitella yhteisiä toimintatapoja ja osallistua.

Yhteystiedot

Saapasaukion päiväkotiMerisaapas 3,02320 Espoo+358 50 360 5307

Postiosoite:PL 32316, 02070 Espoon kaupunki

Yhteyshenkilöt

Varhaiskasvatusyksikön johtaja Anu Vartiainen +358 50 360 5307 anu.vartiainen@espoo.fi

Lapsiryhmät Töppöset ja Buutsit +358 46 877 1363

Linkit

Toimintakalenteri(ulkoinen linkki)

Katso toimipisteen tarkemmat tiedot Palvelukartasta(ulkoinen linkki)