Tunne lastensuojelu -podcast: kiireellinen sijoitus

Kiireellinen sijoitus on yksi merkittävimmistä puuttumiskeinoista lapsen ja perheen tilanteeseen. Millaisia asioita ja tunteita kiireelliseen sijoitukseen liittyy? Tässä jaksossa ovat keskustelemassa sosiaalityöntekijä Maija Haapala, Poijupuiston vastaanottokodin ohjaaja Sampsa Välimäki, kokemusasiantuntija-nuori Iida ja kokemusasiantuntijavanhempi Aino.

Voit kuunnella jakson SoundCloudissa (ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan)tai Spotifyssa(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan). Jakson kesto on noin 19 minuuttia.

Tunne lastensuojelu -podcastissa pääset tutustumaan espoolaiseen lastensuojelun polkuun ja tunteisiin niin työntekijöiden kuin asiakkaidenkin näkökulmista lastensuojeluilmoituksen tulosta aina siihen saakka, kun lastensuojelun asiakkuus päättyy.

Tässä podcast-sarjassa tutustutaan niin työntekijöiden kuin asiakkaidenkin näkökulmasta monipuolisesti eri kohtiin espoolaista lastensuojelun polkua lastensuojeluilmoituksen tulosta aina siihen saakka, kun lastensuojelun asiakkuus päättyy. Miltä lastensuojelu tuntuu?

Maija:           Tässä jaksossa puhutaan lastensuojelun kiireellisestä sijoituksesta ja siitä, miltä se tuntuu. Mukana puhumassa minä sosiaalityöntekijä Maija, Poijupuiston vastaanottokodin ohjaaja Sampsa sekä kiireellisen sijoituksen kokeneet aikuinen Aino ja nuori Iida. Tervetuloa kaikki.

Sampsa:      Kiitos.

Aino:            Kiitos.

Maija:           Mitä se kiireellinen sijoitus sitten tarkoittaa, ja millä perusteella niitä kiireellisiä sijoituksia tehdään? Omasta puolestani voin kertoa, että meillä Espoossa vuonna 2020 kiireellisiä sijoituksia tehtiin yhteensä 275. Se määrä laski vähän edellisestä vuodesta. Useimmiten sen sijoituksen syynä oli lapsen itseään vahingoittava käyttäytyminen tai päihteiden käyttö. Kiireellisesti eniten sijoitettiin 13–17-vuotiaita teinejä. Vuonna 2016 lakia muutettiin niin, että kiireellisessä sijoituksessa täytyy täyttyä huostaanoton kriteerit, eli se, että lapsen kasvu ja kehitys uhkaa vakavasti vaarantua joko lapsen oman käytöksen, oireilen tai kasvuolosuhteiden vuoksi. Ja lapsen on oltava niiden vuoksi välittömässä vaarassa. Sen lisäksi on täytynyt todeta, etteivät avohuollon tukitoimet ole riittäviä tai mahdollisia. Mitä te ajattelette tästä? Aino.

Aino:            Minun mielestäni lastensuojelun pitäisi tuntua turvalliselta, luotettavalta, asiantuntevalta ja apua ongelmiin tarjoavalta taholta. Mielestäni pitäisi myös uskaltaa pohtia, miksi näin ei aina ole. Oma suhtautumiseni lastensuojeluun oli ollut hyvin myönteinen. Kun sitten perheeni joutui lastensuojelun auttamisen kohteeksi, niin se apu tuntui todella vaikeasti ymmärrettävältä. Meillä lapsen kiireellinen sijoitus tehtiin varmuuden vuoksi. Meille tuli perjantaina iltapäivällä kotiin kaksi poliisia, sosiaalityöntekijä ja perhetyöntekijä. Kysyin heiltä mitä on tapahtunut. Ja meille kerrottiin, että lasta ollaan sijoittamassa kiireellisesti. Lapseni pyysi, ettei häntä vietäisi pois kotoa. Olimme lasteni kanssa kahdestaan kotona, ja lapsi oli lähdössä kaverinsa luokse vähäksi aikaa leikkimään.

Iida:              Minulla on ollut itselläni kaksi kiireellistä sijoitusta. Ja se ensimmäinen tehtiin silloin, kun olin 13. Minut sijoitettiin silloin itsetuhoisuuden ja päihteiden käytön takia. Se sijoitus tapahtui ihan parin tunnin sisällä. Meni noin kolme tuntia, niin olin Poijupuistossa. Toinen kiireellinen sijoitus tehtiin, kun olin 14. Silloin se tehtiin päihteiden käytön takia. Se tehtiin heti kauemmaksi Stoppariin. Ja se taisi tulla seuraavana päivänä siitä, kun äitini soitti sosiaalitoimeen.

Sampsa:      Minun kokemukseni on, olen 15 vuotta nyt työskennellyt tuossa, suunnilleen ollut samoissa tehtävissä, vähän vaihdellen, että ne sijoitusten syyt ovat jonkin verran muuttuneet ajan myötä. Elikkä tänä päivänä tuntuu, että nuorison tilanteet ovat entistä haastavampia. Ja monet nuoret voivat entistä huonommin, kun he tulevat meille Poijupuistoon. Monella on psyykkisen puolen problematiikkaa. Ja sitten kuvaan ovat tulleet enenevässä määrin huumausaineet ja sitten tällaiset katukaupassa liikkuvat lääkkeet, joista ei aina sitten tiedä yhtään, mitä ne ovat. Alkoholin käyttö on sitten taas meidän kokemuksemme mukaan vähentynyt entisestään. Sitten on some. Tämän sosiaalisen median myötä nuorilla on tarve, että pitää olla jatkuvasti läsnä näissä palveluissa. Ja tieto, mikä siellä liikkuu kustakin nuoresta, niin se liikkuu sitten todella laajalle, on se sitten väärää tai oikeata tietoa. Ja moni nuori ei tällä hetkellä edes poistu kotoaan saatikka omasta huoneestaan, kun on vuorokausirytmi ja tämä kännykällä läsnäolo se kaikkein tärkein. Ja sitten nämä kasvokkain face-to-face-tapaamiset jäävät sitten vähemmälle. Ja saattaa sitä myötä eristäytyä nuori ihan omiin oloihinsa.

Maija:           Onpa mielenkiintoista. Kiireelliseen sijoituksen selkeästi liittyy siis erilaisia asioita ja tunteita. Mutta mihin sitten lapsia ja nuoria kiireellisesti sijoitetaan?

Sampsa:      Ensinhän pitää punnita se, että se sijoitus mahdollista tehdä jollekin läheiselle tai sukulaiselle, siihen läheisverkostoon. Ja sitten meidän lisäksi, meille tulee nuorisoikäisiä, niin sijoitetaan myös vastaanottoperheisiin, erityisesti todella pienet lapset. Ja sitten pienemmille on myös vastaanottokoteja tarjolla. Ja se sijoituspaikka valitaan aina lapsen tarpeiden perusteella.

Aino:            Meillä lapsi meni vastaanottokotiin ensin ja sieltä sitten ammatilliseen perheryhmäkotiin. Ja sen jälkeen hän meni osastojaksolle ja sieltä laitoshoitoon, vaikka osastojaksolla ei todettu mitään tarvetta sijoituksen jatkamisella laitoksessa. Lastensuojelun asiakkaan minä lähinnä ajattelin, että kyllä me nämä tukitoimet jotenkin kestämme ja tästä jotenkin selviämme. Olisimme olleet kiitollisia, jos olisimme saaneet kannustusta tai vaikkapa uusia vaihtoehtoja tulevaisuuteen. Mielestäni lasten sijoituspaikoissa pitää lasten säilyttämisen ja eristämisen sijaan päästä kohti ihmisarvoa kunnioittavaa, hoitavaa ja kuntouttavaa toimintaa.

Iida:              Minulla itsellä sellainen ensimmäinen kiireellinen sijoitus tuli tuonne Poijupuistoon. Ja sitten se toinen kiireellinen sijoitus meni tuonne kauemmaksi Haminan Stoppariin. Sen ensimmäisen kiireellisen sijoituksen aikana minut löydettiin umpihumalassa. Ja äitini soitti sitten sosiaalitoimeen. Ja minulla oli jo entuudestaan asioita, miksi se sijoitus olisi voitu tehdä. Ja kun pääsin Poijupuistoon, niin olin edelleen tosi humalassa, enkä muista siitä oikeastaan itse kauheasti. Muistan vain, että tavarani ratsattiin, ja olin vain huoneessani. Minulle laitettiin myös kolmeksi päiväksi LVR elikkä liikkumisvapauden rajoituspäätös. Toisessa kiireellisessä sijoituksessa oli vakavampi syy, käytin kovia huumeita suonensisäisesti. Ja siksi sijoitus tehtiin suoraan Stoppariin, että sille saataisiin stoppi. Silloin kun äiti oli soittanut sosiaalitoimeen, hain vielä huoneestani ”bentsoja”, ja olin niiden vaikutuksen alaisena, kun minua sinne lähdettiin viemään. Tiesin, että minut kiireellisesti sijoitetaan. Ja (epäselvä sana) lähdettiin sitten suoraan sinne Stoppariin. Omaohjaaja ja Stopparin johtaja tulivat hakemaan minut silloin.

Maija:           No, monissa eri tilanteissa siis kiireellistä sijoitusta voidaan tarvita. Ja toisaalta tuki sen aikana niin vanhemmalle kuin lapselle ja nuorelle on hyvin tärkeätä. Millaisia tunteita teillä sitten itse siitä kiireellisestä sijoituksesta on? Aloitatko sinä vaikkapa Aino?

Aino:            Kiireellinen sijoitus pitäisi minun mielestäni tehdä vasta, kun mikään muu keino ei auta perhettä. Kun kiireellinen sijoitus tehdään, niin perhe on siinä vaiheessa ja siinä tilanteessa todella heikossa asemassa. En itse kokenut, että mitään oli tehtävissä, kun sosiaalityöntekijä oli tehnyt päätöksen kiireellisestä sijoituksesta. Jos meidän tapauksessamme vielä siinä vaiheessa olisi ollut mahdollista saada aikaiseksi edes jonkinlaista keskustelua tai saatu edes perusteluja tapahtumalle, niin kiireellinen sijoitus olisi voitu mielestäni välttää.

Maija:           Voisin itse ehkä sosiaalityöntekijänä tuohon jatkaa, että se kiireellinen sijoitus on varmasti lastensuojelun kaikkein vaativin päätös sosiaalityöntekijälle, sillä usein siihen liittyvä arviointi tehdään hyvin nopeasti tai vähäisessä ajassa ja joskus myös hyvin vähäisten tai ristiriitaistenkin tietojen perusteella. Ja sitten samaan aikaan sen päätöksen tulisi tietysti olla lapsen edun mukainen niin kuin kaiken toiminnan lastensuojelussa. Ja samalla pitäisi pystyä sitten ennakoimaan sen päätöksen mahdollisia seurauksia ja vaikutuksia myös sen päätöksenteon jälkeen. Elikkä usein sen vuoksi sosiaalityöntekijä ei tee näitä päätöksiä yksin vaan konsultoi ja keskustelee oman työparin kanssa ja esimiehen kanssa ja selvittää myös vanhempien ja lapsen mielipiteen aina, jos se on mahdollista. Mitä sinä ajattelet Iida?

Iida:              Minulla on itse henkilökohtaisesti hyvin vaikea selittää, että millaisia tunteita koin silloin, kun minut kiireellisesti sijoitettiin, koska olin hyvin päihtynyt kummallakin kerralla. Kyllä minä silti, kun minut sijoitettiin, niin tiesin kummallakin kerralla, että se johtuu siitä päihteiden käytöstä. Koko ajan hyväksyin sen asian, ja tiesin sillä toisella kerralla, että kun narahdan, että päädyn kyllä laitokseen. Tiesin, että se syy on painava ja se on oikeudenmukainen. Kukaan ei sanonut sitä. Sai siitä sen tietää, että sekä äiti että sosiaalitoimi oli epäillyt, että minä käytän huumeita. Seuloja oli ollut, mutta olin onnistunut setvimään ne siten, etten ollut jäänyt kiinni. Tiesin itse, että minulla menee huonosti. Minulla oli kavereita laitoksessa, ja tiesin, miten vakavista asioista oli kyse.

Sampsa:      Vastaanottokodissa vietetään sillä lailla aika vähän aikaa, maksimissaan se 60 vuorokautta, eli kaksi kiireellistä voidaan olla meillä. Ja silti tuntuu, että usein ohjaajien ja nuorten väliset suhteet ehtivät muodostua merkityksellisiksi. Ja ohjaajan näkökulmasta voin sanoa, että tuntuu oikein hyvälle, mikäli nuoren tilannetta ja perheen tilannetta on saatu yhdessä työskennellen joltain osin parannettua tämän meidän jakson aikana.

Maija:           Tosiaan totta, niin kuin Sampsa sanoit, että se kiireellinen sijoitus on hyvin lyhyt aika, se kestää sen 30 vuorokautta, ja sitä voi tietyin erillisin perustein ja päätöksellä jatkaa sen toiset 30 vuorokautta, jos vaikkapa tarvitaan lisäselvityksiä tarvittavien tukitoimien osalta, joko kotiutumisen tai sitten huostaanoton valmistelun osalta. Ja sitten tietysti sen päätöksen pitää myös olla lapsen edun mukainen. Mutta sen kiireellisen aikana tehdään tosiaan sellaista tiivistä arviointityöskentelyä sen lapsen, nuoren ja perheen kanssa suhteessa niihin, että mitkä ne sijoituksen syyt ovat olleet ja mitkä tavoitteet sille jaksolla ja kiireelliselle sijoitukselle on sovittu sitten niitten syiden perusteella. Mitä teidän mielestänne sitten kiireellisen sijoituksen aikana tosiaan tapahtuu, ja entä toisaalta sen jälkeen? Aino, mitä sinä ajattelet?

Aino:            Minä vastustin lapseni kiireellistä sijoitusta. Ja rupesin itse sitten selvittämään, että mitä voin tehdä. Valitun tapahtuneesta virallisia teitä hallinto-oikeuteen, jossa kiireellinen sijoitus sekä sijoitus hallinto-oikeuden päätöksellä kumottiin. Asian käsittely kesti hallinto-oikeudessa kymmenen kuukautta. Se on pitkä aika pienen lapsen elämässä. Siinä ajassa lapsen perusturvallisuus ehtii vaurioitua. Myös lapsen ja koko perheen luottamus lastensuojelun tukeen ja apuun kyseenalaistuu. Myös meidän koko perheen taloudellinen tilanne sekä psyykkinen ja fyysinen terveys olivat kovalla koetuksella. Tässä kohdassa olisi pitänyt saada neuvoa ja tukea.

Iida:              Minulla tosiaan itselläni se ensimmäinen kiireellinen sijoitus sinne Poijupuistoon kesti vain sen 30 vuorokautta, eikä sitä sitten jatkettu. Oikeastihan se ei riittänyt, koska se sama meno jatkui heti sen jälkeen. Kiireellisen aikana se ei sen sijoituksen loppupuolella enää edes tuntunut sijoitukselta. Olin hyvin paljon kotona. Ja 30 vuorokautta oli tosiaan hyvin lyhyt aika. Kävin siinä samassa rakennuksessa koulua, ja sain olla yhdeksään asti ulkona. Ja yksi tuttu oli samaan aikaan Poijupuistossa. Kun se kiireellinen oli loppumassa, mietin, että meni nopeasti ja olipa helppo juttu. Meillä oli sitten sen jälkeen perhetyötä kotona, ja kävin myös nuorisopsykiatrisella tapaamisessa. Ja satunnaisia tapaamisia sosiaalitoimen kanssa oli myös. Toinen kiireellinen sijoitus oli selkeästi vakavammista asioista. Ja oli ehkä 30 vuorokautta, ja meillä oli neuvottelu, ja kiireellistä jatkettiin sitten toiset 30 vuorokautta. Se pysäytysjakso, jolla olin Haminassa, oli hyvin tiukka paikka. Minulta lähti puhelin pois, en saanut liikkua yksin ulkona, lasit olivat siellä turvalasia, ovet olivat lukossa, ja ruokailuvälineetkin olivat muovia, vähän kuin vankilameininki rajoitusten osalta. Siinä toisen kiireellisen neuvottelussa oli mukana sen laitoksen johtaja, jonka kanssa juttelin, että ehkä ei ole vielä aika kotiutua. Neuvottelussa minun sosiaalityöntekijäni oli vissiin ajatellut, että se 30 vuorokautta olisi riittänyt, samoin äitini. Äidille sen kiireellisen jatko oli erittäin iso shokki. Kiireellisen jatkon aikana tehtiin huostaanottopäätös. Ja sitten jossakin kolmen kuukauden jälkeen siirryin siitä pysäytysosastosta kuntoutusosastolle. Kaikkiaan olin siellä Stopparissa noin puolitoista vuotta.

Sampsa:      Meillä Poijupuistossa kiireellisen sijoituksen siihen arviointityöhön kuuluu paljon eri osioita. Me teemme säännöllistä perhetyötä perhetapaamisten merkeissä. Sitten nuori saa kaksi vastuuohjaajaa, voidaan sanoa myös omaohjaajaa. Pidämme tiivistä yhteydenpitoa koulun kanssa. Sitten siihen kuuluvat lastensuojelulain edellyttämät lääkärintarkastukset, vastaanottokodin toimintaterapeutin ja sairaanhoitajan haastattelu, ja sitten kaikkinainen yhteistyö muiden hoitotahojen, esimerkiksi nuorisopsykiatrian ja päihdepalveluiden kanssa. Tärkeänä tehtävänä meillä on myös sen nuoren vuorokausirytmistä, harrastuksista, riittävästä unensaannista ja säännöllisestä ravinnonsaannista huolehtiminen. Ja kiireellisen jälkeen nuori muuttaa meiltä joko takaisin kotiinsa avohuollon tukitoimilla tai ilman niitä, tai sitten vaihtoehtoisesti nuorelle etsitään nuoren tarpeita vastaava jatkosijoituspaikka.

Maija:           Elikkä siis kiireellinen sijoitus on lyhytaikainen pysäytys ja turvaamistoimi, jonka aikana on tiivistä työskentelyä perheen ja verkoston kanssa. Ja tosiaan niin lapsen ja nuoren kuin vanhempienkin tukeminen on tärkeätä. Mitä me haluaisimme yhteisesti todeta tähän jakson loppuun lastensuojelusta tai kiireellisestä sijoituksesta?

Aino:            Äitinä minä tietysti toivon, että lastensuojelun toiminta olisi tavoitteellista. Ja pitää myös yhteistyössä perheen kanssa osata ajatella, kenen tavoitteita halutaan toteuttaa ja mikä on se perheen ja lapsen hyvä ja onnistuminen, mihin pyritään. Huoltajia ja lapsia pitää kuunnella ja heitä pitää uskaltaa osallistaa heidän omissa asioissaan, jotta toiminnasta saadaan jatkuvaa ja oikea-aikaista. Perhettä pitää osata ohjata löytämään heille toimivat ratkaisumallit. Myönteisiä muutoksia saadaan myönteisin keinoin. Ja mielestäni lapset eivät ole ongelmia. Tärkeä asia olisi vielä enemmän siirtyä laitoshoidosta avohuollon kehittämiseen ja ennalta ehkäiseviin tukitoimiin. Kiireellinen sijoitus on hyvä käydä läpi perheen kanssa ja uskaltaa käydä läpi myös syyllisyyden ja häpeän tunteita.

Iida.              Minä olen itse sitä mieltä, että ilman sitä minun toista kiireellistä sijoitustani Stoppariin, niin en usko, että olisin tässä. Minulla meni silloin tosi kovaa, ja leikittiin vaarallisilla aineilla. Jos minä olisinkin hengissä, niin en olisi kuitenkaan tässä, minulla menee nyt hyvin, on opiskelupaikka, ja kaikki on ylipäätänsä oikein hyvin. Se minun kuntoutukseni lähti siitä kiireellisestä, ja sain siellä sitä apua, mitä tarvitsin.

Sampsa:      Näkemykseni mukaan nuorten psykiatrisia palveluja pitäisi huomattavasti lisätä tämänhetkiseen verrattuna. Lisäksi kynnystä palvelujen saamiseksi tulisi entisestään madaltaa. Toki kiireellisen sijoituksen aikanakin voidaan saavuttaa merkittäviä parannuksia perheiden elämään. Tämä on nyt tällainen näppituntuma, niin meidän jakson jälkeen noin puolet nuorista kotiutuu ja noin puolet nuorista tarvitsee sitten vielä enemmän apua jatkosijoituksen muodossa. Ja tämä vaihtelee toki vuosittain.

Maija:           Minä ehkä sosiaalityöntekijänä ajattelisin, että tässä tämä jakso on jotenkin kuvannut erittäin hyvin sitäkin, että lastensuojelutyö on vaativaa ja toisaalta lastensuojelussa osa työstä on juuri sitä erilaisten kokemusten ja tunteiden välillä tasapainoilua. Ja sitten jotenkin kaikesta huolimatta ensisijaista on aina se lapsen edun toteutuminen ja se lapsi siinä keskiössä. Myös minun mielestäni tulisi olla tarjolla riittävästi kotiin tarjottavaa tukea sekä muita tukitoimia kuten esimerkiksi päihde- ja psykiatrisia palveluita. Panostusta tarvitaan myös lastensuojelun avohuoltoon eli ennen sitä sijoituksen tarvetta, jotta perheitä voidaan tukea ja luoda yhteistä luottamusta sen muutoksen mahdollistamiseksi. Kiitos erittäin hyvästä keskustelusta Sampsa, Aino ja Iida. Seuraavassa jaksossa puhutaan lastensuojelun perhehoidosta ja siitä, mitä tunteita siihen liittyy työntekijän, nuoren, vanhemman ja sijaisvanhemman näkökulmista. Kiitos seurasta, ja ensi jaksoon.