Olarin päiväkoti

Päiväkodissamme on viisi lapsiryhmää: alakerrassa Tenavat (1-3-vuotiaat) ja Vesselit (3-4-vuotiaat), yläkerrassa Keltaiset (4-5-vuotiaat), oranssit (4-5-vuotiaat) ja Punaiset esiopetusryhmä (6-vuotiaat). Päiväkodin aukioloaika on perheiden tarpeiden mukaan tänä vuonna klo 6.30-17.

Kuva: Espoon kaupunki

Meidän päiväkoti

Päiväkodillamme on Olarissa pitkä historia, olemme toimineet samassa paikassa jo vuodesta 1975 lähtien. Olemme tehneet yhteistyötä monien perheiden kanssa jo useamman sukupolven ajan. Toivotammekin vanhemmat ja isovanhemmat tervetulleiksi osallistumaan päiväkodin toimintaan.

Päiväkotimme sijaitsee Olarissa, hyvien kulkuyhteyksien varrella Päivänkehrän koulun vieressä. Päiväkoti peruskorjattiin marraskuussa 2011 ja loppusyksystä 2017 saimme käyttöömme uudistetun pihan.

Ulkoilemme säällä kuin säällä ja retkeilemme aktiivisesti lähiympäristössä ja lähellä olevassa metsässä. Kuten muukin toiminta, retket suunnitellaan lasten iän, kehitystason ja mielenkiinnonkohteiden mukaisesti. Kannustamme lapsia liikkumaan monipuolisesti niin sisällä kuin ulkonakin. Esikoululaiset retkeilevät perinteisesti viikoittain pääkaupunkiseudun liikunta- ja kulttuuripalveluita hyödyntäen. Päiväkodilla käy kirjastoauto kuukausittain.

Teemme yhteistyötä Espoon musiikkiopiston kanssa.

Toteutamme lasten kanssa erilaisia projekteja, joiden avulla tutustumme ja opettelemme uusia asioita. Oppimisessa tärkeintä ei ole lopputulos, vaan sinnikkyys, yrittäminen matkalla siihen; oppimisen ilo, elämyksellisyys, kokeileminen sekä innostus ja uteliaisuus. Aikuinen on aktiivinen toimija lasten kanssa. Olemme leikissä ja muussa toiminnassa aktiivisesti mukana. Näin havainnoimme sekä kohtaamme lapsia päivittäin tarttumalla heidän aloitteisiinsa ja mielenkiinnon kohteisiinsa.   

Espoon varhaiskasvatussuunnitelma