Matinkylän asukaspuisto sijaitsee keskeisellä paikalla Matinkylässä. Aamupäivisin asukaspuistotoiminta kohdentuu alle kouluikäisille lapsille omien aikuisten kanssa, sekä kerhotoimintaan. Aamuisin ja iltapäivisin asukaspuistossa aikaa viettävät 1.-3-luokkalaiset pikkukoululaiset. 

Asukaspuisto on avoin kohtaamispaikka kaikille alueen asukkaille. Se tarjoaa mahdollisuuksia ja tiloja yhteiselle olemiselle ja toiminnalle. Tavoitteenamme on lämmin, leikillinen ja toisia kunnioittava ilmapiiri. Olemme mukana tukemassa lapsuutta ja vanhemmuutta.

Toimintamme sisältää yhdessäolon ja leikin lisäksi erilaisia toimintoja mm. kädentaitoja, musiikkia ja liikuntaa. Ohjelmassa voi olla myös erilaisia tapahtumia.  Suunnittelemme ja toteutamme toimintaamme yhdessä asiakkaiden kanssa. 

Asukaspuiston toiminta on maksutonta, eikä se edellytä ilmoittautumista, joten lämpimästi tervetuloa meille leikkimään ja tapaamaan muita lapsia ja aikuisia. Jokainen päivä on hyvä päivä puistossa vierailuun.

 

Matinkylä