Emma School 2026

Espoolaiset, musiikkialasta kiinnostuneet nuoret pääsevät jälleen mukaan nyt seitsemättä kertaa järjestettävään Emma Schooliin. Tammi-huhtikuussa tapahtuva kokonaisuus tutustuttaa musiikkialan toimintaan ammattilaisten ohjauksessa.

Emma School 2026 järjestetään espoolaisille ja helsinkiläisille 16-29-vuotiaille, musiikkialasta kiinnostuneille nuorille Emma Gaalan sekä Espoon ja Helsingin kaupungin yhteistyönä. Emma Schoolissa inspiroivat musiikkialan ammattilaiset antavat lisää tietoa alasta yleensä, musiikin tuotannosta ja levy-yhtiöiden ja tapahtumajärjestäjien toiminnasta. Boot Camp -leiriviikolla hiihtoloman aikaan osallistujat pääsevät itse tekemään musiikkia ja suunnittelemaan ohjelman lopuksi toteutettavaa Emma School Gaalaa. Lisäksi osallistujat pääsevät tapaamaan ja tutustumaan Suomen suurimpiin musiikkialan toimijoihin (mm. Teosto, Gramex, Universal, Emma Gaala, Ticketmaster, Nelonen Media Live).

Haku Emma Schooliin on auki 1.-16.11.2025, jonka jälkeen kaikki kelpoisuusvaatimukset täyttävät hakijat haastatellaan. Valinnoista tiedotetaan ennen joulua. Mukaan pääsee noin 60 espoolaista ja helsinkiläistä nuorta. Osallistuminen ei edellytä kokemusta musiikkialasta, vaan vahva kiinnostus, harrastuneisuus ja motivaatio ovat tärkeimpiä hakukriteerejä. Hakulomake löytyy tästä linkistä: https://link.webropol.com/s/EmmaSchool2026(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan)

Tunnelmaa Emma School Gaalasta 2025Kuva: Mila Milax