Valtuustoaloite sähköpotkulautojen ja muiden vuokrattavien kevyen liikenteen kulkuvälineiden käytön sääntelystä

22.8.2022 valtuustoaloite Kilpijoki sähköpotkulautojen ja muiden vuokrattavien kevyen liikenteen kulkuvälineiden käytön sääntelystä

Kaupallisten, vuokrattavien sähköpotkulautojen (skuuttien) määrä on kasvanut Espoossa merkittävästi viime vuosina. Skuuteille ei ole osoitettu mitään tiettyä ”parkkipaikkaa” kuten kaupunkipyörille, vaan niitä jätetään mihin tahansa seuraamuksitta. Skuutteja saattaa löytyä esim. keskeltä tietä, mikä aiheuttaa ärsytyksen lisäksi vaaratilanteita. Skuuttien lojuminen ympäriinsä tekee myös kaupunkiympäristöstä sotkuisen näköisen. Espoossa, kuten useimmissa kaupungeissa, yleisesti käytetyille kulkuvälineille on osoitettu parkkipaikat. Autoja tai pyöriä (tai mitään muutakaan tavaraa) ei ole luvallista/hyväksyttyä jättää mihin tahansa, ainakaan pidemmäksi aikaa. Näin tulisi toimia myös sähköskuuttien ja muiden vuokrattavien kulkuvälineiden, kuten esim. tänä kesänä kaupunkikuvaan ilmaantuneiden sähköpyörien, tapauksessa.

Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että Espoon kaupunki lähtee määrätietoisesti kehittämään vuokrattavien kevyen liikenteen kulkuvälineiden markkinaa kaupungissa muutaman vastuullisen toimijan kanssa tähtäimessä saada uudet käytännöt kokeiluun jo kesällä 2023. Kaupunki vuokraa yhteystyöyrityksille keskeisiltä paikoilta ”lähtöpaikkoja”, joihin ne voivat tuoda kulkuvälineitään. Tämä helpottaa myös kulkuvälineiden löytymistä ja niiden käyttäjien elämää. Edelleen esitämme, että kaupunki lähtee pikaisesti selvittämään mahdollisuuksia saada edellä mainittujen liikennevälineiden pysäköintikäytäntö toimivammaksi.

Mahdollisia keinoja voivat olla esim. sakko-/pysäköintivirhemaksut, väärin pysäköityjen kulkuvälineiden siirto kaupungin varastoon tai pyörälukon asentaminen kulkuvälineeseen, jolloin sitä ei voi käyttää. Helsinki on tulkinnut lakia siten, että pysäköintivirhemaksujen kirjoittaminen pitäisi olla lain puitteissa mahdollista. kevyen liikenteen kulkuvälineiden vuokraus on tällä hetkellä kuuma bisnes ja uusia toimijoita tulee alalle jatkuvasti. Mikäli sääntelyä ei aloiteta ajoissa, voi skenaario pahimmillaan olla se, että Espoo täyttyy eri yritysten skuuteista ja niitä on määrällisesti aivan liikaa käyttäjiin nähden. Referenssinä voi tutustua Kiinan tilanteeseen (https://www.youtube.com/watch? v=Xlms-8zEcCg&ab_channel=SouthChinaMorningPost), jossa vuokrapyöriä on puskettu markkinoille ylimäärin. Tähän joudutaan, kun ala ylikuumenee ja pääomasijoittajien rahoilla yhä useampi ja useampi yritys haluaa osansa kakusta. Rajusti kasvavaa alaa on helpompi hallita, kun kehitystyötä tehdään yhteistyössä muutaman toimijan kanssa.

Kaupungin tulee luoda käytäntöjä, jotka a) mahdollistavat yhteistyökumppanien liiketoiminnan tai jopa parantavat sitä ja toisaalta b) tekevät ”ulkopuolisten” alan yritysten toiminnan haasteelliseksi. Yrityksille pakollinen vakuutus käyttäjille Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella kirjattiin viime vuonna 446 sähköpotkulautaonnettomuutta. Useat vammat vaativat leikkaushoitoa. Sairaanhoitopiirin kunnilta laskutettiin sähköpotkulautaonnettomuuksissa loukkaantuneiden potilaiden hoitamisesta yhteensä noin 886 888 euroa. Nämä kulut kuuluisi kohdentaa mieluiten kokonaan, vähintäänkin osittain sähköpotkulautayrityksille.

Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että kaupunki selvittää, onko kaupungin (jatkossa hyvinvointialueen) mahdollista a) velvoittaa yrityksiä järjestämään onnettomuuksien hoito yksityisellä puolella (vakuutus) tai b) siirtää HUS:in tuottamien palveluiden maksuvelvoite kokonaan tai osittain yrityksille. Myös muut yritykset kuten liikuntakeskukset, kauppojen kivijalkamyymälät ja taksit tyypillisesti vakuuttavat asiakkaansa. Yhteiskunnan ei tule maksaa yrityksen kuluja.

 Espoossa 22.8.2022

Kerttu-Liisa Kilpijoki, kaupunginvaltuutettu, Kokoomus

 

Nevanlinna Risto
Kajava Henna
Ruoho Veera
Partanen Henna
Keisteri-Sipilä Elli
Löyttyniemi Meri
Juvonen Arja
Karimäki Johanna
Markkula Markku
Alaviiri Kaisa
Portin Anders
Hopsu Inka
Elo tiina
Kemppi-Virtanen Pirjo
Marttila Helena
Sammallahti tere
Kauste Mika
Koponen Noora
Juuti Sini
Särkijärvi Jouni J.
Kivekäs Liisa
Palomäki Ulla
Laakso Ville
Savela Sari
Järvinen Hannu