Eeppinen Euroscola 2.3.2023

21.3.2023 10.05

Tapiolan lukio pääsi osallistumaan vuonna 2023 järjestettyyn EU:n jäsenmaiden nuorille tarkoitettuun Euroscola -tapahtumaan Strasbourgiin. Tapahtuman tarkoitus oli saada nuoret tutustumaan EU:n päätöksentekoon niin, että he itse saivat kiistellä ja keskustella toistensa kanssa, kuten oikeat MEPit Europarlamentissa. Tämän vuoden Euroscolan aiheena oli naisten oikeudet ja se, mitä EU voi tehdä varmistaakseen sukupuolten välisen tasa-arvon jäsenmaissaan.

Matka alkoi varhain keskiviikkoaamuna Helsinki-Vantaan lentokentältä, josta 24 oppilaan ja kahden opettajan ryhmällä lähdimme kohti Belgian pääkaupunkia Brysseliä. Jo ennen lentokoneen lähtöä tapasimme kentällä sattumalta kaksi Suomen meppiä: Ville Niinistön ja Miapetra Kumpula-Natrin.

Miapetra Kumpula-Natri, Arttu Heikkinen ja Ville Niinistö Helsinki-Vantaan lentokentällä.Kuva: Pia Liimatainen

Brysselissä päivä alkoi vierailulla Euroopan historian taloon. Siellä pääsimme suomeksi tutustumaan Euroopan historiaan sekä Euroopan Unionin taustoihin. Kuuden kerroksen museossa olisi saanut kulumaan koko päivän, mutta meitä odotti jo tapaaminen EU:n komissiossa Suomen komissaarin Jutta Urpilaisen ja hänen kabinettiin kuuluvan Arto Virtasen kanssa. Heiltä saimme kuulla EU:n komissaarien työstä ja merkityksestään EU:ssa. Komissaari myös ehti vastata kiireisestä aikataulustaan huolimatta muutamiin opiskelijoiden hänelle laatimiin kysymyksiin. 

The House of European History ja valmistautumista museokierrokselle.Kuva: Pia Liimatainen
Komissaari Jutta Urpilainen ja Tapiolan lukion Euroscola-ryhmä.Kuva: Komissaari Jutta Urpilaisen kabinetti

Keskiviikkoiltana saavuimme Strasbourgiin väsyneinä pitkästä linja-automatkasta. Oli aika kerätä voimia seuraavalle päivälle matkan kohokohtaa eli Euroscola-tapahtumaa varten.

Varhaisen herätyksen ja maittavan hotelliaamiaisen jälkeen lähdimme kohti Europarlamentin toimitiloja. Päivä alkoi istuntosalissa Euroopan parlamentin puheenjohtaja Roberta Metsolan videotervehdyksellä ja päivän ohjelman esittelyllä. Aamupäivän ohjelmaan kuului parlamentin varapresidentin Dimitrios Papadimoulisin sekä Europarlamentin naisten oikeuksien ja sukupuolten välisten tasa-arvon valiokunnan sihteerin Henry Alex Wasungin haastatteluilla. Haastattelun tekivät nuoret, jotka saivat kysyä haluamiaan kysymyksiä vierailta.

 

Opiskelijamme Onni Huuhtanen kysyi, mitä Euroopan unioni tekee sukupuolten välisen tasa-arvon parantamiseksi EU:n rajojen ulkopuolella.Kuva: Michel Christen, European Union 2023

Täyttävän lounaan ja tarpeeseen tulleen tauon jälkeen kokoonnuimme uudestaan istuntosaliin päivän kohokohtaa varten. Pääsimme olemaan osana simulaatiota, jossa nuoret pääsivät kiistelemään tämän vuoden aiheesta, kuten oikeat europarlamentaarikot. Simulaation lopuksi nuoret pääsivät äänestämään simulaatiota varten kehitetyistä lakimuutoksista.

Elli Gumbinger ja Lotta Hämäläinen päivittivät Euroscola-matkan tunnelmia myös opiskelijakunnan hallituksen TikTok-tilille.Kuva: Pia Liimatainen

Torstai-iltapäivä kului lepäilyyn, ruokailuun ja shoppailuun. Pitkän päivän ja tuntien istumisen jälkeen oli mukava päästä rauhassa ostamaan tuliaisia ja kiertelemään kaunista Strasbourgin kaupunkia.

Ilari Mutka Strasbourgin katukuvassa.Kuva: Vilho Kalmari

Perjantaina pääsimme vielä ohjatulle kierrokselle Strasbourgin läpi. Suomalainen oppaamme kertoi kaupungin historiasta ja saimme samalla nähdä paljon arkkitehtuuria ja historiallisia rakennuksia, jotka tekevät kaupungista kauniin yhä tänäkin päivänä.

Aurora Paattiniemi, Leeni Raatikka ja Alexander Arminen kuuntelevat oppaan tarinoita kävelykierroksella.Kuva: Pia Liimatainen
Katedraalin huipulla. Vilho Kalmari, Ilari Mutka, Samuel Haggren, Elias Yesilçimen, Arttu Heikkinen kannattelevat Helmeri Haapasta.Kuva: Inka Paananen

Kierroksen jälkeen oli vielä hieman aikaa tutustua esimerkiksi Strasbourgin katedraaliin ja käydä syömässä ennen bussin lähtöä kohti Saksaa ja Frankfurtin lentoasemaa. Vaikka lentoaseman ruuhkaisuuden takia lennon lähtö myöhästyi puolella tunnilla, saatiin lopulta kaikki oppilaat ja opettajat turvallisesti takaisin Suomeen.

Reissu oli valehtelematta aivan upea, mutta sen upeus ei johtunut pelkästään kauniista maisemista, hienoista kaupungeista tai Euroscola-tapahtumasta. Matka oli mahtava, sillä mukana olleet opiskelijat ja opettajat olivat kaikki mahtavia. Vaikka oppilaita oli monen ikäisiä neljältä eri vuosiluokalta, kukaan ei joutunut koskaan olemaan yksin. Ilman näin häikäisevää porukkaa ja hyvää ryhmähenkeä ei matka olisi ollut juuri niin eeppinen kuin se lopulta oli.

Euroscola oli mieletön kokemus, jota varmasti kaikki matkalaiset muistelevat lämmöllä vielä vuosienkin jälkeen. Oli kunnia, että Tapiolan lukion nuoret saivat mahdollisuuden päästä tällä kolmen maan matkalle ja pääsivät näkemään millaista meppien työ Europarlamentissa on. Tämä on matka, jota voi suositella kaikille tuleville EU:sta kiinnostuneille Tapiolan lukiolaisille.

Tapiolan lukion Euroscola-ryhmässä oli opiskelijoita lukion ensimmäiseltä vuositasolta neljännen vuoden opiskelijoihin. Opettajat Kaarina Salo ja Pia Liimatainen saivat olla ylpeitä taitavista ja mukavista nuoristaan.Kuva: Tapiolan lukio

Teksti: Onni Huuhtanen

  • Tapiolan lukio
Tapiola