Ryhmäperhepäiväkoti Aitola

Ryhmäperhepäiväkodissamme on 12 lasta sekä kolme kasvattajaa. Olemme avoinna 7.30-16.30. Ryhmäperhepäiväkoti sijaitsee Nöykkiössä hyvien liikenneyhteyksien varrella. Lähellä sijaitsee leikkipuistoja, metsä ja pallokenttä, joissa ulkoilemme viikoittain. Lisäksi lähellä oleva kirjasto on ahkerassa käytössämme. Toiminnassamme korostuvat pienryhmätoiminta ja lasten osallisuus. Pienryhmätoiminnassamme otamme erityisesti huomioon lasten ikäkehityksen ja lasten yksilölliset tarpeet. Toiminnassamme näkyvät eri oppimiset alueet (esim. liikunta, musiikki, kädentaidot, ilmaisu) joita monipuolisesti nostamme mm. pienryhmätyöskentelyyn. Harjoittelemme hyviä kaveritaitoja päivittäin ja annamme leikille paljon tilaa sitä tarvittaessa ohjaten ja rikastaen. Näin huolehdimme lasten hyvinvoinnista Toiminnan suunnittelussa huomioimme lasten yksilölliset tarpeet. Autamme lasta löytämään omia vahvuuksiaan ja luottamaan omiin taitoihinsa sekä rohkaisemme lasta ilmaisemaan itseään. Teemme yhteistyötä kasvun ja oppimisen tuen henkilöstön, puheterapeuttien, lastensuojelun, neuvolan kanssa sekä varhaiskasvatuksen kuraattorin ja psykologin kanssa, joihin myös vanhemmat voivat olla yhteydessä. Pyrimme siihen, että kaikilla lapsilla ja aikuisilla on päiväkodissamme turvallinen ja hyvä olla. Lapsiryhmissä pohditaan yhdessä kaveritaitoja ja opettelemme kaveri- ja tunnetaitoja monipuolisesti. Lapset saavat vaikuttaa asioihin, asioita tehdään yhdessä. Yhdessä vanhempien kanssa huolehditaan lapsen hyvinvoinnista ja kehityksestä. Viestintä ja yhteistyö huoltajien kanssa Keskustelemme päivittäin vanhempien kanssa tuonti ja hakutilanteissa. Viestimme vanhemmille Evakassa sekä yksikön omilla tiedotteilla. VASU- keskusteluissa vanhempien ja lasten kanssa sovitaan yhdessä tavoitteet lapsen oppimisen ja kasvun tukemiseksi. Jokaiselle lapselle tehdään yhdessä vanhempien kanssa varhaiskasvatuksen suunnitelma. Järjestämme erilaisia toiminnallisia tapahtumia ja juhlia kauden aikana sekä ulkona että sisällä.

Yhteystiedot

Ryhmäperhepäiväkoti AitolaOxfotintie 3 A 4,02330 Espoo+358 46 877 1617

Postiosoite:PL 30302, 02070 Espoon kaupunki

Yhteyshenkilöt

Varhaiskasvatusyksikön johtaja Katri Weckström +358 50 348 7986 katri.weckstrom@espoo.fi

Linkit

Toimintakalenteri(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan)

Espoon varhaiskasvatussuunnitelma

Liittyvät palvelut

Katso toimipisteen tarkemmat tiedot Palvelukartasta(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan)