Espoossa yleiskaavat ohjaavat maankäytön suunnittelua

Vireillä olevassa Espoon yleiskaavassa 2060 tarkastellaan tulevaisuuden maankäytön tarpeita.

Yleiskaava on kunnan laatima yleispiirteinen maankäytön suunnitelma. Yleiskaavassa määritellään kunnan tai sen osan yhdyskuntarakennetta, maankäyttöä ja eri toimintojen yhteensovittamista. Yleiskaava ohjaa asemakaavojen laadintaa ja asemakaava-alueiden ulkopuolella rakentamisen luvitusta. Yleiskaava voidaan laatia koko kuntaan tai pienemmille kunnan osa-alueille, ja yleiskaava voidaan laatia myös vaiheittain. Yleiskaava voidaan laatia oikeusvaikutteisena tai oikeusvaikutuksettomana.

Espoossa oikeusvaikutteiset yleiskaavat kattavat lähes koko kaupungin alueen. Yleiskaavoja on laadittu eri aikoina ja erilaisiin tarpeisiin. Kunnan tehtävänä on varmistaa tarvittavien yleiskaavojen laadinta ja yleiskaavojen pitäminen ajan tasalla.

Espoon kaupunki on käynnistänyt koko kaupungin kattavan Espoon yleiskaava 2060 -työn. Uudessa yleiskaavassa tarkastellaan koko kaupungin tulevaa kehitystä. Työ painottuu etenkin alueille, joilla nykyinen Espoon eteläosien yleiskaava ei ole enää ajan tasalla.  

Lue yleiskaavoituksesta osana kaupungin maankäytön suunnittelua.  

Vireillä olevat yleiskaavat

Voimassa olevat yleiskaavat

Ei saavutettava -merkintä linkin jälkeen/yhteydessä ilmaisee, että tiedostoa ei ole mahdollista lukea avustavalla teknologialla, kuten ruudunlukuohjelmalla.

Kaavakartat, merkinnät ja määräykset sekä kaavaselostukset löytyvät Espoon karttapalvelusta(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan)

Virallinen kaavakartta on saatavissa kaupunkimittauksen asiakaspalvelusta

Koko Espoo