Kartanonpuiston päiväkoti

Etelä- Leppävaarassa Albergan Kartanon kupeessa sijaitsee Kartanonpuiston varhaiskasvatusyksikkö. Meillä on kaksi ryhmää 3-5v ja 1-3v. Kartanonpuiston arki perustuu valtakunnalliseen ja Espoon varhaiskasvatussuunnitelman tavoitteisiin ja sosiaalisesti kestävän kehityksen ajatuksiin. Kartanonpuisto on pieni ja lämmin yhteisö. Haluamme kasvattaa itsenäisiä, toiset huomioon ottavia lapsia. Lapsen osallisuus, tarpeet ja mielenkiinnon kohteet ohjaavat toimintaamme, toimintaympäristön suunnittelua ja toteutusta. Kartanonpuistossa haluamme luoda turvallisen, tasavertaisen ja kaikenlaiset tunteet hyväksyvän ilmapiirin. Tarjoamme lapsille mahdollisuuden kokea oppimisen ja onnistumisen iloa. Kannustamme lapsia leikkiin ja vuorovaikutukseen kulttuurisesti moninaisessa ympäristössämme. Tilojamme kuvataan kodikkaiksi, turvallisiksi ja viihtyisiksi. Kaupunkikeskuksen ydin, puisto ja lähiympäristö näkyvät toiminnassamme. Henkilökuntammme työssä heijastuu ammatillisuus, kokemus ja jatkuva oppiminen. Päivittäinen vuorovaikutus lasten ja perheiden kanssa on meille tärkeää. Varhaiskasvatusyksikkömme on mukana Liikkuva lapsi varhaiskasvatuksessa hankkeessa.

Yhteystiedot

Kartanonpuiston päiväkotiSokerilinnantie 5,02600 Espoo+358 50 325 8607

Postiosoite:PL 60306, 02070 Espoon kaupunki

Yhteyshenkilöt

Varhaiskasvatusyksikön johtaja Sanna Siltanen +358 50 325 8607 sanna.m2.siltanen@espoo.fi

Ryhmät Maahiset puh. 043 827 0920 Metsähiiret puh. 046 877 1303 Menninkäiset puh. 046 877 1298

Linkit

Kartanonpuiston päiväkodin kotisivu

Liittyvät palvelut

Katso toimipisteen tarkemmat tiedot Palvelukartasta(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan)