Espoon keskuksen kotikaupunkipolut

22 kohdetta, 2 km

Espoon kaupunginvaltuustossa on tätä nykyä 75 jäsentä. He kokoontuvat kerran kuussa valtuustotalossa, joka valmistui 1979, suunnittelija arkkitehtitoimisto Castrén–Jauhiainen–Nuuttila, peruskorjattu ja ulkotilat kunnostettu 2004.

Valtuustosalin lämpiössä on Kauko Räsäsen massiivinen seinäreliefi Liikettä tilassa. Salin ovien metallipakotukset muistuttavat Espoon karttaa. Salissa ovat Ernst Mether-Borgströmin maalaukset Rakoilu ja Eheytyminen.

Valtuustotalon ja kaupungintalon välisellä aukiolla on Leena Turpeisen pronssiveistos Läheinen kontakti, joka paljastettiin 1980. Turpeisen mukaan teos symboloi Espoon ihmisläheistä miljöösuunnittelua. Itse Espoo kuvataan äidin helmoissa leikkiväksi lapseksi.

Valmistui 1971 eli vuotta ennen kuin Espoosta tuli kaupunki, suunnittelija Heikki Castrén. Rakennuksen keskellä on neljän kerroksen korkuinen aula, jonka ympärille toimistotilat ryhmittyvät. Julkisivujen pintamateriaali on soraa Juutinrauman pohjasta. Suunnitelmassa esitettiin laajennusmahdollisuus kolmella samansuuruisella moduulilla vaiheittain Lagstadin koulumäen yli.

Kaupungintalo on jo 2010 päätetty purkaa, mutta myös sen korjaamisella on kannatusta. Asian käsittely jatkui keväällä 2014. Vuonna 2013 purettiin kadun toiselta puolelta Virastotalo 1. Sen tilalle tullaan kaavoittamaan asuntoja.

Tietolaatikko: Uusi uljas hallintokeskus

• Espoon voimakas väestönkasvu 1960-luvulla edellytti myös kunnallishallinnon lisääntymistä. Kauppalan uudesta hallintokeskuksesta järjestettiin kansainvälinen suunnittelukilpailu vuosina 1966–67. Siihen osallistui 172 ehdotusta 37 maasta. Kilpailun voitti varsovalaisten arkkitehtien Jan Chmielewskin, Janusz Kazubinskin ja Krzysztof Kuraksen ehdotus. Paras kotimainen oli Timo ja Tuomo Suomalaisen ehdotus, joka sijoittui jaetulle 5. sijalle.
• Voittaneen ehdotuksen pohjalta kehitettiin Espoon keskuksen kokonaissuunnitelma, joka käsitti massiivisen hallintokeskuksen lisäksi runsaasti asumalähiöitä sen ympärille Kirstinharjuun, Kiltakalliolle ja Pappilanmäkeen saakka. Keskuksesta ehdittiin toteuttaa vain pieni osa: Virastotalot I ja II sekä Valtuustotalo.

Perustettu 1873 Espoon ensimmäisenä kansakouluna. Uusi koulurakennus valmistui keskeiselle paikalle 1954, suunnittelija Toivo Pelli. Aikakauden tyylille ominaista ovat mm. pihamuuri ja matalat liuskekiviportaat, jotka johtavat pääsisäänkäynnille. Talossa toimii ruotsinkielinen peruskoulu, oppilaita nyt runsaat 400. Esikoulu aloitti 1972, päiväkoti 1983. Taitavasti vanhaan rakennukseen kytkeytyvä laajennusosa 2006 muodostaa kaupunkimaista miljöötä Espoonkadun puolelle, suunnittelija Hannu Jaakkola.

Valmistui 1989, suunnittelija arkkitehtitoimisto CJN. Rakennuksen omistaa Espoon seudun koulutuskuntayhtymä, jonka Omnian opetuskeittiöiden tuotteita myydään Fridan torilla.

Tila on ollut nykyisellä paikallaan ilmeisesti jo 1500-luvulta alkaen. Mansardikattoisen päärakennuksen nykyasu on 1900-luvun alkuvuosikymmeniltä. Doms on yksi Södrikin kylän viidestä kantatilasta, viimeinen vanhalla kylänmäellä säilynyt asuinrakennus. Nyt piharakennuksessa on suomenkielinen Lakelan päiväkoti ja päärakennuksessa autististen lasten oppimiskeskus.

Vuonna 1992 pystytetty muistomerkki muodostuu luonnonkivestä ja kahdesta graniittipaadesta sekä suomen- ja ruotsinkielisestä kaiverruksesta. Suunnittelukilpailun voittaja ei halunnut nimeään julkisuuteen, joten palkintosumma käytettiin sotaveteraanien kuntoutukseen.

Espoonjoen rannalla Lagstadin kotiseututalon pohjoispuolella vanhan kahluupaikan kohdalla on Sunan tilalle kuulunut savusauna, jonka sanotaan olevan Suomen vanhin paikallaan säilynyt. Rakennuksen päädyssä on vuosiluku 1839. Nyt sitä hallinnoi Kuninkaantien Saunaseura ry.

Kirkkoherra Gabriel Geitlin toi esille ajatuksen Espoon ensimmäisen kansakoulun sijoittamisesta kirkonkylään. Vuonna 1869 kuntakokous päätti ottaa 5 000 markan lainan, vuokrata seurakunnalta Lagstadin tilan ja rakentaa kansakoulun. Keskeisen paikan valinta osoittaa, että koulua pidettiin lähes kirkon veroisena arvorakennuksena. Työt etenivät verkkaisesti: vasta 2.9.1873 koulu aloitti toimintansa. Aluksi siinä oli kaksi luokkahuonetta ja opettajan asunto, mutta 1887 koulutaloa laajennettiin yhdellä luokkahuoneella, eteisellä ja kuistilla.

Sodan aikana 1944 taloon evakuoitiin Helsingistä osa Kätilöopiston synnytyslaitosta. Yläkerta toimi silloin sisätautisairaalana. Kansakoulu muutti uuteen rakennukseen 1954 ja talo oli sen jälkeen ollut Espoon kaupungin käytössä. Peruskorjattu vuosina 1999–2002 kotiseututaloksi, jota hallinnoi Esbo hembygdsförening. Toisessa kerroksessa toimii Espoon kaupunginmuseon koulumuseo.

Rakennettiin Kirkkopuiston osaksi 1988, suunnittelija Leena Iisakkila, uudistettu 2008. Ranskalaisen muotopuutarhan hengessä rajattuihin istutusryhmiin on valittu helppohoitoisia lajeja. Samalla uusittiin puiston valaistus.

Virastokeskukselta Kirkkopuistoon ulottuu Pekka Kauhasen valo- ja ympäristötaideteos Ilmestys, (2008–12). Siihen kuuluu viisi pronssiin valettua mekkohahmoa, jotka leijailevat enkelimäisen kevyesti valaisinpylväiden päällä, eri puulajeja esittävien runkojen varassa. Viimeinen hahmoista katsoo suoraan kirkkoa kohti. Opaalilamput luovat teokseen pimeän aikaan ilmestyksenomaisen luonteen. Ketjun molemmissa päissä on infotaulu ja kartta mekkojen sijainnista.

Sunan tila oli yksi viidestä Södrikin kylän kantatilasta. Maatilan omisti loppuvaiheessa Weckströmin suku, joka myi sen Espoon kaupungille 1965. Päärakennus purettiin ja jäljellä on vain valkoinen navetta, jonka tulevaa käyttöä on suunniteltu pitkään. Välillä siellä toimi kaupungin liikennemerkkimaalaamo, nyt navetassa työskentelee taiteilijoita ja siellä on näyttelytilakin.

Puumerkkiä (bomärke) käyttivät tilanomistajat yleisesti 1800-luvulle saakka, sillä sitä ennen ei oltu yleisesti kirjoitustaitoisia. Toisin kuin muualla, Espoossa puumerkki oli alusta alkaen tilakohtainen. Puumerkkejä käytettiin niin kiinteän kuin irtaimen omaisuuden merkitsemiseen ja mm. käräjäpöytäkirjojen allekirjoittamiseen. Sekä Domsin että Sunan tiloilla on omat puumerkit.

Yli 25 metriä Espoonjoen uoman yläpuolelle nouseva mäki lehtometsineen on maisemallisesti hallitseva osa Espoon keskustaa. Biologi Jukka Jalava teki Kannusillanmäellä vuonna 2002 luontoinventaarion ja löysi mm. 551 perhoslajia, joukossa harvinaiset vyöneilikkayökkönen ja kirjotäpläkoi. Jalopuneen ja vanhoine mäntyineen mäki on hämmästyttävän luonnontilainen saareke tiiviisti rakennetun ja satoja vuosia hoidetun kulttuuriympäristön keskellä.

Vuonna 1932 Espoon kunta osti leskirouva Jenny Weckströmiltä Breidablick-nimisen tornillisen huvilan, jossa oli pidetty täysihoitolaa. Talo paloi 1933 ja heti seuraavana vuonna paikalle rakennettiin uusi kunnantalo. Se oli aluksi yksikerroksinen, mutta sai 1945 toisen kerroksen. Sodan aikana talossa toimi kansanhuoltotoimisto, nyt musiikkiopisto Avonia.

Tietolaatikko: Esbo Sparbank

• Espoon ensimmäinen pankki perustettiin 1875 Espoon kuntakokouksen aloitteesta. Ensimmäinen asiakas oli emännöitsijä Charlotta Ekstöm, joka 14.9.1875 talletti säästötilille 600 markkaa. Alkuaikoina pankilla ei ollut omaa rakennusta vaan se toimi eri taloissa kirkonkylässä.
• Vuonna 1935 pankki osti Villa Karlshemin Kannusillanmäen eteläpuolelta ja toimi siinä Astrid Lindströmin johdolla vuoteen 1975, jolloin täytti 100 vuotta. Vuonna 1979 se yhdistettiin Helsingin Säästöpankkiin, joka selvisi pankkikriisistä ja tunnetaan nykyään Aktiana. Säästöpankin talon alakerrassa toimi lihakauppa ja sen jälkeen kukkakauppa. Nyt talo on purettu, mutta varastorakennus on vielä jäljellä.

Kannusillanmäessä on keskustan kiinteistöjä palveleva S6-luokan kalliosuoja johtokeskustiloineen. Luolasto on normaaliaikana monipuolisessa liikunta- ja kulttuurikäytössä ja siellä on Espoon kaupungin tietoliikenteen solmukohta. Tiloja remontoitiin vuosina 2013–14 ja mm. Kannusalin elokuvatekniikkaa uusittiin.

Väestönsuojien käyttöönotto tulee kysymykseen lähinnä hyvin vakavissa säteilytilanteissa. Lähimmät ydinvoimalat sijaitsevat Espoosta 100–150 kilometrin päässä. Suojat tulee voida saattaa tarvittaessa käyttökuntoon 24 tunnissa.

Espoon kaupungin tekninen keskus majailee tässä 1985 valmistuneessa virastotalossa, jonka on suunnitellut Parviainen Arkkitehdit. Sen pihalla on suomalaisen konstruktivismin uranuurtajan Ernst Mether-Borgströmin (1917–1996) metalliveistos Futura. “Futurasta on turha etsiä luonnon aiheita. Olen yrittänyt luoda sellaisen ympäristön nykymaailmalle, joka sille parhaiten sopii. Se on ajan sävel," taiteilija itse totesi.

Pihan itäpuolella Virastotalo II vuodelta 1979, suunnittelijat Aatos ja Aila Issakainen. Rakennus purettiin vuonna 2021.

Valmistui 1989, suunnittelija Veli-Pekka Tuominen. Aiemmin kutsumanimeltään Katrin keskus tarmokkaan apulaiskaupunginsihteeri Katri Ranniston mukaan. Asuntoja on 43. Talossa on kuntosali, kangaspuut sekä ohjattua monipuolista kuntouttavaa toimintaa. Ateriamahdollisuus on Espoon eläkeläisillä. Eläkejärjestöt käyttävät talon tiloja kokoontumistiloinaan.

Taideyhdistys Kuvataidetalo Suna ry:n ylläpitämässä näyttelytilassa järjestettiin vaihtuvia nykytaidenäyttelyitä sekä konsertteja. Tilaa myös vuokrattiin juhla- ja kokouskäyttöön.

Aseman virkaa toimittava ylikulkusilta valmistui 1981 korvaten entisen asemarakennuksen, suunnittelija oli Olavi Vanninen. Erittäin kalsean ensivaikutelman Espoon keskuksesta antanut asema siirtyi 2008 VR:ltä Espoon kaupungin omistukseen ja se uudistettiin 2009–10 osana Espoon keskuksen kehittämisohjelmaa. Samalla sillan sisäkattoon asennettiin Mikko Rikalan tilataideteos Äspe (2010). Siihen kuuluu lattian kivirouhepinnoite, joka kuvaa Espoonjoen hiekkaa sekä valokatteet, joihin on painettu joen ylle kaartuvien haapojen (ruots. asp) lehvästöä. Teos tekee Espooseen saapumisesta samaan aikaan juhlallisen ja juurevan tapahtuman, lisäten myös käytävän turvallisuutta.

Lähiliikenne sähköjunilla Helsingistä Kirkkonummelle käynnistyi 1969. Nykyään Espoosta ajetaan arkisin 144 lähijunavuoroa. Pitkään on suunniteltu myös Leppävaaran kaupunkiradan jatkamista Espooseen ja edelleen Kauklahteen.

Tietolaatikko: Rantarata

• Helsingin ja Turun välisen rannikkoradan perustamisesta päätettiin säätyvaltiopäivillä 1887. Suunnittelun jälkeen 1899 sai rautatien ylihallitus käskyn panna viipymättä käyntiin radan toteutuksen. Tammikuussa 1900 päästiinkin aloittamaan valmistelevat työt. Aikataulullinen matkustajaliikenne käynnistyi 1.11.1902 ja rata avattiin virallisesti 1.9.1903. Aluksi Espoossa oli asema kirkonkylän lisäksi Kauklahdessa ja seisake Kilon kartanon lähellä. Matka Helsinkiin kesti 40–60 minuuttia.
• Sähköistäminen alkoi 1960-luvulla – Turkuun saakka sähköt saatiin 1995. Mutkaista rantarataa on korjailtu useaan otteeseen. Myös Espoo–Lohja–Salo-oikoradasta on puhuttu jo vuosikymmeniä. Viimeisin yleissuunnitelma valmistui 2010, hinta-arvio 1,5 mrd eur.

Tietolaatikko: Aseman seutu

• Rautatien rakentaminen johti asemapaikkakunnilla vanhan maatalousvaltaisen yhteiskunnan vähittäiseen muutokseen kaupunkilaisten huvilaasutuksen sekä teollisuuden levittäytymisen myötä.
• Puhelinkeskus perustettiin 1904 ja sähköyhtiö 1918. Espoon ensimmäinen apteekki toimi aseman lähellä vuosina 1913–14. Vuonna 1912 Pehr Appelgren perusti pullolasitehtaan asemaa vastapäätä radan eteläpuolelle. Se valmisti etenkin viinapulloja. Kun maailmansota lopetti viinan myynnin, maitopullojen suurkysyntä pelasti tehtaan. Aseman tuntumassa oli myös Helsingin maalinnoituksen rakentamiseen liittyvien kiinalaisten metsätyömiesten asuinparakki.
• Vuonna 1917 lasitehdas järjestettiin uudelleen nimellä Suomen Lasitehdas Osakeyhtiö – Finska Glasbruks Aktiebolaget. 1922 tehdas kuitenkin paloi ja lopetti toimintansa. Espoon lotat ostivat tontin ja 1930 sille rakennettiin suojeluskuntatalo, joka myöhemmin siirtyi Martoille ja edelleen Lindholmin sahalle. Saha oli aloittanut toimintansa nykyisen Espoontorin länsipuolella vuonna 1919 ja jatkoi aina 1980-luvulle saakka. Parhaimmillaan työntekijöitä oli yli 50. Sahalla oli mm. oma palokunta ja rautakauppa. Vuosina 1936–57 sen yhteydessä toimi sementtivalimo.
• Vielä 1980-luvulla keskustassa kuljettiin radan yli puomeilla varustetusta tasoristeyksestä, joka oli Kannusillanmäen kohdalla, hieman nykyisestä Espoonväylän sillasta itään.

Valmistui 1987, suunnittelija arkkitehtitoimisto Innovarch. Kauppakeskus Espoontori oli aikanaan Espoon suurimpia ja moderneimpia ostoskeskuksia. Uutta oli mm. se, että lähes kaikkiin liikkeisiin kuljettiin avaran keskusaulan kautta. Liiketilaa

kaikkiaan 23 600 m2, liikkeitä 35 mukaanlukien päivittäistavarakauppa ja posti. Peruskorjattu 2010. Valmiina ovat myös laajennussuunnitelmat viereiselle tontille.

Samalla paikalla sijaitsi aiemmin jalkapallokenttä, jolla Esbo Bollklub (EBK) aloitti toimintansa vuonna 1940. Espoon keskuksen iltasoitto kajahtaa kesäiltaisin nauhalta Espoontorilta. Kahden minuutin mittaisen trumpettisoolon sävelsi Verneri Pohjola osana Helsingin World Design Capital -vuoden 2012 ohjelmaa.

Valmistui 2008 keskeisenä osana Espoon keskuksen kehittämisohjelmaa, suunnittelija Jukka Karhunen. Espoon kaupunki lunasti valtion rakentamattoman virastotontin jo vuonna 2001 ja kaavoitti siihen yhdistetyn kauppa- ja virastotalon sekä asuntorakentamista. Siltakadun puolella on noin 10 000 m2 liiketilaa, jossa toimii 40 erikoisliikettä sekä suuri päivittäistavarakauppa. Ylimpiin kerroksiin sijoittuvat kirjasto ja kaupunginarkisto. Seuraavaksi suunnitellaan Entressen ja Espoontorin yhdistämistä uudella kulkusillalla.

Rinnetontti on käytetty hyväksi sijoittamalla kauppakeskuksen taakse rauhallinen yläpiha kirjaston ja kaupunginarkiston ympäröimänä. Kaupunkimaisen Valatorin varustus soveltuu niin oleiluun kuin katukorikseen ja rullalautailuunkin. Asuinkerrostalot ovat vuodelta 2011.

Entressen kirjasto muutti torin laidalle 2009. Tilat on suunniteltu monenlaisten käyttäjäryhmien tarpeisiin: löytyy satunurkka, pelipaikka, esiintymis-, koulutus- ja näyttelytilaa sekä hiljainen työskentelyhuone. Entresse oli vuonna 2013 pääkaupunkiseudun kolmanneksi vilkkain kirjasto: 491 000 käyntiä ja 540 erilaista tapahtumaa lukupiireistä käsityökerhoon sekä kielikursseihin.

Kirjasto toimi aiemmin Suvelan koululla vuodesta 1978, jolloin Lagstadin ja Tuomarilan kirjastot yhdistettiin Keski-Espoon kirjastoksi. Lagstadin kirjasto juonsi juurensa 1860-luvulta, jolloin Espoon ensimmäinen kirjasto aloitti toimintansa kirkon sakastissa.

Suvelan polulta: 21 Suviniityn asuinalue

Keskeisellä paikalla sijaitseva niitty valittiin 2000-luvun alussa erääksi Euroopan unionin kehityskelpoisimmaksi kaupunkimiljööksi. Siihen suunniteltiinkin vuonna 2005 uusi tiivis asuinalue, johon kaavailtiin jopa 4 000 asukasta. Mitoitusta on pienennetty nyt 900 asukkaaseen ja aiotusta luolapysäköinnistä on luovuttu. Päiväkoti, neuvola ja puistoalue toteutetaan. Rakentaminen alkoi 2011 ja jatkuu tämän vuosikymmenen lopulle.

Segersveninkatu ja Segersvenin puistopolku on nimetty Kirstin tilaa pitkään isännöineen suvun mukaan.

Aseman itäpuolinen alikulku avattiin 2005. Se yhdistää portin tavoin radan eri puolet toisiinsa. Tunnelin toteutus sai vuonna 2006 Vuoden insinöörityö -palkinnon. Suunnitelmissa on joskus tulevaisuudessa yhtenäinen puistokatu Suvelasta Lommilaan.

vuodelta 1903 on arkkitehti Bruno Granholmin tyyppipiirustusten mukainen. Rakennusta laajennettiin 1909. Siinä oli kaksi odotussalia, naistenhuone, toimistohuone ja asemapäällikön asunto. Asema toimi myös postina. Ympärillä olivat tavaramakasiini, makki, kellari ja sauna. Vain koristeellinen makasiini on säilynyt.

26 kohdetta, 3 km

Keskustan polulta: 1 Valtuustotalo ja 2 Kaupungintalo

Espoon kaupunginvaltuustossa on tätä nykyä 75 jäsentä. He kokoontuvat kerran kuussa valtuustotalossa, joka valmistui 1979, suunnittelija arkkitehtitoimisto Castrén–Jauhiainen–Nuuttila, peruskorjattu ja ulkotilat kunnostettu 2004.

Valtuustosalin lämpiössä on Kauko Räsäsen massiivinen seinäreliefi Liikettä tilassa. Salin ovien metallipakotukset muistuttavat Espoon karttaa. Salissa ovat Ernst Mether-Borgströmin maalaukset Rakoilu ja Eheytyminen.

Valtuustotalon ja kaupungintalon välisellä aukiolla on Leena Turpeisen pronssiveistos Läheinen kontakti, joka paljastettiin 1980. Turpeisen mukaan teos symboloi Espoon ihmisläheistä miljöösuunnittelua. Itse Espoo kuvataan äidin helmoissa leikkiväksi lapseksi.

Valmistui 1971 eli vuotta ennen kuin Espoosta tuli kaupunki, suunnittelija Heikki Castrén. Rakennuksen keskellä on neljän kerroksen korkuinen aula, jonka ympärille toimistotilat ryhmittyvät. Julkisivujen pintamateriaali on soraa Juutinrauman pohjasta. Suunnitelmassa esitettiin laajennusmahdollisuus kolmella samansuuruisella moduulilla vaiheittain Lagstadin koulumäen yli.

Kaupungintalo on jo 2010 päätetty purkaa, mutta myös sen korjaamisella on kannatusta. Asian käsittely jatkui keväällä 2014. Vuonna 2013 purettiin kadun toiselta puolelta Virastotalo 1. Sen tilalle tullaan kaavoittamaan asuntoja.

Tietolaatikko: Uusi uljas hallintokeskus

• Espoon voimakas väestönkasvu 1960-luvulla edellytti myös kunnallishallinnon lisääntymistä. Kauppalan uudesta hallintokeskuksesta järjestettiin kansainvälinen suunnittelukilpailu vuosina 1966–67. Siihen osallistui 172 ehdotusta 37 maasta. Kilpailun voitti varsovalaisten arkkitehtien Jan Chmielewskin, Janusz Kazubinskin ja Krzysztof Kuraksen ehdotus. Paras kotimainen oli Timo ja Tuomo Suomalaisen ehdotus, joka sijoittui jaetulle 5. sijalle.
• Voittaneen ehdotuksen pohjalta kehitettiin Espoon keskuksen kokonaissuunnitelma, joka käsitti massiivisen hallintokeskuksen lisäksi runsaasti asumalähiöitä sen ympärille Kirstinharjuun, Kiltakalliolle ja Pappilanmäkeen saakka. Keskuksesta ehdittiin toteuttaa vain pieni osa: Virastotalot I ja II sekä Valtuustotalo.

on nimetty Ruotsin Skånessa sijaitsevan Espoon ystävyyskaupungin mukaan. Espoossa on nimetty puisto tai aukio seitsemän pitkäaikaisimman ystävyyspaikkakunnan mukaan. Aukio on nykyisellään melko vaatimaton kulmaus, mutta kaavanmuutoksen myötä on luvassa nimenmuutos  Kristianstadinpuistoksi. Viereinen Lakelanpuisto on kunnostettu 2012.

Valmistui 1983 yhtaikaa Kirkkojärven ostarin kanssa, talon suunnitteli arkkitehtitoimisto Reijo Ailus. Toimintojen keskittyminen suurempiin yksiköihin on johtanut asuinalueiden lähipalveluiden näivettymiseen. Entinen ostoskeskus palvelee nyt liiketalona.

Kirkkojärven asuinalue on rakennettu 1980-luvun mittaan aluerakentamissopimuksella savimaalle paalujen päälle.

Valmistui 2010 yhtenä aikansa huomattavimmista julkisen rakentamisen hankkeista maassamme. Verstas Arkkitehdit voitti Espoon kaupungin järjestämän yleisen arkkitehtuurikilpailun vuonna 2006 ehdotuksellaan ”Veljet”.

Ala- ja yläkoulun tilat muodostavat kokonaisuuden, mutta samalla eriytyvät riittävästi. Rakennus avautuu komeasti sekä asuinalueen että Kirkkojärven suuntaan. Se palvelee myös alueen asukkaita sekä erilaisia harrastusryhmiä, jotka on huomioitu taito- ja taideaineiden luokkien sijoittelussa.

Koululla on laaja kirjasto sekä kolmannessa kerroksessa pieni kasvihuone. Oppilaita yhtenäisessä peruskoulussa on kaikkiaan 770. Kirkkojärven koulu on toiminut samalla paikalla vuodesta 1984.

Tietolaatikko: Kirkkojärvi

• Kirkkojärven allas kuuluu kallioperän murroslaaksoketjuun, joka ulottuu Kirkkonummelta Tuusulanjärven kautta Lahden tienoille saakka. Se on Kasavuoren edustalla enimmillään useita kymmeniä metrejä syvä ja täyttynyt tuhansien vuosien aikana erilaisilla sedimenteillä.
• Järven pohjoispuolella on jälkiä yhtäjaksoisesta asutuksesta viimeisten 4 000 vuoden ajalta. Peltoja järven ympärillä on viljelty tuhat vuotta.
• Kirkkojärven kautta kulkee suuri osa keskisen Espoon pintavesistä Luukista saakka. Espoonjoen alajuoksu on hyvin loiva, sillä järvi on vain viisi metriä merenpinnan yläpuolella. Siksi se on aina tulvinut voimakkaasti: 1900-luvun alusta on valokuvia, joissa vettä on kirkolle asti. Kesäisin vesi taas laski niin, että järvenpohjaa käytettiin lehmien ja hevosten laidunmaana. Viimeksi joulukuussa 2011 Kirkkojärvi tulvi niin, että Turunväylän yksi kaista piti sulkea liikenteeltä ja mm. Kaivomestari suojata hiekkasäkeillä.

Espoon kaupunki järjesti jo vuonna 2002 suunnittelukilpailun Kirkkojärven rantojen elävöittämiseksi. Nyt on alettu tutkia mahdollisuuksia palauttaa 2–3 hehtaaria vesialuetta. Pro Espoonjoki ry on tosin ehdottanut 20 hehtaaria. Mielenkiintoista on myös, löytyisivätkö järvestä isonvihan aikana 1700-luvulla kadonneet Espoon kirkon kellot.

Rannalla on Lions Clubin ylläpitämä, kansainväliset kilpailuvaatimukset täyttävä pienoisgolfrata. Uutta matonpesupaikkaa suunnitellaan Kaivomestarinniitty-kadun varteen.

Espoon terveyslähde laillistettiin 1751. Sen ensimmäinen intendentti oli helsinkiläinen lääkäri Carl Fredrik Zandt. Veden nauttimista varten lähteen yhteyteen rakennettiin kaivohuone. Kerrotaan Suomenlinnaa rakennettaessa sairastuneen 135 sotilaan käyneen juomassa vettä ja parantuneen vesihoidon ansiosta.

1700–1800-luvun vaihteessa Espoon kaivo eli loistokauttaan ollen Helsingin seudun kulttuurielämän keskuksia. Kylpylävieraita majoitettiin mm. Lövkullassa, jonne kaivolta johti puukuja samoin kuin kirkolle. 1800-luvun puoliväliin mennessä terveyslähteen käyttö väheni. Lähde ja kaivohuone paikallistettiin Espoon kaupunginmuseon arkeologisissa kaivauksissa 1986–88. Lähde on suojelukohde ja sen ympärillä on kaupungin ylläpitämä puisto. Infotaulu.

Valmistui 2003, suunnittelija Hannu Jaakkola. Rakennus on Suomen ensimmäinen elinkaari- eli yksityisrahoitusmallilla toteutettu julkinen rakennus. Kaupunki on kilpailuttanut rakentamisen ja kunnossapidon pitkäaikaisella sopimuksella.

Talossa toimivat Kuninkaantien lukio, Keski-Espoon uimahalli ja liikuntahalli, Espoon kaupungin fysioterapia sekä työväenopisto. Vuonna 2000 perustettu Kuninkaantien lukio painottaa opetuksessaan informaatioteknologiaa ja mediaa. Lukiossa on 540 oppilasta.

Glomsbyn kylässä oli 1500-luvulla neljä taloa, 1650-luvulla enää kaksi. Kihlakunnankirjuri Johan Anberg osti Lövkullan 1677 ja nosti sen menestykseen saaden ratsutilan oikeudet 1680-luvulla. Hänen sukunsa on pitänyt tilaa siitä lähtien.

Rustholli jaettiin 1736 kahden veljeksen kesken Nedre ja Övre Lövkullaksi. Rakennusten välitse kiemurtelee edelleen Kuninkaantieltä kirkolle johtanut haara, nykyiseltä nimeltään Lehtimäentie.

Tietolaatikko: Maamerkit maisemassa

• Espoon kaupunki osti 1975 Övre Lövkullan, jonka päärakennus säilytettiin. Sen kotitanhuaa hallitsee vuodesta 1986 Espoon terveys- ja sosiaalialan oppilaitos, nyt osa Omniaa. Uusin lisärakennus 2007, arkkitehtitoimisto Hannu Jaakkola.
• Nedre Lövkulla toimii edelleen maatilana. Nykyinen uusrenessanssihenkinen päärakennus on vuodelta 1892. Johan Anbergin perilliset Weurlanderin suvussa juhlivat 333 vuottaan Lövkullassa vuonna 2010. Tilan pelloilla toimii 9-reikäinen jokamiehen golfrata, jonka yhteydessä on kahvilaksi kunnostettu rakennus vuodelta 1850.
• Tarvontie oli Suomen ensimmäinen moottoritie. Nykyistä Turunväylää käyttää tällä kohtaa arkisin noin 53 000 ajoneuvoa vuorokaudessa. Osuus Huopalahdesta Gumböleen rakennettiin 1956–62 työllistämistöinä tuhannen miehen voimin mm. upottamalla Kirkkojärveen paksuimmillaan 25 metriä kivilouhetta Kasavuoresta ja muualtakin.
• Grankullan kauppala irtaantui Espoon maalaiskunnasta 1920. Sen pinta-ala on 6 km2, josta vesistöä 0,1 km2. Huvilayhdyskunnan syntyyn 1906 olivat vaikuttaneet hyvä maasto ja rantaradan avaaminen 1903. Nykyään Kauniaisten kaupungissa on 9 000 asukasta, joista 58 % on suomenkielisiä ja 38 % ruotsinkielisiä.

Helsingin maalinnoituksen vallitustöitä varten tarvittiin paljon puutavaraa. Sen hankkimiseksi venäläiset toivat 1916 kiinalaisia Mantsuriasta ja Amurinmaalta metsänhakkuuseen. Puutavaran kuljetukseen he rakensivat kapearaiteisen rautatien pohjoisesta Espoon vanhalle rautatieasemalle Espoonjoen yli.

Rata kulki aivan hautausmaan reunaa. Se rakennettiin nopeasti ja todennäköisesti talvella suoraan kovalle maalle: lumi vain luotiin pois ja kiskot pantiin paikalleen. Rakenne ei kestänyt veturia ja raskaasti lastattuja vaunuja vaan ne suistuivat usein radalta. Niin jouduttiin siirtymään hevosten vetämiin vaunuihin. Viimeisiä kiinalaisrautatien muistoja olivat Espoonjoen rautatiesillan jäännökset, jotka näkyivät hyvin vielä 1980-luvulla.

Yhteinen tietolaatikko: Helsingin maalinnoitus

• Venäjän Itämeren laivaston tuhouduttua Japaninsodassa Tsushimassa 29.5.1905 päätti keisari Nikolai II rakennuttaa pääkaupunkinsa Pietarin suojaksi laajan linnoitusjärjestelmän. Siihen kuuluvan Helsingin maalinnoituksen valleja kaivettiin vuodesta 1914 alkaen aina 15.3.1917 tapahtuneeseen vallankumoukseen saakka.
• Linnoitustöissä oli mukana suuri joukko pääkaupunkiseudun asukkaita sekä venäläisten Kaukoidästä tuomia sotavankeja. Varustukset ulottuvat yhtenäisinä Vuosaaresta Westendiin. Linnoituksen ainoat taistelut käytiin Leppävaarassa 10.–11.4.1918 Suomen sisällissodan loppuvaiheessa saksalaisten ja punaisten välillä. Maalinnoituksen kaikki rakenteet ovat muinaismuistolain suojaamat.
• Novision.fi/viapori(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan) (Helsingin maa- ja merilinnoitus 1. maailmansodan aikana)

Valmistui 2004, suunnittelija arkkitehtitoimisto Lahdelma–Mahlamäki. Kaksi punatiilistä, korkeaharjaista rakennusta sijoittuvat vanhan kirkonmäkimaiseman ja muun kaupunkirakenteen solmukohtaan. Rakennukset ovat kulmittain toisiinsa nähden muodostaen suojaisen miljöön. Rakennusparin yhteinen aula avautuu joen, kalliometsän ja tuomiokirkon suuntaan.

Kirkonkympissä ovat Espoon tuomiokirkkoseurakunnan ja Espoon ruotsinkielisen seurakunnan asiakaspalvelupisteet sekä Espoon hiippakunnan tuomiokapitulin ja piispan työtilat sekä istuntosali.

Kirkonkympin sisäpihalla on kesäkuussa 2005 paljastettu kuvanveistäjä Tilla Kekin taideteos Aikojen saatto. Monumentaalinen teos koostuu viidestä luonnollisen kokoisesta, omaluonteisesta ihmishahmosta, jotka vaeltavat kohti kirkkoa. Vaeltaja-teema on esiintynyt Kekin töissä erilaisina kulkueina jo vuosien ajan.

Tietolaatikko: Itsellistä elämää Espoossa jo 556 vuotta

• Espoon seurakunta on toiminut katolisena jo vuonna 1458. Sen itsenäistymisestä Kirkkonummen seurakunnasta lasketaan myös Espoon kunnallisen itsenäisyyden alku.
• Luterilainen uskonpuhdistus 1527: samalla kuningas Kustaa Vaasa takavarikoi kirkon ylimääräisen omaisuuden. Jaettiin kahtia suomen- ja ruotsinkieliseen seurakuntaan 1950.
• Suomenkielinen jaettiin 1964 edelleen Kanta-Espoon, Leppävaaran ja Etelä-Espoon seurakunniksi. Kanta-Espoosta tuli Espoon tuomiokirkkoseurakunta 1.1.2004, ja siinä on nykyään 48 500 jäsentä. Ruotsinkielisessä seurakunnassa jäseniä on runsaat 16 000.
• Espoon hiippakunta aloitti toimintansa 1.1.2004 ollen nuorin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon yhdeksästä hiippakunnasta. Seurakuntia siihen kuuluu 20 Hangosta Mäntsälään.

Espoonjokilaakso on muisto jääkauden jälkeisestä merenlahdesta. Se on muodostanut aikanaan tärkeän kulkuväylän, jolle mahtuivat jopa kirkkoveneet. Edelleenkin palvelee melontareittinä ja ekologisena käytävänä.

Espoonjoen vesistön valuma-alue ulottuu pohjoisessa Luukkiin ja koillisessa Vantaan Piispankylään. Alueen koko on 132 km2, josta 6 % on järviä, suurimpina Bodominjärvi ja Pitkäjärvi. Espoonjoki alkaa Bembölessä, kun Glimsån ja Glomsån yhtyvät. Vedet laskevat 7 km myöhemmin Espoonlahteen. Joen keskivirtaama vaihtelee voimakkaasti: kesäisin alle 1 m3/s ja tulva-aikoina yli 10 m3/s. Joessa on paljon ahvenia ja haukia sekä myös taimenia.

Espoonjoen luonto-, virkistys- ja kulttuurimaisema-arvoja vaalii vuonna 2000 perustettu Pro Espoonjoki ry – Pro Esbo å rf.

Espoon suurin vuosittainen ruotsinkielinen kesätapahtuma on erinäisten järjestöjen ja Espoon kaupungin järjestämä Kulturen vid ån jo vuodesta 1999.

Keskiaikainen harmaakivikirkko on pääkaupunkiseudun vanhin säilynyt rakennus sekä rakennushistoriallisesti ja maisemallisesti Espoon tärkein kohde. Se sijoittuu historialliseen risteyspaikkaan Kuninkaantien ja Espoonjoen varrella. Rakentajaksi on arveltu “maakunnan omaa mestaria”. Kirkon vanhimmat osat on ajoitettu 1480-luvulle. Oletettavasti sitä ennen paikalla on ollut puukirkko.

Saarnatuoli ja istuinpenkit rakennettiin uskonpuhdistuksen jälkeen 1500-luvun alussa. Seinien keskiaikaiset kalkkimaalaukset peitettiin 1700-luvun lopulla, jolloin myös ensimmäiset urut saatiin. Nykyiset urut ovat espoolaisen urkurakentamo Veikko Virtasen 2012 rakentamat 42-äänikertaiset.

Kellotapuli valmistui 1767. Sen kaksi pienintä kelloa on valettu Tukholmassa 1736 ja suurin 1765. Alun perin kolmilaivainen kirkko muutettiin 1820-luvun laajennuksessa poikkilaivaiseksi ristikirkoksi. 1930-luvun peruskorjauksen yhteydessä seinämaalaukset paljastettiin. 1980-luvun restauroinnissa 1400-luvulta peräisin oleva krusifiksi palautettiin kuoriholviin.

Espoon tuomiokirkon ympärille syntynyttä hautausmaata on laajennettu viidesti: nyt kokonaispinta-ala on noin 11 hehtaaria. Kirkkomaalla sijaitseva 30-paikkainen toimituskappeli on ollut käytössä vuodesta 1976. Kirkon välittömässä läheisyydessä ovat myös historiallinen hautausmaa-alue ja Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkki. Sankarihaudoille on varattu oma osastonsa; myös sotaveteraaneille on oma lehto. Muistolehto on kirkkomaan ainoa alue, jonne saa vielä uusia hautapaikkoja.

Espoon kuntakokouksilla ei pitkään aikaan ollut omaa kokoustilaa ennen kuin 1887 saatiin lahjoituksena pitäjäntuvaksi Backbyn yksinäistilan mailta tyhjilleen jäänyt pienten lasten koulutalo noin vuodelta 1870. Tontin luovutti seurakunta ja talo siirrettiin paikalleen 1889–90. Espoon suomenkielinen kansakoulu toimi rakennuksessa 1900-luvun alussa. Nykyään seurakunnan omistuksessa ja käytettävissä muistotilaisuuksia sekä kastejuhlia varten.

Espoon seurakunnan itsenäistyttyä Kirkkonummesta ensimmäinen kirkkoherra Henrik Olavinpoika astui virkaansa 1458. Ensimmäiset maininnat Espoon pappilasta ovat 1400-luvun lopulta. Nykyinen rakennus valmistui 1853 edeltäjänsä kivijalalle, suunnittelija lääninarkkitehti Jean Wiik.

Espoon ensimmäinen postiasema toimi kirkkoherranviraston yhteydessä pappilassa vuodesta 1885. Kulttuurihistoriallisesti arvokas empiretyylinen hirsirakennus on kaavamääräyksin suojeltu. Pappila on korjattu viimeksi vuonna 2006. Espoon ruotsinkielisen seurakunnan kirkkoherralla on pappilassa asumisvelvollisuus.

Kuninkaantie oli keskiajan tärkein maantie Suomessa. Se kulki Turusta Viipuriin muodostaen myös keskeisen osan Bergenin ja Pietarin välisestä postireitistä 1300-luvulta alkaen. Espoon kirkkoa ei rakennettu aivan tien viereen, joka kulki nykyistä Isoa maantietä pitkin nykyiselle Muuralantielle ja siitä edelleen nykyistä Espoontietä Bemböleen, vaan kirkolle johti Mikkelästä liityntäpolku, joka taas Lövkullassa liittyi Kuninkaantiehen. Kirkkopuiston kadun lounaispäässä on Kuninkaantien infopylväs: kivipaasi, jossa on tietokilvet.

Valmistui 1995, suunnittelija arkkitehtitoimisto G. & E. Adlercreutz. Seurakuntatalosta järjestettiin jo 1982 suunnittelukilpailu, Rakennuksen valmistumiseen kului pitkä aika Pelastakaa Pappilanmäki -yhdistyksen vastustuksen johdosta. Rakennus toteutettiin lopulta suunniteltua pienempänä. Sen torni on samalla kohdalla kuin aiemmin paikalla sijainneen palokunnantalon torni sekä vuoden 1941 maaottelumarssin lähtöpaikka.

Näillä main oli ennen tienoon paras liukumäki Krakelbacken, jonka nimen alkuosa liittynee mäen hauskaan mutkaisuuteen.

Alkuperäinen Kannbro-nimellä kutsuttu puusilta oli lähempänä kirkkoa, savusaunan lähellä. Tarina kertoo, että espoolainen kirkkokansa ennen vanhaan mennessään sanaa kuulemaan piilotti viinakanisterinsa sillan alle, ja siitä on silta saanut nimensä.

Seuraava puusilta rakennettiin jp nykyiselle paikalle. Vuonna 1897 päätti kuntakokous, että silta oli korjattava. Kustannuksista käytiin kiistaa, kunnes 1907–08 rakennettiin uudenaikainen silta kivestä ja sementistä. Nykyinen kiviholvisilta valmistui Espoon 550-juhlavuodeksi 2008.

Talo on kuulunut Villa Karyllin pihapiiriin ja on ilmeisesti toiminut puutarhuri–talonmiehen asuntona. Rakennus on alueen vanhimpia, mahdollisesti rakennettu 1860–70-luvulla. Alkuperäisestä portista on jäljellä kukkakaupan etuosassa graniittipylväs. Päärakennus Villa Karyll paloi 1970 ja siitä säilyi vain kivijalka osana uutta rakennusta, joka on sekin nyttemmin purettu.

Vapaapalokunta on perustettu 1890 Espoon ensimmäisenä. Aikanaan vapaapalokunnilla oli suuri merkitys paitsi palontorjunnassa, myös eri väestönosien yhdistämisessä yhteisen edun nimissä. Vakinaisen palokunnan reservinä on Espoossa nykyisin kuusi vapaaehtoista sopimuspalokuntaa.

Espoon VPK:n hälytysosastoon kuuluu 15 henkeä. Lisäksi toimivat nuoriso-osasto, kaksi naisosastoa sekä veteraaniosasto. Pääkalustona on sammutusauto tunnuksella ES411.

Paloasema valmistui 1963, suunnittelija Nisse Hellström. Yläkerrassa on kauniisti remontoitu juhlasali, jota vuokrataan myös yksityistilaisuuksien järjestämiseen.

Pappilantie 7. Rakennettu 1904. Talo antaa kuvan aikakautensa rakennustavasta Espoon asemaseudulla. Sen erikoisuutena on ikkunoiden yläreunan pyöröholvimainen muoto ja neljännesympyrän malliset ullakkoikkunat. Lilla Karyllin on 1990-luvun alussa kunnostanut ja siinä nykyäänkin toimii Espoon Mielenterveysyhdistys, joka järjestää talossa talkoot joka arkipäivä ja kesäisin pihajuhlia.

Pappilantie 5. Valmistunut 1921, suunnittelija ja urakoitsija rakennusmestari Bernhard Olin. Espoon uusi apteekki toimi rakennuksessa 1970-luvun lopulle, jatkaa edelleen Espoontorilla. Nykyisin talossa toimii Espoon ympäristöyhdistys ja kellarissa keramiikkagalleria.

Rakennuksessa toimi Erikssonin ruokatavarakauppa 1900-luvun alussa ja uudelleen 1960-luvulla. Se oli vanhanaikainen ruokatavarakauppa, jossa oli maidot, lihat ja sekatavara erikseen sekä kangas- ja vaateosasto. Kun Erikssonin kauppa lopetti toimintansa 1973, siihen tulivat kauklahtelainen Halmeen kahvila sekä vaatekauppa. Tätä nykyä talossa toimivat Espoon esittävän taiteen koulu sekä Urkuyön ja Aarian toimisto.

Reitti jatkuu keskustan polkua joko Kannusillanmäen yli Lagstadiin tai virastokeskuksen kautta asemalle.

Valmistui 1963, suunnittelijat Heikki ja Kaija Sirén. Samalla vihittiin käyttöön myös ensimmäiset osastot Kappelin hautausmaasta. Krematorio otettiin käyttöön vuonna 1964 ja sitä laajennettiin 1990-luvun alussa. Siunauskappeli ja krematorio peruskorjataan vuonna 2014.

Valmistui 1992, suunnittelija Parviainen Arkkitehdit. Rakennuksessa toimii Espoon seurakuntayhtymän palvelukeskus, johon yhdistettiin vuonna 2013 kuuden evankelisluterilaisen seurakunnan kirkkoherranvirastot.

Grån tila sijaitsi alun perin Södrikin kylänmäellä Espoon kirkkoa vastapäätä. Sen omistajana mainitaan 1540-luvulla lautamies Erik Nilsson. Tila siirrettiin Kirkkojärven rannalle viimeistään 1800-luvun alussa, jolloin sen nimeksi muutettiin Dal (kirjoitettu myös Dahl). Pihapiirissä oli hirsinavetta vuodelta 1850. Vuonna 1936 tilan osti Lindholmin sahan johtaja Elis Lindholm, joka peruskorjasi kaikki rakennukset ja pystytti uusia talousrakennuksia.

Tila myytiin Espoon kaupungille 1973. Päärakennus paloi 1984 ja uudestaan 80-luvun loppupuolella, jonka jälkeen se purettiin. Paikalla on nyt Kirkkojärven päiväkoti. Päiväkodin edustalla kasvava hyväkuntoinen ja kaunismuotoinen metsälehmus on useita satoja vuosia vanha ja rauhoitettu.

Urheilupuiston perusparannus alkoi vuonna 2012 tekojääradan toteutuksella. Seuraavien vuosien aikana ulkokenttiä kunnostetaan ja lähiliikuntatoimintoja lisätään sekä skeittipaikka kunnostetaan.

22 kohdetta, 4 km

Espoon historiassa on vuonna 1433 ensimmäinen maininta kylästä nimeltä ”Soderrike” eli Södrik. Nykyisin Södrik tunnetaan parhaiten Suvelan asuinalueen ruotsinkielisenä nimenä. Nimen alkuperää ei tiedetä varmasti, mutta nimi on voinut muodostua alkuosasta söder ja loppuosasta rike, joka olisi muinoin merkinnyt taloa tai tilaa.

Keskustan polulta: 20 Valatori

Rinnetontti on käytetty hyväksi sijoittamalla kauppakeskuksen taakse rauhallinen yläpiha kirjaston ja kaupunginarkiston ympäröimänä. Kaupunkimaisen Valatorin varustus soveltuu niin oleiluun kuin katukorikseen ja rullalautailuunkin. Asuinkerrostalot ovat vuodelta 2011.

Entressen kirjasto muutti torin laidalle 2009. Tilat on suunniteltu monenlaisten käyttäjäryhmien tarpeisiin: löytyy satunurkka, pelipaikka, esiintymis-, koulutus- ja näyttelytilaa sekä hiljainen työskentelyhuone. Entresse oli vuonna 2013 pääkaupunkiseudun kolmanneksi vilkkain kirjasto: 491 000 käyntiä ja 540 erilaista tapahtumaa lukupiireistä käsityökerhoon sekä kielikursseihin.

Kirjasto toimi aiemmin Suvelan koululla vuodesta 1978, jolloin Lagstadin ja Tuomarilan kirjastot yhdistettiin Keski-Espoon kirjastoksi. Lagstadin kirjasto juonsi juurensa 1860-luvulta, jolloin Espoon ensimmäinen kirjasto aloitti toimintansa kirkon sakastissa.

Samarian terveysasema valmistui 2002, suunnittelija Anna Brunow. Talossa toimivat myös hammashoitola sekä HUS-laboratorio ja röntgen. Pihapiiristä löytyy maahanmuuttajien palvelukeskus sekä Hyvä arki ry ja Manna-apu ry.

Muuralan sairaala valmistui 1920, suunnittelija Knut Wasastjerna. Edistyksellistä oli mm. 25 sairaansijan kulkutautiosaston sijoittaminen erilleen muista rakennuksista. Sairaalaa kiitettiinkin koko maan maalaiskuntien ajanmukaisimmaksi. Lääkärin asunto ja ruumishuone on sittemmin purettu. Nykyisin geriatrisena päiväsairaalana.

Espoon keskuksen ensimmäiset nykyaikaiset kerrostalot valmistuivat 1957 ja -59, suunnittelija Aulis Salo. Viereinen Allan Heikelin polku on nimetty Muuralan sairaalassa toimineen Espoon ensimmäisen kunnanlääkärin, lääketieteen lisensiaatti Allan Ph. Heikelin (1885–1974) mukaan. Tämä toimi virassa 33 vuotta.

Nykyisen kaupunginosan nimi tulee Espoon keskuksen korkeimmasta kalliosta, jonka korkeus on 55 metriä merenpinnasta ja 50 metriä Espoonjoen uomasta. Kaupunginkallioon louhittiin 1991 Espoon Sähkön 80 megawatin lämpökeskus, nyt omistaja Fortum.

Furubackan yhdyskunnan asutus alkaa 1900-luvun alusta rautatien vaikutuksen myötä Finnoontien läheisyydessä. Pientalovaltaisena pysyneellä alueella voi nähdä kaikkien eri aikakausien tyylejä. Täydennysrakentaminen jatkuu sekä uusina taloina että vanhojen laajennuksina.

Hiidenkirnut sijaitsevat Finnoontien eteläpuolella noin 20–30 metrin päässä tiestä metsärinteessä. Ne syntyivät viime jääkauden lopulla mannerjäätikön sulamisvesien virrassa pyörineiden kivien kaivertamina. Suurin kirnu on noin kolme metriä syvä ja metrin halkaisijaltaan.

Furu = mäntypuu. Huvilarakennus 1910-luvulta on suojeltu. Alun perin yksikerroksinen, sotien jälkeen käytännöllisesti katsoen rakennettiin uudelleen. Epävirallisesti rakennusta on kutsuttu myös Kiltakallion kartanoksi. Vanha tielinja on säilynyt rinteessä uuden yläpuolella. Mäenjyrkänteen päällä oli 1900-luvun vaihteessa ”rakkaudenmänty”, tuulen tuivertamana kuin penkin ja katoksen muotoon kasvanut ikivanha mänty, jolta avautui näköala pohjoiseen laakson yli kirkolle ja pidemmällekin. Sen sylissä rakastavaiset saattoivat istua ilta-auringon kultaaman maiseman herkistämissä tunnelmissa.

Tunnetaan myös nimellä Villiviinintalo ruska-aikaan upean punaisina hehkuvien villiviiniköynnöstensä ansiosta. Rakennuksessa toimi ennen vanhaan Erikssonin suvun Alfa-kauppa, jonka ensimmäinen talo oli tien toisella puolella. Toinen Alfa-kauppa oli Tuomarilassa.

Valmistui 2002, suunnittelija Ari Bungers.

Pieni puro saa vetensä lähteistä. Sateiden aikaan siihen päätyy runsaasti hulevesiä. Valuma-alue 4,14 km2, laskee Suviniityn kautta Espoonjokeen Kirkkojärvellä.

on Suvelan pääkatu. Keski-Espoo-seuran aloitteesta tietä kavennettiin 1990-luvulla ja tehtiin mutkikkaammaksi ajonopeuksien hillitsemiseksi.

Tietolaatikko: Aluerakentaminen

• Kun suuri maaltapako alkoi 1960-luvulla, rakennusteollisuus oli juuri sopivasti oppinut tuottamaan betonielementtejä liukuhihnalla. Ajatuksena oli rakentaa nopeasti vuokra-asuntoja, jotka voitaisiin vaikka purkaa, kun ihmiset vaurastuvat ja muuttavat omistusasuntoihin. Uudessa uljaassa "lähiössä" olisivat lähellä niin palvelut, naapurit kuin puhdas luonto.
• Kunnat eivät olleet valmistautuneet nopean kasvun vaatimaan kaavoitukseen ja kunnallistekniikan toteutukseen. Aluerakentaminen ratkaisi ongelman: maanhankinta, suunnittelu, rakentaminen ja asuntosäästäminen niputettiin yhteen, osittain kuntien päätöksenteon ohi.
• Valtion ohjauksessa haettiin asuntotuotantoon taloudellisuutta sarjallisuuden ja ruutukaavan avulla. Myös arkkitehtuurissa arvot olivat vastakkaiset 50-luvun ympäristöön mukautetulle suunnittelulle. Nosturiradan ekonomia määräsi korttelien muodon.
• Toisaalta muutto uusiin kerrostaloihin merkitsi monelle huomattavaa asumistason nousua. Juokseva vesi, sisävessa ja nykyaikainen keittiö tulivat nyt koko kansan mukavuuksiksi. Aluksi ihmiset olivat tyytyväisiä, mutta pian ongelmat alkoivat näkyä. Esikaupunkielämä ei sopinut kaikille eikä betoni ollutkaan ikuisesti kestävä materiaali.
• Aluerakentamisen kulta-aikaa oli 1960–70-luvun vaihde. Sen jälkeen rakentaminen on painottunut pienempiin hankkeisiin. Vanhat lähiöt on korjattu 1990-luvulta alkaen mittavissa lähiöprojekteissa. Suomessa on kaikkiaan noin 300 lähiötä, joissa asuu miljoona ihmistä. Ensimmäinen lähiöissä syntynyt sukupolvi on aikuistuttuaan jopa alkanut hakeutua takaisin kotiseudulleen.

Valmistui 1983, suunnittelija arkkitehtuuritoimisto Topi Tuominen. Aiemmin samalla paikalla oli Kirstin tilan torppa. Lähipalvelut ovat keskittyneet isompiin yksiköihin kaikkialla, mutta Suvelassa lähipalveluita on vielä säilynyt asuinalueella.

Kirstinharjun asukasyhdistys oli aktiivinen oman ostarin saamisessa alueelle. Se keräsi myös 1800 nimen adressin postin lakkauttamista vastaan. Posti toimikin ostarilla pitkään. Myöhemmin asukasyhdistys ajoi mm. uimahallin saamista ja keräsi sitä varten yli 7000 nimen adressin.

Kaupungin lähipalvelukeskus Suvis valmistui 1989. Pääkäyttäjänä on nykyään Espoon työväenopiston toimipiste. Sen erikoisuutena on kudonta-asema, jonka kangaspuilla voi kutoa omaan tahtiin valmiiksi rakennettuihin loimiin tai suunnitella oman loimen. Lisäksi talossa toimii neuvola, yksityinen päiväkoti sekä yrityksiä.

Valmistui 1977, laajennus 2001, suunnittelija Espoon tekninen keskus, Rauno Uski.

Suvelan kerrostalojen valmistuttua alueelle ei saatu vuosiin koulua, joten opetusta järjestettiin täpötäydessä Tuomarilan koulussa ja jopa lautavarastossa. Kun lopulta suvelalaislapset olivat päivän koululakossa, kaupunginvaltuusto löysi rahaa uudelle koulurakennukselle. Nyt Kirstin koulu on virkeä ja kansainvälinen 300 oppilaan alakoulu, joka painottaa matematiikan opetusta Espoon Matikkamaan toimipisteen myötä. Laadukas matematiikan opetus alkaa jo esikoulussa. Koululle perustettiin kuoro 2012. Iltapäivisin järjestetään kuvataide- ja muita kerhoja koulun tiloissa.

Samassa rakennuksessa toimii nuorisotila Sentteri sekä uusi Kirstin päiväkoti. Pihan yhteydessä on urheilukenttä sekä parkour-rata. Päiväkodin paikalla oli aiemmin Suvelan kerhokeskus, jossa ovat kokoontuneet kymmenet erilaiset lähiseudun yhdistykset. Keski-Espoo-seura perustettiin siellä 1989. Seuralla on ollut lukuisia jaostoja, mukaan lukien 1990 aloittanut Suvelan sirkuskoulu, joka on nykyisin osa Espoon esittävän taiteen koulua.

Alueelle suunniteltiin ensin samanlaista kerrostalorakentamista kuin muualla Suvelassa, mutta asukkaiden vastustuksen johdosta se toteutettiin rivitaloina.

Asukaspuistossa on ohjattua ja vapaata toimintaa lapsille ja lapsiperheille. Kaupunki tarjoaa kesällä arkisin lounaan kesälomaa viettäville koululaisille. Iltaisin ja viikonloppuisin asukkaat ja järjestöt voivat käyttää tiloja kokouksiin, tapahtumiin ja juhliin.

Suvelan kappeli valmistui vuonna 2016. Kokonaisuuden on suunnitellut arkkitehti Anssi Lassila arkkitehtitoimisto OOPEAAsta. Rakennuttajana oli Espoon seurakuntayhtymä ja pääurakoitsijana YIT Rakennus Oy. Rakennus on nykyvaatimusten mukaisesti esteetön ja se sai elokuussa 2017 Espoon kaupungilta Vuoden esteetön teko -palkinnon. Kappelin tiloja käyttävät Espoon tuomiokirkkoseurakunta ja Esbo svenska församling. Rakennus sisältää myös vuokratilat Espoon kaupungin asukaspuistolle.

Nimestään huolimatta Kirstinharju on kallioselänne, jonka kaakkoisreunalle on kertynyt soraa ja hiekkaa jääkauden lopulla. Se toimii vedenjakajana erottaen Espoonlahteen laskevan Espoonjoen ja Finnoossa Nuottalahteen laskevan Finnobäckenin valuma-alueet toisistaan.

Kirstinharjun asuinalue sisältyy jo Espoon kansainvälisen keskustakilpailun 1967 voittaneeseen puolalaisten arkkitehtien Jan Chmielewskin, Janusz Kazubinskin ja Krzysztof Kuraksen ehdotukseen. Se on tyylipuhdas esimerkki 1960–70-lukujen kaupunkisuunnittelusta, joka pyrki yhdistämään väljyyteen tehokkaan maankäytön.

Talojen pystytykseen osallistuivat kaikki keskeiset rakennusliikkeet, etunenässä Haka, Polar ja Sato. Suunnitelmien mukaiset ulkoalueet ja julkiset palvelut jätettiin toteuttamatta. Ensimmäisestä vaiheesta 92,5 % oli aravavuokra-asuntoja ja meno sen mukaista, häiriöt ja ilkivalta jokapäiväistä. Asukkaat alkoivat kuitenkin itse pitää yllä järjestystä, kunnostaa pihoja ja vaatia palveluita.

Tietolaatikko: Lähiöprojektit

• Lähiöiden ongelmia on ratkottu monin keinoin jo kymmeniä vuosia. Suvelassa alkoi kaupungin virastojen välinen yhteistyö 1980-luvulla valtakunnallisen Sofy-projektin myötä. Se tuotti toimintamalleja sosiaalisten ja fyysisten näkökohtien yhteensovittamiseen tarjoten samalla asukkaille osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia – tämä oli aikanaan ennenkuulumatonta. Samalla syntyi ajatus oman kaupunginosayhdistyksen perustamisesta. Projektin loppuraportissa esitetyt suositukset ovat edelleen käyttökelpoisia.
• Pahoin rapistumaan päässeitä rakennuksia on modernisoitu EU-rahoituksella 1990-luvun puolivälistä alkaen. Kirstinharjussa on järjestetty mm. turvallisuuskävelyitä, joiden havaintojen perusteella mm. kävelyraitin valaistusta on parannettu. Viime vuosina on tutkittu mahdollisuutta korvata osa taloista uusilla, lisätä säilytettävien päälle uusia kattohuoneistoja sekä vapauttaa parkkipaikat rakentamiseen siirtämällä pysäköinti maan alle.

Valmistui 1981, suunnittelija Pirkko Jokinen. Alakerran kirkkosalissa on 65 istumapaikkaa ja seurakunnan isä–poika-kerhon isien rakentama kirkkolaiva. Lisäksi on seurakuntasali, takkahuone sekä päiväkerhon tilat. Rakennuksen tuleva käyttö riippuu uuden kappelin toteutumisesta Kirstinsyrjään.

Valmistui osoitteeseen Kirstinmäki 3 vuonna 1970. Lähiön idean mukaisesti lähikauppa rakennettiin asuinkorttelien keskelle 1971. Kadun toisella puolella Helsingin opiskelija-asuntosäätiön talo (Kirstinharju 3) on puolestaan ensimmäinen Kirstinharjun taloista, joka tullaan purkamaan ja korvaamaan uudella.

Kirsti oli yksi viidestä Södrikin kylän kantatilasta, joiden maille koko Espoon keskus on rakentunut. Tila tuli Segersvenin suvulle vuonna 1897. Se oli laajuudeltaan 80 hehtaaria, josta puolet viljeltyä. Hevosia tilalla oli 6 ja nautoja parhaimmillaan 18. Maita luovutettiin 1940-luvulla rintamamiestonteiksi ja vuonna 1965 suku möi loput 68 hehtaaria Espoon kauppalalle. Viimeinen päärakennus nykyisen Kirstinmäki 8:n kohdalla oli vuodelta 1914 ja purettiin 1970-luvulla. Navetta oli nykyisen Kirstinharju 7:n edustalla.

Kirstinmäellä kasvava tammi on yli 160 vuotta vanha ja rauhoitettu. Vanhojen lehtitietojen mukaan puu olisi siirretty Kirstin tilan pihapiiriin Kilonmalmilta vuonna 1851.

Ensimmäisen maailmansodan aikaan tilalla asutettiin kiinalaisia työmiehiä, jotka venäläiset olivat tuoneet metsänhakkuuseen Helsingin maalinnoituksen rakentamisen yhteydessä.

Viimeisiä Espoon aseman läheisyydessä säilyneitä omakotitaloja. Tarinoiden mukaan samalla paikalla olleessa talossa asui kieltolain 1919–32 aikaan nimismies, joka varastoi takavarikoidun viinan omaan kellariinsa.

Espoon keskustakilpailun voittajaehdotukseen 1967 sisältyi Kirstinrinteeseen matalien terassitalojen kokonaisuus. Kun sen rakentamista käsiteltiin valtuustossa, asukkaat vastustivat ankarasti. Kirstinharjun asukasyhdistys kuljetti ihmisiä bussilla seuraamaan ratkaisevaa äänestystä ja niin hanke torpattiin.

Keskeisellä paikalla sijaitseva niitty valittiin 2000-luvun alussa erääksi Euroopan unionin kehityskelpoisimmaksi kaupunkimiljööksi. Siihen suunniteltiinkin vuonna 2005 uusi tiivis asuinalue, johon kaavailtiin jopa 4 000 asukasta. Mitoitusta on pienennetty nyt 900 asukkaaseen ja aiotusta luolapysäköinnistä on luovuttu. Päiväkoti, neuvola ja puistoalue toteutetaan. Rakentaminen alkoi 2011 ja jatkuu tämän vuosikymmenen lopulle.

Segersveninkatu ja Segersvenin puistopolku on nimetty Kirstin tilaa pitkään isännöineen suvun mukaan.

Valmistunut 1922. Rakennusmestari Sigurd Limnellin itselleen rakentama hirsirunkoinen ja tiilikattoinen, hienosti säilynyt jugend-henkinen huvila. Myös Kirstin tilan päärakennus oli Limnellin rakentama. Seuraava omistaja eversti Cederqvist oli edistyksellinen: hän siirtyi keskuslämmitykseen poistaen huvilasta alkuperäiset kaakeliuunit.

Asemakaavassa on Sunantien yli osoitettu paikka kevyen liikenteen sillalle, jolta tulee olemaan hieno näköala keskustaan päin.

25 kohdetta, 5 km

Nykyinen Tuomarila oli 1900-luvun alussa metsää sekä Domsin, Sunan, Dahlin, Jofsin ja Kirstin maatilojen takamaita. Nämä palstoitettiin vaiheittain 1910–40-luvuilla.

Tuomarilasta tuli suomenkielinen saareke ruotsinkielisen väestön keskelle. Tästä kertovat kutsumanimet Siberien ja Finn-Amerika. Tuomarilalaiset eivät juurikaan saaneet Espoon kunnalta apua asioidensa hoitamisessa. Niinpä he toimivat enimmäkseen itsenäisesti ja talkoohenki oli voimakasta.

Rantaradan valmistuminen 1902 ennakoi asutuksen leviämistä sen varsilla. Domsbyn yhdyskunnan asukkaat kävivät töissä Helsingissä ja kulkeminen oli hankalaa Espoon aseman kautta. Oma seisake saatiin 1931 ja samana vuonna otettiin käyttöön Tuomarilan suomenkielinen nimi Ragnar Erikssonin ehdottamana.

Asemarakennuksen on suunnitellut Thure Hellström 1936. Tuomarilalaiset keräsivät tontin ostoon 8 000 markkaa keskuudestaan ja Espoon kunta osallistui 2 000 markalla. Tontti luovutettiin sitten rautatiehallitukselle. Nykyisin asema on vuokrattuna Espoon tuomiokirkkoseurakunnalle.

Tietolaatikko: Asemanseudun teollisuutta

• Jo ennen Tuomarilan seisakkeen avaamista radan pohjoispuolella mäellä toimi 1922–27 pieni lasihytti, jossa valmistettiin pulloja. Sodan aikana aseman lähellä toimi pilketehdas ja myös ruutitehtaasta on maininta radan varressa.
• Maalitehdas Teknos aloitti entisessä kanalassa asemaa vastapäätä vuonna 1948. Raaka-aineet ja valmiit tuotteet toimitettiin Tuomarilan asemalta, jossa juna pysähtyi vain pariksi minuutiksi. Vuonna 1950 valmistui uusi tehdas Pitäjänmäelle.

Uuden asuinalueen rakentaminen radan pohjoispuolelle aloitettiin 2004. Perinteistä ja yhtenäistä ilmettä luovat aumakatot sekä talojen lämpimät värit. Kulovalkean nimi perustuu vanhaan paikannimistöön: torpannimeen Brännbacka sekä niitynnimeen Brännängen, jotka kantavat viestiä maan kulottamisesta tai kuivan rinneniityn kulottumisesta.

Nykyisen Kulovalkeantien mutkassa aseman lähellä toimi huvilanomistajien kaivo-osuuskunta, joka myytiin Espoon kaupungille vasta uusien talojen rakentamisen yhteydessä.

Rautatien rakentaminen 1900-luvun alussa toi suuren määrän eri ammateissa päteviä työmiehiä Espooseen. Jotkut heistä jäivät perheineen asumaan paikkakunnalle. Johan Emil Kaven muutti vaimonsa Ida Marian sekä perheensä kanssa torppaan, joka kuului alkujaan Karvasbackan kylän Ersin tilaan.

Torppa on vieläkin jäljellä rautatien ja moottoritien kainalossa Kauniaisten puolella kunnanrajaa ja on Tuomarilan tienoon vanhin säilynyt rakennus.

Taitekattoinen hirsihuvila valmistui 1912 Jofsin tilasta erotetulle tontille. Keihäsaiheiset päätykoristeet ovat epätavalliset. Espoon maalaiskunta osti lokakuussa 1919 huvilan lastenkodiksi 100 000 markalla. Vuodesta 1941 talossa toimi suomenkielinen kansakoulu ennen Tuomarilan koulun rakentamista. Päärakennus ja suurin piharakennus on suojeltu.

Valmistui 2008, suunnittelijat Kirsti Sivén ja Asko Takala. Arkkitehtuurikilpailun 2005 voittaneeseen ehdotukseen perustuva kortteli muodostuu paikalla muuratuista, funkishenkisistä erillis- ja paritaloista sekä kerrostaloista. Kokeilun tavoitteena oli osoittaa kustannustehokkaita ja viihtyisiä ratkaisuja kaupunkimaiseen kivitalorakentamiseen.

Taiteilijaprofessori Armas Hutrin toteuttama patsas hankittiin Tuomarila-seuran aloitteesta Helsingin kulttuurikaupunkivuoden 2000 yhteydessä. Patsas kuvaa suomalaista kuusipuuta, joka tarjoaa juurellaan suojaisan lepopaikan.

Kiilupolku 4 ja Tuomarilankatu 3. Kauniisti ylläpidetyt asumahuvilat näkyvillä paikoillaan nauttivat asemakaavan suojelua.

Kiilupolun päässä Tuomarilankallion töyräällä on vuonna 1945 valmistunut hirsinen ”alppimaja”, joka tyyliltään edustaa Espoon keskuksessa harvinaista erämaaromantiikkaa. Vastaavia on totuttu näkemään Nuuksiossa tai Bodom-järven ympäristössä.

Tuomarilankatu 3 puolestaan edustaa alueen vanhinta rakennuskantaa. 1900-luvun alussa valmistuneessa asuinrakennuksessa on hienot jugend-tyyliset ikkunat sekä ajalle tyypilliset jyrkät kattomuodot. Viereen nykyiseen Tuomarilankatu 6:en tuli Erikssonin Alfa-kauppa 1930-luvulla ja 1940-luvulla vastapäätä Elanto.

Perustettu 1929 nimellä Södrikin VPK, nimenmuutos 1938. Tontti hankittiin 30-luvun puolivälissä, jolloin rakennettiin kalustovaja ja tanssilava kooltaan 20 x 20 m. Palokunnantalo oli Tuomarilan sydän. Se rakennettiin koko kylän talkoilla 1950, työtunteja kertyi 15 000. Talossa toimivat Varuboden, posti ja kampaamo sekä vuoteen 1972 saakka Alénien elokuvateatteri, jossa oli irrotettavat penkit, joten tilassa voitiin järjestää myös iltamia ja teatteriesityksiä sekä pelata sulkapalloa.

VPK:n hälytysosastoon kuului 10–20 henkeä ja sillä oli vuosittain keskimäärin 10 lähtöä. Naisosasto toimi vuodesta 1935. Pelastustoiminta loppui 2012 jäsenmäärän vähenemisen vuoksi, mutta yhdistys jatkaa edelleen toimintaansa.

Tuomarilan Urheilijat perustettiin VPK:n kalustovajassa 1945 Venno Kaislan johdolla. Seura harjoitti yleisurheilua ja talvilajeja, nykyään pääpaino on salibandyssä.

VPK:lla perustettiin myös Tuomarilan Omakotiyhdistys 1966, nykyään Tuomarila-seura. Alkuvaiheessa sen asialistalla olivat kaavoitus- ja tiekysymykset, sittemmin toimintamuotoina mm. kotiseuturetket ja Tuomarila-päivät.

Kino Tuomarila toimi talossa Reijosen perheen hoitamana 1978–2012 ollen Espoon viimeinen vanhanajan elokuvateatteri. Myös Urheilu Liljeström sekä Etappi-kioski ovat lopettaneet.

Tietolaatikko: Tuomarilan elokuvaviikot

• Tuomarila-seura ja alueen yhdistykset järjestivät Kino Tuomarilassa kahdeksan elokuvaviikkoa vuosina 2005–12. Ensimmäinen oli Aki Kaurismäki -viikko, viimeiseksi jäi Risto Jarva -viikko. Elokuussa 2013 järjestettiin vielä elokuvapäivä.
• Elokuvaviikoilla nähtiin vierailijoina useita tunnettuja näyttelijöitä ja ohjaajia, kuten Lasse Pöysti, Åke Lindman, Esko Salminen, Matti Kassila, Kati Outinen, Kaisa Rastimo sekä tuomarilalainen Lasse Naukkarinen, joka on ohjannut ja kuvannut Tuomarilasta vuonna 2009 dokumenttielokuvan Arvostetulla alueella.

Kaksoiskiventie 48. Tie on saanut nimensä kahdesta suuresta graniittisesta siirtolohkareesta. Ne ovat kulkeutuneet yksityiselle tontille mannerjään mukana koillisesta viime jääkauden aikana. Kivet ovat eräitä Espoon suurimpia, mutta niitä ei ole rauhoitettu luonnonmuistomerkkeinä.

Kuvanveistäjä Armas Hutri on syntynyt 1922 Jääskessä Karjalan kannaksella. Hän haavoittui talvisodassa saaden aivovamman, mutta pääsi silti Taideteolliseen keskusopistoon Ateneumiin, josta valmistui 1952. Hänen töissään on usein luontoaihe. Niitä on esillä julkisilla paikoilla sekä taidemuseoissa kotimaassa, eri puolilla Eurooppaa sekä Yhdysvalloissa ja Kanadassa, jossa mm. lentoon nousevia kurkia esittävä viisi metriä korkea suomalaisten siirtolaisten muistomerkki. Hutri sai taiteilijaprofessorin arvonimen 1976.

Armas Hutri rakensi omin käsin ateljeekodin Tuomarilaan vuonna 1959 ja sen yhteyteen taidevalimon, jossa on itse valanut suuretkin pronssiveistoksensa. Vuosina 1992–97 hän kunnosti kodikseen Perniöön uuden taiteilijatalon, jossa näyttelytoiminta jatkuu.

Tahkorinne 1. Yksityisen tontin keskikohdalta, noin 25 metrin korkeudelta nykyisestä merenpinnasta on löydetty tyypillistä kampakeramiikkaa ajalta noin 2800 e.a.a.

Sunan tilan mudanottopaikalta vähän matkan päästä nykyisestä parkkipaikasta löydettiin 1910-luvulla esihistoriallinen ruuhi. Sitä säilytetään Museoviraston keskusvarastossa Orimattilassa. Vastaavanlainen ruuhi on Espoon kaupunginmuseon talomuseo Glimsissä.

Tietolaatikko: Keskuspuisto

• Pinta-ala 880 hehtaaria, ulottuu Henttaalta Vanttilaan. Espoon keskuspuisto on virkistykseen ja ulkoiluun tarkoitettu kaupunkimetsä, laaja ja yhtenäinen viheralue. Sen kautta kulkee maakunnallisesti merkittäviä ekologisia käytäviä ja lukuisia ulkoilureittejä. Hyvinä lumitalvina tässä kohdin on Espoon kaupungin ylläpitämä päälatu. Latuverkosto jatkuu etelään Finnooseen ja pohjoiseen Kauniaisten Kasavuoreen, Oittaalle ja edelleen aina Nuuksion kansallispuistoon saakka.
• Tuomarilan Urheilijat -seura rakensi 20 metrin hyppyrimäen Pitkänotkon Kirjomäkeen talvella 1948–49. Kirstin tilan isäntä Erik Segersven lahjoitti puut ylämäen rakentamiseen talkootyötä vastaan. Hän tuli katsomaan kilpailuja mustan Toskahevosen vetämällä kirkkoreellä. Mukana oli usein myös vaimo.

Palotie 22. Yksityisellä tontilla kasvava tammi on yli 30 metriä korkea ja hyväkuntoinen, rauhoitettu 7.4.1987. Korkealta mäen rinteestä se näkyy kauas tielle. Tammi on monien kelttiläisten, germaanisten ja itämerensuomalaisten kansojen pyhä puu, esiintyy mm. Kalevalassa.

Valmistui 2008, suunnittelijat Claudia Auer ja Niklas Sandås. Pihan puoleisen julkisivun väritys luo päiväkodille vahvan ja tunnistettavan ilmeen, joka jatkuu myös sisätiloihin. Päiväkodissa on tilat viidelle ryhmälle. Aulatilojen mitoitus mahdollistaa myös yhteiset leikit.

Kaupunkilaiset voivat vuokrata päiväkodin salia käyttöönsä, sillä sinne on oma sisäänkäynti. Rakennus on esitelty useissa kansainvälisissä arkkitehtilehdissä sekä New Yorkin Modernin taiteen museon järjestämässä näyttelyssä ”Playful Finnish Design” vuonna 2009.

Tuomarilassa aloitti suomenkielinen kansakoulu tammikuussa 1939 yksityisen kannatusyhdistyksen perustamana nykyisen Pitkännotkontien ja Sunankaaren risteyksessä. Kunnanvaltuusto ei myöntänyt koululle avustusta, mutta se jatkoi tuomarilalaisten talkoohengen turvin talvisodan yli. Vuonna 1941 koulu siirtyi Espoon kunnan kouluksi ja sai tilat Björkbackasta.

Nykyinen Tuomarilan koulurakennus valmistui 1959, suunnittelijoina arkkitehdit Meller ja Rauhala. Kyläkoulumaisessa alakoulussa on 160 oppilasta. Tuomarilan koulussa painotetaan hyvää perusopetusta, yhteisöllisiä taitoja ja käytöstapoja.

Amerikkalaisperäisen Myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkon Espoon 1. ja 2. seurakunnan toimipiste sekä sukututkimuskeskus.

Tiivis ja matala omatoimisen rakentamisen kokeilualue 1970–80-lukujen taitteesta. Alueella on rivi-, omakoti- ja pientaloja, jotka asukkaat ovat itse urakoineet ”hartiapankilla” pienille tonteille.

Tiiviin, kaupunkimaisen pientaloasumisen perinne on pitkä, mutta se katkesi Suomessa modernistisen lähiörakentamisen huippuaikoina. Kuitenkin joka vuosikymmenellä on tehty yksittäisiä kokeiluja pienimuotoisen kaupunkirakenteen toteuttamiseksi.

saa alkunsa pienistä latvahaaroista, jotka keräävät vetensä Kauniaisten keskustasta saakka sekä Kasavuorelta ylimmillään 40 metrin korkeudessa merenpinnasta. Puro laskee Finnobäcken-nimisenä Nuottalahteen. Pituutta pääuomalla on Ymmerstan ja meren välillä noin 9 km.

Puron vesimäärä on vähentynyt hulevesien tultua ohjatuksi viemäreihin, mutta se saa sivupuroineen onneksi täydennystä kuivina kausina lukuisista pienistä lähteistä. Finnobäckenissä esiintyy luonnostaan purokatkaa ja Virtavesien hoitoyhdistys on istuttanut siihen taimenta sekä kunnostanut kutupaikkoja.

Pitkänotkossa puron keskijuoksulla on paikallisesti arvokas tulviva luhta-alue Långsnåträsket.

Valmistui 1985, suunnittelija arkkitehtitoimisto Kari Järvinen ja Timo Airas. Koulurakennus on tyyliltään onnistuneesti postmoderni. Sisäpihan julkisivu jäljittelee kylänraittia jyrkkine talojen kattoineen. Rakennusmassa on jaettu moneen osaan, jolloin auringonpuoleiselle pihalle syntyy ihmisläheinen mittakaava. Noin 200 oppilaan alakoulussa painopistealueina ovat matematiikan ja musiikin opetus.

Hösmärinniityn leikkipuiston varustus on uusittu viimeksi 2013. Avoimella niityllä on kaksi nurmikenttää sekä talvisin luistinrata.

Toteemipaalun nokassa istuu ankka, josta puiston kutsumanimi. Ankkapuisto on etenkin lasten ja nuorten suosiossa. Espoon keskuspuistoon pääsee ulkoilureittiä pitkin, talvella asukkaiden ylläpitämää latua.

”Kirstin pientaloalueen” rakentaminen aloitettiin 1976. Se muodostuu viidestä tiiviisti rakennetusta osa-alueesta Sunankalliossa ja Hösmärinmäessä. Näissä on yhteensä 500 asuntoa eri elämäntilanteisiin 39 m2:n kaksioista aina 122 m2:n perheasuntoihin saakka. Pysäköinti on järjestetty kunkin ”solun” keskelle, jotta pihat saadaan pidettyä vehreinä. Hankkeen toteutti ruotsalainen Tiefundamentti, joka oli aikaisemmin suuntautunut maa- ja vesirakentamiseen: mm. kaivanut Päijännetunnelin.

Valmistui 2005, suunnittelija Yrjö Suonto. Kaksikerroksisen puurakennuksen massa kiertyy suuren sisäpihan ympärille. Koulun ja päiväkodin integroiminen samaan rakennukseen oli tuolloin uutta ajattelua kunnallisessa lähipalvelurakentamisessa. Sillä saavutetaan hyötyjä niin toiminnallisesti kuin tilojen kohonneen käyttöasteen kautta.

Jalmari Virtanen perusti puusepänverstaan kesämökilleen nykyiseen Joupinlaaksoon 1937. Yritys valmisti ja kunnosti täällä tyylihuonekaluja. Virtasen pojista Veikko opiskeli kanttori-urkuriksi. Hän aloitti urkujen rakentamisen isänsä verstaalla 1951 ja palautti Suomeen pitkään unohduksissa olleen mekaanisen soittokoneiston rakentamisen taidon. Urkurakentamo Veikko Virtanen Oy on nykyään maan johtava kirkkourkujen valmistaja. Se muutti 1987 Järvenperään, jossa toimii jo seuraavan sukupolven johdolla. Veikko Virtasen valmistamat urut on mm. Turun ja Espoon tuomiokirkoissa.

Jouppi-nimisiä katuja löytyy alueella, jossa oli Jofsin tilan peltoja. Tilan päärakennus sijaitsi nykyisen rautatien pohjoispuolella lähellä radanylitystä. Jofs oli yksi viidestä Södrikin kylän kantatilasta, joiden maille koko Espoon keskus on rakentunut.

Puumerkkiä (bomärke) käyttivät tilanomistajat 1800-luvulle saakka, sillä sitä ennen ei oltu yleisesti kirjoitustaitoisia. Toisin kuin muualla, Espoossa puumerkki oli alusta alkaen tilakohtainen. Puumerkkejä käytettiin niin kiinteän kuin irtaimen omaisuuden merkitsemiseen ja mm. käräjäpöytäkirjojen allekirjoittamiseen.

1900-luvulla lähistön suomenkieliset asukkaat kutsuivat taloa nimellä Joussi, mutta asemakaavan paikannimissä on käytetty vastinetta Jouppi.

Lähistöltä on löydetty kaksi kivikirvestä: toinen Joupinkallion eteläpuolelta, Sunan tilan pellolta nykyisen Joupintien mutkan vaiheilta ja toinen pohjoisesta, Tuomarilankallion länsipuolisesta laaksosta.

Näkyvissä on suonigneissiä, joka on saviperäinen seoskivi muinaisen meren pohjasta. Siihen on tunkeutunut tulivuoresta purkautuneita karkearakeisia, graniittisia pegmatiittijuonia. Kivilajit ovat sekoittuneet svekofennisessä vuorijonopoimutuksessa 1 900 miljoonaa vuotta sitten noin 10 km:n syvyydessä 750 asteen lämpötilassa.

Eroosio sekä kolme jääkautta ovat vähitellen kuluttaneet vuoret pois. Lopuksi kalliota on leikattu katulinjauksen mahdollistamiseksi ja kauniin kivilajikuvion tuomiseksi esille, kaikkien ohikulkijoiden iloksi.

• Arvostetulla alueella. TV-dokumentti. Lasse Naukkarinen 2010. Ilokuva Oy
• Elämää lähiössä. Riitta Astikainen, Riitta Heiskanen ja Raija Kaikkonen 1997. Sanoma Oy.
• Espoo – oma lukunsa. Pertti Maisala 2008. Espoon kaupunkisuunnittelukeskus.
• Espookirja. Uolevi Itkonen 1992. Espoon kaupunki.
• Espoon arvokkaat geologiset kohteet. Liidia Petrell 2006. Espoon ympäristökeskus.
• Espoon arvokkaat luontokohteet. Esa Lammi ja Pekka Routasuo 2013. Espoon ympäristölautakunta.
• Espoon rakennuskulttuuri ja kulttuurimaisema. Erkki Härö 1991. Toinen, tarkistettu painos. Espoon kaupunginmuseo.
• Helsinki Espoo Kauniainen Vantaa. Arkkitehtuuriopas. Arvi Ilonen 2000. Otava.
• Lagstad – sen vaiherikas menneisyys. Benita Åkerlund. Esbo Hembygdsförening.
• Kartanoita ja huviloita Keski-Espoossa. Tommi Laakso ja Pirkko Sillanpää 2003. Keski-Espoo-seura ry.
• Keski-Espoo – kivikauden kylästä kaupunkikeskukseksi. Pirkko Sillanpää ja Tommi Laakso 1998. Keski-Espoo-seura ry.
• Kuka kaivoi vallihaudat? Verkkonäyttely 1998. Espoon kaupunginmuseo.
• Kylä-Espoo. Espoon vanha asutusnimistö ja kylämaisema. Espoon kaupunkisuunnittelukeskus 2008.
• Lähiöt ja tehokkuuden yhteiskunta. Väitöskirja. Johanna Hankonen 1994. Tampereen teknillinen korkeakoulu, arkkitehtuurin osasto 551. Gaudeamus ja Otatieto oy.
• Sydämellistä yhteiselämää. Espoon koulutaloja 1873–1990. Kari Jormakka 1991.
• haku.helmet.fi/iii/encore/home?&advancedSearch=true