Tervetuloa kesätyöntekijät Espoon kaupungille!

5.6.2023 5.50
Valokuvassa kaksi nuorta naista haravoivat.
Sabrina ja Linnea työskentelivät viime kesänä Espoon Karhusaaressa viheraluehoitajina.

Tarjoamme kesätöitä noin 400 nuorelle.

Hakemuksia saimme yhteensä 7800. Eniten kesätyöntekijöitä työskentelee kiinteistönhoidossa ja kunnossapidossa. Palkkasimme tänä kesänä nuoria myös viherkunnossapidon tehtäviin, varhaiskasvatuksen avustaviin tehtäviin sekä liikunta- ja nuorisoalan tehtäviin muun muassa ulkoilualueenhoitajiksi ja rantavalvojiksi. Kesätyöpaikkoja on lisäksi kaupunkisuunnittelussa, ympäristö- ja rakennusvalvontakeskuksessa ja taloushallinnossa. Eniten hakijoiden kiinnostusta herätti vihertuotannon työ eli puistojen ja leikkipaikkojen ylläpito ja kunnostus sekä kirjastoapulaisen työ.

Keskimäärin kesätyöläisen pesti kestää kuukauden.

Lisäksi jaoimme yhteensä 1600 kesäseteliä. Kaupunki maksaa 300 euroa työnantajalle, joka palkkaa espoolaisen vuonna 2004-2008 syntyneen nuoren töihin kesäsetelillä 1.5.–30.9. välisenä aikana.

Olemme Vastuullisen kesäduuni -kampanjan kumppani(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan).

Katso, miten Sabrina ja Linnea viihtyivät töissä viime kesänä viheraluehoitajina Karhusaaressa.(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan)

  • Töissä Espoolla