Keskuspuisto - luontohelmi keskellä kaupunkia

Espoon keskuspuisto on metsistä, niityistä, kallioista ja soista koostuva luonnontilainen alue Espoon keskellä. Keskuspuisto on kooltaan 880 hehtaaria ja se on tärkeä ulkoilu- ja virkistyspaikka kaikille pääkaupunkiseutulaisille. Espoon keskuspuisto onkin Espoon toiseksi suurin yhtenäinen luontoalue Nuuksion kansallispuiston jälkeen sekä ekologisesti tärkeä yhteys mereltä Nuuksion järviylängölle asti.

Keskuspuiston halkaisee kahtia Finnoontie. Keskuspuiston itäpuoli on espoolaisille tutumpi ja sen takia puiston ahkerimmin käytetyt ulkoilureitit Suvelasta ja Kuuriinniitystä Puolarmetsään, Olariin sekä Henttaalle löytyvät sieltä. Finnoontien länsipuolella olevan Keskuspuiston tärkein reitti kulkee Vanttilan ja Latokasken välillä.

Muodoltaan Keskuspuisto muistuttaa rusettia. Finnoontien tuntumassa olevat Söderskogin pellot edustavat rusetin solmua, ja itäinen ja läntinen puisto sen silmukoita. Vuosien aikana Keskuspuiston ympäristön rakennuspaine on kuitenkin pienentänyt Keskuspuiston pinta-alaa ja muuttanut rusetin repaleiseksi.

Lue lisää Keskuspuiston esitteestä.

Monipuolinen maasto ja runsaasti suomalaisen metsän lajistoa

Suuren kokonsa ansiosta Espoon keskuspuistoon mahtuu monipuolista maastoa. Valtaosa Keskuspuistosta on mustikanvarpujen peittämää kangasmetsää sekä kuivempia kalliomänniköitä ja -selänteitä, joiden lomassa on lehtomaisia kankaita sekä reheviä lehtoja ja korpia.

Kortteet, saniaiset, vuokot, talvikit, alpit ja kämmekät ovat yleisiä alueen kasvilajeja. Puusto vaihtelee kookkaista kuusikoista valoisiin rauduskoivu- ja tervaleppämetsiin. Keskuspuistossa on myös niittyjä ja umpeenkasvaneita peltoja sekä muutamia soita.

Keskuspuiston eläimistö on tavallista suomalaisen metsän lajistoa. Metsässä voi törmätä jäniksiin, supikoiriin, oraviin, metsäkauriisiin ja joskus hirviin, kettuihin ja mäyriin. Keskuspuistossa voi kuulla muun muassa peipon, pajulinnun, metsäkirvisen, punarinnan, peukaloisen, rastaiden, tiaisten sekä harvinaisemman pikkusiepon laulua. Myös pyyn, lehtokurpan ja palokärjen voi kuulla tai nähdä Keskuspuistossa.

Tutustu tarkemmin ja lähde tutkimusretkelle Keskuspuiston eri alueiden luontoon:

Suurpelto, Olari ja Puolarmaari

Henttaan pähkinälehtorinne, toiselta nimeltään Vassholmsbergetin pähkinälehtorinne, on pähkinäpensaan kasvualuetta, kuten myös sen lähellä sijaitseva Orrbergenin pähkinälehto. Orrbergenin metsäalue on myös Keskuspuiston edustavinta vanhan metsän aluetta, jonka kanervakankaisia ja jäkäläisiä kallioalueita ja kausipuroa varjostavat kuusikot. Eteläpuolella oleva Henttaanojan kurun pieni purolaakso sijaitsee jyrkkien aarnimaisten kuusikkojen pettämien rinteiden välissä.

Soldatängenin lehto ja Henttaanpuron ympäristö ovat puolestaan lintujen suosimia pesimäpaikkoja, joissa voi nähdä uuttukyyhkyn ja mustapääkertun pesäpuuhissa. Suurpellon läheisyydessä voi nähdä ja kuulla myös palokärjen, töyhtöhyypän, satakielen ja kiurun. Myös Kokinmetsä on tärkeä lintualue, jossa viihtyvät peukaloinen, sirittäjä ja puukiipijä.

Puolarmaarin eteläpuolella sijaitseva Friisinkallio on Keskuspuiston vieressä oleva kallioselänne, johon kannattaa tutustua ennen Keskuspuistoon astumista. Kallion laelta on hienot näkymät Haukilahden vesitornille ja aina merelle asti. Friisinkalliolta löytyy monenlaisia luontotyyppejä lehdoista avokallioihin. Friisinkallion tekevät erityisen mielenkiintoiseksi siellä näkyvät jääkauden merkit, joita on 30 metriä merenpinnan yläpuolella olevasta muinaisrannasta kalliossa näkyviin mannerjään jättämiin jälkiin. Kallion päällä keskellä metsää on korkealla merenpinnan yläpuolella sijaitseva neva, kalliosuo, josta virtaa puro alas jyrkkää kallionrinnettä. Friisinkalliolla on myös useita siirtolohkareita ja sen pohjoisosassa on pieni lähde. Kalliolla viihtyvät myös mustikat, joita voi syksyllä kerätä mukaan naposteltavaksi.

Puolarmaarista alkaa myös Suomenojanlaakso, joka on yksi Espoon merkittävimmistä jokilaaksoista sekä tärkeä luontoyhteys Keskuspuiston ja rannikon välillä. Espoon arvokkaista geologisista kohteista kaksi sijaitsee Puolarmaarissa: Keskuspuiston siirtolohkare on 3 metriä korkea rapakivi ja Malminmäen siirtolohkare 2 metriä korkea rapakivi.

Siirtolohkareet ovat todiste jäätikön kuljetuskyvystä, sillä Suomeen kulkeutuneet siirtolohkareet ovat tutkimusten perusteella kotoisin Viipurista. Puolarmetsän sairaalan ympäristössä on havaittu myös pohjanlepakoita.

Suna, Kuurinniitty ja Lillhemt

Sunan ja Mössenkärrin asuinalueiden välissä sijaitsevassa Ritvan metsässä voi ihastella yli 100 vuoden ikäistä puustoa vihreässä lehto-, kangas- ja korpimaisemassa. Ritvan metsä on 27 hehtaarin kokoinen perintömetsä, joka on perustettu Espoon ympäristöpäällikkö Ritva Veijosen muistoksi. Perintömetsää suojellaan Espoon kaupungin ja WWF:n yhteisellä sopimuksella.

Mössenkärrin lammella voi nähdä punasilmäisen mustakurkku-uikun ja Mössenkärrin niityllä voi ihailla niittyleinikkejä, huopaohdakkeita ja siankärsämöitä sekä niiden läheisyydessä viihtyviä perhosia. Mössenkärrin läheisyydessä on myös kaksi hiidenkirnua, jotka ovat syntyneet, kun jääkauden jäätikköjen sulamisvedet ovat pyörittäneet isoa kiveä paikoillaan synnyttäen kallioon symmetrisen ja sileäreunaisen kolon.

Hiidenkirnujen vieressä on 1 metrin korkuinen siirtolohkare. Rönnängenin perinneniityllä voi taas nuuhkia mesiangervon voimakasta tuoksua tai napostella ahomansikoita. Majkärrin suoalueella on useita kauniita ja luonnonmukaisia korpisuotyyppejä, joiden reunalla kulkee polku tutustumista varten. Kesällä valkoiset raatteen kukat valloittavat korpisuot ja loppukesällä ne väistyvät lakkojen tieltä.

Majkärrin itäpuolella on Lillträskbergetin luonnonsuojelualue, jossa jäkälät ja sammalet peittävät kallioita ja kelot ja lahopuut ovat valloittaneet metsät. Lillträskbergetin pohjoispuolella sijaitseva Lillträskin sarasuo eli Henttaansuo on muodostunut, kun muinainen merenlahti kuroutui järvialtaaksi noin 3 000 vuotta sitten ja alkoi sitten soistua.

Lopullisesti järviallas kasvoi umpeen 1900-luvulla muodostaen Lillträskin sarasuon, jolla esiintyy useita eri korpisuotyyppejä sekä saranevaa. Henttaansuolla kasvaa hirssisaraa, nevaimarretta ja korpialvejuurta, jotka ovat pääkaupunkiseudulla harvinaisia. Myös suon sammallajisto on hyvin ainutlaatuinen. Siellä kasvaa peräti 18 eri rahkasammallajia.

Yli puolet Lillträskin sarasuosta on edelleen luonnontilassa. Majkärrin, Lillträskbergetin ja Lillträskin neva yhdessä ovatkin luonnonsuojelun kannalta yksi Keskuspuiston arvokkaimmista luontokohteista.

Lillhemtin läheisyydessä on tavattu myös lepakoita. Pohjanlepakko ja viiksisiippa lentelevät asutuksen luomien yöpymispaikkojen läheisyydessä, joten iltahämärän saavuttua kannattaa pitää silmät auki. Kuurinmetsässä on taas havaittu liito-oravia. Sunassa, Kuurinniityllä ja Lillhemtissä on myös runsas lintukanta: siellä voi havaita 48 eri lintulajia.

Alueella kasvaa myös Etelä-Suomessa harvinainen yövilkka, jonka valkoisia kukkia voi ihastella heinäkuussa.

Tillinmäki, Vanttila, Kaupunginkallio ja Latokaski

Suomenojan jätevedenpuhdistamon ylivuotoaltaan ympäri kulkevan luontopolun varrella on kaksi lintutornia. Suomenojan eli Finnoon allas on erinomainen paikka tarkkailla lintuja, sillä niitä on paljon ja havainnoija pääsee lähelle. Alueen merkittäviä pesimälajeja ovat mm. liejukana ja mustakurkku-uikku. Altaan ympäri kiertää luontopolku, jolle pääsee Hyljeluodontien itäpuolella olevalta pysäköintialueelta.

Liito-oravien varalta on hyvä pitää silmät auki ainakin Harmaakallion läheisyydessä, missä on niiden pesintä- ja ruokailupaikkoja. Harmaakalliolla voi myös tutustua luonnontilaiseen Harmaakallion saranevaan, joka on pieni avosuo. Erityisesti huomiota kannattaa kiinnittää nevan rahkasammallajeihin, joista keräpäärahkasammal, vaalearahkasammal ja okarahkasammal ovat pääkaupunkiseudulla harvinaisia. Muuten Harmaakallion sarasuon kasvillisuutta hallitsevat pullosara, järvikorte ja kurjenjalka.

Tillinmäessä sijaitsee myös geologisesti arvokas Tillinmäen rapautuva rapakivilohkare. Tillinmäen rapakiven läheisyydessä on Harmaakorven avoin ja ruohoinen suoalue. Latokaskessa Finnoontien länsipuolella, 100 metriä Lehdeskujalta pohjoiseen, voi ihailla todistetta maankuoren voimista paikassa, missä nuorempi, punertava graniittijuoni leikkaa tummaa sarvivälkegneissiä. Sarvivälke on myös Uudenmaan maakuntakivi.

Vanttilan niitty on vanha lammaslaidun ja pelto, joka on rehevöitynyt ja muuttunut nurmipuntarpään, juolavehnän, koiranputken ja voikukan suosimaksi kasvupaikaksi. Niityllä on myös muutamia kalliopaljastumia, joilla kasvaa pelto-orvokkia, mäkivirvilää, isomaksaruohoa ja hiirenhäntää. Lisäksi osa niitystä muuttuu kesäisin kosteaksi niityksi, jolla mesiangervot kukoistavat. Väriloistoa tarjoavat mäkiarhon, hietalemmikin ja keltamataran valkoiset, siniset ja keltaiset kukat.

Niityllä viihtyvät myös useat perhoslajit. Kostean niityn lajeista runsaslukuisia ovat lauhahiipijä, idänniittyperhonen, tesmaperhonen ja niittoyökkönen. Puustoisemmassa osassa niittyä lentelevät uhanalaiset häiveperhoset ja aaltoritariyökköset. Huomionarvoisia lajeja ovat myös lehtosinisiipi ja virnapunatäplä.

Nissinmäellä ja Gråbergsbackenilla valtapuulajeina ovat koivu, raita, kuusi vaahtera, tuomi, leppä, haapa ja pihlaja. Lehtimetsässä viihtyvät satakieli, mustarastas, sepelkyyhky, peukaloinen, mustapääkerttu, sirittäjä ja puukiipijä. Nissinmäellä on myös Keskuspuiston edustavin lehtorinne, jolla kasvaa runsaasti pähkinäpensasta.

Hakokorven ja Vantinkorven metsät ovat luonnontilaisia ja lintujen suosiossa. Hakokorvessa pesivät muun muassa pikkusieppo, idänuunilintu, puukiipijä, peukaloinen ja mustapääkerttu. Vantinkorven lintulajisto on Keskuspuiston runsaimpia, ja siellä voi nähdä Hakokorvessa viihtyvien lajien lisäksi ainakin uuttukyyhkyjä ja palokärkiä. Alueen metsät ovat reheviä ja niiden valtapuina ovat vanhat haavat ja kuuset. Vanhoissa kuusikoissa viihtyvät yövilkka ja purojen varsilla kevätlinnunsilmä. Finnkärrin laaksossa on useita korpi- ja avosuolaikkuja.

Latokaskessa, Lillängenin pohjoispuolella Finnoontien läheisyydessä, on havaittu pesivä liito-orava naaras ja siellä onkin runsaasti erikokoisia ja -ikäisiä haapoja liitureiden ravintopuiksi. Keskuspuiston halki virtaavassa Finnoonpurossa eli Finnobäckenissä voi puolestaan nähdä taimenia.

Söderskog ulottuu Finnoontien molemmin puolin ja on perinteistä maalaisympäristöä. Finnoontien itäpuolella maisemaa hallitsevat Söderskogin pellot, jotka ovat edelleenkin viljelykäytössä. Finnoontien reunoilla kasvaa ketoneilikkaa, peurankelloa, keltamataraa, kissankelloa sekä harvinaista hakarasaraa. Maalaismaisemassa pesivät haarapääsky, pensastasku, kottarainen, hemppo, punavarpunen ja peltosirkku.

Liiku ja ulkoile ympäri vuoden

Luontoelämysten lisäksi Keskuspuisto kutsuu ulkoilemaan ja liikkumaan. Puiston maasto sopii erinomaisesti kävelyyn, lenkkeilyyn, pyöräilyyn, hiihtämiseen sekä suunnistukseen ja syksyisin voi lähteä sieni- ja marjaretkelle koko perheen voimin.

Lue lisää Keskuspuiston Tikankierros -luontopolusta ja ota mukaan luontopolun esite

Keskuspuiston kartta