Nuottaniemen päiväkoti

Nuottaniemen varhaiskasvatusyksikkö sijaitsee Matinkylässä, rauhallisella Nuottaniemen asuinalueella kerrostalon alakerrassa. Varhaiskasvatusyksikkömme on pieni, viihtyisä kahden ryhmän yksikkö, alle esiopetusikäisille. Matinkylän metroasemalle on matkaa alla kilometri, jonne kulku onnistuu hyvin bussilla. Olemme avoinna klo 6.30-17.00, tarvittaessa klo 6.00-18.00 perheiden tarpeen mukaan. Nuottaniemen varhaiskasvatusyksikössä on lapsiryhmiä 1-6-vuotiaille.

Kuva: Espoon kaupunki

Toimintakulttuuriamme kuvaa vahvasti iloisuus ja myönteisyys. Toimintamme perustuu Espoon varhaiskasvatussuunnitelmaan, jossa painotetaan lapsen ja vanhempien osallisuutta vaikuttaa heitä koskeviin asioihin. Positiivinen, kannustava, kuunteleva ja ratkaisukeskeinen vuoro vaikuttaminen sekä lapsen vahvuuksien ja hyvän huomaaminen ovat toimintatapamme. Opetamme lapselle hyviä kaveritaitoja, esimerkiksi toisen mielipiteen huomioimista, kaikkien mukaan ottoa leikkeihin ja miten sanon kivasti kaverille.  Empaattisella, sensitiivisellä lapsen kohtaamisella vahvistamme jokaisen lapsen hyvää oloa.

Nuottaniemessä lapsille tarjotaan monipuolista, lapsen kasvua ja kehitystä tukeva toimintaa. Leikki, tutkiminen, liikkuminen sekä taiteellinen kokeminen ja ilmaisu ovat lapselle oppimisen tapoja. Leikille järjestetään paljon aikaa, koska se tukee lapsen kehitystä, oppimista ja tuo lapselle iloa. Päivittäin järjestetään useita hetkiä liikkumiseen niin sisällä kuin ulkona. Lapset harjoittelevat monilukutaitoa, tutustuen mm. eri tieto- ja viestintäteknologisiin välineisiin. Eri kulttuurit ja kielet rikastuttavat toimintaamme päivittäin. Retkeilemme myös lähiympäristössä sekä eri kulttuurikohteissa. Toimintakaudella järjestämme erilaisia perinteisiä juhlia, kuten esimerkiksi joulu- ja kevätjuhlat.

Meillä Nuottaniemessä on lapsen turvallista kasvaa ja kehittyä omalaiseksi, arvostetuksi ja ainutlaatuiseksi ihmiseksi.

Espoon varhaiskasvatussuunnitelma