Mielen hyvinvointia musiikin avulla

21.9.2022 8.47
Neljä muusikkoa.
Pöllö-kvartettiKuva: Esko Keski-Oja

Tapiola Sinfoniettan muusikot jalkautuvat 19.-23.9. esiintymään eri puolille Espoota. Esityksiä on muun muassa kirjastoissa, päiväkodeissa ja palvelutaloissa.

Tapiola Sinfoniettan muusikot tekevät runsaasti yleisötyötä eri ikäisten espoolaisten parissa. Pienyhtyeiden esiintymiset tuovat musiikin iloa niillekin, jotka eivät pääse konserttisaleihin.

Syyskuun 19.-23.  kaikki orkesterin soittajat jalkautuvat musisoimaan eri puolille Espoota. Viikon aikana muusikot esiintyvät vauva- ja taaperoperheille, ilahduttavat töihin ja kouluun tulevia nuoria ja aikuisia sekä käyvät sairaalan saattohoito-osastolla ja kehitysvammaisten päivätoiminnassa. Kirjastoissa olevissa tunnekonserteissa paneudutaan eri mielentiloihin musiikin ja runojen kautta.

Livenä kuultu musiikki luo mielen hyvinvointia, ja Tapiola Sinfonietta on mukana tukemassa Mieli ry:n tekemää mielenterveystyötä. Sinäkin voit osoittaa tukesi suomalaiselle mielenterveystyölle lahjoittamalla mieleisesi summan Tapiola Sinfoniettan Musiikkipottiin, jota keräämme 10.10.2022 asti Mieli ry:n kautta.
Tee lahjoitus tämän linkin kautta: Musiikkipotti(ulkoinen linkki)

  • Tapiola Sinfonietta