Nuottakunnan päiväkoti

Nuottakunnan varhaiskasvatusyksikkö sijaitsee Matinkylässä, rauhallisella Nuottaniemen asuinalueella, mäntymetsämäisessä ympäristössä. Matinkylän metroasemalle on matkaa reilu kilometri, jonne kulku onnistuu hyvin busseilla. Nuottakunnan varhaiskasvatusyksikössä on lapsiryhmiä 1-6-vuotiaille sekä esiopetusryhmä. Nuottakunnassa lapsille mahdollistetaan monipuolinen, lapsen kasvua ja kehitystä tukeva toiminta. Omaehtoinen ja ohjattu leikki, tutkiminen, liikkuminen sekä taiteellinen kokeminen ja ilmaisu ovat lapselle luontaisia oppimisen tapoja. Leikille järjestetään paljon aikaa, koska se tukee lapsen kehitystä, oppimista ja tuo lapselle itsessään iloa. Ryhmässä lapsi harjoittelee aikuisen tukemana tunne- ja sosiaalisia taitoja arjen eri hetkissä, leikeissä tai esimerkiksi jonkun pelin tai muun ohjatun toiminnan kautta. Päivittäin järjestetään hetkiä liikkumiseen niin sisällä kuin ulkona sekä retkeillään lähialueen metsissä. Isommat lapset lähtevät myös retkille kauemmaksi tutustuen esimerkiksi Espoon eri kulttuurikohteisiin. Vuosittain perheille järjestetään yhteisiä tapahtumia.

Yhteystiedot

Nuottakunnan päiväkotiNuottakunnantie 9,02230 Espoo+358 46 877 1114

Postiosoite:PL 23309, 02070 Espoon kaupunki

Yhteyshenkilöt

Varhaiskasvatusyksikön johtaja Johanna Fredriksson +358 46 877 1114 johanna.fredriksson@espoo.fi

Ryhmät: Delfiinit puh. 0468771396 Meritähdet puh. 0505202305 Kultakalat puh. 0468771395 Simpukat puh. 0405094703 Merihevoset esiopetus puh. 0405095007

Linkit

Nuottakunnan päiväkodin kotisivu

Liittyvät palvelut

Katso toimipisteen tarkemmat tiedot Palvelukartasta(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan)